Operaatio Kronstadt

En muista mainitsinko jo mielenkiintoisesta Sukellusveneellä vapaussotaan kirjasta? Joka tapauksessa kyseisessä teoksessa pääosissa olevien UC57:n ja suomalaisten jääkäreiden toimista lukiessani innostuin etsimään käsiini muutakin vuosina 1914-1918 käydyn Ensimmäisen maailmansodan aikaa käsittelevää merikirjallisuutta. Varsinkin Itämeren ja Suomenlahden tapahtumista haaveilin löytäväni lisätietoa. Motivaattorina asiaan oli tietenkin ajatus siitä, että vuonna 1913 Pietarissa Izhoran telakalla valmistunut Tähtemme (silloin Pervyi) on myös tuolloin kyntänyt samoja vesiä.

Helsingissä Kalliossa osoitteessa Harjutori 12 sijaitsevan Punainen Planeetta -divarin hyllystä löytyikin venemieheksi osoittauteneen kauppiaan avustuksella yksi jännittävimmistä meriaiheisista kirjoista, mitä koskaan olen lukenut.

Ensialkuun luulin Operaatio Kronstadt (Art House 2011) nimeä kantavan kirjan, käsittelevän vain nopeilla CMB eli moottoritorpedoveneillä tehtyä uskaliasta hyökkäystä Suomen puolelta Terijoelta Kronstadtin sotasatamaan vuonna 1918. Muistan ainakin kolmikon Peuranheimo, Pirhonen, Killinen kirjassaan Laivat puuta, miehet rautaa (WSOY 1956) maininneen tämän manööverin. Todellisuudessa Operaatio Kronstadt sisälsi edellä mainitun tapauksen lisäksi paljon tietoa mm. Venäjän vallankaappauksesta, sen suorittaneista bolsevikeistä sekä varsin kattavan kuvauksen Englannin salaisen palvelun MI6:sen alkuajoista ja vakoiluverkostoista Venäjällä.

Britannia oli perustanut jo vuosia ennen bolsevikkien vuonna 1917 tekemää vallankaappausta Venäjälle vakoiluverkoston, jonka tarkoituksena oli tietenkin urkkia tietoonsa kaikkea mahdollista Venäjän sotavoimien vahvuudesta aina kansalaisten mielipiteisiin asti. Syöstyään Keisari Nikolai II:sen vallasta, Lenin johtamat bolsevikit ja heidän salainen poliisinsa Tseka eliminoivat kuitenkin Petrogradin brittivakoilijat yksi toisensa jälkeen. Jäljelle jäi lopulta vain yksi, Paul Dukes koodinimeltään ST-25. Hän olikin vuosina 1918-1919 kaupungin ainoa ulkomaailmaan yhteydessä ollut tiedonvälittäjä. Lopulta julmasti tavoiteisiinsa pyrkinyt Tseka kuitenkin onnistui kiristämään silmukan hänenkin ympärillä niin tiukaksi, että CMB -veneet oli kutsuttava apuun.

Royal Navyn nopeat (n. 35 solmua) ja matalasyväyksiset CMB eli Coastal Motor Boat -veneet oli kehitetty mahdollistamaan hyökkäykset vihollisen satamiin niitä suojaavien miinakenttien lävitse sekä nopeisiin iskuihin merellä liikkuvia laivastovoimia vastaan. Vuonna 1915 aloitetun kehitystyön tuloksena Briteillä oli vuonna 1919 käytössä jo useamman kokoisia pääasiassa Thornycroft veistämön valmistamia, puurakenteisia 250 hv:n bensiinikäyttöisellä lentokoneenmoottorilla varustettuja veneitä. Ne oli aseistettu torpedoilla tai miinoilla sekä yhdellä konekiväärillä.

Moninaisten vaiheiden jälkeen Terijoelle lähelle Suomen ja Venäjän silloista rajaa tuotiin kaksi tällaista torpedoilla aseistettua venettä, CMB4 ja CMB7. Niillä tehtiin pimeän turvin useita matkoja Petrogradiin, kuljettaen vakoilijoita sekä heidän lähettämiä viestejä. Myös ST-25 saatiin lopulta tuotua hengissä pois kaupungista. Eräällä reissulla osaston johtajaksi määrätty kapteeniluutnantti Augustus Agar (alla olevassa kuvassa jo kommodori) onnistui veneellään upottamaan myös panssariristeilijä Olegin, jonka uppouma oli 7087 tonnia. Miehistöä laivassa oli 576 henkeä.

Kahdeksalla veneellä toteutettu hyökkäys Kronstadtiin 18.8.1919 oli tavallaan vain sivujuonne Agarin alkuperäisessä tehtävässä. Hänkin oli kuitenkin mukana tässä lähes mahdottomaksi uskotussa operaatiossa, jonka aikana satamaan onnistuttiin upottamaan taistelulaivat Petropavlovsk (24800 t) ja Andrei Pervozvannyi (17600 t) sekä sukellusveneiden emälaiva.

Enempää on tässä oikeastaan turha alkaa kertomaan, sillä kirjan sisältämät tarkat ja jännittävät kuvaukset tapahtumista ansaitsevat tulla luetuksi itse teoksesta.

Yksi uusi lomakohdekin tuli muuten taas lisää, sillä Suomen reissulla mukana ollut CMB4 -vene on nykyään näytteillä Imperial War Museumissa Duxfordissa. Siitäpä sitten vain selityksiä keksimään, miksi romanttinen parisuhdeloma suuntautuu kummallisesti Duxfordiin.. Koko CMB -laivueesta ei sen lisäksi ole jäljellä kuin yksi 55 jalkainen vene ja CMB4:ssäkään ei taida enää olla moottori tallella.

Suomessa ennen näkemättömät ja menestyksekkäitä operaatioita tehneet moottoritorpedoveneet herättivät lyhyellä läsnäolollaan varmasti puolustusvoimiemme edustajien mielenkiinnon kyseistä alustyyppiä kohtaan. Silläpä pariakymmentä vuotta myöhemmin toisen maailmansodan kynnyksellä laivastollamme olikin kaksi italialaista M.A.S. -venettä ja kaksi englantilaista Thornycroft -venettä. Jälkimmäisiä oli rakennettu vielä lisenssillä kaksi lisää Turussa ja Porvoossa. Lisäksi oli vielä yksi Porvoossa rakennettu Thornycroft -runkoinen, mutta Italialaistyyppisen torpedojen ammuntatavan omaava kokeiluvene. Siinäpä olikin seitsemän aluksinen torpedovenelaivueemme talvisodan syttyessä. Aluksia kyllä tilattiin loppuvuodesta 1939 lisää, mutta sotatilan takia niiden toimitukset viivästyivät niinkin pitkälle kuin kevääseen ja kesään 1943. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Tuossa muutamia löytämiäni linkkejä CMB -veneistä. Tosin englannin kielellä:

http://en.wikipedia.org/wiki/HM_Coastal_Motor_Boat_4

http://www.navyhistory.org.au/coastal-motor-boats-1916/

http://en.wikipedia.org/wiki/Coastal_Motor_Boat

Tähden historiaa osa 1.

Ajatuksenani on ollut jo pidemmän aikaa selvitellä itselleni vielä tarkemmin Tähden vaiheita. Tässä kuitenkin alkuun pieni ja yrityksistäni huolimatta varsin sekava katsaus aiheeseen. Minäkin olen tietenkin lukemani ja kuulemani tiedon varassa joten, jos jollakin on asioihin tarkempaa tai uutta tietoa niin pyytäisin lähettämään sitä minulle osoitteeseen tahtilaiva@gmail.com

Laiva-lehden 3/2007 numero tarjoaa varsin kattavan tietopaketin Tähden mielenkiintoisesta ja vaiherikkaasta historiasta.

Yritän säästyä kirjoittamasta kaikkea uudelleen, joten tuossa aluksi Tuomo Scheringin kirjoittama juttu kokonaan. Ja sitten hiukan tarkemmat kuvat helpottamaan lukukokemusta.

Muita minulla tällä hetkellä tiedossa olevia lähteitä Tähden historiasta ovat Isoisän laivat -kirja, joka on vuonna 2000 ilmestynyt Raimo A. Wirrankosken kirjoittama Päijänteen huviliikenteessä seilaavista vanhoista ammattilaivoista kertova mielenkiintoinen opus. Tähti löytyy sieltä nimellä m/s Hajuherne. Eri lähteistä löytyvissä tiedoissa on varsin paljon eroavaisuuksia, kun esimerkiksi kyseisen kirjan mukaan Tähti olisi siirtynyt kotkalaisen Kalarannan konepajan omistukseen jo 1930-luvun lopulla eikä vasta vuonna 1951, kuten edellisessä jutussa kerrottiin.

Myös Oulujärven vanhoista laivoista on löytyvät nettisivut, jossa kerrotaan Tähdestä lyhyt historiikki.

http://www.reijoheikkinen.fi/laivat_25042006.htm

Sain Tähden meille myyneiltä muistoksi myös Mirkku-kortin, jossa Desjatyj tai joku sen sisaraluksista on alkuperäisessä venäläisen miinanlaskijan ulkoasussa. Kääntöpuolella on taas hiukan minun aiemmista tiedoistani eriäviä tietoja sisältävä historia. Siellä kerrotaan Työmoottori I:sen olleen vuonna 1951 laivojenkorjausproomuna. Lieneekö kyseessä vain termi "proomu" vai olisiko Kalarannan konepaja käyttänyt alusta aluksi ilman moottoria? Tai olisiko puolustusvoimat myynyt aluksen ilman moottoria konepajalle? Jälkimmäinen on varmaankin todennäköisin vaihtoehto, sillä otin asiaksi ja soittelin Tähden ennen omistaneille kavereille ja sain sieltä kuulla S25:n olleen Ilmavoimissa ollessaan myös vesitasolentokoneiden polttoaineenkuljetusproomuna. Luultavaa siis onkin ettei aluksessa olisi ehkä ollut moottoria myöskään Sotasataman ja 2. Erillisen Rannikkotykistöpatteriston omistusaikoina. Vasta Kotkassa vuonna 1951 siihen olisi laitettu 70-80hv Wickström -moottori.

Tuossa alla Tähden kaikki entiset nimet ja niiden antamisajankohdat.

Tässä alapuolisessa kuvassa Työmoottori I on ilmeisesti hommissa Kotkan satamassa. Kesällä rapsuttaessani maalausta varten ruosteita Tähden hyttirakennelmista löysin vaaleiden maalikerrosten alta vihreää. Mietin silloin onko se jotakin entisaikojen pohjamaalia, mutta tämä kuva kertoo sen toimineen nimenomaan pintamaalina.

Vuosimallin 1960 Wickström DEA-RK -moottorista löysin myös itselleni uutta tietoa edellisten omistajien kertomista jutuista.

"..siisti ja puhdas konehuone, jossa pyörii harvakseen 100 hp 4-sylinterinen Wickström. Kone on vuosimallia 1960 ja se on asennettu laivaan noin 15 vuotta sitten. Moottori on kulkeutunut puolustusvoimilta Savonlinnan telakalle josta se löysi kunnostettuna tiensä tähän alukseen. Moottori on tämän aluksen kolmas, entinen oli myös Wickström ja ensimmäinen puolestaan Loke –petrolimoottori. Höyrykonetta tässä paatissa ei siis ole ollut."

En ollut tiennyt, että Tähden nykyisen Wickström-moottorin matka on jossakin vaiheessa kulkenut Puolustusvoimien kautta. Luulin sitäpaitsi virheellisesti, että se olisi laitettu laivaan Kalarannan konepajan toimesta Kotkassa jo vuonna 1960 eikä, kuten nyt sain tietää, 1980-luvun lopulla.

Puolustusvoimat käyttivät tietääkseni pienempiä 70-80hv ja samanlaisia 100-130hv Wickströmin moottoreita laivakoneina ja esimerkiksi generaattoreina. Huutokauppojen kautta ilmeisestikin juuri 1980-luvulla ovat viimeiset tällaiset moottorit sitten jatkaneet matkaansa uusiin tehtäviin. Niin kai tämäkin yksilö oli päätynyt Savonlinnaan ja sieltä Lahteen, jossa itse asennustyö on tehty. Positiivinen yllätys oli myös tieto, että Tähteen eli silloiseen Mirkkuun laitettu kone on kunnostettu niinkin äskettäin kuin 80-luvulla. Huvikäytössä tulevilla vähäisillä ajotunneilla ei siis luulisi saavan konetta kulumaan loppuun vielä vuosikymmeniin.

Vielä kiinnostaisi tietenkin saada tarkalleen selville, mitä kunnostuksia koneelle on tuolloin tehty? Konehuoneen syövereistä olen illan hämärinä tunteina siellä tunnelmoidessa onnistunut löytämään esimerkiksi vanhat kannentiivisteet, jotka viittaavat siihen että nekin olisi jossakin vaiheessa vaihdettu. Varma siitäkään ei kuitenkaan voi olla. Kuulin myös vinkin, että jos kannentiiviste hajoaisi vesillä ollessa niin kuparilangasta tehdyllä lenkillä voisi tiivisteen korvata väliaikaisesti ja saada laivan ajettua satamaan. Näin on kuulema joskus jouduttu tekemään jonkun toisen koneen kohdalla. Toisaalta minähän olen jo todistanut Wickströmin toimivan kolmisylinterisenäkin eli erilaisia korjausmahdollisuuksia piisaa..

Tuossa välipalana epäselvä kuva Wickströmin mallikilvestä. Hevosvoimat 100-130, malli DEA-RK, huippukierrokset 1000, valmistusvuosi 1960 ja sarjanumero 2079. Tiedoissa mainitaan myös Locke tai Loke 50hv petrooli/bensamoottori.. Tuosta ilmeisesti venäläistä alkuperää olevasta Tähden ensiasennusmoottorista minulla ei ole vielä mitään havaintoa.

Tähti sisaraluksineen on rakennettu Crichtonin Pietarin Ohtan tehtailla. Ohta on Nevajoen sivuhaara. Jostakin Isoisän vanhojen-juttuun on myös sotkeutunut Ischoran tehdas. Vähän pidemmälle Nevaa pitkin mentäessä tuleekin vastaa Ust-Izhora niminen paikka. Mitä siellä sitten on tapahtunut ja miksi se mainitaan tehtaan paikkana? Sitä en vielä tiedä. Sekavaa sanoisin.

Wikipedia kertoo kuitenkin Ohtan alueesta seuraavaa:

Suuri-Ohta (ven. Больша́я О́хта, Bolšaja Ohta) on historiallinen kaupunginosa ja kunnallishallintoalue PietarinKrasnogvardeiskin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee kaupungin itäosassa Nevan oikealla rannalla. Etelässä Ohtajoki erottaa kaupunginosan Pienestä-Ohtasta.

1700-luvulla Nevan rannalle syntyi Ohtan telakan työntekijöiden asutuksia. 1800–1900-luvun alussa Suuri-Ohta oli Pietarin teollinen esikaupunki. Vuosina 1908–1911 rakennettu silta yhdisti sen kaupungin keskustaan.

Seuraavaksi pääsemmekin oikean mysteerin kimppuun! Seuraava teksti löytyy osoitteesta:

http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/SU+Puolustusvoimat.fi/Puolustusvoimat.fi/Merivoimat/Perustietoa/historiajaperinteet/02122009historiajaperinteet

Tsaarin laivaston jäännöksistä syntyy 1918 itsenäisen Suomen laivaston runko
Venäjän Itämeren laivaston pääosa makasi talven 1917-1918 toimettomana ja Itämereltä karkotettuna Helsingissä. Saksalaisten joukkojen lähestyessä joutuivat vallankumouksellisten bolsevikkien lietsomat kapinalliset matruusit paniikkiin.
Venäläiset saivat kuitenkin neuvoteltua nk. "Hangon sopimuksen", joka varmisti heidän turvallisen lähtönsä Helsingistä ja sitoi heidät puolueettomuuteen saksalaisten ja punaisten suomalaisten välisissä yhteenotoissa. Viimeiset venäläiset alukset poistuivat Helsingistä 12.4.1918. Suomeen jäi osa aluksista, joita ei voitu eri syistä kuljettaa jäissä. Näistä aluksista muodostui itsenäisen Suomen laivaston runko 1920-luvun loppuun asti.

Jotenkin minulle oli iskostunut päähän, että Desjatyj olisi ollut alun alkaenkin jo Venäjänvallan aikaan sijoitettuna Suomenlinnaan. Ja että se olisi nimenomaan jäänyt saksalaisille sotasaaliiksi satamassa eikä merellä. Näin ollen edellisessä lainauksessa puhuttaisiin myös tämänkin aluksen vaiheista. Tätä tukevat myös kaikki aiemmin Tähdestä minulle kerrotut tiedot.

Nyt kuitenkin kuulin "juorun", että sen kotisatama olisi saattanut olla myös Kronstadt. Sieltä lähetettynä Desjatyj olisi ollut miinoitustehtävissä Suomenlahdella joutuessaan saksalaisten kaappaamaksi vuonna 1917 tai 1918. Alla oleva leike Mikko Harjulan kirjasta Itämeri 1914-1921 kertoo kuitenkin vastaavan kokoisten, samana vuonna ja samalla tehtaalla valmistuneiden ja samalla periaatteella nimettyjen miinanlaskuveneiden olleen noihin aikoihin jo sijoitettuna Suomeen, joten todennäköisempänä pidän ehkä kuitenkin sitä vaihtoehtoa.

Ja sitten oikea pommi! Vielä uskomattomampi oli kuitenkin minulle kerrotun mukaan peräti Museovirastolta joskus saatu tieto, että juuri Desjatyj eli tuolloin S25, olisi ollut raivaamassa Suomeen salaa vuoden 1917 lopussa saapuneille jääkäreille miinoista vapaata reittiä Loviisan edustalla. Joko heidät ulkosaaristoon Hamnskärille tuoneelle saksalaiselle UC57 sukellusveneelle ja/tai sitten kyytiläisille saarelta maihin. Tarkempaa en vielä osaa sanoa, mutta selvittelen kyllä aivan varmasti onko tuossa tarinassa perää.

Aiheesta lisää tuolla:  http://www.jp27.fi/jaakarit/lockstedtin-koulutusjoukko/kotiinpaluu

Olipa tuo sitten totta tai tarua niin jotakin hassua sattumusta on siinäkin, että minulla on ollut jo monena vuonna tarkoitus Loviisan ja Kotkan suunnalla veneillessä käydä noin 30 kilometriä mantereesta sijaitsevassa Hamnskärissä katsomassa sinne suomalaisten, Saksassa sotilaskoulutusta saaneiden, Jääkäreiden kunniaksi pystytettyä muistomerkkiä. Nyt saareen on kuitenkin aivan pakko jossakin vaiheessa mennä ja nimenomaan Tähdellä. Jääkäreitä tuli Suomeen kyllä muillakin kyydeillä mm. Vaasaan ja ylipäätään pitkin rannikkoa. Voihan se myös olla, että jollain muulla reissulla S25 olisi ollut raivaustehtävissä. Mutta katsotaan..

Tarinaa jääkärien kotiinpaluusta löytyy tuolta: http://www.oyk.fi/~lauri.svard/kirjoitelmatv-pj1.htm

Kovasti kiinnostaisi myös Tähden eli silloisen S-25 -laivan tai proomun vaiheet Suomen osallistuessa, vai pitäisikö sanoa joutuessa, Toiseen maailmansotaan vuosina 1939-1944. Tällaista hyvin hajanaista ja epämääräistä tietoa minulla on kuitenkin tarjolla tässä vaiheessa, mutta vielä on onneksi muutamia kiviä kääntämättä. Katsotaan sitten onnistunko löytämään vielä jotakin uutta tarkentavaa informaatiota. Joka tapauksessa on uskomaton ja vilunväristyksia nostattava ajatus, että Tähti olisi näytellyt näin suurta osaa Suomen historiallisissa tapahtumissa.