Tarkastuskäynti

Kuluvan talven ensimmäisten oikeiden pakkasten hellitettyä päätin käydä tarkastamassa Tähden kunnon. Yli puolitoista kuukautta olikin jo vierähtänyt talviteloille laitosta ja edellisestä vierailustani Niskalammilla. Imatralta on kyllä onnekseni löytynyt aktiivisesti Tähden kulloisestakin tilanteesta raportoivia ystävälliä tahoja, mutta omaa mielenrauhaa lisätäkseni ja yöunia parantaakseni, tuntuu aika-ajoin suoritettava henkilökohtainen tarkastuskäynti myös sesongin ulkopuolella tarpeelliselta.

Harmikseni hommaan varaamalleni päivälle sattui koko tammikuun huonoin ajokeli. Pelkästään menomatkaan, joka auton mittarin mukaan on karvaa vajaat 260 kilometriä, sain käytettyä melkein neljä tuntia. Yläpuolisista kuvista saa varmaan todisteen siihen väittämään, että yksi ja vain viisi minuuttia kestänyt kahvitauko ei tätä aikataulun venymistä aiheuttanut.

Puolenpäivän aikoihin kurvasin kuitenkin lopulta turvallisesti satamaan ja löysin yllättäen Tähden kellumasta täysin jäistä vapaana, vain muutamat jäänrippeet ahterissa ja viilareissa roikkumassa.

Kansille kertynyt ja pienenä lisäeristeenä toimiva noin kaksikymmentä senttinen lumikerros ei aihauttanut mitään sen suurempia toimenpiteitä, joten tarkastelin vain aluksen silmämääräisesti ulkopuolelta. Kuvia rapsin samalla useampia etenkin takatäkistä, jonne ajatuksenani on todennäköisesti jo tulevana kesänä rakentaa jonkinlainen laitoja kiertävä penkkirakennelma sekä pöytä.

Seuraavaksi siirryin sisätiloihin, jossa aloitin tarkastamalla automaattipilssipumpun toiminnan. Mahdollisien vuotojen varalta tutkin taskulampun kanssa pilssin lisäksi huolella erityisesti kaikuluotaimien läpiviennit, keulapotkurinseudun sekä tietenkin pohjakaivon ympäristön. Pohjakaivon jäänestona toimivaan ilmataskuun pumppasin myös lisää ilmaa aivan kuten jokaisella tarkastuskäynnillä edellisenäkin talvena. Löysin myös pohjakaivon ylälaidasta kameran avulla minulle aivan uuden läpiviennin, johon olisi todennäköisesti mahdollista kytkeä ilmausletku. Jos tällainen letku olisi toissakesänä ollut toiminnassa olisi moottorin Varistaipaleen kanavalla ilmalukon takia kokema lämpiäminen todennäköisesti jäänyt tapahtumatta. Onneksi Wickström ei tuolloin kuitenkaan keittänyt eikä esimerkiksi kannentiiviste vahingoittunut. Ihmetystä tietenkin herättää miksei tuota ilmaputkea ole heti alunalkaen kytketty toimintaan?

Seuraavana tarkastin akut. Käyttöakkujen jännite oli 12,8 volttia ja käynnistysakkujen 25,6 volttia. Lukemat olivat mielestäni suht' ok, vaikka hitusen ylempänä olin niiden toivonut olevan. Akkujen latauksen olin täksi talvikaudeksi järjestänyt tavallisten akkulaturien kautta. Viime talven automaattilaturikokeilut, kun osoittautuivat epäonnistuneiksi. Syksyllä hankkimani suojaerotusmuuntajan omaan pistokkeeseen kytkin viimeisen reissun päätteksi muutaman euron hintaisen vuorokausiajastimen, josta puolestaan roikalla jaoin sähkön kahdelle laturille. Toinen siis 12V ja toinen 24V. Kytkin tuolloin latausjaksoksi 2x15 minuuttia. Nyt käynnilläni uskalsin tuplata vuorokauden latausajan sillä tiedän olevani jo noin kuukauden päästä tulossa taas käymään Tähdellä ja tässä välissä mitään ylilatausta tuskin pääsee tunti/vrk latauksella tapahtumaan. Nuo viidentoista minuutin latausjaksot ajastin muuten myös jokaisen eri puolille vuorokautta.

Vielä selvennyksenä tuohon suojaerotusmuuntajan asennukseen sellainen asia, että tein sen kytkennän syksyllä silleen, että laitteen omaan pistorasiaan tulee aina jännite maasähkön ollessa kytkettynä. Seinällä olevalla syötönvaihtokytkimellä valitaan puolestaan käytetäänkö aluksen kaikkien muiden pistorasioiden sähkön lähteenä suojaerotusmuuntajan kautta tulevaa maasähköä vai 12V käyttöakuista virtansa saavaa invertteriä vai kytketäänkö molemmat irti. Tämä viimeisin vaihtoehto on nyt käytössä eli aluksen mihinkään muuhun pistorasiaan kuin suojaertusmuuntajan omaan kiinteään rasiaan ei tule tällä hetkellä maasähköä. Mielestäni tämä oli paras ja käytännöllisin ratkaisu.

Polttoaineen tihkumista esiintyi syksyllä säiliöiden venttiileissä sekä tuossa ikuisessa murheenkryynissä eli toissakesänä asentamassani lasisessa vedenerottimessa. Kiristin tuolloin kuitenkin venttiileitä sekä tiivistin vedenerottimen tiivisteliimalla, kuten taisin jo aiemmin kertoa, ja ainakaan näin aluksen ollessa seisonnassa ei vuotoja näyttänyt enää onneksi näkyvän.

Lopuksi tutkin ja kuvasin myös takatäkin alapuolista tällä hetkellä suuren tavarapaljouden alle hautautunutta tilaa, jotta sinne aikomaani uutta peräkajuuttaa voisi alkaa kotipuolessa todenteolla suunnitelemaan. Ajatuksena tässä on lisätä nukkumakapasiteettia ja tarvittaessa myös kykyä tarjota hiukan yksityisyyttä sitä halajavalle. Myös tällä hetkellä vielä tässä samassa takakannen alaisessa tilassa sijaitsevan wc:n parantelu on ollut suunnitelmissa, mutta katsotaan nyt mihin aika keväällä ja kesällä sitten lopulta riittää.

Edellispäivien myräkkä oli tunkeutunut huonojen ovitiivisteiden välistä myös sisätiloihin ja vielä viime metreillä kiikutin ajohyttiin talveksi jääneet tyynyt ja patjat parempaan suojaan vastaavilta tapauksilta.

Tämän kaiken jälkeen oli aika lähteä kotimatkalle. Työnsä hyvin hoitaneet aura-autot olivat jo tässä vaiheessa vapauttaneet väylät aamun lumikurimuksesta, joten paluumatka hoitui onneksi hitusen tulomatkaa kivuttomammin.

Pullikainen

Kuultuani, että jäätilanne Saimaalla alkaisi jo sallimaan veneilyn ja todettuani asian Ympäristöhallinnon verkkosivuilta (osoite alla) päätimme toteuttaa kevään ensimmäisen Tähti-retken kolmihenkisen miehistömme voimin. Ajankohdan valikoitumiseen vaikutti olennaisesti myös yhden yön reissun ensimmäiselle päivälle luvattu aurinkoinen joskin varsin viileä keli. Lämpömittari pysyttelikin päiväsaikaan uskollisesti 2-3 celsiusasteen lukemissa ellei auringonpaisteen hetkellisiä vaikutuksia oteta huomioon.

http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Jaanpaksuus/Jaanpaksuus.htm

Matkakohteeksi olin jo etukäteen kaavaillut Kaidonselän ja Vahvasalonselän ympäröimää houkuttelevan näköisellä laguunilla varustettua saarta, joka kantaa nimeä Pullikainen. Löytyy yläpuolisen kartan vasemmasta laidasta sijainnista 61°13,8' P  28°27,7' I. Saaren eteläpuolisen Kenkäsaaren itäpuolella kävinkin viime kesänä viettämässä yhden yön ankkurissa ja luoteispuolella olevan Karvasalon saaren pohjoispuolista 2,4 metrin väylää kotisatamaan Niskalammille on myös tullut ajettua jo useampaan otteeseen. Täälläpäin liikkuessa ja siinä samalla karttaa silmäillessä onkin tullut kiinnitettyä huomiota Pullikaisen suojaiselta ja houkuttelevalta kohteelta näyttävään sisälahteen.

http://www.veneilysaimaa.com/pullikainen.htm

Saatuamme kaikki tarvittavat matkavalmistelut tehtyä ja irroittauduttuamme Niskalammen kaijasta oli virallisen matkaryypyn aika. Enkä nyt puhu itsestäni vaan kevään ensimmäisen kaksitahtiöljy-snapsin tarjoamisesta alakerran Herra Wickströmille.

Katsokaa tätä maisemaa. Veneilykeli ei juuri voisi parempi olla, vaikka onkin vasta huhtikuun 18. päivä. Oikeastaan vain edellä kertomani lämpötilalukema voi paljastaa kuvan oton todellisen ajankohdan. Vesi oli muuten 2,6 asteista.

Kuten aiempina vuosina merelläkin niin ruuhkaksi asti ei tähän aikaan muita vesilläliikkujia voi sanoa vielä olevan. Neljä alusta laski kansimiehistömme kahden päivän saldoksi. Niistäkin kaksi oli perämoottorilla kulkeneita kalastusreissulla olleita soutuveneitä.

Matkalle sattunut Satamosaari veti meitä "vanhasta tottumuksesta" sen verran puoleensa, että kävimme mielenkiinnosta katsastamassa suojaisan sataman jäätilanteen. Länsipuoliseen lahdukkaan ei olisi ollut vielä mitään asiaa, mutta itäpuolen laitureihin olisi jo halutessaan voinut kiinnittyä.

Ryypyn saaneen Wickströmin iloisen jyskytyksen yli kuului pienien jäälauttojen keväinen kihinä. 3-6 metriä sekunnissa puhaltaneen pohjoistuulen vaikutuksesta koko etelärannan jääpeite oli jatkuvassa liikkeessä.

Aikamme jääperformanssia kummasteltuamme jatkoimme matkaamme kohti varsinaista kohdetta. Pohjoisesta länsiluoteeseen pyörähtänyt ja hitusen voimistunut tuuli nostatti pientä, parjaimmillaan noin 60 senttistä aallokkoa. Matkantekoon se vaikutti lähinnä vain kantta kastelemalla.

Jo viime kesänä huomattuani ensi kerran Pullikaisen olemassaolon yritin etsiä tietoa laguunin syvyydestä ja mahdollisesta reitistä sinne. Merikartalla ja plotterilla vettä näytti itse lahdessa olevan reilusti, mutta sinne kulkeminen olisi näköjään suoritettava kiviä väistellen. Jostakin syystä kaipaamaani tietoa en kuitenkaan onnistunut löytämään ja paikanpäälle saavuttuamme päätinkin vielä kertaalleen tutkia asiaa ja laskea ankkurin siksi aikaa saaren suojanpuoleisen rannan lähettyville.

Paistattelimmekin siinä tovin verran päivää. Kansimiehistö suoritti täkin pesun, messipojan hoitaessa sillä aikaa ruokatarjoilun järjestämistä sekä tulen sytyttämistä saunan uunin.

Yläpuolisen kuvan taustalla Pullikaisesta kaakkoon sijaitseva Kenkäsaari.

Kansien puhdistuttua ja vatsojen täytyttyä tuohutessani juuri tutkimusteni parissa internetin ihmeellisessä maailmassa, puhelimeni alkoi odottamatta soimaan. Kymmenisen minuuttia kestänyt puhelu antoi yllätyksekseni vastauksen käsillä olevaan ongelmaan ja lahteen meneminen alkoi vaikuttaa muutenkin todella kiinnostavalta ja vaivan arvoiselta vaihtoehdolta. Kiitos vain tiedoista!

Niinpä siinä saunan lämpiämistä odotellessa nostimme ankkurimme ja vaihdoimme lokaatiotamme. Vaikka olin kiikaroinut saaren eteläpuolella suojaisaa ankkuripaikkaa paria tuntia aiemmin etsiessä lahden mahdollisen kulkuaukon suuntaan, en ollut onnistunut näkemään pieniä itä- ja länsireimoja, jotka ovat sijoitetut osoittamaan turvallista kulkua laguuniin. Reitti kulkee aivan saaren länsikärjen tuntumassa.

Ohittettuamme reimarit ja matalan kohdan vettä olikin jo heti monta metriä. Kaarsimme loivasti styyrpuuriin kohti kaakkoon päin aukeavaa lahtea. Vastaan tuli seuraavaksi eteläviitta, jonka sivuutettuamme edessä alkoikin sitten jääkenttä. Ankkuripaikan olisin ilman muuta halunnut valita syvemmältä lahdukasta ja sinne ajaminen rikkonaisen jääkentän läpi seuraavan eteläviitan opastamana olisi ollutkin Tähden puolesta helposti toteutettavissa. Aloin kuitenkin epäröimään eteenpäinnäyttävän kaikuluotaimen luotettavuutta jäissä liikuttaessa. Halu nähdä veden alle, kun tuntuu itselle uusilla vesillä liikkuessa todella tärkeältä. On totta, että jääthän ovat veden pinnalla ja kaiun anturi melkein metrin syvyydessä, mutta jotenkin kuitenkin tarve toimia kaikki turvallisuusnäkökohdat huomioiden pysäytti aluksemme tällä kertaa tähän.

Ankkuripaikan valinta oli tästäkin huolimatta oivallinen kaikkien muiden paitsi sinisorsapariskunnan mielestä, jonka pesimispuuhia taisimme läsnäolollamme häiritä. Koiras hyppäsi jopa rohkeasti reelingin päälle kuvattavaksi ja esittelemään miehekkyyttään.

Ai miksikö en kysynyt kulkuväylän paikan lisäksi lahden sopukan syvyydestä ja mahdollisista kivistä tarkemmin minulle juuri soittaneelta laivamieheltä? Syy siihen on niinkin yksinkertainen, kuin ennenaikaisesti katkennut puhelu ja yhteyden pysyminen sen jälkeen epäkunnossa.

Yläpuolisesta kuvasta näkee hyvin, miltä keulasta laskettu ankkuriketju kaikuluotaimen kuvassa näyttää.

Siirtymäajon ja ankkuroinnin jälkeen saunaankin lopulta päästiin. Osa miehistöstä vetäytyi sen ja iltapalan jälkeen koijiinsa, joihin kylmän yön varalle oli hankittu uudet makuupussit. Kamiina oli tässä vaiheessa saanut patterin ja puhaltimen avulla eristämättömän etukajuutan lämpötilan jo 18 asteeseen. Tällaisella kelillä vedon tunne on kuitenkin tästä huolimatta olemassa ja siihen makuupussit ovatkin oiva lääke.

Toisten nukahdettua minä puolestani päätin vetäytyä konehuoneeseen ja suorittaa työlistalla seuraavana olevan öljynvaihdon. Uudet öljyt ja suodattimet sekä jäteöljyastiat olin varannut kaiken varalta mukaan, jos inspiraatio hommaan sattuisi yllättäen iskemään. Ja iskihän se!

Alennusvaihteen vain vuoden takaiset joskin aika tavalla mustuneet öljyt päätin myös vaihtaa, vaikka se varmaan lasketaankin jo hätävarjelun liioitteluksi. Pyydän kuitenkin lieventävänä asianhaarana huomioimaan, että reilun kolmen litran öljymäärä ei aiheuta aluksen kassaan suurtakaan lovea. Öljynvaihto-operaatiot sujuivatkin kokemuksen myötä huomattavasti viime vuotista ripeämmin. Erotuksena ja lisäyksenä viime kertaan oli oikeastaan vain pohjaproppujen käyttäminen auki ja viimeisten tippojen valuttelu ulos imettyäni ensin öljyt vaihtopumpulla mahdollisimman vähiin.

Uuden jääkaapin kaapeloinnin ehdin myös vetämään ja upotuskehystä sovittelemaan ennen kuin oli pakko vetäytyä keulakajuuttaan unten maille.

Yön aikana aurinko oli kadonnut, osa laguunin jäistä oli vaihtanut paikkaa ja paikoilleen jääneet saaneet pinnallensa valkoisen lumikerroksen. Aamuyöstä kuului myös selvästi kuinka meidät hitaasti sivuuttaneet jäälautat raapivat aluksen kylkiä.

Herättyämme, aterioituamme ja parituntisen touhuiltuamme käynnistimme koneen. Mutapohjasta nousi ankkurin ja ketjun mukana sen suuruinen sedimenttinäyte, että puhdistuksessa oli käyttettävä tällaistakin keinoa.

Laguunista paluumatkalla ehdin jopa ottamaan kuvan luotaimen ensimmäisten reimojen kohdalla näyttämästä maisemasta. Syvyys anturista pohjaan kävi pienimmillään tasan kahdessa metrissä eli todellinen lukema lienee lähellä kolmea. Alla myös kuva vedenpäälisestä maisemasta.

Tässä kouluikäisen miehistöni käsitys siivotusta kapyysista. Siistimpi kuin koskaan! Myonnän rehellisesti olleeni erittäin positiivisesti yllättynyt. Vaikka minkäänaista koti-ikävää ei tällä matkalla ehtinyt esiintyä niin tämä kaikki tapahtui vain sillä pienellä puoliääneen lausutulla toteamuksella, että meillä menee kotisatamaan päästyämme auton pakkaamisessa yms. sitä pidempään mitä enemmän kipparilla on työtehtäviä hoidettavanaan.

Sinne jäävät taas Saimaan aallot odottelemaan seuraavaa kertaa.