sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Nerkoon kanavalla


Matti, Syväri ja Nikke ajoivat illalla kohti Iisalmea pari tuntia sen jälkeen, kun olimme jääneet Nerkoon kanavan odotuslaituriin Nerkoonjärven eteläpäähän. Hauska näky oli kaksi pientä hinaajaa suuren Matin perässä.


Mietimme jo illalla, että käyköhän tässä niin, että jäämme kolmikon hinaaman tukkilautan jalkoihin aamulla. Ja juuri niin kävikin. Herättyäni näky takanamme oli tämän näköinen.


Katsoin parhaimmaksi olla hätäilemättä lähtöa vaikka joku Iisalmesta päin tullut huvivene ohittikin rohkeasti ja fiksuna lautan aivan viime minuuteilla ennen sen menoa kanavaan. Me jäimme siis laituriin ja saimme nähdä parin isommasta lautasta erotetun pienemmän lautan uittamisen kanavan läpi. Pienemmät hinaajat Syväri ja Nikke häärivät kuin muurahaiset pieniessään isoa lauttaa ja ujuttaessaan puita läpi sulun. Kysyessämme toiselta heistä missä välissä Tähti voisi jatkaa matkaansa kanavan läpi ystävällinen miehistö ilmoitti, että syksyllä. No kyllä oma ajovuoro sitten järjestyi vajaan neljän tunnin odottelun jälkeen. Ehtipähän juoda rauhassa aamukahvit. Kiitos vaan siitä.


Alla Nerkoon-kanava 1800-luvun lopulla.


Kanava-alue on näköjään ollut komean ja hyvin hoidetun näköinen ennen niin kuin nytkin. Sen tekeminen tosin ei varmastikaan ollut kovin ruusuista. Suurena nälkävuonna 1866 aloitettiin tämän kanavan rakentaminen 300-400 nälän heikentämän paikkakuntalaisen ja muualta tulleiden kulkumiesten voimin. Töitä oli johtamassa insinööri Alfors von Haartman. 1554 metriä pitkä kanava saatiin valmiiksi kovan uurastuksen päätteeksi vuonna 1869. Lainasin tähän loppuun Kuopion museon julkaisua "Järviliikennettä Pohjois-Savossa" vuodelta 1978. Mielenkiintoinen kirja.


Suosittelen!

Niin ja vielä itse sulutuksesta. Lähdettyämme kanavan suulla sijainneesta odotuslaiturista ohitimme Nerkoonjärven puoleisessa avokanavassa pienen tukkilautan ja ajoimme aivan sulun lähelle kahdesta odotuslaiturista pohjoisempaan. 


Toisen hinaajan miehistön kanssa oli tosiaan sovittu, että he menevät lauttoinensa ensin sulkuun. Heidän hoitaessaan töitään paikalle ajoi myös toinen huvivene. He puolestaan kiinnittyivät etupuolellamme olevaan toiseen laituriin, josta kanavan automaattiohjaus käynnistetään. Sovimmekin heidän kanssaan, että kanavan vapauduttua he käynnistävät sen toiminnan nykäisemällä oikeasta, myös kanavan yläpuolisen sillan aukaisevasta narusta. Toinen aukaisuvaihtoehto on vain pelkän kanavan toiminta ilman aukeavaa maantiesiltaa. 

Jännityksellä odotimme elämämme ensimmäistä ajoa sulkuun ja kiinnittymistä kanavan seinämässä oleviin koukkuihin. Kaikki meni kuitenkin mallikkaasti lukuunottamatta kiinnitysmiehistön ei aivan tarpeeksi selkeätä ohjeistusta. Tähden ollessa vielä liikkeessä ja metrin päässä kanavan seinämästä köydellä jo yritettiin tavoittaa kanavan ylälaidalla ollutta paalua. Tilanne kuitenkin selvisi heti ensimmäisen yrityksen jälkeen ja Tähti pysähtyi mallikkaasti oikeiden kiinnikkeiden kohdalle. Kapteenin moka. Ensi kerralla selvemmät ohjeet.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.