Lehtijuttuja Wanhojen Laiwojen Juhlaregatasta kesältä 2018

Tuossa Teillekin luettavaksi kahden eri lehden tekemät reportaasit kesän 2018 Wanhojen Laiwojen regatasta Rääkkylän Paksuniemestä. Ensimmäisenä Koti-Karjalan perjantaina 27.7.2018 julkaisema kertomus aiheesta ja jälkimmäisenä Kotiseutu-uutisten päivää aiemmin painosta tullut tarina. Antoisia lukuhetkiä!

Vuoden 2018 Wanhojen Laiwojen Regatta

Kuten edellisestä jutusta saitte jo lukea, oli tämän vuoden Saimaan alueen vanhojen työaluksien regattaa päätetty viettää Rääkkylän Paksuniemessä. Tämä vuoden 2013 vierassatamaksi valittu, perinteinen sekä aikoinaan hyvin vilkasliikenteinen laivaranta ja meijeripaikka, tarjoilikin tapahtumalle oikein hienot puitteet. Järjestävän tahon, eli Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen pohjoisen jaoston, aluksia olikin jo paikalla meidän kurvatessa tiistai-iltana eli muutamaa päivää ennen varsinaisen kokoontumisen alkamista laituriin (739h). Pelkästään lomailemassa he eivät siellä todellakaan olleet, sillä laivojen laituriksi paikalle tilattuja tukkinippuja oli Pihka-hinaajalla puskettu pitkin päivää paikoilleen aallonmurtajan viereen.

Käytyäni seuraavana aamuna Joensuussa ostamassa Tähteen uuden akun ja siirrettyäni aluksemme sille osoitetulle paikalle huoltolaiturin läheisyyteen, pääsin minäkin mukaan näihin valmistelupuuhiin. Päivän aikana lisääntyi muutenkin alusmäärä jatkuvasti, ja niin nippujen päällä ja rannassa hääräili lopulta melkoinen määrä porukkaa. Pari kulkusiltaa ja osa nippujen varaan tulevasta kävelytiestä ehdittiin helteisessä säässä saada valmiiksi ennen iltaa, mutta paljon jäi vielä tekemistä seuraavillekin päiville. Tosin silloin minä olin jo hyljännyt miehistöni ja alukseni työkiireideni vuoksi.

Minulle kerrottiin myöhemmin, että valtaosa laivoista oli saapunut satamaan jo torstai-iltaan mennessä. Perjantaina yksi viimeisistä paikalle ennättäneistä oli puolestaan Turso, joka kiinnittäytyi Tähden kylkeen. Näin ollen itä-kaakkoon päin osoittavan ja pohjaan ankkuroidun laiturin varassa oli lopulta kolme alusta Turso, Tähti sekä sisarlaivansa Koski, josta ottamani valokuvan onnistuin kadottamaan kamerastani. Tässä kuitenkin linkki Luston sivuilta löytyvään kuvaan Koskesta. Pohjois-Savon Wanhojen Laiwojen sivulta kohdasta alukset löytyy myös lisää tietoa hinaaja-Koskesta.

Viikonlopuksi oli luvattu hiukan edeltäviä päiviä tuulisemmat ja sateisemmat olosuhteet, mutta kukaan tuskin uskoi vinkan yltyvän sellaisiin lukemiin, joihin perjantai-iltana lopulta päästiin. Aluskolmikko alkoi nimittäin todenteolla kiskomaan laituria mukanaan kohti rantaa. Onneksi miehistöt olivat hilpeästä regattatunnelmasta huolimatta valppaina ja tuulen voimasta irronneen Tähden keulaköyden aiheuttama vaaratilanne saatiin korjattua vedättämällä Turson koneella laivat takaisin laituriin. Sen jälkeen Turso vielä irroitettiin Tähden kyljestä ja siirrettiin kiinteärakenteiseen mantereen puoleiseen huoltolaituriin. Yhteistyöllä tästäkin siis selvittiin. Sen verran tilanne kuitenkin sotki meininkiä, ettei aluksista ole tarjolla ainoatakaan yhteiskuvaa.

Seuraavana aamuna myräkän jo laannuttua palasi kippari taas Tähdelle vain huomatakseen, kuinka kaikki oli paria naarmua lukuunottamatta kunnossa. Pienien nokkaunien jälkeen loppupäivä menikin oikeastaan sadetta pidellessä ja muutamille vieraille Tähteä esitellessä. Itsekin ehdin katsastamaan regattaohjelmaan kuuluvan avoimienovienpäivän lopuksi joitakin laivoja. Suurin mielenkiinto kohdistui minulle vielä ennen näkemättömään Repola 2 -hinaajaan, jonka miehistö sattui vain olemaan juuri samaan aikaan tutustumassa Tähteen. Näin ollen tarkempi esittelykierros antoi vielä odottaa itseään.

Illan päälle oli sitten tarjolla harvinaista herkkua, kun jo Joensuussa käymisessä minua auttanut kaverini saapui Tähdelle puolisonsa ja kitaransa kanssa. Siitä musiikkielämyksestä riittää nimittäin mukavaa muisteltavaa pitkäksi aikaa! Kiitoksia todella paljon sinnepäin! Sen verran tuuli myllersi vielä Paksuniemessä lauantainakin, että illalla kesken musisoinnin vedimme laiturin tukemiseen tarkoitetun haruksen Tähden keulasta kauas rantaan.

Sunnuntaina alkoi laivoja lähteä heti aamusta pitäen kotimatkalle. Me kuitenkin päätimme vaihtaa vain paikkaa tukkinipuille Lypsyniemi ja Raja 60 aluksien väliin. Niin pääsimme jatkamaan regattatunnelmointia vielä yhdeksi illaksi ja päiväksi.

Muiden kiireiden takia lähtömme viivästyi seuraavana päivänä lopulta aina iltaan saakka, johon mennessä miehistömmekin oli jo ehtinyt kutistua yhdellä hengelle. Jo matkaan lähtenyt Armida oli nimittäin varastanut meiltä yhden jäsenen itselleen. Tästä johtuen ajoimme samalta istumalta aina Enonkoskelle saakka, jossa Tähti kiinnitettiin puolenyön tietämissä Armidan kylkeen.

Enonkoski. Vasemmalla Wihtori.

Aamulla päästiin todella hulppeat tilat omaavan m/s Wihtorin miehistön tarjoamalla autokyydillä parin kilometrin päähän kylälle kauppaan. Sen jälkeen ostettiin myöhemmin mudan makuiseksi todettua järvilohta rannan kalastajilta. Ja tutustuttiinpa vihdoinkin myös jo mainittuun Repola 2:seen, joka oli kiinnittyneenä viereiseen laituriin. Etsikääs tämäkin laiva Pohjois-Sawon Wanhojen Laiwojen alusluettelosta.

Mikäpä sitä olikaan katsellessa, kun paatti oli niin erinomaisessa kunnossa. Varustajapariskunta harmitteli, että takahytti oli vielä rakentamatta, vaikka se oli siitä huolimatta täysin asuttavassa kunnossa. Ja tottakai laivaharrastukseen kuuluvasti joitakin muitakin kohtia oli myös viimeistelemättä. Mutta kyllä minun huomioni kiinnittyi ennemminkin siihen tosiasiaan, että kahdessa vuodessa kuulin heidän rakentaneen kaiken tälle mallille. Siihen urakkaan on sisältynyt myös vajaan sadan neliön kokoinen pohjapeltienvaihtotyömaa. Siihenpä ei oikein voi muuta sanoa, kuin.. Uskomatonta!

Vahva muistijälki Repola 2:seen tutustumisen lisäksi jäi tästä pysähdyksestä myös laiturista irroittautumisesta ja matkasta seuraavaan satamapaikkaan Linnansaareen. Ne manööverit toteutettiin nimittäin Armidan kanssa kyljikkäin. Yön jäljiltä lisäsimme vain pari pitkittäissuuntaista vetoa poistavaa köyttä laivasta toiseen (joista toinen tosin katkesi lähtömanööverien aikana). Sen jälkeen hyrskäytimme molemmat koneet käyntiin. Tähdellä vedätettiin ahterit irti laiturista ja kun vapauttava huuto "ohi menee" kuultiin, irroitettiin Armidan springiköysi ja Tähdestä laitettiin pakki päälle. Huuto oli tarpeen sen takia, että jo aamulla takaamme poistuneen m/s Ekan tilalle oli parkeerannut huvivene. Armidan edessäkin oli pienempi vene hankaloittamassa manööveriä. Näin ollen springillä oli saatava perän kulma oikeaksi, jotta molemmat paatit saatiin väistettyä.

Asiassa ei olisi ollut sen kummempia haasteita, ellei virta olisi painanut meitä hiljokseen takaisin laituriin ja Tähden perän takana ei olisi ollut poijua. Kompensoin kahden aluksen massaan tottumattomana liikaa virran vaikutusta ja potkaisin köydet ensin kiristettyäni oikein voimalla aluksien ahtereita irti laiturista. Tästä syystä Tähden perä kääntyi hitusen verran liikaa ja alkoi mennä pakitettaessa suoraan päin poijua. Näin ollen ei auttanut muu kuin pyytää Armidaa peruuttamaan voimallisesti, jotta taaksepäin oleva liikkeemme jatkuisi sen aikaa, kun Tähden veto olisi pois. Poijun painuttua potkurin etupuolelle jäi Armidan koko ajan peruuttaessa Tähden hommaksi enää peruutuksen avustaminen ja suunnanpito. Ne onnistuivatkin yllättävän kätevästi käyttämällä konetta peräsin koko ajan oikealle käännettynä aina välillä pakilta eteenpäin ja pitämällä keulapotkurilla sivuttaisliikkeemme minimissään. Kun aluspakettimme oli selvillä vesillä käänsin Tähden vaihteen eteenpäin ja oikean kulkusuunnan saavutettuamme Armidakin teki niin.

Pari tuntinen matka Linnansaareen meni oikein mukavasti. Veto oli päällä molemmilla aluksilla koko ajan ja matkavauhdiksi saatiin näin reilut seitsemän solmua. Navigointi ja ohjailu sen sijaan tapahtui vuorotellen molemmilta paateilta. Näin myös kipparit pääsivät vapaavuorollaan paistattelemaan kahvikuppi kädessä helteistä kesäpäivää täkille. Pienen videonkin aiheesta kuvasin, joten tässä Teille sellainen.

Linnansaareen (747h) oli tulossa myös Repola 2, joka myöhemmin matkaan lähtemisestä huolimatta melkein tavoitti meidät. 7,8 solmua taisi kippari mainita aluksen matkanopeuden olleen tuolla siirtymällä. Kohteliaasti annoimme suurimman kiinnittyä ensin möljän järven puoleiselle laidalle. Sen jälkeen ajoimme pienemmät laivat sen molemmin puolin. Ilta kului rattoisasti liikkeellelähtiessä Repolan kyljelle unohtuneita uimatikkaita korjaillen, tarinoiden, laivakoirien toilailuita seuraillen ja tietenkin uiden. Pari purjevenettäkin tuli hyvillä mielin laivojen tarjoamaan tuulensuojaan viettämään lämmintä kesäiltaa.

Linnansaari.

M/s Ville.

Seuraavana aamupäivänä matkamme jatkui puolestaan kohti Varkautta regattamuodostelmassa samaan aikaan Linnansaaren Sammakkoniemestä irtaantuneiden Nerkoon, Villen, Pihkan ja Pulkon kanssa. Se oli meille Armidan kanssa tosin vain välietappi, sillä tämän legin päätepysäkiksi oli suunniteltu Konnuksen vanhaa kanavaa. Taipaleen kanavan kahvilassa hörppäsimme kuitenkin kello viiden iltapäiväkahaveet sillä sulkua ei aukaista pelkästään huviliikenteelle arkisin kello 6.30-8.00 ja 15.00-18.00 välillä.

Ainaista harmia! Raakavesipumppu alkoi heittämään vettä oikein kunnolla konehuoneen lattialle. Ei auttanut vaikka vaihdoin tiivistyksessä käytettävän vaseliinin jäykempään. Remonttia tulossa siis..

Aina yhtä kaunis Leppävirta ohitettiin, aivan kuten sitä ennen Unnukkakin sivuutettiin, ennen kuin saavuimme vihdoin Konnukseen (754h). Siellä ajoimme tottunein ottein vanhaan kanavaan ja riensimme auttamaan perässämme tullutta ja Taipaleen jälkeen yhdenhengen miehistöllä liikkunutta Armidaa rantaan. Jalkapalloa ja hampurilaisten paistamista taisi ohjelmamme tästä eteenpäin sisältää. Eikä myöhäistä kipparikokousta yömyssyineenkään tietenkään unohdettu.

Tämänkin Konnuksesta nappaamani kuvan mokasin, kun Armida ei näy kunnolla..

Seuraava ja tämän periodin viimeinen siirtymä vei meidät sitten Kuopion Maljalahteen (756h), jossa olimme saaneet luvan kiinnittyä vielä Pohjois-Karjalan reissulla olevan m/s Koivuniemen peräpaalupaikalle. Se olikin oikein mukava ja helpottava juttu, jonka otimme kiitollisina vastaan, sillä näin pystyimme turvallisilla mielin jättämään laivamme pariksi päiväksi odottelemaan viimeisen kesälomaviikon ajoja.

Viimeisellä Kallaveden pätkälläkin ajettiin kyljikkäin jonkin matkaa. Näin Armidan kippari ehti rauhassa järjestellä paikkoja ja siivota aluksensa ennen satamaan tuloa. Jossakin vaiheessa tuli joku lossikin vastaan..

Rääkkylän regatan odottelua ja visiitti Liperissä.

Tähden vietettyä pari viikkoa Liperissä Mattilan Marinen rannassa oli jälleen aika lähteä vesille. Kippari siirsi aluksen ensimmäiseksi tulomatkallakin käytettyä oikoväylää pitkin takaisin Joensuun Jokiasemalle tankattavaksi ja vesitäydennystä saamaan. Seuraavaksi kyytiin nousivat oma miehistö sekä pari lapsi-ikäistä vierasta suuren laukkupaljouden kanssa. Kaikkien tavaroiden löydettyä omille paikoilleen irroitetiin touvit ja suunnattiin Pyhäselälle suomalaisten keskuudessa jonkinlaisen kansallissankarin asemaan nousseen Cheekin soittaessa samaan aikaan Ilosaarirockissa.

Vaikka porukan menohalut olivat kovat niin vain reilua puoltatuntia myöhemmin järven suurimpiin saariin kuuluvan Ison Pyhäsaaren luoteispuolella koneen sammutusvipu painettiin uudelleen alas, jonka jälkeen uimatikkaat ja lankonki viriteltiin paikoilleen. Pian olikin Pyhäselän "uintikeidas" valmiina ottamaan ensimmäiset asiakkaansa vastaan. Alkuepäröinnin jälkeen koko miehistö, kippari mukaan lukien, ui ja sukelteli yli kolme tuntia 25 asteisessa järvivedessä. Tuolla epäröinnillä tarkoitan tunnetta, joka keskellä selkää uimisesta monelle itseni mukaan lukien tulee. Tieto siitä, että matka lähimpään rantaan mitataan kilometreissä ja pohjaankin joutuisi sukeltamaan toistakymmentä metriä vaikutti nimittäin alkuun selvästi suoritukseen. Pienen totuttelun jälkeen asia kuitenkin unohtui ja uimisesta tuli tämän viikon halutuinta puuhaa. Myös seuraavat kaksi päivää nimittäin vietettiin samalla tavoin eri selillä uiden. Suplautailu ja kumiveneajelu otettiin tietenkin myös mukaan täydentämään nautintoa.

Pyhäselän uintikeskus.

Yöksi siirryttiin etelämpänä sijaitsevan Suursaaren tukevaan laivalaituriin, jossa ennen nukkumaan menoa käytiin tietenkin vielä uimassa. Paikalla jo ennen meitä olleen Tinor nimisen puuveneen kipparin kanssa paransimme maailmaa myöhään yöhön ja parannusta kaipasivat seuraavana aamuna myös veneen akut, sillä aurinkopaneelin rikkoutuneen lataussäätimen aiheuttaman ylilatauksen takia ne eivät jaksaneet pyöräyttää aluksen konetta enää käymään. Tästä syystä Tähdestä irroitettiin yksi 200 Ah:n huviakuista. Moottorin startattua tulimme sopineeksi samalla myös akkukaupoista, joten toisen pottuvarpaan kynttä ei tarvinnut enää rusikoida patterin siirtämisessä takaisin Tähteen.

Suursaaren rykillä törmäsin myös Raimo Virkkuseen, joka on tehnyt hienon historiikin Laivaliikenteestä ja uittoperinteestä Liperin ja Rääkkylän vesillä 1860-2000. Hän kertoi tämänkin nykyään yksityiskäytössä olevan mökin olevan vanha uittomiesten kämppä.

Seuraavaksi ajettiin hellesäässä Arvinsalmen lossin ohi sen länsipuoliselle Ukonselälle, jossa edellispäivän uimamanööverit toistettiin. Neljä tuntia laivamme lillui tuuliajolla ennen kuin suunnattiin yöksi vain 1,2 metrin väylää pitkin Liperin laivalaituriin (735,5h). Pienin lukema noin metrin syvyydessä mittauksiaan tekevän kaikuluotaimen näytössä oli mennessä 1,8 metriä. Palumatkalla ajoin väylän kapeimmassa kohdassa hiukan keskikohdasta sivussa, jolloin luotain ei näyttänyt pieneen hetkeen yhtikäs mitään. Mihinkään emme kuitenkaan osuneet. Paikallisen Tähteä suuremman aluksen omistajan mukaan pohja on merkityllä reitillä pehmeää, joten vaaraa vakavasta pohjakosketuksesta ei väylän pienestä kulkusyvyydestä huolimatta pitäisi olla.

Kävimme kokeilemassa uimista Arvinsalmen länsipuolella pienessä Sikosaaressa. Paarmoja oli kuitenkin niin paljon, että pikaisen pulahduksen jälkeen jatkettiin samantien matkaa.

Vesiurheilua Ukonselällä.

Liperi.

Aivan Liperin tukevan betonisen laivamöljän vieressä sijaitsevan Rantamakasiinin keittiön aukioloajat tarkastettiin ensimmäiseksi rantaan päästyämme ja todettiin, että kauppa-asiat ehdittäisiin hoitaa ennen paikan mainioiksi mainostettujen pizzojen syömistä. Näillä kuvioin ja saunan lämmityksellä ilta saatiin muuttumaan yöksi oikein mukavissa merkeissä. Hyttysten takia ovia ja luukkuja jouduttiin tosin sulkemaan vähän liian aikaisin, joten lämpötila oli Tähden sisällä nukkumaan mennessä melkoinen.

Aamulla vieraili vielä moottoripyöräretkellä ollut kaverini luonamme, ennen kuin laiturille asti hyvästelemään tullutta Rantamakasiinin yrittäjää kiitettiin kädestä pitäen hyvästä palvelusta. Sen jälkeen jo edellispäivänä uintikohteena toiminut Ukonselkä valittiin jälleen miehistön yhteisellä päätöksellä tapahtumapaikaksi. Ulkolämpötila pyöri taaskin kolmenkymmenen asteen hujakoissa ja korkein ikinä näkemäni kaikuluotaimen antama vedenlämpötilalukema huomattiin myös tänään. 27,2 astetta celsiusta! Ja voin kyllä sanoa, että olihan se vesi lämmintä!

Tässä kuvassa veden lämpötila on "vain" 27,0 astetta!

Päivän kääntyessä iltaan oli keksitty myös uudet jatkosuunnitelmat, joita alettiin noudattamaan siirtymällä ensiksi Rääkkylän Paksuniemeen. Tähän tämän vuoden Wanhojen Laiwojen Regattapaikaksi valittuun satamaan oli ollut aikomus saapua vasta päivää myöhemmin keskiviikkona, mutta kun paikkakunnalla asuvan kaverini kyydillä aukeni seuraavaksi aamuksi mahdollisuus päästä käymään Joensuussa, oli suunnitelmia muutettava. Syitä kaupunki-ikävään oli kaksi. Ensimmäinen oli auton haku, sillä tarvitsisin sitä töissä käymiseen myöhemmin samalla viikolla. Toinen ja akuutimpi tarve oli uuden akun ostaminen. Liperin visitillämme sain nimittäin huomata myyneeni Tähden huviakuista parhaimman puuveneen kipparille Suursaaren rannassa. Valoja ja muita pienikulutuksisia sähkölaitteita jäljelle jääneet kaksi 200 Ah:n lyijyakkua antoivat kyllä käyttää huoletta, mutta esimerkiksi aamukahvin valmistaminen invertterin kautta toimivalla keittimellä ei onnistunut enää alkuunkaan. Edes ajohytin katolla oleva ja auringonpaisteessa pitkälti toistakymmentä ampeeria lataava 250 watin aurinkopaneeli ei vaikuttanut myönteisesti asiaan. Patteriksi valikoitui tällä kertaa järkihintainen ja vuoden takuulla oleva Puuilon 220 Ah:n AGM akku. Jää nähtäväksi, kuinka se sitten pidemmän päälle toimii?

Uusi akku paikoillaan telineessä ja vanha turkilla latauksessa. Akkuvettä täytyi lisätä melko tavalla sen kennostoihin, joten jokin hässäkkä viime syksynä tehdyn tarkastuksen jälkeen näille vanhoille akuille on sattunut.

Autonhakureissulla Joensuun Jokiasemalla kuvattu m/s Remus.

Mutta palataanpa vielä sen verran matkaan, että.. Paksuniemeen ajellessa ei tapahtunut ihmeempiä, mitä nyt toinen vieraistamme innostui pariksi tunniksi kipparoimaan Tähteä. Rantauduttuamme (739h) jatkui tilanne myöskin rauhallisena toisten paikalle jo saapuneiden aluksien miehistöjä tervehtien. Tämän päivän ajelut eivät kuitenkaan olleet vielä tässä, sillä Tähti piti voimistuneen idän puoleisen tuulen takia pyöräyttää vielä myöhemmin ympäri, jotta laineet saatiin otettua vastaan föörillä. Tällainen laituripaikan viereinen avonainen selkä osaa tarvittaessa tehdä laivan olon kaijassa hyvinkin tukalaksi. Siitä ilman kipparia regatoimaan jäänyt miehistö sai ikimuistoisen kokemuksen muutamaa päivää myöhemmin. Tästä tapahtumasta kuitenkin lisää seuraavassa päivityksessä..

Syy selviää..ehkä..

Savonrannasta lähdettyämme jatkettiin matkaa kohti Rääkkylää ja Kihaus-festivaaleja. Tarkoituksena oli pitkästä aikaa käydä Rääkkylässä moikkaamassa tuttavia ja samalla verestää muistoja kyseisistä kansanmusiikkifestivaaleista. Ajelimmekin tyynen ja aurinkoisen kelin vallitessa kohti Orivettä.

Matkan varrella kyselin puhelimella mielipiteitä moottorin käyttäytymisestä laivanetsimisprojektini kautta tutuksi tulleilta vanhemmille laivamiehiltä. Tuumattuani asiaa heidän sekä koneiden kanssa pelautuneiden sukulaismiehieni kanssa lisäsin "ensiapuna" polttoaineen sekaan huomattavasti moottoriöljyä. Tankissa oli noin 200 litraa polttoainetta ja lurautin sinne öljyä noin 4 litraa. Kuulin tämän auttaneen traktorin kanssa ruiskutuspumpun sekä -suuttimien nakutukseen ja tasanneen huomattavasti koneen käyntiä. En tiedä oliko sillä kuitenkaan suurempaa vaikutusta, mutta moottori toimi koko matkan ajan loistavasti. Mitään selkeätä merkkiä edellisen päivän tärinästä en havainnut. Ehkä aavistuksen, mutta en ole kyllä siitä aivan varma.

Heti Savonrannan jälkeen Ryttyniemen kohdalla vastaamme tuli pitkää tukkilautta perässään vetävä vielä Tähteäkin vanhempi 1908 rakennettu Chr. Kontturi-hinaaja. Hienosti näkyi useamman sadan metrin lautta sekä pari pienempää hinaajaa Gutzeitin ensimmäisen metsäpäälikön, 1847-1908 eläneen Chr. Kontturin, mukaan nimetyn aluksen perässä kulkevan.

Tämmöistä tietoa aluksesta antaa Enso-Gutzeitin historiaa käsittelevä Tukkimetsiä ja höyrylaivoja-kirja.

Gutzeitin amiraalilaivana toimineen Chr. Kontturin kohtaamisessakin oli hiukan jännitysmomenttia nimittäin vasta jälkeenpäin tajusin heidän antaneen minulle merkkiä miltä puolelta hinaaja sekä lautta ahtaassa väylän kohdassa olisi kannattanut ohittaa. Ajoin pitkän matkaa suoraan heitä kohti miettien samalla tuulen suuntaa ja lautan liikkumista. Tein päätöksen ohittaa heidät normaalisti oikealta puolelta. Välimatkaa oli vielä yli puoli kilometriä, kun hinaaja yllättäen kääntyikin vetämään lauttaa minusta katsoen oikealle ja mietin kuumeisesti mitä se voisi tarkoittaa. Onko lautta ajautumassa liikaa vasemmalle vai mitä? Arvoin siinä hetken ja taisinpa hiukan kääntää Tähden keulaa vasemmalle, mutta lopulta päätin kuitenkin jatkaa ohitusta oikealta sillä Chr. Kontturikin kääntyi takaisin alkuperäiseen kulkusuuntaansa. Sivuutettuani hinaajan ja ollessani pitkän hinausvaijerin kohdalla havaitsin lautan ja edessäni olevan niemen kärjen välimatkan olevan vain noin 50 metriä. Olin kyllä tutkinut merikartasta jo etukäteen, että syvää vettä riittää vaikka joutuisin ajamaan reilun kymmenen metrin päästä niemestä ja niemenkärjen jälkeenkään ei olisi mitään ongelmaa vaikka joutuisin ajamaan reilusti väylän ulkopuolella. Jännittävää se silti oli ja ymmärsin heti, että minua oli yritetty ohjausliikkeellä ystävällisesti neuvoa ohittamaan lautta minusta katsoen vasemmalta puolelta, jossa vapaata vettä olisi ollut vieläkin enemmän tarjolla. Ensi kerralla tietää sitten tämänkin.

Matkaa tosiaan jatkettiin Paasselän, Savonselän ja Ukonselän kautta Arvinsalmen lossille kauniissa kelissä ja mitään ylimääräisiä sivuääniä ei koneesta kuulunut.

Iltamassa saavuimme  hyvästä palvelusta kuuluun Paksuniemen viersasvenesatamaan Rääkylässä ja parkkeerasimme Tähden tankkauslaiturin viereiseen vapaaseen laituriin. Itse satamalahteen emme uskaltaneet sen ahtauden takia ajaa. Alla oleva kuva seuraavalta illalta, kun satamassa on jo hiukan ruuhkaa.