Tähtilaiva-blogista

Tähti Kyläniemen pohjoispuolella sijaitsevassa Lamposaaressa syyskuun lopulla.

Kuten joku on varmasti pistänyt merkille, on Tähtilaiva-blogin päivittämisessä ollut viime aikoina pitkiä taukoja. Syynä tähän ovat kipparin jatkuvat kiireet muilla elämän osa-alueilla. Niistä huolimatta Saimaallakin on kuitenkin käyty ja vieläpä useampaan kertaan. Lähivesien saariin ja myös kauemmaksi, muun muassa Anttolan suunnalle ovat nämä retket Tähteä vieneet. Edellä kerrotun ohella on remonttirintamalla myös puuhasteltu. Muun muassa ahterihytin uusi lämmityspatteri on erillisen ilmausventtiilin avulla saatettu toimintaan. Lämmitysjärjestelmän kiertovesipumppukin on vaihdettu uuteen ja samalla lisätty säätöventtiileitä jakotukkiin, jotta lämpö saataisiin tasaisemmin jakautumaan eri puolille laivaa. Uretaanin pursotusreiät etukajuutan katosta ovat myös kaikonneet ja onpa kapyysissäkin viritelty ja paranneltu miehistön muonituksessa tarvittavien laitteiden toimintaa.

Yksi syksyn kohokohdista oli myös s/s Unnukan kipparin aluksellaan minulle järjestämä vierailu höyrylaivojen joka syksyiseen Karvalakkiregattaan Laukonsaareen Savonlinnan lähelle. Mukavan illanvieton ja erinomaisen seuran vuoksi varmasti koko loppu elämäksi mieleen jäävän visiitin kruunasi vielä sen lopuksi legendaarisella s/s Saimaalla tehty paluumatka takaisin Savonlinnaan. Unnukan kun piti kiirehtiä suorinta tietä kotisatamaansa Lauritsalaa kohti jo heti sunnuntaiaamuna ja minun oli puolestaan päästävä takaisin kaupunkiin jääneelle autolleni. Suuri kiitos näistä kokemuksista molempien aluksien miehistöille!

Karvalakkiregatan laivastoa Laukonsaaressa.

S/s Saimaa tämän vuoden viimeiseltä reissultaan Laitaatsiltaan rantautuneena lokakuun alussa. Toivottavasti tämän historiallisen aluksen kunnostuksiin ja myös sen kulussa pitämiseen löytyy Suomen valtiolta ja Liikennevirastolta jatkossakin oikeanlainen tahtotila.

Kaiken edellä kerrotun puuhastelun keskellä olen myös ahkerasti pyöritellyt päässäni vuosi takaperin esille tuomaani Tähtilaiva-blogin lopettamisaihetta. Ja sen suhteen olen päätynyt sellaiseen lopputulokseen, että tänä syksynä laitan pillit pussiin. Jatkamaan kannustavista viesteistänne ja osin jopa ylistävistä kommenteistanne huolimatta asia tuntuu jotenkin yhä ajankohtaisemmalta. Kirjoittamiseen kuluva aika on vain yksinkertaisesti niin massiivinen, ettei näillä asetuksilla viidettä vuotta ilman minkäänlaista erillistä korvausta jatkaminen tunnu enää tarpeeksi kannustavalta. Ja tuon "korvausasian" halusin ottaa tähän mukaan sen takia, että rehellisesti sanottuna olen toki miettinyt erillaisia mahdollisuuksia motivoida itseäni yhä edelleenkin kaiken kiireen keskellä kirjoittamaan ja tullut siihen tulokseen, että jonkinlaisen taloudellisen hyvityksen saaminen kaikesta tutkimus- ja kirjoitustyöstä olisi varmasti yksi parhaimmista kimmokkeista.

No kuinkas tällainen motivointi sitten hoidettaisiin? Voisihan blogiin myydä vaikka mainostilaa, kuten moni bloggaaja tekee, ja ansaita sillä tavoin hiukan rahaa Tähden ylläpitoon. Helpommin sanottu kuin tehty. Ainoakaan venetarvike yms. alan liike ei nimittäin ole ollut asiasta "aikuisten oikeasti" kiinnostunut, kun pariin otteeseen olen omia ostoksiani tehdessä sitä kysynyt. Tuotteista tosin olen sillä verukkeella saanut ajoittain jopa reilustikin alennusta ja ainakin hyvää palvelua osakseni. Ja luonnollisesti olen silloin maininnut asiasta täälläkin, jotta muillekin asiakkaille tarjolla oleva hinnan huojennus koituisi hyödyksi mahdollisimman monelle laivaharrastajalle. Muutamia laiturimaksuja on myös saatu kuitattua "mainostilalla", joten sen verran taloudellista hyötyä tästä kirjoitusurakasta on siis ollut ja hyvä niin. Toki olisin tässä asiassa voinut itse yrittää olla aktiivisempi..

Toiseenkaan suuntaan mahdolliset yhteistyökumppanit eivät ole kovin aktiivisia olleet, sillä minuun päin yhteydessä on pariin otteeseen ollut vain erään nettipelifirman edustaja sähköpostilla ja silloinkin Tähtilaivan-blogisivuille olisi pitänyt piilottaa mainos, joka ei olisi saanut vaikuttaa mainokselta. Korvaus tästä olisi ymmärtääkseni ollut heidän yrityksensä nettipeleissä käytettävää rahaa. Ei siis kovinkaan motivoivaa.

Tähti ja m/s Poku Ruhassa lokakuun puolivälissä.

Eräs mielessä pyörinyt vaihtoehto on myös ollut blogin jatkaminen (kannatus)maksullisena. Eli laittaisin näille sivuille aina pienen maistiaisen jutusta, mutta lähettäisin Teille lukijoille uuteen ja koko tekstin sisältävään julkaisuun vievän linkin vasta kerta-, kuukausi- tai vaikkapa vuosimaksun maksettuanne. No mikä olisi silloin sopiva summa mistäkin? Entäpä jos joku maksaisi kertamaksun ja jäisi odottamaan nettipäätteensä ääreen linkkiä juttuun? Ja minä olisin Tähdellä nettiyhteyden tavoittamattomissa vaikkapa kahden viikon mittaisella Pietarin purjehduksella. Tietenkin voisi hommata asiaa suorittamaan jonkinmoisen nettipalvelimen/ohjelman yms, mutta mitäpä luulette, maksaisiko se?

Kolmas mahdollisuus olisi jonkinmoisen maksullisen nettilehden perustaminen, jolloin vaikkapa kerran kuukaudessa ilmestyvä "lehti" tai linkki ilmestyisi tilaajan sähköpostiin ennalta sovittuna päivänä ja kertoisi Tähti-laivan viimeisimmät kuulumiset. No olisiko se sitten mukavaa? Tylsää ainakin ja juttuahan olisi silloin keksittävä myös silloin, kun sitä ei luonnostaan olisi tarjolla.

Neljäs vaihtoehto voisi olla jonkin ylihinnoitellun Tähti-aiheisen tuotteen myyminen Teille. Tarra? Seinäkalenteri? Koko blogista painatettu kirja? Ehkä.. Mutta joku siinäkin nyppii.. Niin ja tuotteen tekeminen vie tietenkin muutenkin vähissä olevaa aikaa ja luonnollisesti sekin maksaa.

No entäpä jonkinlainen keräys? Tutka Tähdelle -kamppanja? Joukkorahoitus yms..? Almujen anelua! Suomessa rahankeräys on sitäpaitsi luvanvaraista toimintaa. Ja varsinkaan, kun yksityishenkilöt eivät käsittääkseni saa edes vastikkeetta rahaa kerätä. Jotain pitäisi siis "myydä" takaisin, jolloin palaamme neljänteen kohtaan. Vai riittääkö julkisen blogin kirjoittaminen siihen? En tiedä..

Todella suuri mietitys näissä asioissa on myös siinä, että koen blogin maksulliseksi muuttamalla jollakin "väärällä" tavoin rahastavani Teitä, eli samalla tavoin oman laivansa kanssa puuhailevia ja/tai laivaharrastuksesta muuten vain kiinnostuneita kuin itsekin olen. Toinen tuntuma on, että tällaisella toiminnalla kinuaisin almuja laivahommien kautta kohtaamiltani uusilta ihmisiltä, joista nimenomaan olen erittäin kiitollinen, tai muilta kavereiltani tai sukulaisiltani jne.. Niin ja miten juuri Tähden kuulumiset ylipäätään olisivat mielenkiintoisemmat kuin jonkin toisen aluksen, kun olen jo tullut kertoneeksi kaikenlaista? Maksullisuus nostaa siis esiin vahvasti kysymyksen, mitä uutta annettavaa minulla ja Tähdellä voisi enää olla? Uusia reissuja, uusia remontteja.. Niin, mutta mikä niissä tarjoaisi sitten uutta ja maksamisen arvoista?

Lopetuspäätöksen tiimoilta viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut ajatuksenjuoksu ei tietenkään ole jäänyt vain tähän. Olen nimittäin myös miettinyt, josko Tähden muuttaisi vaikkapa vuokraveneeksi ja mainostaisi sitä toimintaa blogissa? Tällöinhän korvaus kirjoittamisesta tulisi uusien tilausristeilyiden muodossa. No.. Ensinnäkin vuokravenekatsastus ei ole nykyään enää mahdollista ilman CE-merkintää ja sellaisen saaminen yli satavuotiaaseen alukseen vaatii vähintään 5000 euron kokoisen satsauksen. Ja Tähden tilat eivät ylipäätään muutenkaan ehkä ole soveliaimmat tuollaiseen toimintaan.

Tuosta huomaatte, että tämän harrastuksen jonkin asteinen ammattimaistaminen on myöskin ehtinyt pyörähtää ajatuksissa. Ja siitä päästäänkin jo sitten siihen, että mielelläni tekisinkin kaikenlaista laivoihin liittyvää vaikkapa osa-aikaisesti työkseni. Haasteena on kuitenkin ajanpuutteen lisäksi myös se, että minkäänlaista koulutusta ei minulla näihin puuhiin ole, lukuunottamatta Tähden myötä tullutta kokemusta ja Kotimaanliikenteen laivurin tutkintoa. Siitäkin on kasassa vasta koulun penkillä suoritettu osio, eli viralliset meripäivät puuttuu. Kuljettajankirja tosin löytyy! Muistakin kuin ajo/kansimiehen hommista olisin toki kiinnostunut. Mielelläni voisin myös toimia apumiehenä vaikkapa remonteissa, maalipensseliä heiluttaa tai miksei myös työskennellä laivapuuseppänä, jos siitä vain maksetaan. Mutta siitä päästään taas siihen, että niin varmaan moni muukin. Ja miten se taas liittyy tähän blogiin? Voisin tietenkin kertoa niistäkin puuhista täällä, kuten vaikkapa loviisalaisen Onni -laivan jutussa ja tavallaan mainostaa osaamistani tätä kautta.. Mut kyllä se nyt vain tuntuu tällä hetkellä kovin kaukaa haetulta!

M/s Tuhti ja Tähti lokakuisessa Anttolan satamassa.

Tajunnette, kuinka monenmoista ajatuksenjuoksua on tämän asian tiimoilta tullut läpi käytyä? Päätös vuorokaudessa sadasta kahteensataan lukukertaa saavan ja kaikkiaan yli 120 000 vierailua hankkineen blogin päivittämisen lopettamisesta ei siis todellakaan ole ollut helppo. Se on kuitenkin nyt tehty ja sillä selvä! Jos haluatte näihin pohdintoihin jotakin kommentoida niin asiasta saa tietenkin lähettää sähköpostia osoitteeseen tahtilaiva@gmail.com Kyseinen osoite säilyy siis edelleenkin käytössä. Mielelläni käyn siellä myös jatkossakin keskustelua mistä vaan laiva-aiheen ympärillä liikkuvasta ja jaan ilman muuta omaa asiantuntemustani siitä mahdollisesti kiinnostuneille. Tähden facebook-sivut jäävät myös käyttöön, joten sitäkin kautta varustamoomme saa tarvittaessa otettua yhteyttä. Voinpa sinne myös jossakin vaiheessa joitakin kuviakin Tähden kuulumisista laittaa..

Tärkeätä on sanoa vielä sekin, että tämä kirjoitus kaikkine aprikointeineen piti saattaa kokonaisuudessaan tietoonne, sillä kirjoittamisen lopettaminen kuin veitsellä leikaten, vailla perusteluita, ei tuntunut mahdolliselta. Uusia laivaharrastuksen kautta kohtaamiani tuttavuuksia, heidän apuaan, käyttööni antamaa valtavaa tietotaitoa ja jopa ystävyyttä jo kiittelin tuossa aiemmin, mutta tuntui myös tarpeelliselta lausua kiitoksen sana kaikille Teille lukijoille, jotka monet ilmeisen uskollisesti olette näitä kirjoitelmiani vuosien varrella tavanneet. Siispä KIITOS! Suuri kiitos kuuluu myös kaikille erittäin tervetulleita tutustumiskutsuja eri aluksiin ja paikkoihin lähettäneille! Ne ovat kaikki olleet hyvin mieleisiä ja vielä lunastamatta jääneitä tullaan varmasti vielä jatkossa hyödyntämän. Sanottua ei tietenkään myöskään ole, etteikö Tähti-laivan "julkinen" tarina voisi jossakin vaiheessa saada jatkoa vaikkapa, blogin jatko-osan, lehtiartikkeleiden, kirjan, dokumenttielokuvan tms. muodossa. Otsikko voisi silloin olla vaikkapa "Tähden matkassa Viron vesillä" tai "Satavuotiaan Tähti-laivan ruorissa Götan kanavalla" jne.. Jos jotakuta tällainen yhteistyö kiinnostaa niin edellä mainittu sähköpostiosoite on oikea paikka kertoa siitä!

Edellä kirjoitetusta voitte päätellä ja lienee tarpeellista selvyyden vuoksi myös muistuttaa, ettei Tähti ole seilaamistaan missään nimessä lopettelemassa vaan tulemme jatkossakin samalla miehistöllä liikkumaan yhtä aktiivisesti siellä sun täällä. Siispä tervetuloa juttusille silloinkin, aivan kuten tähänkin asti! Sen verran jatkan myös vielä kirjoittamista, että viimeistelen jo aiemmin tekemäni koosteen Tähden 105 vuotta kestäneestä elämästä ja laitan sen tänne jossakin vaiheessa syksyä ikäänkuin loppulausunnoksi. Muistutan myös, että kaikki nämä vajaan viiden vuoden aikana tekemäni 237 päivitystä jäävät edelleenkin tähän samaan osoitteeseen julkisiksi ja kaikkien kiinnostuneiden luettaviksi.

Tämän myötä Tähtimiehistö toivottaakin suotuisia tuulia ja kaikkea hyvää kaikille! Toivottavasti laivaharrastus saa Teidät jatkossakin pyörteisiinsä!

Suomen Höyrypursiseura ry:n Korsteeni -lehti.

Jos joskus ennenkin olen lukenut mielenkiintoisia laiva-aiheisia julkaisuja, niin ainakin vuoden 2017 Suomen Höyrypursiseura ry:n Korsteeni -lehti on sellainen. Ai miksikö kerron tästä? No.. Sain kyseisen, hiukan prameampaan ja selkeästi vuosia kestävään säilyttämiseen kannustavaan painoasuun puetun ja aika tarkalleen 130 sivua sisältävän massiivisen lukupaketin yllätyksekseni lahjaksi s/s Unnukka -laivan kipparilta juuri ennen joulua. Tähdelle mennessäni minua kehoitettiin ystävällisesti, mutta päättäväisesti poikkeamaan Lappeenrannan kohdilla muutaman ratin käännön verran sivuun kuutostietä pitkin kulkevalta reitiltäni ja noutamaan itselleni oikeasti laadukasta talviluettavaa.

Ja pakko on todellakin myöntää ja mainostaa myös Teille, että näin todellakin on! Parin viikon ajan kaikki liikenevissä ollut lukuaika on nimittäin kulunut lehden sivuja käännellen. Osa etäisemmin ja osa lähemmin tuttuja aluksia sekä monia paikannimiä, on voinut suurella ilolla ja mielenkiinnolla bongailla monelta osin hienosti tarinamuotoon kirjoitettuista artikkeleista. Toki lehti kertoo Suomen Höyrypursiseuran aktiivisesta toiminnasta vuonna 2017, mutta vielä sitäkin enemmän ilahdutti varsin kattava raportointi kaikesta muustakin laivaharrastajaa kiinnostavasta. Esimerkkinä mainittakoon seuran aluksien kunnostusten etenemiset, eri vesistöjen laivojen kuulumiset, uusien höyrykirjojen esittelyt tai vaikkapa vanhat laiva-aiheiset lehtileikkeet. Niin ja ne laivakuvat. Niitä on paljon ja monet vieläpä hyvin edustavia.

Tämän vuoden Korsteeni -lehden pääaihe on kuitenkin laivaliikenteen tapahtumat Suomessa itsenäistymisvuonna 1917. Kuten arvata saattaa, niin vilkastahan vesiliikenne on tuolloin vielä heikon tieverkon omaavassa maassamme ollut. Liikkeellä olleiden noin 750:nen höyrykäyttöisen sisävesialuksen lisäksi uusia, etenkin puurunkoisia höyrylotjia, kerrotaan valmistuneen vuoden aikana kymmeniä. Toki myös monet vanhat ovat vaihtaneet syystä tahi toisesta omistajaa.

Vaikka Ensimmäisestä maailmansodasta johtuva elintarvikepula ja talouden taantuma alkoivat vaivata Suomessa toden teolla itsenäistymisvuoden kuluessa, niin halkojen vientibuumi Venäjälle oli vielä keväällä, ennen ruplan kurssin romahtamista, voimissaan. Huippuvuonna 1916 Saimaalta kanavan kautta kerrotaan laivatun halkoja pääasiassa St. Petersburgiin noin miljoona pinokuutiometriä eli mottia. Siis kolmannes koko maamme halkoviennistä. Sen lisäksi, että Korsteeni kertoo tällä tavoin laivaliikenteen koko maalle tuottamasta taloudellisesta hyödystä, kerrotaan myös pienemmistä "arkisemmista" tapahtumista.

Esimerkiksi matkustaja-aluksista kirjoitetusta selviää, kuinka sisävesillä moni menetti laivassa nukkuessaan varkauden myötä lompakkonsa. Liekö hirsiä vedelty tällöin laivan kolmannen luokan salongissa eli roihalassa, kun näin on päässyt tapahtumaan? Ja mitäpä luulette, onko väkijuomilla ollut osuutta asiaan? Menetyksiä tosin sattui myös muualla, sillä joidenkin hinaajien kansimiehien kerrotaan litistäneen varpin väliin myös jonkin raajansa. Muutama kesän aikana sattunut hukkumistapauskin koko Suomen vesialuetta käsittelevästä jutusta paljastuu. Luonnollista on tietenkin myös se, ettei pohjakosketuksilta eikä törmäyksiltäkään voitu täysin välttyä. Kaikenlaista siis sattui.

Monista kohdista upeaa ja yltäkylläisen informatiivista lehteä sain lukea myös Vuoksenniskasta. Siis Tähden nykyisestä kotisatamasta! Tai no ainakin melkein, sillä Tähti majailee aivan siinä vieressä Niskalammin satamassa, joka puolestaan toimi aikoinaan Tornator Oy:n satamana ja jonne mm. yhtiön Tainionkoskella sijainneiden tehtaiden tarvitsema puutavara uitettiin. Myös yhtiön hinaajat käyttivät paikkaa kotisatamanaan. Monien Saimaan matkustajalaivojen, muun muassa Imatra:n (1905) ja Imatra II:sen (1906) reittien kerrotaan vuonna 1917 kulkeneen myös Vuoksenniskan kautta, joka onkin ilman muuta alueen pääsatama.

Joka tapauksessa Vuoksenniskan laivahistoriallinen arvo nousi silmissäni tämän lehden myötä huomattavasti. Luulen, että olette samaa mieltä asiasta viimeistään siinä vaiheessa, kun edelliseen lisätään vielä tieto siitä, että Saimaan oma sotalaivasto piti Vuoksenniskaa satamapaikkanaan kesällä 1917! Tämän manööverin aiheutti sama saksalaisten pelko, joka pisti venäläiset pakko-ottamaan matkustaja-aluksia sotalaivastoonsa myös Näsijärvellä. Siitä kerroinkin jo pari vuotta sitten "nykyistä Satakunnan laivastoa" käsittelevän juttuni loppupuolella. Käy lukemassa se täältä. Saimaan, aluksi vain pari alusta sisältänyt sotalaivasto, perustettiin Korsteenin mukaan jo vuonna 1915. Parin vuoden kuluessa alusmäärä lisääntyi huomattavasti ja syksyllä 1917 neljällä tykillä ja kahdella Vickers-konekiväärillä aseistetun höyrylaiva Osmon johtamaan "laivastoon" kuuluikin jo seitsemän alusta.

Tampereen pohjoispuoleisilla vesillä Näsijärvellä vuodesta 1905 vuoteen 1975 liikkuneen hienon matkustajalaiva s/s Pohjolan kovasta, vaikkakin ilmeisen väistämättömästä, kohtalostakin lehdessä tietenkin myös kerrotaan. Minäkin törmasin aluksen vuosia kuivilla olleesta rovista viime syksyisen purkamisen yhteydessä irroitettuihin kiinnityspollareihin eräällä taannoisella reissullani. Vaikka tässä näyssä on jotakin todella surullista, ymmärsin tästä jutusta aluksen lopun olleen korjauksien rahoittajien puuttumisen takia lähes vääjäämätön. Harmi!

S/s Pohjolan pollarit.

Tästä vuoden 2017 Korsteenista näin ensi kertaa myös kuvat Tähden viime vuosisadan alkupuolella Saimaan vesillä liikkuneista nimikaimoista, joista minulle on joku vanhempi laivamies joskus laiturilla haastellut. Kuvateksteistä selviävät parhaiten, vaikkakin hyvin tiivistetysti, niiden tarinat.

Lopuksi. Jos kyseinen aviisi alkoi niin sanotusti kiinnostelemaan niin ei muuta kuin klikkaus tästä ja pääset yhdessä hujauksessa Suomen Höyrypursiseuran ry:n nettisivuille. Sieltä voit tilata eri vuosien Korsteenia, sekä muutamia seuran julkaisemia höyrylaivoja käsitteleviä kirjoja. Kieltolakikesä Saimaalla -kirjaa voin suositella todella lämpimästi! Jäseneksikään tuskin kielletään liittymästä, jos höyryvisselin vihellys tuntuu kutsuvalta. Myös seuraan kuuluvat alukset esitellään näillä sivuilla informatiivisesti ja myös fiksusti vesistöittäin, joten ei muuta kuin tutustumaan. Tiedoksi ja muistutukseksi myös, että kaikki jutun kuvat, Pohjolan pollarikuvaa lukuun ottamatta, ovat kuvakaappauksia vuoden 2017 Korsteeni -lehdestä.

Tämän myötä onnellista uutta vuotta ja mukavia lukuhetkiä toivottaen! Tähtimiehistö.

Kahdenkymmenenviiden tunnin kotimatka osa 2/2.

Oraviin saavuttaessa meitä odotti siellä todella iloinen yllätys. Lappeenrantalainen ja meille tuttu s/s Unnukka oli nimittäin kiinnittyneenä lahden itäpuoliseen laivalaituriin. Aluksen omistajat suostuivat vielä siirtämään upeaa laivaansa muutaman metrin taaksepäin niin saimme sujautettua Tähden sen ja aivan laiturin etulaitaan ennen meitä kiinnityneen Armidan väliin. Pian olivatkin toisiin aluksiin tehtävät vierailukäynnit täydessä vauhdissa. Kuten tapoihin kuuluu, kaikki laivat tutkittiin niiden aikana huolellisesti ja loppuiltaa siivitettiin tietenkin vielä yhteisellä saunalla ja letunpaistolla.

S/s Unnukka, m/s Tähti ja m/s Armida Oravissa.

Aamulla kokoonnuttiin sitten unihiekan edelleenkin verestämin silmin lunastamaan illalla tehtyä lupausta. Unnukan halkoboksi oli nimittäin luvattu illan tiimellyksessä käydä porukalla täyttämässä viereisen Haponlahden kanavan laiturissa. Reilut neljä kuutiota kuivaa koivuhalkoa odottivat siellä kantajiaan. Niillä Unnukan kerrottiin pääsevän lomansa lopuksi helposti takaisin kotikulmilleen Lauritsalaan ja tarvittaessa vielä paljon pidemmällekin.

Kun viimeisetkin olivat saaneet aamupalansa syötyä ja reilua tuntia aiemmin lämpiämään laitettu höyrykattila oli saavuttanut riittävän höyrypaineen, soitimme sitten oravilaisten kuuluville komeat kolme lähtövisseliä ja läksimme matkaan. Eilisestä hitusen voimistunut lounaan puoleinen tuuli ei keikutellut vakaan oloista Unnukkaa juuri nimeksikään ajaessamme noin kuuden solmun vauhdilla kohti halostuslaituria. Höyrykone puhisi ja suhahteli rauhoittavasti ja konehuoneessa riitti mielenkiintoista katsottavaa ja ihmeteltävää koko mukaan päässeelle porukalle. Perille päästyämme kiinnittäydyimme kaikessa rauhassa tyyrpuurin puolelta tukevaan möljään, lankonki laitettiin paikoilleen ja ryhdyttiin kolmen laivan miehistöjen voimin hommiin. Noin tuntia myöhemmin hikinen urakka paketoitiin kahvittelemalla mitä parhaimmassa säässä Unnukan kannella.

Sen lisäksi, että minulle tämä minireissu oli elämäni ensimmäinen höyrylaivamatka, oli loppumatkan ajaksi tarjolla vieläkin parempaa herkkua. Sain lähtövalmisteluita Haponlahdessa tehtäessä nimittäin todella jännittävän pestin Unnukan kipparin penkille. Pian tämän komennuksen jälkeen alus jo pukattiin irti laiturista ja kone laitettiin käymään. Rauhallisesti Unnukka lähti lipumaan eteenpäin ja minä aloin kääntämään sitä paluumatkalle sekä kokeilemaan ketjuohjauksen tuntumaa. Paljoa en ollut tätä manööveriä vielä ehtinyt suorittaa, kun konehuoneeseen johtavasta puheputkesta kuului käsky. "Emme palaa Oraviin tulojälkiämme pitkin!" Paluumatka tehtäisiinkin satamamanöövereiden helpottamiseksi ja siis aivan perustellusti, kylän pohjoispuolisen reimariviidakon kautta. Siis juuri sen saman, jonka ajoimme eilen peräkanaa Armidan kanssa! Pahoitellen puheputkeen aluksen turhaa mutkittelua, oikaisin sen takaisin alkuperäiseen kulkusuuntaansa ja kysyin seuraavaksi omistajien lupaa soittaa oikeaoppiset lähtövihellykset. Kun lupa oli saatu ja homma suoritettu sekä tulevaa reittiä vielä syynätty kartasta, oli aika jatkaa Unnukan olemuksen tunnustelua.

Vaikka vauhtia pian lisättiin olivat aluksen liikkeet hyvin verkkaiset. Rauhoittavan tahdikas veden purskahtelu paapuurin kyljestä ja höyrykoneen suhina jäivät siitä päällimmäisenä mieleen. Lämpimän koneen voiteluöljyn ajoittain komentosillallekin asti kulkeutunut tuoksu, oli myös kuin tuulahdus entisajoilta, vaikken niitä ikäni puolesta olekaan saanut kokea. Herkkä ja todella tarkka ohjaus olivat myös yksi mieleen painunut yksityiskohta. Rauhallinen ja aivan pieni ohjauskettinkien kiristys aina alkuun ja sitten vain pieni kääntöliike, saivat aluksen kulkemaan piirun tarkasti juuri haluttuun suuntaan. Peräsin pysyi myös kuuliaisesti sille asetetussa asennossa.

Unnukan miehistö luonnolisesti seurasi koko ajan matkan edistymistä ja reittivalintojani, kuten varustajan toki tällaisissa tilanteissa kuuluukin. Punaisten ja vihreiden reimojen vilistäessä puolituntisen ajon jälkeen aluksen molemmin puolin olikin syytä olla tarkkana. Etenkin vastaantulevien osalta.

Aivan liian lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen alkoivat Oravin laiturit kuitenkin jälleen siintää saarien ja niemien takaa. Kysyin tässä vaiheessa kohteliaasti, halusivatko omistajat hoitaa rantautumisen itse, mutta sain kuitenkin ilokseni luvan jatkaa tähän asti hyvin mennyttä kipparointiani loppuun asti.

Noin kolmekymmentä metriä ennen laituriin tuloa laitettiin kone kokonaan vapaalle. Jo sitä ennen oli satamaan saapumisen merkiksi soitettu höyrypilliä ja laitettu kone käymään hitaampaa eteenpäin. Laiturin päässä oleva ja poijulla merkitty kivi aiheutti sen, että jouduimme ajamaan möljään hiukan jyrkemmässä kulmassa, kuin alunperin olin ajatellut. Se ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaista ongelmaa vaan Unnukka kääntyi jopa ilman potkurivirtaa kuuliaisesti oikealle kurssille. Sitten vielä muutamaa metriä ennen rantaan tuloa pieni laiturin myötäinen oikaisu ja lyhyt koneen taaksepäin käyttö. Ja niin vain olin saanut kipparoida elämäni ensimmäistä, mutten toivottavasti viimeistä, kertaa oikeaa höyrylaivaa!



Näissä hyvin iloisissa tunnelmissa jatkoimme rantabaarin terassilla lounastamisen jälkeen Tähtimiehistön kanssa omaa matkaamme. Pitäen vauhdin noin seitsemän solmun kieppeillä saavuimme pian Savonlinnaan. Kyrönsalmi jätettiin tällä kertaa meidän osaltamme rauhaan, sillä päätimme vain kaataa maston ja hurauttaa itsemme suoraan 4,5 metrin alituskorkeuden lupaavan Laitaatsillan rautatiesillan ali Pihlajaveden puolelle.

Siitä matka jatkui muutaman rantautumisyrityksen jälkeen yhtäkyytiä aina Puumalan lähettyville Kylmäsaareen asti (495h). Noilla yrityksillä viittaan siihen, että paria paikkaa katsoimme sillä silmällä, mutta kun kello oli jo tässä vaiheessa sen verran paljon, emme viitsineet mennä häiritsemään niissä jo nukkumassa olleiden toisten venekuntien yöunia. Pitkän ja hikisen päivän jälkeen halusimme nimittäin vielä itse saunoa ja antaa laivakoiramme aivan vapaasti ulkoilla yöpaikaksi valikoidussa saaressa. Niihin tyhjä Kylmäsaari tarjosi paremmat olosuhteet.

M/s Olli perässänsä m/s Heinävesi ja m/s Eero.

M/s Jermac. 

M/s Hanhi. 

M/s Helga. Nämä kaikki alukset tulivat meitä vastaan Savonlinnan ja Puumalan välillä.

Laivakoira ihailemassa Kylmäsaaren kuuta.

Kun seuraava aamu sitten koitti, oli edessä pari pientä juttua. Edellispäivän aikana olin nimittäin huomannut pilssiveden pinnan hiukan nouseen. Tuumin asiaa ja tutkin pilssiä taskulampulla. Pari syytä tähän asiaan löytyikin pian. Toinen oli pohjakaivon toisen venttiilin tiivisteen aivan pieni vuoto, joka korjaantui juuruksen mutteria kiristämällä. Toinen ja vakavampi oli jäähdytysveden ulostuloputken pään vuoto, joka päästi vettä myös sisällepäin. Konehuoneen sisäseinää pitkin valuva pieni vesinoro oli kuitenkin onneksi helposti havaittavissa, joten eipä aikaakaan niin olin irroitellut moottorin päällä laipiossa kulkevan poistoputken kokonaan. Tähdeltä löytyvistä putkitarvikkeista rakentelin seuraavaksi kylkeen uuden messinkisen läpiviennin, jonka liimasin ja kiristin tiukasti paikoilleen.

104-vuotiaan Tähden eturauhasvaivat on nyt poistettu ja komea jäähdytysvesikaari lentää taas iloisesti ulos aluksen kyljestä.

Tämän remontin jälkeen hoidin vielä korsteenin sisällä kulkevan pakoputken yläpäässä olevan ja konetta vesisateelta suojaavan läpän uudelleenkiinnityksen. Se oli nimittäin lennähtänyt jo pari päivää aikaisemmin Suvasvedellä kokonaan pois paikoiltaan. Juuri, kun tämä homma oli valmistunut alkoi Kylmäsaaren rantaan puhaltaa erittäin navakka pohjoispuhuri, joka aivan väkisin halusi irroittaa meidät sekä laiturin rannasta. Kiireen vilkkaa laitettiinkin Tähti tämän takia kulkukannalle ja suunnattiin kohti Puumalaa.

Ja nyt on läppävikakin hoidettu päiväkirurgisin toimenpitein.

Kylmäsaaren laituri meinasi äkillisen myräkän tullessa lähteä mukaamme.

Puumalassa suoritettiin vain pikainen bunkraus ja vesivarantojen täydennys. M/s Hans ja m/s Rapid olivat siellä myös, joista ensimmäisen miehistöä morjestettiin Tähden kannelta käsin lyhyesti, ennen kuin taivallusta taas jatkettiin. Hätinvirta sekä Kutveleen avokanava ja kaikki muutkin "kohteet" ohitettiin myös kovaa kyytiä, sillä illaksi oli vielä ajatus ehtiä perille Joutsenoon. Loppumatkan ajaksi nostettiin vauhtia vielä entisestäänkin, sillä perän takaa oikealta takaviistosta tulleen aallokon keinuttelu tuntui silloin vähän vaimenevan.

Hämärä kuva, jossa aivan oikeanpuolimmaisena m/s Rapid.

M/s Hans.

Keikuttelua Suur-Saimaalla Koirasaarenselällä.

Viimein illalla noin kello seitseman aikoihin kahdenkymmenen viiden ajotunnin ja kolmen vuorokauden paluumatka Suur-Saimaalle saatiin päätökseen (500,5h). Tähti oli saanut luvan majailla Joutsenossa Likosenlahdella seuraavalla viikolla järjestettävään Vanhojen laivojen regattaan asti ja olla myös niiden ajan täällä ystävälaivansa m/s Turson kyljessä. Kummankaan laivan kipparit eivät regattaan työkiireiltään nimittäin ehtisi, mutta pääsivätpähän ainakin miehistöt näin kokemaan laivakansan tapaamisen ilot myös tänä kesänä!

Imatralaisen Veneveistämö Uuden Aallon valmistama Dolphin 40 Joutsenon Likosenlahdessa.

M/s White Cat II ja m/s Mississippi samassa satamassa.

M/s Ansa.

Aina on pientä remonttia.. Ei ehkä kaikkein kaunein kuva tähän loppuun, mutta eipähän ainakaan kenellekään tule harhakuvitelmia laivaharrastuksen auvoisuudesta. Tässä on nimittäin käynnissä Likosenlahdessa tapahtunut yöllinen hiuspinnin poistotyö septipumpusta.

Laivoja Perinnelaivatelakalla ja siirtoajo kotisatamaan Imatralle

Vielä viimeinen kuva ennen vesillelaskua.

Ja niin pääsi Tähti telakan väen avustamana takaisin omaan elementtiinsä. Huolellisesti taskulampun kanssa tarkastelin keulapotkurin putken hitsaukset, kulmavaihteen läpiviennin pitävyyden, kaikuluotaimen anturin läpiviennin, uuden vesiputken liitokset ja tietenkin vannasputken vesitiiveyden. Kaikki vaikutti olevan kunnossa.

Vuototarkastukset tehtyäni ilmasin koneen jäähdytysjärjestelmän, jotta sain järvestä tulevan jäähdytysveden kiertämään kunnolla lämmönvaihtimissa. Wickström käydä puksutteli tyhjäkäynnillä hiukan epätasaisesti ja aloitinkin heti etsimään oikeata sytytysajankohtaa uutta koplinkia säätelemällä.

Vaikka koneen käynti sytytyksen ajoitusta muuttamalla hiukan tasottuikin, niin selkeästi parasta kohtaa ei vain tuntunut löytyvän. Viikon olin telakalla äheltänyt aamusta iltaan yli 16 tuntisia päiviä ja selättänyt kaikki vastaan tulleet yllättävätkin haasteet viilipyttymäisellä rauhallisuudella. Nyt oli alus jo laskettu onnistuneesti takaisin veteenkin ja kaikki oli siis telakoinnin osalta päättynyt hienosti.

Mutta ainahan pitää tulla vastaan jotakin ekstraa. Ja tällä kertaa se oli näköjään koplingin vaihtamisen aiheuttama tyystin kadonnut sytyksen ajoitus. Kesken tämän loputtomalta tuntuvan säätöurakan alkoi pikainen höyryjen laskeminen omasta pääkopasta yhtäkkiä tuntumaan todella tarpeelliselta. Päätin suorittaa sen poistumalla kokonaan konehuoneesta ulkoilmaan ja valokuvaamalla "kaikessa rauhassa" telakan muita laivoja. Tässäpä retken satoa!



Siinä Trio ja Woima.

Tässä yksityisessä huvikäytössä ja erittäin hienossa kunnossa oleva höyrykäyttöinen s/s Unnukka.

Meitäkin vesillä vastaan tullut s/s Ahti.

Siinä Vuoksela, Ansio, Rapid ja Rutola.

Puolikas Soma, Hurma ja vielä uudelleen Ahti.

Kuvat otetuani ja hiukan rauhoituttuani palasin takaisin Tähden konehuoneeseen. Vajaata tuntia myöhemmin telakka ympärillä oli hiljentynyt lauantai-illan viettoon, minun edelleenkin etsiessä oikeata sytytysajankohtaa. Soitin myöhäisestä kellonajasta huolimatta vielä koplingin vaihtaneelle dieselmiehelle ja varmistin, olisiko mahdollista, että kone lähtisi käyntiin sytytyksen ollessa 180 astetta eli puoli kierrosta väärässä? Se kun olisi koplingin kahdella pultilla toteutetun kiinnityksen takia hyvinkin mahdollista. Sain kieltävän vastauksen. Aikani hieroin siinä vielä ohimoitani, kunnes päätin lähteä pimeän juuri laskeutuessa, hiljakseen ajelemaan kohti Imatraa. Kone kuitenkin kävi vaikkakin normaalia heikommin. Samahan se olisi siinä ajellessa selvitellä vikaa, kuin käyttää konetta laiturissa ja yönkin voisi nukkua ankkurissa jossakin taipaleella. Seuraavan päivän kuluessa olisi Tähti töideni takia myös saatava laituripaikalleen Niskalammelle ja minun lähdettävä autoilemaan kotiin Etelä-Suomeen.

Vaikka höyrynpäästöä oli illalla tarvittukin ja matka lähtenyt alakuloisissa merkeissä käyntiin, niin sunnuntaiaamuna heräsin peilityyneen säähän onnellisena. Yöllä olin nimittäin ratkaissut sytytyksen kanssa ilmenneen ongelman. Telakalta lähdettyäni ja noin tunnin verran koko ajan pysähdellen ajettuani, laskin lopulta ankkurin erääseen lahdelmaan muutaman sata metriä väylän sivuun. Kone ei vain suostunut käymään tasaisesti eikä oikeata sytytysajankohtaa näyttänyt löytyvän, vaikka olin jo käynyt koko säätöasteikon pariin kertaan järjestelmällisesti läpi. Koneen lämmötkin nousivat ajaessa hiukan normaalia käyntilämpötilaa ylemmäksi. Päätinkin viimein kaikesta huolimatta kokeilla sytytyksen pyöräyttämistä 180 astetta eri kohtaan. Ja a vot kuulkaas! Taas toimi Wickström kuin ennenkin. Korkkasin samantien oluen ja toisenkin ja lämmitin koko telakkaviikon kunniaksi ensimmäistä kertaa Tähden oman saunan.

Syynä sytytyksen ajoituksen häviämiseen oli koplingin vaihdossa hukkunut ajoitusmerkki ja myös minun oma huolimattomuuteni. Olisin aivan hyvin voinut irti olevista vanhoista osista päätellä mitenpäin uuden koplingin tulisi olla. Uskoin myös tuumimatta asiaa sen tarkemmin, liian pitkään minulle kerrottuun totuuteen, että moottori ei edes kävisi, jos sytytys olisi puoli kierrosta pielessä. Mitään vaurioita kone ei kuitenkaan näyttänyt tästä hässäkästä onneksi saaneen ja soittaessani seuraavalla viikolla dieselhuoltoon, ihmeteltiin sielläkin kovasti moottorin toimimista 180 astetta väärästä sytytyksestä huolimatta. Tosin siellä sanottiin myös, että toimiakseen väärinpäin on sylinterien puristuksien oltava hyvin kohdillaan ja moottorin muutenkin erinomaisessa kunnossa. Lohduttavaa, tavallaan..

Aamulla ennen ajomatkaa Imatralle kytkin vielä sähköt uuteen kaikuluotaimeen, jotta varmistaisin senkin toimivan kunnolla. Hyvin lähtikin Echopilot pelittämään. Pohjan muodon lisäksi luotain kertoo pikselien väreillä myös pohjan materiaalista. Kovat materiaalit ovat punaisia, hiukan pehmeämmät keltaisia ja niin edelleen.

Laituripaikkansa meille talveksi vuokrannut m/s Kaljakoski sattui yhtäaikaa Imatralle vievälle väylälle. Nopeuskilpailua ei todellakaan päässyt matkalla syntymään, sillä minun oli pysähdyttävä välillä löysäämään pultteja kuumenneesta talinauhaboksista. Uusi akseli on ilmeisesti juuri sen verran vanhaa isompi, että pieni löysytys oli tarpeen.

Yllä näette keulapotkurin käyttöpainikkeen vielä tyylikkäästi "pinta-asennettuna". Pääsin telakalta lähtiessäni ja käydessäni tyhjentämässä septitankkimme myös hiukan kokeilemaan keulapotkuria. Hyvin se kyllä vaikutti toimivan ja esimerkiksi peruuttaminen haluttuun suuntaan onnistui huomattavasti aiempaa helpommin.