Tie vie ylävesille.

Työnteon aiheuttama veneilytauko tuli lusittua ja palasimme takaisin Tähdelle. Mukaan oli tarttunut veneilyinnon ohella myös suuret kassit ruokaa ja vaatteita sekä tietenkin kansien pinnoittamisessa tarvittavat loput maalit Röysköltä Joutsenosta. Eihän sitä nyt ilman harrastusvälineitä osaisi edes lomailla! Tarkoitus oli ensitöiksemme, vielä ennen lähtöä, kaapia aluksen vihreät täkkipellit puhtaiksi vanhoista maaleista ja ruosteesta. Tällä vältyttäisiin suuren työkalumäärän, esimerkiksi kulmahiomakoneiden, kompressorin yms. mukana kuljettamiselta. Ei liene vaikea uskoa, että tätä operaatioita säesti totutusti kova tuuli ja vesisade, joista jälkimmäinen oli onneksi seuraavana aamuna lakannut.

Päivä oli myös aurinkoinen ja jäljelle jäänyt tuuli oikeastaan enemmän auttoi kuin haittasi meitä, lakaisemalla kansilta osan sinne kertyneestä maalipölystä pois. Täkkipellin ja sen ulkolaidassa olevan putken sauman puhdistus oli vielä tänään tehtävälistalla. Aivan kuten kaikkien kansipeltien uusi, mutta onneksi varsin nopea läpikäyminenkin. Vaikka olin ehtinyt edellisenä päivänä kiertää ne kauttaaltaan läpi niin Annitrolia ei ollut illalla voinut kansille levitellä, sillä sade olisi vienyt sen samantien järveen. Tästä syystä kaikki maalittomiksi puhdistamani paikat olivatkin ottaneet pienen pintaruosteen kaunistuksekseen, joten eipä ollut taaskaan tarjolla mitään muuta vaihtoehtoa.

Ennen kuin aloitin nämä hommat, rälläköin kuitenkin vielä vanhat, ilmeisesti aluksen kyljellä törmäyssuojina korjausalusaikana olleiden autonrenkaiden kiinnitykseen tarkoitetut, lenkit pois haittaamasta kansien puhtaanapitoa. Nyt pitäisi puiden lehdet ja muut roskat saada kohtuudella pestyä pois täkkiä ruostuttamasta. Parantelin myös samalla vesien poispääsyä kansilta madaltamalla muutamia täkkipeltien ja vedenpoistoreikien hitsaussaumoja. Jo mainitsemani ulkolaidan putken ja kansipellin hitsaussauman puhdistamiseen käytin pienen kulmahiomakoneen palmikoidulla teräsharjalla myös varsin paljon aikaa. Se on nimittäin paikka, mihin ruoste kannessa varmimmin iskee. Tämän työvaiheen lopulla vuosi sitten hankkimani ja jo jonkin aikaa erikoista ääntä pitänyt Boschin kulmahiomakone otti myös lopulta lopputilin ja muutti kaikkien laivaremonteissa menehtyneiden sähkötyökalujen hautausmaalle. Rauha hänen sielulleen!

Yksi kannen noin kymmenestä kiinnityslenkistä.

Tässä on käynnissä kumiveneen roikotuksessa vääntyneen taavetin oikaisu.

Tunnustettakoon myös tässä, että ajatukseni oli ollut puhdistella varsinkin salmiakkikuvioiset kansipellit vielä nyt tehtyäkin huolellisemmin, mutta miehistöäni armahtaakseni yritin etsiä niistä tähän hätään vain pahimmat paikat ja jatkaa hommissa joutuisasti eteenpäin. Suunnitelmissa oleva kesälomareissumme alkoi nimittäin pikkuhiljaa painaa todenteolla päälle. Nostettakoon tässä myös mitä nöyrimmin kipparinhattua koko muulle Tähtimiehistölle, sillä niin joustavasti ja urhollisesti he ovat suhtautuneet tunti- ja päiväkausia jatkuneeseen rälläkän laulatukseen sekä ajoittain sisätiloihin tunkevaan pistävään maalinhajuun!

Yksi yö meidän siis piti vielä viettää Niskalammilla ennen kuin Wickström hörähti taas iloisesti tulille (417,5h). Mukanamme tuomamme 60 litraa polttoainetta oli myös ennen lähtöä lurautettu Tähden tankkiin ja vielä kerran oli pyörähdetty hankkimassa Biltemasta lisää "laadukkaita" kohokytkimiä harmaavesien pumppukaivoon. Tähdelle tullessamme oli viikko sitten vaihdettu nimittäin aivan itsekseen haljennut ja sen kansiosa lennähtänyt alapuolisessa kuvassa näkyvään paikkaan. Itse kytkimen saimme vaihdettua onneksi takuuseen ja asiasta viisastuneina ostimme myös yhden vastaisuuden varalle. Harmi, kun tähän hätään ei löytynyt mistään kelvollisempaa tuotetta. Motonet myy nimittäin aivan samaa laitetta ja vielä euroa kalliimmalla.

Liikkeelle päästyämme ajelimme ensialkuun suorinta tietä Puumalaan. Saavuimme sinne myöhään illalla ja satama olikin jo ehtinyt vaipua yöunilleen. Septin tyhjennys ja tankkaus päätettiin siitä syystä jättää seuraavaan aamuun.

Ai että kun vastamaalattu korsteeni kiiltää mukavasti!

M/s Pelle.

Iltapuhteena pelailtiin kuitenkin hetki rannassa ja ihasteltiin samalla laiturissa ollutta ja Viaporista eli Suomenlinnasta asti saapunutta pientä Notre Dame -hinaajaa. Aluksesta voisi sanoa, että sen upea puurakenteinen ja hiotuilla laseilla viimeistelty ajohytti oli aivan kuin kaiken muun hienouden kruununa. Myös rovin ja kansirakenteiden tummat värisävyt sekä suuri hinauskoukku tekivät meihin vaikutuksen ja tovin aluksen vierellä laiturilla näkemästämme nautiskelimmekin. Harmi kun se aamulla ehti ottamaan potkurin alleen ennen kuin ehdimme käymään omistajien juttusilla.

Hyry, Notre Dame ja Tähti Puumalassa. 

S/s Wenno. 

M/s Tyrsky ja Vorokki.

Meidän matkamme jatkui myös kohti pohjoista. Valitsimme syväväylän sijasta läntisemmän Sulkavan ohitse kulkevan reitin. Ilma vaikutti otolliselta maalauspuuhiin, joten miehistö valjastettiinkin pian ruorimiehen paikalle ja kippari siirtyi konttailemaan pitkin kansia. Styyrpuurin täkkipeltejä oli ehditty pohjamaalata vasta keulasta puoliväliin laivaa, kun innokkaita jungmanneja alkoi vapaaehtoisesti ilmoittautua myös maalaustehtäviin ja niinpä vuoroa telan ja pensselin varressa hetkisen päästä vaihdettiin. Työttömäksi jääneen kipparin tehtäväksi jäi tämän jälkeen ainoastaan ohjeistaminen, jota tehtiin vuoroin sillalla, vuoroin kansilla. Sulkavan Linnavuori ohitettiin tällä kertaa varsin erikoisesti edellä kuvatun maalausurakan pyörteissä. Myöhemmin Vekaran lossin sivuutettuamme jatkoimme vielä tovin verran matkaa aina Tuohiluotoon asti (428h). Sinne saapuessamme olivat enää paapuurin puoleiset täkkipellit maalaamatta.

Rantauduttuamme oli tarkoitus jatkaa maalauspuuhissa eteenpäin, sillä varsinaista pohjamaalia oli vielä runsaasti jäljellä. Kovetinpurkistä näkyi kuitenkin pohja huolestuttavasti. Sekoitusastiaan oli kuitenkin ehditty ennen tätä havaintoa jo kaataa molempia aineita, joten päätin nerokkaana - sen enempää asiaa miettimättä - laittaa jatkoksi pintamaalin kovetinta. No siihenhän lennähti samantien paikalle savolainen Supermies eli Vituiksmän! Ainekset nimittäin paakkuuntuivat sillä silmän räpäyksellä sekoitusastiaan eikä mitään ollut enää tehtävissä. Eli huomio huomio.. Pintamaalin kovetin EI toimi pohjamaalille!!

Hetkisen tilannetta kirottuani päätin ottaa ajatuksia virkistävän lonkeron ja siirtyä grillimestariksi Tähden sivulla olleen pienen rantakallion laelle. Olimme muuten kokeilleet tänne saapuessamme kiinnittää aluksemme kylkikiinnityksellä samaisen jyrkästi veteen laskevan kallion länsisivulle, muttemme saaneet puisia viilareita aseteltua tarpeeksi hyvin kallion ja Tähden väliin. Vaikka nyt oli tyyntä niin seuraavaksi aamuksi oli luvattu heikkoa lännenpuoleista tuulta ja kuten varmaan ymmärrätte, niin emme missään nimessä tahtoneet herätä kallion ja raudan kohtaamisesta aiheutuviin ääniin.

Tuohiluodossa hajosi taas yksi Bilteman kohokytkin. Ilmeisesti huonosti tehdystä liimasaumasta oli päässyt vettä kapistuksen sisälle. Tästä johtuen varalla olleen kytkimen saumat tiivistettiin liimalla ennen sen käyttöönottoa.

Illalla muiden mentyä nukkumaan oli kipparin mieli leppynyt sen verran, että kaikki täkkipellit maalattiin ensimmäistä kertaa vihreällä. Täkin vasen puoli jäi siis näin ollen vaille pohjustusta. Myöhemmin sitten nähdään kuinka maali siellä pysyy. Neljä tuntia taisi tämä maalin katkuinen ja kesäisen käen kukunnan säestämä kierros kansilla kestää.

Sulkava

Seuraavana aamupäivänä ollessamme jo matkalla kohti uusia seikkailuita iloitsin vielä suuresti Kylmäsaaren upeasta auringonnoususta, jota juuri parahiksi ennätimme laivakoiran kanssa saaren itärannalle ihailemaan. Myös aamutuimaan toimintakuntoon saattamistani mittarivaloista (kolme viidestä mittarista, kun loppuihin ei löytynyt sopivia polttimoita) olin iloinen, vaikkei niistä päiväsaikaan ollutkaan suurta hyötyä. Kahdesta vajaaseen kolmeen kiloon öljypumpun säätöruuvilla nostamastani Wickströmin öljynpaineesta tuli myös hyvä mieli. Kyseessä siis käyntilämpöisen moottorin paineet 650-670 rpm matka-ajokierroksilla. Nyt pumppu nostaa paineet myös nopeammin käynnistettäessä. Pyörittelin säätöruuvia jo aiemmin, mutta tehtyäni tällä kertaa rohkeampaa kiristystä muutokset öljynpaineessa olivat tuntuvampia.

Näitä asioita miettien navigoin merikortin avulla jo alkukesältä tutun Pisamalahden Linnavuoren laituriin. Täällä olin luvannut hetkiseksi Tähden lennon pysäyttää päästääkseni myös nuorisojaoston nauttimaan paikan tarjoamista upeista maisemista. He kun eivät olleet mukana edellisellä visiitillämme. 

Rituaalit rannassa olivat pysyneet edelliskerrasta samanlaisina, sillä tälläkin kertaa virittelin harusköyden Tähden perästä rantaan, jottei laiturin heppoiset kiinnikkeet joutuisi liian koville 22,5 tonnin painomme alla, 6-7 metriä sekunnissa puhallelleen länsituulen ottaessa kylkeemme juuri sopivasti.

Linnavuorta tutkittiin parituntisen verran ennen matkan jatkamista kohti Sulkavaa. Sinne oli tarkoitus ehtiä vielä ennen kauppojen sulkemisaikaa, jotta jääkaappi saataisiin täytettyä loppumatkaamme varten.

Sulkavan satamassa oli varsin rauhallista, kuten kuvista näkyy.

Kauppareissulla ihastelimme uudemman kerran Sulkavan Kirkonkylän 1822 rakennettua puukirkkoa, joka jo viime vuonna oli kuvaamisemme kohteena.

Televisiosta tullut Vain elämää -sarjan jakso vei ruokakaupan, lettukestien ja saunan jälkeen suurelta osin miehistön huomion. Vain minä askartelin brykalla asentaen kaksi kesää suunnitelmissa ollutta keski-ikkunan tuulilasinpyyhintä paikoilleen. Edellisten omistajien toimesta pyyhkijänmoottorikin oli jo hankittu, mutta kaiken puuhailun keskellä asia oli kuitenkin aina ennen tätä jäänyt muiden hommien varjoon. Laitoin uuden ohella nyt myös vanhan pyyhkijän toimimaan pysäyttimen kanssa. Eli tästä eteenpäin sulat pysähtyvät automaattisesti aina ala-asentoon. Pitänee vielä joskus katsoa, josko moottorien pysäytyskohdat olisi vaihdettavissa yläasentoon, kun se jotenkin tuntuisi luonnollisemmalta.

Välikevennyksenä kerrottakoon "kevennysoperaatiosta", jota Sulkavan satamaan talvehtimaan nostettujen veneiden välissä joku yritti katseilta piilossa suorittaa. Vaikka olikin jo pimeää niin satuin pyyhkijänmoottorin sähkökytkentöjen parissa sillalla askarrellessani huomaamaan liikettä rannassa. Lähimpänä meitä ollut vielä pressuilla peittelemätön vene oli yllättäen kahden puisen säilytyspukkinsa lisäksi saanut allensa kaksi ihmisen jalkaa. Tai siltä se ainakin täältä laituriltapäin näytti. En millään malttanut olla suuntaamatta Tähden hakuvaloa kohteesen ja napsauttamatta sitä päälle. Melkoisen hypähdyksen otti kaveri, kun huomasi joutuneensa toimituksensa kanssa parrasvaloihin. Kymmenisen sekuntia valaistuani sammutin kuitenkin valon ja tarjosin mahdollisuutta poistua "kunniallisesti" paikalta. Napsauttetuani hetkisen perästä valon takaisin päälle olivatkin jalat veneen alta hävinneet. Epäselväksi tietenkin jäi oliko tarkoituksena vain keventää omaa henkilökohtaista septisäiliötä vai peräti talviteloilla olevan veneen varusteluetteloa.

Aamulla rohkenin viedä maasähkökaapelimme laiturin avoimeen sähkökaappiin, jotta sain akkulaturit lataamaan käyttöakkuja ja kahvit keitettyä keittimellä. Akkujen jännite oli tuolloin 11,9 volttia. Yön toiminnassa olleet jääkaappi, kiertovesipumppu, etuhytin lämpöpuhallin, kansivalot, konehuoneen yövalo ja invertteri olivat siis voimistaneet jo illalla alkanutta jännitteen tippumista. Porakoneen käyttö pyyhkijänmoottorin reiän porauksessa ja akkuporakoneen akkujen lataus invertterin kautta sekä tietenkin koko illan kestänyt valaistuksen ja vesipumppujen käyttö olivat jo ennen nukkumaanmenoa laskeneet jännitteen hiukan tavanomaista alempaan 12,3 volttiin ja näin ollen aamun varaustila oli luonnollista jatkoa tälle. Nelituntinen maasähkölataus tulikin näin todella tarpeeseen. 

Kun tuli puheeksi akkulaturit, niin täytynee tässä myös mainita, että lähetin jokin aika takaperin jo toistamiseen hajonneen CTek-akkulaturin takaisin kauppiaalle, joka siis oli Virtasenkauppa. Sieltä oltiinkin pian yhteydessä ja minulle tarjottiin mahdollisuutta saada tilalle vastaava uusi tuote tai perua koko kauppa. Päädyin näistä vaihtoehdoista jälkimmäiseen. Oivallista asiakaspalvelua ottaen huomioon, että tämä tosiaan oli jo toinen hajonnut laturi. Sen sijaan CTekin laadusta en käyttäisi samaa adjektiivia.

Mukava kohtaaminen Sulkavalla, oli rannassa tavattu vuosikymmeniä veneilyä harrastanut vanhempi Herrasmies, joka kertoi nuorempana olleensa töissä uittohommissa Ontojoella Kainuussa Kuhmon perukoilla. Tähän keskusteluaiheeseen päädyimme kerrottuani Tähden majailleen meitä edeltäneen kymmenvuotiskauden Oulujärvellä. Toinen laiturilla jututtamani Herra puolestaan kertoi olleensa taannoin konemestarina viime juhannuksena Vehmersalmella kohtaamassamme höyrykäyttöisessä s/s Parsifalissa. Lisäksi hän mainitsi laiturikaverinamme olleen m/s Vimanan olevan jonkun sulkavalaisen veneenrakentajan valmistama vene. Olisi ollut kiva tutkia kyseisen veistämön nettisivuja, mutta en niitä äkikseltään onnistunut tavoittamaan.

Nuoriso-osasto innostui aamupäivällä taas rakentelemaan laivoja Linnavuorelta mukaansa keräämistä laudanpätkistä. Laiturilla ja Tähden takakannella kävikin melkoinen kuhina sahojen, vasaroiden ja muiden työkalujen muuttaessa pienten laiva-arkkitehtien suunnitelmia todeksi. Edes lähtömme Sulkavalta ei lopettanut tätä aherrusta vaan pitkin matkaa aina Jänisselälle asti kuuluivat työskentelyn äänet kannelta sillalle. Vaikka lämpötila lähentelikin parhaimmillaan peräti kahtatoista astetta tuli ajohytin ja reittimme länsipuolisen Partalansaaren kylmältä syyspuhurilta kannellaolijoille tarjoama tuulensuoja kuitenkin tarpeeseen.

Vastaantulijoita ei oivallisesta veneilykelistä huolimatta näkynyt ja oikeastaan ainoat mainitsemisen arvoisen kohtaamiset olivat Vekaransalmessa nähty Matti -hinaaja ja Kietävälässä tavattu suuri Nestori -lossi. Mattia ehdin vain hetkisen kiikaroida jatkaessamme salmen länsipuolella kulkuamme kohti etelää. Emme siis ajaneet itse salmeen vaan jatkoimme Partalansaaren itäpuolista syväväylää pitkin kohti Puumalaa.

Savonlinnasta etelään

Kuten jo taisin kertoakin Savonlinnasta lähdimme ajelemaan etelää ja Pitkää Pihlajavettä kohti. Reitiksi valikoitui pienen pohdinnan jälkeen sopivan mutkikkaalta ja maisemarikkaalta näyttänyt Laukansaaren länsipuolelta lähtenyt väylä. Samaisen saaren länsirannalla sijaitseva Suurikylän satama tarjosikin heti reitin aluksi mukavan yllätyksen, kun sieltä löytyi Suomen höyrypursiseuran saaritukikohta. Pakko oli poiketa väylältä satamaan katsomaan, kun kaksi alusta oli laitureissa. S/s Ensossa oli hellepäivään sopivasti halostus käynnissä. Toisen nimi jäi jo unholaan, mutta tuolta höyrypursiseuran sivuilta se varmasti on selvitettävissä.

Jätettyämme hyvästit höyrylaivoille oli taas aika pysähtyä uimaan keskellä Laukansaarenselkää. Uskaliaimmat suorittivat veteen menemisen vauhdikkaasti taavettiin viritetyllä "tarzannarulla". Kuva on jostakin aiemmasta uimapaikasta.

Kokonsaaren sivuutimme seuraavaksi sillä tarkoitus oli ajella yöksi Juuvinsaareen satamaan numero 4496. Laituriin oli kuitenkin ennättänyt jo parkkeerata kaksi matkavenettä sen verran meidän kannaltamme hankalanoloisesti, että valitsimme yöpymistavaksi ankkuroinnin samaiseen saariryhmään kuuluvan Ruissaaren länsirannalle. Paikka osoittautui hyväksi valinnaksi myös sen takia, että pieni tuulenvire piti hyttyset loitolla ja jäähdytti samalla kuumia sisätiloja. Yöksi saaren rantaan laskettu katiska antoi aamulla miehistölle pientä puuhasteltavaa.

Puuhasteltavaa oli tarjolla myös kalastukseen osallistumattomille, sillä ennen lähtöä oli taas aika tehdä pientä huoltoa ja remonttia. Kaadoin heti alkuun maston, jonka jälkeen pari tuntia menikin rattoisasti selvitellessä mikseivät sen huipussa oleva ankkurivalo sekä etukannelle suunnattu kansivalo pala. Ankkurivalon polttimo oli tietenkin palanut. Mutta polttimon kantaan ei myöskään tullut jännitettä. Pienen tutkailun jälkeen tajusin molempien olevan kytketty, kuten ajovalot, 24V järjestelmään. Olin luonnollisesti kääntänyt starttiakkuna toimivan 24V-järjestelmän pääkytkimen ankkuroiduttuamme edellisenä iltana nolla-asentoon, joten se "vika" oli onneksi lopulta helposti selvitetty.

Lopulta suurin osa ajasta menikin mastosta tulevien johtojen nimikoimiseen ja ankkurivalon muuttamiseen 12V toimivaksi. Nämä hommat hoidettuani sain vielä lapsien koko kesän odottaman televisionkin näkymään laittamalla mastossa olevan antennin toimintaan. Tuulimittarin paristotkin vaihtuivat samalla uusiin ja lopuksi vielä öljyt tarkastetiin sekä moottorista, että alennusvaihteesta.

Alkuiltapäivästä alakerran Herra heräsi uniltaan ja otimme suunnan kohti Sulkavaa. Mietin matkalla onko soutupaikkakunta jäänyt minulta kokonaan aiemmin käymättä ennen kuin muistin pyörähtäneeni siellä moottoripyörällä joskus yhdeksänkymmentäluvun lopussa. Sulkavan ja Puumalan maisemista löytyy nimittäin useampia hyväkuntoisia asfalttipäälysteisiä mutkateitä motoristeille.

Kauppa ja lenkkeilymahdollisuus sekä kylkikiinitys laituriin olivat mm. kriteereinä paikkaa valittaessa. Sulkavalla oleva Veneilykeskus Kulkemus vaikuttikin sopivalta pysähtymiskohteelta.

http://venelehti.fi/satamat/vuoksen-vesisto/honkasaari-sulkava/4485-sulkava/sulkava-veneilykeskus-kulkemus

Pari merinpeninkulmaa ennen saapumistamme aloin vielä katselemaan kartasta tarkemmin ajo-ohjetta satamaan. Vaikka Kulkemuksesta löytyneillä nettisivuilla laitimmaisten laitureiden vieressä kerrottiin olevan vettä muistaakseni nelisen metriä niin merikartta antoi kuitenkin satamaan vievän väylän syvyydeksi vain 1,5 metriä. Eli liian vähän Tähdelle.

Kysyessäni asiaa Kulkemuksesta puhelimella tieto osoittautui kuitenkin vääräksi. Ystävällinen naishenkilö kertoi sen olevan luultavasti perua jostakin vanhasta kartasta ja aiheuttavan heille hiukan harmia, kun ihmiset arkailevat tulla satamaan. Tarkkailin syvyyttä koko matkan ajan ja yli kaksi metriä oli koko ajan lukema ajaessamme väylää pitkin. Tähden luotaimen anturi on vielä veden pinnan alapuolella vajaassa metrissä eli todellinen syvyys väylällä on vajaat kolme metriä.

Joka tapauksessa meidät toivotettiin iloisesti tervetulleeksi Sulkavalle. Mielestäni kohtuulliseen 14 euron laiturimaksuun sisältyivät jätepiste, sähkö, siistit wc:t ja aamusaunat.

Viihtyisän sataman läheltä, kylän keskustasta löytyy hieno vuonna 1822 valmistunut kirkko. Tuohon rantaan on helppo ollut kirkkokansan rantautua. Kutsut kirkonmenoista lähettävä kellotapuli on ilmeisesti vieläkin vanhempaa perua. Se kun on todennäköisesti rakennettu jo vuonna 1770.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sulkavan_kirkko

Maallisempaa puolta harrastumahdollisuuksista puolestaan edustaa lähettyviltä löytyvä soutustadion.

Sulkavasta jäi tosiaan mukava tunnelma eikä sitä luonnollisesti himmentänyt se, että taas lapset saivat lisätä kesämuistoihinsa uusia kavereita. Legendaarinen m/s Viikinki II toi nimittäin mukanaan pikkuväkeä. 

Kaunislinjainen Viikinki-vene olisi varmasti legendaarinen ilman traagisia tapahtumia seitsemänkymmentäluvun lopussa. Sulkavalla tapaamamme aluksen sisaralus nimittäin upposi Hangon edustalla syksyllä 1978. Aiheesta lisää wikipediassa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viikinki_(moottorivene)