Elokuun loppupuolen tunnelmia

Eräänä elokuun lopun keskiviikkona suuntasin taas auton nokan pääkaupunkiseudulta kohti Imatraa. Laskeuduttuani puolenpäivän hujakoissa pelipaikoille haistelin alkajaisiksi laivakoiran kanssa hyvän tovin raikasta järvi-ilmaa ennen kuin painuin Tähden kapyysiin lounaalle ja sen jälkeen keulakajuuttaan päiväunille.

Vasta näiden tärkeiden toimenpiteiden jälkeen vetäisin työvaatteet päälleni. Olin nimittäin päättänyt tehdä tällä reissulla muutamia parannuksia kaksi vuotta sitten rakentamaani ahterikajuuttaan. Niinpä ensimmäiseksi nostin kaiken irtaimiston hytistä ja piirsin pitkää puulistaa apuna käyttäen uuden linjan ylemmän punkan kylkilaudalle. Tämä kavensi punkkaa nukkujan lantion ja jalkojen kohdilta 1-4 senttimetriä, mutta antoi sitä vastoin kaivattua lisätilaa alemmassa sängyssä loikoiluun ylävartalon ja eritoten hartioiden seudulle. Selvennyksenä vielä, että miehistön kesken olemme todenneet nukkumisen sujuvan sängyissä parhaiten, kun päät osoittavat eri suuntiin.

Pistosahalla toteutetun leikkaustoimenpiteen jälkeen mittailin uuden korkeamman Vuoksen sahalta haetun laitalaudan suurinpiirtein oikean mittaiseksi, ohensin sitä käsihöylällä kauttaaltaan noin 6 millimetriä sekä muotoilin siihen madalluksen punkkaan kulkemista helpottamaan. Sen jälkeen upotin tekeleen Saimaaseen laituripaalujen väliin vettymään ja taipumaan.

Pikkuhiljaa hämärtyvä ilta jatkui tämän jälkeen uuden lämmityspatterin syvennyksen teolla. Hytin takaseinälle korkealle ja kauas lattiarajasta sijoitettu "vanha" radiaattori ei nimittäin lämmitä toivotulla tavalla. Syynä alkuperäiseen paikan valintaan olivat tietenkin erittäin naftit tilat, jossa seisomakorkeuden omaava pieni kohta hytissä yritettiin pitää mahdollisimman vapaana kaikesta ylimääräisestä. Käytännössä oli kuitenkin tullut todettua, että patterin olisi oltava juuri tässä osassa hyttiä ja vieläpä lähellä lattiaa, jotta lämmintä kylmillä säillä varmasti piisaisi.

En muista tulinko sitä joskus jo kertoneeksi, mutta alemman punkan alla ei yksinkertaisesti ole lämmittimelle riittävästi tilaa. Ongelma ei myöskään ratkea ylemmän punkan alapuolella olevan hyllyn alle tai sen ns. "takaseinälle" vaatekassien taakse sijoitetulla patterilla, koska tilaa ei sielläkään ole tarpeeksi. Ainoaksi mahdollisuudeksi jääkin näin ollen hytin paneeliseen eutulaipioon sijoitettu lämmitin. Ilman syvennystä kuuma patteri olisi kuitenkin siinä kohdassa pahimmoilleen tiellä, joten päädyin suunnittelun jälkeen tekemään sille hiukan työlään, mutta juuri parahiksi 30 millimetriä lisää tilaa antavan syvennyksen.

Paneloinnin ja uretaanieristeen alta paljastui vanha teräksinen laipio.

Aikani ähellettyäni sainkin reiän tehtyä, uretaanieristeet poistettua sekä aivan oven vieressä irti heiluneet paneelin pätkät naulattua ja liimattua paikoilleen. Sitten huomasin kellon olevan jo yli kymmenen ja päätin laittaa tältä iltaa hanskat naulaan. Saunaa lämmitellessä suunnittelin seuraavan päivän hommia, jotka jatkuivatkin heti aamulla yläpunkan kaidelaudan taivutuksella. Yllättävän helposti ja ilman minkäänlaisia sälöjä yön vettynyt noin 15x150x2000 millinen lauta paikoilleen taipui. Suurilla puuruuveilla ja ruuvipuristimilla vedätin sen vähä vähältä sijoilleen ja ruikkasin aina väliin kosteuden kestävää puuliimaa. Muutamasta kohtaa piti lautaa myös kiilata alapuolisen kuvan osoittamalla tavalla pystyyn.

Tämän jälkeen jätin kaiteen kuivumaan ja aloin muokata sirkkelillä, pistosahalla sekä höylällä sopivia listoituksia patterisyvennyksen reunoihin. Pöytämallinen sirkkeli tai jonkinlainen tasohöylä olisi kyllä poikaa näissä nikkaroinneissa. Toki homman saa tekijämies hoitumaan vaikka puukolla, mutta aikaa menee kenttämallin kalustolla hukkaan aivan tolkuttomasti.

Päivän alkaessa kääntyä pikkuhiljaa iltaan oli listat kuitenkin lopulta valmiina ja patterin taakse jäävä vanha terässeinä maalattu "Gutzeitin" punaisella ruosteenestomaalilla. Niinpä päätinkin seuraavaksi purjehtia yönviettoon tunnin matkan päässä olevaan Satamosaareen. Siellä naputtelin vielä ennen löylyissä lämmittelyä ja uimista, punaiseksi petsatut listat syvennyksen ympärille sekä kiinnitin seinään patterin kannattimet ja kulmaraudan kannattamaan sivuttain kiinni tulevaa lämmitintä sen alapäästä.

Aamupäivällä värkkäilyt jatkuivat taas. Ensiksi poistettiin melkein vuorokauden kuivumassa olleen yläpunkan laitalaudan kiilaukset ja puristimet. Kotisatamaan siirtymisen jälkeen lauta vielä hiottiin ja petsattiin oikean sävyiseksi. Patterikin laitettiin oikealle paikalleen, vaikkei sen putkituksia vielä tällä reissulla ehdittäisi tekemään. Tämän jälkeen tapahtuneen kuumeisen imuroinnin ja pölyjenpyyhinnän loputtua ei ehtinyt kulua puoltakaan tuntia niin Tähtimiehistö saapui kokonaisuudessaan Niskalammille.

Useampi tovi ehti vielä kuitenkin hujahtaa, ennen kuin alus oli lopulta taas meriklaari ja pääsimme matkaan. Lammassaaressa tehdyn vesivarantojen täydennyksen jälkeen jatkoimme uudelleen Satamoon, jonne varttia meidän jälkeemme saapui myös m/s Turso. Sitä ennen me olimme ehtineet todeta lahden pohjoispuolisen "päälaiturin" liian täydeksi molemmille aluksille ja käyneet kokeilemassa Turson kipparin meille ehdottamaa paikkaa vastarannan eli etelänpuoleisen uuden laiturin ja rannan välissä. Se osoittautui kuitenkin liian matalaksi. No saipahan saaressa olijat jotakin katsottavaa, kun manööveerasin Tähteä kokeilumielessä rakoseen ja sitten sieltä pois. Viereisen venäläisaluksen kippari kävi jopa kysymässä englanniksi, miksei järvenpuoleinen laituripaikka ole ok? Yritin selittää hänelle, että meitä suurempi alus on tulossa siihen jne, mutta silloin Turson keltainen kuontalo jo vilkkuikin puiden lomasta.

M/s Turso ja m/s Tähti Satamosaaren sisälahdukan etelänpuoleisessa uudessa laiturissa. Taustalla myös m/s Lypsyniemi ja m/s Aili.

Laivat kyljikkäin laitettuamme kohotettiin iloiset ankkurimaljat viisivuotisen suunnitelman toteutumiselle. Nimittäin sitä, että olisimme yhtä aikaa samassa saaressa, ei ollut vielä koskaan aiemmin tapahtunut! Jos siis parin vuoden välein toistuneita regattaviikonloppuja ei lasketa.. Tätä juhlavaa hetkeä pitkitettiinkin varsin ansiokkaasti Turson salongissa pidetyllä kipparikokouksella aina aamupuoleen.

Kun nuorempaa miehistön osaa kielletään olemasta koko ajan kännykällä, syntyy näin hienoa taidetta. Kyseessä Savonlinnaa kotisatamanaan pitävä s/s Oberon III.

Seuraavan iltapäivän puolella kokouksessa läpi nuijitut ja pöytäkirjoihin kirjaillut suunnitelmat laitettiin sitten käytäntöön ja alukset irroitetiin toisistaan, kun Turso lähti hakemaan miehistönsä puuttuvaa neljännestä kotisatamastaan Likosenlahdesta. Sillä välin me jutustelimme saaressa olleiden muiden wanhojen laiwojen Lypsyniemen ja Ailin miehistöjen kanssa. Tämän jälkeen käynnistettiin myös Tähden Wickström ja suunnattiin Satamosaaren länsipuoliselle Hetonselälle, jossa kohdattiin, aivan kuten oli viime yönä huolella suunniteltu, Turso uudelleen. Päätöksemme, ettei tänä viikonloppuna ajella pitkiä siirtymiä piti edelleenkin ja niin hurautimme peräkanaa vain läheiseen Pullikaiseen. Matkalla koettiin hauska hetki, kun eräs Turson miehistöön kuuluvista tyyräsi Tähteä samaan aikaan, kun Turso ajoi vierellämme. Luonnollisesti alukset tervehtivät tällöin myös viheltimillä toisiaan!

M/s Turso.

Pullikaisesta ei ole tarjota sen kummempaa raportoitavaa. Normaalein huviveneilijäin manööverein suoritimme illanvieton ja kävimme puolenyön hujakoissa nukkumaan. Seuraavana sunnuntai-aamupäivänä oli aistittavissa selvää haluttomuutta lähteä ajamaan laivoja takaisin kohti kotisatamia. Päättäväisesti istuimmekin pitkään ja huolella aamukahvilla, yrittäen kaikin mahdollisin keinoin vältellä kuulemasta arkikiireiden laineiden koko ajan kovenevaa liplatusta.

Risteilyitä Saimaalle tekevä m/s Emma tavattiin Lammassaaren sataman edustalla.

Lopulta heitimme tursolaisille hyvästit ja ajoimme Niskalammille. Siellä hyppäsi Tähden miehistö viipymättä autoon ja jatkoi samoilla höyryillä kotia kohti. Minä jäin kuitenkin vielä yhdeksi illaksi jatkamaan puuhia. Empimisen jälkeen päädyin kyllästämään tervan ja puuöljyn (1:3) seoksella keväällä tekemiäni törmäyslistoja. Kaksi tuntia vierähti siinä suti kourassa kurotellessa ja kumiveneessä rimpuillessa oikein kivuttomasti.

Senkään jälkeen ei vielä ollut aika pistää pensseliä santaan vaan vaihdoin vain välineen tuhdimpaan ja jatkoin yhtä kyytiä viime syksynä kesken jäänyttä laiturilankkujen kyllästysoperaatiota. Noin viisi litraa ehdin tervalla höystettyä ratapölkkykyllästettä muutamilta osin hiukan lahonneisiin lankkuihin levittää, ennen kuin yläkerran Herra päätti viheltää pelin poikki. Koko iltapäivän yllämme roikkuneet tummat pilvet alkoivat nimittäin ripottaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla vettä ja kuten tiedätte, ei tällaisten töiden teko sateella ole mahdollista.

Muukonsaaren laiturissa

Joulukuun puoliväli oli jo sivuutettu, kun Tähti sai taas kerran sisuksiinsa asukkaita. Myöhään illalla saapuneet kulkijat, laivuri ja laivakoira, laittoivat ensi töikseen kamiinan tulille sekä tyhjensivät auton peräkontin työkaluista, polttoaineesta ja ruokatarvikkeista. Sen jälkeen ensimmäinen suuntasi auton tankkausreissulle Svetogorskiin ja jälkimmäinen syventyi vahdinpitoon Niskalammilla. Kipparin palattua puolentoista tunnin perästä takaisin, nukuttiin loppuyö kaikessa rauhassa, jotta aamulla voitiin virkistyneinä aloittaa aiotut laivapuuhat.

Kansilla sai ensimmäiseksi tehdä lumityöt.

Ohjelma oli tälläkin kertaa kovin samanlainen, kuin edellisillä käynneillä. Aamusta aina hämärän tuloon asti irtosi Tähden paapuurin kyljeltä tasaisen varmassa tahdissa vanhan törmäyslistan kiinnikkeitä. Työnkuvaus, joka sekin on jo teille aiemmilta kerroilta tuttu, meni kutakuinkin näin: Viillot kulmahiomakoneella lapukoiden hitsaussaumoihin ja sorkkarauta vasaralla avittamalla kiilaksi lapun ja kyljen väliin. Lapun irtoamisen jälkeen kohdan tasoitus hiomalaikalla sekä loppupuhdistus palmikoidulla lautasharjalla. Lopuksi vielä enimpien hiomapölyjen poispyyhkäisy rätillä ja suihkutus sekä sively ruostetta poistavalla fosforihapolla.

Vesi oli noussut niin korkealle, että työtaso piti jättää hiukan vinoon. Alas laskeutuvan osan vinotuet ottivat nimittäin pahimmoilleen kiinni laituriin kiinnitettäviin rakenteisiin.

Mukavaa ja tervetullutta tauotusta tähän urakointiin toi useamman tutun laivurin vierailu päivän aikana laiturilla. Heidän kanssaan tuli kaiken muun ohessa jutusteltua myös tässä urakassa ensimmäistä kertaa käyttämistäni Cubitron II -hiomalaikoista, jotka ovat osoittautuneet todellakin hintansa väärteiksi. Sain niitä muutaman kappaleen kokeiltavaksi tuttavaltani ja paluuta takaisin muihin tuotteisiin ei todellakaan ole suunnitelmissa. Nyt tilasin vielä kokeeksi saman valmistajan katkaisulaikkoja, josko nekin tuottaisivat käyttäjälleen samanlaista iloa. Kuten tuosta linkistä voitte lukea, ovat Cubitron II hiomamineraalin kaikki jyvät säännöllisen muotoisia. Laikat poistavat tästä syystä ainetta tehokkaammin, kestävät merkittävästi pidempään ja pitävät hiottavan materiaalin pintalämpötilan huomattavasti perinteisiä tuotteita matalampana.

Hämärän alkaessa tehdä tuloaan kello kolmen jälkeen iltapäivällä, suoritettiin Tähden tankkaus. Satuin muuten muutama viikko sitten törmäämään kotini lähellä (pääkaupunkiseudulla) eräällä jakelupisteellä suomalaisittain poikkeuksellisen halpaan 1,19€/L hintaiseen dieseliin, joten nyt olikin "mukava" lurauttaa 80 litraa talvilaatuista apetta säiliöihin. Bunkrauksen jälkeen irroitettiin pikapikaa kaikki neljä kiinnitysköyttä sekä maasähkökaapeli ja niin päästiin taas vesille.

Tässä m/s Sissi -laivan miehistöltä lahjaksi saamani Niskalammin oikoväylän kartta. Edelliset valokuvat ovat myös tältä samalta väliltä. Aika tarkasti tuosta Muurahaissaaren pohjoispuolelta.

Aurinko kultasi, tai oikeastaan punasi, taivaanrannan ennen kuin häipyi lopullisesti mailleen noin tunnin päästä lähdöstä. Siinä vaiheessa oltiin jo kuitenkin lähellä kohdetta eli Muukonsaarta. Tämä Joutsenon Likosenlahden satamaväylän varressa sijaitseva, tukevalla laiturilla varustettu, Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön hallinnoima ja oikein mukavan oloinen paikka, meillä onkin aiemmin jäänyt kokonaan käymättä.

Laivurituttavan neuvojen mukaan tai ne väärin ymmärtäneenä suunnistin aluksi muutaman sata metriä väärään paikkaan. Vaikka saaren laiturit on merkitty merikarttaankin, niin pimeyden ja komentosillan himmeän punaisen karttavalon loisteessa en huomannut niitä. Tähden katolla kääntyilevä hakuvalokin oli kovin tehoton sakean lumipyryn vuoksi. Vasta muutaman kymmenen metrin päässä rannasta pystyin toteamaan ensimmäiseksi lähestymäni paikan laitureista tyystin vapaaksi. Puhelimen nettiyhteyden avulla sain kuitenkin vihiä sataman oikeasta sijainnista hitusen pohjoisempana olevan pienen lahdukan rannalla. Ajettuani sinne ei mennyt kauaakaan, kun Tähti oli manöveerattu ja kiinnitetty remontoitavalta kyljeltään juuri sopivan matalaan laituriin.

Samoin kuin viime reissulla Pullikaiseen, jäi Wickström toimimaan generaattorina seuraavaksi kahdeksi tunniksi ja tuottamaan sähköä kulmahiomakoneeseen sekä tarvittavaan valaistukseen. Näin törmäyslistaremontti jatkui vuorostaan Muukonsaaressa.

Saunan piipusta nousee komea savupilvi, aivan kuin höyrylaivasta konsanaan.

Tämän rupeaman ja saunomisen jälkeen otin iltapuhteella vielä ahterihytin lämpöpatterista termostaatin pois. Hytin lämpötila, kun ei tunnu kylmemmillä ilmoilla nousevan tarpeeksi korkeaksi. Veden kierto patterissa voimistui ja myöskin sen pintalämpötila nousi näin selvästi, mutta ulkolämpötilan pyöriessä nollan hujakoissa jää hytti edelleenkin hitusen liian viileäksi jopa nukkumiseen. Olenkin alkanut epäillä hytin yläosaan retkipatjasta tekemäni ja varsin ohueksi jättämäni eristekerroksen riittävyyttä. Onkohan niin, että tämäkin homma pitää tehdä kahteen tai kolmeen kertaan ennen kuin tulee lopullisesti valmista? Toinen vaihtoehto voisi olla patterin laskeminen aivan lattian rajaan, jossa sen itseasiassa olisin alunperin halunnutkin olevan. Tilaa pienessä hytissä on vain sen verran nirkoisesti, että katsoin parhaimmaksi paikaksi patterille hytin muilta toiminnoilta vapaana olevan takaseinän.

Aamuherätyksen jälkeen kiertelimme laivakoiran kanssa puolituntisen laiturin lähellä rannassa ennen kuin aikataulu pakotti meidät jälleen kotimatkalle. Tuulista, mutta ajoittain hyvinkin sumuista matkaa taivallettiin kaikessa rauhassa silleen, että Niskalammille saavuttiin ennen puoltapäivää. Laituriin piti ajaa tällä kertaa todella hissukseen, sillä paikoilleen vesirajaan jättämäni työtaso oli meitä siellä vastassa. Kaikki meni kuitenkin hienosti ja matkan ajan korsteenin juuressa sulamassa olleet köydetkin saatiin kohtuudella kiinnitettyä laiturin tukeviin paaluihin.

Tähti Muukonsaaren laiturissa. Pieni veden pinnalla kelluva hyhmäkerros oli tuulen tyynnyttyä yön aikana ajautunut seuraksemme lahdukkaan.

Kotimatkalla. Vain muutaman päivän päästä olevasta joulusta huolimatta ei jäistä täällä Etelä-Saimaalla ollut vielä tietoakaan. 

M/s Lypsyniemi ja m/s Wilh Schauman Niskalammilla.

M/s Sissi, m/s Laimi ja m/s Nils Niskalammilla.

Tähti tähdättiin kiinnittäydyttäessä samalla kertaa myös remontoinnin jatkamisen kannalta juuri oikeaan kohtaan. Ennen sen arpeetin jatkamista laittelin kuitenkin aluksen tälle syksyä jo toistamiseen talvikuntoon. Koneen jäähdytysjärjestelmä, wc-istuin ja sen putkistot sekä harmaavesien pumppukaivo täytettiin vahvalla lasinpesunesteellä. Käyttöveden putkistot valuteltiin tyhjiksi ja lämminvesivaraaja tyhjennettiin luonnollisesti myös. Tällä kertaa se puuha sujui aiempia kertoja kätevämmin, kun tajusin vaihtaa varaajan lyhyen tyhjennysputken tilalle pidemmän ja sujauttaa sen konehuoneesta saunaan menevän korvausilmaventtiilin kautta saunan puolelle ja laittaa veden lorottamaan suoraan pumppukaivoon. Näin vettä ei tarvinnut kantaa astialla pihalle vaan pumppukaivo hoiti sen omia aikojaan. Niin ja tietenkin myös pohjakaivo pumpattiin lopuksi täyteen ilmaa.

Muutaman tunnin huhkin vielä talvisäilytyspuuhien loppuun saattamisen jälkeen Tähden kyljellä. Nyt onkin siellä tilanne sellainen, että koko paapuurin puoleinen törmäyslista lappuineen päivineen on irroitettu ja kiinnityskohdat siistitty. Todennäköistä onkin, ettei tämä urakka jatku ennen ensi kevättä, vaikka laivalla muuten kävisimmekin.

Talvi tuli Niskalammille rytinällä.

Vain muutaman vuoden mittaisen laivamiesurani aiemmista talvista poiketen, tämän vuoden pakkaset alkoivat jo kuukautta tavanomaista aiemmin marraskuun alkupuolella. Säätiedotuksista kylmien kelien saapuminen oli etukäteen helposti havaittavissa, mutta jotenkin tuntuu, että yllätys tämä ajankohta taisi silti monelle veneilijälle olla.

Tähden talvehtimishommia ajatellen olin kyllä suunnitellut laittavani glygolit varmuuden vuoksi koneeseen lokakuun loppuun aiotun ja todennäköisesti tämän kauden "viimeisen" laivareissun päätteeksi, kun tiesin työkiireiden mahdollisesti miinoittavan myöhemmät käynnit. Reissu kuitenkin peruuntui automme kannentiivisteen korkattua. Sainkin laivaharrastuksen sijasta harrastaa kyseisen viikonlopun taas kerran auton parissa. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, että Tähti-laivamme ei ollut asianmukaisessa kunnossa ilmojen kylmetessä marraskuun alussa.

Kumivene ja taipunut taavetti.

Pieni pelastus asiassa oli onneksi kuitenkin se, että tiesin kokemuksesta veden pysyvän Vuoksen virtauksen takia laivojen ympäriltä tällaisien pienien 4-6 asteen pakkasien aikana helposti sulana. Näin ollen noin metrin syvyydessä olevan pohjakaivon ja sen venttiilien jäätymisestä ei varmasti vielä näillä keleillä olisi minkäänlaista huolta. Varmistelin myös olettamustani puhelimella viereisen Laimi-laivan omistajalta, jolta sain helpotuksekseni arveluihini myöntävän vastauksen.

Jäätymisongelma ei kuitenkaan ollut tällä tiedolla vielä kokonaan ratkaistu, sillä harmaita hiuksia aiheutti lämmönvaihtimiin ja käyttövesiputkistoihin sekä esimerkiksi wc-altaaseen jäänyt vesi. Tällaisella säällä, aluksen pohjan läpi nouseva lämpö tuskin nimittäin enää riittäisi pitämään niitä sulina.

Lopulta käynti Niskalammilla venyi vielä entisestäänkin ja pääsin matkaan vasta marraskuun kymmenennen päivän hujakoilla, jolloin pakkasia oli kestänyt jo ainakin viikon. Lisämaustetta reissuun antoi lisäksi vielä kylmä ja jo useamman vuorokauden kestänyt pohjoisenpuoleinen tuuli, jonka tiesin minulle kerrotun pohjalta olevan juuri sellainen, joka kerryttäisi jäätä aluksien järvenpuoleisiin kylkiin ja kansirakenteisiin.

Saapuessani vihdoinkin Tähden vierelle oli näkymä lohduton onneksi vain kumiveneen osalta. Aallokon siihen roiskuttama ja pakkasen kiinnijäädyttämä vesi oli nimittäin tehnyt siitä niin painavan, ettei venettä kannatteleva taavetti ollut enää kestänyt. Tästä johtuen jäinen, toisen aironsa menettänyt ja puoliksi järvessä kelluva kumivene olikin tuulen riepoteltavana paiskautuen jokaisen aallon voimasta Tähden kylkeä vasten. Ensimmäinen tehtävä olikin näin ollen kumiveneen vetäminen rannalle. Normaalisti noin 60-70 kg:aa painava vene, jota olen sen hankalasta muodosta ja koosta huolimatta jaksanut yksin jopa kantaa, oli jäiden takia nyt vain hurjan paljon painavampi.

Puolituntisen ärjymisen ja hetkellisen silmissäpimenemisen jälkeen vene oli kuitenkin lopulta rannalla. Minä makasin hetkisen sen vierellä hangessa, kun pystyynkään en uskaltanut hävinneen näkökyvyn vuoksi nousta. Piristyttyäni yritin nostaa vettä ja jäätä sisältänyttä venettä vielä kumolleen, mutta siihen eivät voimat enää riittäneet. Lähdinkin tästä syystä tekemään välillä muita "kevyempiä" hommia. Taka-ajatuksena oli myös, että jos rantaan vain sattuisi päivän mittaan muita, niin pyytäisin heiltä apua veneen vajaan kantamiseen.

Seuraavaksi irroitin Wickströmin jäähdytyksen poistovesiletkun ja avasin pohjaventtiilin. Ensiksi mainittuun kaadoin noin kymmenen litraa -30°c pakkasnestettä ja kävin tämän jälkeen sulkemassa venttiilin. Seuraavaksi tarkistin venttiilin yläpuolisesta ns. "sokeasta laipasta" oliko glygoli tullut sinne asti ja olihan se.

Ennen kumiveneoperaatiota olin muuten puristellut jäähdytysvesiletkuja ja todennut veden niiden sisällä olevan jo hyhmässä. Tuntui siltä kuin jäähdytysjärjestelmä olisi ollut täynnä jonkinlaista jäämurskaa. Umpijäässä ne eivät onneksi olleet. Tästä johtuen olin virittänyt lämmönvaihtimien alle konehuoneeseen lämpöpuhaltimen. Lämpötila olikin kohonnut siellä kumiveneen kanssa temppuilun aikana -4:stä asteesta +1:een asteeseen ja letkujen sisällä ollut jää oli sulanut.

Etupuolellamme majaileva m/s Nils oli kasvattanut miehekkään parran ahteriinsa.

Käyttövesipumpun ja sen letkujen sulattelun hoidin seuraavaksi. Sielläkään ei ainakaan vielä näyttänyt päässeen tapahtumaan mitään suurempaa vahinkoa. Pumpun painekytkimestä laskin tällä kertaa myös vedet erikseen pois. Se kun oli viime talvena rikkoontunut jäätymisen takia. Lämminvesivaraajan tyhjennyksen tiesin vievän pitkään, joten senkin sisällön laitoin muiden puuhien ohessa valumaan kanisteriin.

Uuden viime keväänä asennetun wc-istuimen pohjalta löysin myös jo jäätä. Lämpöpuhaltimella se onneksi suli kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen kaadoin wc-maljaan noin 10L lasinpesunestettä, jonka pumpasin suojaamaan letkuja ja septisäiliötä jäätymiseltä.

Välillä kävin taas pihahommissa tulppaamassa kaiken varalta paapuurin kyljellä olevan kaasusäiliön poistovesi/tuuletusreiät. Hoidin homman pulteilla, joiden suuret aluslevyt varustin reilulla annoksella sikaflexin tiivisteliimaa. Tämä oli ehkä hätävarjelun liioittelua, sillä Tähden kylkeen esimerkiksi juuri tällaisella pakkastuulella kertyvän jään vuoksi Tähti kallistuessaan tietenkin kääntyy juuri toiselle kyljelleen eli poispäin laiturista. Sen vuoksi aluksen vaakasuorassa ollessa melkein 30 senttimetrin päässä vesirajasta olevien reikien ei siis ainakaan pitäisi joutua veden alle. Mutta takakannelle talvella kertyvä ja lauhan kelin painavaksi tekevä lumikuorma, voi kuitenkin aiheuttaa aluksen perän painumisen syvemmälle. Noin paljon en tosin usko sen mitenkään uppoavan, mutta kuten sanotaan.. Ei vara venettä kaada!

Tässä näkyvät - joskin kovin huonosti - kaasusäiliön pulteilla tulpatut reiät.

Lopuksi laskin vielä lasinpesunesteet tiskialtaan viemäriin ja sitä kautta saunan lattian alaiseen pumppukaivoon sekä pumppasin pohjakaivon ilmaa täyteen. Viimeksi mainittu toimenpide paljasti pienen ilmavuodon pohjakaivon pyöritettävän venttiilin akselin juuressa. Vuoto ei loppunut juuruksen mutteria kiristämällä, joten se täytyi ottaa kokonaan auki. Vanha ja melkein kokonaan hävinnyt tiiviste vaikutti putkimiehien käyttämältä hampulta, joten päätin jatkaa samoilla linjoilla. Vesivaseliinin avulla rullaamalla tein hampusta ohuen narun, jonka kiersin akselin juureen. Kiristymutteri painoi sen helposti ja tiukasti paikalleen ja kas kummaa, ilmavuoto loppui!

Vaseliinin avulla kyhätty hampputiiviste.

Pohjakaivon venttiilit, joista lähempi hoitaa käyttöveden ja toinen koneen jäähdytysveden sisäänoton.

Sitten ei ollutkaan enää muuta hommaa kuin Tähden kansilla vielä olevien tarvikkeiden talviteloille laitto ja esimerkiksi piipunhatun sulkeminen. Erinäisiä tavaroita ja varusteita pakkasin myös autoon, jotta voisin viedä ne kotiin talvisäilytykseen. Ja niin tietenkin.. Se kumivene!

Onneksi rantaan sattui juuri sopivasti laivalaituriimme trailerillenostoa odottamaan väliaikaisesti parkeeratun rautaveneen miehistö. He kertoivat kumiveneen siirto-operaation lomassa käyneensä viime päivinä täällä rannassa useamman kerran vuorokaudessa, sillä heidän kuuden tonnin painoinen aluksensa keräsi jäätä noin 6 m/s puhaltaneen pohjoistuulen aiheuttaman aallokon ja pakkasen vaikutuksesta todella rajusti. Jäätä oli kuulemma saanut hakata kumivasaralla pois kansirakenteista jokaisella käynnillä. Yksi hytin ikkunakin oli mennyt aallokon aiheuttaman heilutuksen myötä rikki. Ilmeisesti laituriin tulleen osuman vuoksi.

Tässä yhteydessä on myös syytä vielä kerran lausua ystävällisille kanssaveneilijöille suuret kiitokset avusta! Kumivene ei nimittäin olisi yksin kovin helposti paikoiltaan liikahtanut.

M/s Lypsyniemi kansirakenteisiin kertyneen jään painosta kallistuneena.

Nyt on sitten Tähti laitettu talviteloille. Tällä hetkellä ainakin näyttää, että kelit muuttuvat vielä pidemmäksikin aikaa lämpimämmiksi. Se voisi tarkoittaa sitä, että vesillepääsy olisi ehkä vielä ennen lopullista talventuloa mahdollista. On kuitenkin mahdotonta vielä tässä vaiheessa sanoa, millaisiksi sääolosuhteet ja miehistömme työ- yms. kiireet lopulta loppuvuoden osalta muodostuvat. Esitänkin tästä johtuen jo nyt kiitokset veneilykaudesta 2016 Teille arvon lukijat! Toivottavasti Teillä on ollut näitä tarinoita lukiessa edes puoliksi niin mukavaa kuin meillä niitä kokiessa!

Laittelen tänne talven mittaan - viime vuosien tapaan - kaikenlaista laivahommiin liittyvää, mutta voi tosiaan olla, että jutut Tähti-reissuista jäävät muutamaksi kuukaudeksi tauolle. Pysykää silti kanavalla!

Kotilaiturimme wanhat laiwat osa 1

Yläpuolisessa kuvassa on Niskalammilla laiturikaverinamme majaileva meripartiolaisten Sissi-laiva, jonka satuin erään syksyisen reissumme alkajaisiksi näkemään ensimmäistä kertaa kulussa. Se nimittäin oli juuri satamaan autoillessamme irroittautunut laiturista ja suuntasi ylväänä vesille. Tästä kohtaamisesta virisikin ajatus esitellä "pintaraapaisunomaisesti" Teille nykyisessä kotilaiturissamme lisäksemme majailevia muita vanhoja aluksia. Pahoittelen - jos ja kun - näistä esitelmän parista ensimmäisestä osasta jää puuttumaan joitakin paatteja. Koitan kyllä pikkuhiljaa kartoittaa tarkemmin minullekin vielä osittain hämäränpeitossa olevaa Niskalammin laivastoa ja palaan siihen asiaan, sekä toivottavasti myös Niskalammin laivureiden historiaan mahdollisimman pian uudelleen.

Edellä mainitusta Sissi-laivasta en alkuun onnistunut oikein löytämään muuta tietoa, kuin mitä sen nykyisten omistajien eli vuonna 1933 perustettujen Saimaan sissien facebook-sivut tarjosivat. Sieltä kuvia katselemalla kyllä selviää, kuinka ison työn partiolaiset ovat laivan nykykuntoon saattamiseksi vuosien varrella tehneet. Muutamien lisävihjeiden jälkeen PartioWiki -sivuilta kuitenkin löytyi lisätietoa niiden mukaan vuonna 2003 sata vuotta täyttäneestä ja alunperin Wäinölä nimeä kantaneesta höyryvarppaajasta. Samaisen sivun laidassa varsinaisen vesillelaskun kerrotaan muuten tapahtuneen jo muutamaa vuotta aiemmin vuonna 1899.

Enso-Gutzeitin historiasta ja laivastosta kertovasta Tukkimetsiä ja Höyrylaivoja -kirjasta alus löytyy puolestaan Väinölä nimellä ja siellä sen historiasta kerrotaan seuraavaa: Enso-Gutzeit tilasi aluksen varppaajaksi vuonna 1903 väliväylälle ja vuonna 1952 se muutettiin höyryhinaajaksi. Kirjan tietojen mukaan Väinölä on ehtinyt myös seisomaan Laitaatsillassa käyttämättömänä muutaman vuoden ennen myyntiä Saimaan Sisseille vuonna 1969.

Aluksen mitat ovat muuten 18,45 x 3,9 metriä.

Tuo kaikki edellä mainittu informaatio minulla oli siis jo aiemmin hallussa, mutta hankittuani Rutolaa ja Väliväylää käsittelevässä jutussani jo esittelemäni Hilkka Mattilan teokset Tukkien matkassa ja Höyryjen matkassa, alkoi aineistoa Sissi laivaa koskien suorastaan sataa syliini. Yläpuolinen kuva on myös kyseisten kirjojen antia.

Heti alkajaisiksi Wäinölä nimeä kantaneen aluksen valmistumisvuosi tarkentui. Höyryjen matkassa -kirjassa sen kerrotaan nimittäin saapuneen osina Joroisista Lehtoniemen konepajalta Luumäen asemalle 3.8.1899 ja, että laiva olisi tämän jälkeen koottu Jurvalassa Weikkasen rannalla. Ruuviajo puolestaan tehtiin jo saman vuoden lokakuussa ja säännöllisen liikenteen Wäinölä aloitti vielä ennen jäiden tuloa 21. marraskuuta 1899 ajaen arkipäivisin Jurvalan rannasta Lemille aina Viipurin junan saavuttua iltapäivällä.

Höyryjen matkassa kertoo W. Gutzeit & Co:n ostaneen aluksen myös vasta vuonna 1909 Ylä-Kivijärven uittoon. Yhtiötä edeltävä omistaja, joka ymmärtääkseni on ollut sortavalalainen kauppias Mikko Korniloff (omistaja 22.11.1902 alkaen), oli kuitenkin jo vuonna 1903 muuttanut Wäinölän Lehtoniemen konepajalla matkustajalaivasta varppaajaksi. Tämän hiukan epäselvän lauseen kuvittelisin tarkoittavan, että alus on muutettu kyseisen tahon toimesta Kivijärvellä eikä sitä näin ollen ole tätä operaatiota varten raahattu Joroisiin. Vaikka Wäinölä kulki tämän jälkeen uuden toimenkuvan ohella kesät 1903 ja 1904 myös Lemin ja luumäen väliä, kuljettaen edelleen siis myös matkustavaisia ja sunnuntaisin tietenkin kirkkokansaa, ei toimintaa saatu lopulta kuitenkaan kannattavaksi.

Lisäansioiden toivossa Wäinölän siirtoa Saimaan vesien puolelle on pohdittu jopa julkisesti 1.9.1906 ilmestyneissä Itä-Suomen sanomissa. Kirjan mukaan ei myöskään ole tietoa siitä, ehtikö alus käydä halkomassa Saimaan aaltoja ennen Gutzeitin laivastoon liittymistä eli siis vuotta 1909. Siinä kuitenkin mainittiin aluksen varpanneen Kauppias Kornilofin omistuksessa myös Gutzeitin tukkeja ainakin jo vuonna 1908.

Varppaustehtävien päätteeksi vuonna 1952 alus muutettiin höyryhinaajaksi, kone vaihdettiin samalla tehokkaammaksi, keula ja perä muotoiltiin uudelleen, ajohyttiä nostettiin ja siihen tehtiin takaikkuna. Kapyysi eli keittiö ilmestyi myös kannelle ruotelihytin ahteripuolelle. Ylä-Kivijärven jäädessä taakse ja Valkealan vesistön vaihtuessa tämän operaation jälkeen purjehdusalueeksi myös nimi muuttui Väinöläksi. Hinausreitiksi siellä tuli 11 kilometrin mittainen väli Auvoisinkoskelta Koskelaan.

Väliväylän uittojen loputtua Väinölä tuotiin Savonlinnan Laitaatsiltaan 1965 ja kirjan kertoman mukaan se olisi jo seuraavana vuonna siirtynyt Partiolippukunta Saimaan Sisseille Imatralle. Pieniä eroavaisuuksia siis löytyy tästäkin tiedosta. Mainitsen vielä, että Höyryjen matkassa -kirjan sivuilta 114 - 119 löytyy Toimittaja Sauli Vainosen Kouvolan sanomissa 24.6.1963 julkaistu todella mielenkiintoinen tarina eräästä Väinölän kyydissä tehdystä uittoreissusta. Suositelen lukemaan!

Aihetta sivuten nostan vielä panoksia tähän Väinölä-osion loppuun, jotta kiinnostuksenne kyseisiä kirjoja kohtaan nousisi ennätyslukemiin! On nimittäin aivan pakko mainita menneenä kesänä Vanhojen laivojen regatassa kohtaamamme Väliväylän laivat Ola ja Tiira (tuolloin Immola), jotka saavat huomattavat määrät palstatilaa Höyryjen matkassa -kirjassa. Jälkimmäinen näistä mainitaan muuten myös tämän kirjoituksen tuonnempana ilmestyvässä kakkososassa..

Yllä pari kuvaa Joroisten Lehtoniemen konepajalla 1919 rakennetusta suuresta (19,08 x 4,3m, 54tn) Wilh Schauman hinaajasta, jonka kattavilta nettisivuilta löytyy paljon tietoa aluksen historiasta ja varustuksesta. Minun onkin turha alkaa niitä tässä toistamaan, joten vierailkaa sivustoilla ja käykää samalla myös tutustumassa muuhunkin Kanavansuun Perinnelaivatelakkayhdistys ry:n sivujen tarjontaan. Tässä myös Suur-Saimaan Wanhojen laiwojen yhdistyksen sivut aluksesta.

Laiturin länsipäässä puolestaan majailee Nils, joka ilmeisesti on aiemmin kulkenut ainakin nimillä Martti I ja Kemi 3. Museoviraston sivuilta löytyi pari vanhempaa kuvaa aluksesta. Tässä Martti I hinaamassa tukkilauttaa Kraaselin sillan lähettyvillä Kemissä vuonna 1984 ja tässä puolestaan sama alus Kemin sisäsataman laiturissa heinäkuussa 1987, jolloin siinä oli jo uusittu kansirakenne ja kone.

Hiukan huonosti löysin tietoa Nilsin (20 x 4,2 x 1,65m, rak.v. 1906) taipaleesta, mutta juttu Höyryhinaajia Oulun ja Haukiputaan vesialueella voisi kuitenkin pitää paikkaansa. Ainakin kaikki aluksen edellä mainitut nimet täsmäävät, mutta olisiko Nils voinut todella olla jossakin vaiheessa myös Stella niminen matkustajalaiva? Eihän matkustajalaivan tietenkään aina tarvitse näyttää matkustaja-alukselta, mutta kuitenkin hiukan epäilyttää, kun hyttirakenteet ovat kuvien perusteella pysyneet ainakin vuodesta 1987 pitäen lähes samanlaisina. Korjata ja kommentoida saa tuonne alapuoliseen kommenttikenttään.

Saamani asiantuntijapalautteen myötä selvisi tuo Nilsin "matkustajalaiva"-asia. Alus on nimittäin ollut Urheilusukelluskerho Delfinin tukialuksena Vaasassa vuodesta 1992 eteenpäin ja tällöin se on tavallaan ollut matkustaja-alus. Kiitos paljon tästäkin tiedosta! Ilmeisesti joskus vuosien 2009-2010 kieppeillä suolainen merivesi on sitten vaihtunut Saimaan makeaan veteen, kun Pielisen kalajaloste Nurmeksesta on hankkinut aluksen ajatuksena muuttaa se nuottatroolariksi. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut, sillä tilalle löytyi toinen tarkoitukseen paremmin sopiva alus ja niin erinäisten vaiheiden jälkeen Nils päätyi nykyiselle omistajalleen.

Täältä löytyy lisää Nilsistä: http://www.tugboatlars.se/Martti1.htm

Kuulin myös jo jokin aika takaperin huhuja, että Nils saattaisi olla sopivan tarjouksen kohdalle sattuessa myynnissä. Nämä olivatkin kuulopuheita kunnes vihjeiden pohjalta löysin aluksesta nettiveneeseen laitetun myynti-ilmoituksen. Jos Nils siis alkoi kiinnostamaan niin käykääs kuikkimassa lisää tuolla.

Toinenkin laiturimme alus on muuten myynnissä Nettiveneessä. Kyseeseessä on Nilsin naapurina majaileva 15 metrinen m/s Otto.

Tässä puolestaan etupuolellamme laituripaikkaansa pitävä hyväkuntoinen ja käsitykseni mukaan myös lähes työkuntoinen Lypsyniemi, jonka varkautelainen Lehtoniemen konepaja rakensi vuonna 1924. Vuonna 1958 dieselöity alunperin Saimaan kanavan hinaushöyryveneyhtiön palveluksessa höyryhinaajana toiminut alus, on kanavan sulkeuduttua vuodesta 1948 eteenpäin liikkunut hinaustehtävissä Saimaalla aina 1980-luvulle saakka. Omistajana on tällöin ollut Enso-Gutzeit Oy. Alkuperäinen nimi vuoteen 1949 asti on ollut Kolme. Tuli vielä mieleen, että joskus vuosia sitten muistan nähneeni Lypsyniemestä jonkun nettisivun, jossa oli tarinaa ja kuvia aluksesta, mutta nyt en sitä harmikseni onnistunut enää löytämään.


https://www.finna.fi/Record/lusto.M011-505

https://www.finna.fi/Record/lusto.M011-504

Siinäpä kirjoituksen ykkösosa Teille pureksittavaksi. Laitan seuraavia nähtäville jahka aineisto valmistuu..

Tässä taas kerran myös jo perinteeksi muodostunut loppukaneetti. Jos kirjoitelmassa on asiavirheitä, joita haluatte korjattavaksi tai jotakin alusta ei jostakin syystä haluta mainittavaksi blogissani, niin laittakaa minulle viestiä sähköpostilla osoitteeseen:  tahtilaiva@gmail.com  Muokataan sitten hommat mieleiseksi.

Nyt kun tälle tielle lähdettiin, niin.. Kiitos myös puolitoista vuotta pitämäni Tähtilaiva-blogin Teiltä saamasta mielenkiinnosta ja likipitäen 21000:sta lukukerrasta. Sekä tietenkin hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta 2016!