Kohti Pielistä

Myönnettäköön tässä, että tämän kesän reissusuunnitelmiimme kuului vielä toukokuun alussa, siirtyminen Saimaan kanavaa pitkin meren puolelle ja piipahtaminen Tähdellä ainakin Turun saaristoon ja Ahvenanmaalle. Säiden salliessa ehkä jopa Tukholmaankin. Miehistömme kalentereita syynättyämme tulimme kuitenkin toisiin aatoksiin, sillä yhteisiä lomapäiviä ei ollutkaan tarjolla yhtä montaa, kuin alunperin oli ollut oletus. Niinpä palasimme jo useampana kesänä esillä olleisiin suunnitelmiin ja päätimme ottaa kesän aluksi Pielisen haltuun.

Moni kanssaveneilijä oli meille tästä jylhästä erämaajärvestä hyvinkin rikkain sanankääntein vuosien varrella tarinoinut ja olipa 67 kilometriä pitkä ja vuolaasti virtaava jokitaivalkin kaikkine siltoineen ja kanavineen tullut näissä pakinoissa moneen otteeseen mainituksi. Sen verran meilläkin oli asiasta kokemusta, että pyörähdimme itsekin ensimmäisenä Tähti-kesänämme alimman Kuurnan sulun alapuolella. Nyt oli kuitenkin tarkoitus käydä järvellä asti ja niinpä odotukset olivatkin korkealla pakkautuessamme koko miehistön voimin Joensuun Jokiaseman hellässä huomassa pari päivää levänneen laivamme sisuksiin.

Lähdön hetki ei kuitenkaan koittanut heti, vaan risteilimme Pyhäselällä tuttaviemme kanssa ensi alkuun pari tuntia ja nukuimme vielä yönkin Jokiaseman laiturissa. Vasta sitten kiitimme satamaa meille järjestetystä kylkikiinnityspaikasta ja muutenkin leppoisasta meiningistä. Laivaelämään kuuluvat manööverit, septin tyhjennys, vesisäiliön täyttö ja alapuolisesta kuvasta paljastuva pieni remonttihomma tehtiin myös aamupäivällä ennen liikkeellelähtöä. Koneen tunnit tässä vaiheessa 685h.

Ruuvipenkin päällä on Motonetista ensihätään hankittu lämmityksen kiertovesipumppu. Vanha alkoi nimittäin lakkoilla Pieliselle lähtöä edeltävällä viikolla. Harmikseni en vain kaupassa huomannut, että pumppu tarvitsee myös oman sähköliittimen..

Juovesi, Vinkeri, Satumaa ja ravintolalaiva Romeo Joensuun matkustajasatamassa.

Joensuun kanavaan oltiin yhteydessä VHF:llä. Sen paikallisella murteella mukavasti jutellut kanavamestari toivotti meidät samantien tervetulleeksi. Muutaman minuutin saattaisimme joutua odottelemaan rautatiesillan aukaisua, mutta muuten sekä sillat että kanava olisivat vapaasti käytettävissämme, vaikka niiden aukominen kaupungin elämää näin keskellä arkipäivää hiukan sotkeekin. Niinpä ohitimme Joensuun keskustan todella kivuttomasti ja jatkoimme jokea ylöspäin kohti Kuurnan kanavaa.

Kuurnan uusi kanava.

Kuurnan uuden kanavan ylös noustuamme poikkesimme Kuurnan vanhaan kanavakaivantoon vievälle kapealle ja voimakkaasti virtaavalle väylälle. Paikka paikoin vain juuri ja juuri Tähden levyisin välein laitetut reimarit ohjaavat sinne turvallisesti, vaikka kuulinkin vanhojen kivisten kiinnityspollarien olevan vieläkin paikoillaan veden alla väylän molemmin puolin.

Pielisjoen kanavoinnin yhteydessä jo vuonna 1876 rakennettu Kuurnan vanha kanava.

Parin solmun vauhtia vastaan puskenut virta ja navakka myötätuuli, sekä sen mukana tulleet useat rankat sadekuurot sävyttivät tätä ensimmäistä siirtymää, jonka lopuksi parkeerasimme Jakokosken museokanavan (690,5h) joen puolella sijaitsevaan laivalaituriin. Tähän päädyimme, kun varsinaisen museokanavan sisällä olevaan möljään en uskaltanut ilman minkäänlaista etukäteistietoa ajaa, eikä kiinnittyminen sen yläpuolisella suulla olleeseen heikon oloiseen ja matalaan laituriin kovan virtauksen takia oikein ottanut onnistuakseen.

Myöhemmin testatessamme SUP-lautailua täysin virrattomassa museokanavassa havaitsimme laiturin siellä olevan mitä sopivin yöpymiseen. Tähteä ei vain olisi saanut käännettyä niin kapeassa ja vähintään 200 metriä pitkässä uomassa ympäri, vaan se olisi peruutettava sieltä pois. Vaikutti siis mielenkiintoiselta haasteelta! Tuhannet kanavan yllä leijailleet hyttyset kuitenkin hyydyttivät pian paikanvaihtoajatukset ja niin jäimme yöksi virran puolelle.

Jakokosken museokanavan yläpuolinen uoma, jossa näkyy kauempana uusi laituri.

Aamun valjetessa lentävät "ystävämme" olivat onneksi suurelta osin kaikonneet ja niin pääsimme tutustumaan hienosti hoidettuun ja paljon mielenkiintoista katsottavaa sisältäneeseen kanavamiljööseen. Paikan suurin tähti oli luonnollisesti kuiville nostettu Pohjois-Karjalan Uittoyhdistyksen eli PKU:n vanha hinaaja Utra, johon pääsi tutustumaan myös kannelta käsin sinne vieviä portaita pitkin. Luukkuja raottelemalla ja akkunoista tirkistelemällä saimme ihailla sen 104 hevosvoimaista höyrykonetta ja perän kunnostettua miehistöhyttiä.

Muihinkin osastoihin olisi mieli tehnyt päästä, mutta kanavamuseo, eivätkä sen näyttelykohteet olleet harmillisesti ainakaan näin ennen juhannusta vielä auki. Museokanavan varrella sijainneessa näyttelyhallissa oli myös vanha kolmisylinterinen B&W Alpha -laivamoottori, josta sain napsaistua valokuvan ikkunan läpi, kiipeämällä hallin seinustalle kasattujen vanhojen kivisten kiinnityspollareiden päälle.

Ymmärrän, ettei huviveneilysesonki ole vielä käsillä, eikä vierailijoiden tällaisiin paikkoihin jättämä euromäärä millään riitä kattamaan työntekijän palkkakustannuksia koko kesän ajalle. Mutta rehellisesti sanottuna minua harmitti silti, ettei Utraan, Asta-proomuun (pääsimme rikkinäisestä ovesta sisään, mutta valot eivät toimineet), Enso-Gutzeitin Lypsyniemen Konepajan vuonna 1917 valmistamaan siirrettävään höyrykoneeseen tai vaikkapa kanavavartijan taloon päässyt tarkemmin tutustumaan.

B&W Alpha.

Kanavateatterin katsomo on rakennettu vanhojen kapearaiteisen kiskojen päälle ja se on näin ollen siirrettävissä vaikkapa näytöksen puoliajalla toisien lavasteiden kohdalle.

Kun Jakokoski oli taputeltu lähdimme seuraavaksi hurjaan takaa-ajoon. Ollessamme starttaamassa Wickströmiä, nimittäin hurautti lappeenrantalainen Parkko-puskija ohitsemme tyhjän Sampo-proomunsa kanssa. Sen verran se sai etumatkaa, että tavoitimme sen vasta seuraavassa kanavassa eli Kaltimossa. En muistanutkaan, että puskija itse ei mahdu työnnettävänsä kanssa sulkuihin ainakaan täällä, joten pääsimme seuraamaan kaikkia irroitus- ja sulutusmanöövereitä oikein aitiopaikalta. Hienosti sujuivat hommat osaavalta kipparilta ja ammattitaitoiselta miehistöltä. Kippari komensi proomun mentyä omia menojaan myös meidät aluksensa kanssa samaan sulutukseen, joten tämä nousu mentiin yhteistuumin ylös.

Parkko ja Tähti Kaltimon kanavan alapuolisessa odotuslaiturissa.

Kun Pielisen pinnankorkeus oli saavutettu, jäi Parkko kiinnittämään proomua meidän jatkaessa matkaa ylävirtaan. Edes Kaltimoa seuraavan noin meripeninkulman mittaisen selän takalaidalle emme ehtineet, kun he vuorostaan aloittivat jahdin. Pidimme pintamme vielä Enon kirkonkylällä sijaitsevan Kaltimon kääntösillan ohi, aina Rahkeenvirran mutkiin asti, jolloin katsoin fiksuimmaksi päästää ammattiliikenteen edellemme.

Huippunopeudellamme kulkien ei näin olisi tarvinnut tehdä, mutta matka-ajokierroksilla (670-690 rpm) olimme Parkkoa auttamattomasti hitaampia. Normaalisti näillä lukemilla liikutaan seitsemää solmua, mutta nyt vauhti vaihteli virran mukaan 5,2-6,7 solmun välillä. Sitäpaitsi reitin tällä kohtaa olevat mutkat oli varmasti mukavampi proomun kanssa ajaa ilman edellä olevaa alusta. Ohituksen jälkeen lähdimme peesaamaan Parkkoa matkanopeudellamme ja se ei tuottanut minkäänlaisia hankaluuksia. Pian sen vauhti hiipui entisestäänkin, kun he alkoivat passailla tuloaan Pielisjoen ylimpien aukaistavien siltojen eli Uimasalmen läppäsiltojen luokse rautatieliikenteen takia. Niin teimme tietenkin mekin ja ajelimme yhtämatkaa vielä sinne saakka.

M/s Jermac.

Kun Uimaharju oli sivuutettu meni Parkko menojaan. Mekin jatkoimme leppoisaa puksutteluamme vesisateessa vielä useamman tunnin aina hiekkaiseen Pieneen-Korppiin (697,5h) asti. Kovaksi yön mittaan yltyvä länsi-luoteinen tuuli valikoi meille tämän satamapaikan. Erinomainen se olikin, sillä edes seuraavan päivän puuskissa yli 15 metriä sekunnissa puhaltanut myräkkä ei yltänyt saaren kaakkoon päin avautuvaan hiekkarantaiseen lahdukkaan.

Kolin kansallismaisemaa.

Täällä saimme saunoa, uida, suppailla ja ajella kumiveneellä kaikessa rauhassa ennen kuin iltapäivällä lähdimme eteenpäin. Kolmisen tuntia saimme sen jälkeen hyppiä aluksi pohjoisesta ja myöhemmin luoteesta käyneessä vasta-aallokossa Suurselällä. VHF:ltä kuullut Pohjois-Saimaan alueen varoitukset huviveneilijöille eivät olleet puppua, sillä pärskeet lensivät Tähden keulapakalle vähän väliä. Kohteemme Paalasmaa (700h) kuitenkin saavutettiin ja siellä pääsimme suojaisissa olosuhteissa kiinnittymään vanhaan laivalaituriin.

Rauhallinen, leirintäalueen läheisyydessä ollut satama tarjosi juuri sitä, mitä kaivattiin. Illan päälle hienoissa maisemissa tehty pieni kävelylenkki suuntatui pääsaaren itäpuoliseen Toiseensaareen menevälle sillalle. Sieltä palattuamme taidettiin katsoa jokin vaihtelavatasoisista Kummeli-elokuvista ennen kuin peitot vedettiin korviin ja jatkettin matkaa unten maille.

Lokakuun neljäntenä vuonna 1959 sattuneen veneonnettomuuden muistomerkki Paalasmaalla. Kahden aluksen törmäyksessä hukkui peräti 15 nuorta.

Aamulla kippari heräili omia aikojaan kello kuuden kieppeissä, keitteli kahveet ja laittoi rupellin taas ruplattamaan. Päivän matkakohteeksi oli nimittäin valittu Bomban uusi, vasta viime vuonna avattu kylpylä ja tietenkin sen viereinen vanha karjalalaistalo. Katsottavaa ja koettavaa tälle päivää siis riittäisi, joten paikalla oli mukava olla ajoissa. Pielisen visiitin jatkosta kuitenkin lisää seuraavassa kirjoitelmassa..

Haukivedelle

Paria päivää myöhemmin autoilimme takaisin Savonlinnaan jatkaaksemme keskeytynyttä risteilyämme. Suunnitelmissamme oleva siirtyminen Savonlinnan yläpuolisille vesille sai odottaa Tähdelle paluumme jälkeen vielä kuitenkin yhden yön ja aamupäivän. Unihiekat yön jäljiltä silmistä pestyämme kävimme nimittäin tutustumassa Riihisaaressa sijaitsevaan Savonlinnan maakuntamuseoon sekä viereiseen Olavinlinnaan.

Näillä reissuilla venähtikin tovi. Paljon riitti ihmeteltävää koko Tähden laivaväelle molemmissa vierailukohteissa. Parista Riihisaaren näyttelyn kuvasta löytyi myös paljon mielenkiintoista tarkasteltavaa ja niitä tuijottelimmekin hyvän aikaa. Harmillisesti museolaivat s/s Salama ja s/s Ahkera olivat telakalla ja s/s Mikkokin vielä suljettuna.

http://www.savonlinna.fi/riihisaari

http://www.savonlinna.fi/riihisaari/nayttelyt/museolaivat

Myös höyrykone ja -generaattori veivät ryhmältämme oman aikansa.

Olavinlinnan opastettu kierros ja pienehköön noin kymmenhenkiseen ryhmäämme kuuluneille asiasta kiinnostuneille lapsille juurtajaksain kaikkiin kysymyksiin vastannut esittelijä olivat myös elämys.

http://www.nba.fi/fi/museot/olavinlinna

Kuva Riihisaaresta, s/s Mikosta, Törninpyörän huvivenesatamasta ja tietenkin Tähdestä linnan tornista otettuna.

Ja tässä samasta paikasta kuvattuna etelästäpäin tultaessa Haukiveden porttina toimiva Kyrönsalmi, jonka tulisimme jo tänä iltana itsekin läpäisemään.

Aina on huvittelun ohella myös jokin projekti hoidettavana. Huomasin nimittäin edellisellä reissullamme Tähden sammuttimien seuraavan tarkistusajankohdan menneen umpeen toukokuussa 2015. Unohdin kuitenkin huoltoon vietäväksi aiotut sammuttimet laivalle kotiin edellisen kerran lähtiessämme, joten jouduin ratkaisemaan asian ostamalla uudet. Onneksi  2kg:n jauhesammuttimien parinkymmenen euron kappalehinta Puuilossa ei ollut ylitsepääsemätön eikä uusien lähes samankokoisten sammuttimien sijoittelu laivan interiööriin tuottanut mitään ongelmia.

Törninpyörän satamassa sammuttimien kanssa pelaillessa poikkesin välillä kannella vain nähdäkseni tutun paatin viime kesältä olevan myös kulussa.

Kulttuurinnälkäisen sielunruoka oli museovierailuilla hoidettu, joten enää vatsat ja Tähden polttoainetankit oli täytettävä. Pyörähdimmekin Savonniemen ympäri Haislahden puolelle hoitamaan nämä tarpeet. Tankkasin VS-Marinen pumpusta Tähden vielä yli 200 litraa sisältäviin säiliöihin noin 130 litraa dieseliä, kun arvelin seuraavan tankkauspisteen olevan useamman päivämatkan päässä. Jääkaappi täytettiin myös läheisen Citymarketin tarjonnalla ja septin tyhjennyskin hoidettiin samalla kertaa. Satamamanööverit ja laiturien vaihdot hoitelin tarkoituksellisesti yksin. Ajatuksena kun on, että tekemään oppii tekemällä!

Linjakas Halla XVII köllötteli kaikkien ihasteltavana Citymarketin kauppalaiturin länsipuolella.

http://www.steamship.fi/?cat=59

Sitten vain kokka kohisten kohti Kyrönsalmea ja Haukivettä.

Taas mietin linnaa ympäröivän virran pyörteissä ruoria pyörittäessa, että eipä olisi hauska kohdata tässä toista saman kokoluokan alusta. Varsinkin linnasaaren itäpään ja siellä olevan länsireiman välistä kulkeva väylä on sen verran kapean oloinen, ettei kohtaaminen olisi ehkä mahdollistakaan.

Pienen odottelun jälkeen etukäteen varaamani ja vain tasatunnein tapahtuva rautatiesillan aukaisu oli käsillä.

Haukiveden puolella meitä vastaan ajeli ensimmäiseksi Laitaatsiltaan tukkilauttaa hinaamassa ollut vanha tuttumme Chr. Kontturi. Tätä tapahtumaa puolestaan seurasi Savonlinnan lähivesillä tilausristeilyitä hoitavan Laivayhtiö Otukan m/s Elviiran kohtaaminen.

http://www.ieva.fi/welcome/index.php/fi/m-s-ieva-ja-m-s-elviira

Viime kesältä mieleeni jäi helteisen päivän pysähdyspaikaksi valittu Pienen Haukiveden Hietasaari, jota olin nytkin silmäillyt ajatellen siitä meille seuraavaksi yöksi sopivaa yöpaikkaa. Saaren pohjoispuolinen ranta tarjoaisi hyvän suojan yöksi luvattua 4-5 metrin etelätuulta vastaan.

Kokeilimme ensialkuun ajaa keulan kartassa matalalta vaikuttavan rannan rantaviivaan asti. Jäimme kuitenkin tällatavoin 6-7 metrin päähän rannasta, joten päädyimme ankkurointiin. Kumiveneellä pääsisimme kuitenkin helposti maihin.

Puiden sahaaminen, nuotion sytyttäminen ja makkaranpaisto tarjosivat miehistölle mukavaa iltaohjelmaa. Tähän tarkoitukseen pohjoispään suojaisa nuotiopaikka loikin oivat puitteet.

Sää vaihteli tasaisen varmasti auringonpaisteesta aina sateeseen ja tuuleen ja jopa ajoittaiseen sumuun asti. Tämä lieneen se kuuluisa Suomen kesä!

Seuraavaksi aamupäiväksi ja päiväksi luvattu jopa 10 m/s länsi- ja luoteistuuli alkoi aamupalan jälkeen nostattamaan aaltoja ankkuripaikallamme. Hiekka/sorapohjan ansiosta ankkurimme kuitenkin piti hyvin ja siivosimme ja järjestelimme tästä huolimatta aluksen sisätiloja vielä tovin ennen lähtöämme.

Yllä miehistön taidonnäyte.

Yläpuolisesta kuvasta huomaa hyvin kuinka mataloituva ranta sekä selältä puhaltava tuuli alkoivat aiheuttaa keikuttavaa aallokkoa.

Varusteita oli ennen tätä juhannusviikon reissuamme uusittu myös lämmityslaitteiden saralla. Investoin nimittäin vihdoinkin H-malliseen piipunhattuun pettyneenä edellisen lierihattumallin jatkuviin savutusongelmiin. Kuten olen jo Teille kertonut se sai kovemmalla tuulella ajoittain ilman kiertämään piipusta sisäänpäin. Joskus, tosin varsin harvoin, kamiina jopa sammui tämän tapahtuman johdosta.

Metsästin Suomesta puhelimella sekä Reflexin, että Tähdessä olevan Kabolan kamiinoiden jälleenmyyjät ja maahantuojat, kun halusin tehdä hankinnnan tällä kertaa kotimaasta. Yhdeltäkään heistä ei 90 mm:n putkeen tarkoitettua H-hattua kuitenkaan löytynyt. Muutenkin puhelut heidän kanssaan olivat masentavia. "Ei näitä oikein kannata pitää varastossa", "olemme pienentäneet varastomme olemattomiin, kun juuri kukaan ei nykyään hanki veneeseensä kamiinaa", "en oikein tiedä mistä kannattaisi kysellä" ja "kyllä joku rosteri-peltiseppä tuollaisen varmasti hitsailee" olivat moninaiset vastaukset kyselyihini.

Aukaisinkin näin ollen tietokoneen ja pienen hakemisen jälkeen päädyin jo edellisen veneemme lämmitysjärjestelmän rakentamisessa auttaneen saksalaisen Toplicht -nettikaupan sivuille. Sinne myöhään tiistai-iltana lähetetty tilaus, jossa pyysin tuotteelle kohteliaasti mahdollisimman nopeaa toimitusta sai sen ilmetymään suoraan kotiovellemme perjantaina aamupäivällä. Ja puhun siis samasta viikosta. Esimerkillistä toimintaa vielä, kun huomioi muutamaa kymppiä kotimaan hintoja pienemmän hankintahinnan, vaikka mukaan laskee 30 euron postikulutkin. Tämän jälkeen en myöskään yhtään ihmettele, miksei "aataminaikuisten" kamiinoiden kauppa Suomessa kannata.

http://www.toplicht.de/en/

Lähdimme tuulisesta Hietasaaresta vasta iltapäivän puolella. Tuolloin 10-13 metriä sekunnissa puhaltanut puhuri ei nostattanut kovinkaan mainittavia aaltoja reitillemme. Siitä huolimatta valitsimme käytettävissä olevista reittivaihtoehdoista suojaisimman väylän kohti Oravia, josta saisimmekin sitten lisää miehistöä riveihimme..