Elokuun loppupuolen tunnelmia

Eräänä elokuun lopun keskiviikkona suuntasin taas auton nokan pääkaupunkiseudulta kohti Imatraa. Laskeuduttuani puolenpäivän hujakoissa pelipaikoille haistelin alkajaisiksi laivakoiran kanssa hyvän tovin raikasta järvi-ilmaa ennen kuin painuin Tähden kapyysiin lounaalle ja sen jälkeen keulakajuuttaan päiväunille.

Vasta näiden tärkeiden toimenpiteiden jälkeen vetäisin työvaatteet päälleni. Olin nimittäin päättänyt tehdä tällä reissulla muutamia parannuksia kaksi vuotta sitten rakentamaani ahterikajuuttaan. Niinpä ensimmäiseksi nostin kaiken irtaimiston hytistä ja piirsin pitkää puulistaa apuna käyttäen uuden linjan ylemmän punkan kylkilaudalle. Tämä kavensi punkkaa nukkujan lantion ja jalkojen kohdilta 1-4 senttimetriä, mutta antoi sitä vastoin kaivattua lisätilaa alemmassa sängyssä loikoiluun ylävartalon ja eritoten hartioiden seudulle. Selvennyksenä vielä, että miehistön kesken olemme todenneet nukkumisen sujuvan sängyissä parhaiten, kun päät osoittavat eri suuntiin.

Pistosahalla toteutetun leikkaustoimenpiteen jälkeen mittailin uuden korkeamman Vuoksen sahalta haetun laitalaudan suurinpiirtein oikean mittaiseksi, ohensin sitä käsihöylällä kauttaaltaan noin 6 millimetriä sekä muotoilin siihen madalluksen punkkaan kulkemista helpottamaan. Sen jälkeen upotin tekeleen Saimaaseen laituripaalujen väliin vettymään ja taipumaan.

Pikkuhiljaa hämärtyvä ilta jatkui tämän jälkeen uuden lämmityspatterin syvennyksen teolla. Hytin takaseinälle korkealle ja kauas lattiarajasta sijoitettu "vanha" radiaattori ei nimittäin lämmitä toivotulla tavalla. Syynä alkuperäiseen paikan valintaan olivat tietenkin erittäin naftit tilat, jossa seisomakorkeuden omaava pieni kohta hytissä yritettiin pitää mahdollisimman vapaana kaikesta ylimääräisestä. Käytännössä oli kuitenkin tullut todettua, että patterin olisi oltava juuri tässä osassa hyttiä ja vieläpä lähellä lattiaa, jotta lämmintä kylmillä säillä varmasti piisaisi.

En muista tulinko sitä joskus jo kertoneeksi, mutta alemman punkan alla ei yksinkertaisesti ole lämmittimelle riittävästi tilaa. Ongelma ei myöskään ratkea ylemmän punkan alapuolella olevan hyllyn alle tai sen ns. "takaseinälle" vaatekassien taakse sijoitetulla patterilla, koska tilaa ei sielläkään ole tarpeeksi. Ainoaksi mahdollisuudeksi jääkin näin ollen hytin paneeliseen eutulaipioon sijoitettu lämmitin. Ilman syvennystä kuuma patteri olisi kuitenkin siinä kohdassa pahimmoilleen tiellä, joten päädyin suunnittelun jälkeen tekemään sille hiukan työlään, mutta juuri parahiksi 30 millimetriä lisää tilaa antavan syvennyksen.

Paneloinnin ja uretaanieristeen alta paljastui vanha teräksinen laipio.

Aikani ähellettyäni sainkin reiän tehtyä, uretaanieristeet poistettua sekä aivan oven vieressä irti heiluneet paneelin pätkät naulattua ja liimattua paikoilleen. Sitten huomasin kellon olevan jo yli kymmenen ja päätin laittaa tältä iltaa hanskat naulaan. Saunaa lämmitellessä suunnittelin seuraavan päivän hommia, jotka jatkuivatkin heti aamulla yläpunkan kaidelaudan taivutuksella. Yllättävän helposti ja ilman minkäänlaisia sälöjä yön vettynyt noin 15x150x2000 millinen lauta paikoilleen taipui. Suurilla puuruuveilla ja ruuvipuristimilla vedätin sen vähä vähältä sijoilleen ja ruikkasin aina väliin kosteuden kestävää puuliimaa. Muutamasta kohtaa piti lautaa myös kiilata alapuolisen kuvan osoittamalla tavalla pystyyn.

Tämän jälkeen jätin kaiteen kuivumaan ja aloin muokata sirkkelillä, pistosahalla sekä höylällä sopivia listoituksia patterisyvennyksen reunoihin. Pöytämallinen sirkkeli tai jonkinlainen tasohöylä olisi kyllä poikaa näissä nikkaroinneissa. Toki homman saa tekijämies hoitumaan vaikka puukolla, mutta aikaa menee kenttämallin kalustolla hukkaan aivan tolkuttomasti.

Päivän alkaessa kääntyä pikkuhiljaa iltaan oli listat kuitenkin lopulta valmiina ja patterin taakse jäävä vanha terässeinä maalattu "Gutzeitin" punaisella ruosteenestomaalilla. Niinpä päätinkin seuraavaksi purjehtia yönviettoon tunnin matkan päässä olevaan Satamosaareen. Siellä naputtelin vielä ennen löylyissä lämmittelyä ja uimista, punaiseksi petsatut listat syvennyksen ympärille sekä kiinnitin seinään patterin kannattimet ja kulmaraudan kannattamaan sivuttain kiinni tulevaa lämmitintä sen alapäästä.

Aamupäivällä värkkäilyt jatkuivat taas. Ensiksi poistettiin melkein vuorokauden kuivumassa olleen yläpunkan laitalaudan kiilaukset ja puristimet. Kotisatamaan siirtymisen jälkeen lauta vielä hiottiin ja petsattiin oikean sävyiseksi. Patterikin laitettiin oikealle paikalleen, vaikkei sen putkituksia vielä tällä reissulla ehdittäisi tekemään. Tämän jälkeen tapahtuneen kuumeisen imuroinnin ja pölyjenpyyhinnän loputtua ei ehtinyt kulua puoltakaan tuntia niin Tähtimiehistö saapui kokonaisuudessaan Niskalammille.

Useampi tovi ehti vielä kuitenkin hujahtaa, ennen kuin alus oli lopulta taas meriklaari ja pääsimme matkaan. Lammassaaressa tehdyn vesivarantojen täydennyksen jälkeen jatkoimme uudelleen Satamoon, jonne varttia meidän jälkeemme saapui myös m/s Turso. Sitä ennen me olimme ehtineet todeta lahden pohjoispuolisen "päälaiturin" liian täydeksi molemmille aluksille ja käyneet kokeilemassa Turson kipparin meille ehdottamaa paikkaa vastarannan eli etelänpuoleisen uuden laiturin ja rannan välissä. Se osoittautui kuitenkin liian matalaksi. No saipahan saaressa olijat jotakin katsottavaa, kun manööveerasin Tähteä kokeilumielessä rakoseen ja sitten sieltä pois. Viereisen venäläisaluksen kippari kävi jopa kysymässä englanniksi, miksei järvenpuoleinen laituripaikka ole ok? Yritin selittää hänelle, että meitä suurempi alus on tulossa siihen jne, mutta silloin Turson keltainen kuontalo jo vilkkuikin puiden lomasta.

M/s Turso ja m/s Tähti Satamosaaren sisälahdukan etelänpuoleisessa uudessa laiturissa. Taustalla myös m/s Lypsyniemi ja m/s Aili.

Laivat kyljikkäin laitettuamme kohotettiin iloiset ankkurimaljat viisivuotisen suunnitelman toteutumiselle. Nimittäin sitä, että olisimme yhtä aikaa samassa saaressa, ei ollut vielä koskaan aiemmin tapahtunut! Jos siis parin vuoden välein toistuneita regattaviikonloppuja ei lasketa.. Tätä juhlavaa hetkeä pitkitettiinkin varsin ansiokkaasti Turson salongissa pidetyllä kipparikokouksella aina aamupuoleen.

Kun nuorempaa miehistön osaa kielletään olemasta koko ajan kännykällä, syntyy näin hienoa taidetta. Kyseessä Savonlinnaa kotisatamanaan pitävä s/s Oberon III.

Seuraavan iltapäivän puolella kokouksessa läpi nuijitut ja pöytäkirjoihin kirjaillut suunnitelmat laitettiin sitten käytäntöön ja alukset irroitetiin toisistaan, kun Turso lähti hakemaan miehistönsä puuttuvaa neljännestä kotisatamastaan Likosenlahdesta. Sillä välin me jutustelimme saaressa olleiden muiden wanhojen laiwojen Lypsyniemen ja Ailin miehistöjen kanssa. Tämän jälkeen käynnistettiin myös Tähden Wickström ja suunnattiin Satamosaaren länsipuoliselle Hetonselälle, jossa kohdattiin, aivan kuten oli viime yönä huolella suunniteltu, Turso uudelleen. Päätöksemme, ettei tänä viikonloppuna ajella pitkiä siirtymiä piti edelleenkin ja niin hurautimme peräkanaa vain läheiseen Pullikaiseen. Matkalla koettiin hauska hetki, kun eräs Turson miehistöön kuuluvista tyyräsi Tähteä samaan aikaan, kun Turso ajoi vierellämme. Luonnollisesti alukset tervehtivät tällöin myös viheltimillä toisiaan!

M/s Turso.

Pullikaisesta ei ole tarjota sen kummempaa raportoitavaa. Normaalein huviveneilijäin manööverein suoritimme illanvieton ja kävimme puolenyön hujakoissa nukkumaan. Seuraavana sunnuntai-aamupäivänä oli aistittavissa selvää haluttomuutta lähteä ajamaan laivoja takaisin kohti kotisatamia. Päättäväisesti istuimmekin pitkään ja huolella aamukahvilla, yrittäen kaikin mahdollisin keinoin vältellä kuulemasta arkikiireiden laineiden koko ajan kovenevaa liplatusta.

Risteilyitä Saimaalle tekevä m/s Emma tavattiin Lammassaaren sataman edustalla.

Lopulta heitimme tursolaisille hyvästit ja ajoimme Niskalammille. Siellä hyppäsi Tähden miehistö viipymättä autoon ja jatkoi samoilla höyryillä kotia kohti. Minä jäin kuitenkin vielä yhdeksi illaksi jatkamaan puuhia. Empimisen jälkeen päädyin kyllästämään tervan ja puuöljyn (1:3) seoksella keväällä tekemiäni törmäyslistoja. Kaksi tuntia vierähti siinä suti kourassa kurotellessa ja kumiveneessä rimpuillessa oikein kivuttomasti.

Senkään jälkeen ei vielä ollut aika pistää pensseliä santaan vaan vaihdoin vain välineen tuhdimpaan ja jatkoin yhtä kyytiä viime syksynä kesken jäänyttä laiturilankkujen kyllästysoperaatiota. Noin viisi litraa ehdin tervalla höystettyä ratapölkkykyllästettä muutamilta osin hiukan lahonneisiin lankkuihin levittää, ennen kuin yläkerran Herra päätti viheltää pelin poikki. Koko iltapäivän yllämme roikkuneet tummat pilvet alkoivat nimittäin ripottaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla vettä ja kuten tiedätte, ei tällaisten töiden teko sateella ole mahdollista.

Keväistä puuhailua ja laituriparlamentarismia Niskalammilla.

Onneksi reilu viikko takaperin suorittamani Niskalammilla käynnin ajaksi sattui kovaa ja kylmää tuulta lukuun ottamatta edes jollakin tavalla remonttipuuhille suotuisat sääolosuhteet. Ennen sitä ja sen jälkeen taivaalta on nimittäin tullut vuoroin vettä ja vuoroin rakeita, räntää tai lunta. Se miksi kaipailin tälle visiitille sateetonta ilmaa, johtui etenkin sirkkelöintipuuhista, joita rannalla aioin suorittaa. Ahterihytin ovenpielet olisi nimittäin nyt vihdoinkin saatava tehtyä loppuun, jotta oven reiästä saataisiin otettua mitat ja ovi tehtyä myöhemmin kotona valmiiksi.

Tässä ovat valmistumassa oven karmin taakse piiloon jäävät kulmapalat, jotka kääntävät ovenpielen oikeansuuntaiseksi.

Palat sekä karmi ruuveilla ja liimalla paikoilleen kiinnitettyinä.

Kynnyskin jo paikoilaan.

Vaikka reissun päätavoite olikin tuo mainittu oviurakka niin alkaijaisiksi tappelin taas useamman tunnin Jabscon käyttövesipumpun kanssa. Olin tilannut siihen varaosia englantilaisesta Xylem Jabsco Shop:in nettikaupasta ja olin myös asentanut ne paikoilleen jo muutamia päiviä aiemmin kotona, mutta kaikessa kiireessä jätin tietenkin pumpun toiminnan testaamatta. Lopputuloksen varmaan arvaatte. Moottori kyllä pyöri, mutta minkäänlaista imua tai painetta ei edelleenkään pumppu tuottanut. Ei auttanut ilmaus, ei auttanut siemenveden laitto, eikä liioin pumpun muukaan "pahoinpitely". Vettä ei vain yksinkertaisesti tullut! Epäilin jopa jonkin töhkän tukkineen pohjakaivolta pumpulle tulevan putken kokonaan, muttei vika ollut siinäkään. Suulla imaisten sain nimittäin putken päästä, ilman sen suurempia ponnisteluita, keväisen raikkaan Saimaan vettä juodakseni.

Kuva kotona suoritetusta vesipumppuremontista. Vaihdoin kahvimukin vieressä olevan ja aika tavalla kuluneen (vaalean) neliönmuotoisen tiivisteen uuteen. Ja kuten jo kerroin, aivan turhaan!

Parituntisen hengähdystauon tähän taisteluun toi onneksi m/s Rudolf ja m/s Laimi laivojen kippareiden vierailu rannassa. Kahvit saatiin siinä ajassa juotua, munkit syötyä ja mikä tärkeintä, kuulumiset päivitettyä. Mielipiteitä vaihdettiin luonnollisesti kaikesta aiheeseen liittyvästä ja esimerkiksi kunkin aluksen tämän kevään kunnostus- ja remonttisuunnitelmista. Jokaisella kipparilla olikin monenmoisia kohteita mielessään. Tähden kohdalta suurimmat kysymykset olivat uusien viilari- eli törmäyslistojen toteutustapa sekä rovin värinvaihdos. Myös maalien hankintapaikka ja ylipäätään pintakäsittelyn oikeaoppinen suoritus puhuttivat kovasti laituriparlamenttiamme.

Tähden rovi ja kaiteet manuaalisesti eli mustalla tussilla koemielessä "photoshopattuna". Ei näytä mielestäni ollenkaan hassumalta..

Sain muuten joskus viime syyskesällä kotini lähellä sijaitsevalla RTV:llä käydessäni vinkkejä pääkaupunkiseudulla operoivan Royal Linen laivoilla käytettävästä maalaustavasta. Kaksikomponenttinen epoksipohjamaali alle ja pintaan liituuntumisen ehkäisemiseksi uv-suojattu polyuretaanimaali. Näin saavutettaisiin kuulema ainakin kolminkertainen kestävyys perinteiseen peltikatto- tai panssarimaaliin verrattuna.

Myös Motonetin myymästä Dinitrolin valmistamasta Annitrol-ruosteenpoistoaineesta kävimme kollegoiden kanssa rannassa polemiikkia. Moni sen käyttöä on minullekin suositellut ja itsekin kokeilin sitä ukiltani perimäni lumilingon maalausurakan pohjatöissä tammikuussa. Hyvältähän se, ainakin näin muutaman kuukauden kokemuksella, vaikuttaa. Tosin lumityöt ja lingon käyttö maalauksen jälkeen oli tänä keväänä sen verran vähäistä, etten aivan varauksettomasti osaa ainetta vielä suositella.

Lumilinko porakoneen teräsharjalla puhdistettuna ja Annitrolilla käsiteltynä odottamassa vesipesua.

Ja urakka valmiina Miranolilla maalattuna Taavetin perässä!

Istuntomme päätettyämme jatkoin vielä hetkisen käyttövesipumpun parissa, mutta totesin sen kuitenkin lopulta kaipaavan vielä uusia varaosia edellisten lisäksi. Näin ollen myös päivän päätteeksi suunniteltu saunominen oli poistettava kokonaan ohjelmasta. Pesuvesi olisi nimittäin pitänyt lämmittää operaatiota varten liedellä kattilassa. Ahkeroinkin tästä johtuen illalla melkein kymmeneen ahterihytin ovenpielien kanssa. Seuraavana aamuna jatkoin vielä urakkaa ovivanerin leikkaamisella ennen kuin siirryin toiletin puolelle. Siellä järjestelin pöntön sähköjohdot ja vesiputket vihdoinkin kulkemaan siistin näköisesti. Poistin myös kokonaan septisäiliön veteentyhjennysoption. Hätätapauksessa sitä olisi siis voinut käyttää täyteen tulleen säiliön vajuttamiseen, mutta tarvetta sellaiseen ei tyhjennyspaikkojen nykyisen runsauden vuoksi ole ainakaan vielä meillä ollut.

Vielä akuutimpi tähän operaatioon kimmokkeen antanut ongelma oli wc:ssä ajoittain leijaillut paha haju. Sen syyksi paljastui lopulta takatäkille menevän imutyhjennysputken mutka, johon "tarpeet" jäivät tyhjennyksien väliajoiksi viikoiksi muhimaan. Eli operaation jälkeen putki ei valunutkaan tyhjäksi vaan sen alimpaan kohtaan jäi haiseva lanttopaikka. Asiaan ei auttanut putken huuhtelu tyhjennyksen jälkeen eikä edes se, että kyseessä olivat uudet vuosi sitten hankkimani ja "ilmeisen laadukkaat" Vetuksen septiputket. Haju tuli nimittäin aivan selvästi putken moninkertaisen kumipinnan läpi juuri tuosta alimmasta kohdasta. Poistinkin nyt putkistosta kokonaan tyhjennystavan valintahanan, tämän johdosta toimettomiksi jääneet poistoputket sekä laitoin takatäkille johtavan tyhjennysputken kulkemaan siten, että kaato säiliöönpäin tyhjentää sen väistämättä. Aivan pieni mutka siihen vieläkin jäi, mutta toivottavasti hajuhaittojen kanssa ei tämän jälkeen tarvitse enää kipuilla.

Vielä viimeisenä arpeettina ennen kotimatkaa irroitin puukolla ja sorkkaraudalla Tähden karttapöydän erittäin tiukkaan liimatun vanerilevyn. Se kun on osoittautunut käytännössä aivan liian pieneksi. Normaalikokoinen ja Saimaallakin käytössä oleva 1:40000 mittakaavainen merikartta roikkuu nimittäin laitojen yli ja kovemmassa merenkäynnissä sitä on pideltävä paikoillaan. Näin ollen aikomus onkin laittaa nyt tilalle suurempi levy ja varustaa se samalla hiukan aiempaa korkeammilla laidoilla. Myös ruorin takana olevan johtoviidakon peittävä vanerilevy tarttui samalla mukaani. Senkin suurentaminen on nimittäin odotellut työlistalla jo parisen vuotta. Perusteena tälle ovat ulkonäkösyyt.

Otin vanhan karttapöydän mukaani malliksi.

Keulakajuutan hylly ja pari muutakin juttua.

Keväällä tehdyn takahytin rakennusurakan viimeistelyhommat jäivät kesälomareissumme ajaksi tauolle. Vaikka tapanani on ollut laivalla ollessa puuhailla koko ajan kaikenlaista, tuntui tämä oikealta ratkaisulta ajatellen esimerkiksi muun miehistön viihtyvyyttä. Remonttitarvikkeiden ja työkalujen mukana kuljettaminen, niiden jatkuva levittäminen ja kasaaminen sekä kannella alituiseen laulava sirkkeli sahanpuruineen ei vain tuntunut olevan linjassa menneen kesän lomasuunnitelmiemme kanssa. Niinpä teinkin kesän aikana vain ns. pakolliset askareet ja muun ajan käytin esimerkiksi matkakohteisiin tutustumiseen, tulevien päivien reittien suunniteluun, toisten veneilijöiden kanssa jutusteluun ja ihan vain miehistömme kesken lomailuun.

Tästä edellä kerrotusta johtuen olisi tulevan syksyn mittaan luonnollisesti käytävä askaroimassa Tähdellä vielä useampaan otteeseen. Syyskuun alkupuolella ensimmäinen näistä reissuista olikin sitten edessä. Vesisateisena sunnuntaipäivänä autoilin Niskalammille pääkoppa pullollaan suunnitelmia eri työkohteista. Ainakin ahterihytin ovenpielet pitäisi rakentaa, listoja pitäisi laittaa, pintakäsittelyjä tehdä jne. Karu totuus kuitenkin paljastui pian, kun mikään ei tuntunut taas sujuvan. Jo mainittu vesisade esti osan töistä, jotka olisivat vaatineet esityöstöä laiturilla.

Sommittelua.

Pienen pähkäilyn jälkeen päätin panostaa ensialkuun etuhytin vaatekaapin tekemiseen. Vaikka olen tätäkin ajatusta pyöritellyt päässä jo pari vuotta, niin monta monituista tuntia suunnittelin sitä. Aina tuntui joku olevan huonosti. Liian suuri, liian pieni, kehnon ja tilaan sopimattoman näköinen ja niin edelleen. Lopulta koko päivän asian kanssa painiskeltuani sain illalla kaapin rungon pystyyn ja pääsin kiinnittämään paneeleita. Kaikki vaikutti siis kuitenkin päättyvän lopulta onnelliseen lopputulokseen.

Seuraavana aamuna kahvit keitettyäni menin oikein kuppi kädessä katsomaan illalla nikkaroimaani kehikkoa ja ajattelin ikäänkuin nauttia työni hedelmistä. Rehellisesti sanottuna kaappi näytti nyt kuitenkin aivan liian lyhyeltä. Jotenkin sen pääty ei vain ollut linjassa sillalle johtavien portaiden ja muiden jo olemassa olevien rakenteiden kanssa. En osaa edelleenkään sanoa, mikä illalla oli mennyt vikaan. Ehkä vain katselin kaappia tällä kertaa eri kulmasta kuin eilen..

No onneksi vesisade oli sentään lakannut ja pääsin hetkiseksi ulos laiturille puhaltamaan enimpiä höyryjä. Päätin siellä kävellessäni myös jatkaa eteenpäin tätä epätoivoiselta tuntuvaa yritystä ja kiinnittää vielä muutaman paneelin lisää, jos onnettomuuden saisi sillä tavoin korjattua. Mutta ei niin ei! Kaapin ulkonäkö ei silläkään toimenpiteellä muuttunut yhtään parempaan suuntaan. Ei siis auttanut muu, kuin alkaa miettimään muita pelastustoimenpiteitä.

Ensimmäinen vaihtoehto oli tietenkin koko rakennelman purkaminen ja uudelleen rakentaminen, mutta kun se ei suuremmin huvittanut niin keksin, että laittamalla kaapin päätyyn kakkoskolmosen eli 50x75 mm lankun saan jatkettua sitä vähän ja paksu lankku näyttäisi muutenkin aivan kuin jonkinlaiselta listalta. Tämän ratkaisun toteutus vaati sitten tietenkin poikkeamista puutavaraostoksille paikalliseen K-Rautaan..

Kaiken tämän sähellyksen jälkeen kellon ehdittyä jo hyvän matkaa iltapäivän puolelle oli kaappi kuitenkin lopulta valmis. Myönnettäköön kuitenkin, että jonkinlaisen epäilyksen siemenen operaatio jätti mieleen itämään. Tällä tarkoitan sitä, että pitää vielä jatkossa katsoa, miltä rakennelma alkaa omaan silmään näytämään.

Tilanne aamulla, kun kaiken piti olla hyvin..

Etukajuutan kaappi "valmiina". Sen yläosa ja jo olemassa ollut vanerointi täytyy vielä jossakin vaiheessa liittää saumattomaksi ja yhtenäisen näköiseksi kokonaisuudeksi. Jos vain rakennelma muuten jää pysyväksi.

Seuraavaksi rantaan ilmestyi m/s Nils -aluksen kippari Herra Tiilikainen, jonka kanssa olimme sopineet tekevämme hiukan kauppoja. Kohteena olivat kohdallamme oleva rantavaja sekä laituri, jossa Tähti sai jo keväällä olla kiinnittyneenä. Halusimme Tähtivarustamon piirissä tehdä tällaisen peliliikkeen varmistaaksemme aluksellemme jatkossakin hyvän ja talvella lähes jäättömän kotisataman. Ja onneksi Herra Tiilikainen suostui tarjoukseemme. Nyt onkin Tähdellä aivan virallisesti oma laituripaikka Niskalammilla.

Kun tukku seteleitä oli vaihtanut laiturikauppojen myötä omistajaa ja kaupantekijäiskahvit juotu, alkoi seuraavaksi siivous- ja järjestelyurakka. Nimittäin kohta alkaisi koko kaksi yötä ja kolme päivää kestävän visiitin mukavin vaihe. Pari vuotta Laimin kipparin kanssa suunniteltu illanvietto Satamosaaressa tapahtuisi nimittäin tänään. Ohjelmaa tuskin kannattaa tarkemmin selvittää, mutta voin kyllä sanoa, että mukavaa oli!

Myös imatralainen m/s Emma oli Satamossa.

Tähdellä tehty reissu kesti seuraavaan aamupäivään saakka, jonka jälkeen kotisatamaan palattuamme paneuduin taas remontoinnin antoisaan maailmaan. Musta pilvi hommien päällä näytti kuitenkin pysyneen paikallaan, sillä seuraavaksi huomasin, että olin unohtanut ajatuksissani ostaa pyökin väristä petsilakkaa. Olemassaolevia aineksia sekoittaen sain kuitenkin jollakin tavalla hoidettua ahterihytin ja wc:n seinien ja katon vanerien petsauksen.

Seuraavaksi siirryin ulkohommiin ja tyhjensin perän vesisäiliön pohjalle kertyneestä sadevedestä sillä sekin olisi vielä maalattava kertaalleen alkuperäisen maalin veteen aiheuttamien hajuhaittojen takia. Tyhjennys itsessään kävi kätevästi aukaisemalla vain venttiilit pohjakaivon suuntaan. Mutta tällä kertaa säiliön vesi ei halunnutkaan mennä edelliskerran tavoin Saimaaseen vaan wc-pönttöön, joka täyttyi tietenkin ääriään myöten. Perän vesisäiliön vedenkorkeus oli siis pönttöä korkeammalla. No lopputuloksen arvaatte.

Vettä keulakajuutan paneeleiden pinnalla.

Säiliö oli nyt kuitenkin saatu tyhjäksi, joten pyyhin sitä vielä räteillä ja laitoin sen jälkeen lämpöpuhaltimen hoitamaan loppukuivatuksen. Puuhattuani välillä muuta palasin pari tuntia myöhemmin asiaan. Otin hiomapaperin ja ajattelin karhentaa epoksipinnalle keväällä jääneen osan ennen maalausta. Mutta mutta, mitäs tapahtuikaan? Hiomapaperi ei kaikissa kohdissa tuntunut oikein luistavan kunnolla. Aivan kuin pinta olisi jotenkin nahkea? Lähemmissä tutkimuksissa sainkin huomata epoksin todellakin olevan joiltakin osin vielä pehmeää. Eli kolmen kuukauden jälkeenkään se ei ollut läpeensä kovettunut, vaikka pinta keväällä olikin tuntunut siltä.

Syy tähän lienee se, että emme merelle lähtiessämme ehtineet antaa viimeisen epoksikerroksen kuivaa paria päivää enempää. Jos muistatte, niin säiliöhän vuoti ensimmäisellä kerralla ja minun oli tästä johtuen tehtävä sen pohjaan vielä kolmas ja todella paksu epoksikerros kiireesti ennen lähtöämme. Kanavaan muutamia päiviä tätä myöhemmin ajaessamme oli säiliössä sitten jo reilusti vettä aivan kuten koko merelläolomme ajan. Tästä johtuen epoksointi ei siis ollut vieläkään kokonaan kuivaa eikä sitä näin ollen voisi maalatakaan. Onni tässä onnettomuudessa on tietenkin se, että minkäänlaista vuotoa tämä tapaus ei koko kesänä onneksi aiheuttanut.

Siinäkään ei vielä ollut kaikki, sillä.. Imatralle tulopäivänä olin myös huomannut Tähden paapuurin puoleisen keulatäkin vuotavan jostakin kohtaa. Rankkasade sai nimittäin vesinorot juoksemaan keulakajuutan sisäpanelointia pitkin. Etsinkin tästä syystä kannelta vuotokohtaa, jonka kuvittelen paikallistuneen aivan reelingin viereen. Hätäratkaisuksi paikkasin kohdan silikonilla, mutta tämähän tarkoittaa tietenkin sitä, että tänä syksynä tai viimeistään ensi keväänä on ryhdyttävä myös hitsaushommiin.

Sen lisäksi, että vuodon paikallistamiseen ja paikkaukseen vierähti muihin hommiin etukäteen korvamerkittyä aikaa, estäisi se myös hytin kattoon tälle syksylle suunnitellun uretaanieristeen laiton. Ennen vuotopaikan lopullista varmistumista ja korjausta, kun ei kannata uretaania paljoa ruiskutella. Se olisi paneelin ja täkin välissä vain haittaamassa hitsaustöitä. Toinen pointti on myös se, että uretaania laittaessa teräsrakenteen pitäisi luonnollisesti olla aivan kuiva, jota se ei nyt tietenkään ollut.

Lähtiäisiksi virittelin vielä kesän mittaan kaarelle taipuneen wc:n oven liimupuristimien avulla taivutuspenkkiin. Se saisi nyt oieta täällä kaikessa rauhassa seuraavaan visiittimme asti. Jo alkukesästä kipuilin tämänkin asian kanssa huomatessani seinissä ja ovissä paneloinnin alla käytettyjen 12 mm:n havuvanerivanerilevyjen kaareutuvan oven alalaidasta huolestuttavasti. Suosittelisinkin tästä johtuen tällaisiin, ilman varsinaista runkoa, tehtäviin rakenteisiin vähintään 15 mm:n vanerin käyttöä.

Tästä varsin vastusrikkaasta reissusta Tähdelle, ei loppukommenttina voi oikein sanoa mitään muuta kuin.. Kai näitäkin sitten pitää olla! Ehkä siihen voi vielä lisätä mainoslauseenomaisesti jatkon, että tervetuloa kaikki laivaharrastuksen pariin!

Loppukiri jatkuu..

Taas nousi aurinko Niskalammilla uudelleen. Hommat aloitettiin aamulla klo 6.23. Tässä vaiheessa kesälomamme oli jo suunniteltu alkavaksi ja siitä syystä iltapäivällä muu miehistö saapuikin auttelmaan minua puuhailuissa. Ahterihytti saatiin tänään myös ovea ja muutamaa listaa vaille asumiskuntoon. Siitä syntyikin kova riemu Tähdelle iltapäivällä saapuneen laivaväen keskuudessa. Varsinkin seinälle puisen L-listan taakse piillottamani led-valot saivat hurraa-huutoja osakseen!

Ahterihytti listoja, patjoja ja ovea vaille valmiina.

Siihen ne riemukiljahdukset sitten loppuivatkin. Septiputket oli nimittäin miehistön vaatimuksesta kiroiltava paikoilleen, jotta vessa saataisiin käyttökuntoon. Ensimmäinen yllätys siinä hommassa oli wc:n muuttunut putkikoko. Olin nimittäin ostanut jo viikkoja sitten kalliit Vetuksen putket käsikäyttöisen pöntön mittojen mukaan, eikä sähkökäyttöiseen vaihtaessa tullut mieleenkään, että ne voisivat olla erilaiset. Onneksi wc-istuimen pakkausta kaivellessa sieltä kuitenkin löytyi adapteri, jolla tämä ongelma selvitettiin. Toinen moka oli aivan omani. Olin vain merkinnyt septisäiliön huohotusputken paksuuden muistilappuun väärin. Tulosta ei varmaan tarvitse kertoa. Sen ongelman sain hoidettua kiristämällä klemmarit aivan äärimmilleen ja tiivistämällä liitokset huolellisesti liimalla.

Uusi septintyhjennys laitettiin keskelle takakantta, jotta käyttö molemmilta puolilta alusta olisi mahdollisimman kätevää.

Septin huohotusputki.

Siinä ei luonnollisesti tietenkään ollut vielä kaikki. Illalla saunan jälkeen kummastelin pyyhe päällä pilssiveden yllättävää nousua. Se kun on helppo havaita konehuoneen kautta kulkiessa. Siltä istumalta aloin selvittämään asiaa tarkemmin ja ongelman aiheuttaja löytyikin varsin helposti. Käyttövesien ulospumppauksen suorittavan pumppukaivon elektroninen kohokytkin oli vikaantunut. Tai tarkemmin ottaen se toimi vain ajoittain. Pienen tuumailun jälkeen Bilteman valikoiman 14 euron hintainen mekaaninen kohokytkin osoittautui fiksuimmaksi ratkaisuksi tähän. Sen hankkiminen tosin aiheutti seuraavana aamuna kauppareissun Lappeenrantaan. Samalla sieltä löytyivät kuitenkin matkaan myös Etolan 7 senttiä vahvat vaahtomuovipatjat, jotka soviteltiin mattoveitsen avulla ahterihytin sänkyihin.

Sekin on mainittava, että käyttäessäni illalla ennen saunaa Wickströmiä hetkisen käynnissä havaitsin myös erään uuden probleeman. Tarkoitus oli tällä manööverillä täyttää polttoainejärjestelmän paluukiertolla kamiinan tyhjäksi päässyttä polttoainetankkia. Painovoimalla täyttäminen ei nimittäin enää onnistunut, kun säiliöiden nestepinnat olivat samassa tasossa. Samalla siinä hoituisivat myös polttoainejärjestelmän ilmaus ja koneen koekäynnistys ruiskutuspumppuoperaation jäljiltä.

WC:n oven panelointia.

Mutta niin se ongelma.. Wickströmin hyrähtäessä käyntiin 12 V lataus ei yllättäen toiminutkaan lataussäätimen irronneen maadoitusjohdon takia. Arveluni tämän ongelman aiheuttajaksi on vannasputken rasvaprässin ja sen letkun asennustöissä. Mitään muuta sellaista syytä en nimittäin keksi, joka voisi aiheuttaa suojaputkessa kulkevan johdon irtoamisen liittimestä. Se että vika löytyi, vei kuitenkin oman aikansa ja vasta seuraavana aamuna sain tämän mysteerin lopullisesti selvitettyä. Onhan se tavallaan "ihan mukavaa vaihtelua" muutenkin työlään remontin keskellä ratkoa tällaisia uusia ongelmia, mutta myönnän kyllä avoimesti, että pinna oli edellä kerrottujen asioiden parissa tuskaillessa varsin tiukalla.

Kulkuaukon vaneriset viisteet näkyvät tässä hyvin.

Seuraavaksi remonttipäiväksi työlistaan oli merkitty myös ainakin wc:n oven tekeminen, molempien takahyttien puuttuvien kolmion mallisten kattopalasien leikkaaminen, wc:n hyllyn rakentaminen, takaportaiden kiinnittäminen ja ohjausjärjestelmän ilmaaminen. Ne kaikki runnoin puoliväkisin tehdä ennen kuin vihdoinkin illalla starttasimme koneen ja lähdimme rinta rottingilla kohti Satamosaarta. Miehistön yksimielinen päätös nimittäin oli, että liikkeelle lähdetäisiin vaikka kaikki ei vielä ollutkaan täysin valmista.

Takaportaat ja wc:n ovi.

 Tästä syystä wc:n ovi saatiin lukkoineen päivineen paikalleen vasta seuraavana päivänä Satamosaaressa. Siellä valmistui myös väliaikainen valaistus vessaan. Vaikka olimme kotirannassa uhranneet parituntisen pelkästään ohjauksen ilmaamiseen niin luonnollisesti sekään ei tullut kerralla kuntoon, vaan klappi ruorissa lähenteli loppumatkasta puolentoista kierroksen luokkaa. Perille kuitenkin päästiin ja aamulla samassa laiturissa kiinnittyneenä ollut kanssaveneilijä kävi jopa toteamassa, että tulittepa illalla hiljaa, kun hän ei edes herännyt. Eli kai se ohjaus kuitenkin jotenkin totteli..

Satamosaaren ranta tarjosi myös hyvät puiteet remontin "loppusiivoukselle", jonka seurauksena messi alkoi tuntumaan kuin uudelta. Kaikille remontin aikana messin sohvalla majailleille sekalaisille tavaroille etsittiin päivän aikana laivan sopukoista uusi sijoituspaikka. Mutta luonnollista tietenkin on, että esimerkiksi kaikille remonttivälineille ei löytynyt mitään järkevää koloa, joten ne laitettiin Herra Wickströmin taakse piiloon odottelemaan myöhempää loppusijoitusta. Heti huomattiin myös se, että ahterihytin paikalla aiemmin sijainneen yleisen romuvaraston puute aiheuttaa meille uusia haasteita laivan pakkaukseen.

Vielä viimeiseksi ilmasimme ohjausjärjestelmää uudemman kerran, sillä olimme päättäneet lähteä vielä tänään ajelemaan kohti Lappeenrantaa. Matka sinne meni enemmittä kommelluksitta ja kauppa-asiatkin ehdittiin juuri ja juuri suorittamaan. Keskustelimme siirtymän aikana myös siitä, olisimmeko jo huomenna hyppäämässä Saimaan kanavaan ja siirtymässä muutamaksi viikoksi meren aalloille? Luvatut tuuliset ja sateiset säät hiukan epäilyttivät osaa miehistöä ja niinpä emme oikein päässeet asiassa selkeään lopputulokseen. Viimeinen niitti tähän arkkuun pistettiin kuitenkin pian Lappeenrannassa..

Vesisäiliön koeponnistus.

Ajoin kauppareissun ajaksi Tähden laituriin vierasvenesataman vesipisteen kohdalle, sillä ajattelin huuhdella ja "koeponnistaa" uuden vesisäiliömme. Mitään koekäyttöä ei nimittäin sille oltu vielä aiemmin ehditty tehdä. Niinpä puhdistin säiliön kaikista roskista ja pyyhin sen räteillä. Sen jälkeen letku reiästä sisään ja vettä perään. Noin kymmensenttisen olin vettä pohjalle laskenut ja seinät vesisuihkulla huuhdellut ennen kuin käänsin hanan kiinni. Tämän jälkeen kipusin kannen alle ja aukaisin takaportaiden juuressa olevan pilssin tarkistusluukun. Kauaa ei tarvinnut siinä odotella, kun näin pienen vesinoron saapuvan perästäpäin. Taivuttelin itseni tämän jälkeen ohjaussylinterin ja septisäiliön väliseen ahtaaseen rakoon kurkistaakseni niiden taakse. Sieltä näin kuinka vesisäiliömme vanhan vesiyhteen reiästä lorotteli iloisesti vettä. Ajatus siitä, että täyttäisimme vesitankin ja siirtyisimme merelle oli näin ollen tällä erää eliminoitu. Kaksi huolella laitettua epoksikerrosta ja kaksi epoksimaalikertosta eivät siis olleet yhdessäkään vielä riittäneet tukkimaan kaikkia reikiä säiliön pohjasta. Tästä syystä epoksointia olisi siis jatkettava ennen säiliön käyttöä.

m/s Tähti Perinnelaivatelakalla. Taustalla s/s Salama.

Turhapa näitä pieniä takaiskuja on enempää murehtia. Tästä syystä kauppakomppanian saavuttua takaisin alukselle pyöräytimme kokan iloisesti kohti Kanavansuun Perinnelaivatelakkaa, josta olin kysynyt meille yöpaikan parhaasta mahdollisesta ympäristöstä. Puhelu telakkamestarille oli nimittäin paljastanut, että legendaarinen s/s Salama olisi juuri telakoituna Perinnelaivatelakan varvilla. Vuonna 1874 Viipurin konepajalla Savonlinnan Höyrylaiva Osakeyhtiölle valmistunut höyrykuunari on ollut jo pari vuotta remontoitavana Lappeenrannassa, joten vierailu sillä ei ole aiemmin onnistunutkaan. Nyt ajattelin kuitenkin yrittää tarttua telakalla jotakuta asianosaista hihasta ja päästä tutustumaan alukseen.

Epätietoisille kerrottakoon, että kyseessä on pääasiassa Joensuu-Savonlinna-Lappeenranta-Viipuri-Pietari reitille hankittu rahti- ja matkustaja-alus, joka upposi 74 vuodeksi matkustajalaiva Ilmarin ajettua sen kylkeen Puumalan Parkonsaaren luona vuonna 1898. Vasta vuonna 1971 uuden nosturikaluston valmistuttua Enso-Gutzeit Osakeyhtiö nosti sen takaisin meidän kuolevaisten ihmeteltäväksi. Siitä asti Salama on ollut museolaivana, jonka nykyinen sijoituspaikka on Savonlinnan maakuntamuseossa Riihisaaressa. Sinne Salama nytkin siirtyy tämän pikaisen pohjan ehostuksen päätteeksi. Ymmärsin myös kunnostajien kertomasta, että enemmän ensiavulta tämäkin telakointi heistä tuntui. Mukava olisi kuulema käydä pohja läpi kunnolla ja korjata alusta näiltäkin osin sillä tavalla, ettei seuraavaa telakointia tarvitsisi aivan heti uudelleen tehdä. Rahat ovat kuitenkin aluksen omistajilla tiukassa, aivan kuten kaikkialla muuallakin tällä hetkellä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/S/S_Salama_(höyrykuunari)

Uusittua kansilankutusta ja hieno skailetti.

Hyttikäytävä.

39 hv:n höyrykone.

Kattila.

Ilmarin törmäyksen aiheuttama jälki Salaman lastiruuman oikealla laidalla. Reikä on levytetty ulkoapäin umpeen, mutta jätetty sisälle näkyviin.

Salamaan siis päästiin tutustumaan. Laituriparlamenttiakin pidettiin juttusille tulleiden tuttujen ja tuntemattomian kanssa. Oikein mukavaksi muodostuikin tämä vajaan vuorokauden kestänyt pysähdyksemme Perinnelaivatelakalla. Uuden vierailukohteen saimme myös tällä visiitillä. Navakan pohjoisen ja luoteisen tuulen takia meille suositeltiin nimittäin retkikohteeksi Marjo nimistä saarta Päihäniemen pohjoispuolella. Ajoreitin sinne piirsin tuohon karttaan, jos joskus haluatte paikalla vierailla. Saari on ilmeisesti yksityinen sillä rannassa oleessa kyltissä toivotettiin kyllä tervetulleeksi, mutta tulenkäyttö valmiiksi tehdyssä tulisijassa sanottiin olevan sallittua vain maanomistajan luvalla. Joka tapauksessa matka saareen ja yö siellä menivät leppoisasti. Luoteistuulen aiheuttamat laineet eivät suojaisen lahden pohjukkaan yltäneet.

Rauhallinen Marjo, jossa kannattaa vierailla.

Marjon rauha taisi vähän järkkyä, kun leikkasin takakannella pleksistä suojia wc:n paneloinnille.

Suojat paikoillaan.

Uusi päivä, joka oli pääosin aurinkoinen (lämpötila n. 13 astetta) tarjosi kumiveneajelun, rannassa puuhailujen ja pienten remonttihommien väliin pieniä tihkusadekuuroja. Pitkälle iltapäivään asti viihdyimme Marjossa kukin omia askareitamme puuhaillen.

Illalla noin klo 18 aikaan jatkosuunnitelma oli kuitenkin selvinnyt, sillä ajattelimme nyt vihdoinkin lähteä selättämään Hietasaaren, joka viime syksynä jäi käymättä pimeyden, sumun ja tihkusateen takia löytymättömän pikkureimarin takia. Tiesin sellaisen olevan merkitsemässä turvallista reittiä saaren laituriin, mutta hakuvalolla sitä ei vain niissä olosuhteissa löytynyt. Nyt se kuitenkin havaittiin helposti ja vajaan parin tunnin siirtymän jälkeen olimmekin jo rannassa pelaamassa matruusien kanssa sählyä. Laiturin toiseen päähän pysäköineet saaren vakiokävijän oloiset kanssaveneilijät olivat jo saapuessamme sellaisessa maistissa, ettei heidän saunakutsua oikein voinut ottaa vakavasti. Tästä syystä lämmitimmekin vielä illan päälle Tähden oman saunan ja pesimme päivän pölyt pois.

Hietasaari.

Seuraavana aamupäivänä miehistön nuorimmat suorittivat kesän ensimmäisen uintireissun. Laivan kasöörin kastautumisesta palkinnoksi lupaamaa muutaman euron karkkirahaa, ei nimittäin kukaan pystynyt pelkällä olankohautuksella sivuuttamaan. Kolmetoista asteisessa vedessä pulikointi vaati tosin jälkiruuaksi pitkän lämpimän suihkun Tähden saunassa, mutta talviturkki tuli kuitenkin näin heitettyä. Tämän manööverin jälkeen köydet irroitettiin ja navigoimme itsemme takaisin pohjoiseen kohti Puumalaa vievälle väylälle. Kaupassakäynti ja tankkaus olivat motiivimme mennä taas kerran käymään siellä.

Perässämme tankkaamaan saapumassa ollut venekunta, joka ohitti meidät aivan viime metreillä Tähden kyljen ja laiturin välistä. Tämän lisäksi kuljettaja yritti vielä kiinnittyä aivan laiturin päähän estäen näin meitä kokonaan tulemasta laituriin, vaikka olimme enää noin 10 metrin päässä. Tilanne hoidettiin soittamalla Tähden torvea.

Viivyimme satamassa vain muutaman tunnin. Edellä mainitut tehtävät suoritettiin ja takakannelle jätesäkkiin kertyneet roskat vietiin sataman jätekatokseen. Tarjosin rannassa istuneille kylänmiehille myös hiukan katseltavaa pyöräyttämällä Tähden väkisin ympäri ahtaassa satama-altaassa. Pohjoisen ja luoteen suunnalta puhaltanut tuuli kirjoitti sääasemamme näyttöruudulle hetkellisesti jopa 10 m/s lukemia ja samaan aikaan Puumalansalmessa luoteeseen suuntautuva virta painoi alusta vastakkaiseen suuntaan. Näistä olosuhteista huolimatta ajattelin kokeilla kääntyisikö alus oikean kautta ympäri reilun parinkymmenen metrin levyisessä altaassa. 

Tähti Liehtalanniemen laiturissa.

Heti, kun olin saanut perälle riittävästi tilaa niin ruori yli oikealle ja reilusti kierroksia koneeseen.

Tuuli tarttui heti sivuttain päästyämme ajohyttiin vastustaen kiusallisesti kääntymistä. Ei mennyt kerralla. No seuraavaksi pakkia ja roimasti kierroksia. Kulkusuunta kyllä vaihtui, mutta nyt koko alus liikkui tuulen painamana sivuttain. Tämmöisissä nopeissa manöövereissä Tähden hidasta ja raskaahkoa ohjausta ei ehdi millään veivaamaan eri asentoon, joten peruutuksen tarkoituksena oli enemmän potkurivoimalla kääntää perää vasemmalle, sillä peräsinhän oli edelleen oikealla. Peruutin niin pitkälle, kuin ahterissa roikkuvan kumiveneen takia uskalsin ja sitten taas vaihde eteen ja kaasua. No nyt kääntyi, mutta vieläkin jäi hiukan vajaaksi. Vielä kerran toistin manööverit, mutta sittenkin oli aivan käännöksen loppumetreillä turvauduttava keulapotkuriin. Vasen kylki olisi muuten todennäköisesti hipaissut veneiden kiinnitysaisoihin ja luonnollisesti se ei ollut toivottavaa. Moikatessani satama-altaasta ulos ajaessani huoltoaseman terassilla istuvia setiä katseet väistivät sen verran nopeasti muualle, että otaksun heidän seuranneen operaatiotani suurella mielenkiinnolla.

Liehtalanniemen museotila oli vielä kiinni. Pihamaalla kiertelemällä sai kuitenkin käsityksen siitä minkälaisissa olosuhteissa ennen on elelty.

Puumalasta käänsimme kurssin takaisin Imatraa kohden. Yhden yön ajattelimme vielä välillä nukkua ja tutkimmekin karttaa tämän johdosta tarkkaavaisesti. Mukavan oloinen Rokansaari, jossa emme vieläkään ole vierailleet tuntui jotenkin olevan reittimme sivussa, joten päätimme ensimmäiseksi vilkaista Kotkatsaaren laiturin. Jo parisataa metriä ennen rantaa kiikareita silmillään pitelevä miehistö ilmoitti paikan olevan vääränlainen. Ilmeisesti se, että rannassa ei juoksennellut muita leikki-ikäisiä ja viimeistään se, että puiden raoista näkyi läheisellä maantiellä kulkenut auto, olivat vaikuttamassa päätöksentekoon. Teimme siis U-käännöksen ja suuntasimme seuraavaan kohteeseen. Se oli lähellä Hätinvirran lossia sijaitseva museotila Liehtalanniemi.

Merkitty reitti johti siellä aivan juuri uusitun laiturin päähän. Taisi olla remontti jopa niin uusi, että edes kiinnityslenkkejä tai pollareita ei siihen oltu ehditty vielä laittaa. Paikka vaikutti kuitenkin kaikinpuolin mukavalta ja niemen etelänpuoleinen laituri tarjosi myös suojaa edelleenkin pohjoisen suunnalta puhaltavan tuulen keinutukselta, joten päätös sinne jäämisestä oli lopulta yksimielinen. Minkäänlaista tulipaikkaa emme rannasta löytäneet eikä pihapiirissä olevaa kotaa saanut tilan aukioloaikojen ulkopuolella käyttää. Niinpä virittelimme muurikkapannun laiturille ja valmistimme siinä miehistölle maittavan iltapalan. Ruoka nautittiin rantakalliolla samalla auringonlaskua ihastellen. Ja voin kyllä rehellisesti myöntää, että juuri sillä hetkellä tuntui kaikki remontin parissa tapahtunut puurtaminen tarkoituksenmukaiselta. Ei harmittanut vastukset, väsymykset, rahanmenot eikä mitkään muutkaan haasteet suoraan sanottuna tippaakaan. Siinä samalla pohdin myös minulle laivurikollegojen taholta muutamaa päivää aiemmin esitettyä kysymystä siitä, kiinnostaisiko minua tehdä laivaremontteja myös muille? Ja päädyin vastaukseen, että miksipäs ei. Jos hommat vain saisi tehdä omalla aikataululla ja hyvin, niin tuskin voisin haasteesta kieltäytyäkään. Mutta palataanpas taas reissuumme..

Liimasin luukun paneloinnin uretaanilla eristeeseen.

Olin ajatellut tuulen laantuvan yön aikana, mutta näin ei käynyt. Koko yön pieni laine heilutteli meitä ja kolisutti vasten laituria. Se ei kuitenkaan unta haitannut ja aamulla havahduinkin virkeänä herätyskellon pirinään tarkoituksena laittaa Tähti kulkukannalle ennen muiden heräämistä. Hiljaa keittelin aamukahvit messissä ja sen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Hätinvirta ohitettiin muutaman minuutin päästä ja pian oltiinkin jo Kutveleen avokanavalla.

Mitään ihmeempää ei reitin varrella tapahtunut. Ainoa syvemmän muistijäljen aiheuttanut asia oli edellämme kulkenut toinen vanhan oloinen laiva. Välimatkasta johtuen aluksen nimeä ei saatu kiikareillakaan selville, mutta sen väylien ulkopuolella tapahtunut liikkuminen sai minut mielessäni nimeämään sen termillä "Joku paikallinen laiva". Tuollaiset ajoaikoja varmasti lyhentävät, mutta yleisien väylien ulkopuolella kulkevat reitit, ja vielä matkanopeudella liikkuen, edellyttävät nimittäin varsin hyvää paikallistuntemusta. Tietotaitoonsa luottaen alus kiiruhti kaikkien matalampienkin paikkojenkin yli tippaakaan hidastelematta. Tottakai minäkin intouduin seuraamaan sen jalanjälkiä ja nyt Kutveleelta aina Mietinsaaren pohjoispuoliseen Honkkovirtaan asti löytyy karttaplotteristamme uusi reitti. Plotteri oli muuten pakko laittaa päälle, jotta omaa sijaintia pystyi seuraamaan reaaliajassa. Sen näytöltä huomasin Paikallisen laivan ylittävän rohkeasti erään kivenkin, jota tosin ei oltu merkitty paperikarttaan kuin matalikkona. Lopulta pikkuhiljaa saavuttamamme alus hävisi nimeään paljastamatta Vahvasalon saaren sopukoihin.

Luukkua auki pitävälle tangolle piti tehdä paneleiden taakse tilaa liikkua.

Saavuimme kotisatamaan hyvissä ajoin puolenpäivän jälkeen. Muu miehistö vaihtoi siinä alleen kumipyörät ja lähti taivaltamaan kohti etelä-Suomea. Minun kohtalokseni näissä arpajaisissa koitui remontin viimeistelyhommien suorittaminen. Ensitöikseni sukelsin otsalampulla varustautuneena vyötäisiäni myöten tutkimaan vesisäiliön pohjaa. Pienen etsiskelyn jälkeen luulin päässeeni jyvälle, mistä vesivuoto mahdollisesti tapahtui. Sen jälkeen sekoittelin kupissa uudet epoksimassat, jotka vahvennin talkilla lähes valumattomiksi ja vedin koko pohjaan pensselillä todella paksun epoksikerroksen painaen massaa myös huolella tuohon löytämääni pikkurillinpään kokoiseen reikään. Se oli löytynyt kohdasta, joka ei näkynyt ollenkaan luukusta katsottuna, vaan ahtaaseen säiliöön piti todellakin mennä melkein puoliksi sisälle, jotta reikä alkoi näkymään.

Kapin ikkunan ympärille tulevien paneleiden muotoilua.

Ja liimausta.

Tässä hommassa ei kauaa nokka tuhissut. Seuraava työvaihe sen sijaan vei minulta koko loppupäivän. Kyseessä oli nimittäin takahyttien uloskäyntinä toimivan kapin sisäverhoilun tekeminen. Sunnuntaista johtuen en saanut haettua kesken loppunutta petsilakkaa lisää kaupasta, joten jouduin tekemään tämän homman käsittelemättömällä paneelilla. Se tarkoittaisi pirunmoista hinkaamista jälkikäteen, jotta kaikki paneelien raot saataisiin varmasti petsattua. Hommissa oli kuitenkin päästävä eteenpäin, joten ei auttanut jäädä harmittelemaan tätä asiaa. Illalla nukkumaan mennessä sain ilokseni todeta saaneeni kapin luukkuineen päivineen yhtä seinää vaille kokonaan paneloitua. Aamupalan jälkeen jatkoinkin sen sitten loppuun ja ryntäsin paikalliseen K-Rautaan ostamaan petsilakkaa ja muita tarpeita.

Paikallisen veneenrakentajan Saunavene, jota kävin viereisessä venesatamassa ihastelemassa. Lämpimien löylyjen lisäksi tarjolla on myös lämmin suihku.

Seuraavana täytyi muokata vanerista väliaikaisten tilalle lopulliset kolmionmalliset palaset ahterihytin ja wc:n katon viisteisiin, joiden tarkoituksena on helpottaa kulkua takaportaissa. Näiden suunnitteluun ja leikkaamiseen Multi Toolilla menikin oikein mukavasti aikaa. Myös viimeistelyyn käytettyjen listojen sahaamiseen sai tuhraantumaan aikaa roppa kaupalla. Kun nämä työvaiheet olivat vihdoin viimein takanapäin irroitin uudelleen takaportaat, joiden askelmat eivät luonnollisestikaan olleet sattuneet kerralla oikeaan kulmaan. Ylin porras oli myös osoittautunut lyhyellä reissullamme liian pieneksi kanneltapäin sisälle tultaessa. Miehistö oli lisäksi vielä jättänyt palautelaatikkoon postia kahvan puuttumisesta. Nämä parannukset tein seuraavaan päivään mennessä, jolloin kiinnitin portaat uudelleen pintakäsiteltyinä takaisin paikoilleen. Portaiden askelmiin oli hankittu myös jo kulmalistatkin, mutta ne osoitautuivat kuitenkin liian massiivisiksi, joten siihen asiaan täytyy vielä palata myöhemmin uudelleen.

Loputonta näpräämistä. Takakapin vanereiden päät jäivät liian lyhyeksi. Tilannetta korjaamaan tein tuollaiset paikkapalat.

Vaikka tässä vaiheessa seuraavana päivänä jatkuvat ansiotyöt alkoivat pyörimään jo mielessä, oli muutama homma vielä tekemättä. WC:n käyttönapin kiinnitys hoitui varsin näppärästi, kun olin miettinyt mukavuuslaitoksessa istuessani paikan huolellisesti etukäteen. Vessan oven petsaus tapahtui yhdessä hujauksessa. Painolastien pieni muokkausoperaatio perästä keulaan ja oikelle kyljelle hoitui myös rutiinilla. Mutta laiturin, rannan ja sieltä käyttööni saaman varaston loppusiivous ja auton sekä peräkärryn pakkaus olivat sen sijaan mitä massiivisin operaatio. Viisi tuntia tahkosin tätä työvaihetta ennen kuin starttasin karavaanin lopulta kohti kotia. Nyt olisi kuitenkin pari päivää aikaa levätä töissä ennen suunnistamista kohti uusia Tähtiseikkailuita..

Portaiden ylin askelma suurennettuna ja kahvalla varustettuna.

Melkein valmis..

Joitakin lukuja remontista:

-Työtunteja noin 450h
-Tein hommaa eri mittaisissa pätkissä noin 35 päivänä.
-Eristyksen (ruisku-uretaani takahytteihin ja konehuoneen seinään sekä etukajuutan valu-uretaani) hinta noin 2000€.
-Paneleelia meni noin 550 metriä. Koko ostamani 800 metrin hinta oli 930€.
-Sähköinen WC-istuin ja putket 750€.
-Lisäksi muita tarvikkeita. Ruuveja, nauloja, vaneria, maalia, petsilakkaa, kulmahiomakone, pistosaha, sähköjohtoa, led-valoja, letkua, putkitarvikkeita ja putkea yms. ???€
-Painolastia lisäsin poisleikkaamieni rautojen tilalle 225kg.
-Autoilua ainakin 3500 kilometriä.
-Paljon ruokaa ja tietenkin pari laatikkoa olutta.
-Sadattelua +10000 kertaa!