Pullikainen

Kuultuani, että jäätilanne Saimaalla alkaisi jo sallimaan veneilyn ja todettuani asian Ympäristöhallinnon verkkosivuilta (osoite alla) päätimme toteuttaa kevään ensimmäisen Tähti-retken kolmihenkisen miehistömme voimin. Ajankohdan valikoitumiseen vaikutti olennaisesti myös yhden yön reissun ensimmäiselle päivälle luvattu aurinkoinen joskin varsin viileä keli. Lämpömittari pysyttelikin päiväsaikaan uskollisesti 2-3 celsiusasteen lukemissa ellei auringonpaisteen hetkellisiä vaikutuksia oteta huomioon.

http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Jaanpaksuus/Jaanpaksuus.htm

Matkakohteeksi olin jo etukäteen kaavaillut Kaidonselän ja Vahvasalonselän ympäröimää houkuttelevan näköisellä laguunilla varustettua saarta, joka kantaa nimeä Pullikainen. Löytyy yläpuolisen kartan vasemmasta laidasta sijainnista 61°13,8' P  28°27,7' I. Saaren eteläpuolisen Kenkäsaaren itäpuolella kävinkin viime kesänä viettämässä yhden yön ankkurissa ja luoteispuolella olevan Karvasalon saaren pohjoispuolista 2,4 metrin väylää kotisatamaan Niskalammille on myös tullut ajettua jo useampaan otteeseen. Täälläpäin liikkuessa ja siinä samalla karttaa silmäillessä onkin tullut kiinnitettyä huomiota Pullikaisen suojaiselta ja houkuttelevalta kohteelta näyttävään sisälahteen.

http://www.veneilysaimaa.com/pullikainen.htm

Saatuamme kaikki tarvittavat matkavalmistelut tehtyä ja irroittauduttuamme Niskalammen kaijasta oli virallisen matkaryypyn aika. Enkä nyt puhu itsestäni vaan kevään ensimmäisen kaksitahtiöljy-snapsin tarjoamisesta alakerran Herra Wickströmille.

Katsokaa tätä maisemaa. Veneilykeli ei juuri voisi parempi olla, vaikka onkin vasta huhtikuun 18. päivä. Oikeastaan vain edellä kertomani lämpötilalukema voi paljastaa kuvan oton todellisen ajankohdan. Vesi oli muuten 2,6 asteista.

Kuten aiempina vuosina merelläkin niin ruuhkaksi asti ei tähän aikaan muita vesilläliikkujia voi sanoa vielä olevan. Neljä alusta laski kansimiehistömme kahden päivän saldoksi. Niistäkin kaksi oli perämoottorilla kulkeneita kalastusreissulla olleita soutuveneitä.

Matkalle sattunut Satamosaari veti meitä "vanhasta tottumuksesta" sen verran puoleensa, että kävimme mielenkiinnosta katsastamassa suojaisan sataman jäätilanteen. Länsipuoliseen lahdukkaan ei olisi ollut vielä mitään asiaa, mutta itäpuolen laitureihin olisi jo halutessaan voinut kiinnittyä.

Ryypyn saaneen Wickströmin iloisen jyskytyksen yli kuului pienien jäälauttojen keväinen kihinä. 3-6 metriä sekunnissa puhaltaneen pohjoistuulen vaikutuksesta koko etelärannan jääpeite oli jatkuvassa liikkeessä.

Aikamme jääperformanssia kummasteltuamme jatkoimme matkaamme kohti varsinaista kohdetta. Pohjoisesta länsiluoteeseen pyörähtänyt ja hitusen voimistunut tuuli nostatti pientä, parjaimmillaan noin 60 senttistä aallokkoa. Matkantekoon se vaikutti lähinnä vain kantta kastelemalla.

Jo viime kesänä huomattuani ensi kerran Pullikaisen olemassaolon yritin etsiä tietoa laguunin syvyydestä ja mahdollisesta reitistä sinne. Merikartalla ja plotterilla vettä näytti itse lahdessa olevan reilusti, mutta sinne kulkeminen olisi näköjään suoritettava kiviä väistellen. Jostakin syystä kaipaamaani tietoa en kuitenkaan onnistunut löytämään ja paikanpäälle saavuttuamme päätinkin vielä kertaalleen tutkia asiaa ja laskea ankkurin siksi aikaa saaren suojanpuoleisen rannan lähettyville.

Paistattelimmekin siinä tovin verran päivää. Kansimiehistö suoritti täkin pesun, messipojan hoitaessa sillä aikaa ruokatarjoilun järjestämistä sekä tulen sytyttämistä saunan uunin.

Yläpuolisen kuvan taustalla Pullikaisesta kaakkoon sijaitseva Kenkäsaari.

Kansien puhdistuttua ja vatsojen täytyttyä tuohutessani juuri tutkimusteni parissa internetin ihmeellisessä maailmassa, puhelimeni alkoi odottamatta soimaan. Kymmenisen minuuttia kestänyt puhelu antoi yllätyksekseni vastauksen käsillä olevaan ongelmaan ja lahteen meneminen alkoi vaikuttaa muutenkin todella kiinnostavalta ja vaivan arvoiselta vaihtoehdolta. Kiitos vain tiedoista!

Niinpä siinä saunan lämpiämistä odotellessa nostimme ankkurimme ja vaihdoimme lokaatiotamme. Vaikka olin kiikaroinut saaren eteläpuolella suojaisaa ankkuripaikkaa paria tuntia aiemmin etsiessä lahden mahdollisen kulkuaukon suuntaan, en ollut onnistunut näkemään pieniä itä- ja länsireimoja, jotka ovat sijoitetut osoittamaan turvallista kulkua laguuniin. Reitti kulkee aivan saaren länsikärjen tuntumassa.

Ohittettuamme reimarit ja matalan kohdan vettä olikin jo heti monta metriä. Kaarsimme loivasti styyrpuuriin kohti kaakkoon päin aukeavaa lahtea. Vastaan tuli seuraavaksi eteläviitta, jonka sivuutettuamme edessä alkoikin sitten jääkenttä. Ankkuripaikan olisin ilman muuta halunnut valita syvemmältä lahdukasta ja sinne ajaminen rikkonaisen jääkentän läpi seuraavan eteläviitan opastamana olisi ollutkin Tähden puolesta helposti toteutettavissa. Aloin kuitenkin epäröimään eteenpäinnäyttävän kaikuluotaimen luotettavuutta jäissä liikuttaessa. Halu nähdä veden alle, kun tuntuu itselle uusilla vesillä liikkuessa todella tärkeältä. On totta, että jääthän ovat veden pinnalla ja kaiun anturi melkein metrin syvyydessä, mutta jotenkin kuitenkin tarve toimia kaikki turvallisuusnäkökohdat huomioiden pysäytti aluksemme tällä kertaa tähän.

Ankkuripaikan valinta oli tästäkin huolimatta oivallinen kaikkien muiden paitsi sinisorsapariskunnan mielestä, jonka pesimispuuhia taisimme läsnäolollamme häiritä. Koiras hyppäsi jopa rohkeasti reelingin päälle kuvattavaksi ja esittelemään miehekkyyttään.

Ai miksikö en kysynyt kulkuväylän paikan lisäksi lahden sopukan syvyydestä ja mahdollisista kivistä tarkemmin minulle juuri soittaneelta laivamieheltä? Syy siihen on niinkin yksinkertainen, kuin ennenaikaisesti katkennut puhelu ja yhteyden pysyminen sen jälkeen epäkunnossa.

Yläpuolisesta kuvasta näkee hyvin, miltä keulasta laskettu ankkuriketju kaikuluotaimen kuvassa näyttää.

Siirtymäajon ja ankkuroinnin jälkeen saunaankin lopulta päästiin. Osa miehistöstä vetäytyi sen ja iltapalan jälkeen koijiinsa, joihin kylmän yön varalle oli hankittu uudet makuupussit. Kamiina oli tässä vaiheessa saanut patterin ja puhaltimen avulla eristämättömän etukajuutan lämpötilan jo 18 asteeseen. Tällaisella kelillä vedon tunne on kuitenkin tästä huolimatta olemassa ja siihen makuupussit ovatkin oiva lääke.

Toisten nukahdettua minä puolestani päätin vetäytyä konehuoneeseen ja suorittaa työlistalla seuraavana olevan öljynvaihdon. Uudet öljyt ja suodattimet sekä jäteöljyastiat olin varannut kaiken varalta mukaan, jos inspiraatio hommaan sattuisi yllättäen iskemään. Ja iskihän se!

Alennusvaihteen vain vuoden takaiset joskin aika tavalla mustuneet öljyt päätin myös vaihtaa, vaikka se varmaan lasketaankin jo hätävarjelun liioitteluksi. Pyydän kuitenkin lieventävänä asianhaarana huomioimaan, että reilun kolmen litran öljymäärä ei aiheuta aluksen kassaan suurtakaan lovea. Öljynvaihto-operaatiot sujuivatkin kokemuksen myötä huomattavasti viime vuotista ripeämmin. Erotuksena ja lisäyksenä viime kertaan oli oikeastaan vain pohjaproppujen käyttäminen auki ja viimeisten tippojen valuttelu ulos imettyäni ensin öljyt vaihtopumpulla mahdollisimman vähiin.

Uuden jääkaapin kaapeloinnin ehdin myös vetämään ja upotuskehystä sovittelemaan ennen kuin oli pakko vetäytyä keulakajuuttaan unten maille.

Yön aikana aurinko oli kadonnut, osa laguunin jäistä oli vaihtanut paikkaa ja paikoilleen jääneet saaneet pinnallensa valkoisen lumikerroksen. Aamuyöstä kuului myös selvästi kuinka meidät hitaasti sivuuttaneet jäälautat raapivat aluksen kylkiä.

Herättyämme, aterioituamme ja parituntisen touhuiltuamme käynnistimme koneen. Mutapohjasta nousi ankkurin ja ketjun mukana sen suuruinen sedimenttinäyte, että puhdistuksessa oli käyttettävä tällaistakin keinoa.

Laguunista paluumatkalla ehdin jopa ottamaan kuvan luotaimen ensimmäisten reimojen kohdalla näyttämästä maisemasta. Syvyys anturista pohjaan kävi pienimmillään tasan kahdessa metrissä eli todellinen lukema lienee lähellä kolmea. Alla myös kuva vedenpäälisestä maisemasta.

Tässä kouluikäisen miehistöni käsitys siivotusta kapyysista. Siistimpi kuin koskaan! Myonnän rehellisesti olleeni erittäin positiivisesti yllättynyt. Vaikka minkäänaista koti-ikävää ei tällä matkalla ehtinyt esiintyä niin tämä kaikki tapahtui vain sillä pienellä puoliääneen lausutulla toteamuksella, että meillä menee kotisatamaan päästyämme auton pakkaamisessa yms. sitä pidempään mitä enemmän kipparilla on työtehtäviä hoidettavanaan.

Sinne jäävät taas Saimaan aallot odottelemaan seuraavaa kertaa.

Vuoden ensimmäinen yö "vesillä"

Veneilyvuoden ensimmäinen yöpyminen Tähdellä tuli toteutettua Niskalammen kotilaiturissa. Myös pääsiäistä ja pitkääperjantaita juhlittiin siinä samalla. Nimestään huolimatta perjantain pituus ei kuitenkaan yksin näyttänyt riittävän kaikkien suunnittelemieni tehtävien suorittamiseen laivalla, vaan päädyin tulemaan jo edellisenä iltapäivänä ylimääräisten ruokatarpeiden ja petivaatteiden kera paikalle.

Ensitöikseni virvoittelin kamiinan ja laitoin sen tulille saadakseni nostettua pari asteisen sisälämpötilan ennen iltaa yöpymiseen kelpaavaksi. Palomaljaa puhdistaessa ja sytytyspuuhia hoitaessa huomioin myös ilokseni yksinäisen huviakun jännitteen olevan aurinkopaneelin ansiosta melkein 14 volttia. Talven akkuhuolien jälkeen se aiheuttikin huomattavia ilontunteita. Kaikki muukin oli tarkistuksen suorittaessani aluksella kunnossa.

Tuollaisen sotkun harrastamiseni oli tuottanut konehuoneeseen vain tunnin paikallaolon jälkeen. Ensimmäiseksi hommaksi olin etukäteen kokoamaltani työlistalta poiminut moottorilatureille ja jäähdytysvesipumpuille käyttövoimaa antavan hihnapyörän kierrosluvun mittaamisen. Syynä tähän mittaukseen oli Nettivaraosasta puolella alkuperäisestä hinnasta löytämäni parin vuoden ikäinen, mutta käyttämätön 140 ampeerin Sterling-laturi. Ennen sen asennusta halusin nimittäin tietää minkälaisilla kierrosluvuilla se tulisi hidaskäyntisen Wickströmin mukana pyörimään ja olisiko tarvetta hihnapyörien kokojen muuttamiseen olemassa.

                                 

Yllä remontin lähtötilanne. 24V laturi ylimmäisenä ja 12V laturi alimmaisena. 

Kierrosluvun selvittääkseni irroittelin moottorilaturien ja vesipumppujen suojuksen. Seuraavaksi löysäsin kaikki hihnat irti, jotta pääsin käyttämään konetta pumppuja pyörittämättä ja pohjaventtiiliä avaamatta. Vanhojen laturien hihnapyörät ovat eri kokoiset Sterlingiin verrattuna, joten täysin luotettavia tuloksi niiden avulla en olisi onnistunut saamaan. 

Imuilman esilämmitystä käytettyäni ja vain noin viisi sekuntia pyörittyään Herra Wickström heräsi virkeänä talviuniltaan. Laserkierroslukumittarilla sain tällöin arvatenkin tuplanopeutta moottoriin verrattuna pyörivän hihnapyörän nopeudeksi 920-930 rpm.

Mitattuani kierrosluvun jälkeen uuden laturin ja moottorin hihnapyörän halkaisijat sain laskemalla tulokseksi seuraavaa. Uusi laturimme pyörisi tyhjäkäynnilla vähintään 1400 rpm ja pääasiallisilla ajokierroksilla jo noin 2400 rpm. Näin ollen se lataisi tyhjäkäynnillä 70A ja matkanopeudella noin 110A eli huomattavasti paljon paremmin kuin edellinen 55A:n laturimme. Ostamani Sterling on nimenomaan tarkoitettu käytettäväksi hidaskierroksisissa koneissa ja se aloittaakin lataamisen jo 1000 kierroksella minuutissa.

Linkki laturin valmistajan sivuille: http://www.sterling-power-usa.com/library/sterling%20power%20alternators.pdf

Ajattelin myös varmistaa uuden laturin luotettavan toiminnan järjestämällä sille tuplahihnoituksen. Tämän mahdollistaakseni jouduin jumppaamaan yhdellä hihnalla pelittävän vanhan 24V laturin vanhan 12V laturin paikalle alas konehuoneen lattianrajaan ja sijoittamaan uuden 12V laturin sen paikalle koko paketin ylimmäiseksi. Ylintä laturia lähinnä olevassa moottorin hihnapyörässä kun sattui juuri sopivasti olemaan yksi hihnaura kokonaan vapaana. Uutta laturia en tietenkään saanut heittämällä paikoilleen, sillä tuplahihnoitus aiheuttaa pienen kiinnityskorvakoiden siirto-operaation. Kotiläksyksi jäivätkin uusien korvakoiden hitsaushommat. 

Olin myös hankkinut Motonetista uudet kupariprikat syksyllä kunnostamani vanhan öljynsuodattimen öljyputkiin sillä en saanut niitä enää vanhoilla tiiviiksi. Prikkoja vaihtaessani irroitin samalla jo kolmannen kerran koko kyseisen suodatinpaketin, sillä se ei yrityksistäni huolimatta ollut aiemmin tullut tiiviiksi. Kuten jo olen kertonut niin öljyn vuotaminen järveen palaavan jäähdytysveden sekaan näyttää kyllä loppuneen, mutta sen sijaan moottorin sisällä kiertävä glygolivesi pyrki suodattimen raoista itsepintaisesti tippa kerrallaan pihalle.

Yllä kuva lämmönvaihtimen sisälle. Näiden putkien läpi järvivesi kulkee viilentäen samalla koneen sisuksissa kiertävää jäähdytysnestettä.

Hioin, puhdistin ja lopuksi vielä kuivasin lämpöpuhaltimella tiivistyspinnat erityisen huolellisesti ennen tiivistysliiman levittämistä. Seuraavaksi painoin varsinaisena tiivisteenä toimivan suuren O-renkaan huolellisesti paikoilleen runsaan liiman kera ja kiristin koko paketin kasaan. Vasta seuraavana aamuna liiman varmasti kuivuttua laitoin vedet takaisin koneen sisään ja kuinka ollakaan, vaikutti järjestelmä vihdoinkin tulleen tiiviiksi.

Yksi suunnittelemistani hommista oli potkurinakselin heiton mittaaminen uudelleen. Edellinen mittaus ja koneen alustava rihtaus, kun suoritettiin syksyllä aluksen ollessa vielä telakkavaunujen päällä. Suurimmillaan noin 0,5 millimetrin heittoja sain uudella Motonetista 59 eurolla hankkimallani heittokellolla. Tämä tarkoittaa sitä, että käyn vielä joku päivä oikein ajan kanssa koneen suuntausrulianssin uudelleen läpi ja yritän saada heitot niin pieniksi kuin puurimoja tärinänvaimennuksena käyttävän ja suoraan runkoon pultatun Wickströmin kanssa ylipäätään on mahdollista.

Takakajuutan rikkoutunut jääkaappi lähti nyt myös viimeiselle matkalleen. Onneksi se mahtui ulos takatäkille johtavien portaiden yläpäähän rakennetusta kapista.

Vuoden ensimmäinen ulko-uintireissu ja koko Tähden aikaisen seilailumme ensimmäinen tipahtaminen järveen tuli myös koettua. Sitä ei toteutettu oikeaoppisesti reelingin yli leiskauttamalla vaan hiukan nolosti astioidenpesureissulla rantakiviltä. Olin puhtaat kipot ja kupit kädessä kääntymässä pois märiltä ja ei millään tavalla jäisiltä jalansijoiltani, kun kenkäni yllättäen luiskahti. Ennen kuin ehdin reagoida sen kummemmin asiaan huomasin seisovani vyötäisiä myöten vedessä. Pelastautumista takaisin rannalle viivytti hetkisen järveen manööverin aikana hujan hajan heittämieni astioiden poimiminen mukaan.

Onneksi oli varavaatteet mukana ja onneksi takin taskussa ollut puhelin ei kastunut. Jatkossa kännykän paikka tulee kyllä aina olemaan sisällä veneessä aivan kuten veneilijöitä on kaikkialla neuvottu tekemään.

Tuossa aamusumua pitkänäperjantaina 2015 Imatran Niskalammilla. Päivän tästä hiukan kirkastuttua ja loppujen listan hommien valmistuttua suuntasin kotimatkani ensin Joutsenon Likolammen satamaan ja sieltä vielä Lappeenrannan Perinnelaivatelakalle. Kun olin kerran liikkeellä yksin, ajattelin kaikessa rauhassa käydä katselemassa laivoja ennen ajomatkaa pääkaupunkiseudulle. Katselun lomassa oli myös mukava jutustella muutamien paikalle sattuneiden laivamiesten kanssa ja nähdä monien projektien edenneen suurin harppauksin talven aikana. 

Taas reissu Imatralle

Sain reilu viikko takaperin kokeneemmilta hiukan apua talven aikana haastavaksi muodostuneen akkuongelman selvittämisessä. Harmikseni en työkiireideni takia päässyt itse paikalle vapaaehtoiseksi ilmoittautuneen tutun laivamiehen käydessä tutkimassa Tähden huviakkujen jännitteitä Niskalammilla. Joka tapauksessa näiden tutkimusten seurauksena näyttäisi asiaan nyt vihdoinkin saatavan valaistusta. Diagnoosi nimittäin on, että yksi akuista on lähes varmasti tullut tiensä päähän ja kahden seuraavankaan tilanne ei vaikuta kovinkaan lupaavalta. Ainoastaan yksi neljästä huviakusta näyttäisi siis olevan varmasti kunnossa. Ainoa onni onnettomuudessa on, että kyseessä on nimenomaan uusin, vasta viime syksynä Motonetista hankkimani, Sznajderin 200 Ah:n akku.

Tutkimuksien ja puhelinpalaverin päätteeksi akut kytkettiin irti toisistaan ja ainoa varmasti kunnossa oleva jätettiin lataukseen ja huolehtimaan samalla automaattipilssipumpun toiminnasta. Akut olisi tietenkin voinut jättää tällä tavalla odottamaan kevättä ja niin aluksi ajattelinkin tehdä. En kuitenkaan saanut mielenrauhaa asialta ja päätin hakea nämä kolme huonokuntoiselta vaikuttavaa akkua autotalliini tarkempaa diaknoosia varten. Toiveena tietenkin on, että edes joku niistä saataisiin palaamaan riviin akkuveden lisäämisellä ja laturin elvytystoiminnolla.

Jäät olivat hävinneet Vuoksensuusta vesisateiden ja lämpimän kelin ansiosta. Mukanani ollut terhakka laivakoira halusi myös osallistua omalla tavallaan tähän yläpuoliseen otokseen.

Reissua edeltävänä iltana kirjoitellessani juuri muistilistaa laivavisiitille, teille jo aiemmin esittelemäni Herra Marjanen eli laivamme Kalarannan konepajan aikainen päälikkö, soitti minulle yllättäen. Hän kertoi löytäneensä varastoistaan vanhan jopa peräti 1940 luvun loppupuolelta olevan valokuvan konepajan alueesta. Myös konepajan toiminnasta kertovia ja hänen keräämiä lehtileikkeitä oli löytynyt. Vaikka uusia kuvia laivastamme ei edelleenkään ollut ilmaantunut, päätin muuttaa aamun reittisuunnitelmaani sen verran, että ajelisin Imatralle hänen kotinsa kautta. Marjanen tahtoi luovuttaa ilokseni valokuvat ja lehtileikkeet minulle, jotta tallentaisin ne arkistoihini kertomaan aluksemme tästäkin vaiheesta.

Tämän pienen pit stopin tehtyäni autoilin keväisessä säässä reipasta vauhtia Niskalammelle, jossa Tähti odotteli minua jäistä kokonaan vapautuneena. Kuten jo kerroin, olin suunnitellut kiireisellä aikataululla tapahtuvat satamahommat etukäteen, jotta kaikki tarvittava tulisi varmasti tehdyksi. Tällainen arkipäivänä tapahtuva käynti pääkaupunkiseudulta Imatralle onnistuu nimittäin vain tiukalla aikataululla ja moninaisia järjestelyitä tekemällä.

Huomaa keskimmäisen akun huomattava pullistuminen.

Tärkeimmän homman eli akkujen kantamisen autoon päätin hoitaa ensimmäiseksi. Sitä ennen piti kaikki irroittamani pluskaapelit tietenkin huolellisesti eristää runkokosketuksilta. Myös eräs pieni mysteeri minun piti selvittää ennen töihin ryhtymistä. Siitä kuitenkin lisää seuraavassa kirjoituksessa..

Laivakoiramme kanssa suuressa yhteisymmärryksessä nautitun herkullisen maksalaatikko -lounaan jälkeen jatkoin seuraavaksi hommia mittaamalla jääkaapin upotusreiän koon. Ajatuksenani on nimittäin laittaa syksyllä rikki menneen kaasujääkaapin tilalle tänä keväänä uusi sähkökäyttöinen jääkaappi. Vaikka akkulaturien kanssa merkkiuskollisuus kokikin muutama viikko sitten kovan kolauksen, ajattelin silti jatkaa jääkaapin kanssa tutuilla linjoilla. Suunnitelmissani on nimittäin laittaa laivaamme edellisessä veneessämmekin vailla mitään vikoja ja myös helteillä mainiosti toiminut Waecon Coolmatic -sähköjääkaappi. Useamman vuoden tuttavuuden aikana kertaakaan ei ollut voi sulaa eikä maito lämmintä. Jääpalojakin valmistimme pakastelokerossamme jopa laiturinaapureita varten. Reilun 400 Ah:n akusto ja 130W:n aurinkopaneeli moottorilaturin ohella riittivät vaivattomasti antamaan kaapille virtaa keväästä aina lokakuuhun asti. Kuulostaa varmaan maksetulta mainokselta, mutta sellainen tämä ei kuitenkaan ole. Voin tietenkin antaa tilinumeron, jos joku kokee tarpeelliseksi tehdä tästä sellaisen..

Pieniä muutostöitä tekemällä voisi jääkaappia nykyisestä hitusen isontaa, mutta kovin paljoa pelivaraa ei ole tarjolla.

Toinen tulevan kevään remontti/rakentelukohde on katolla oleva käsikäyttöinen hakuvalo. Otin jo edellisellä käynnillä umpion matkaani, mutta tuumattuani vielä lisää asiaa irroittelin nyt myös valon suojakuoren kotiin vietäväksi. Katsotaan nyt sitten, mihin tämä projekti etenee? Hiukan olen jo selvitellyt mahdollisuutta rakentaa vanhaan kuoreen usealla teholedillä ja kapealla valokuviolla toteutettu hakuvalo. Vielä en kuitenkaan osaa kertoa asiasta sen enempää.

Myös 12V ja 55A moottorilaturista näpsin muutamat kuvat. Tuumin nimittäin vaihtavani sen tilalle varmuuden vuoksi tehokkaamman 90-120A version. Jos jonkun autotallin nurkassa sattuu tuollainen toimiva tehopakkaus olemaan joutilaana, ja haluaisit myydä sen minulle, niin ota ihmeessä yhteyttä osoitteeseen  tahtilaiva@gmail.com

Sitten visiitin loppuun vielä tutut manööverit eli pohjakaivon ilmataskun tarkistus, päävirrat pois, laivan ovet lukkoon ja niin kotimatka saattoi alkaa.