Tähti matkaa Punkaharjulle

Saimaan kanavan jäätyä ahterin taakse, jatkoi Tähti tuulisesta ja sateisesta säästä tippaakaan välittämättä päättäväisesti yli seitsemän solmun vauhtia Taipalsaaren Tullisalmea kohti. Viipuriin tehdyn retken päätteeksi olikin mukava lähteä täysillä polttoainetankeilla ajelemaan kohti Punkaharjua ja Puruvettä, sillä ajatuksena oli viettää sielläpäin purjehtien jatkettu viikonloppu paikalle autolla saapuvan muun Tähtimiehistön kanssa.

Kattelussaareen vievän maantiesillan jälkeen vain kaadettu masto nostettiin ja matkaa jatkettiin vielä samalle iltaa aina Ilkonsaaren laituriin asti (550,5h). Idän puoleisen tuulen laineet keinuttelivat siellä vastassa ollutta ja meille jo tuttua m/s Raja 60 -alusta. Tämä mukava kohtaaminen antoikin illalle uuden, vaikkakaan ei millään tavoin ennen näkemättömän suunnan, kun laivaharrastuksesta puhuttiin ja tietenkin saunottiin. Juhlittiinpa siinä ohessa, ja osaltaan minun tietämättä, myös yhdet syntymäpäivät! Onnea vaan vielä kerran asianosaiselle sekä kiitoksia hauskasta illasta koko miehistölle!

Ollessani seuraavana aamuna noin kello yhdentoista aikoihin komentosillalla tekemässä lähtövalmisteluita, eli käynnistelemässä luotainta ja muuta laitteistoa, räjähti Tähden VHF yllättäen puhumaan. En ollut huomannut lahdelle noin sadan metrin päähän ilmestynyttä ja Imatralta käsin risteilyitä tekevää m/s Christinaa. Aluksesta tiedusteltiin, olisiko soveliasta kiinnittyä Tähden kylkeen vai olisiko se kenties piankin lähdössä jatkamaan matkaansa? Vastasin liikkeellelähdön olevan tapahtumassa aivan näillä näppäimillä, joten alus jäikin odottelemaan laiturin vapautumista siksi aikaa, jotta sain Wickströmin käynnistymään. Harmikseni tässä hässäkässä yhteiskuva laiturissa olleista Raja 60:stä ja Tähdestä jäi ottamatta. VHF-puhelin sen sijaan toimi vastausta antaessani moitteettomasti, mutta laiturista irroittauduttuani ja toivottaessani Christinaa tervetulleeksi paikallemme, oli se taas mykkä. Ainakaan aluksesta ei vastattu kutsuuni. Kummallinen vika!

M/s Christina ja kauempana Ilkonsaaren laiturissa m/s Raja 60.

Päästyäni liikkeelle suuntasin alkuun Ilkonsaaresta pohjoiseen kohti Kutveleen avokanavaa. Muutaman minuutin ajon jälkeen alkoi tämä tänäkin kesänä jo useampaan otteeseen kuljettu reitti, tuntumaan kuitenkin liian nähdyltä. Tästä johtuen kääntyi Tähden kokka Ilkonsaaren pohjoispuolella osoittamaan kohti länttä ja Kyläniemen kärkeä. Sen sivuutettuani en jatkanut myöskään Parkonpäätä ja Hätinvirran lossia kohden, vaan valitsin läntisemmän Äyrätsalon itäpuolisen väylän. Vielä ennen Puumalaan saapumistakin poikettiin syväväylältä lännemmäksi, sillä Rokansaari kierrettiin länsipuolelta.

M/s Hanhi Puumalansalmessa.

Hieno m/s Mänty Puumalan satamassa. Taustalla s/s Wenno.

Puumalassa (554,5h) tyhjensin totuttuun tapaan Tähden pilssivesiä ja septitankin. Kävin myös kaupassa ostamassa pannukahvia. Se kun oli pahaksi onneksi päässyt loppumaan. Matka jatkui reilua tuntia myöhemmin itäisellä kurssilla Sitkoinleuvansalmen kanavan kautta Ummistonveden Tetrinselälle ja sieltä edelleen aina Vekaraan saakka.

Ollessani suunnistamassa kohti jo pimeään verhoutunutta Vekaransalmea, aivan sen eteläpuolella, en muuten onnistunut löytämään yhtä muistaakseni punaiseksi merkittyä ja plotterin mukaan aika lailla keskelle väylien risteyskohtaa merkittyä reimaria. Muistelen aiemminkin näillä nurkilla olleen jotakin tämän kaltaista epäselvää nimenomaan plotterin näyttämän ja silmillä nähdyn välillä. Nyt oli vielä pimeyskin hankaloittamassa havaintojen tekoa. Syvää vettä oli kuitenkin niillämain riittämiin, joten en viitsinyt alkaa heilumaan hakuvalon kanssa yhtään tarvittua enempää.

Sitkoinleuvansalmi.

Sivuutettuani juuri lossin ja pohdiskellessani vielä merimerkin puuttumista, lennähti sydän kuitenkin rehellisesti sanottuna kurkkuuni! Olin tietenkin koko ajan tarkkaillut lautan mahdollista liikkeellelähtöä sekä tähystellyt muutenkin huolellisesti pimeyden hallitsemaa ympäristöä. Myös lossimiesten juuri tuolloin tekemän varalossin VHF-puhelimen toiminnan testauksen olin pistänyt merkille. Aivan yht'äkkiä huomasin kuitenkin noin kymmenen metrin päässä Tähden tyyrpuurin puoleisella kyljellä soutuveneen. Pimeän valottoman kulkuvälineen auttoi havaitsemaan ainoastaan sen takaa lossirannasta loistaneet valot, sillä tutkaahan Tähdessä ei edelleenkään ole.

Säikähdin sen verran, etten edes tajunnut karjaista tyyrikopin ovesta soutajalle mielipidettäni tällaisesta toiminnasta. Hän oli varmasti minut havainnut jo hyvissä ajoin, mutta silti jäin miettimään, mitä olisi tapahtunut, jos olisin yllättäen muuttanutkin reittiä kulkemaan vain hiukan lähempää rantaa? Reilua seitsemää solmua kulkien olisi Tähti varmasti tavoittanut soutuveneen, vaikka airoissa olisi ollut Sulkavan soutajien edustusjoukkueen jäsen.

Tästä välikohtauksesta selvittyäni ympäröi sysimustan syysyön pimeys jälleen Tähden. Äskeisen harmistuksen takia vilkauttelin tavallista useammin hakuvaloa ja etsiskelin muun muassa mahdollisia verkkomerkkejä. Näin edeten ajelin vielä tunnin verran aina Siikaveden Tervorannanselällä olevaan Haukkasaareen (559,5h) asti. Siellä luoteen suuntaan aukeavan kapean lahden itätuulelta tarjoama suoja, antoi Tähdelle oivallisen ankkuripaikan. Mökkilaituriin ei kyllä ollut kovinkaan paljoa matkaa, mutta kun paikka oli tyhjillään - niin kuin tähän vuodenaikaan valtaosa muistakin Saimaan rantojen kesäasunnoista - uskaltauduin jäämään niille sijoilleni. Joitakin puhdetöitäkin tietenkin tehtiin Haukkasaaressa, sillä petsailin vielä illan aikana hiukan ahterihytteihin vievän ovenpielen listoja ja suunnittelin samalla huomista reittiä.

Tästä kartasta näkyy yhdeksän tunnin päivämatka Ilkonsaaresta (kynän kärki), Kyläniemen kärjen, Lintusalon länsipuolen, Puumalan, Ummistonveden ja Vekaransalmen kautta tuonne ruudussa 219 olevaan Haukkasaareen (pieni saari Liistonsaaren itäpuolella).

Aamulla ankkurissa Haukkasaaressa. Tyhjillään olleen mökin edustalla.

Aamulla matka jatkui tuulisessa ja sumuisessa kelissä kohti Pihlajaveden eteläosia. Aiemmilta reissuilta tuttuja väyliä ohi Ahvionsaaren lossin suunnisti Tähti eteenpäin, ottaen aina välillä pieniä vapauksia oikomalla mutkia varsinaisen väylän ulkopuolella. Näin ajellen ja ilman suurempia välikohtauksia tuli Hotelli Punkaharjun tukeva laivalaituri iltapäivällä vastaan koneen tuntimittarin osoittaessa lukemaa 564h. Matkalla ei oltu yhden HT-veneen lisäksi kohdattu kuin kaksi troolarilaivuetta, toinen Utrasselällä ja toinen heti ajopäivän aluksi Tervorannanselällä.

Haukkasaaren ankkuripaikka plotterissa.

Oikoreitillä Pihlajavedellä, Hevossaaren ja Pietolansaaren välillä.

Kyseiset saaret tämän karttalehden oikeassa alalaidassa.

Ennen miehistön saapumista oli kipparilla tarjolla vielä muutama tunti ns. omaa aikaa. Sen puitteissa ehdin kiinnittämään taas kerran pakoputken yläpään läpän irronneen tasapainon sekä syventymään hetkiseksi aluksen huviakkujen sielunelämään. Huomioni oli jo hyvän aikaa kiinnittynyt siihen tosiasiaan, että pitkänkin ajopäivän jälkeen akuston jännite laskee jo parin tunnin sisällä moottorin sammuttamisesta 12,5 voltin kieppeille. Myöhään illalla, nukkumaan mennessä, se on usein enää 12,1 volttia ja aamulla ollaan helpostikin jo 11,8V lukemissa. Jos siis aurinko ei paista, eikä aurinkopaneeli korjaa tilannetta.

Kerrottakoon tähän väliin, että Wickströmin sammuttua ja 140 ampeerisen moottorilaturin poistuttua pelistä huviakusto pitää jääkaapin, kiertovesipumpun, invertterin, VHF-puhelimen, aluksen kaiken valaistuksen sekä ankkuroitaessa myös esimerkiksi ankkurivalon ja karttaplotterin (ankkurihälytys) toiminnassa. Myös käyttöveden ja harmaavesikaivon pumput pyörivät näiden akkujen virralla aivan kuten etukajuutan kiertovedellä lämpiävä termostaattiohjattu puhallinkin. Kaikenlaista sähkönkuluttajaa onkin siis kytkettynä akkuihin koko ajan vesillä oltaessa.

Otinkin nyt molemmat paapuurin puolen huviakut irti järjestelmästä - tyyrpuurin akut olin tarkastanut jo kesällä - ja mittasin niiden jännitteen. 200 Ah:n ja kolme vuotta sitten hankitun kuorma-auton akun jännite oli tuolloin "normaali" 12,7 volttia, mutta sitä paljon vanhemman Exiden 140Ah:n enää vain 10,86V. Arveluni tämän akun loppuunkulumisesta osui siis aivan oikeaan ja jätinkin sen siitä johtuen kytkemättä takaisin järjestelmään. Vaikka kennot olivat veden alla, lisäsin seuraavaksi suurempaan akkuun tislattua vettä. Sen jälkeen irroittelin vielä kaikki akkujen päällä kulkevat kaapelit toisistaan ja siistin ne kulkemaan järkevästi. Poistin samalla myös ylimääräisiä, nykyistä suurempaa akkukapasiteettia (tällä hetkellä 600Ah) varten asennettuja kaapeleita ja akkukenkiä, jottei mitään vaaratilanteita niiden kanssa pääsisi jatkossakaan syntymään.

Saatettuani nämä puuhat loppuun ilmestyi iloisien miehistön edustajien kasvoja Tähden ajohytin oviaukkoon. Kannoimme seuraavaksi heidän tavaransa laivan uumeniin ja aloitimme valmistautumisen Hotelli Punkaharjun juhlaillalliseen. Syyslomareissua juhlistaaksemme olimme nimittäin varanneet sieltä viime vuoden tapaan pöydän ja ajateleet viettää mukavan illan talon keittiön maittavista antimista nauttien.

Punkaharju

Taikinasaaresta ei ollutkaan kuin lyhyt siirtymä Punkaharju Resortin laituriin, jonne rantauduimme viereisen Kesämaan kutsun kuultuamme. Vaikka sää oli kolea ei luvatusta vierailusta siellä ollut mitään mahdollisuuksia laistaa vaan uimahousut ja pyyhkeet oli pakattava laukkuun ja lähdettävä matkaan.

http://www.punkaharjuresort.fi

Vanhemmalle miehistön osalle Kesämaata enemmän elämyksiä tarjosi kuitenkin hienoja maalaismaisemia sisältänyt ajomatka Punkaharjulle sekä kesän ensimmäisen läppäsillan eli Virtasalmen/Moinniemen sillan alittaminen. Muuta ihmeellistä ei siinä tosin ollut, kuin poikasiaan hautovan lokin pesä odotuslaiturilla aivan automaattikäytön käynnistysnarun lähettyvillä. Lokkivanhemmat häipyivät kohteliaasti rähinää aiheuttamatta pois paikalta lyhyen pysähdyksemme ajaksi, joten saimme kaikessa rauhassa hoitaa sillan alituksen.

Alla pätkä Virtasalmen ja Bobrikovinsalmen välistä reimariviidakkoa.

Punkaharju Resort tarjosi palveluitaan vailla ruuhkaa. Ei tarvinnut tiskillä jonotella ja vastaanotto oli muutenkin kaikinpuolin erittäin ystävällistä. Rannan hyväkuntoiset ja suuret laiturit mahdollistavat varmasti laituriin pääsyn, vaikka veneilijöitä olisi liikkeellä enemmänkin. Kesäkuusta huolimatta nyt ei tosin ollut sitä huolta.

Pientä mietintämyssyn hieromista aiheutti paikalla ajoittain esiintynyt etelän suuntainen virtaus, joka laituriin pohjoisesta saapuessamme lisäsi vauhtiamme oleellisesti. Välillä vesi pysyi vuorostaan paikallaan pinnalle kertyneiden roskien liikkuessa juuri ja juuri, kun taas välillä laiturin alta pulpahteleva vesi pyörteili kuin paremmassakin koskessa. Saimme myös paikalle sattuneelta tutulta laivaharrastajalta varoituksen olla ajamatta rannan suuntaisesti olevan laiturinosan lähettyville. Sen edustalla on kuulema, tai on ainakin ollut, pohjassa suuri kiviarkku, jonka kohdalla vettä on enää alle puolitoista metriä.

Punkaharju Resortin laiturissa vietetyn yön jälkeen oli risteilymme taas jatkuttava. Sitä ennen poikkesimme kuitenkin vielä katsomassa legendaarisen Retretin nykyistä alakuloa. Eivät tainneet taidenäyttelyt ja konsertit vetää riittävästi porukkaa paikalle, sillä viimeinen näyttely on sulkeutunut jo muutamia vuosia sitten vuonna 2012. Käykää kuitenkin tästä huolimatta lukemassa alla olevasta linkistä taidekeskuksen moninaisista vaiheista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Retretti

Tähdelle takaisin palattuamme suuntasimme masto kaadettuna Potkusalmen sillan (maksimi korkeus 8,5m) ali kauppaan Punkaharjun keskustaan.

Punkaharjun satamassa vierailumme aikana käytiin ihastelemassa myös siellä majaillutta vanhaa muistaaksemme Helmi nimistä hinaajaa, joka oli ainakin minulle ennestään rekisteröimätön tuttavuus. Myös alapuolisessa kuvassa näkyvien kahden reimarin lähettyvillä pohjassa makaavaa 1970-80 luvun taitteessa uponnut ruoppaaja herätti paljon keskustelua Tähden laivaväen keskuudessa.

http://www.hylyt.net/hylky.jsp?id=punkaharjun_proomu

Punkaharjulta taivalluksemme jatkui suuria järvenselkiä ylittäen kohti etelää. Kyseessä olivat Utrasselkä, Pataselkä ja Hirvolanselkä. Selkiä ympäröivät korkeiden rantakallioden päältä kaukaisuuteen jatkuvat vihreät havumetsät tarjoilivat meille unohtumattomia maisemaelämyksiä. Tännepäin tultaessa mökit alkoivat myös harventua ja vesi kirkastua. Ei siis ihme, että saimaannorpankin kerrotaan viihtyvän täällä.



Wickströmin muutaman tunnin uurastuksen jälkeen saavuimme sopivalta yöpaikalta vaikuttavan Mustasaaren lähettyville. Kartan syvyyslukemia tarkkailtuamme päätimme yrittää rantautumista  Mustasaaren etelärannalle sen ja viereisen saaren välisen kapeikkoon. Kalliossa olleet rautalenkit kertoivat paikalla vieraillun aiemminkin ja oletin niiden pohjalta myös vettä olevan niillä kohdin riittävästi.

Lännestä puhaltaneen sivutuulen vaikutuksesta ajauduimme ensimmäisellä yrityksellämme pois suunnitellusta sorapohjaisesta rannan kohdasta aivan vieressä itäpuolella olleen kallion kohdille. Sain kuitenkin sillä reissulla katsastettua pohjan kaikuluotaimella, joka paljasti sen olevan tarpeeksi syvän rantautumista ajatellen. Seuraavan yrityksen saattoikin näin ollen tehdä reilummalla vauhdilla ja sainkin keulan tuulesta huolimatta oikeaan paikkaan. Keulan otettua kiinni pohjaan jäi avustava perämies pitämään konevoimalla perää paikallaan, jotta minä sain tarvittavat harukset laitettua Tähdestä rantaan.

Seuraavaksi normaalisti keulan sivussa olevalta kiinnityspaikaltaan maihin laitettava laakonki viritettiin kulkemaan aivan keulasta ankkurin päältä rantaan. Se kun jäi neljän metrin pituudestaan huolimatta taas kerran lyhyeksi.

Sen jälkeen aloitettiinkin koko päivän odotettu ja kesän ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen, muurinpohjalettujen paisto-operaatio.

Tällä Mustasaaren juhla-aterialla ja kuvalla voimme juhlistaa samalla myös vuoden mittaista Tähti-blogin kirjoitusurakkaani ja eritoten niitä yli 11000 lukukertaa, joita sepustukseni ovat Teiltä vuoden aikana osaksensa saaneet. Kiitos mielenkiinnosta Ihmiset!

Palautetta asiasta ja asian vierestäkin saa edelleenkin halutessaan lähettää osoitteeseen tahtilaiva@gmail.com

Illalla valmistautuessamme jo vetäytymän koijiimme satuin näkemään saaren pohjoispuolella kulkevalla väylällä Hanhi-hinaajan. Vai pitäisikö kenties sanoa puskijan? Pakkohan siitäkin oli käydä kuva nappaamassa.

Pihlajaveden Taikinasaari

Parin välipäivän jälkeen laitoimme taas potkurin pyörimään ja suuntasimme Tähden kokan Savonlinnasta kaakkoon kohti Pihlaja- ja Puruvettä erottavaa Punkaharjua. Vierailu näillä kauniilla ja sokkeloisilla vesillä onkin ensimmäinen laatuaan.

Ensimmäisen yön pysähdyspaikaksi oli valittu rauhallinen ja kaunis satamanumerolla 4584 merkitty Taikinasaari, joka tarjosikin heti retken alkuun juuri sitä mitä Veneilysaimaa.com -sivuilla luvattiin. Rauhallinen laituriton saari luonnonhelmassa, josta löytyy jätekatos ja tulipaikka. Wc:kin kuului varustukseen.

http://www.veneilysaimaa.com/taikinasaari.htm

Usein sopivan oloisen satama- tai ankkuripaikan löytyessä yritän etukäteen selvitellä kulkusyvyyksiä ja lähestymisreittejä aivan kuten Taikinasaarenkin tapauksessa. Esimerkiksi Veneilysaimaan linkeistä usein löytyvien lähestymiskarttojen avulla olemme ajaneet jo moneen paikkaan onnistuneesti. Huolellinen vahdinpito kaikuluotaimen luona kuuluu vierailla vesillä kuitenkin aina asiaan, vaikka reitti vaikuttaisikin etukäteistietojen mukaan selvältä. Tällä kerralla lähestymiskartasta puuttui yllättäen kokonaan merikartassa ja plotterissa näkyvät väylän molemminpuolin sijaitsevat pienet kivikot. Linkin kirjallisesti annetun ohjeen mukaan, keskellä salmea kulkien, perille pääsee tästä huolimatta kuitenkin turvallisesti. Alla kuva reitistä paluumatkaltamme.

Ankkurin noin kolmen metrin syvyiseen veteen laskettuamme nautimme rannan tulipaikalla illallista ja päivän päätteksi luonnollisesti vielä saunottiin. Saunan lämmitys sai Tähden näyttämään hetkittäin aivan höyrylaivalta.

Kumivenesoutu oli myös eräs ohjelmanumero, jonka itseasiassa käynnisti lakkoillut perämoottori. Honda ei nimittäin useammasta lausutusta manauksesta ja käsiin syntyneistä rakoista huolimatta suostunut millään käynnistymään. Legendaarinen "kyllä se kotona vielä toimi" tuli myös jokaista sanaa erikseen painottaen päästettyä suusta.

Myös seuraavana aamuna miehistömme nuorisokaarti harrasti soutamista. Itse asiassa ensimmäistä kertaa ilman vanhempaa kyytiläistä. Aikaa kumiveneilyyn olikin tarjolla runsaasti konepuolen miehistön keskittyessä samaan aikaan nikkaroimaan kiinnityskehystä vihdoinkin hankitulle tuntimittarille.

Ehkä puolenkymmentä kertaa (ensimmäisen kerran heti aluksen hankittuamme) olen kaupassa pitänyt käyttötuntimittaria käsissäni, mutta aina se on ennen tätä jäänyt jollakin verukkeella ostamatta. Nyt kuitenkin päätin rohkeasti tehdä tämän, varsin hurjan, 30 euron hankinnan ja ottaa tällä tavoin selvän vuotuisista ajomääristämme. Varsinaista ja tarkkaa lokikirjaa ei ole tämän blogin ja aluksen huoltotiedot, matkakohteet, kyydissäolijat yms. sisältävän epävirallisen "lokikirjan" lisäksi enää tullut  erikseen pidettyä, joten meidän aikana tapahtuneista koneen käyttötunneista ei ole oikeastaan mitään hajua.

Taikinasaaren visiitin jälkeen vuoden 2015 ajelut ovat kuitenkin tämän asennustyön seurauksena syksyllä varsin tarkkaan selvitettävissä, kunhan vain muistetaan lisätä lukemaan ennen tätä jo ajetut noin 30 tuntia.

Tuo yläpuolisessa kuvassa oleva 12V lataus -katkaisin on muuten uuden Sterling -laturin käyttökytkin. Konelatauksen saa siis siitä kytkettyä halutessaan päälle ja pois. Viereisessä virtalukossa, joka puolestaan toimii 24V järjestelmässä ei ollut enää vapaita kytkentänastoja, joten sitä ei voinut käyttää 12V laturin on/off -kytkimenä. Itse asiassa erillinen käyttökytkin on siitäkin hyvä, että laturin mentyä alun muistaakseni 1-4 tunnin mittaisen teholataussyklin jälkeen ylläpitolataukseen voi sen katkaisimen avulla laittaa vielä uudelleen teholataukselle vaikkapa hiukan ennen satamaan saapumista.

Kerron vielä tähän loppuun lähdöstämme Törninpyörän huvivenesatamasta Savonlinnasta. Tuuli oli nimittäin melkoinen aluksen pakattuamme, kaikki koneen polttoainesuodattimet vaihdettuamme ja köysien irroittamista suunnitellessamme. Tuulimittarin 9-10 m/s lukemat ja välillä sitäkin kovemmat puuskat kertonevat ainakin tällaisten rautakolossien kanssa liikkuneille sen, että tuollaisen tuulen tarttuessa aluksen suurimman tuulipinta-alan omaavaan kohtaan ovat sen menohalut usein melkoiset. Massaa on niin paljon, että käsivoimat eivät sen pidättämiseen aina riitä ja kaikki perinteisesti huviveneiksi luokiteltava materiaali on auttamatta alakynnessä eteen sattuessaan.

Töhkää oli ennen Savonlinnasta lähtöä vaihdettujen polttoainesuodattimien pohjalle kertynyt jonkin verran, joten toimenpide oli varmasti paikallaan.

Mutta takaisin lähtöpuuhiimme.. Ennen keulan irroittamista olin tietenkin jo köysillä muokannut aluksen lähtöasennon optimaaliseksi, jotta emme lähtiessämme kolhisi lähellemme ja tietenkin juuri tuulen alapuolelle parkkeerannutta purjevenettä. Se oli ilmestynyt siihen pari päiväisen satamavisiittimme aikana antamaan manöövereillemme pakko-onnistumisen makua. Vaikka ajohytti toimikin ikäänkuin purjeena, niin Tähti peräytyi keulapotkurilla suuntaa pitäen kuuliaisesti pois laituripaikaltaan aina siihen asti kunnes poijuun kiinnitetty peräköytemme olisi pitänyt irroittaa. En ole viime kesän jälkeen juurikaan uskaltanut käyttää poijuhakaa, sillä kovalla tuulella ne antavat helposti 22 tonnin taakan alla periksi.

Tästä syystä olimme nytkin kiinnittyneet poijuun köydellä, jonka päässä oli vankka palohaka. Aluksen saaminen tuulessa peruutamalla tarpeeksi lähelle poijua ja vedon löysääminen köydestä ennen palohaan irroittamista osoittautui kuitenkin tällä kertaa mahdottomaksi tehtäväksi. Tähti ei vain suostunut menemään poijun lähelle. Köydestä vetämällä sitä ei jaksanut tehdä, konevoimalla toisten poijujen haitatessa potkurin käyttöä se ei myöskään oikein onnistunut ja osittain tuulen alapuolisen purjeveneen takia paikalla pyöriminen alkoi tuntumaan varsin pian, aivan liian riskialttilta.

Niinpä ei auttanut lopulta muu kuin komentaa kansimiehistöä päästämään köysi kokonaan irti aluksesta ja jättää se poijuun odottelmaan uutta omistajaa. Olimme tätä ennen jo pyörähtäneet perä vastatuuleen ja ylittäneet yhden viereisistä poijuista. Tästäkin huolimatta potkurin käyttäminen oli kuitenkin edelleenkin toisten poijujen takia ajoittain mahdotonta. Purjeveneen läheisyyden vuoksi en myöskään köyden irti löysättyämme uskaltanut ajaa uudelleen poijumme viereen ottamaan köyttä matkaamme.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että ensi kerralla kierrätän suosiolla toisen köyden poijun kautta ja kiinnitän sen molemmista päistä Tähteen. Pois paikalta peruutettuamme sitten vain toinen pää irti ja köysi juoksee iloisesti poijun silmukan läpi ja vapauttaa meidät kahleista. Nytkin homma olisi onnistunut etukäteen helposti perässämme olevaa kumivenettä apuna käyttäen, mutta en vain jotenkin uskonut palohaan irroittamisen olevan aivan niin hankalaa. Edellä kuvatulla tavalla toimien on monta hankalaa tilannetta hoidettu aiemminkin, mutta niin vain joku ajatusvirhe tuli taas kerran pääkoppaan suunnitelmia tehdessä..

Juuvinsaari, Valkiajärvi

Sulkavan Linnavuoren kautta kulkeva reitti oli valittu mielenkiintoisen yöpymispaikan lisäksi myös suojaisuutensa vuoksi. Hieman idempänä kulkeva etelä-pohjoissuuntainen 4,2 metrin syväväylä tuntui kovalla etelätuulella mukavammalta jättää välistä ja kolmas reittivaihtoehto Ummistonveden kautta miinoittui korkeutemme takia. Maston kaatamalla ja antennit irroittelemalla senkin tosin olisi karttatietojen mukaan voinut ajaa.

Joka tapauksessa pääsimme kokemaan tämän seurauksena säätiedotuksessa luvatun myräkän "mukavasti" Linnavuoren laiturissa ja jatkamaan siitä matkaa iltapäivällä tuulen jo laannuttua. Matka etenikin seuraavaksi Kaartilanselän, Säviönvirran, Vekaransalmen, Vänkäläisenselän ja Tervorannanselän kautta upeita sateenkaaria ihastellen kohti Pihlajaveden länsiosissa sijaitsevaa Juuvinsaarta, jonka miehistö oli valinnut seuraavaksi pysähtymiskohteeksi.

Tämäkin saari jäi viime vuonna kokematta sen silloin täyden vierasvenelaiturin takia. Nyt paikalla ei ollut ketään, joten kiinnittäydyimme voimakkaan lounaistuulen "avustamana" laiturin pohjoispuolelle. Ennen kuin peräköysi oli saatu poijuun, oli Tähden keula jo karannut parin metrin päähän laiturista. Tämä olisi viime vuonna tarkoittanut peruuttamista pois rannasta ja uudelleen yrittämistä. Tosin sekään ei olisi suoralta kädeltä onnistunut nimittäin perän kiinnityspoiju ja sen ketju olivat tietenkin juuri potkurin kohdalta. Tälläkin kertaa ongelma ratkesi keulapotkurin ansioista. Ei kyllä harmita yhtään siihen taannoin sijoittamani tuhatlappuset.

http://www.veneilysaimaa.com/juuvinsaari.htm

Mukavan oloisessa joskin tuulisessa Juuvinsaaressa paistelimme illanpäälle makkarat ja saunoimme. Kirkkaana valaisseen kuun katselemisen jälkeen nukkumaan mentiin tietoisina seuraavana päivänä odottavasta iloisesta juhlatunnelmasta. Enkä nyt puhu kyseiseksi päiväksi sattuneesta Puolustusvoimien lippujuhlasta vaan Tähden hankkimisen ensimmäisestä vuosipäivästä. Nimittäin tasan vuosi sitten alus siirtyi omistukseemme Oulujärvellä ja nyt ollaan monen mutkan jälkeen sitten täällä Saimaalla aloittelemassa toista risteilykesää edelleenkin hyvin tyytyväisinä hankintaan.

Seuraavan aamun herätyksen ja aamiaisen jälkeen juhlahumuun sekaantui myös häivähdys arjen harmaata, sillä Savonlinnaan siirtymisen ohella tänään alkaisi myös pieni veneilytauko. Ihmisen, kun on välillä näköjään käytävä töissä ja leikkaamassa kotona nurmikoita.

Matkallä Savonlinnaan näkyi runsaasti asukkaita vailla olevia ja ankaran remontoinnin alaisena kesälomien alkamista odottelevia kesäasuntoja. Jos jonkinmoista terassia, lisäsiipeä ja saunarakennusta näkyi useammassakin rannassa olevan vielä työnalla. Ei päästä suomalainen mökkilomailija itseään helpolla!

Tuuli yltyi vielä hetkittäin puhaltelemaan varsin voimakkaasti. Aallonkorkeus ei yltänyt kovinkaan merkittäviin lukemiin, mutta huomattava 14,5 m/s taitaa olla tuulimittarin lukema tässäkin kuvassa.

Lähellä Savonlinnaa Simunanselällä alkoi vastaantulijoitakin jo näkyä. Ensin nautimme kauempaa s/s Paul Wahlin ylväästä menosta ja seuraavaksi esiintymisvuorossa oli jo viime suvena useampaan kertaan kohtaamamme m/s Puijo.

http://fi.wikipedia.org/wiki/S/S_Paul_Wahl

http://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Puijo

Kovin montaa henkeä ei kyytiläisiä aluksilla ollut, joten meille jäi arvoitukseksi oliko kyseessä varsinaiset ristelyreissut vai jotkin muut ajelut.

Tyhjässä Törninpyörän vierasvenesatamassa paikkoja oli myös valittavaksi asti. Aluksi ajattelimme kiinnittää Tähden sivukiinnityksellä, mutta kyseisen toimenpiteen kieltävät kyltit huomattuamme laitoimme tyhjästä laiturista huolimatta kuuliaisesti perän poijuun ja keulan laituriin.

Vielä kotimatkalle vievään junaan astuessamme nappasin kuvan Casinon vierasvenesataman harvinaislaatuisesta kuuden viranomaisveneen keskittymästä. Liekö ollut heilläkin kauden avajaisjuhlallisuudet meneillään?