Viimeinen kesälomaviikko Heinäveden reitillä

Tosiaan kesälomapäivämme alkoivat olla tältä erää loppuun käytetyt, sillä enää oli jäljellä vain vajaan viikon pyrähdys helteisellä Saimaalla. Kuopiosta irroittauduimme iltapäivällä, käytyämme ensi luonnollisesti kaupassa, täytettyämme Tähden vesi- ja polttoainesäiliöt sekä vajutettuamme septiä.

Kallamarina Kuopio.

Pientä laittoa se vaatii vaan.. Ennen kuin Kallamarinasta saatiin vettä Tähden tankkeihin, täytyi varastoista kaivella letkuklemmari ja korjata laiturin vesiletkun liitos kuntoon.

Vehmersalmi siinteli mielessä, mutta tuttavalaivamme tarjous tulla vielä yhdeksi yöksi heidän kaverikseen Ahvensaloon (759,5h) vei kuitenkin voiton. Vierailu siellä olikin oikein mukava ja tulipa siinä ohessa juhlistettua miehistömme keskuuteen sattuneita merkkipäiviäkin. Saaressa jo olleen Dollyn, Tähden sekä myöhemmin paikalle ajaneen Armidan lisäksi laituriin ilmestyi jossakin vaiheessa myös Koivuniemi.

M/s Koivuniemi rantautumassa Ahvensaloon.

Ahvensalo.

Aamulla sitten jatkettiin matkaa jo mainitun Vehmersalmen Millibaarin laivalaituriin. Ravintolaan jätettiin Kuopioon jääneen automme avaimet, jotka oli unohtunut - yllätys yllätys - antaa armidalaisille. He kun olivat lupautuneet viemään sen sataman läheiseltä parkkipaikalta kotipihalleen säilytykseen, kunhan vain palaavat takaisin kaupunkiin. Pysähdyksen aikana miehistö tietenkin myös ui ja hyppeli laiturilta veteen.

Seuraavaksi matka jatkui Suvasvettä kohden, jonka jälkeisellä eli itäpuolisella pienemmällä selällä uitiin taas. Sen jälkeen paahdettiin yhtä kyytiä, vain välillä viime talvena laituriinsa uponneen s/s Leppävirran edessä kunniakierroksen tehden, aina Karviolle asti kauppaan. Toivottavasti alus saatetaan takaisin samanmoiseen loistokuntoon, johon se edellisen joskus 2000 luvun alussa tapahtuneen pulahduksen jälkeen oli laitettu.

S/s Leppävirta.

S/s Leppävirta.

M/s Puijo muistaakseni Varisveden kohdilla.

Palokki.

Karvion sulut aukeavat.

Tunnin seisahduksen jälkeen suunnittiin Karviolta taas eteenpäin Kermajärvelle, jonka keskellä uimamanööverit jälleen kerran toistettiin. Viilentelyn jälkeen jatkoimme vielä sieltäkin matkaa aina Kerman kanavan alapuoliseen Kermankeitaan vierasvenesatamaan (767h). Syynä näin pitkään päivämatkaan oli Repola 2 -hinaajan kanssa sovitut treffit. He olivat nimittäin puskeneet tänne vastavirtaan aina Savonlinnasta asti.

Alusten kokoero on kyllä hurja. Värityksen yhtänäisyys vielä oikein korostaa ajatusta, että Tähti pääsi isoveljen kylkeen.

Repola 2:sen kylkeen kiinnityttyämme ilta meni laivajutuista tarinoidessa sekä saunoessa. Tietenkin myös uitiin ja paistettiin plättyjä. Laiturilla juuri saapumisemme aikaan vierailleen herrasmiehen kuulin olevan mahdollisesti kiinnostunut Tähden kotilaiturin suuresta Nils -hinaajasta. Se olikin ilouutinen, sillä nykyisen omistajan työkiireiden takia jo useamman vuoden seisonut alus kaipaisi itselleen uutta ja asiasta innostunutta omistajaa. Toivottavasti kaupat saadaan sovittua ja hienon työhistorian omaava laiva pääsee taas kulkukannalle. Tämä toimikoon rohkaisun lisäksi samalla myös Nilsin epävirallisena myynti-ilmoituksena!

Mukavan pysähdyksen jälkeen oli jotenkin haikeata lähteä seuraavana päivänä jatkamaan ajelua kohti Oravia. Taas tottakai uitiin sekä matkalla, että perillä, muttei sekään riittänyt pesemään pois jälleen kerran mieleen hiipivää kesän loppumisen aiheuttamaa surumielisyyden tunnetta. Mukavaa kuitenkin oli katsoa, kuinka miehistö mukaan lähteneine kavereineen nautti täysin rinnoin vesillä olosta. Oravissakin oli uimahommat lopulta lopetettava kapteenin mahtimääräyksellä kello yhdentoista aikaan illalla, jolloin satama ympärillä oli jo tyystin hiljentynyt. Päivästä jäi mieleen myös ruuhkaksi asti yltynyt huviveneliikenne Heinäveden reitillä. Juuri ollenkaan valehtelematta... Vihovuonteen ja Pilpan välillä tuli vastaan kymmenen alusta!

Kuvia Oravista.

Tästä Oravin laivasta en vieläkään tiedä sen enempää. En tohtinut myöskään mennä kumiveneellä liian lähelle ihmettelemään yksityisrannassa olevaa alusta. Hienolta se kuitenkin näyttää!

Oravin aamusaunan jälkeen vilkaisin vielä uudemman kerran Wickströmin vaihdelaatikon pakkipannan säätömutterin lukitusta. Se oli nimittäin edellisenä päivänä alkanut mietityttämään, kun olin talinauhaboksin rasvakuppia kiristäessäni huomannut potkuriakselin hiipivän vapaan ollessa kytkettynä muutaman nykäyksen verran todella hitaasti taaksepäin. Se tarkoitti tietenkin sitä, että lukitusmutteri oli liian tiukalla. Tästä syystä löysäsin sitä 1/6 osa kierroksen verran. Oraviin tullessamme tuntui kuitenkin siltä, ettei laiva ottanut pakkia koko tehollaan. Näin ollen kiristin mutterin nyt takaisin viime keväänä asetettuun tiukkuuteen. Sen jälkeen laitoin koneen käymään ja asetin vaihdekepin hiukan komentosillalle merkittyä vapaakohtaa edemmäs, jolloin itseasiassa laatikon kyljestä lähtevä alkuperäinen vaihdetanko osoitti vielä selkeämmin suoraan ylöspäin eli kohti virallista vapaa-asentoa. Tällöin ryömimistä ei esiintynyt. Tästä päästäänkin lopputulemaan, että vaihdevivusto(kin) kaipaisi syssymmällä pientä hienosäätöä!

M/s Puijo Oravissa menossa kohti Kuopiota.

Puolituntisen remonttijumpan jälkeen lähdettiin taas liikenteeseen. Matka suuntautui ensin Tuunaanselän yli Pienelle Haukivedelle ja sieltä sitten Haapavedellle. Uimataukoja unohtamatta puksuttelimme aina Hopeasalmen Sulosaareen eli Savonlinnaan asti (Wickströmin tuntimittarin lukema 774,5h). Täällä meitä oli vastassa Hans Nielsen ja Aili, joiden väliin ajaa sujautimme itsemme. Muiden ottaessa osaa Hansin kipparin tuomaroimaan uimahyppykisaan pakkasin minä vaivihkaa reppuni ja kiirehdin Parikkalan kautta Kiteelle vievään junaan. Regatan jälkeen Rääkkylään jäänyt automme oli nimittäin haettava sieltä vihdoinkin pois, jotta miehistö pääsisi aamulla siirtymään sillä takaisin Etelä-Suomeen. Siinäpä ilta sitten vierähtikin. Plussana tietenkin sauna Hansilla ja letunpaisto Tähdellä! Tässä kirjoitellessa alkaa väistämättä miettimään, kuinka paljon ihminen jaksaakaan syödä lettuja ja saunoa? Näköjään aika paljon!

Seuraavan aamupäivän kuviot olivat varsin selkeät. Tähti ja hotelli Casinon parkkipaikalla yöpynyt auto vaihtoivat paikaansa Haislahden puolelle Citymarketin laituriin, jossa matkatavarat ja miehistö siirrettiin jälkimmäiseen. Sen jälkeen kippari pyöritteli Tähden tankkaus- ja septilaitureiden kautta matkalle kohti Vekaraa ja Puumalaa. Aurinko paistoi, mutta nyt tuli vaihteeksi muutama vesi/ukkoskuurokin. Kovin myräkkä kuitenkin väistettiin.

Kirkkoveneitä tuli vastaan Olavinlinnan kiertävässä Linnanvirrassa.

Sesonki on päällä. Aluksia Pitkällä Pihlajavedellä.

Puumalaan matkalla ollut m/s Wihtori Lapinsalmessa Härkinsalon kupeella.

Välillä satoi vettä oikein kunnolla.

M/s Tapio.

M/s Hanhi.

Justus -proomu ja puskija, jonka nimeä en tiedä.

Ollessani vielä jossakin Kesamonsaaren ja Kokonsaaren väliselllä väylällä kuulin kuinka m/s Rudolf varoitteli VHF:llä Vekaran lossia tulostaan ylävesiltä päin. Tästä syystä tartuin puhelimeeni ja pirautin aluksen kipparille ja sovimme tärskyt Siltakemmakoiden valtaamaan Puumalan satamaan. Hän oli kysynyt luvan pysähtyä kaupassakäynnin ajaksi Imatran Lammassaaresta käsin risteilyitä ja myös kaikenlaista tilausliikennettä hoitavan m/s Emman kylkeen. Minä puolestani kiinnityin paikalle päästyäni Rudolfin kylkeen. Puolituntisen stopin aikana, jolloin edes Wickström ei Tähden konehuoneessa vaiennut, saatiin tehtyä yhteinen suunnitelma ajaa yöksi aina Aittasaareen asti, jotta minun seuraavan aamun matka Niskalammille ei muodostuisi turhan pitkäksi. Huomiseksi illaksi olisi nimittäin vielä siirryttävä leipää pöytään tuovan sorvin ääreen eteläisempään osaan maatamme.

M/s Rudolf.

Rudolf ajamassa keulaa rantaan Lamposaaressa.

Peräkanaa köröttelimme leppoisalla matkavauhdilla Puumalasta ensin Hätinvirtaan ja siitä Parkonpään ohi Petraselän yli Aittasaareen. Sääennustetta vastustava sivutuuli teki kuitenkin saareen kiinnittymisestä vähemmän houkuttelevan, joten Rudolfin kipparin ehdotuksesta päätimme kokeilla viereisen Lamposaaren etelän puoleista lahdukkaa. Tässä pieni video Rudolfista.

Tähti, Rudolf ja Tapola Lamposaaressa. Harmi, kun Tapolan ahteri jäi puuttumaan kuvasta.

Ja sepäs olikin mukava paikka! Jopa niin mukava, että siellähän oli muitakin, nimittäin suuri Tapola oli kyljestään lahdelman itärannalla kiinni. Ilta saaressa meni rattoisasti paikalla olleiden kanssa tarinoidessa ja Tähden sisätiloja järjestellessä. Aamun valjettua olikin sitten viimeisen etapin aika. Kun se oli ajettu, kiinnittyi Tähti omalle paikalleen Niskalammin kotilaituriinsa (787,5h) ja niin oli kesäreissu 2018 suoritettu! Takana oli kaksi helteisellä Saimaalla vietettyä kuukautta ja 133 ajotuntia.

Asiasta toiseen.. eli Valamosta Viinijuhlille.

Tummanpuhuva Juojärvi.

Tässä ajelee risteilyitä Valamosta käsin Juojärvelle sekä Varistaipaleen ja Taivallahden kanaviin tekevä m/s Sergei. Pahoittelen ikkunan läpi otetun kuvan heijastuksia. Sergein kipparin iloinen tervehdyskin hukkuu tyystin niihin!

Kuten kerrottua, Juojärvellä ja Tuusniemen satamassakin tuli Kuopiosta käsin piipahdettua ja poikettiinhan me vielä reissun lopuksi Valamossakin. Ajatus oli ollut käydä siellä pikaisesti vain päivittäin klo 18-21 tarjoiltavalla iltateellä ja jatkaa sitten Taivallahden ja Varistaipaleen kautta matkaa takaisin kohti Kuopiota. Luostarilla vierailu vain meni niin myöhäiseksi, että muutimme taas kerran lennosta suunnitelmiamme ja jäimme Valamon laituriin yöksi. Rauhaisa ilta oli myös sateeton, joten käytimme sen tietenkin hyväksi maalaamalla Tähden ajohytin ovet saman sävyisiksi muiden hyttirakenteiden kanssa.

Seuraavana aamuna ajelimme sitten itsemme kanavien ohi takaisin Suvasvedelle ja sen jälkeen Vehmersalmen Millibaarin kautta Pohjois-Savon Wanhat Laiwat ry:n saareen Ahvensaloon.

Ohitustilanne. Vesillä oli aurinkoisena päivänä vilskettä ja hyvä niin.

Vehmersalmella Tähti oli helpompaa parkeerata laiturin pohjoispuolelle, sillä yksinäinen ja tässä kuvassa puiden takana oleva Norppa -vene varasi keskelle pysäköitynä ja leveälle vedettyine harusköysineen varsin tehokkaasti koko laivalaiturin. Kuvan vasemmanpuolimmainen matkavene saapui paikalle myöhemmin.

Tähti lähdössä Vehmersalmen laiturista.

Ahvensalossa meidän oli tarkoitus mukavan illanvieton merkeissä tavata taas m/s Armidan miehistöä. He eivät muilta kiireiltään vain olleet (onneksi) vielä ehtineet paikalle, joten taas tartuttiin Tähdellä kiireen vilkkaa maalipensseliin. Tällä kertaa mustaa väriä saivat pintaansa ajohytin katolle vievät tikkaat, masto ja kaikki kannen viisi kiinnityspollaria.

Mukavan ja reilusti seuraavan vuorokauden puolelle venähtäneen illan jälkeen oli vuorossa tuhti pekonilla, munilla ja tomaattikastikkeessa seilaavilla pavuilla höystetty aamupala. Sen mahaan ujuttamisen jälkeen vaikutti viereinen alus vielä sen verran uneliaalta, että päätin tarttua tuumasta toimeen ja säätää vihdoinkin Wickströmin venttiilinvälykset.

Vaikkei toimenpide vie paria tuntia pidempään niin ei siihen ole parina edellisenä kesänä liiennyt suunnitelmista huolimatta aikaa. Niin kuin kaikessa, tässäkin hommassa on omat kommervenkkinsä, mutta suurin haaste ja ajankulu operaatiossa ei todellakaan ole varsinainen säätötoimenpide vaan venttiilikopan tiivistysliimaus. Kopan laitoihin ruiskutusputkia varten tehtyjä koloja on nimittäin melkein mahdotonta saada kerralla täysin tiiviiksi. Aina jostakin juoksee öljynoro, joka kuuman koneen kylkeä pitkin mennessään käryää ja sotkee ikävästi paikkoja.

Kiinni liimatun venttiilikopan irtoamista piti hiukan avittaa kampeamalla.

Hyvin olivat myös venttiilinvälykset Wickströmissä kohdillaan. Oikeastaan keulastapäin eli vauhtipyörästä lukien vain toisen ja neljännen sylinterin pakoventtiileissä oli säädettävää. Niistä viimeksi mainitussa hiukan enemmän. Säätöarvoina käytin edelleenkin minulle perimätietona laivan mukana siirtyneitä mittoja eli imu 0,30 mm ja pako 0,35 mm. Wickströmin DE -moottoreiden ohjekirjahan antaa välyksiksi tuumista milleiksi muutettuna varsin pienet, 0,13 mm lämpöisessä ja 0,20 mm kylmässä moottorissa.

Huomasin muuten samalla, että samaisen neljännen sylinterin pakoventtiilin keinuvivun toisessa päässä oleva rulla, jonka kautta voima välittyy venttiilinvarteen, ei ollut aivan pyöreä. Ainakin venttiilinvälys muuttui hiukan rullaa pyöritellessä. Muistan kuulleeni myös m/s Kyminsuun Wickström -moottorin rullien olleen samalla tavalla epäsymmetriset. Rulla ja sen "laakerointi" vaikutti kuitenkin aivan ehjältä enkä havainnut siinä ainakaan silmämääräisesti mitään epätavallista kulumaa, joten uskon tämänkin "ominaisuuden" kuuluvan Wickströmin tehtaiden alkuperäisiin erikoisuuksiin.

Tähän väliin voisin kertoa hiukan enemmänkin minua suuresti ilahduttavasta ja jo yli vuoden kestäneestä puhelintuttavuudesta Päijänteen puolella liikkuvan m/s Kyminsuu -laivan kiparin kanssa. Saimaan höyrylaivoissakin konemestarina ajoittain toimiva ja joskus vuosia sitten myös laivatuttavamme m/s Turson konehuoneessa työskennellyt Herra Puttonen on nimittäin onnistunut kaivamaan monenmoista uutta tietoa Wickströmin DE -mallin moottoreista ja haalimaan itselleen jopa useamman varaosakoneen varaston. Juuri mainitun venttiilikoneiston rulla-asian lisäksi hän on kertonut minulle esimerkiksi moottoreidemme olevan ns. märkäputkikoneita, joiden sylinteriputkien tiivistys hoidetaan vanhanaikaisesti kolmella suurella O-renkaalla. Se asia selvisi Kyminsuun moottorin yhtä sylinteriputkea irti käytettäessä. Syy tähän remonttiin oli jäähdytysnesteen valuminen öljypohjaan. Operaation aikana venttiilinnostimen tankojen huomattiin myös olevan eri mittaisia ja niiden yläpäässä olevien pienien kuppien keskenään eri kokoisia. Tämä tietenkin edelleenkin vahvistaa tietoa jokaisen Wickström -moottorin ja myös kaikkien niiden osien yksilöllisyydestä.

Puttoselta olen myös saanut kuulla koneidemme sylinterikansien olevan hyvin todennäköisesti Listerin valmistamia. Yksi mielenkiintoinen asia on myös se, että Tähdenkin moottori on hyvin suurella todennäköisyydellä ollut alunperin varustettu Ebersbächer -turbolla, aivan kuten Kyminsuun vielä nykyäänkin. Herra Puttosen tietolähteiden mukaan nimittäin puolipuristuksella varustetut koneet ovat olleet turbottomia ja sillä ominaisuudella varustamattomat puolestaan aina turbollisia. Tämä fakta selittäisi hyvin myöskin sen tosiasian, että Tähden Wickström ei kuorman kanssa ota 830 rpm:ää suurempia lukemia, vaikka mallikyltissä lukee max 1000 rpm. Potkurin koko ja nousu sekä alennusvaihde luonnollisesti vaikuttavat myös tähän, mutta kun ne eivät vastaa millään tavalla yli 900 rpm lukemiin yltävän ja huomattavasti järeämmällä potkurilla varustetun Kyminsuun lukemia niin pidän tätä olettamusta hyvinkin todennäköisenä.

Tiivistysliimaus käynnissä.

Vaikka tämä jaarittelu Wickströmeistä olisi kuinka mielenkiintoista, niin palataan kuitenkin takaisin kesäreissuumme ja Ahvensaloon.. Venttiilikopan liimaus ehti säätöoperaation jälkeen kuivaa vielä edellisestä päivästä lämpimänä olleessa konehuoneessa reilut kolme tuntia ennen kuin meidän oli jälleen jatkettava matkaa. Ei olisi toki haitannut vaikka kuivumisaikaa olisi ollut enemmänkin, mutta ainakin suuresta liimamäärästä johtuvat purskeet olivat silloin jo kokonaan kovettuneet.

Harmi, kun Ahvensaloon aamulla tulleesta m/s Mursusta ja koko kolmen aluksen armaadastamme unohtui lähtökiireessä kokonaan ottaa valokuva. Meidän oli kuitenkin kiirehdittävä kohti Kuopiota ja Viinijuhlia, jotka olivat valikoituneet seuraavaksi matkakohteeksi. Jo pari kesää sitten lainattu m/s Möhkön paikka Maljalahdessa oli edelleenkin vapaana, aluksen ollessa telakalla Puumalassa. Se oli tietenkin meidän onni, sillä saimme näin Tähtemme aivan juhlien pelipaikoille. Suuri kiitos tästä Möhköläisille!

M/s Parkko.

M/s JS II.

Tähti, Koskelo, Koivuniemi ja Gustava.

M/s Ukko.

Pari päivää ja yötä kului Viinijuhlilla oikein rattoisasti. Ehdimmepä käyttämään jopa eräänä päivänä tuttaviamme pienellä risteilyllä. Vaajasalon ympäri kiertänyt reitti ajettiin rauhallisesti noin neljässä tunnissa. Karhonsaaressa, aiemmilta reissuilta tutussa laivalaiturissa, paistettiin mukaan otetut ja edellisyönä Kallavedestä nostetut kuhat oikeaoppisesti voisulassa ja ai että oli hyvää! Mastoon vedettyä juhlaliputusta riepotellutta pientä tuulta lukuunottamatta myös keli oli meille suotuisa.

Karhonsaaren laivalaituri.

Kallaves

Viikon kestäneen levon jälkeen Tähti jatkoi tervehdyskäynnille Siilinjärvelle. Yhden hengen miehistöllä suoritettu purjehdus aloitettiin Kuopion Maljalahdessa suoritetulla septin tyhjennyksellä. Ystävällisille, mutta pelkkään septityhjennykseen pettyneille Kallamarinan laituripojille lupasin vielä tulla tankkaamaan heidän laiturissaan ennen lopullista lähtöämme Kuopiosta.

Siilinjärvelle edettiin oikein mukavassa ja auringonpaisteisessa säässä. Ajohytin ovet auki ajaessa ei tosin tullut mieleenkään vaihtaa pitkiä housuja sortseiksi sillä tuuli ei tuntunut vielä kovinkaan kesäiseltä.

Viime kesältä tutun Jännevirran aukaistavan sillan kautta kulkeva reitti taittui noin kolmessa tunnissa. Mieleenpainuvin tapahtuma oli taas varsinaiselle Siilinjärvelle johtavan kapean väylän ajaminen, joka hoidettiin viime kesästä poiketen vain viimeisen Siilinjärven puoleisen punaisen reiman väärältä puolelta kulkien. Edessä ja takanamme ajaneet notkeammin ohjailtavat huviveneet katsoivat sitä peliliikettä hiukan kummeksuen, mutta enemmiltä merkkikieliltä kuitenkin vältyttiin.

Sen sijaan takanamme tulleen ja koko karavaanin viimeisen veneilijän oli meistä ja kahdesta meitä edellä ajaneesta veneestä huolimatta Siilinjärven puolella pakko päästä meistä kaikista ohi. Hitaalla matkaveneellä aivan toisten veneiden läheti suoritettu ohitus päättyi turvallisesti ainoastaan sen takia, että löysäsin koneen kierroksia ja tiputin Tähden vauhdin hetkeksi noin viiteen solmuun. Vauhtiveikko pääsi näin tekemään reilummat väistöliikkeet ja ohittamaan edellä ajaneet turvallisemmin niinkin kaukaa kuin noin kymmenen metrin etäisyydeltä. Kyseessä taisi olla kotilaituriinsa kiirehtinyt paikallinen veneilijä, kun hän suorituksen viimeisteltyään kurvasi samantien paikallisille tarkoitettuun satamaan.

Rantautuminen Siilinjärven vieraslaituriin, jossa oli ennen Tähteä vain yksi vene, meni hienosti. Kiinnityssolmut sidottuani kävin ensialkuun pienellä lenkillä sekä uimassa ja niitä seuranneiden pakollisten ettosten jälkeen aloitin puuhastelun Tähden hommien parissa.

Kaikki öljyt olin tarkastanut jo Kuopiossa ennen lähtöä. Nyt puolestaan puuhailin polttoaineen vedenerottimen kanssa, jota ei näytä millään ilveellä saavan tiiviiksi. Vuoto ei ole iso, mutta hajuhaitta konehuoneessa on kuitenkin kiusallinen. Seuraavaksi tyhjensin pilssistä kymmenisen litraa pilssivettä ja sen homman hoidettuani siirryin päivän varsinaiseen urakkaan. Nimittäin edellisellä reissulla epäkuntoon mennyt wc:n valo olisi istuntojen viihtyisyyttä parantaakseni tarkoitus korjata ennen loppumiehistön huomista saapumista. Niinpä näpertelinkin seuraavan parituntisen tämän askareen parissa.

Ensialkuun poistin vanhan loisteputkivalaisimen ja rakentelin kaksi uutta valolistaa kansivaloiksi viime syksynä hankkimastani lednauhasta sekä alumiinisesta kulmalistasta. Toinen valaisimista tulisi vanhan paikalle, mutta toinen olisi tarkoitus sijoittaa takatäkin alaiseen aina hyvin sekaiseen ns. varastotilaan, jossa meillä on vara-ankkurit, öljykanisterit, grillaustarvikkeet ja kaikki muukin sateensuojassa kuljetettava tarvikkeisto. Tavaroiden haku sieltä on täytynyt tätä ennen hoitaa taskulampun valossa, mutta nyt siihen tulisi muutos. Valokatkaisimelle ei vielä löytynyt rasiaa eikä muutakaan järkevää paikkaa, joten jouduin jättämään sen vielä roikkumaan johtojen varaan. Muuten valaisimet toimivat odotetusti.

Tämän jälkeen tervehdyskäyntini virallinen ohjelma julistettiin alkaneeksi kouluaikaisen ystäväni saapuessa saunavieraaksi Tähdelle. Siilinjärvi kunnioitti vierailua muuttumalla illalla peilityyneksi.

Seuraavana aamuna starttasin paluumatkalle kohti Kuopiota. Ajelin tällä kertaa menoreittinä toimineen Vaajasalon itäpuolisen väylän sijaan Karhonsaaren pohjoispuolitse kulkevaa 2,4 metrin väylää pitkin. Hienoa ja voisipa melkein sanoa "kansallismaisemaa" riitti siellä katseltavaksi asti. Karhonsaaressa oleva luontopolku olisi ollut kiinnostava päästä katsastamaan, mutta aikaa sille ei nyt kuitenkaan ollut. Kauppa-asioilla Kuopiossa juuri parhaillaan olevaa miehistöä kun olisi oltava Maljalahdessa vastassa heti heidän rantaan saapuessa, ettei helteisen joskin tuulisen päivän yli 20 asteen lämpötila ehtisi pilata tulevalle reissulle hankittuja ruokiamme.

http://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/karhonsaari

Miehistön muututtua täyslukuiseksi kahvittelimme vielä hetken aikaa tuttaviemme kanssa Tähden takakannella. Sen jälkeen kokka suunnattiin uimatoiveet tyydyttääksemme kohti Kuopion kaakkoispuolista Hietasaloa, jonka länsirannalla oleva hiekkaranta kuuluu olevan kuopiolaisten suuressa suosiossa. Paljon siellä olikin porukkaa ja rantaa lähetyessämme laskin paikalta yli kymmenen venekuntaa.

Melkein kymmeneen metriin sekunnissa oli noussut myös luoteistuuli, jonka voimasta aallokko laivalaiturin sivulla pohjoispuolella ja päässä länsipuolella oli noin puolimetrinen. Olin suunnitellut ajavani Tähden laiturin päähän kylkikiinnitykseen, mutta aallonkorkeutta arvioituani päätin yrittää rantautumista laiturin suojaiselle eteläpuolle. Hankalaahan se tulisi olemaan, mutta vankan oloinen laituri antaisi tällöin kuitenkin edes hiukan suojaa aaltojen keikutukselta.

Lähestyessämme luoteistuuli painoi meitä normaalia reilummasta vauhdista huolimatta reilusti poispäin laiturista ja kokan ollessa melkein laiturin puolivälissä olimme ajautuneet jo parin metrin päähän siitä. Keulan potkaiseminen koneella laituriin tuntui tällöin vastenmieliseltä ajatukselta, koska ahteri olisi kääntynyt varsin pian tuulen painamana rannan suuntaisesti. Väänsinkin tällöin keulapotkurin vivusta vasemmalle saadakseni keulan laituriin, mutta hiukan pyörähdettyään loppui potkurin pyöriminen yllättäen kuin seinään. Laitoin samantien pakin päälle pysäyttääkseni etenemisemme. Samalla tuuli jo alkoikin painamaan perää voimakkaasti kohti oikealla puolellamme olevaa rantaa aivan kuin aikoisi väkisin saada meidät ajautumaan kylki edellä rantahietikolle. Annoinkin tämän johdosta koneelle reilusti kierroksia aikomuksenani ohjailla sen jälkeen peruuttamistamme keulapotkurilla. Vääntäessäni nyt uudelleen keulapotkurin vipua se toimi onneksi aivan normaalisti ja Tähden sivulle pöllähtävästä erittäin sankasta hiekkapilvestä sain heti selville mikä potkurin yllättävän toppaamisen oli hetki sitten aiheuttanut.

Paikalta pois päästyämme totesimme saaneemme konkreettisesti selville, että vesi laiturin eteläpuolella on aivan liian matalaa rantautumistamme ajatellen. Laiturin suojaton pääty olisi siis ainoa mahdollisuutemme päästä maihin. Tuumaustauon pidettyämme päätimme kuitenkin nostaa kytkintä ja jatkaa alunperinkin yöpaikaksi suunnitteltuun Ahvensaloon. Siellä olisi tarjolla Pohjois-Savon Wanhat Laivat ry:n ylläpitämä suojainen laivalaituri grillikatoksineen päivineen.

http://www.pohjois-savonwanhatlaiwat.fi

Hiukan yllättäen Ahvensalon kaija oli tyhjänä, joten saimme valita paikkamme aivan vapaasti. Tähden sauna laitettiin heti ruoan päälle lämpenemään, jotta uimareille jäisi hyvin aikaa huolelliseen talviturkin heittämiseen. Kaikuluotaimen mittarin näyttäessä veden läpötilaksi melkein 16 astetta celsiusta taisi innokkain uimari pulahtaa Kallaveden aaltoihin peräti 14 kertaa. Myös m/s Armida poikkesi illan aikana laiturissa moikkaamassa meitä.

Yö nukuttiin rauhallisesti, sillä illalla pelkoa aiheuttaneet hyttyset saatiin kuriin runsaalla myrkytystoiminnalla. Seuraavana päivänä arvoimme useaan otteeseen, jatkaisimmeko jo tänään matkaa? Mutta niin siinä vain kävi, että kaiken puuhailun ohessa alkoi tuntumaan sopivammalta viettää toinenkin yö yksityiskäytössämme olevan saaren hyvässä ja suojaisassa laiturissa. Kaikenlaista tekemistäkin oli tarjolla riittävästi. Päivän aikana pesin Tähden kylkiä, täkkiä ja reelinkejä. Myös viilarilistat kyllästin valtilla molemmilta puolilta.

Kumiveneen moottori tuli myös korjattua bensiinit uuteen vaihtamalla. Keväällä tankkiin laittamani uuden löpöt olivat jo nyt menneet niin pilalle ettei kone edes yrittänyt käynnistyä. Saattoihan tietenkin myös käydä niin, että laitoin vain ajatuksissani tankin täyteen jättäen viime kesäiset bensiinit sinne pohjalle. Varmaa muistikuvaa asiasta ei ole. Joka tapauksessa saimme Hondan vihdoinkin toimimaan ja sitä juhliaksemme poikkesimme kumiveneellä tutustumiskäynnille vastapäisen Iivarinsalon länsirannalla sijaitsevaan Kuopion järvipelastajien tukikohtaan.

Kynää ei sieltä löytynyt, joten vieraskirjaan emme käyntiämme saaneet kirjattua. Toinen vieraskirjaan kirjoitettava asia olisi ollut rannasta ulos työntyvän laiturin länsipuolisen haruksen sakkelin rikkoontuminen, jonka aivan sattumalta satuin huomaamaan. Jos tieto ei ole vielä saavuttanut asianosaisia niin laittakaa heidät tuntevat viestiä eteenpäin.

Selvennyksenä vielä, että kuulun myös itse Meripelastusseuraan ja olemme Trossi-jäseniä, joten tällaiset tukikohdat ovat tarvittaessa aivan luvallisesti myös meidän käytössämme.

http://www.meripelastus.fi/fi/

Kun kaikki edellä mainittu oli hoidettu päätin vielä illan päälle aloittaa viikon viralliseksi urakaksi ottamani konehuoneen tuulettimen asennuksen. Helteitä ei ole vielä tänä vuonna vaivoiksi asti ollut, mutta mahdollisia kuumia kelejä ajatellen Tähden asumistiloihin kuuluvan konehuoneen kuumuuden saaminen ajon jälkeen pihalle todettiin jo viime vuonna tarpeelliseksi asiaksi.

Vaikka kyseessä ei tällä kertaa edes ollut yleensä suksien tökkimistä aiheuttava päivän ensimmäinen homma, niin rehellisesti sanoen usko meinasi loppua kesken tämän tehtävän suorittamisen. Kahden tarvittavan reiän poraamiseksi mukaan varaamani reikäporat aloittivat vastustuksen. Ensimmäiseksi suurin reikäporani osoittautui valitulle putkelle muutaman millin liian pieneksi ja seuraavaksi kuusi milliseen kansilevyyn reikää tehdessäni sen terät tylsyivät aivan hetkessä. Reikäporan keskellä oleva, sen porakoneeseen kiinnittävä istukka, alkoi myös huolestuttavasti antaa periksi ja tietenkin se rikkoi hajotessaan kiinnityskierteensä sekä itsestään että reikäporasta. Seuraavaksi meni porakoneen oma istukka oikein kunnolla jumiin sisään katkenneen terän takia. Olin nimittäin päättänyt kokeilla 110 millisten reikien tekemistä poraamalla kehälle reikiä pienemmällä poralla ja sitten sahaamalla niiden väliset kohdat pistosahalla.

Kolmituntisen äheltämisen tuloksena tarvittavat reiät tulivat kuitenkin lopulta tehdyksi vaikka Tähden akut olivatkin antaneet jo siinä vaiheessa melkein kaikkensa. Jännite noin pitkän invertterin varassa tehdyn sähkötyökalujen käyttämisen jälkeen oli enää vain 11,8 volttia. Aurinko ei risukasaan myöskään paistanut, joten aurinkopaneelista ei tällä erää ollut juurikaan apua. Eikä siinä vielä kaikki!

Kun vastustaa niin vastustaa kunnolla! Eräässä välissä komentaessani kumiveneellä juuri parhaillaan seilannutta nuorempaa Tähti-miehistöä olemaan liikkeissään varovaisempia, tyrkkäsin puhaltimen putkeksi hankkimani metrisen muoviputken Tähden kannelta veteen. Ja tietenkin se painui samantien pohjaan.

Saunan lämmettyä ei näin ollen ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa uikkarit ja räpylät jalkoihin sekä sukelluslasit päähän ja aloittaa noin kolmen metrin syvyisen hiekkapohjan haravoiminen. Putken tipahdettua merkitsin onneksi uppoamispaikan laittamalla uimatikkaat juuri siihen kohtaan Tähden kylkeä, missä viimeinen häivähdys putkesta veden alla näkyi. Tämän ansiosta jo kolmannella sukelluksella sain putken näköpiiriini ja nostettua sen pinnalle.

Aivan yhtä hyvin ei käynyt ollessamme muutama vuosi takaperin edellisellä veneellämme Kasnäsin lähellä, jolloin peräankkuria laskiessamme ankkuriliinan kiinnityksessä ankkuriin käytetty palohaka irroitti yllättäen otteensa ankkurista. Liina kyllä meni mereen ankkurin mukana, mutta sitä kiristettäessä oli kuokka kuitenkin kadonnut. Rantaan ajautumiselta onneksi vältyttiin tällöinkin ja vara-ankkurilla kiinnityksen suoritettuamme vedin jo edellä mainitsemani varusteet päälleni märkäpuku mukaanlukien.

Sukelsin varmaan parisenkymmentä kertaa neljän metrin syvyyteen haroen käsikopelolla jokaikisestä räpylän potkusta mahtavasti pölähtävää mutapohjaa. Käden saattoi huoletta painaa ikiaikaiseen pohjasedimenttiin sen minkäänlaiseen kiinteään osumatta. Vielä seuraavana aamuna yritin humuksen laskeuduttua haravoida pohjaa järjestelmällisesti toisella kädellä samalla veneen perään sitomastani köydestä kiinni pitäen. Aina sukelluskaaren tehtyäni lyhensin köyttä metrillä ja tein uuden yrityksen. Näinkään toimien ei ankkuria kuitenkaan löytynyt. Näkyvyys pohjalla oli parhaimmillaan ehkä noin 40-50 senttimetriä. Käden ollessa suorana edessä sormia ei siis enää näkynyt.

Sukeltelun tuloksena tiedoksi vielä vielä lopuksi sellainen asia. Ahvensalon laiturin eteläpuolella noin kymmenen metrin päässä olevan paalun itäpuolella, noin 3 metrin etäisyydellä pohjassa makaa uppotukki. Kai tuo oli ymmärrettävä lause? Puhun siis tuosta paalusta, joka näkyy yläpuolisessa kuvassa. 

Suurta huolta tukista tuskin on, sillä se makaa koko matkaltaan kiinni pohjassa. Luulisi sen myös tuollaisessa satamassa jo menneen jonkun aluksen potkuriin, jos se sellaista manööveriä on itselleen suunnitellut..