Alkutalven visiitit Vuoksenniskalle sekä talvisia kuvia Kanavansuun Perinnelaivatelakan laivoista.

Otsikko oikeastaan kertoo olennaisen. Pariin otteeseen olen nimittäin poikennut kuluvan vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana Niskalammilla varmistelemassa Tähden talvehtimiskuntoa. Molemmilla käynneillä tuli tietenkin tsekkailtua aluksen yleiskunto sekä ulko- että sisäpuolelta. Luonnollisesti myös pohjakaivoa jäätymiseltä suojaava ilmatasku tuli tarkistettua kummallakin kerralla ja mukava olikin havaita, että se oli säilynyt täysin ennallaan. Käyntikertojen välisen kolmen viikon jakson aikana ei sieltä siis ollut karannut ilmaa minnekään. Näin ollen molempien pohjaventtiilien voi olettaa olevan edelleenkin varsin hyvässä kunnossa.

Vaikka Vuoksen suulla on sulaa, on Tähti tiukasti jäissä kiinni.

Ensimmäisellä käynnillä operaationa oli myös jäähdytyksen merivesipumpun kokoaminen. Se kun oli jäänyt uuden tiivisteen teossa tarvittavien työkalujen puutteessa levälleen vuodenvaihteen jälkeisen veneilyreissun päätteeksi. Jos joku ei muista niin avasin pumpun tuolloin pienen vesivuodon korjaamiseksi ja sen sisuskalujen tutkimiseksi. Pakkasesta johtuen pumppua piti kokoamisoperaation tiimellyksessä lämmittää jonkin verran puhaltimella, jotta tiivisteliima varmasti kuivuisi kunnolla.

Huviakkujen jännite oli ensimmäisellä käynnilläni 12,7 volttia. Ajastimen perässä oleva ja tunnin vuorokaudessa lataava akkulaturi oli siis hoitanut tehtävänsä kohtuullisesti. Laitoin tästä huolimatta kuitenkin vielä toisen laturin lataamaan patteristoa täyspäiväisesti ilman ajastusta, kun sain sovittua naapurilaivan kipparin kanssa sen irtikytkemisen parin päivän päähän.

Helmikuun loppupuolella ajelin seuraavan kerran Etelä-Karjalan suunnalla. Tällöin huviakkujen varaus oli puolestaan 12,8 volttia, joten en tehnyt muuta kuin nostin ajastimen vuorokautisen latausajan kahteen tuntiin ja kytkin myös starttiakut latauksen piiriin. Latausajan lisäystä perustelen sillä, että jouduin vaihtamaan huviakkujen latauksessa käyttämäni laturin heikkotehoisempaan, vain muutaman ampeerin virralla lataavaan, sillä sarjaan kytkettyjen 24V starttiakkujen varaaminen ei onnistu kuin aluksemme tehokkaammalla laturilla.

Latausviritys konehuoneessa.

Kuten huomaatte, omat pienet huolensa jäissä talvehtimisessa on. Pienikin vesitilkka väärässä paikassa voi aiheuttaa vakavan ongelman ja vaikkei esimerkiksi huonosti ladattu akku laivaa pohjaan upota, niin rahallinen menetys heikon varauksen takia jäätyneen patterin myötä voi kuitenkin olla melkoinen. Yöunia parantaakseen laivurin onkin aika-ajoin syytä poiketa kaveriaan katsomassa. Pienenä lisäpontimena ainakin jälkimmäiseen vierailuun, toimi myös Uutisvuoksen verkkojulkaisussa uutisoitu ja hyvin ikävä höyrylaiva s/s Leppävirran uppoaminen Heinävedellä. Kun tiedossa oli tämän lisäksi myös pakkasen kiristyminen Etelä-Suomea myöten jopa lähemmäs kolmeakymmentä astetta, oli tarkastusreissulle oikeastaan pakko lähteä.

Onneksi näillä käynnelillä voi myös tehdä muuta ja niinpä kävinkin ulkoilemassa kirpeässä pakkassäässä Kanavansuun perinnelaivatelakan liepeillä. Seuraavassa kuvakollaasi tältä reissulta. Jos halajatte tarkempia tietoja telakan laivoista niin edellä olevan linkin takaa löytyvän sivuston ylälaidasta kannattaa klikkailla kohtia "laivat telakalla" ja "jäsenten muut alukset".

En tiedä miten onnistuin jättämään Tapolan maston kuvan ulkopuolelle, mutta näin kuitenkin kävi. Pahoittelut epäammattimaisuudesta!

 

 

 

 

Oli pakko kuvata m/s Virtuksen pallekölit, sillä olen itsekin joskus tuuminut sellaisten laittamista Tähteen. Liekö noilla oikeasti vaikutusta?

 

Onkohan tuo sinkkianodilla varustettu kohouma m/s Pellen kyljessä vesirajan alapuolella runkolauhdutuksen "kennosto"? Mitään muutakaan selitystä en sille ole keksinyt.

Sinertävää talvipäivän valoa Kanavansuun Perinnelaivatelakalla. Toivottavasti tämä historiallinen ja hyvin hoidettu paikka säilyy laivaharrastajien ilona jatkossakin. Ilman sen suomia mahdollisuuksia aluksien ylläpito hankaloituisi kovasti.

Akut kaput!

Viime päivät ovat vierähtäneet kunnostaessa kaverini juuri hankkiman kaksion 60-luvulta peräisin olevia keittiön kaappeja ja niiden ovia. Kiireisellä aikataululla tehtävä projekti on arkisen sähellyksen ohella vienyt aikani sen verran tehokkaasti, että veneen akkujen tilan raportointi Teille, on jäänyt tekemättä. Tässä kuitenkin tarinaa aiheesta.

Kuten jo kerroin, toin kolme hajonneeksi epäiltyä huviakkuamme Tähdeltä kotiin muutama päivä takaperin ja aivan kuten laivakollegan diagnoosi ennusti, niin kaksi niistä paljastui entisiksi. Akkujen kuivina näkyneiden kennojen levyt olivat monin paikoin murtuneet. Myös ulkokuoret olivat pullistuneet huomattavasti. Kolmas, ilmeisesti uusin näistä oli kuitenkin yllättäen kunnossa tai ainakin sen akkuvedet olivat tallella ja se alkoi ottamaan latausta vastaan.

Jotta päästään tarinoimaan, niin palataan kuitenkin kappaleen matkaa taaksepäin. Taisin nimittäin vihjata edellisessä blogitekstissä kuinka mennessäni Tähdelle akkujenhakureissulle minua odotti paikanpäällä mysteeri. Ei kummoinen, mutta kuitenkin. Konehuoneen hämärään astuessani vastassa ei onneksi ollut edelliskerran kaltaista laturin järjestämää vilkkuvaloshowta, vaan kaikki näytti aivan normaalilta. Laiturikaverini päälle jättämä verkkovirralla toimiva laturi latasi kunnossa olevaksi todettua 200Ah:n akkua muutaman ampeerin virralla aivan kuten kuuluikin. Muistaakseni kerroin jo senkin, että tämä laturin lataama akku oli hänen toimestaan nyt kytkettynä ainoaksi akuksi ja jätetty huolehtimaan automaattipilssipumpun mahdollisesti tarvitsemasta sähköstä. Kaikki muut rikkoutuneiksi arvellut akut oli puolestaan irroitettu tästä paketista. Rautalangasta vääntäen: akkuja oli käytössä vain yksi alkuperäisen neljän sijasta, mutta sähköjärjestelmän tulisi siitä huolimatta toimia aivan normaalisti.

Silti kääntäessäni päävirran päälle ei sähköä kuitenkaan tullut minnekään. Pienen henkisen "tupakoinnin" ja eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen aloin ensi töikseni käymään akkujen kaapelointeja taskulampun valossa käsikopelolla läpi. Tuumin, olisiko joku liitoksista päässyt löystymään? Eipä aikaakaan niin löysin suureksi hämmästyksekseni erään akkuja toisiinsa yhdistävistä kaapeleista roikkumassa piilossa akkujen takapuolella irrallaan. Kuka valopää näitä kytkentöjä on oikein tehnyt..? No vastaus on helppo. Minä itse! Asensin nimittäin juuri ennen syksyn viimeistä reissuamme huviakuillemme uuden pääkytkimen ja olin näköjään epähuomiossa unohtanut yhdistää kaikki akut toisiinsa.

Käytännössä siis tuolla kyseisellä reissulla meillä olikin valaistusta, vesipumppuja, lämpöpuhaltimia ja ylipäätään kaikkea 12V sähköä varten käytössä vain yksi jo valmiiksi kehnosti ladattu 145Ah:n akku eikä kaikki neljä akkua (yli 600Ah), kuten olin olettanut. Ei siis ihme ettei sähkö riittänyt. Arvatkaapa alkoiko oma tyhmyys harmittamaan?

Sitä pidän jo huonona tuurina, enkä vain omana tyhmyytenä, että tuolloin ongelman parissa askarrellessani mittasin yleismittarilla jännitteen aina vain helpoiten mitattavan akun navoista. Jos vain olisin suorittanut mittauksen seuraavasta akusta ja verrannut tuloksia, niin rinnan kytketyiksi olettamieni akkujen erillaiset jännitteethän olisivat heti paljastaneet huolimattoman kytkennän ja olisin tajunnut asian laidan. Mutta ei, niin ei! Lataillessani reissun loppuvaiheessa akkuja agregaatilla ja useammalla verkkovirtalaturilla tulin taas kiinnittääkseni ne "tuurilla" eri akkujen napoihin ja näin ollen kaikki akut ovat kyllä saaneet syksyllä jossakin vaiheessa latausta. Tähän soppaan, kun vielä sotkee aurinkopaneelin ja koneen oman laturin lataamisyritykset sekä pari rikkinäistä akkua niin jopas on hässäkkä valmis.

Joka tapauksessa.. Harjoitettuani varttitunnin verran sadatteluakrobatiaa tämän mysteerin parissa alkoivat asiat kuitenkin näyttämään hieman aiempaa valoisammilta. Valot nimittäin paloivat taas ja olikin aika palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja kantaa "reippain" mielin kolme akkua autoon.

Palataanpas sitten taas takaisin autotalliini.. Kaiken tämän sähellyksen jälkeen olen nyt tutkaillut akkuja kotona ja nuo yläpuolisen kuvan kaksi mustaa ovat osoittautuneet lopullisesti menetetyiksi. Muistelen edellisen omistajan maininneen niiden saattavan olla jo elämänsä ehtoopuolella, joten on tietenkin mahdollista ettei oma sekoiluni asian tiimoilta ollutkaan ongelman alullepanija vaan pikemminkin viimeinen niitti. Muistelin myös kuinka viime kesänä useamman kerran kiinnitin huomiota siihen, että täyteen suoritetusta latauksesta huolimatta akkuja kuormitettaessa jännite laski huomattavan nopeasti varsin alas. Aika ja tarmo eivät vain kaiken muun ohella riittäneet paneutumaan tähän asiaan aikaisemmin, kun sähköä kuitenkin oli saatavilla kohtuullisesti.

Yhden yön latauksen jälkeen ehjänä todennäköisesti säästyneen akun jännite oli noussut 12,1 voltista reiluun 13 volttiin. Mittaus on luonnollisesti tehty laturi irti kytkettynä. Akkuhappomittarini on mystisesti kadonnut, joten mittaus sillä on vielä tekemättä.

Loppukaneettina voi vain todeta, että pelkoni akkukaupoille joutumisesta EI osoittautunut turhaksi. Yksi uusi akku on nimittäin hankittava, jotta pysytään suunnittelemassani noin 500Ah:n huviakkukapasiteetissa. Eipä tarvitse miettiä mihin rahansa sijoittaa.

Olen tässä samalla myös yrittänyt tsempata itseäni etsimällä netistä lisäohjeita akkujen oikeaoppiseen käyttöön ja ylläpitoon. Todella monenlaisia tarinoita sieltä onkin löytynyt. Kiinnitin huomiotani myös siihen, että varsin monessa veneilyaiheisessa blogissa kerrotaan akkujen kanssa pelailusta. Yksin ei siis tämän ongelman kanssa tarvitse ainakaan olla ja oppirahoja näyttää moni muukin joutuneen maksamaan. Tästä eteenpäin on vain normaaleihin veneilyrutiineihin otettava vielä aktiivisempi akkujen kunnosta huolehtiminen.

Löysin pari erittäin informatiivista ja suurta pieteettiä osoittavaa kirjoitusta veneakkujen hengenelämästä. Käykä ihmeessä tsekkaamassa:

http://vastineita.blogspot.fi/2014/05/sahko-vai-sulfaattia-akkujen-lataaminen.html

http://www.sytalisman.fi/?page_id=424

Taas reissu Imatralle

Sain reilu viikko takaperin kokeneemmilta hiukan apua talven aikana haastavaksi muodostuneen akkuongelman selvittämisessä. Harmikseni en työkiireideni takia päässyt itse paikalle vapaaehtoiseksi ilmoittautuneen tutun laivamiehen käydessä tutkimassa Tähden huviakkujen jännitteitä Niskalammilla. Joka tapauksessa näiden tutkimusten seurauksena näyttäisi asiaan nyt vihdoinkin saatavan valaistusta. Diagnoosi nimittäin on, että yksi akuista on lähes varmasti tullut tiensä päähän ja kahden seuraavankaan tilanne ei vaikuta kovinkaan lupaavalta. Ainoastaan yksi neljästä huviakusta näyttäisi siis olevan varmasti kunnossa. Ainoa onni onnettomuudessa on, että kyseessä on nimenomaan uusin, vasta viime syksynä Motonetista hankkimani, Sznajderin 200 Ah:n akku.

Tutkimuksien ja puhelinpalaverin päätteeksi akut kytkettiin irti toisistaan ja ainoa varmasti kunnossa oleva jätettiin lataukseen ja huolehtimaan samalla automaattipilssipumpun toiminnasta. Akut olisi tietenkin voinut jättää tällä tavalla odottamaan kevättä ja niin aluksi ajattelinkin tehdä. En kuitenkaan saanut mielenrauhaa asialta ja päätin hakea nämä kolme huonokuntoiselta vaikuttavaa akkua autotalliini tarkempaa diaknoosia varten. Toiveena tietenkin on, että edes joku niistä saataisiin palaamaan riviin akkuveden lisäämisellä ja laturin elvytystoiminnolla.

Jäät olivat hävinneet Vuoksensuusta vesisateiden ja lämpimän kelin ansiosta. Mukanani ollut terhakka laivakoira halusi myös osallistua omalla tavallaan tähän yläpuoliseen otokseen.

Reissua edeltävänä iltana kirjoitellessani juuri muistilistaa laivavisiitille, teille jo aiemmin esittelemäni Herra Marjanen eli laivamme Kalarannan konepajan aikainen päälikkö, soitti minulle yllättäen. Hän kertoi löytäneensä varastoistaan vanhan jopa peräti 1940 luvun loppupuolelta olevan valokuvan konepajan alueesta. Myös konepajan toiminnasta kertovia ja hänen keräämiä lehtileikkeitä oli löytynyt. Vaikka uusia kuvia laivastamme ei edelleenkään ollut ilmaantunut, päätin muuttaa aamun reittisuunnitelmaani sen verran, että ajelisin Imatralle hänen kotinsa kautta. Marjanen tahtoi luovuttaa ilokseni valokuvat ja lehtileikkeet minulle, jotta tallentaisin ne arkistoihini kertomaan aluksemme tästäkin vaiheesta.

Tämän pienen pit stopin tehtyäni autoilin keväisessä säässä reipasta vauhtia Niskalammelle, jossa Tähti odotteli minua jäistä kokonaan vapautuneena. Kuten jo kerroin, olin suunnitellut kiireisellä aikataululla tapahtuvat satamahommat etukäteen, jotta kaikki tarvittava tulisi varmasti tehdyksi. Tällainen arkipäivänä tapahtuva käynti pääkaupunkiseudulta Imatralle onnistuu nimittäin vain tiukalla aikataululla ja moninaisia järjestelyitä tekemällä.

Huomaa keskimmäisen akun huomattava pullistuminen.

Tärkeimmän homman eli akkujen kantamisen autoon päätin hoitaa ensimmäiseksi. Sitä ennen piti kaikki irroittamani pluskaapelit tietenkin huolellisesti eristää runkokosketuksilta. Myös eräs pieni mysteeri minun piti selvittää ennen töihin ryhtymistä. Siitä kuitenkin lisää seuraavassa kirjoituksessa..

Laivakoiramme kanssa suuressa yhteisymmärryksessä nautitun herkullisen maksalaatikko -lounaan jälkeen jatkoin seuraavaksi hommia mittaamalla jääkaapin upotusreiän koon. Ajatuksenani on nimittäin laittaa syksyllä rikki menneen kaasujääkaapin tilalle tänä keväänä uusi sähkökäyttöinen jääkaappi. Vaikka akkulaturien kanssa merkkiuskollisuus kokikin muutama viikko sitten kovan kolauksen, ajattelin silti jatkaa jääkaapin kanssa tutuilla linjoilla. Suunnitelmissani on nimittäin laittaa laivaamme edellisessä veneessämmekin vailla mitään vikoja ja myös helteillä mainiosti toiminut Waecon Coolmatic -sähköjääkaappi. Useamman vuoden tuttavuuden aikana kertaakaan ei ollut voi sulaa eikä maito lämmintä. Jääpalojakin valmistimme pakastelokerossamme jopa laiturinaapureita varten. Reilun 400 Ah:n akusto ja 130W:n aurinkopaneeli moottorilaturin ohella riittivät vaivattomasti antamaan kaapille virtaa keväästä aina lokakuuhun asti. Kuulostaa varmaan maksetulta mainokselta, mutta sellainen tämä ei kuitenkaan ole. Voin tietenkin antaa tilinumeron, jos joku kokee tarpeelliseksi tehdä tästä sellaisen..

Pieniä muutostöitä tekemällä voisi jääkaappia nykyisestä hitusen isontaa, mutta kovin paljoa pelivaraa ei ole tarjolla.

Toinen tulevan kevään remontti/rakentelukohde on katolla oleva käsikäyttöinen hakuvalo. Otin jo edellisellä käynnillä umpion matkaani, mutta tuumattuani vielä lisää asiaa irroittelin nyt myös valon suojakuoren kotiin vietäväksi. Katsotaan nyt sitten, mihin tämä projekti etenee? Hiukan olen jo selvitellyt mahdollisuutta rakentaa vanhaan kuoreen usealla teholedillä ja kapealla valokuviolla toteutettu hakuvalo. Vielä en kuitenkaan osaa kertoa asiasta sen enempää.

Myös 12V ja 55A moottorilaturista näpsin muutamat kuvat. Tuumin nimittäin vaihtavani sen tilalle varmuuden vuoksi tehokkaamman 90-120A version. Jos jonkun autotallin nurkassa sattuu tuollainen toimiva tehopakkaus olemaan joutilaana, ja haluaisit myydä sen minulle, niin ota ihmeessä yhteyttä osoitteeseen  tahtilaiva@gmail.com

Sitten visiitin loppuun vielä tutut manööverit eli pohjakaivon ilmataskun tarkistus, päävirrat pois, laivan ovet lukkoon ja niin kotimatka saattoi alkaa.

Paljonko maksavat toimivat vehkeet?

Vastauksena otsikkoon voi sanoa, että ilmeisesti niin paljon, ettei minulla ole varaa sellaisiin. Nimittäin käydessäni muutama päivä takaperin Lappeenrantaan suuntautuneen työreissuni lomassa luomassa lumia Tähti -laivamme kansilta, oletin vihdoinkin akkujen jännitteen nousseen normaaliksi. Kuukautta aiemmin latauspuuhiin jättämäni uusi C-Tek automaattilaturi oli nimittäin hankittu ja viety vartavasten elvyttämään neljää huviakkuamme, jotka eräällä syksyn viimeisistä reissuista pääsivät tyhjenemään totaalisesti. Mennessäni paikalle uusi laturi esittikin parasta osaamistaan vilkuttamalla yhtäaikaa kaikkia merkkivalojaan ja välillä jopa vuorotellen jokaista peräjälkeen. Sen sijaan akkujen lataamisen se oli lopettanut kokonaan. Pimeässä konehuoneessa kohdattu näky toi mieleen lähinnä amerikkalaistyyliset iloisen pirteästi välkkyvät jouluvalot.

Kytkettyäni päävirrat ja konehuoneen valot päälle näin akkuryhmän mittarista jännitteen kyllä nousseen kuukauden takaisesta reilusta 7 voltista aina 11,6 volttiin. Sikäli oltiinkin menty parempaan suuntaan, mutta minusta ei siltikään tuntunut kovinkaan jouluiselta. Olettaisin, että automaattilaturi on hoitanut tehtäviään jonkin aikaa normaalisti ja vasta sitten antanut periksi. Tottakai mieleeni juontui ajatus akkujen mahdollisesta rikkoutumisesta ja sen aiheuttamasta laturin mahdollisesta vikatilasta tai hajoamisesta. C-Tekin kuitenkin pitäisi olla suojattu tällaisien tilanteiden varalle. Se on myös, ainakin mainospuheiden mukaan, tarkoitettu juuri nimenomaan pitkäaikaiseen, jopa talven ajan kestävään akkujen lataukseen ja ylläpitoon. Edellä kerrotun lisäksi luulisi, tai ainakin minä oletan, 240 euron hinnalla siunatun laitteen kestävän edes yhden kuukauden.

Tilannetta ihmetellessäni kokeilin tietenkin irroittaa laturin hetkeksi sekä verkkovirrasta että akuista. Takaisin kytkettäessä valoshow oli kuitenkin samanmoinen. Tämän kokeilun muutamaan kertaan toistettuani en voinut muuta kuin pakata laturin autoon. Pakko myöntää, että laitteen upottaminen järveen kävi myös mielessä. Tosin sen eteen olisi pitänyt nähdä vaivaa, kun jäät olivat ympäröineet aluksen. Päästyäni lopulta illalla majapaikkaani varmistelin vielä kertaalleen asiaa kytkemällä laturin verkkovirtaan, mutta tilanne merkkivalojen osalta ei ollut muuttunut mihinkään.

Ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi jäi lopulta laittaa perinteiset akkulaturimme "taas" töihin ja esittää varovainen pyyntö lähellä asuvalle laivamiehelle, että voisiko hän "taas" käydä puolestani irroittamassa maasähköpistokkeen vaikkapa reilun viikon päästä. Minun edestakainen matka kotoa Imatralle, kun on yli 500 kilometriä. Lopulta keskusteltuani hänen kanssaan asiasta päädyin jättämään myös laivan avaimet hänelle, jotta hän pääsisi konehuoneeseen tarkistamaan jännitteen ja voisimme sitten puhelimessa päättää vieläkö latausta jatketaan. Joten todella paljon kiitoksia "taas" sinne Imatran suuntaan!

Jospa tällä menettelyllä saadaan jännitettä lopulta nostettua ja päästään kevääseen saakka. Sitten onkin väistämättä edessä jokaisen akun tutkiminen erikseen ja huonoimmassa tapauksessa tietenkin uusien akkujen hankkiminen.

Laturin myyjään Tarvikkeet.fi -verkkokauppaan olin jo samana päivänä sähköpostiyhteydessä ja sain sieltä heti selkeät palautusohjeet. Minulle kerrottiin myös, että laite lähetetään maahantuojalle tutkittavaksi. Kai he siellä sitten suuressa viisaudessan päättävät, mitä sille tehdään, vai saanko tilalle peräti uuden laitteen?

Lumitöiden ja akkuspektaakkelin lisäksi otin myös kumiveneemme perämoottorin mukaan öljynvaihtoa varten. Myös syksyllä heikkotehoiseksi osoittautunut hakuvalo päätyi matkaan. Syykin valon huonoon näkyvyyteen selvisi umpiota irrottaessa. Heijastinpinta oli nimittäin ruostunut aivan olemattomiin.

Alapuolisessa kuvassa ovat kotimatkalla myös varakoneemme Joutsenon Dieselasennuksessa tarkastuksessa käynyt ruiskutuspumppu sekä suuttimet.