Koivukannanniemestä eteenpäin kohti Savonrantaa ja Puhosta.

Koivukannan lossin mantereen puoleisessa päässä sijaitseva pieni retkisatama ei ehkä ole kaikkein eniten yksityisyyttä kaipaavan venematkaajan lempipaikka. Nuotiopaikoilla grillaamassa ja iltaa istumassa käyvät lähialueen ihmiset sekä aivan vieressä yötä myöten liikkuva lossi aiheuttavat ymmärrettävästi hiukan ääntä. Ne eivät meitä kuitenkaan hätkäyttäneet, vaan pitkän ajopäivän jälkeinen yö nukuttiin Tähti -laivalla oikein makoisasti.

Koivukannanniemi.

Seuraavana aamupäivänä jatkettiin taas matkaa, kunhan oli ensin kierretty taaksemme poijupaikalle kiinnittynyt purjevene. Kyseisen paatin tapasimme muuten edellisen kerran Kotkan edustan Kaunissaaressa pari vuotta takaperin. Savonlinna ei kuulunut tällä kertaa matkaohjelmaamme, vaan huristelimme kovassa vastavirrassa masto kaadettuna Laitaatsillan kautta suoraan kaupungin pohjoispuoliselle Haapavedelle, josta suunnimme kohti Haponlahden avokanavaa. Siellä pysähdyttiin lounaalle ja pienille päiväunille, jottei homma menisi pelkäksi ajamiseksi. Jo vähän ennen kanavassa olevaa laituria täytyi nopeutta hiljentää, sillä peura ylitti uoman uimalla noin 50 metrin päästä edestämme.

Haponlahden kanava.

Illaksi jyristelimme vielä Savonrannan palvelusatamaan (671h.), jossa ei kylläkään ollut tarjolla minkäänlaisia palveluita, kun paikka oli kiinni. Eipä sillä, että niitä olisimme kaivanneetkaan, sillä kävimme ennen nukkumaanmenoa vain kylällä iltakävelyllä. Seuraavana aamupäivänä ennen laiturista irroittautumista ulkoilutin vielä laivakoiraamme rannassa. Tulin siinä samalla katsastaneeksi paikan infotaulua ja äkänneeksi sieltä aika kovan oloiset laiturivuokrat. Tällaisiin hintoihin päästään yleensä vain suuremmissa kaupungeissa, joten ehkä olikin ihan hyvä, ettei paikka ollut auki..

Savonranta.

Savonrannan Piippuhalli, jossa pidetään ainakin taidenäyttelyitä. 

Oli tainnut uittoporukalta jääkaappi tyhjentyä, kun pienemmän apuhinaajan kippari oli lähetetty kauppa-asioille. 

Jätettyämme Savonrannan taaksemme ajoimme muinaisen meteoriitin kymmenkilometriseen kraateriin muodostuneelle Oriveden Paasselälle, joka oli lähes peilityyni. Tuulettomat ja aurinkoiset olosuhteet houkuttelivat jopa kipparin kannelle, tosin ei auringonottoon, vaan vaihtamaan toiletin katon toimimatonta aurinkokennotuuletinta uuteen.

Selän pohjoislaidalla hommat olivat jo onneksi paketissa. Niinpä kippari tarttui taas ruoriin ja pyöräytti Tähden kaakkoiselle kurssille kohti Puhosta, erästä Pohjois-Karjalaan suuntautuvan reissumme pääkohdetta. Huomaan kyllä, että naureskelette siellä! Tuskin Puhos (677h.) nimittäin kuuluu juuri minkään huviveneen kohteisiin ylipäätään. Minua paikka on kuitenkin kiinnostanut siitä lähtien, kun kuulin siellä rakennetun Suomen ensimmäisen höyrylaivan.

Mutkikas ja paljon merimerkkejä sisältävä Puhoksen reitti näkyy tästä hyvin. Meidän satamapaikkamme oli kartassa numerolla 5524 merkityssä Myllyniemessä. Virallinen rahtisatama Port of Puhos löytyy numerolla 3 merkityn neliön itälaidalta.

M/s Adamas Port of Puhoksessa.

Ravintolalaivana toiminut ja nyt myynnissä oleva m/s Pyhäjärvi aivan Puhoslahden kaakkoiskulmassa.

Puhoksen suuri mies oli vuonna 1803 Kiteen Suorlahdella syntynyt Nils Ludvig Arppe. Perinnöksi saamansa Puhoksen sahan kautta hän kiinnostui ja päätyi kehittelemään monenlaisia liiketoimia ja uusia toimintamalleja monille aloille, niittyjen vesitysjärjestelmästä, meijerin (nykyäänkin toiminnassa oleva koulutila) kautta aina laivojen ja lotjien rakentamiseen. Puhoksen valimolla ja konepajalla tehtiin myöhemmin myös höyrykoneita, mutta vuonna 1833 valmistuneeseen Ilmariseen koneet ja niiden asentajat hankittiin vielä ulkomailta. "Ilmarinen veti sahatavaralotjia Saimaan eteläsatamiin toistakymmentä vuotta. Paluukuormaan lastattiin jauhoja, suolaa, kahvia ja muuta tarpeellista. Matkustajatkin pääsivät kyytiin, jos tilaa oli. Arppe vuokrasi alusta ja rahtitilaa myös muille." Näin kerrotaan satamapaikkamme lähelle Myllyniemeen pystytetyissä opastauluissa.

Mylly.

Kiskoilla liikkuva ja alapuolisessa kuvassa olevan voimalaitoksen ohittava uittonippujen kuljetusvaunu.

Puhoksen konepajan valmistama höyrykone.

Muutenkin paikkaan on selkeästi Kiteen kaupungin taholta satsattu. Nurmikot on leikattu, vanha mylly on edelleenkin käytössä ja tavallaan alueen merkittävästä teollisesta historiasta kertoo sekin, että tukkirekkojen kuljettajat vieläkin niputtavat kuormansa rannassa ennen kuin kurottaja nostaa ne järveen odottelemaan hinaajaa. Toki Puhos sijaitsee syrjässä pääväylistä, mutta palkinnoksi tänne poikkeamisesta saa rauhallisen sekä mielenkiintoisen satamapaikan ja mikäs sen parempaa!

Meille mukavaa lisäväriä Puhoksen pysähdykseen antoivat vielä Tähdelle vieraisille tulleet paikallishistoriaa tuntevat sukulaiset, joiden kanssa tehtiin pienet risteilyt lähialueelle sekä vesitse, että maitse. Kiertoajeluiden sekä niiden ohessa nautittujen lettukahvien jälkeen unikin taas maistui niin hyvin, että seuraavan aamun lähtö tapahtui vasta myöhään iltapäivällä. Vaikka taivaalta oli yön aikana tipahtanut joku vesikuuro, oli veneilykeli taaskin erinomainen. Niinpä ajelimme seuraavaksi Rääkkylän ohi aina Pyhäselälle saakka.

Pian Puhoksesta lähdön jälkeen vastaan tullut RMS Neudorf.

Tyyntä Orivedellä.

Kivisalmessa näkyi suuren proomun lisäksi olevan jokin pienempi hinaaja nostettuna rantaan.

Pyhäselkä. Vastarantaa hädin tuskin näkyy.

Tarkoitus oli alunperin rantautua Joensuuhun, mutta olosuhteet oikeastaan pakottivat meidät jäämään vielä yhdeksi yöksi ankkuriin Ison Pyhäsaaren pohjoispuolelle (682,5h.). Komea auringonlasku ja noin kymmeneen asti saaren takaa maltillisesti puhaltanut tuuli kruunasivat illan. Yhdentoista aikoihin jouduimme kuitenkin siirtymään paremmin voimistuneelta lounaistuulelta suojaavaan ankkuripaikkaan.

Illallinen valmistumassa.

Ankkurissa Ison Pyhäsaaren pohjoispuolella.

Tämän pätkän viimeiseksi aamuksi jäi siis vain lyhyt alle tunnin legi Joensuun Jokiaseman laituriin. Sieltä olimme nimittäin onnistuneet tutunkauppojen myötä hankkimaan laituripaikan Tähdelle kolmen seuraavan yön ajaksi.

Jokiasema Joensuu.

Visiitti Puruvedelle

Hotelli Punkaharju.

Hotellin viiden ruokalajin illallisen pääruokana oli tällä kertaa erinomaista sienirisottoa, joka tuskin oli tehty näistä..

Ennen lähtöä aamupuhteella vaihdettiin neljä kesää kestänyt kumiveneen hinausköysi uuteen.

Siinäpä alkuun muutama kuva, mutta nyt itse tarinaan.. Mahat pullollaan nukuimme yön Hotelli Punkaharjun laiturissa. Aamupäivällä puuhailtiin ja ulkoiltiin lähiympäristössä, ennen kuin kuitattiin laiturimaksu hotellin receptioniin ja kahteen vahtiin jakautuneen miehistön voimin siirrettiin Tähti sekä auto muutaman kilometrin päähän Puruveden puolelle johtavan Punkasalmen sillan kupeeseen. Sieltä muun miehistön olisi vaivattomampi ottaa jälkimmäinen taas allensa parin päivän päästä tapahtuvalla paluumatkallamme. Mainittakoon tässä, että siirtymän hotellilta sillalle sekä molempien päiden laiturimanööverit Tähteä kipparoi miehistömme nuorimmainen. Vanhemman polven ohjeita noudattaen peruutettiin siis onnistuneesti pois laiturista, tehtiin siirtoajo ja kiinnityttiin seuraavaan kaijaan.

Tähti taustallaan Punkasalmen silta.

Noukittuamme autolla paikalle tulleet takaisin Tähden kyytiin, alitimme seuraavaksi masto kaadettuna Punkasalmen vain 4,5 metrin alituskorkeuden omaavan sillan. Tarkkaa Puruveden puoleista yöpymiskohdetta ei vielä tässä vaiheessa ollut päätetty, mutta netin avulla siksi valikoitui pian vesistön koilliskulmalla sijaitseva Linnasaari. Kuten tuossa linkissä mainitaan, Puruvesi kuuluu maailman seitsemän puhtaimman vesistön joukkoon. Ja se on kyllä helppo uskoa! Keneltäpä olisi voinut jäädä huomaamatta laivan kyljestä juokseva poikkeuksellisen kirkas jäähdytysvesi, joka näytti kuin suoraan vesijohtoverkosta otetulta?

Kun veden lisäksi sääkin oli syksyiseen ajankohtaan nähden harvinaisen kirkas ja lämmin, tuntui erikoiselta tehdä myös sellainen huomio, ettei näköpiiriimme koko noin nelituntisen rupeaman (eikä itseasiassa koko viikonlopun) aikana ilmaantunut ainoatakaan toista matkakäyttöön tarkoitettua venettä. Sen sijaan uistelemassa olevia pienempiä aluksia, aina kumiveneistä suurempiin HT-veneisiin asti, havaittiin lopulle toistakymmentä.

Vastaan tuli myös rinnakkain kiinnitetyt ammattikalastajien alukset, joiden takakansilla taisivat perkuuhommat olla paraillaan käynnissä.

Päästyämme Linnasaareen (568,5h), ei mikään paikasta meitä informoinut ennakkotieto ollut mielestämme liioitteleva, niin kirkasta vesi oli. Näkyvyys pohjaanpäin oli helposti 2,5 metriä, ellei vielä paljon enemmänkin. Sen lisäksi meidän ihasteltavaksemme tarjoiltiin vielä syvälle saaren sisään kurottava suojainen, hiekkarantainen ja upean auringonlaskun tarjoava lahdukka. Mielestäni tällaista paikkaa voisi helposti kutsua vaikkapa paratiisiksi. No korjattakoon sen verran, että ainakin kesäparatiisiksi!

Valmiita rantautumis- ja tulipaikkoja Linnasaaressa oli useita, mutta Tähden keulalle ei silti ensi alkuun näyttänyt löytyvän sopivaa kohtaa, jossa lankonki tai tikkaat yltäisivät kuiville. Idän puoleisen rannan nuotiokatoksessa tulia sytyttelevät ja sen ympärillä vesirajassa lippoja heittelevät nuoret miehet osasivat kuitenkin auttaa meitä. He osoittivat siltä rannalta heidän mielestään syvimmän kohdan ja siirsivät myös siihen parkeeraamansa Busterin ystävällisesti pois tieltämme. Näin pääsimme tarpeeksi lähelle rantaviivaa ja tikkaita pitkin kuivin jaloin maihin. Paikka oli muuten aivan täydellinen, mutta vedenalainen hietapenkka oli jopa turhankin jyrkkä Tähden jääkeulalle. Tästä syystä keskilaivaan tulleet harusköydet täytyi vetää todella tiukalle, jottei keula luiskahtaisi rannasta omille teilleen.

Iltapäivän ja illan ajan ihmettelimme ja tutkimme saarta sekä kävellen että kumiveneellä. Upeasta luonnosta huolimatta, suurin mieleen jäänyt erikoisuus taisi kuitenkin olla samaisten meitä rantautumispuuhissa auttaneiden miesten Tähden miehistön nuorimmille esittelemä tikkupulla. Heidän taikinavarastot olivat nimittäin niin riittoisia, että siitä riitti mainiosti meillekin. Myös paistaminen neuvottiin oppilaille kädestä pitäen. Kiitoksia vain tästäkin kokemuksesta!

Muista vierailijoista illan aikana kokonaan tyhjentyneen saaren hiljainen ja täysin valosaasteeton yö aiheutti myös sen, että vielä ennen nukkumaan menoa koko miehistö marssitettiin kannelle. Kaikki Tähden ulospäin kajoaan loistavat valot sammutettiin ja katseltiin kiikareilla sekä paljain silmin pitkän aikaa kirkasta ja täysin pilvetöntä tähtitaivasta.

Linnasaareen mennessä ja sieltä palatessa oiottiin taas hitusen merkittyjen väylien ulkopuolella. Kokka taitaa osoittaa tässä kuvassa pientä Mykkii nimistä saarta kohden.

Seuraavana päivänä lähes helteisessä ja parhaimmillaan melkein 20 celsiusasteen lämpötilassa Tähti palasi tulojälkiään pitkin aina Vasaransaareen nurkille asti takaisinpäin, ennen kuin otti suuntiman pohjoiseen Kerimäelle. Sinne vievästä kahdesta mahdollisesta väylästä valikoitui jostakin kumman syystä kuljettavaksi itäisempi. Se johti paria tuntia myöhemmin tilanteeseen, jossa olimme kaukana kirkonkylän itäpuolella, liian matalalla väylällä, ajamassa aivan liian heiveröiseen laituriin. Tästä johtuen pyöräytimme viime metreillä ympäri ja ankkuroimme Hytermänselän puolelle aivan Veneenniemen kärjen tuntumaan. Sen jälkeen tankattiin kumiveneen perämoottori ja lähdettiin sen avittamana jatkamaan taivallusta kohti Kerimäen virallista venesatamaa.

Ankkurissa Veneenniemen kärjen lähellä.

Ensin ylitettiin Olavinlahti, sitten alitettiin Tavisalon maantiesilta ja lopulta kierrettiin Jouhenniemi ja niin oltiin perillä hyvin idyllisessä Kirkkorannan venesatamassa. Täällä vierailun todellinen syy oli luonnollisesti maailman suurin ja jo vuonna 1848 käyttöön vihitty puukirkko. Mukava olisi kuitenkin ollut myös ajaa Tähti tähän kauniiseen satamaan ja jäädä vaikka yöksi. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, ettei rohkeus siihen riittänyt. Oman reittisekoilumme aiheutti nimittäin, tai ainakin siihen hyvin suurelta osin vaikutti, Kirkonrannan satamaan johtavan väylän syvyydestä saatu vähäinen etukäteistieto. Merikartan mukaan tänne ei olisi nimittäin 1,7 metrin syväyksellä mitään asiaa. Kumiveneellä ajellessa väylä kuitenkin vaikutti "ehkä" mahdolliselta kulkea ja tapasimmepa satamasta jopa purjeveneen. Tai no voihan siinä tietenkin olla nostoköli tai alle 1,5 metrin syväys..

Joka tapauksessa mistään netin syövereistä emme löytäneet varmistusta tänne Sammalselältä tulevan väylän kulkusyvyydestä. Ja kun (seli seli.. ja piipi piipi..) toinen Hälvän saaren itä- ja pohjoispuolitse kiertävä reitti vaikutti vievän meidät selkeästi johonkin laituriin päättelimme sen virheellisesti paremmaksi. Tällä kokemuksella voisimme kuitenkin Tähtilaivueesta suositella ainakin Kerimäen sataman kulkusyvyyksien ja tarvittaessa myös mahdollisten ajo-ohjeiden lisäämistä, esimerkiksi noille Venesatamat.fi- ja Venelehti.fi- sivustoille. Uskoisin nimittäin monen muunkin käyttävän niitä hakiessaan uusia satama- ja rantautumispaikkoja. Tuollaisen rauhaisan saaristolaistyylisen miljöön ei millään soisi jäävän enemmän vettä vaativien aluksien miehistöiltäkään käymättä.

Kiinnitettyämme kumiveneen, kiertelimme kirkonmaalla ja kylällä parin tunnin ajan. Ainoat auki olevat paikat olivat luultavasti sunnuntaista johtuen lähikauppa ja R-kioski, joten tarkemmin emme päässeet esimerkiksi kirkon sisätiloihin tai vaikkapa sen läheisyydessä olleeseen Suomen järvikalastusmuseoon tutustumaan. Ulkoapäin kauniit ja hyväkuntoiset rakennukset olivat kuitenkin vapaasti katseltavissa. Niihin kun vielä lisää Kalastajatilan pihapiirin ja sataman punaiset venevajat, niin ei meiltä onneksi kohteet kesken loppuneet.

 

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun hurautimme ajaa kumiveneellä takaisin Tähdelle. Heti ankkurinnoston jälkeen jatkoimme myös ajeluamme eteenpäin. Petri niminen saari oli jo aiemmin esiintynyt edukseen siitä kirjoitetuissa luonnehdinnoissa, joten suuntasimme nyt sinne. Mukavaa oli myös se, että saaren itärannan satamapaikkaan löytyi kapean väylän kautta neuvovat selkeät ajo-ohjeet.

Osaksi merkittyjen väylien ulkopuolella kulkien suunnistimme mahdollisimman suoraa ja nopeaa reittiä ensin saaren eteläpuolelle. Sinne saapuessamme oli kuitenkin pimeä jo ehtinyt laskeutua, joten viimeinen aivan kaislikon reunoja hipova kapea uoma täytyi ajaa valojen loisteessa. Hiekkapenkat aluksen molemmin puolin näkyivät kirkkaassa vedessä erittäin selvästi. Kaislojen varsia saattoi myös katseellaan seurata aina pohjaan asti. Keskilaivassa oleva kaikuluotain näytti useaan otteeseen vain 0,8m ja 0,6m lukemia, joten syvyyttä ei ollut yhtään liikaa. Tähteä luotsattiin kuitenkin eteenpäin pienillä potkurin potkuilla, varovaisilla peräsimen käännöillä ja keulapotkurilla. Näillä viimeksi mainituilla lähinnä sen takia, ettei kapealla väylällä aluksen ahteri oikein voinut kulkea eri kohdasta kuin kokka.

Pimeällä Petrisaaren kapeassa uomassa.

Jännittävän viisiminuuttisen jälkeen olimme kuitenkin turvallisesti saaren itäpuolisessa suojaisessa lahdelmassa. Siellä rantaa kohti hiipiessämme laitoimme peräköyden kiinni erääseen paikalla olleista kolmesta poijusta. Tarkoitus oli sillä tavoin välttyä harusköysien vetämiseltä. Hiekkainen ranta oli kuitenkin niin matala ettemme päässeet lähellekään vesirajaa. Pieni perän takaa eli idästäpäin käyvä tuulenvire sai meidät sen jälkeen kokeilemaan meille uutta kiinnitystapaa, kun peruutimme peräköysi edelleenkin kiinni poijussa pois rannasta ja käänsimme keulamme vasten tuulta. Sen jälkeen ajettiin parikymmentä metriä eteenpäin ennen kuin laskettiin ankkuri. Näin saimme pidettyä peräköyden avulla ankkuriketjun koko yön kireällä, eikä meidän tarvinnut kuunnella sen kolinaa ja raapimista.

Petrisaaren kirkkailla vesillä ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa nähdä Tähden potkuria ja peräsintä.

Petrisaareen (574h) ei miehistö suuremmin ehtinyt tällä lyhyellä visiitillä tutustua. Kippari ja laivakoira siellä vain hoitivat pariin otteeseen "asioitaan" ennen kuin seuraavana aamuna suuntasimme takaisin kohti Punkaharjua. Hieno hiekkaranta ja koko paikka muutenkin jäivät kyllä siitä huolimatta mieleen, joten uusi reissu tänne joskus tulevaisuudessa, olisi kyllä enemmän kuin tervetullut kokemus. Tervetullut oli myös vilahdus Norpasta, joka näyttäytyi meille Harvanselällä aivan Harvan saaren pohjoispuolella. Jos ymmärsin oikein, ovat norpat tulleet paluumuuttajina takaisin Puruvedelle vasta aivan viime vuosina. Kalastus kun oli saanut ne häviämään näiltä vesiltä kokonaan jo joskus 1950 luvulla.

Kuten suunnitelma oli ollutkin, muu miehistö poistui aluksesta Punkasalmen sillan korvassa olevassa satamassa (575,5h) ja Tähti lähti kippari/laivakoira yhdistelmän luotsaamana paarustamaan kohti kotia. Ajattelin tällä kertaa välttää Pihlajaveden eteläosia ja niinpä ajelimme aurinkoisessa ja lämpimässä syyskelissä Moinsalmentien alittavan Virtasalmen aukaistavan sillan kautta.

Sen jälkeen suunnittiin lähelle Savonlinnaa ennen kuin käännyttiin kohti länttä vievälle Pitkälle-Pihlajavedelle. Sieltä reitti siirtyi puolestaan Laukansaaren vieritse mutkittelemaan kohti viime vuonnakin vierailtua Kesamonsaaren Piispanhuvilaa (579h), jossa pidettiin lyhyt ruokatauko. Tässä linkki siihen tarinaan. Pihamaan lähes koskemattomat viinimarjapensaat tarjosivat siellä meille oikein maittavaa jälkiruokaa.

Seuraavaksi ajettiin sitten Vekaraan, josta puolestaan käännyttiin Enovedelle Partalansaaren länsipuoliselle reitille. Tätä luonnon muovaamaa ja mielestäni erittäin kaunista väylää lasketeltiin aina hämärän tuloon asti, jolloin satuimme juuri sopivasti olemaan Mannilanniemen ilmeisesti lakkautetun vierasvenesataman kohdalla (582,5h). Ajoimme kuitenkin rohkeasti hiljaiseen laituriin ja vietimme siinä yön lähtien aamulla jatkamaan matkaa jo kello seitsemän.

Peilityynessä kelissä Vänkäläisenselällä ennen Vekaraa oli hyvä kokeilla paljonko Tähti todellisuudessa kulkee. Pienen huopaamisen jälkeen lukemaksi vakiintui 8,2 solmua.

Vekaran lossi.

Sulkavan Linnavuori.

Mannilanniemen laituri.

Eilisestä täysin muuttunut sumuinen syyskuinen ilmanala tarjosi meille seuraavana aamuna rauhallista ja unettavaa ajokeliä. Näkyvyys vaihteli muutamasta sadasta metristä ehkä noin kilometriin. Vettä sateli välillä, mutta tuuli pysyi onneksi maltillisissa lukemissa. Puumalassa etäältä kuvattujen m/s Arvon ja m/s Martti 4:sen jälkeen Lehmäiselän koillispuolella nähtiin Pölli 1-puskija yrittämässä proomunsa kanssa pienen saaren rantaan sekä vilaukselta Lossi 169 ajamassa edellämme kohti Hätinvirtaa. Hätinvirran telakalta tavattiin puolestaan m/s Pankakoski, m/s Ahti ja s/s Juno ilman ajohyttiä. Hinaaja Olli tuli myöhemmin vastaan Nuottaluodon kohdalla. Jo aiemmin mainittu Lossi 169 ohitettiin pian sen jälkeen ja myös m/s Hanhi puski vastaan Myhkiönselän puolella.

Upea kaksikko Puumalassa m/s Arvo ja m/s Martti 4. Molemmista löytyy mukavasti tietoa noiden linkkien takaa.

M/s Pölli 1.

M/s Olli tulee vasemmalla vastaan ja oikealla oleva Lossi 169 ohitetaan kohta.

M/s Hanhi.

Tuntimittarin lukeman ollessa 588,5h lukittiin viimein yli puolitoistaviikkoisen syysreissun päätteeksi Tähden ovet. Ajotunteja tällä Niskalampi-Lappeenranta-Marjo-Lappeenranta-Viipuri-Ilkonsaari-Puumala-Vekara-Punkaharju-Linnasaari-Kerimäki-Petri-Vekara-Puumala-Hätinvirta-Niskalampi -pyrähdyksellä kertyi yhteensä 62,5h. Jospa pahimmat ajohalut olisivat tällä toimenpiteellä hetkeksi tyydytetyt, sillä seuraavasta käynnistä Tähdellä ei ole tällä erää vielä varmaa tietoa. Miehistön loppuvuoden yhteiset loma-ajat ovat nimittäin niin sanotusti kortilla. Eiköhän jotakin puuhailureissuja kalenteriin kuitenkin ilmaannu, mutta niistä sitten lisää taas myöhemmin.

Yksi mielestäni kertomisen arvoinen asia vielä tähän loppuun. Tulin nimittäin tämän reissun pitkien ajopäivien aikana laskeneeksi kahden vuoden ja neljän kuukauden ja noin 550 ajotunnin ajalta, Tähden Wickström -moottorin tuntikulutuksen. Se on mielestäni erittäin kohtuullinen 7,7 litraa! Varsinkin, kun ottaa huomioon, että tulokseen sisältyy muutamaa todella lyhyttä ja ainoastaan muutaman tunnin mittaista katkosta lukuunottamatta myös kamiinan käyttämät polttoaineet. Meillä on käytännössä ollut menneenäkin kesänä lämmitys koko ajan yötä-päivää päällä, vaikkakin pienellä teholla, aina Tähdellä ollessamme. Tämän laskelman valossa voinkin helposti uskoa minulle jo aikoinaan kaupantekohetkellä kerrotun moottorin tuntikulutuksen, jonka sanottiin silloin pyörivän 6-7 litran lukemissa.