Elokuun loppupuolen tunnelmia

Eräänä elokuun lopun keskiviikkona suuntasin taas auton nokan pääkaupunkiseudulta kohti Imatraa. Laskeuduttuani puolenpäivän hujakoissa pelipaikoille haistelin alkajaisiksi laivakoiran kanssa hyvän tovin raikasta järvi-ilmaa ennen kuin painuin Tähden kapyysiin lounaalle ja sen jälkeen keulakajuuttaan päiväunille.

Vasta näiden tärkeiden toimenpiteiden jälkeen vetäisin työvaatteet päälleni. Olin nimittäin päättänyt tehdä tällä reissulla muutamia parannuksia kaksi vuotta sitten rakentamaani ahterikajuuttaan. Niinpä ensimmäiseksi nostin kaiken irtaimiston hytistä ja piirsin pitkää puulistaa apuna käyttäen uuden linjan ylemmän punkan kylkilaudalle. Tämä kavensi punkkaa nukkujan lantion ja jalkojen kohdilta 1-4 senttimetriä, mutta antoi sitä vastoin kaivattua lisätilaa alemmassa sängyssä loikoiluun ylävartalon ja eritoten hartioiden seudulle. Selvennyksenä vielä, että miehistön kesken olemme todenneet nukkumisen sujuvan sängyissä parhaiten, kun päät osoittavat eri suuntiin.

Pistosahalla toteutetun leikkaustoimenpiteen jälkeen mittailin uuden korkeamman Vuoksen sahalta haetun laitalaudan suurinpiirtein oikean mittaiseksi, ohensin sitä käsihöylällä kauttaaltaan noin 6 millimetriä sekä muotoilin siihen madalluksen punkkaan kulkemista helpottamaan. Sen jälkeen upotin tekeleen Saimaaseen laituripaalujen väliin vettymään ja taipumaan.

Pikkuhiljaa hämärtyvä ilta jatkui tämän jälkeen uuden lämmityspatterin syvennyksen teolla. Hytin takaseinälle korkealle ja kauas lattiarajasta sijoitettu "vanha" radiaattori ei nimittäin lämmitä toivotulla tavalla. Syynä alkuperäiseen paikan valintaan olivat tietenkin erittäin naftit tilat, jossa seisomakorkeuden omaava pieni kohta hytissä yritettiin pitää mahdollisimman vapaana kaikesta ylimääräisestä. Käytännössä oli kuitenkin tullut todettua, että patterin olisi oltava juuri tässä osassa hyttiä ja vieläpä lähellä lattiaa, jotta lämmintä kylmillä säillä varmasti piisaisi.

En muista tulinko sitä joskus jo kertoneeksi, mutta alemman punkan alla ei yksinkertaisesti ole lämmittimelle riittävästi tilaa. Ongelma ei myöskään ratkea ylemmän punkan alapuolella olevan hyllyn alle tai sen ns. "takaseinälle" vaatekassien taakse sijoitetulla patterilla, koska tilaa ei sielläkään ole tarpeeksi. Ainoaksi mahdollisuudeksi jääkin näin ollen hytin paneeliseen eutulaipioon sijoitettu lämmitin. Ilman syvennystä kuuma patteri olisi kuitenkin siinä kohdassa pahimmoilleen tiellä, joten päädyin suunnittelun jälkeen tekemään sille hiukan työlään, mutta juuri parahiksi 30 millimetriä lisää tilaa antavan syvennyksen.

Paneloinnin ja uretaanieristeen alta paljastui vanha teräksinen laipio.

Aikani ähellettyäni sainkin reiän tehtyä, uretaanieristeet poistettua sekä aivan oven vieressä irti heiluneet paneelin pätkät naulattua ja liimattua paikoilleen. Sitten huomasin kellon olevan jo yli kymmenen ja päätin laittaa tältä iltaa hanskat naulaan. Saunaa lämmitellessä suunnittelin seuraavan päivän hommia, jotka jatkuivatkin heti aamulla yläpunkan kaidelaudan taivutuksella. Yllättävän helposti ja ilman minkäänlaisia sälöjä yön vettynyt noin 15x150x2000 millinen lauta paikoilleen taipui. Suurilla puuruuveilla ja ruuvipuristimilla vedätin sen vähä vähältä sijoilleen ja ruikkasin aina väliin kosteuden kestävää puuliimaa. Muutamasta kohtaa piti lautaa myös kiilata alapuolisen kuvan osoittamalla tavalla pystyyn.

Tämän jälkeen jätin kaiteen kuivumaan ja aloin muokata sirkkelillä, pistosahalla sekä höylällä sopivia listoituksia patterisyvennyksen reunoihin. Pöytämallinen sirkkeli tai jonkinlainen tasohöylä olisi kyllä poikaa näissä nikkaroinneissa. Toki homman saa tekijämies hoitumaan vaikka puukolla, mutta aikaa menee kenttämallin kalustolla hukkaan aivan tolkuttomasti.

Päivän alkaessa kääntyä pikkuhiljaa iltaan oli listat kuitenkin lopulta valmiina ja patterin taakse jäävä vanha terässeinä maalattu "Gutzeitin" punaisella ruosteenestomaalilla. Niinpä päätinkin seuraavaksi purjehtia yönviettoon tunnin matkan päässä olevaan Satamosaareen. Siellä naputtelin vielä ennen löylyissä lämmittelyä ja uimista, punaiseksi petsatut listat syvennyksen ympärille sekä kiinnitin seinään patterin kannattimet ja kulmaraudan kannattamaan sivuttain kiinni tulevaa lämmitintä sen alapäästä.

Aamupäivällä värkkäilyt jatkuivat taas. Ensiksi poistettiin melkein vuorokauden kuivumassa olleen yläpunkan laitalaudan kiilaukset ja puristimet. Kotisatamaan siirtymisen jälkeen lauta vielä hiottiin ja petsattiin oikean sävyiseksi. Patterikin laitettiin oikealle paikalleen, vaikkei sen putkituksia vielä tällä reissulla ehdittäisi tekemään. Tämän jälkeen tapahtuneen kuumeisen imuroinnin ja pölyjenpyyhinnän loputtua ei ehtinyt kulua puoltakaan tuntia niin Tähtimiehistö saapui kokonaisuudessaan Niskalammille.

Useampi tovi ehti vielä kuitenkin hujahtaa, ennen kuin alus oli lopulta taas meriklaari ja pääsimme matkaan. Lammassaaressa tehdyn vesivarantojen täydennyksen jälkeen jatkoimme uudelleen Satamoon, jonne varttia meidän jälkeemme saapui myös m/s Turso. Sitä ennen me olimme ehtineet todeta lahden pohjoispuolisen "päälaiturin" liian täydeksi molemmille aluksille ja käyneet kokeilemassa Turson kipparin meille ehdottamaa paikkaa vastarannan eli etelänpuoleisen uuden laiturin ja rannan välissä. Se osoittautui kuitenkin liian matalaksi. No saipahan saaressa olijat jotakin katsottavaa, kun manööveerasin Tähteä kokeilumielessä rakoseen ja sitten sieltä pois. Viereisen venäläisaluksen kippari kävi jopa kysymässä englanniksi, miksei järvenpuoleinen laituripaikka ole ok? Yritin selittää hänelle, että meitä suurempi alus on tulossa siihen jne, mutta silloin Turson keltainen kuontalo jo vilkkuikin puiden lomasta.

M/s Turso ja m/s Tähti Satamosaaren sisälahdukan etelänpuoleisessa uudessa laiturissa. Taustalla myös m/s Lypsyniemi ja m/s Aili.

Laivat kyljikkäin laitettuamme kohotettiin iloiset ankkurimaljat viisivuotisen suunnitelman toteutumiselle. Nimittäin sitä, että olisimme yhtä aikaa samassa saaressa, ei ollut vielä koskaan aiemmin tapahtunut! Jos siis parin vuoden välein toistuneita regattaviikonloppuja ei lasketa.. Tätä juhlavaa hetkeä pitkitettiinkin varsin ansiokkaasti Turson salongissa pidetyllä kipparikokouksella aina aamupuoleen.

Kun nuorempaa miehistön osaa kielletään olemasta koko ajan kännykällä, syntyy näin hienoa taidetta. Kyseessä Savonlinnaa kotisatamanaan pitävä s/s Oberon III.

Seuraavan iltapäivän puolella kokouksessa läpi nuijitut ja pöytäkirjoihin kirjaillut suunnitelmat laitettiin sitten käytäntöön ja alukset irroitetiin toisistaan, kun Turso lähti hakemaan miehistönsä puuttuvaa neljännestä kotisatamastaan Likosenlahdesta. Sillä välin me jutustelimme saaressa olleiden muiden wanhojen laiwojen Lypsyniemen ja Ailin miehistöjen kanssa. Tämän jälkeen käynnistettiin myös Tähden Wickström ja suunnattiin Satamosaaren länsipuoliselle Hetonselälle, jossa kohdattiin, aivan kuten oli viime yönä huolella suunniteltu, Turso uudelleen. Päätöksemme, ettei tänä viikonloppuna ajella pitkiä siirtymiä piti edelleenkin ja niin hurautimme peräkanaa vain läheiseen Pullikaiseen. Matkalla koettiin hauska hetki, kun eräs Turson miehistöön kuuluvista tyyräsi Tähteä samaan aikaan, kun Turso ajoi vierellämme. Luonnollisesti alukset tervehtivät tällöin myös viheltimillä toisiaan!

M/s Turso.

Pullikaisesta ei ole tarjota sen kummempaa raportoitavaa. Normaalein huviveneilijäin manööverein suoritimme illanvieton ja kävimme puolenyön hujakoissa nukkumaan. Seuraavana sunnuntai-aamupäivänä oli aistittavissa selvää haluttomuutta lähteä ajamaan laivoja takaisin kohti kotisatamia. Päättäväisesti istuimmekin pitkään ja huolella aamukahvilla, yrittäen kaikin mahdollisin keinoin vältellä kuulemasta arkikiireiden laineiden koko ajan kovenevaa liplatusta.

Risteilyitä Saimaalle tekevä m/s Emma tavattiin Lammassaaren sataman edustalla.

Lopulta heitimme tursolaisille hyvästit ja ajoimme Niskalammille. Siellä hyppäsi Tähden miehistö viipymättä autoon ja jatkoi samoilla höyryillä kotia kohti. Minä jäin kuitenkin vielä yhdeksi illaksi jatkamaan puuhia. Empimisen jälkeen päädyin kyllästämään tervan ja puuöljyn (1:3) seoksella keväällä tekemiäni törmäyslistoja. Kaksi tuntia vierähti siinä suti kourassa kurotellessa ja kumiveneessä rimpuillessa oikein kivuttomasti.

Senkään jälkeen ei vielä ollut aika pistää pensseliä santaan vaan vaihdoin vain välineen tuhdimpaan ja jatkoin yhtä kyytiä viime syksynä kesken jäänyttä laiturilankkujen kyllästysoperaatiota. Noin viisi litraa ehdin tervalla höystettyä ratapölkkykyllästettä muutamilta osin hiukan lahonneisiin lankkuihin levittää, ennen kuin yläkerran Herra päätti viheltää pelin poikki. Koko iltapäivän yllämme roikkuneet tummat pilvet alkoivat nimittäin ripottaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla vettä ja kuten tiedätte, ei tällaisten töiden teko sateella ole mahdollista.

Viimeinen kesälomaviikko Heinäveden reitillä

Tosiaan kesälomapäivämme alkoivat olla tältä erää loppuun käytetyt, sillä enää oli jäljellä vain vajaan viikon pyrähdys helteisellä Saimaalla. Kuopiosta irroittauduimme iltapäivällä, käytyämme ensi luonnollisesti kaupassa, täytettyämme Tähden vesi- ja polttoainesäiliöt sekä vajutettuamme septiä.

Kallamarina Kuopio.

Pientä laittoa se vaatii vaan.. Ennen kuin Kallamarinasta saatiin vettä Tähden tankkeihin, täytyi varastoista kaivella letkuklemmari ja korjata laiturin vesiletkun liitos kuntoon.

Vehmersalmi siinteli mielessä, mutta tuttavalaivamme tarjous tulla vielä yhdeksi yöksi heidän kaverikseen Ahvensaloon (759,5h) vei kuitenkin voiton. Vierailu siellä olikin oikein mukava ja tulipa siinä ohessa juhlistettua miehistömme keskuuteen sattuneita merkkipäiviäkin. Saaressa jo olleen Dollyn, Tähden sekä myöhemmin paikalle ajaneen Armidan lisäksi laituriin ilmestyi jossakin vaiheessa myös Koivuniemi.

M/s Koivuniemi rantautumassa Ahvensaloon.

Ahvensalo.

Aamulla sitten jatkettiin matkaa jo mainitun Vehmersalmen Millibaarin laivalaituriin. Ravintolaan jätettiin Kuopioon jääneen automme avaimet, jotka oli unohtunut - yllätys yllätys - antaa armidalaisille. He kun olivat lupautuneet viemään sen sataman läheiseltä parkkipaikalta kotipihalleen säilytykseen, kunhan vain palaavat takaisin kaupunkiin. Pysähdyksen aikana miehistö tietenkin myös ui ja hyppeli laiturilta veteen.

Seuraavaksi matka jatkui Suvasvettä kohden, jonka jälkeisellä eli itäpuolisella pienemmällä selällä uitiin taas. Sen jälkeen paahdettiin yhtä kyytiä, vain välillä viime talvena laituriinsa uponneen s/s Leppävirran edessä kunniakierroksen tehden, aina Karviolle asti kauppaan. Toivottavasti alus saatetaan takaisin samanmoiseen loistokuntoon, johon se edellisen joskus 2000 luvun alussa tapahtuneen pulahduksen jälkeen oli laitettu.

S/s Leppävirta.

S/s Leppävirta.

M/s Puijo muistaakseni Varisveden kohdilla.

Palokki.

Karvion sulut aukeavat.

Tunnin seisahduksen jälkeen suunnittiin Karviolta taas eteenpäin Kermajärvelle, jonka keskellä uimamanööverit jälleen kerran toistettiin. Viilentelyn jälkeen jatkoimme vielä sieltäkin matkaa aina Kerman kanavan alapuoliseen Kermankeitaan vierasvenesatamaan (767h). Syynä näin pitkään päivämatkaan oli Repola 2 -hinaajan kanssa sovitut treffit. He olivat nimittäin puskeneet tänne vastavirtaan aina Savonlinnasta asti.

Alusten kokoero on kyllä hurja. Värityksen yhtänäisyys vielä oikein korostaa ajatusta, että Tähti pääsi isoveljen kylkeen.

Repola 2:sen kylkeen kiinnityttyämme ilta meni laivajutuista tarinoidessa sekä saunoessa. Tietenkin myös uitiin ja paistettiin plättyjä. Laiturilla juuri saapumisemme aikaan vierailleen herrasmiehen kuulin olevan mahdollisesti kiinnostunut Tähden kotilaiturin suuresta Nils -hinaajasta. Se olikin ilouutinen, sillä nykyisen omistajan työkiireiden takia jo useamman vuoden seisonut alus kaipaisi itselleen uutta ja asiasta innostunutta omistajaa. Toivottavasti kaupat saadaan sovittua ja hienon työhistorian omaava laiva pääsee taas kulkukannalle. Tämä toimikoon rohkaisun lisäksi samalla myös Nilsin epävirallisena myynti-ilmoituksena!

Mukavan pysähdyksen jälkeen oli jotenkin haikeata lähteä seuraavana päivänä jatkamaan ajelua kohti Oravia. Taas tottakai uitiin sekä matkalla, että perillä, muttei sekään riittänyt pesemään pois jälleen kerran mieleen hiipivää kesän loppumisen aiheuttamaa surumielisyyden tunnetta. Mukavaa kuitenkin oli katsoa, kuinka miehistö mukaan lähteneine kavereineen nautti täysin rinnoin vesillä olosta. Oravissakin oli uimahommat lopulta lopetettava kapteenin mahtimääräyksellä kello yhdentoista aikaan illalla, jolloin satama ympärillä oli jo tyystin hiljentynyt. Päivästä jäi mieleen myös ruuhkaksi asti yltynyt huviveneliikenne Heinäveden reitillä. Juuri ollenkaan valehtelematta... Vihovuonteen ja Pilpan välillä tuli vastaan kymmenen alusta!

Kuvia Oravista.

Tästä Oravin laivasta en vieläkään tiedä sen enempää. En tohtinut myöskään mennä kumiveneellä liian lähelle ihmettelemään yksityisrannassa olevaa alusta. Hienolta se kuitenkin näyttää!

Oravin aamusaunan jälkeen vilkaisin vielä uudemman kerran Wickströmin vaihdelaatikon pakkipannan säätömutterin lukitusta. Se oli nimittäin edellisenä päivänä alkanut mietityttämään, kun olin talinauhaboksin rasvakuppia kiristäessäni huomannut potkuriakselin hiipivän vapaan ollessa kytkettynä muutaman nykäyksen verran todella hitaasti taaksepäin. Se tarkoitti tietenkin sitä, että lukitusmutteri oli liian tiukalla. Tästä syystä löysäsin sitä 1/6 osa kierroksen verran. Oraviin tullessamme tuntui kuitenkin siltä, ettei laiva ottanut pakkia koko tehollaan. Näin ollen kiristin mutterin nyt takaisin viime keväänä asetettuun tiukkuuteen. Sen jälkeen laitoin koneen käymään ja asetin vaihdekepin hiukan komentosillalle merkittyä vapaakohtaa edemmäs, jolloin itseasiassa laatikon kyljestä lähtevä alkuperäinen vaihdetanko osoitti vielä selkeämmin suoraan ylöspäin eli kohti virallista vapaa-asentoa. Tällöin ryömimistä ei esiintynyt. Tästä päästäänkin lopputulemaan, että vaihdevivusto(kin) kaipaisi syssymmällä pientä hienosäätöä!

M/s Puijo Oravissa menossa kohti Kuopiota.

Puolituntisen remonttijumpan jälkeen lähdettiin taas liikenteeseen. Matka suuntautui ensin Tuunaanselän yli Pienelle Haukivedelle ja sieltä sitten Haapavedellle. Uimataukoja unohtamatta puksuttelimme aina Hopeasalmen Sulosaareen eli Savonlinnaan asti (Wickströmin tuntimittarin lukema 774,5h). Täällä meitä oli vastassa Hans Nielsen ja Aili, joiden väliin ajaa sujautimme itsemme. Muiden ottaessa osaa Hansin kipparin tuomaroimaan uimahyppykisaan pakkasin minä vaivihkaa reppuni ja kiirehdin Parikkalan kautta Kiteelle vievään junaan. Regatan jälkeen Rääkkylään jäänyt automme oli nimittäin haettava sieltä vihdoinkin pois, jotta miehistö pääsisi aamulla siirtymään sillä takaisin Etelä-Suomeen. Siinäpä ilta sitten vierähtikin. Plussana tietenkin sauna Hansilla ja letunpaisto Tähdellä! Tässä kirjoitellessa alkaa väistämättä miettimään, kuinka paljon ihminen jaksaakaan syödä lettuja ja saunoa? Näköjään aika paljon!

Seuraavan aamupäivän kuviot olivat varsin selkeät. Tähti ja hotelli Casinon parkkipaikalla yöpynyt auto vaihtoivat paikaansa Haislahden puolelle Citymarketin laituriin, jossa matkatavarat ja miehistö siirrettiin jälkimmäiseen. Sen jälkeen kippari pyöritteli Tähden tankkaus- ja septilaitureiden kautta matkalle kohti Vekaraa ja Puumalaa. Aurinko paistoi, mutta nyt tuli vaihteeksi muutama vesi/ukkoskuurokin. Kovin myräkkä kuitenkin väistettiin.

Kirkkoveneitä tuli vastaan Olavinlinnan kiertävässä Linnanvirrassa.

Sesonki on päällä. Aluksia Pitkällä Pihlajavedellä.

Puumalaan matkalla ollut m/s Wihtori Lapinsalmessa Härkinsalon kupeella.

Välillä satoi vettä oikein kunnolla.

M/s Tapio.

M/s Hanhi.

Justus -proomu ja puskija, jonka nimeä en tiedä.

Ollessani vielä jossakin Kesamonsaaren ja Kokonsaaren väliselllä väylällä kuulin kuinka m/s Rudolf varoitteli VHF:llä Vekaran lossia tulostaan ylävesiltä päin. Tästä syystä tartuin puhelimeeni ja pirautin aluksen kipparille ja sovimme tärskyt Siltakemmakoiden valtaamaan Puumalan satamaan. Hän oli kysynyt luvan pysähtyä kaupassakäynnin ajaksi Imatran Lammassaaresta käsin risteilyitä ja myös kaikenlaista tilausliikennettä hoitavan m/s Emman kylkeen. Minä puolestani kiinnityin paikalle päästyäni Rudolfin kylkeen. Puolituntisen stopin aikana, jolloin edes Wickström ei Tähden konehuoneessa vaiennut, saatiin tehtyä yhteinen suunnitelma ajaa yöksi aina Aittasaareen asti, jotta minun seuraavan aamun matka Niskalammille ei muodostuisi turhan pitkäksi. Huomiseksi illaksi olisi nimittäin vielä siirryttävä leipää pöytään tuovan sorvin ääreen eteläisempään osaan maatamme.

M/s Rudolf.

Rudolf ajamassa keulaa rantaan Lamposaaressa.

Peräkanaa köröttelimme leppoisalla matkavauhdilla Puumalasta ensin Hätinvirtaan ja siitä Parkonpään ohi Petraselän yli Aittasaareen. Sääennustetta vastustava sivutuuli teki kuitenkin saareen kiinnittymisestä vähemmän houkuttelevan, joten Rudolfin kipparin ehdotuksesta päätimme kokeilla viereisen Lamposaaren etelän puoleista lahdukkaa. Tässä pieni video Rudolfista.

Tähti, Rudolf ja Tapola Lamposaaressa. Harmi, kun Tapolan ahteri jäi puuttumaan kuvasta.

Ja sepäs olikin mukava paikka! Jopa niin mukava, että siellähän oli muitakin, nimittäin suuri Tapola oli kyljestään lahdelman itärannalla kiinni. Ilta saaressa meni rattoisasti paikalla olleiden kanssa tarinoidessa ja Tähden sisätiloja järjestellessä. Aamun valjettua olikin sitten viimeisen etapin aika. Kun se oli ajettu, kiinnittyi Tähti omalle paikalleen Niskalammin kotilaituriinsa (787,5h) ja niin oli kesäreissu 2018 suoritettu! Takana oli kaksi helteisellä Saimaalla vietettyä kuukautta ja 133 ajotuntia.

Tähtivierailu Antero Tuukkasen luona osa 2/4.

Sitten toinen osio kirjoitelmasta, jossa käsitellään tapaamista Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen regattaperinteen alulle laittajan, Antero Tuukkasen kanssa..

Tässä vaiheessa iltaa täytyi tietenkin sitten kysyä, mistä innostuminen laivoihin oli oikein alunperin saanut alkunsa? Tähän Tuukkanen vastasi kertomalla kuusi tuntia suuntaansa kestäneistä lapsuusajan moottorivenematkoista, joita tehtiin kotikaupungista Vaasasta pitäen perheen mökille. Näistä reissuista jäi jäljelle lähtemätön kiinnostus mereen ja ylipäätään vesillä kulkemiseen. Jos oikein ymmärsin, niin puuvene olisi ollut se tähän yhtälöön kaikkein täydellisimmin sopinut vaihtoehto. Rautalaivahommiksi se kuitenkin lopulta meni ja oman aluksen hankinnasta selvisi vielä tämän vastauksen sivujuonteena sekin, että alkujaan Tuukkanen oli yrittänyt päästä miehistöksi/osakkaaksi höyrylaivaporukoihinkin, muttei se jostakin syystä ollut oikein ottanut kipinää, vaikka niissä puuhissa oli jo tuolloin mukana useita tuttavia. Ymmärsin, että asia oli suurelta osin kilpistynyt tunteeseen jonkinlaisesta sisäpiirihommasta. Oma laiva oli kuitenkin saatava, ja kuten kerrottua, sattui Gutzeit sopivasti juuri niihin aikoihin myymään autokuljetuksen kehittymisen takia ylimääräiseksi jäänyttä kalustoaan.

Päivätyönsä Tuukkanen on tehnyt myöskin Enso-Gutzeitin palveluksessa, sen henkilökuntalehden päätoimittajana. Tästä vuosikymmeniä kestäneestä elämänvaiheesta ja sen aikana syntyneistä tuotoksista löytyy netistäkin paljon viitteitä. Ei siis ole ihme, että sivusimme jutustelutuokiomme aikana myös moneen otteeseen puun vesikuljetuksen vaiheita. Mieleen näistä jäi esimerkiksi Mopro Oy:n puskijakokeilu, joka lienee ollut ensimmäinen laatuaan sisävesillä. Tämä keulapotkurillakin varustettu rakennelma kantoi nimeä Ensopusku. Se johti lopulta siihen, että puutavaran ja sellupaalien kuljetukseen rakennettiin kanavantäyteinen moottoriproomu, jonka peräosassa oli kiinteä omalla moottorilla ja komentosillalla varustettu työntöyksikkö. Se ajoi Saimaalta aina Kotkaan ja Haminaan asti, jossa lasti siirrettiin sitten suurempaan laivaan. Pikkuhiljaa markkinoille alkoi kuitenkin tulla, ilmeisesti alunalkaen saksalaisten kehittämä ja nykyisinkin käytössä oleva, Saimaan kanavan mitoilla oleva avomerikelpoinen laivamalli, ja niin tämä välivaihe jäi lopulta historiaan.

Gutzeitin vuonna 1971 suorittamasta S/s Salaman nostosta sikisi myös lyhyt keskustelu, vaikka Tuukkasen kertoman mukaan hän ei ollut tuolloin vielä yhtiön palveluksessa. Hän kuitenkin muisteli nähneensä Laitaatsillassa nosto-operaatiosta kuvatun filmin, jonka hän oletti löytyvän nykyisin todennäköisesti Suomen Elinkeinoelämän keskusarkistosta ELKA:sta Mikkelistä. Minäkin muistan nähneeni valokuvia nostosta useampaan otteeseen ja löytyy niitä myös tästä seuraavasta Salamasta kertovasta YouTube-videosta, mutta tuollaisesta alkuperäisestä kaitafilmitallenteesta en ole koskaan kuullutkaan. Olisipa mielenkiintoista päästä tutustumaan! Jos on tuollainen elokuva vaipunut historian hämärään, niin on kuulema myös yhtiön henkilökunnan keskuudessa kiertäneet huhut Salamasta löytyneistä viini/viinapulloistakin.. Kukaan ei nimittäin enää muista minne ja kenelle osa niistä "ehkä" päätyi.

Toisestakin videotallenteesta puhuimme vielä myöhemmin. Nimittäin joskus 1990-luvulla oli filmattu dokumentointimielessä televisiolle miesvoimin suoritettua proomun lastausta. Mukana oli hinaaja Laitaatsillasta sekä tietenkin proomu ja neljä-viisi lastaajaa Enso Gutzeitin vesikuljetuksen henkilökunnasta.

Tämä Tuukkasen arkiston kuva ei liity elokuviin, mutta siitä selviää halonlastauksen meininki. Ei olleet kärrykuormat pieniä.

Seuraavaksi sanelimella puhutaan Tuukkasen hoitamasta Imatran Höyrylaiva Oy:n hallituksen varapuheenjohtajan pestistä. Juuri noihin aikoihin konkurssiin ajautuneella yhtiöllä oli tuolloin omistuksessaan jo aiemmin mainittu s/s Karjalankoski sekä Sulkavalta ostettu Louhi nimeä kantanut moottorialus. Näillä hoidettiin päivittäistä risteilyliikennettä Imatralta käsin. Jonkin mapin sivujen välistä tipahti myös Saimaan Laivamatkat Oy:n esite, jonka laitoin aiheeseen liittyen esille tuohon alapuolelle. Melkoinen laivasto!

Siirryttyämme keittiöön katettuun kahvipöytään oli tämä aihe kuitenkin jo ohitettu ja tarina oli siirtynyt Niskalammin sataman asioihin. Yritin udella siinä yhteydessä, olisiko Tuukkasella tietoa, kuinka satama ja sen laiturit ovat päätyneet Ensolta ja lopulta Tornatorilta wanhojen laiwojen käyttöön, mutta hän kertoi ettei ollut mukana toiminnassa vielä aivan alkuvaiheessa. Tähden laiturikaverina edelleenkin majailevan M/s Otto aluksen entinen kippari ja Niskalammin laivureiden perustajajäsen Herra Ruokonen, jonka kanssa minäkin olen joskus haastellut, olisi kuulema oikea henkilö kertomaan tästä aiheesta tarkemmin. Maistuvia karjalanpiirakoita syödessä saimme kuitenkin kuulla, että Olan tullessa Niskalammille vuonna 1983 siellä majailivat ainakin edellä mainittu Otto sekä Amariina (nyk. Hans), Sissi, Usvi ja Tiira sekä sukelluskerhon Tupla Seiska. Jossakin vaiheessa siellä muisteltiin olleen myös Hyryn.

Keulin hiukan, mutta laitan tähän myöhemmin esiteltävästä Tuukkasen kuva-arkistoista löytyneet Enso-Gutzeitin aikaiset kuvat Niskalammilla 1980-luvun alkupuolella olleista laivoista. Tai siis niistä, joista kuvat löytyivät.. Tässä Hans Nilsen.

Tässä puolestaan Immola eli nykyinen Tiira.

Tiira Niskalammen laivalaiturissa. Kannella aluksen läheisen Patalahden pumppaamon vieressä huvikäyttöön rakentanut Herra Sahrlund. Nykyisin alus on toisilla omistajilla.

No sitten puhe juontui hetkeksi Wanhojen Laiwojen Regatoihin, joista oikeastaan alunperin olimmekin tulleet juttelemaan. Tähän suuntaan meitä auttoi Homasen tuoma valokuva, jossa viime kesäisen (2017) Joutsenon regatan kunniavieraana ollut ensimmäisen regatan työryhmä, istuu aurinkovarjon alla Laimin kattoterassilla. Sovimme yhteistuumin, ettei kuvaan "eksyneiden" oluttölkkien anneta häiritä vaan pikemminkin niiden annetaan kertoa päivään kuuluneesta juhlavasta tunnelmasta!

Mukana kuvassa ovat vasemmalla olevan Tuukkasen lisäksi myös Herrat Kaartisen Osmo eli Oski, Kosti Homanen ja Erkki Järvi. Mutta niin.. Minua olisi tietenkin kiinnostanut vuoden 1987 ensimmäisen kokoontumisajon syntyvaiheet ja miksei myös muutkin samanlaiset pienet detaljit kuin se, että ymmärsin Woiman olleen ensimmäisiä kertoja liikkeellä huvialuksena kyseisenä regattaviikonloppuna.

M/s Woima vuonna 1987.

Kymmenvuotista regattaperinnettä juhlittiin yläpuolisen esitteen ja alapuolisen kertomuksen avustamina Imatralla vuonna 1997. Nämäkin ovat Tuukkasen kokoelmista. Kuka muuten tunnistaa esitteessä paistattelevan aluksen?

Ennen kuin puheet näistä regattahommista pääsivät kunnolla edes alkamaan, kampesi väliin kuitenkin taas aivan toinen aihe. Pian mentiin nimittäin jo Saimaan kanavalla kohti uutta tarinaa, joka tarjoaa mielestäni oivallista ajankuvaa yleisestikin YYA-sopimuksen solmineiden Suomen ja Neuvostoliiton suhteista 1980-luvulla. Nimittäin varmasti yksi ensimmäisiä suomalaisen huvialuksen Saimaan kanavan kautta Viipuriin tekemiä vierailuja tehtiin vuonna 1985 tai 1986 Olalla. Siitä kertominen alkoi muistelulla, kuinka aivan linnan kupeeseen sijoitetun Olan takatäkillä seisoi koko vierailun ajan vartiosotilas kivääri olalla! Kyllähän vahti piti olla, ja vahtimista kyytiläisissä Tuukkasen mukaan myöskin riitti..

Pari vuotta myöhemmin suoritettiin sitten uusi käynti. Mieleenpainuvinta siinä oli puolestaan Venäjälle saapuminen. Kanavassa rajatarkastusta suorittanut naispuolinen virkailija oli nimittäin yllättäen todennut, että tulijoille olisi tehtävä ennen maahan pääsyä virallinen laivaväen terveystarkastus. Samaan tapaan kuin suuressa maailmassa merimiehille uuteen satamaan tultaessa on ilmeisesti vielä muutama vuosikymmen takaperin tehty. No kippari Tuukkanen ei tästä pyynnöstä tietenkään häkeltynyt vaan komensi rehvakkaasti miehistöään "Pojat, kullit kaiteelle, terveystarkastus!" Tämä tempaus aiheutti puolestaan sen, että "Ensimmäisen kerran mie näin viipurilaisen ja venäläisen sotilashenkilön suupielessä hymyn. Vaikka hää ei osannu varmasti sanaakaan suomea, mutta ymmärsi kuitenkin mistä on kysymys, kun pojat rupesi kattomaan, että onko tuo kippari hullu!"