Kahdenkymmenenviiden tunnin kotimatka osa 1/2.

Kaikinpuolin onnistunut Viinijuhla-viikonloppu laitettiin lopulta pakettiin sunnuntai-iltana. Hiukan ennen kello yhdeksää oli nimittäin tankit täytetty ja pääsimme lähtemään paluumatkalle kohti kotivesiä. Tarkoituksemme oli saada seuraavan kolmen vuorokauden aikana Tähti ajettua Heinäveden reitin kautta takaisin kotisatamansa liepeille Joutsenoon, jossa tämän vuotinen Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen regatta järjestetään. Koneen tuntimittari osoitti tässä vaiheessa lukemaa 475,5h.

M/s JS II tuli meitä vastaan pian lähtömme jälkeen Myhkyrin saaren paikkeilla.

Olimme tuumineet ajavamme lähtömme jälkeen vain muutaman hetken ja jäävämme jonnekin Vehmersalmen liepeille yöksi. Ilta ja yö vain olivat niin kauniit ja tyynet - kuten varmaan oheisista kuvista voitte huomata - ettemme yksinkertaisesti malttaneet jättää matkan tekoa niin lyhyeen. Viisi tuntia myöhemmin saavuimmekin sitten Karvion kanavalle, jossa yritimme parkeerata itsemme mahdollisimman hiljaa uneen vaipuneen m/s Armidan viereen. Rantautuminen onnistuikin hoitaa hissukseen, mutta laivakoira päätti ottaa oikeuden omiin tassuihinsa ja hyppäsi ulkoilutusreissun päätteeksi kolistelemaan laiturikaverimme kannelle sillä seurauksella, että aluksen kippari heräsi.

Suvasveden Kukkarinselällä.

Remonttia luvassa. Onneksi satuin käymään katolla kuvausreissulla ja huomasin tapahtuneen.

Matkan varrelle sattunut S/s Leppävirta kotilaiturissaan jossakin Varisveden pohjoisrannalla.

Karvion kanavalla.

Yöllisen episodin muistot olivat onneksi aamun valjetessa ystävälaivamme miehistöltä jo unohtuneet ja niinpä saimmekin yhteistuumin sovittua seuraavan päivän epistolan. Se sisälsi meidän matkasuunnitelman mukaisen ajon niin pitkälle, kuin vain päivän aikana kohtuudella ehtii ja jaksaa.

Pian puolenpäivän jälkeen lähdettiinkin liikkeelle. Heinäveden reitin varsin pieniä korkeuseroja sisältävät ja maksimissaan 31 x 7 m. kokoisille aluksille tarkoitetut kanavat päätettiin tällä kertaa läpäistä kahden laivan taktiikalla. Meidän huoleksemme jäi tässä suunnitelmassa odotuslaiturilla olevien kanavien käyttönarujen nykäisy. Sen jälkeen aina sulkuporttien auettua Armida kiinnitti itsensä aivan sulun oikeaan takalaitaan ja me puolestamme Tähden vasempaan etulaitaan. Näin mennä huristelimme kaikki reitin kanavat eli Karvion, Kerman, Vihovuonteen ja Pilpan lävitse yhtäkyytiä. Nopeus veden suhteen vaihteli Tähden kipparin mielenliikkeiden mukaan 6,9 - 7,8 solmun välillä myötävirran vauhdittaessa kulkuamme entisestäänkin. Nopeampikulkuisena ja sulavampirunkoisena Armidalla ei luonnollisesti ollut mitään ongelmia pysyä meidän mukana, vaikka aluksen kippari kertoikin matkavauhdin ajoittain olleen huomattavasti heidän tavanomaistaan suurempi.

Kuusi ja puoli tuntia kestäneen siirtymän lopuksi sovimme yöpaikaksemme Oravin (487h), jonne saavuimme pohjoista reittiä pitkin peränkanaa tiheässä reimariviidakossa navigoiden. Oman pienen haastensa tähän pujotteluluun antoi länteen laskeva ja suoraan edestäpäin paistanut aurinko, joka teki punaisista ja vihreistä reimoista hetkittäin täysin värittömiä. Muutamaan otteeseen hain apua tähän värisokeuteen kiikareista, joilla katsomalla reimarien väri tällaisissa tilanteissa aina helposti selviää.

Pakoputken lähettyville unohtunut köysi ja jo kerran aiemmin saman kokenut äyskäri, ottivat kuuman ajopäivän aikana hiukan osumaa.

Tähti-vieraita Oravista

Kuten edellisessä jutussa kerroin Haukivedellä Linnasaaren kansallispuistossa sijaitseva Hietasaari jätettiin päiväksi luvatun länsituulen jo keikuttaessa tuntuvasti saaren pohjoispuolella ankkurissa ollutta Tähteä. Vajaan tunnin verran rullasimme tämän jälkeen laitavastaisessa ja loppumatkasta myös laitamyötäisessä tuulessa kohti Oravia, jossa oli suunniteltu tehtäväksi lisämiehistön mönstraus.

Oikeammin kyseessä olivat kyytiime tulevat risteilyvieraat, jotka olivat halukkaita kokemaan Heinävedelle vievän vesireitin ja etenkin sieltä löytyvien kanavien tunnelmaa. Vuosi takaperin ajelimme samaisen väylän myötävirtaan Kuopiosta Savonlinnaan, mutta nyt oli aikomus verestää muistoja vastavirtaan kulkien.

Yksi vuoden takaisesta kanavaturneesta mieleen jäänyt ajatus oli edetä tällä kertaa rauhallisemmalla tahdilla. Toinen visio oli, ettemme viettäisi öitämme samoissa paikoissa, kuin edellisellä kerralla. Näillä suunnitelmilla lähdimmekin kyytiläiset mukaan poimittuamme matkaan. Kokka suuntautui Oravista pohjoiseen vievälle 1,8 metrin väylälle. Heti alkuun ruorimiehen paikalla koettiin elämyksiä Oraviveden mukavan pujotteluradan ansiosta.

Kotkaselällä ei tällä kertaa onneksi alkanut kone kilkattamaan viime vuoden tapaan, vaan sivuutimme sen niin kuin kaikki muutkin matkan etapit välikohtauksitta Suomen kesään olennaisesti kuuluvien vesi- ja raekuurojen sekä ajoittaisen auringonpaisteen saattelemina.

Ensimmäisen kerran katselimme yöpaikkaa jo heti Kontiosaaren pohjoispäässä, jossa pieni aivan väylän vieressä ollut lahti vaikutti otolliselta tälle manööverille. Lahdukkaan puhaltanut ja turvallista rantautumista vaikeuttanut terhakka luoteistuuli kuitenkin aiheutti päätöksen jatkaa matkaa vielä eteenpäin.

Tämän jälkeen Kiikanselkä ja Pyttyselkä ohitettiin yhtäkyytiä kiinnitettyämme kartalla huomiomme Säynämön möljään. Kansan raamattuseuran hoteissa olevan paikan pitäjille myöhäisestä ajankohdasta huolimatta soitettuani saimme heiltä luvan kiinnittyä laituriin yönviettoon. Köydet kirittyämme teimme vielä tulet leirikeskuksen nuotiopaikalle illallisen valmistamista varten.

Kyseinen laituri toimii ajoittain myös Kuopio-Savonlinna-reitillä kulkevan Puijo-laivan pysähdyspaikkana.

Matka jatkui seuraavana aamupäivänä maksettuamme ensin 18 euron laiturimaksun. Vieraamme pääsivät nyt vihdoinkin kokemaan niitä kaipaamiaan kanavia. Pilpan kanava oli täältäpäin saavuttaessa ensimmäisenä ja sen tuulisissa olosuhteissa läpäistyämme kiinnitimme Tähden kanavan laituriin aikomuksenamme nauttia hetken aikaa maisemista ja valmistaa ruokaa miehistöä varten.

Seuraavaksi vastaan tulleiden Vääräkosken avokanavan ja Vihovuonteen kanavan jälkeen olin suunnitellut yöpaikaksemme Kermankosken vierasvenesatamaa, jonka tyhjään laituriin ajaessamme paikan isäntä oli jo hyväntuulisena ottamassa meitä vastaan. Harmiksemme Kermassa ei kuitenkaan hänen kertomansa mukaan ollut tarjolla kauppaa, joka olisi tarjonnut suurelle ja jääkaapin tyhjyydestä päätellen ilmeisen nälkäiselle miehistöllemme heidän kaipaamaansa apetta. Kermankosken ravintolassa olisi tietenkin voinut nälkäänsä siirtää, mutta pienen äänestyssession tuloksena irroitimme kuitenkin köydet pollareista ja jatkoimme ajeluamme.

 

Tuossa linkki viihtyisän oloiseen Kermankosken satamaan: http://www.vierassatamat.fi/index.php?action=vsatama&vsatama-id=7950

Ja niin siinä vain lopulta kävi, että suunnitelmamme rauhallisesta etenemisestä miinoittui kaupan metsästyksen takia ja sulutettuamme itsemme vielä päivän kolmannesta sulusta eli Kerman kanavasta ajoimme suorinta tietä Heinäveden satamaan, jota Kermanrannaksi kutsutaan. Kauppa-asiat hoidettiin kylällä 1,5 kilometrin päässä pikapikaa ja taas kerran hätyytettiin Herra Wickström päivälevoltaan viemään meidät takaisin tulomatkalla havaitun Martinsaaren suojaisaan rantaan.

Saaren ohi päivällä ajaessamme pieneltä näyttänyt laituri osoittautunut rantaan varovasti eteenpäinnäyttävän kaikuluotaimen avustamana lipuessamme, etukäteistietojen mukaiseksi. Yhdellä ketjulla maissa kiinni ollut ja kaiken lisäksi vieläpä varsin heilakka laituri ei olisi kestänyt kiinnittäytymistä eikä varmaan edes pientä töytäisyä. Eipä sillä, ei se varmaan sellaiseen ollut tarkoitettukaan.

Tästä johtuen saatuamme peräköyden poijuun yksi porukasta lähetettiin keulapartaaseen kiinnitettyjä tikkaita myöten laiturille ja siitä rantaan laittamaan köydet sopiviin kiinnityspisteisiin. Toinen puuhun ja toinen rantakalliossa olleeseen kiinnityslenkkiin. Näin saimme köysillä virittelemällä Tähden juuri oikeaan kohtaan laituriin kuitenkaan osumatta. Tämä mahdollisti myös pienemmän laivaväen pääsyn omin avuin laiturin kautta maankamaralle. Taas paistettiin makkaraa, soudettiin ja saunottiin. Väittäisin, että kovin kaavoihin kangistunutta toimintaa tämä laivaharrastus.

http://venelehti.fi/satamat/vuoksen-vesisto/karvio-karjalansaari/5404-martinsaari

Vaihteleva sää jatkui myös Martinsaaressa nimittäin välillä etsittiin kiireesti sateensuojaa ja välillä taas paistoi aurinko hienoja sateenkaaria synnyttäen. 

Aamulla olikin sitten jo aika jättää vieraamme Heinävedelle jatkamaan lomamatkaansa muilla kulkuneuvoilla. Sinne siirryttyämme metsästelin samalla kertaa kylältä toimimattomaan kumiveneen perämoottoriin uutta sytytystulppaa ja Tähden septitankkiin laitettavaa saniteettinestettä. Kumpaakaan ei sieltä useasta vierailukohteesta ja pienestä ihmetyksestä huolimatta löytynyt. 

Ehkä hauskin tapahtuma oli, kun epäilin erään paikallisen kauppiaan petkuttavan minua ohjatessaan kysymään septinestettä kenkäkaupasta. Väite kuitenkin osoittautui todeksi uskaltautuessani hämmentyneenä kyseiseen putiikkiin. Vanhempi iloinen rouvashenkilö kertoi heillä täällä kenkäkaupassa usein olevan kyseistä tuotetta, mutta nyt juuri varaston päässeen harmillisesti loppumaan.

Lohdutuspalkinnoksi näiden epäonnistumisten johdosta ajattelimme ennen lähtöämme vielä pyörähtää tutustumassa arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelemaan vuosina 1890-1891 rakennettuun Heinäveden upeaan puukirkkoon. Se näkyy korkealta paikaltaan kauas pohjoispuolisen Kermajärven selälle asti. Mutta mutta, kuinkas kävikään?


https://fi.wikipedia.org/wiki/Heinäveden_kirkko

Tavallaan se olisi pitänyt edellisten tapahtumien valossa jo arvata. Nimittäin sekään ei ollut vielä auki. Vasta seuraavalla viikolla avautuva taidenäyttely pitäsi kirkon ovet avoimina vierailijoita varten. Nappasimme kuitenkin parit hienot ulkokuvat pytingistä ja marssimme kirkolta rantaan vievän jyrkän alamäen vauhdittamina takaisin Tähdelle. Sinne päästyämme heitimme hyvästit Kermanrannalle ja ohjastimme Tähtemme ulos satamasta.

Asiasta kiinnostuneille tiedoksi, että Savonlinnan ja Punkaharjun välisellä reitillä olevassa Taikinasaaressa asennettuun moottorimme tuntimittariin on tässä vaiheessa kertynyt 22 ajotuntia.