Toinen ja viimeinen osa jatkokertomuksesta "Maalausta ja Viipuria"

Viipuriin lähtöpäivän ensimmäinen pätkä sisälsi upeassa kelissä ilta-aikaan tehdyn siirtymisen Niskalammilta Mälkiän sulun yläpuoliseen vanhaan kanavakaivantoon, jossa oli tarkoitus ottaa nelihenkisen miehistön toinen puolikas kyytiin. Sinne päästyämme sauna tietenkin lämmitettiin ja pari oluttakin miehistön yhteishengen nostatattamiseksi sekä aluksen kulkukuntoon saattamisen kunniaksi kohotettiin, ennen kuin yöksi hiljennyttiin kuuntelemaan rahtilaivojen sulutuksien aiheuttamia monenmoisia ääniä.

Seuraavana aamuna kirjoiteltiin sitten kaikki kanavapaperit kuntoon ja lähdettiin puoli kymmenen aikaan laskeutumaan merta kohden. Kanavasta en ala edelliskertoja vastaavia tarinoita toistelemaan, vaan voitte käydä niitä katselemassa blogisivuston tietokoneversion ylälaidan hakukentän avustuksella. Ainoastaan tankkauspuuhat alimmalla Brusnichnoen eli Juustilan sululla ansaitsevat tulla mainituksi.

Juustilan tankkauspiste paluumatkalla kuvattuna.

Jos oikein saivarrellaan, niin niistäkään ei oikeastaan voi kertoa, sillä bunkraus siellä ei yrityksestä huolimatta tällä kertaa onnistunut. Paikka oli nimittäin sinne saapuessamme kaikin puolin hylätyn oloinen. Ei ketään missään, eikä myöskään minkäänlaista puhelinnumeroa tai muutakaan lappua opastamassa tankille aikojaa. Niinpä ei auttanutkaan muu kuin ottaa laiturilla puhelin käteen ja soittaa viipurilaisen Yacht Club Favoritin Igorille ja kysyä neuvoa. Toki olin hänelle jo paria päivää aiemmin pirauttanut ja tiedustellut Tähdelle laituripaikan sekä tietenkin kysynyt olisiko tankkausasema auki? Tähän kaikkeen hän oli vastannut myöntävästi, mutta unohtanut kuitenkin kertoa tankkausmahdollisuuden siirtyneen aiemmista kesistä poiketen tästä hiukan Viipuriin päin, Lavolaan. Siellä onkin kaikki nämä kolme vuotta, jolloin me ollaan kanavalla liikuttu, ollut kelluva puna-keltaiseen asuun puettu tankkausasema, jonka juorut ovat kertoneen olleen suljettu. Sitä ovatko ne huhut pitäneet todella paikkaansa, en osaa sanoa. Nyt asema ainakin oli toiminnassa ja paikalle kiiruhti tankkien verkkaisen oloista täyttymistä odotellessa jopa toinenkin ystävällisen ja avuliaan oloinen henkilökunnan edustaja. Jos oikein ymmärsin, maksun olisi täällä voinut suorittaa myös pankkikortilla, mutta minä hoidin homman kuitenkin etukäteen vaihtamallani paikallisella valuutalla.

Lähtiäisiksi työntekijät antoivat meille mukaan vielä puhelinnumeronkin, johon soittamalla kuulema selviäsi, olisiko asema auki? Jos se ei sattuisi esimerkiksi viikonlopun takia olemaan niin ymmärsin, että aukaisu tätä kautta järjestyisi myös. Heidän antamansa numeron kanssa kävi vain sellainen "pieni" häpiä, että siitä puuttui sekä Venäjän, että Viipurin suuntanumerot. Sattuuhan sitä! Meitä viikkoa ja paria myöhemmin tankkaamaan menneiden Sissi, Tiira ja Aili -laivojen kipparit kuitenkin selvittivät ne mestarillisen salapoliisityön seurauksena, joten voinkin tässä ylpeänä esitellä yhteistyömme hedelmiä. Lavolan tankkausaseman numero on siis +7911 104 8755 (vaadittava kielitaito: englanti-suomi-venäjä-elekieli-yhditelmä eli kyllä se siitä ehkä selviää..). Sinne kannattaa siis olla etukäteen yhteydessä, kun on tankausreissua suunnittelemassa.

Säiliöt ja pari kanisteria täytettyämme ajelimme edelleenkin loistavana jatkuvassa kesäsäässä loppumatkan Viipuriin ja kiinnittäydyimme noin kello kahdeksantoista aikaan Favoritin laituriin. Puhelimessa Igor, jonka sukunimeä en muuten edelleenkään tiedä, sanoi mahdollisen laituripaikan löytyvän myös linnan editse kulkevan sillan kupeesta, mutta kun en pienestä kielimuurista johtuen saanut oikein lopullista varmuutta ja selkeyttä mihin kohtaan siellä, ajoin Tähden tutulle paikalleen Klubin edustalle. Eipä hän siitä näyttänyt pahastuvan. Noin kahdeksan tuntisen ajorupeaman ansiosta kippari vapautettiin tässä vaiheessa ruokakauppaan lähtemiseltä, joten muiden kiiruhtaessa sinne, olivat vuorossa ansaitut päiväunet.

Viipurin linnassa myynnissä ollut taulu, josta röyhkeästi napsaisin valokuvan.

Viipurissa tehtiin sitä, mitä ilmeisesti siellä yleisimmin suomalaisturistit tekevät. Eli kierreltiin muutamia olutkuppiloita ja ruokapaikkoja, käytiin kauppahallissa, Pyöreässä tornissa ja linnassa (niiltä osin kun se oli edelleenkin jatkuvan remontin takia auki), sekä koettiin tietenkin vieraan kulttuurin omastamme eroavia käytäntöjä ja toimintamalleja. Lisäksi vierailtiin vielä uudemman kerran, ja tällä kertaa oikein ostoslistan kera, Carusel-ostoskeskuksessa täydentämässä tulevaa kesää silmällä pitäen Tähden provianttia.

Kumiveneajelu kaupungin ja sataman edustalla, josta edelliset kuvat, lienee suurin poikkeus näistä normaaleista turistikuvioista. Uusi kokemus minulle oli tällä kertaa myös taksien käyttö, joka hintatason puolesta on ilman muuta kiinnostava liikkumisvaihtoehto. Muutamalla eurolla ajaa nimittäin melkein minne tahansa kaupungissa. Favoritin satamatoimistosta löytyi myös pöytään kirjoitettuna ainakin neljän eri taksivälityksen numerot ja siellä ympäri vuorokauden majaileva vartiomies myös hoitaa tarvittaessa tilauksen, jos siis takseja vain on saatavilla.. Tällaisesta tuloksettomasta tilaustilanteesta sain muuten tallennettua todella kovaäänistä ja suurillä kädenliikkeillä höystettyä ja sitä myöten myös aivan liian arveluttavaa videomateriaalia puhelimeeni. Ymmärtänette, että häveliäisyyssyistä sitä ei voi tänne laittaa. Kuva kuitenkin lohdutuspalkintona.

Näissä touhuissa ja edelleenkin jatkuvassa aivan uskomattoman hienossa poutasäässä vietimme pari oikein mukavaa vuorokautta Viipurissa. Sitten koitti kuitenkin lähdön hetki ja niin maksoin Igorille hänen toivomansa euromäärän sekä pientä ekstraa laituripaikasta ja kaikesta muustakin hänen meitä kohtaan osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Siinä köysiä irroitellessa selvisi myös se, että Tähti oli tämän vuoden ensimmäinen suomalaisalus hänen clubillaan. Mutta kuten jo vihjasin, se ei varmasti ollut viimeinen, ainakaan Saimaan suunnalta saapuva wanha laiwa.

Itse asiassa vuoden toinen vieras Suomesta saapui jo päivä meidän jälkeemme, kun joutsenolainen moottorivene kiinnittyi peräpoijupaikalle aivan meidän taaksemme. Matka alusten välillä oli jopa niin pieni, että poislähtiessämme Tähden kokka oli ensin ajettava edessämme olleen tyhjän aisapaikan syvennykseen ja sitten potkurilla potkittava perä irti laiturista osoittamaan ulapalle päin. Onneksi keulapotkurilla pystyimme pitämään buukin (eli keulan kaarevan osan) tämän käännöksen ajan koko ajan irti karkeatekoisesta betonilaiturista. Mukanamme ollut kumivene oli myös sidottava kyljelle tämän manööverin ajaksi. Kun sopiva suunta oli lopulta saavutettu ja sivutuuli sekä hiukan edessä olevat toisten paikkojen kiinnityspoijut huomioitu, peruutettiin tyylipuhtaasti pois laiturista.

Nuijamaanjärven rajatarkastus.

Paluu Saimaan suuntaan meni myös suuremmitta kommelluksitta. Jotain sattumuksia täytyy kuitenkin aina olla ja tällä kertaa niitä sattui kaksi. Ensimmäinen Pällin rajatarkastuksessa huomattu asia oli se, että Crew List -kaavakkeita puuttui jostakin syystä yksi. Ollessaan ottamassa viimeistä itselleen, venäläiset rajatarkastajat kyllä kysyivät kohteliaasti, onko se ok? Vastasin, että ottakaa vaan, sillä arvelin asian järjestyvän suomalaisten rajatarkastuksessa Nuijamaanjärvellä. Ja niin se järjestyikin. Jouduin vain hetkiseksi kirjallisiin töihin siksi aikaa, kun viranomaiset tekivät tarkastusta Tähdelle muiden miehistönjäsenten avustamina. Se mihin yksi lista oli kadonnut ei selvinnyt minulle!

Toinen tapaus sattui viimeisessä sulussa Mälkiällä. Muun miehistön aikataulukiireiden takia jäin ajamaan sen ja viimeisen siirtymän Imatralle itsekseni. Kiinnittäydyin keskilaivasta yhdellä köydellä sulkukammion oikean laidan kelluvaan pollariin, kuten aiemminkin ja painuin samantien kannen alle hoitelemaan yllättänyttä vessahätää. Pöntöllä istuessa aloin ihmettelemään, miksei sulutus alkanutkaan, vaan kuului vain konehuoneen Wickström-herran tasainen jyskytys? Operaatiosta selviydyttyäni nousin täkille ja ymmärsin sulkumestarin sulkeneen juuri portit ja laittavan vasta silloin hanat auki. Ja niin auki ne kohta olivatkin, että vaahto ympäröi meidät hetkessä ja arvasin Tähden pohjakaivon taas kerran muodostavan sisäänsä ilmataskun.

Kun muutamaa sekuntia myöhemmin näin, että jäähdytysveden tulo kyljestä lakkasi, riensin samantien saunaan ja käänsin sen lattian alla olevista hantaakeista käyttövedenoton perän säiliöltä pohjakaivolle. Seuraavaksi avasin suihkun hanan ja jätin sen valumaan itsekseen. Kuten aiemminkin, tämän tarkoituksena oli saada pohjakaivoon kertynyt ilma poistumaan mahdollisimman nopeasti. Nopeutin poistumista myös nostamalla muutamaan otteeseen, mutta vain hetkiseksi, koneen kierroksia ja pian jäähdytysvesi jatkoikin kulkuaan normaalisti. Mutta silloin oli jo Tähtikin takaisin Saimaan pinnan tasalla ja niin ajoin ulos sulusta ja kiittelin VHF:n kautta kanavan henkilökuntaa mukavasta ja hyvin sujuneesta matkasta.

Pohjakaivon ilmaus. Suihkun letku vedettynä saunavesien poistoon tarkoitettuun pumppukaivoon.

Te varmaan huomaatte, että joku asia unohtui. No niin minäkin, mutta vasta varttia myöhemmin. Siinä vaiheessa vain parin vuoden ikäinen, mutta jo moneen otteeseen kovia kokenut Jabscon käyttövesipumppu oli kuitenkin ottanut niin pahasti nokkiinsa, vain "hetken" kestäneestä kuivakäynnistä, ettei suostunut nostamaan vettä hanoille asti enää ollenkaan. Ajaessa oli turha alkaa pumpun kanssa taistelemaan, joten nappasin sen vain katkaisimesta pois päältä ja jatkoin "tyynen rauhallisesti" matkaa aina Niskalammille asti. Sinne lopulta päästyäni järjestelin paikkoja ja menin hyvillä mielin nukkumaan, jotta jaksaisin seuraavana aamuna ajaa vielä autonkin kotiin.

Jälleen Saimaalla. Ilmeisesti satuin näkemään jonkin lappeenrantalaisen purjehdusseuran sunnuntaisen kotiinpaluun.

Talvikuntoon laitto

Noin pari viikkoa takaperin piipahdin Niskalammilla laittelemassa Tähden talvikuntoon. Tälle syksylle oli tarkoitus vielä päästä vesillekin, mutta käydessäni muilla asioilla sielläpäin, oli oman mielenrauhan takia mukava tehdä kaikki tarvittava valmiiksi. Lähinnä tarkoituksena oli tällä tavoin välttää viime vuotinen paniikki, jolloin kovemmat pakkaset tulivat yllättäen marraskuun alussa juuri kiireisen työputken aikana, eikä käynti Imatralla ollut sillä hetkellä mahdollinen. Konehuoneen vesiletkut eivät onneksi tuolloin olleet vielä umpijäässä, mutta kohmeessa kuitenkin. Sitäpaitsi, jos pakottava tarve päästä liikkeelle vielä tälle vuodelle iskee, niin voihan jäänestoaineet aina laittaa uudelleenkin putkistoihin.. Tähden talvisäilytyskuntoon saattaminen alkaa onneksi myös jo mennä rutiinilla. Reilussa parissa tunnissa kaikki tarvittava on laitettu mallilleen. Taisin jo viime vuonna tarinoida aika yksityiskohtaisesti näistä operaatioista, mutta kuten sanonta kuuluu, kertaus on opintojen äiti. Tässä kiinnostuneille myös linkki siihen juttuun.

Ensitöikseni aukaisin pohjakaivon luona olevan letkuliitoksen, jonka kautta vesi normaalisti virtaa pohjakaivolta käyttövesipumpulle ja wc:lle. Aluksen kaksi pohjaventtiiliä olivat luonnollisesti tällöin kiinni, kuten aina Tähden ollessa miehittämättömänä satamassa.

Tässä käyttövesiletkun aukaistu liitos ja vasemmalla ylhäällä pohjakaivo sekä sen kaksi venttiiliä. Niistä vasemmanpuolimmaisesta, jossa näkyy tulpattu liitos eli ns. sokea laippa, lähtee koneen jäähdytysvesiputki. Ja oikeanpuolimmaisesta tulee siis käyttövesi.

Seuraavaksi laitoin lämminvesivaraajan tyhjenemään kanisteriin. Annoin sen sisällölle aina välillä lisävauhtia käyttövesipumpulla, joka siis nyt pumppasi vain ilmaa. Vaikkei varaaja kovin iso olekaan niin tälläkin tavoin toimien tyhjennys vei noin tunnin. Nopeampi tapa olisi kaikkien varaajan alla olevien vesiputkien irroitus, mutta halusin saada kaiken veden pilssin sijasta hallitusti kanisteriin ja aluksen ulkopuolelle, joten se ratkaisu ei tällä kertaa tullut kysymykseen.

Lämminvesivaraaja tyhjenemässä.

Varaajan tyhjentyessä aukaisin koneen jäähdytysveden poistoputken liitoksen vedenpinnan yläpuolelta ja kaadoin sopivasti laimentamaani lasinpesunestettä puolenkymmentä litraa putkistoon. Sen jälkeen raotin hetkiseksi pohjaventtiiliä ja annoin nestepinnan laskeutua järviveden tasolle. Suljettuani venttiilin tarkistin sen viereisestä ns. sokeasta laipasta, oliko lasinpesuneste varmasti edennyt koko järjestelmän eli lämmönvaihtimien ja vesipumpun läpi aina pohjakaivolle asti? Lopuksi, ennen poistoputken sulkemista, kaadoin vielä lisää nestettä putkistoon, jotta tarvittava pakkasenkestävyys varmasti saavutettaisiin.

Lasinpesunestettä kaadettiin oikealla olevaan suppiloon.

Ennen varaajan tyhjenemistä ehdin vielä kaatamaan lasinpesunesteet wc-maljaan ja pentterin tiskialtaaseen. Ensimmäiseen pumppasin septipumpun voimalla useampia litroja ja jälkimmäiseen lorautin vain muutaman, jotta putkisto ja harmaavesikaivo täyttyisivät. Kun varaaja oli lopulta tyhjä liitin vielä letkunpätkän käyttövesipumpun imupuolelle ja imaisin noin 5 litraa pakkasen kestävää nestettä myös painevesijärjestelmään sekä löysäsin pumpun toissa vuonna jäätyneen painekytkimen irti kiinnikkeistään, jottei senkään taakse jäisi vettä. Vesihanat jätin luonnollisesti myös auki.

Näin oltiin päästy toiseksi viimeiseen vaiheeseen, joka oli pohjakaivon täyttäminen ilmalla. Aivan ensimmäiseksi irroittamastani liitoksesta pohjakaivoonpäin lähtevä putki varustettiin tätä manööveriä varten aivan tavallisella autonrenkaan ilmaventtiilillä. Venttiiliin liitettiin seuraaksi pumppu, jolla kaivo pumpattiin raotetun pohjaventtiilin kautta täyteen ilmaa. Täyttymisen kuulee helposti laivan alta nousevista ilmakuplista. Sen jälkeen venttiili luonnollisesti suljettiin ja pumpu irroitettiin letkusta.

Viimeiset operaatiot talveen valmistautumisessa olivat vielä mattojen levittely saunan lattialle pohjakaivon päälle sekä saunan tuuletusventtiilien sulkeminen. Kaikki väliovet olen myös aina laittanut kiinni, jottei kylmä pääsisi estottomasti leviämään aluksen sisällä tilasta toiseen. Konehuoneen aerosolipulloissa olevat brake cleanerit ja esimerkiksi maalit olen säilyttänyt etukajuutan alaisessa pilssissä, jossa ne ovat pysyneet talvien yli toimintakuntoisina.

Lopuksi katselin vielä ruoka-ainekaapit ja jääkaapin sekä muutkin paikat yleisluontoisesti läpi, jottei mihinkään jäisi mitään homehtumaan. Kerrottakoon sekin, ettei Tähden patjoja, petivaatteita, tyynyjä tai muitakaan kangastuotteita ole ensimmäistä talvea lukuunottamatta koskaan tuotu talveksi pois alukselta. Ja hyvin ne ovat siellä pärjänneet. Vesissä ollessa pohjan alla on jäidenkin aikaan aina sula vesi, joka pitää aluksen sisälämpötilan hetkittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta pakkasellakin ulkolämpötilaa korkeampana. Tämä varmasti aiheuttaa sisätiloihin pienen tuuletusventtiileistä ulos poistuvan ilmavirtauksen, joka sopivasti kuivattaa mahdollisen kondenssion ja muun kosteuden.

Kun sisätilat alkoivat olemaan valmiit, siirsin kansilta talvisuojaan ylimääräiset köydet, tikkaat ja kumiveneen. Viilarit nostelin myös kauemmaksi vesirajasta sekä tarkistin pakoputken läpän ja saunan piipunhatun tilanteen. Niin ja koneen öljyt sekä suodattimet, olen vaihtanut aina vasta keväällä ensimmäisen reissun jälkeen. Näin polttainesäiliöihin ja koneen öljytilaan talven aikana mahdollisesti kertyneen kondenssioveden on saanut ajettua vanhoihin suotimiin ja uudet ovat päässeet aloittamaan pestinsä niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

Ennen kotimatkaa tein vielä koeluontoisen rälläköintioperaation, jolla testasin olisiko Tähden kylkiä rumasti ruostuttavat rautalaput otettavissa irti? Kyljen törmäys- eli viilarilistan kiinnityksessä on joskus taannoin käytetty L-kulmarautoja, mutta jossakin myöhemmässä vaiheessa niiden kyljestä ulos tulleet osat on leikattu irti ja törmäyslista pultattu kiinni suoraan kylkeen. Kylkipeltiin kolmelta kantilta hitsatut laput ovat kuitenkin jääneet tuolloin paikoilleen. No senhän arvaatte, mitä tapahtuu, jos ja kun tuollaisen lapun taakse pääsee vettä ja varsinkin suolaista merivettä?

Sahattuani puisen viilarilistan poikki, tein isolla kulmahiomakoneella viillot muutamien lappujen hitsauksiin ja hakkasin niiden ja kylkipellin väliin kiilaksi pienen sorkkaraudan. Yllättävänkin helposti ne taittuivat tällä tavoin irti. Positiivinen huomio operaatiossa oli myös se, etteivät pellit vaikuttaneet ollenkaan niin pehmenneiltä kuin olin otaksunut. Hyvällä tuurilla tästä nujakasta selvitään siis ilman hitsaushommia. Tekemistä on kuitenkin talven ajaksi luvassa, sillä muistelen joskus aiemmin laskeskelleeni, että näitä "lappuja" on rovin molemmin puolin yhteensä noin 130 kappaletta.

Sen lisäksi kyljet pitää tietenkin myös siistiä hiomalaikalla, käsitellä ruosteenestoaineella ja maalata. Sen jälkeen rakennetaan sitten uusi törmäyslista, joka todennäköisesti kiinnitetään paikoilleen kylkeen lyötävillä niittimutterilla. Mutta palataanpa niihin sitten, kun aika on kypsä..

Leppävirralta eteenpäin.

Pieni huomio blogin käyttöliittymään liittyen! Asiakaspalautteen perusteella pyydän huomioimaan seuraavan asian. Mobiililaitteilla tarinoita luettaessa eivät kaikki härvelit välttämättä näytä ollenkaan tietokoneversiossa sivun oikeassa laidassa olevaa vanhempien kirjoitusten valikkoa. Sivun ylälaidasta, jonkin kuvakkeen takaa se kuitenkin luultavasti ja toivottavasti löytyy! Sitten taas takaisin asiaan..


Palattuamme viikonlopun jälkeen takaisin aluksellemme otimme ensialkuun suunnan Leppävirran kylän toiselle puolelle Unnukan vierasvenesatamaan, jossa täytettiin Taipaleessa täyttämättä jäänyt ahterin vesisäiliö. Myös automme siirrettiin virran puolelta sinne, jotta sen hakeminen myöhemmin julkisilla olisi helpompaa.

M/s Murillo.

Rantautumisen parasta antia oli kuitenkin jo viime viikolla tavatun m/s Murillo hinaajan kohtaaminen uudelleen. Kantaessani tavaroitamme Tähdelle näin nimittäin aluksen kipparin ajavan rantaan moottoripyörällä ja menevän laiturissa parkissa olevalle hinaajalle. Hetkisen perästä kuulin apukoneen käynnistyvän ja niinpä lopulta uskaltauduin itsekin laiturille Murillon viereen. Esittelin itseni ja pienen jutustelun jälkeen pääsin jopa lyhyesti tutustumaan Laitaatsillan konepajalla vuonna 1914 W. Gutzeit & Co:lle valmistuneeseen alukseen. Komentosillan ja kyökin kautta etenimme konehuoneeseen ja tehtiinpä vielä pieni vilkaisu aluksen keulassa oleviin miehistön kajuutoihinkin.

En halunnut vaivata töihin lähdössä ollutta ja Murillon jo 20 vuotta sitten vuonna 1997 hankkinutta kipparia enempää, mutta kyselin kuitenkin lähtiäisiksi vielä hiukan heidän puuhistaan. Hän kertoi heidän yli kymmenen henkilöä työllistävän firman kuljattavan Saimaan saarista hakattua puuta proomuilla pääasiassa Varkauteen. Vuosien varrella on tullut tietenkin hinattua myös tukkilauttoja ja pyörähdettyä muun muassa Tähden kotisataman vieressä Kaukopään tehtailla Imatrallakin. Meren puolellakin on kuulema vierailtu lyhyesti, sillä muistaakseni Puolasta ostettuja proomuja on haettu joskus Saimaan kanavan alimman sulun eli Brusnitšnojen alapuolelta. Senkin sain kuulla, että puuta Murillon vetämässä kolmessa proomussa kulkee suurinpiirtein saman verran kuin esimerkiksi Tyrskyn työntämässä Vorokissa. Matkavauhti tosin on hiukan hitaampi. Murillon mitat ovat muuten 15,6 x 4,0 m. Moottorina on Volvo Penta ja aluksen kotipaikka on Kuopio.

Tässä videot Murillon lähdöstä Unnukasta sekä lyhyt ja hiukan suttuinen maistiainen konehuoneesta.

M/s Aku oli myös Unnukassa.

Murillo poistui parikymmen minuuttisen Tähtivierailun jälkeen töihinsä ja Tähti irroitti omat touvinsa lähteäkseen jatkamaan omaa taivallustaan kohti Konnusta. Sinne vanhaan ja kolmesta kanavakaivannosta keskimmäiseen saavuttaessa Wickströmin tuntimittari osoitti lukemaa 446,5h. Aikamme kuluksi kävelimme vielä illan päälle katselemaan juuri korjattua vanhinta kanavaa.

Ollessamme myöhemmin uuden kanavan tarkastuskierroksella ajeli paikalle kuin tilauksesta myös m/s Vekara, joka solahti sulkuun kuin hyvin istuva hansikas kipparin käteen. Kävelimme sulutuksen ajan aluksen vierellä ja ihmettelimme kanavan laidalle edellisen vierailumme jälkeen ilmestyneitä ja mielestäni hienon miljöön kokonaan pilaavia aitoja. Sellaiset olivat muuten rumentamassa näkymiä myös Taipaleella. Väkisin tulee pohtineeksi, että montakohan ihmistä on vuosien varrella hukkunut kanaviin, kun tällaisia kauheuksia tarvitaan? Konnuksessa aidat ovat vieläpä niin lähellä laidan pollareita, että köyden saaminen niihin on vähintäänkin haasteellista.

M/s Vekara.

Mutta se aidoista.. Mukavaa oli vaihtaa myös muutama sana Vekaran kipparin kanssa. Kehuimme heidän aluksensa käsitelytaitoja ja tietenkin huomioimme pilke silmäkulmassa myös tuoreet ja hyvästä huolenpidosta kertovat paikkamaalaukset laivan kyljessä. Saimme siinä samalla kuulla Vekaran olevan menossa viisi henkisen miehistönsä komennossa Siilinjärvelle hakemaan meille suomennetun tiedonannon mukaan jotakin "kiviaineslastia". Myös myöhään illalla Konnukseen yönviettoon ilmestynyt Murillo käytiin vielä uudelleen tarkastamassa yöllisellä laivakoiran ulkoilutusreissulla.

Alkuiltäpäivästä sitten jatkettiin taas matkaa. Ajatus, että suuntaisimme suoraan Kuopiosta mitään välittämättä Heinäveden suuntaan, jouduttiin tällä etapilla muuttamaan, sillä taas kerran alkoi harmaavesien pumppukaivon kohokytkin reistailemaan. Soittelin matkalta muutamaan paikalliseen venetarvikkeita ja veneitä myyvään liikkeeseen ja lopulta Kuopion Venevälityksessä tärppäsi. Sain vielä ylipuhuttua Armida -laivan Kuopiossa asuvan kipparin hakemaan kytkimen meille, sillä emme itse ehtisi liikkeen aukioloaikana paikalle. Suuret kiitokset siitä hänelle!

M/s Tyrsky tuli vastaan jossakin Puutossalmen lossin lähettyvillä.

Meille Armidalaisten toimesta uimurikytkimen luovutustilaisuuden aikana Maljalahdessa esitetty ja suurella ilolla vastaanotettu illalliskutsu, muutti suunnitelmiamme vielä entisestäänkin. Emme nimittäin kyenneet jättämään Kuopiota taaksemme ja jatkamaan matkaamme kohti Heinävettä lopulta kuin vasta seuraavana iltapäivänä. Silloin jyristelimmekin viisituntisen siirtymän aina Varistaipaleen kanavalle asti.

Tässä esiintyy hitusen liian kaukaa kuvattu m/s Ukko.

Ja tässä puolestaan mennään kohti Heinävettä.

Varistaipaleen kanava.

Varistaipaleessa toistui taas kolmen vuoden takainen jäähdytysvesiongelma, jossa sulkukammioon kovalla voimalla juokseva vesi aiheutti ilmataskun Tähden pohjakaivoon tai jäähdytysvesiletkuun. Tästä johtuen jäähdytysveden kierto lämmönvaihtimissa ja myös sen ulostulo kyljestä loppui tyystin. Tämän huomattuamme sammutimme tietenkin koneen ja käynnistimme sen hetkiseksi vain siirtyäksemme aina kammiosta seuraavaan. Näin päästiin ilman moottorin lämpöjen kohoamista helposti kanavan yläpuoliseen odotuslaituriin, jossa jäähdytysjärjestelmä ilmattiin kääntämällä käyttövedenotto ahterin vesisäiliöstä järvivedelle ja laskemalla vettä saunan ja tiskialtaan hanoista. Onneksi osasimme aiemman kokemuksen pohjalta olla varuillamme tämän asian suhteen!

Hitusen minua jäi kuitenkin mietityttämään se, kuinka jäähdytysjärjestelmä ilmaantuu itsestään talven ajaksi pohjakaivoon pumpatusta ilmasta ja muissa kanavissa tulevista ilmakuplista, mutta Varistaipaleen kuplat eivät kuitenkaan läpäise sitä? Asiasta keskusteltiin myös todella mukavan kanavavahdin kanssa, joka ilmestyi sulun laidalle kyselemään onko veden juoksutusvauhti meille sopiva.

Purjevene tuli meitä vastaan toisen ja kolmannen sulun välillä.

Lähdimme suuremman oikeudella ensin liikkeelle ja ajoimme Tähden seuraavan sulkukammion oikeaan laitaan aivan purjeveneen viereen. Se vaihtoi paikkaansa vasta sen jälkeen.

Varistaipaleen ja sitä seuraavan Taivallahden kanavien ylösnousemisen jälkeen jatkoimme vielä Juojärven itärannalle Pitkälahteen, jossa tuntimittari osoitti lopulta lukemaa 459h. Näin ollen olimme olleet mittarin mukaan Kuopiosta lähdön jälkeen liikkeellä kahdeksan ja puoli tuntia. Ainakin tunnin siitä sai Herra Wickström tosin huilia, kun oli sammutettuna kanavissa tuntimittarin koko ajan pyöriessä. En nimittäin jaksanut käydä konehuoneessa sammuttamassa sytytysvirtoja joka välissä.

Outokummun huvivenesatamana toimivasta Pitkälahdesta ei ole sen kummempaa tarinoitavaa. Kiertelimme vain suurella mielenkiinnolla tutkimassa rannassa olleita muita vanhoja aluksia, pieniä punaisia venevajoja ja verryttelimme pitkän matkan puuduttamia jäseniämme. Seuraavana aamuna lähdettiin puolestaan piipahtamaan Juojärven pohjoisosassa sijaitsevalla Tuusniemellä, josta tarjoillaan myöhemmin luettavaksenne miehistön kirjoittama raportti.