Näytetään tekstit, joissa on tunniste takahytti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste takahytti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Piipahdus Lappeenrantaan

Kävin pyörähtämässä pikaisesti pienen remonttireissun Niskalammilla jo yli kuukausi takaperin. Sain sen aikana vihdoinkin laitettua ahterikajuuttaan ja toilettiin lämmityspatterit sekä täytettyä ja ilmattua koko lämmitysjärjestelmän. Ahterihytin ovenpielet sain myös samalla kertaa tehtyä loppuun ja ovenkin vihdoinkin paikoilleen. Petsasin myös edellä mainitun hytin sekä toiletin kattovanerit oikean sävyisiksi. Kaiken tämän lisäksi Tähden sammuttimet käytettiin testissä ja tämän vuotinen huvivenekatsastus hoidettiin vihdoinkin kuntoon.

Ahterihytin lämmityspatteri omalla paikallaan.

Ja wc:n patteri tuli tuonne.

Putkitukset sain onneksi piilotettua lähes kokonaan pilssiin.
Mutta kuten sanottua tästä visiitistä oli jo ehtinyt vierähtää tovi. Noin pari viikkoa takaperin kalenteriini kuitenkin aukesi mukava puolitoista viikkoinen aikaikkuna, jonka puitteissa onnistuin taas pääsemään laivaharrastuksen pariin Saimaalle. Heti Niskalammille saapumispäivänä ei ollut tarkoitus vielä liikkua minnekään vaan iltapäivä ja ilta oli totuttuun tapaan tarkoitus kuluttaa erilaisten remontti/rakenteluhommien parissa. Näin tapahtuikin ja oli hauska huomata, että näistä puuhista tärkein ja aikaavievin harppasi myös aimo askeleen eteenpäin.

Kyseessä oli keulakajuutan katon täkkipeltien alaisen osan eristäminen pullouretaanilla. Jo keväällä 2016 aloitettua eristämisurakkaa jatkettiin siis nyt "heti perään" poraamalla koko hytin mäntypaneelilla vuorattu laipio täyteen 10 mm:n reikiä. Reikien tarkkaa määrää en osaa sanoa, mutta tein niitä aina kolme riviä jokaisen paneelien kiinnitysjuoksun väliin ja toisinpäin muutaman paneelin, eli noin 15 cm:n välein, jotta täytöstä tulisi mahdollisimman tasainen ja pääsin myös helposti tarkastamaan uretaanin etenemisen. Tein myös aluksi pienen koealan, josta oli helppo nähdä vaahdon hidas paisuminen ainakin tunnin verran ruiskutushetkestä. Tässä ajassa 5 sekunnin pursotuksilla tehty kakku eteni vajaan 10 cm:n korkuisessa täkkipellin ja sisäkaton välisessä tilassa useissa kohdissa aina seuraavaan pursotusreikään asti. Tämän vuoksi oletan täytöstä tulleen tuolla reikävälillä varsin kattavan, vaikka rakojakin sinne varmasti jäi.

Uretaanin menekki noin neljä neliöiseen alempaan katon osaan oli 27 kappaletta 500 ml:n ja 3 kpl 750 ml:n pulloja. Imatran K-Rauta myös myi yllätyksekseni varsin ok hintaista uretaania, joten eristyksen hinnaksi tuli kaikkinensa noin 130 euroa.

Muutama reikä tuli etukajuutan laipioon uretaanin pursottamista varten porattua.

Jokaisen homman kuuluu myös mennä ainakin joltakin osin metsään ja tällä kertaa se osa-alue oli tyyrpuurin puoleisen katon osan eristys, sillä intouduin pursottamaan sinne liikaa eristevaahtoa. Syyn tosin vyörytän sen huomion harteille, että tajusin uretaania olevan jäämässä yli ja eihän sellainen tietenkään käy päinsä. Tästä aiheutuukin jatkossa vielä lisähommia, kunhan vain keksin kuinka pullistuneen paneloinnin aiheuttama esteettinen ongelma hoidetaan pois päiväjärjestyksestä.

Muistutettakoon myös epätietoisille, että viime vuonna ahterihytin ja wc:n ruisku-uretaanieristyksiä tehtäessä nyt työn alla olevan keulakajuutan seinät - eli rovia vasten olevat paneelit - saivat taakseen samanmoisista rei'istä, mutta ammattilaisen toimesta pursotetun kaksikomponenttisen valu-uretaanin. Tässä linkki siihen juttuun. Hytin korkeimmat osat ovat puolestaan eristetyt jo aiemmin paksulla retkipatjalla. Nyt eristetty laipion osa on siis ollut kyseisen kabiinin ainoa vielä eristämätön alue.

Ahterihytin ovenpielen listoitus käynnissä.

Selviydyttyäni seuraavaan iltapäivään mennessä eristyspuuhista ja bunkrattuani muutaman kymmenen litraa kanistereissa mukana tuomaani polttoainetta tankkeihin, täräytin Wickströmin tulille (526h) ja hurautin ajaa Lappeenrantaan. Tuulisesta matkasta ei ole muuta kerrottavaa kuin, että ihmettelin Päihäniemen itäpuolisella väylällä vedestä kurkistelevaa tummaa hahmoa, joka ohi ajaessani paljastui pystyssä olevaksi uppotukiksi. Jos kuulin oikein, Saimaa VTS kutsui niitä pelkoiksi tai pelekoiksi, kun kyseli niistä havaintoa vastaan meitäkin tulleen Alli-10:n kipparilta VHF:n kautta. Yritin omalla laitteellani vastata tähän tiedusteluun, mutta näköjään se muuttuu aina välillä pelkäksi vastaanottimeksi. Täytynee paneutua tähänkin ongelmaan jossakin vaiheessa.. Joka tapauksessa soitin kuitenkin kännykälläni Saimaa VTS:ään ja ilmoitin heille paikan, jossa olin tukin havainnut.

Tuulinen matka Lappeenrantaan.

Proomu Alli-10 ja m/s Halli Keskisenselällä.
Tähden miehistö lisääntyi Lappeenrantaan saavuttaessa yhdellä. Ilta kaupungissa hurahtikin tämän jälkeen kaksihenkiseltä edustustoltamme tuttavamme syntymäpäiväjuhlissa. Pienellä porukalla sitä jatkettiin myös hetkinen Tähden aivan liian vajaavaisten tarjoiluiden parissa, ennen kuin nukkumatti otti meidät lopulta huomaansa. Tuolla edellisellä lauseella viittaan siihen tosiasiaan, että laivalta ei tällaisissa tilanteissa saisi koskaan loppua alkoholi! Saimme myös laivallemme yön ajaksi vieraan, joka majoitettiin nauttimaan ahterihytin uuden patterin lämmöstä.


Seuraavana päivänä päätimme poiketa Marjo nimiseen saareen, jossa olemme vierailleet kerran aiemminkin. Kattelussaaren pohjoispuolella ja Päihäniemen luoteispuolella sijaitseva sekä suojaisen satamapaikan tarjoava saari osoittautui tälläkin kertaa juuri niin rauhalliseksi kuin oli ollut ajatuskin. Kanttarellien poiminta, Tähden pienet remonttipuuhailut ja saunominen kuuluivat illan ohjelmaan.

Kattelussaareen vievän sillan alitus.

Lähestyminen.

Marjossa.



Ajohytin takaseinän uudet naulakot asennettiin Marjossa.
Karttapöydälle vesivahinkoa aiheuttaneen radioantennin juurus tiivistettiin saunan lämpeämistä odotellessa.

Korsteenin takapuolelle, vanhan perävalon johdon reikään laitettiin pultti tukoksi, jotta sadevesi ei valuisi alas konehuoneeseen.
Marjon tarjoama aamu ja sunnuntaipäivä valkenivat Etelä-Karjalaan hyvin aurinkoisena. Sen
kunniaksi olikin ilo tarjota pieni iltapäivän kahvitteluhetki Taipalsaaren Tullisalmen lähettyville sukuloimaan saapuneille tuttavillemme. Ajoimme sinne väylän varteen ankkuriin ja haimme vieraamme kumiveneellä kyytiin. Sen jälkeen Tähteä tutkittiin kahvittelun lomassa hyvinkin tunnin ajan huolellisesti sekä sisältä että ulkoa.

Kun tämä manööveri oli suoritettu, oli aika palata jälleen Lappeenrantaan, jotta junantuoma miehistön puolikas pääsisi palaamaan takaisin etelään leipätyönsä pariin. Mainittakoon, että ainakin näin sesonkiaikojen ulkopuolella Sataman Loiste -ravintolan yhteydessä oleva vierasvenesatama näyttää kohtuullistaneen hintojaan. Yö sähköllä siellä maksoi nimittäin nyt "vain" 25€. Myös palvelu oli ystävällistä, kuten aina aiemminkin!


M/s Säynävä Kaukaan tehtaiden edustalla.
Yön Lappeenrannassa nukuttuani ja muutaman muun asian hoidettuani, vaihdoin seuraavana iltapäivänä paikkaa entiselle Lauritsalan tai Vapon telakalle eli nykyiselle Marina Saimaan Portille aivan Saimaan kanavan suuaukon viereen (535h). S/s Unnukan kipparin myötävaikutuksella sain luvan viettää siellä seuraavan ehtoon. Tähden paikaksi valikoitui vesissä olevan Päivi-proomun takana vapaana ollut paikka. Harmikseni en tullut ottaneeksi kuvaa tältä vierailulta. Tässä kuitenkin linkki Uutisvuoksen julkaisemaan proomun kunnostuksesta kertovaan juttuun. Ja tuossa linkki s/s Halla XVII:n blogiin, jossa proomun korjausta myös "sivutaan". Siitä on nimittäin tulossa kyseisen aluksen eväskontti.

Telakalla vierailun viralliseen ohjelmaan kuului myös mukava kahvitteluhetki s/s Unnukan miehistön luona. Kiitos paljon siitä asianosaisille! Kovin tuulisen ja sateisen illan ja seuraavan yön aikana oli myös vihdoinkin aika saattaa loppuun seuraavana päivänä alkavan ja Viipuriin suuntautuvan tankkausretken valmistelupuuhat. Tästä reissusta kuitenkin lisää seuraavassa osiossa..

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Järjen ääni

Hiukan tulee myöhässä tämä päivitys, kun aikaa ei vain yksinkertaisesti ole ollut irroitettavissa tämän jo aikapäiviä sitten kirjoittamani blogitekstin lopulliseen muokkaamiseen ja tarkistamiseen. Tässäpä tämä kuitenkin.. Mukavia lukuhetkiä!

Kiitosta heti alkuun kannustavista remonttia koskevista tsemppiviesteistä! Ne ovat aina välillä tarpeen varmasti meille jokaiselle. Samaa tsemppausta olisi kyllä tarvinnut myös Suomen jääkiekkomaajoukkue loppuotteluunsa, jota kuuntelin tuolloin muutama viikko takaperin Imatralle palatessani radiosta. Kuvittelisin samaisen pelin olleen syynä myös kehätien ammottavaan tyhjyyteen..



















Tämän kesäinen laivalomamme sen kun vain lähestyy lähestymistään. Ja remontti"lomalle" varaamani aika sitä vastoin käy uhkaavasti vähemmäksi ja vähemmäksi. Tästä syystä hanskat eivät todellakaan ole joutaneet olemaan naulassa Niskalammella. Pienen tauon hommiin antoi kuitenkin lyhyt päivän mittainen käynti kotona pääkaupunkiseudulla, mutta kuten jo kerroin, sitten oli taas tartuttava uudelleen toimeen.

Sänkyjen kannakkeita.

Paneeleiden taakse jääneet sänkyjen kiinnityspisteet.

Ensimmäinen päivä tästä periodista meni sänkyjen runkojen suunnitteluun ja paneloinnin tekoon. Mittailin aamulla ensitöikseni sänkyjen paikat vielä kerran uudelleen ja olin tämän jälkeen aloittamassa niiden runkojen tekemistä, kun "Järjen ääni" saapui taas kerran Tähdelle. Omien tuumintojen päätteeksi olin nimittäin aikonut tehdä sänkyjen kannattimet ensin ja kiinnittää ne tällätavoin tukevasti ja varmasti paneloinnin takaisiin juoksuihin. Se tarkoittaisi tietenkin monien reikien nikkaroimista sen jälkeen tehtävään sisävuorauspanelointiin. Olin kuitenkin ajatellut sen olevan pienempi paha kuin heikkotekoiset sänkyrakenteet.

Viereisen aluksen kipparin hahmossa tällä kertaa saapunut "Järjen ääni" kuitenkin ehdotti paneleiden alaisten kiinnityspisteiden suurentamista ja tukevoittamista pienillä puisilla lisäpalikoilla, ja vuorauksen tekemistä ensi alkuun ilman mitään hidastavia reikiä koko seinäpinnalle. Vuorauksen päälle, hyvien kiinnityspisteiden kohdille, olisi sitten helpompi jälkeenpäin tehdä varsinaiset sängynkannattimet, jotka kiinnitettäisiin ruuveilla paneloinnin läpi. Tottakai olin tätä vaihtoehtoa myös punninnut, olihan tällainen rakenne toteutettu jo Tähden etukajuutassa, tosin tukevilla rautaisilla kannattimilla. Mutta lopulta olin vain kuitenkin päätynyt pienessä mielessäni "omaan" ja minusta sillä hetkellä järkevimpään ratkaisuun...

Vesisäiliön uusi hana takaseinällä pystypalkin oikealla puolella. Vanha vesiyhde vasemmalla.


Joka tapauksessa vaihdoin toimintasuunnitelmani vahvan suosituksen ja pienen pohdinnan jälkeen tähän "uuteen" ratkaisuun. Se osoittautui myös varsin pian oikeaksi valinnaksi. Jo aiemmin tekemäni parit sängynkannattimet jätin nimittäin paikoilleen ja jo niiden kierteleminen Tähden perän pyöreän muodon mukaan kaareutuvilla ja ruuvin tapaan kiertyvillä paneleilla oli sellainen arpeetti, että en edes halua kuvitella mitä se olisi ollut jos koko seinä olisi täytetty samanlaisilla haasteilla.

Tässä on mielestäni taas kerran hyvä osoitus siitä, kuinka jokainen meistä nikkaroitsijoista varmasti joskus tarvitsee apua. Jos ei varsinaiseen hommaan, niin ainakin erilaisten ratkaisujen punnitsemiseen. Omien suunnitelmien ja ajatusten kanssa on vain välillä niin jumissa, että jokin aivan ilmeinenkin ratkaisu, saattaa jäädä kaikessa kiireessä kokonaan huomioimatta. Ja vasta jälkikäteen tajuat tehneesi koko homman aivan päin honkia. Laituriparlametti ja vertaistuki kunniaan siis!

Välipalana lämpimät voileivät.

Paneeleiden sahausta yöllä laiturilla Tähden hakuvalon loisteessa.


















Seuraavana päivänä panelointi jatkui. Laskeskelin siinä hommaillessa, että askelmittariin kertyy 16 tuntisen päivän mittaan melkoinen saldo, jos jokaisen paneelin käyttää tikapuita pitkin laiturilla uudelleen sirkkelöitävänä keskimäärin vaikkapa kerran. Ei se kyllä aivan niin mene ja edellistä paneelin pätkää sapluunana käyttäen voi usein saada jonkun yksittäisen palasen jopa kerralla oikeaan mittaan, mutta läpivientien ja muiden kierojen sekä mutkaisten juttujen kanssa käydään sitten sirkkelin luona ulkona tuulettumassa sitäkin useammin.

Kaasupullojen säiliön raot tuli lopullisesti tilkittyä ruisku-uretaanilla. Ylälaidassa kuparisen kaasuputken muovinen suojaputki. Kuva säiliön sisältä.

Kaasuputken saa koeponnistuksen tehneen Imatran Kodinkonehuollon mukaan piilottaa rakenteisiin, jos se on suojaputkessa.

m/s Sissin väeltä varaosaksi saatu 24V laturi.

Hengähdystaon tähän tarkkuutta ja keskittymistä - ainakin minulta - vaativaan puurtamiseen sisävuorauksen parissa, toi painolastin hakureissu. Iltaisin saunoessa olin nimittäin huomannut pesuveden kerääntyvän saunan lattiakaivon sivuun, Tähden muuttuneen viippauksen ansiosta. Takahytin poistetut rakenteet painoivat nimittäin sen verran paljon, että perä ei enää uinut yhtä syvällä kuin aiemmin ja näin ollen Tähti ei kellunut vedessä enää samassa asennossa.

Suureksi ilokseni tämä ongelma ratkesi kuitenkin melkein itsestään, sillä rannassa liikkuessa olin partiolaisten Sissi-laivan kohdilla huomannut suuret määrät heidän painolastiksi hankkimaa pyöreää 90 mm:n teräskankea. Kysyinkin liikenisikö heiltä ylimääräistä paria sataa kiloa lastattavaksi Tähden uumeniin? Vaikka vastaus oli kielteinen, satuin kysäisemään asiaa tuurilla juuri oikealta Kaverilta, jonka ystävän metallialan yrityksestä Sissinkin painolastit olivat peräisin. Paljastui myös, että materiaali on alunperin tarkoitettu reilun 150 cm:n mittaisien Wärtsilän meridieseleiden kannenpulttien valmistukseen, joten se todennäköisesti täyttää painolastille vaadittavat lujuus- yms. materiaalivaatimukset.


Painolastitangot pätkittynä koekäytössä takakannella.


















Seuraava päivä ei tuonut ohjelmaan suurtakaan muutosta. Jatkoin panelointia ja välissä puuhasin painolastien kimpussa. Pätkin Tähteen hankitut kanget Partiolaisilta lainatulla isolla kulmahiomakoneella noin 50 senttisiksi palasiksi. Kantelin ne Tähden takakannelle ja tein muiden mittausten ohessa saunan lattialle myös koesuihkutuksen. Ja kas kummaa. Vesi hävisi lattiakaivoon. Myöhään illalla työpäivän jälkeen juhlin tapahtunutta luonnollisesti käymällä saunassa. Se, että panelointikin oli perässä messin ja takahyttien välistä laipiota vaille valmis, antoi tapahtumalle suuren urheilujuhlan tuntua!

Takatäkin alapinta paneloituna.

Paneloinnista otettuja kuvia pyörittelemällä sain aikaan tällaisen hienon taide-elämyksen. Kävisiköhän tämä vaikka Kiasmaan?



















Paljon aikaa kaikkina päivinä meni myös siihen, että hioin jokaisen paneelin hienolla hiekkapaperilla ja käsittelin kertaalleen Bauhausista ostetulla mahongin värisellä petsilakalla jo rannalla. Olen jo monista aiemmista projekteista huomannut sen olevan ainoa toimiva ratkaisu, varsinkin jos niiden pintaan laitetaan jotakin väriä. Vasta paikoillaan tehtävässä ensikäsittelyssä vaaleat kohdat tulevat nimittäin jossakin vaiheessa puun eläessä takuuvarmasti esiin. Tuollaisesta tummanpunaisesta pinnasta sellainen näkyy remonttimiehen silmään vielä vuosienkin jälkeen ilkeästi. Kyseisen petsilakan eräs etu on myös nopea kuivuminen. Reilun puolen tunnin päästä käsittelystä paneelit pystyi jo huoletta laittamaan paikoilleen. Sävyjäkin löytyy monia, jonka lasken myös eduksi. Paneelien pinta jää tällä käsittelyllä mielestäni myös mukavan puumaiseksi eikä liian lakkamaisen kylmäksi.

 Oy Niskalammin Pintakäsittelylaitos Ab (ONPA)

Liian paksun uretaanipinnan puukottamista kaasupullosäiliön kyljestä. Tähän hommaan osoittautui myöhemmin parhaaksi laitteeksi Boschin Multi Tool.
Ja sitten taas panelointia..

Valmis! Tai no vielä on jotakin pientä hommaa ennen kuin vesille päästään..


















Tämän periodin viimeinen päivä oli sitten vain kymmentuntinen, kun "jouduin" taas palaamaan hetkiseksi kotiin. Sen aikana selätin kuitenkin (toivottavasti!!) lopullisesti perän painolastin päällä esiintyvät pilssivesiongelmat. Porasin mataliin messin lattian alaisiin välilaipiohin reikäporalla useamman valumareiän ja muotoilin painolastibetonin pintaa vielä kolmannen kerran kaatojen saamiseksi varmasti oikeanlaiseksi. Liippasin vielä betonin pinnankin niin kuin kokeneempikin valuri. Pari viimeistä tuntia meni vielä tämän jälkeen septisäiliön paikan rakentamiseen. Nyt sekin on paikoillaan odottamassa wc-istuimen, kansiyhteen, letkujen yms. asennusta.


Harppi, jolla sain piirrettyä septisäiliön petiin oikean kaarteen.


Ja sitten säiliö paikoilleen.

En kertakaikkiaan raskinut hävittää tuota Tähden ohjauksen vanhaa ketjukehää muiden romulavalle korvaukseksi painolastista kiikkuttamieni rautojen kanssa. Myös ketjuohjauksen pyörät jätin itselleni. Jos joku sellaisia hyvään kotiin, tai siis laivaan tarvitsee, niin täältä löytyy. Osoite edelleenkin tahtilaiva@gmail.com





tiistai 17. toukokuuta 2016

Remontoijan suksi ei luista

Ollessani toistamiseen lähdössä kohti Vuoksenniskaa jatkamaan Tähden takahytin remonttia oli taas usko koetuksella. Suksi ei vain yksinkertaisesti tuntunut luistavan. Poikkeuksena aiempiin, syy luistamattomuuteen ei kuitenkaan tällä kertaa ollut suoranaisesti itse harrastuksessa vaan siinä, että kuljetuskalusto sanoi sopimuksensa irti juuri kriittisellä hetkellä.

Muun muassa vanhan kansirakenteen rippeitä leikkailin pois hyttien välisestä laipiosta. Monenlaista muutakin ylimääräistä oli vielä poistettava ennen garneerauspaneelien kiinnitysjuoksujen laittoa.

Suunnittelua, suunnittelua.. Tuohon sen kaasupullosäiliön pitäisi mahtua.

Jo pidemmän aikaa olen nimittäin sivukorvalla kuunnellut kaikkien luotettavana autona pitämän Toyotamme hiukan karhean oloista tyhjäkäyntiääntä. Ensialkuun kuvittelin sen johtuvan vuotavasta pakoputkesta, joka kertaalleen suoritetun paikkauksen jälkeen, päätettiin jo vuodenvaihteessa laittaa kokonaan uudesta. Ääni ei kuitenkaan siitä kummentunut. Varsinkin kylmänä ihmettelin edelleenkin auton murinoita.

Seuraava muutos pahempaan tapahtui pian erään öljynvaihdon jälkeen ja moottorin vikavalon alettua hetkistä myöhemmin vilkkumaan sain testerillä vastaukseksi vikakoodin P1349. Koodin perusteella käytin seuraavaksi mm. muuttuva-ajoituksisen nokka-akselin sähköistä säätöventtiiliä irti ja testasin sekä puhdistelin sen. Sillä, eikä millään muillakaan tekemilläni toimenpiteillä, ei kuitenkaan ollut minkäänlaista vaikutusta asiaan. No, ihmeteltyäni ongelmaa taas muutaman päivän koodi hävisi yllättäen kokonaan ja vaihtui pian uuteen P0349 koodiin. Se kertoo ongelman puolestaan olevan nokka-akselin asentoanturissa tai ylipäätään nokka-akselin väärässä ajoitusinformaatiossa. Kävinkin tämän johdosta ostamassa Toyota-liikkeestä kerran jossakin autossa paikallaan käytetyn uuden asentoanturin hintaan 80 euroa (uuden lähtöhinta on 145€) ja tuloksen voitte arvata. Ei vaikutusta koodiin eikä käyntiääneen!

Kaasupullojen säiliön mitoitusta ja rungon kasausta.
Sapluuna, säiliön pohjalevy ja uusi kulmahiomakone.
Vielä viimeiset mittaukset, jotta säilön koko on varmasti halutunlainen.
Laivahommissa harvoin tarvittavalla vatupassilla varmistin, että säiliön pohjan kaato vie varmasti kaikki sisään tulleet vedet sekä mahdollisesti vuotaneet kaasut kylkeen poramilleni valumarei'ille.



Jottei tämä jo olisi tarpeeksi, alkoi samana päivänä pian uuden anturin vaihdon jälkeen - ja siis vain kahta päivää ennen seuraavaa suunniteltua käyntiä Niskalammilla - myös starttaus lakkoilla. Täydestä akusta huolimatta edes startin solenoidi ei aina napsahtanut. Aivan kuin päällä olisi ajoittain jonkinlainen käynnistyksenesto.

Hirveän paljon enempää en oikeastaan viitsi Teitä autohommilla vaivata, kun tämä on laivablogi. Mutta tällä vuodatuksella halusin kuitenkin kertoa, kuinka vaakalaudalla Tähden remontin jatkuminen oli. Ilman autoa hommien tekeminen Niskalammilla on nimittäin sula mahdottomuus. Tarvikkeita ja työkaluja yms, kun ei oikein julkisilla kuskailla.

Hitsausta.
Kolme valumareikää.
Selvennyksenä vielä.. Jos rikkoontuneen auton aiheuttama aikataulun venyminen olisi oikeasti päässyt tapahtumaan olisi se puolestaan siirtänyt Tähden ruisku-uretaanieristeen laittoa myöhemmäksi. Uuden ruiskutuspäivän löytäminen kiireisen urakoitsijan kalenterista olisi puolestaan myöhästyttänyt remonttia entisestäänkin - luultavasti useammalla viikolla - ja se taas olisi siirtänyt meidän koko kesälomareissumme aloitusta ties miten paljon.. Kerrannaisvaikutukset olisivat siis olleet massiiviset.

Kansiluukun aukko.

No okei. Kerron autosta vielä sen verran, kun kuitenkin mietitte mikä siinä oli vikana?

En nähnyt tilanteessa muuta mahdollisuutta, kuin järjestää kulkuväline tavoistani poiketen korjaamoon ja vieläpä oikein merkkikorjaamoon, sillä minun aikani menisi seuraavien päivien ajan varsin tiiviisti laivaharrastuksen kimpussa. Hinausauto kiikuttikin pihallamme rampana makaavan Toyotan Alppilan autohuoltoon Konalaan ja onneksi saimme sukulaisilta heidän autonsa muutamaksi päiväksi lainaan, jottei tarvinnut vielä kaiken muun lisäksi turvautua vuokra-autoonkin. Paria päivää myöhemmin ollessani jo Tähdellä remonttipuuhissa minulle soitettiin korjaamosta ja kerrottiin startimoottorin rikkoutuneen niin totaalisesti, ettei se osoittautunut minkäänlaista elonmerkkiä. Sen vaihdettuaan he selvittelivät vielä varsin asiakasystävällisellä hinnalla, oikeastaan melkein samaan rahaan, myös käyntiääntä tullen siihen tulokseen, että pakosarja tai sen tiiviste mahdollisesti vuotaa. Uutta tai käytettyä pakosarjaa olisi molempia pitänyt odottaa tämän jälkeen useamman päivän ajan ja pelkän tiivisteen vaihtourakkaan olisi ammattilaiseltakin vierähtänyt tunteja, joten korjaamomies suositteli remonttikyvyistäni kuultuaan auton hakemista tässä vaiheessa kotia. Nyt kun auto kuitenkin toimii ja vika on todennäköisesti paikannettu minä voin sitten "paremmalla ajalla" hoitaa ongelman pois päiväjärjestyksestä.

Ihmetellessäni puhelimessa välillä ilmestyneitä ja nyt täysin hävinneitä vikakoodeja, korjaamon kaveri epäili nokka-akselin asentoanturin olleen myös alunperin rikki, mutta vian korjautuneen tekemälläni anturin vaihdolla. Huonoa tuuria ja suurta ihmetystä aiheuttavaa oli vain se, että kaikki viat kasautuivat samaan ajankohtaan.

Pahoittelen vielä tätä aiheen ulkopuolelta tullutta vuodatusta. Jutun alkupuolen kuvat ja kuvatekstit kuitenkin kertovat teille tarinaa remontista, joten tutkailkaa myös niitä. Nyt unohdamme lopullisesti autoaiheen ja siirrymme olennaiseen..

Septisäiliön paikan mitoitusta.
Pohjamaalaus.
Septisäiliön imutyhjennyksen vanha reikä, jonka hitsasin umpeen.









Uuden imutyhjennysventtiilin ajattelin sijoittaa keskelle takatäkkiä, aivan septisäiliön päälle. Näin monissa paikoissa liian lyhyet tyhjennysletkut yltävät helpommin hoitamaan hommansa kummalta puolen alusta tahansa.


Lopulta kaiken edellä kerrotun säädön jälkeen pääsin kuitenkin työmaalleni ja suunniteltujen hommien kimppuun. Ensimmäiseksi oli tarkoitus saattaa edellisellä kerralla kesken jääneet metallihommat loppuun. Uusi rälläkkä saikin tämän johdosta laulaa vielä useamman tunnin. Vanhan tasaperän viimeinen kymmenien kilojen painoinen tukipalkki rojahti lopulta jopa jalkani päälle muistuttaen tällä tavoin työturvallisuuden merkityksestä. Erillaista kiinnikettä, tankoa ja kaikkea muuta tilpehööriä irroittelin myös melkoisen kasan ennen kuin siirryin seuraavaan vaiheeseen, joka oli kaasupullosäiliön rakentaminen.

Yllä ensimmäinen kaari pistosahalla sahattuna ja alla paikoillaan takatäkin alla.
Aloitin sen tekemällä kulmaraudasta kehikon, jonka sisään ujutin Laimi-laivan kipparin varastoista saamani 3 mm:n teräslevyt. Vaikka tein ennen levyjen leikkaamista pahvista hyvät sapluunat, oli joka suuntaan kaarevien pintojen ja kaarituksen takia savotta varsin huomattava. Itse asiassa jälkikäteen laskeskelin melkein 30 tuntia menneen pelkän kaasupullosäiliön tekemiseen. Oman haasteensa hommaan aiheutti myös säiliön mitoitus kahdelle kaasupullolle ja aivan säiliön sisäpuolisen seinän vieressä liikkuva peräsimen ohjaussylinteri.

Huolellisen suunnittelun jälkeen pellin kappaleet saatiin kuitenkin oikeanlaiseksi ja siirryin saumojen hitsaukseen. Säiliö tullaan eristämään sisäpuolelta ruisku-uretaanilla, mutta yritin tehdä sen tietenkin jo hitsausvaiheessa täysin tiiviiksi mahdollisten kaasuvuotojen varalta. Säiliön rakenteen osana toimivan runkokaaren ja kylkipellityksen välin jouduin myös tiivistämään hitsaamalla. Runkolevyt ovat nimittäin hitsattu kaariin kiinni noin viidentoista sentin välein. Takatäkkiin, sen alapuolisen kaarituksen väliin, oli myös puhkaistava reikä kaasupullojen kannelta käsin tapahtuvaa lastausta varten. Reiästä yritin tehdä sen verran ison, jotta pullojen vaihto ilman verisiä rystysiä olisi mahdollista.


Kyljen muoto täytyi piirtää jokaiseen kaaren palaseen erikseen.
Seuraava työvaihe metallipäivän jälkeen oli puisten paneloinnin kiinnitysjuoksujen tekeminen. Tähden perän kaarevuuden takia piti rovin juoksut tehdä kahdesta tai kolmesta noin 50-60 senttisestä osasta. Katon puolestaan kahdesta osasta, sillä parhaimmillaan kolme metrisiä rimoja ei saanut millään taiteltua kokonaisina täkin alaiseen ahtaaseen tilaan. Juoksut kiinnitin pulttaamalla kaariin ja joitakin paikkoja varmistelin vielä erikseen liimaamalla. Etummaiset kaaret puolestaan ruuvasin poraruuveilla välilaipion pellitykseen. Lopullisen kiinnityksen kaaret saavat uretaanin ansiosta.

Ei ollut näiden päivien aikana mahdollisuutta ettosiin eikä suurempiin tuumaustaukoihin, sillä kaksi päivää oli rimojen kiinnitykseen ja esimerkiksi konehuoneen valmisteluun aikaa ennen 3E Building Oy:n uretaanin ruiskuttajan ilmestymistä. Konehuoneen valmistelulla tarkoitan Kabolan polttoainesäiliön ja lämminvesivaraajan irroittamista paikoiltaan, eristettävän seinänosan edestä. Myös kaikki paapuurin puolen neljä akkua täytyi ottaa pois, jotta ruiskusuuttimen pääsi työntämään aiottuihin paikkoihin. Viimeinen kolmesta ruisku-uretaanilla eristettävästä kohteesta oli näiden lisäksi keulapiikki, jonka tyhjentäminen ei onneksi ollut suuri urakka. Siellä majailevan ankkuriketjun laskin ankkurin mukana viimeistä mahdollista lenkkiä myöten pohjaan ja muut rojut sijoittelin ympäri laivaa.


Kaikki valmiina ruiskutusta varten. Ovesta pilkottava messi sai toimia väliaikaisena varastona.
Ei tullut peräsinakselin vipuvarresta kaunista, mutta toimiva siitä onneksi tuli.
Uretaaninlaittopäivä alkoi yllätyksekseni massiivisella suojausurakalla. Minulle ei ollut etukäteen tarkalleen valjennut, kuinka hyvin ruiskutettavien kohteiden ympäristöt olisi oikeasti suojattava roiskeilta. Kaikki garneerauksen kiinnitykseen tarkoitetut puupinnat peitettiin maalarinteipillä. Kaikki ruiskutuksen ulkopuoliset alueet samoten, käyttäen apuna sanomalehteä ja hankkimaani suojauspahvia. Konehuone kaikkine kojeineen, johtoineen ja putkineen aiheutti tässä vaiheessa luonnollisesti pientä haastetta.

Tästä kaikesta huolimatta kaikki ruiskutukset olivat reilun nelituntisen työskentelyn jälkeen hoidettu ja oli aika pitää suuttimen vaihtotauko. Tähän neljään tuntiin sisältyi muuten myös takahytin kuuden kaarivälin uretaanin irtileikkaaminen ja uudelleen ruiskuttaminen, sillä ne eivät liian paksusta ensimmäisestä ruiskutuskerroksesta johtuen olleet tarttuneet kunnolla kiinni. Uretaanin laittaja Herra Tiittanen arveli tämän johtuvan siitä, että vettä vasten oleva pelti jäähdyttää paksusta kerroksesta johtuen uretaanin väärällä tavalla, liian nopeasti tai hitaasti, ja se näin ollen irtoaa alustasta. Uudella ruiskutuskerralla tätä ongelmaa ei ilmennyt. Kondenssiosta se ei myöskään voinut johtua sillä sitä ei hyvistä ilmoista ja lämmenneestä järvivedestä johtuen havaittu missään. Painotan tässä myös sitä, että ruiskuttaja itse huomasi omassa "laadunvalvonnassaan" tämän ongelman ja ilmoitti näiden kohtien menevän vaihtoon.

Suojausta.
Ja sitten ruiskutusta.
Mutta palataanpa vielä tuohon uretaanin ruiskutussuuttimen vaihtotaukoon, sillä siihen sisällytettiin tietenkin ruokailu ja myös pullouretaanin ostoreissu. Pari keulapotkurin lähettyvillä olevaa paikkaa piti nimittäin tiivistää sillä etukäteen valumien välttämiseksi, sillä olisimmehan nyt siirtymässä etuhytin valu-uretaanin laittamisen pariin.


Olin etukäteen kyllä tietoinen vanhan paneelin ja kylkipellin väliin valettavan uretaanin hitaammasta jähmettymisajasta, mutta jotenkin Uretaanimiehen "se pysyy juoksevana 20-30 sekuntia" kuulosti kuitenkin varsin pitkältä. Tästä puhuessamme ja miettiessämme sen aiheuttamia haasteita, Herra Tiittanen onneksi otti vielä puheeksi paneelien alapäiden tukkimisen ja kysyi minulta kuinka se on toteutettu? Sanoin, että paneelit jatkuvat lattiapinnan alapuolelle ja ovat aivan painolastiksi valettua betonia vasten, kuten olin huomannut keulapotkuria laittaessani. Tarkistaakseni asian kurkasin kuitenkin vielä taskulampun kanssa lattian alle vain huomatakseni, että yli puolet paneelien alapäistä olivatkin täysin avoimina. Seinä on tietenkin tehty näin rakenteen väliin kondenssoituvan kosteuden tuulettamiseksi. No eipä ollut tullut kertaakaan viime syksystä asti kestäneen suunnitteluvaiheen aikana tarpeeksi huolella katsottua lattian alle ja siinä sitä nyt taas oltiin. Kallis uretaaninlaittaja laitteidensa kanssa valmiina aloittamaan hommat, joita ei nyt pystyttäisi tekemään. Kaikki mahdolliset kirosanat tulvivat rehellisesti sanottuna tässä vaiheessa mieleeni. Pidin kuitenkin pintani ja päästin niistä kuuluville ainoastaan valikoiduimmat.

Pohjapellityksestä irronneiden uretaanien irti leikkaamista.
Viiden minuutin hätäpalaverin jälkeen ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi todettiin uusi kauppareissu ja uudet PU-eristepullot. Ne pikavauhtia haettuani porasin jokaiseen kaariväliin lattiapinnan tasolle reiät ja ruiskutin niihin useamman sekunnin vaahtokakut. Jos olisin vain tajunnut, olisi näin pitänyt tietenkin tehdä jo edellisenä päivänä, jotta vaahto olisi saanut tarvitsemansa ajan laajenemiseen. Nyt ei kuitenkaan ollut enää sitä mahdollisuutta ja ensimmäisiä valu-uretaani ruiskauksia puoltatuntia myöhemmin 10 millin reistä paneelin taakse laitettaessa, ilmestykin pilssiin useita uretaanivalumia. Totesimme kuitenkin leppoisan pohjois-karjalalaisen Uretaaniukon kanssa, että rapatessa roiskuu ja jatkoimme hommia. Kuten olimme arvelleetkin loppui valumien ilmestyminen ensimmäiseen ruiskutuskertaan ja siitä ylöspäin kuuden paneelin välein tehdyn ruiskutuksen annokset jäivätkin oikeille paikoilleen paneelien taakse.

Jokainen mahdollinen reikä löytyi myös tässä vaiheessa paneeleista. Sekä niiden välistä, että oksien kohdista tursusi nimittäin uretaania valuen välillä jopa pitkin paneeleita. Sille ei oikeastaan voinut mitään. Ainoastaan oksanreikään etukäteen laitettu maalarinteippi esti valuman syntymisen. Uretaanin poispyyhkimiseen käytettiin jotakin Ruiskuttajan mukanaan tuomaa myrkkyä, joka paperiin lorautettuna pystyi puhdistamaan valumakohdat ennen niiden jähmettymistä.

Ammattitaitoinen ruiskuttaja yritti myös hillitä mahdollista paneelien pullistumista tekemällä mieluummin useampia pienempiä ruiskutuksia samasta reiästä suurempien sijaan. Parista kohtaa se ei kuitenkaan riittänyt, vaan paneeli työntyi ehkä sentin verran sisäänpäin. Muutos on kuitenkin onneksi sen verran pieni, ettei sitä tyhmempi edes huomaa, eikä viisas virka!



Takahytin eristys valmiina.

Tunteja ja taas tunteja työskentelimme seinien eristyksen parissa. Samalla kertaa olin suunnitellut meidän eristävän myös konehuoneen ja etukajuutan välisen laipion. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä laipion seinäpintojen välisen suuren noin 90 mm etäisyyden vuoksi. Kaikki seinän alaosan sisään toppareiksi ruiskutetut pullouretaanit löytyivät nimittäin noin vartin päästä niiden laittamisesta pilssistä. Toinen ja vielä vakavampi takaisku tuli hytin katon kanssa, kun kuulin Herra Tiittasen sanovan, ettei se ainakaan tällä aineella olisi järkevää. Vasta siinä vaiheessa tulin ajatelleeksi kuinka kävisi, jos jo seinien raoista tursunnut uretaani ruiskutettaisiin kattopaneelien päälle. Ei tarvinnut olla Einstein tajutakseen miltä koko keulakajuutta näyttäisi sen jälkeen. Tästäkin operaatiosta oli siis tällä erää luovuttava. Ongelman vielä tässä vaiheessa avoimeksi jääneeseen ratkaisuun palaan sitten jossakin vaiheessa..

Konehuoneen valmistelu eristystä varten menossa.
Löysin lisää arkistojen aarteita konehuoneesta. Luulen, että tässä on Tähden edellisen 60-70 hv:n Vickström-Lister -moottorin kannentiiviste.
Konehuoneen paapuurin puoleisen ulkoseinän eristys.
Tankin päällä on ahdasta, mutta ruiskuttaja lupasi yrittää.
Konehuoneen eristys valmiina.


Lopulta saatuamme kylkien eristeet kymmenen aikoihin illalla laitetuksi annoin Uretaanimiehen vetäytyä pakettiautolleen huoltamaan laitteitaan. Minä aloitin tällöin siivousurakan, jonka tarkoituksena oli palauttaa etukajuutta väliakaisesti majoitustilaksi. Luonnollisesti olin koko remontin ajan myös nukkunut laivassa, mutta nyt olin houkutellut uretaanin laittajankin jäämään Tähdelle yöksi ja vieraallehan tietenkin tarjotaan vain parasta. Syynä yöpaikkatarjoukseeni oli kuulemani suunnitelma nukkua yö "jossakin hostellissa" Imatralla ennen seuraavan päivän eristyskeikkaa Helsinkiin. Minä katsoin myös omalta osaltani aiheuttaneeni päivän venymisen 15 tuntiseksi, joten yöpaikka oli varmasti vähintä mitä pystyin tarjoamaan. Korottaakseni panoksia laitoin siivouksen ohessa myös lämminvesivaraajan ja kamiinan polttoainesäiliön takaisin paikoilleen, jotta saisimme lämmintä pesuvettä sekä lämmitin saunan. Olisihan vieraalle tietenkin tarjottava aito ja kokonaisvaltainen laivaelämys. Luonnollisesti pilssistä kaivettiin esille myös muutama sihijuoma, josta virallinen Uretaaniukon-siideri lienee kuvauksellisin (kts. kuva).

Sitten keulapiikin kimppuun.
Valmista tuli.
Tuosta kondenssiosta täytyy vielä kirjoittaa. Nimittäin näin toukokuussa, kylmien vesien aikaan, se todellakin huolestutti minua etukäteen. Vain muutama viikko takaperin ollessani aloittelemassa remonttia Tähden vettä vasten olevat kyljet, kun oikein valuivat kosteutta. Tämän johdosta tuuminkin erittäin vakavasti koko eristyksen siirtämistä myöhempään ajankohtaan. Puhuin siitä etukäteen myös uretaanin laittajan kanssa. Reilua viikkoa ennen uretaanin ruiskutuksen "laskettua-aikaa" sää oli kuitenkin muuttunut totaalisesti. Aurinko paistoi ja järviveden lämpötilakin oli noussut jo lähelle kymmentä astetta. Laitoin tällöin myös Tähden kamiinan tulille ja se saikin lämmittää ja kuivattaa laivaa aina eristystä edeltäneeseen päivään asti, jolloin sen säiliöstä loppui polttoaine. Viimeisestä yöstä huolehti tämän jälkeen rakennuslämmitin. Minkäänlaista kosteutta ei eristyksen laittohetkellä ollut missään kohteessa havaittavissa. Puhdistin kaikki kohdat etukäteen myös porakoneen teräsharjalla ja imuroimalla. Sitten vielä räteillä ja brake cleanerilla pyyhkimällä, jotta tartunta olisi mahdollisimman hyvä.

Valu-uretaani ruiskutettiin etuhytin ainakin kuusikymmentä vuotiaan paneelin taakse 10 mm:n rei'istä, joiden tukkimiseen riitti maalarinteippi.


Etuhytti muutettu hetkellisesti takaisin majoituskäyttöön. Kuten huomaatte, on valumien siivouksessa vielä työmaata tarjolla.












Tuossa alla muutamia eristyshommista kuvaamiani videoita niin pääsette paremmin tunnelmaan:

Uretanieristys Tähden ahterihytissä

Ruisku-uretaania laitetaan Tähden takahyttiin

Uretaanieristeen ruiskutus Tähden konehuoneeseen

Uretaanimiehelle kaivettiin pilssistä asiaan kuuluvalla paketoinnilla varustettu siideri.











Pohjan puhdistusta ennen painolastibetonin pinnan uudelleen valamista.


Vielä viimeisenä päivänä ennen lähtöäni takaisin arkiaskareiden pariin oli jäljellä muutama suunniteltu homma. Olin hankkinut K-Raudasta säkillisen pikalattiamassaa, jolla tein nyt peräpiikin vesisäiliöön uuden pohjavalun. Osittain poispiikkaamani aiemman tasaisen betonipohjan tilalle tein vedelle kaadot kohti säiliön etulaipiota ja vesiyhdettä, jotta veden poistaminen ja esimerkiksi säiliön talvisäilytykseen laittaminen kävisi mahdollisimman helposti. Hävikkiä tuli tässäkin operaatiossa, sillä muokatessani vanhaa betonipohjaa uudelle valulle sopivaksi, päätti piikkauskonekin lopettaa yhteistyön kanssani. Minä puolestani päätin olla masentumatta tästä vastuksesta ja heitin koko rakkineen nurkkaan. Vesisäiliön pohjan viimeistelyssä ei nyt päästy aivan esteettisesti parhaimpaan lopputulokseen, mutta toimiva se varmasti on. Hommasta ylijääneellä massalla muotoilin lisäksi vielä takahytin alaista painolastibetonia, jottei sielläkään vesi seisoisi ruostuttamassa pohjalevyjä.

Varastorakennuksen oven korjaus.










Puuskaisen tuulen eräänä päivänä rikkoman ja Nils-laivan omistajan minulle remontin ajaksi lainaaman varastorakennuksen oven korjausurakka oli myös vielä suoritettava. Paikkoja, kun ei viitsi lähtiessään jättää rempalleen. Vielä ennen lähtöä istahdin hetkiseksi alas kahvikupposen ääreen ja laskeskelin Tähden lokikirjasta, että tässä vaiheessa olen käyttänyt tähän remonttiin kymmenen päivän aikana yhteensä yli 130 tuntia.