keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kesäloma alkaa

Loman alkuun tehtiin vielä viimeiset jumppaliikkeet törmäyslistojen parissa, kun toiselle puolelle asennettiin pari viimeistä lautaa ja molempien listojen pintaan ruokolahtelaisen Rajamuovi Oy:n ystävällisesti rantaan, Tähden kannelle asti toimittamat muoviset liukulistat. Tilauskirjaan oli merkitty kaksi mustaa 15 metrin mittaista 60x8 mm:n listaa, joissa tulisi olla ruuvin kannan upotuksilla varustetut kiinnitysreiät 20 cm:n välein ja kulmat valmiiksi pyöristettynä. Ja sellaiset sieltä myös ilmestyivät neljän päivän toimitusajalla. Huipputason palvelua! Aivan kuten jo aiemmin mainitun Vuoksen sahankin toiminta. Hekin nimittäin toivat Etelä-Suomessa käyntini aikana Tähdelle lisää lautatavaraa, kun olin innostunut tekemään törmäyslistaa pidemmästi kuin alkuperäinen suunnitelmani oli.

Vaikka kuinka koittaa olla tarkkana, tulee aina tehtyä virheitä. Jotenkin onnistuin tekemään toisen puolen törmäyslistasta eri mittaisen.

Kovasti olisi muuten tehnyt mieli jättää törmäyslista puupinnalle, kun se näytti mustaa juuri maalattua kylkipeltiä vasten niin hienolta. Mutta kun on käytännössä tullut todettua, ettei siihen tarvita kuin yksi kova Niskalammille rantautunut pohjoismyrsky ja päällimmäinen lauta on hankautunut laiturin tolppia vasten melkein poikki, niin eihän sitä voinut toteuttaa. Liukumuovista vielä sen verran, että paljon piti tuumia myös sen väriä. Esimerkiksi keltaisella listalla olisi varmasti saanut lisää ilmettä Tähden sivuprofiiliin. Valkoinenkin olisi tietenkin toiminut, aivan kuten puun sävyä jäljittelevä ruskeakin. Lopulta musta kuitenkin tuntui kaikkein fiksuimmalta ratkaisulta.


Sissillä riittää ajoja ja se on hieno juttu!
Painekytkimellä varustettu käyttövesipumppu vaihdettiin seuraavaksi. Reilun kahden viikon takaisella Saimaan kanavan reissulla tiensä päähän tullut Jabscon Par-Max 4 sai seuraajakseen saman nimisen ja mallisen, mutta Plus-merkinnällä päivitetyn pumpun, joka irtosi Oy Esco Ab:n hyllystä erittäin kilpailukykyiseen 200 euron hintaan. Vedenpainetta päivitys tuskin lisäsi, jos siis vertaa pumppuja uutena, mutta käyntiääni mataloitui ja hiljeni olennaisesti.


Sitten irroitettiin kiinnitystouvit ja heitettiin kolmen äänimerkin voimin kesän ajaksi hyvästit Niskalammin rykille (koneen tuntimittarin lukema 654h). Loman ensimmäinen ilta ja sitä seuraava päivä olivat menneet edellä mainituissa puuhissa, mutta seuraava yönseutu aiottiin viettää muualla. Niinpä niiltä sijoilta ajaa hurautettiin kahden hengen miehistöllä aina Aittasaareen asti. Auringonlasku ja Radio Suomen loistava musiikkitarjonta jäivät siltä etapilta mieleen.

Muutakin liikennettä oli.


Aittasaari.

Seuraavana aamuna jatkettiin melkein heti matkaa. Vain septi ja pilssi lenssattiin Puumalassa, sekä bunkrattiin vettä. Heh! Merenkulkuslangia! Voikohan noin sanoa? No joka tapauksessa, siltä stopilta täytynee kertoa, kun onnistuimme etuilemaan satamassa erästä matkavenettä. Voimakas lounaan puoleinen tuuli ja sulamisvesiä pohjoisesta tuova kova virta antoivat sen verran haastetta rantautumiseen, etten katsellut tankkauspisteellä ollutta ja läheti ohitettavaa paattia rantautuessamme sen tarkemmin. Näinpä en myöskään huomannut heidän olevan parhaillaan siirtämässä sitä septintyhjennyspisteelle köysien avulla. Suuremman oikeudella pyöräytin Tähden heidän etupuolelleen ja aloitin hommat, osan miehistöstämme rientäessä kiireen vilkkaa kauppaan. Siinä puuhatessa moikkasin tietenkin taaksemme jääneen veneen miehistöä. Jotenkin kuitenkin tuntui, ettei kaikki ollut kunnossa ja kysäisin, oletteko tulossa tähän seuraavaksi? Vastaus oli, että "me oltiin tulossa"! Pahoittelin tietenkin tapahtunutta ja pyysin anteeksi, kun en ollut huomannut heidän aikeitaan. Pidin kuitenkin turhana alkaa selittelemään Tähden kaltaisen aluksen liikuntakykyä vallitsevissa olosuhteissa. Jos olisinkin huomannut kesken oman manööveerauksen toisen veneen aikeet, olisi minulla ollut virran ja tuulen painaessa täysi työ keskeyttää turvallisesti oma lähestymiseni. Esimerkiksi jarruttaminen heidän ollessa Tähden paapuurin puolella, olisi tuonut ahterimme varmasti heidän kylkeen. Virta olisi vielä entisestäänkin vahvistanut liikettä. Jutustelin kuitenkin aluksen kipparin kanssa siinä omia hommia tehdessäni ja mukavan oloinen miekkonen vaikuttikin pian ottaneen anteeksipyyntöni vastaan.

Kun satamasta oli selvitty, jatkoi Tähtilaiva kulkuaan Puumalansalmeen. Matkaa ei ollut ehditty tehdä viittä minuuttiakaan, kun aluksen luuvartin puolella havaittiin liikettä. Kaksi iloista norppaahan siellä polskutteli noin kahta solmua etenevässä virrassa. Huomasivatpa he meidät tai eivät, niin harvinaisen lähelle Tähti päästettiin ennenkuin viiksikarvat vilahtivat viimeisen kerran.

Matka norppiin näyttää kuvassa pitkältä, vaikka todellisuudessa se oli tuskin kymmentä metriä enempää.
Vekara.
Tuuli tyyntyi päivän mittaan ja ilma muuttui aurinkoiseksi. Niinpä olikin mukava matkata syväväylää pitkin Vekaran lossin ohi aina Savonlinnan eteläpuolelle Pitkälle Pihlajavedelle ja siellä sijaitsevaan Koivukannanniemen retkisatamaan (664,5h) saakka. Sinne pysähtyessämme osoitti tuntiviisari jo kellotaulun alalaitaan ja nälkäkin oli myös sen mukainen. Niinpä kiirehdimme samantien rantaan elvyttelemään siellä savuavaa nuotionpohjaa. Juuri ennen lännen suunnalta saapunutta ukkoskuuroa sai miehistä syödäkseen herkullisia lihavartaita. Illan päälle käytiin vielä snorklailemassa sekä suppailemassa, jotta päivittäinen liikunta-annoskin tulisi täyteen.


M/s Tyrsky.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Törmäyslistan teko

Lopultakin, loputtoman koko talven kestäneen rälläköinnin, keväisen ruostesuojauksen, maalamisen ja vielä Viipuriinkin tehdyn visiitin jälkeen, alkoi sitten uusien törmäyslistojen teko Tähden kyljille. Alkajaisiksi listan kiinnityksessä tarvittavien niittimuttereiden, tai joidenkin tietojen mukaan mutteriniittien kiinnittämiseen, rakenneltiin varta vasten ulosvedin. Sillä M12 pulttikoolle tarkoitetut sinkityt ja sisäpuolisella kierteellä varustetut niittimutterit saatiin kiinnitettyä Tähden kylkipelteihin porattuihin 16 mm:n kokoisiin reikiin kunnolla. Syynä rakentamispäätökseen oli se, ettei näin suurelle niittimutterille löytynyt tähän hätään mistään järkevähintaista kiinnityspihtiä. Yli 400 euroa laitteesta, jota en välttämättä tarvitse tämän jälkeen enää koskaan, on mielestäni aivan liikaa! Arvaatte varmaan, että soitin kaikkien tuttavien lisäksi myös kaikki löytämäni rakennusväline- ja työkaluvuokraamot läpi, mutta kun ei löydy niin ei löydy. Laite piti siis tehdä itse!

Ulosvetimen ulompi levy oli liian ohut, joten sen vahvistukseksi piti laittaa kulmarauta.

Tässä kohden voisi käyttää kulunutta sanontaa "helpommin sanottu kuin tehty", sillä eihän se rakentaminen aivan niin kätevästi loppupelissään käynyt, kun ajattelemattomuttani valitsin ulosvetimeen toiseksi osaksi ruostumattoman latan, johon tehtyihin reikiin sain poltettua useamman kalliin rst:n poraukseen tarkoitetun poranterän. Levy oli myös liian ohut ja alkoi taipua työn edetessä. Joten en nyt oikeastaan tiedä, oliko tämä ratkaisu lopulta kovinkaan paljon parempi ja halvempi?

Törmäyslistan alkamiskohdan mittailua.. Tuumimista.. Miettimistä.. Välillä tuntui, ettei homma etene ollenkaan, kun kaikki aikaa menee vain suunnitteluun.

Jossakin vaiheessa ulosvedin kuitenkin valmistui ja pääsin aloittamaan niittaamisen. Paapuurin puolelta keulasta etenin kohti perää yrittäen jakaa kiinnityskohdat tasaisin välein. Haasteita hommaan aiheuttivat kuitenkin monet valmiit reiät, joista osa oli vain tukittu jossakin vaiheessa puutapeilla ja osaa taas oli käytetty edellisen törmäyslistan kiinnityksessä, jolloin kierretanko oli työnnetty niistä sisään ja kiinnitys hoidettu sisäpuolelle tulevalla mutterilla. Tällaisen kiinnitystavan mahdollistivat tuolloin vielä monet uretaanilla eristämättömät ja puukarneerauksella varustamattomat rungon sisäpuoliset osat. Nyt tällainen ei kuitenkaan enää ollut mahdollista, ja kun minkäänlaisten törmäyslistan kiinnikkeiden hitsaaminenkaan kylkipeltiin ei samasta syystä tullut kyseeseen, olin siis päätynyt niittimuttereihin.


Mutta niin.. Valmiita reikiä niittejä varten oli siis tarjolla yllin kyllin ja vain reikää hiukan suurentamalla olivat ne valmiita käyttöön. Vaikka olemassa olevat reiät helpottivatkin jonkin verran työtä, aiheuttivat ne myös päänvaivaa. Nimittäin niiden sijainti eikä etäisyys toisiinsa nähden ollut aina paras mahdollinen, eikä myöskään niiden linja kulkenut kaikilta osin optimaallisesti uuden listan suunniteltuun kulkuun nähden. Yritinkin löytää jonkinlaisen kompromissin asian suhteen ja käyttää kaikki valmiit ja myös puutapilla tukitut reiät hyödyksi. Tappienkaan jättäminen paikoilleen kun ei tuntunut kovin fiksulta. Päästyäni lopulta perään laskeskelin muistaakseni laittaneeni 16 tai 17 niittiä. Olisipahan kiinnitys näin tehtynä ainakin tarpeeksi tukeva. Edellinen lista kun oli kiinni vain 6-7 kohdasta kyljeltään. Tosin edellisestä poiketen uusi oli tarkoitus jättää kaikilta puisilta osiltaan myös irti kylkipellistä ja sen takia kiinnityspisteitä myöskin kaivattiin enemmän.

Suunnitelmat muuttuu.. Kun päädyin jatkamaan törmäyslistoja keulaan asti, jäi yksi valmiiseen reikään laitettu niitti tarpeettomaksi. Uusi listan linjaus siirtyi nimittäin näillä kohdin alemmaksi.

Seuraavaksi pintamaalasin kyljen niitteineen päivineen toiseen kertaan mustalla ja pyöräytin Tähden taas kerran ympäri. Sitten toistin samat manööverit toisellekin puolelle. Kun se puuha oli saatu päätökseen aloitin samantien Vuoksen sahalta hankittujen painekyllästettyjen 95x28mm lautojen kiinnittämisen päivän verran kuivumassa olleelle järven puoleiselle kyljelle eli taas käännettiin alus ympäri.

Tässä vaiheessa laituriparlamentti oli taas kerran puhunut ja heidän tuomiotaan yön yli pohdittuani, olin päättänyt jatkaa törmäyslistaa aiemmista suunnitelmista poiketen eteenpäin aina kokkapuuhun asti. Se tarkoitti vielä parin niitin lisäämistä keulan pelteihin molemmin puolin. Niissä ei kuitenkaan enää kauaa mennyt, joten uusi lista alkoi valmistua vauhdilla. Hankalimmat paikat olivat luonnollisesti keulan ja perän kaarevat osat. Esitaivutuksesta huolimatta kahden laudan yhtäaikainen asentaminen näihin laittoi yhden hengen remonttiporukan käyttämään kaikkia sekä fyysisiä sekä älyllisiä avuja.


Asiaa auttoi se, että aloitin kiinnittämisen toisesta ja kolmannesta pisteestä, mutta samaan aikaan pujotin parikymmensenttisen sinkityn kierretangon jo valmiiksi ensimmäiseenkin. Sitten kampesin kyljelle menevät laudat laituria vasten asettamallani lankulla ja kuormaliinalla kiinnityspiste kerrallaan edeten kiinni kylkeen. Samalla seurasin tietenkin listan kulkua myös mittaamalla sen etäisyyttä partaan putkeen. Kun laudoitus oli lopulta edennyt perään asti vedin viimeiseksi listan päädyissä olevien kierretankojen avulla myös ne kiinni.

Homma ei tietenkään oikeasti ollut näin yksinkertaista, sillä lommoisten ja kiemurtelevien kylkipeltien takia jouduin jokaisen kiinnityspisteen kohdalla mittailemaan tarvittavien aluslevyjen määrän ja miettimään 80 mm:n mittaisen pultin oikean upotuksen lautaan, jotta lista saataisiin kulkemaan mahdollisimman suoraan. Usein jo kiinni laitettu kohta oli myöhemmin käytettävä irti, kun vasta seuraavien kiinnitysten jälkeen näki, mihin kohtaan törmäyslista lopulta asettuu? Sen lisäksi jokainen noin kahdesta sadasta Helsingin Rakennuskiinnike -liikkeestä ostamastani haponkestävästä ja osittain hätävaraksi rautakaupasta hankituista RST-aluslevyistä siveltiin molemmin puolin liimalla. Samaa ainetta olin käyttänyt myös niittien tiivistämisessä. Kylkeä vasten tulevan ensimmäisen aluslevyn sisäreikä oli myös mitoitettu niitin kantaa suuremmaksi, jotta listan vastaan ottaman törmäyksen voima jakautuisi mahdollisimman suurelle alalle. Kahden ensimmäisen laudan väliin laitoin lisävahvuutta antamaan myös epoksin, eli ikäänkuin laminoin törmäyslistan ensimmäiset kerrokset yhteen. Lisäksi ruuvasin laudat mahdollisimman tiukasti terassiruuveilla yhteen.

Epoksia väliin.

Päällimäinen törmäyslistan kolmesta laudasta kiinnitettiin seuraavaksi ruuveilla kahden aiemman päälle. Siihen ei tarvinnut enää tehdä mitään sen kummempia työstötoimenpiteitä, kun olin upottanut kiinnityspulttit alempiin lautoihin. Pieniä haasteita senkin taivuttamisessa oli, mutta suurilla 6x80 mm:n puuruuveilla ja niihin tilapäisesti laitetuilla aluslevyillä, ruuvipuristimilla ja kuormaliinoilla sain nekin kuitenkin lopulta vedettyä kiinni. Noilla samoilla ruuveilla kiinnitettiin myös koko kakun koristeeksi tullut muovinen musta liukulista, josta seuraavassa kirjoitelmassa lisää.



tiistai 19. kesäkuuta 2018

Toinen ja viimeinen osa jatkokertomuksesta "Maalausta ja Viipuria"

Viipuriin lähtöpäivän ensimmäinen pätkä sisälsi upeassa kelissä ilta-aikaan tehdyn siirtymisen Niskalammilta Mälkiän sulun yläpuoliseen vanhaan kanavakaivantoon, jossa oli tarkoitus ottaa nelihenkisen miehistön toinen puolikas kyytiin. Sinne päästyämme sauna tietenkin lämmitettiin ja pari oluttakin miehistön yhteishengen nostatattamiseksi sekä aluksen kulkukuntoon saattamisen kunniaksi kohotettiin, ennen kuin yöksi hiljennyttiin kuuntelemaan rahtilaivojen sulutuksien aiheuttamia monenmoisia ääniä.


Seuraavana aamuna kirjoiteltiin sitten kaikki kanavapaperit kuntoon ja lähdettiin puoli kymmenen aikaan laskeutumaan merta kohden. Kanavasta en ala edelliskertoja vastaavia tarinoita toistelemaan, vaan voitte käydä niitä katselemassa blogisivuston tietokoneversion ylälaidan hakukentän avustuksella. Ainoastaan tankkauspuuhat alimmalla Brusnichnoen eli Juustilan sululla ansaitsevat tulla mainituksi.

Juustilan tankkauspiste paluumatkalla kuvattuna.
Jos oikein saivarrellaan, niin niistäkään ei oikeastaan voi kertoa, sillä bunkraus siellä ei yrityksestä huolimatta tällä kertaa onnistunut. Paikka oli nimittäin sinne saapuessamme kaikin puolin hylätyn oloinen. Ei ketään missään, eikä myöskään minkäänlaista puhelinnumeroa tai muutakaan lappua opastamassa tankille aikojaa. Niinpä ei auttanutkaan muu kuin ottaa laiturilla puhelin käteen ja soittaa viipurilaisen Yacht Club Favoritin Igorille ja kysyä neuvoa. Toki olin hänelle jo paria päivää aiemmin pirauttanut ja tiedustellut Tähdelle laituripaikan sekä tietenkin kysynyt olisiko tankkausasema auki? Tähän kaikkeen hän oli vastannut myöntävästi, mutta unohtanut kuitenkin kertoa tankkausmahdollisuuden siirtyneen aiemmista kesistä poiketen tästä hiukan Viipuriin päin, Lavolaan. Siellä onkin kaikki nämä kolme vuotta, jolloin me ollaan kanavalla liikuttu, ollut kelluva puna-keltaiseen asuun puettu tankkausasema, jonka juorut ovat kertoneen olleen suljettu. Sitä ovatko ne huhut pitäneet todella paikkaansa, en osaa sanoa. Nyt asema ainakin oli toiminnassa ja paikalle kiiruhti tankkien verkkaisen oloista täyttymistä odotellessa jopa toinenkin ystävällisen ja avuliaan oloinen henkilökunnan edustaja. Jos oikein ymmärsin, maksun olisi täällä voinut suorittaa myös pankkikortilla, mutta minä hoidin homman kuitenkin etukäteen vaihtamallani paikallisella valuutalla.

Lähtiäisiksi työntekijät antoivat meille mukaan vielä puhelinnumeronkin, johon soittamalla kuulema selviäsi, olisiko asema auki? Jos se ei sattuisi esimerkiksi viikonlopun takia olemaan niin ymmärsin, että aukaisu tätä kautta järjestyisi myös. Heidän antamansa numeron kanssa kävi vain sellainen "pieni" häpiä, että siitä puuttui sekä Venäjän, että Viipurin suuntanumerot. Sattuuhan sitä! Meitä viikkoa ja paria myöhemmin tankkaamaan menneiden Sissi, Tiira ja Aili -laivojen kipparit kuitenkin selvittivät ne mestarillisen salapoliisityön seurauksena, joten voinkin tässä ylpeänä esitellä yhteistyömme hedelmiä. Lavolan tankkausaseman numero on siis +7911 104 8755 (vaadittava kielitaito: englanti-suomi-venäjä-elekieli-yhditelmä eli kyllä se siitä ehkä selviää..). Sinne kannattaa siis olla etukäteen yhteydessä, kun on tankausreissua suunnittelemassa.

Säiliöt ja pari kanisteria täytettyämme ajelimme edelleenkin loistavana jatkuvassa kesäsäässä loppumatkan Viipuriin ja kiinnittäydyimme noin kello kahdeksantoista aikaan Favoritin laituriin. Puhelimessa Igor, jonka sukunimeä en muuten edelleenkään tiedä, sanoi mahdollisen laituripaikan löytyvän myös linnan editse kulkevan sillan kupeesta, mutta kun en pienestä kielimuurista johtuen saanut oikein lopullista varmuutta ja selkeyttä mihin kohtaan siellä, ajoin Tähden tutulle paikalleen Klubin edustalle. Eipä hän siitä näyttänyt pahastuvan. Noin kahdeksan tuntisen ajorupeaman ansiosta kippari vapautettiin tässä vaiheessa ruokakauppaan lähtemiseltä, joten muiden kiiruhtaessa sinne, olivat vuorossa ansaitut päiväunet.


Viipurin linnassa myynnissä ollut taulu, josta röyhkeästi napsaisin valokuvan.
Viipurissa tehtiin sitä, mitä ilmeisesti siellä yleisimmin suomalaisturistit tekevät. Eli kierreltiin muutamia olutkuppiloita ja ruokapaikkoja, käytiin kauppahallissa, Pyöreässä tornissa ja linnassa (niiltä osin kun se oli edelleenkin jatkuvan remontin takia auki), sekä koettiin tietenkin vieraan kulttuurin omastamme eroavia käytäntöjä ja toimintamalleja. Lisäksi vierailtiin vielä uudemman kerran, ja tällä kertaa oikein ostoslistan kera, Carusel-ostoskeskuksessa täydentämässä tulevaa kesää silmällä pitäen Tähden provianttia.









Kumiveneajelu kaupungin ja sataman edustalla, josta edelliset kuvat, lienee suurin poikkeus näistä normaaleista turistikuvioista. Uusi kokemus minulle oli tällä kertaa myös taksien käyttö, joka hintatason puolesta on ilman muuta kiinnostava liikkumisvaihtoehto. Muutamalla eurolla ajaa nimittäin melkein minne tahansa kaupungissa. Favoritin satamatoimistosta löytyi myös pöytään kirjoitettuna ainakin neljän eri taksivälityksen numerot ja siellä ympäri vuorokauden majaileva vartiomies myös hoitaa tarvittaessa tilauksen, jos siis takseja vain on saatavilla.. Tällaisesta tuloksettomasta tilaustilanteesta sain muuten tallennettua todella kovaäänistä ja suurillä kädenliikkeillä höystettyä ja sitä myöten myös aivan liian arveluttavaa videomateriaalia puhelimeeni. Ymmärtänette, että häveliäisyyssyistä sitä ei voi tänne laittaa. Kuva kuitenkin lohdutuspalkintona.


Näissä touhuissa ja edelleenkin jatkuvassa aivan uskomattoman hienossa poutasäässä vietimme pari oikein mukavaa vuorokautta Viipurissa. Sitten koitti kuitenkin lähdön hetki ja niin maksoin Igorille hänen toivomansa euromäärän sekä pientä ekstraa laituripaikasta ja kaikesta muustakin hänen meitä kohtaan osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Siinä köysiä irroitellessa selvisi myös se, että Tähti oli tämän vuoden ensimmäinen suomalaisalus hänen clubillaan. Mutta kuten jo vihjasin, se ei varmasti ollut viimeinen, ainakaan Saimaan suunnalta saapuva wanha laiwa.



Itse asiassa vuoden toinen vieras Suomesta saapui jo päivä meidän jälkeemme, kun joutsenolainen moottorivene kiinnittyi peräpoijupaikalle aivan meidän taaksemme. Matka alusten välillä oli jopa niin pieni, että poislähtiessämme Tähden kokka oli ensin ajettava edessämme olleen tyhjän aisapaikan syvennykseen ja sitten potkurilla potkittava perä irti laiturista osoittamaan ulapalle päin. Onneksi keulapotkurilla pystyimme pitämään buukin (eli keulan kaarevan osan) tämän käännöksen ajan koko ajan irti karkeatekoisesta betonilaiturista. Mukanamme ollut kumivene oli myös sidottava kyljelle tämän manööverin ajaksi. Kun sopiva suunta oli lopulta saavutettu ja sivutuuli sekä hiukan edessä olevat toisten paikkojen kiinnityspoijut huomioitu, peruutettiin tyylipuhtaasti pois laiturista.


Nuijamaanjärven rajatarkastus.

Paluu Saimaan suuntaan meni myös suuremmitta kommelluksitta. Jotain sattumuksia täytyy kuitenkin aina olla ja tällä kertaa niitä sattui kaksi. Ensimmäinen Pällin rajatarkastuksessa huomattu asia oli se, että Crew List -kaavakkeita puuttui jostakin syystä yksi. Ollessaan ottamassa viimeistä itselleen, venäläiset rajatarkastajat kyllä kysyivät kohteliaasti, onko se ok? Vastasin, että ottakaa vaan, sillä arvelin asian järjestyvän suomalaisten rajatarkastuksessa Nuijamaanjärvellä. Ja niin se järjestyikin. Jouduin vain hetkiseksi kirjallisiin töihin siksi aikaa, kun viranomaiset tekivät tarkastusta Tähdelle muiden miehistönjäsenten avustamina. Se mihin yksi lista oli kadonnut ei selvinnyt minulle!

Toinen tapaus sattui viimeisessä sulussa Mälkiällä. Muun miehistön aikataulukiireiden takia jäin ajamaan sen ja viimeisen siirtymän Imatralle itsekseni. Kiinnittäydyin keskilaivasta yhdellä köydellä sulkukammion oikean laidan kelluvaan pollariin, kuten aiemminkin ja painuin samantien kannen alle hoitelemaan yllättänyttä vessahätää. Pöntöllä istuessa aloin ihmettelemään, miksei sulutus alkanutkaan, vaan kuului vain konehuoneen Wickström-herran tasainen jyskytys? Operaatiosta selviydyttyäni nousin täkille ja ymmärsin sulkumestarin sulkeneen juuri portit ja laittavan vasta silloin hanat auki. Ja niin auki ne kohta olivatkin, että vaahto ympäröi meidät hetkessä ja arvasin Tähden pohjakaivon taas kerran muodostavan sisäänsä ilmataskun.

Kun muutamaa sekuntia myöhemmin näin, että jäähdytysveden tulo kyljestä lakkasi, riensin samantien saunaan ja käänsin sen lattian alla olevista hantaakeista käyttövedenoton perän säiliöltä pohjakaivolle. Seuraavaksi avasin suihkun hanan ja jätin sen valumaan itsekseen. Kuten aiemminkin, tämän tarkoituksena oli saada pohjakaivoon kertynyt ilma poistumaan mahdollisimman nopeasti. Nopeutin poistumista myös nostamalla muutamaan otteeseen, mutta vain hetkiseksi, koneen kierroksia ja pian jäähdytysvesi jatkoikin kulkuaan normaalisti. Mutta silloin oli jo Tähtikin takaisin Saimaan pinnan tasalla ja niin ajoin ulos sulusta ja kiittelin VHF:n kautta kanavan henkilökuntaa mukavasta ja hyvin sujuneesta matkasta.

Pohjakaivon ilmaus. Suihkun letku vedettynä saunavesien poistoon tarkoitettuun pumppukaivoon.

Te varmaan huomaatte, että joku asia unohtui. No niin minäkin, mutta vasta varttia myöhemmin. Siinä vaiheessa vain parin vuoden ikäinen, mutta jo moneen otteeseen kovia kokenut Jabscon käyttövesipumppu oli kuitenkin ottanut niin pahasti nokkiinsa, vain "hetken" kestäneestä kuivakäynnistä, ettei suostunut nostamaan vettä hanoille asti enää ollenkaan. Ajaessa oli turha alkaa pumpun kanssa taistelemaan, joten nappasin sen vain katkaisimesta pois päältä ja jatkoin "tyynen rauhallisesti" matkaa aina Niskalammille asti. Sinne lopulta päästyäni järjestelin paikkoja ja menin hyvillä mielin nukkumaan, jotta jaksaisin seuraavana aamuna ajaa vielä autonkin kotiin.

Jälleen Saimaalla. Ilmeisesti satuin näkemään jonkin lappeenrantalaisen purjehdusseuran sunnuntaisen kotiinpaluun.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Ensimmäinen osa jatkokertomuksesta "Maalausta ja Viipuria"

Olin erehtynyt kevättalvella sanomaan ääneen meneväni jossakin vaiheessa toukokuuta Tähdellä kanavan kautta Venäjän puolelle tankkaamaan ja samalla käymään taas kerran Viipurissa. Tästä mahdollisuudesta kuultuaan sukulaismieheni lähettivätkin minulle jo hyvissä ajoin esitäytetyn Crew List:in, jolla kerrottiin reissulle olevan muitakin kiinnostuneita lähtijöitä. Lopulta mukana olivat kokki ja nuori kansimies/köysipoika, joka kokemuksen karttuessa matkan aikana ylennettiin pursimieheksi, sekä tarvittaessa niin oikealta laivurilta näyttävä piippua tuprutteleva vanhempi herrasmies, ettei minun kannattanut hänen läsnäollessa edes yrittää esittää aluksen omistajaa. Uskottavuutta lisäsi entisestään vielä se, että vastaukset uteliaiden Tähdestä esittämiin kysymyksiin tipahtivat hänen suustaan kuin apteekin hyllyltä!

Ennen kuin edellä mainittu miehistö oli kyydissä ja laiva kaikinpuolin lähtövalmiina, tehtiin kuitenkin kipparin toimesta kahdessa erässä yhteensä noin viikon verran remonttihommia. Näiden perioidien alkuun siistin vielä uudemman kerran kaikki talven aikana kyljistä poistamieni vanhan törmäyslistan kiinnikelappujen jättämät jäljet kulmahiomakoneen hioma- ja lappulaikoilla.

Alhaalla syksyllä irroitetun kiinnityslapun paikka, joka odottaa vielä siistimistä. Ylhäällä valmis, pohjamaalausta odottava kohta.

Samalla poistin myös ylimääräisiä kiinnityslenkkejä yms. kyljessä olevia ulokkeita, jotka nykykäytössä vain haittaavat aluksen kunnossapitoa. Lappulaikkakierroksella yritin myös tasoittaa paksun maalipinnan, joka muuten sisälsi ainakin kahta erisävyistä valkoista, harmaata, mustaa ja joissakin paikoissa myös vihreää, ja nyt puhtaalle pellille puhdistamieni kohtien tasoeron mahdollisimman huomaamattomaksi. Seuraavaksi kiersin samat paikat, samaa lopputulosta tavoitellen vielä karkealla paperilla varustetulla hiomakoneella.




Hommat jatkuu illan pimetessä keinovalon voimin! Laivakoira on juuri tarkistamassa työnjälkeä.

Kaikki puhtaaksi saadut ja muutamat kovaa mustunutta ruostetta sisältäneet kuopat, joita ei oikein kannattanut alkaa kaivelemaan puhtaiksi, suihkuttelin tietenkin Annitrolilla, jonka annoin kuivua vähintään seuraavaan päivään asti. Kun en tehnyt tätä ruosteenestokäsittelyä kauttaaltaan, en tällä kertaa huuhdellut koko rovia vedellä vaan pyyhin vain käsittelemäni kohdat veteen kostutetulla rätillä, ennen kuin siirryin seuraavaan vaiheeseen eli maalin ohenteella pyyhintään. Tämä tehtiin luonnollisesti koko pinnalle rasvanpoiston, mutta etenkin vanhan maalin testaamiseksi. Tarkoitus oli siis selvittää, kestääkö se päällemaalausta kupruilematta. Seuraavaksi maalasin puhtaaksi hiotut kohdat Röyskö Oy:ltä Joutsenosta ostamallani Epocoat 21 Primerillä. Vanhojen törmäyslistakiinnikkeiden jättämien jälkien ohella yritin saada myös kaikki kaideputket lähes maalittomiksi, sillä vanhasta ja lohkeilleesta pinnasta ounastelin niiden olevan pinnoitetut vuosien saatossa useilla erillaisilla maaleilla.


Tähti morjestaa Laimia.
Jo tässä vaiheessa oli Tähti käännetty moneen kertaan laiturissa ympäri. Tuulista riippuen, joko koneella tai ihan vain kiinnitysköysien varassa. Varsinkin keulan ja perän osalla, oli suunnattomasti apua myös tekemästäni, laiturilta lähelle vedenpintaa laskettavasta työtasosta, vaikka senkin muuttamiseen aluksen päästä toiseen meni aina oma aikansa. Aivan kuten Tähden muuhunkin työnteon kannalta sopivaan asentoon asetteluun. Paljon apua sain myös siitä seikasta, että vedenpinta oli harvinaisen korkealla. Ylsin nimittäin laiturilta vesirajaan ilman sen kummempia apuvälineitä.


Jossakin välissä hoidin myös pari vuotta sitten tekemäni kaasupullosäiliön "viimeistelyn". Tein siihen silloin hölmöyksissäni kolme veden ja kaasun poistumisreikää. Yksinkin olisi riittänyt, joten nyt korjasin tilanteen. Samalla varustin tämän viimeisen reiän ulkopuolelle hitsatulla ruostumattomalla mutterilla, jotta talven ajaksi saan siihen pyöritettyä halutessani pultin, tukkeamaan reiän kokonaan. Toinen säiliön toimintaa ja veden sieltä poistumista haitannut seikka, oli sen pohjan pullistuminen keskeltä ylös- eli säiliöön päin. Se johtui wc:n ruisku-uretaanieristyksen paisumisesta, kun pohjan alle suhahti sitä vähän liikaa. Hallitunkilla oikaisinkin säiliön pohjan ennen kuin suihkuttelin sinnekin Annitrolia ja pohjamaalasin sen.



Sitten päästiin vihdoinkin itse asiaan eli varsinaiseen pintamaalaukseen. Yhden puolen yhtämittaiseen tauottomaan sutimiseen, tai oikeammin telaamiseen meni kaiteet ja korotetut reelingin osat mukaan lukien reippaat kuusi tuntia. Maalattu puoli oli myös heti käsittelyn jälkeen käännettävä järven puolelle suojaan laiturin törmäyssuojarenkaiden hankaamiselta ja luonnollisesti myös sen takia, ettei laivaan päässyt edes nousemaan kaiteiden ollessa juuri maalatut. Välitöinä telailin valkoisen maalin korotettujen reelinkien ulkopintoihin.

Tuosta valkoisesta päästäänkin sitten siihen tosiasiaan, että parin vuoden miettimisen jälkeen päätin nyt lopultakin vaihtaa Tähden rovin värin mustaksi, vaikka sen alle jäikin kauttaaltaan tehdyn hiekkapuhalluksen puuttuessa valkoinen maali. Täytyy sitten joskus telakalla hoitaa se asia kuntoon, jos valkoinen pilkahtelee naarmujen ja kolhujen takia ärsyttävästi pintaan mustan alta. Sanotaanko vaikka niin, että tämä on kokeilu! Joka tapauksessa pähkäilin ja pyörittelin tätä värinvaihtoasiaa päässäni monilta kannoilta, mutta kyllä lopulta suurin syy oli mieltymykseni mustien rovien tyylikkyyteen. Tottakai lialle ja ruostevalumille vähemmän arka väri vaikutti myös valintaan. Maaliksi Tähden aiemman mattamaisen ja ilmeisesti jonkinmoisen epoksimaalin tilalle, valitsin puolikiiltävän Normadur 65 HS polyuretaanimaalin. Saman, jolla hyttirakenteetkin viime vuonna pinnoitin.

Laivaharrastajan auringonlasku!


Ja auringonlaskun "ihailun" seuraus seuraavana aamuna. 
Tähti on tässä kirjaimellisesti "black and white".

Vaikka viikon verran pitkiä työpäiviä oli tähän mennessä tehty, oli vain lopulta todettava, ettei toisen pintamaalikerroksen maalaamiseen yksinkertaisesti riittäisi aika. Sovitun Viipuriin lähtöpäivän aamulla nimittäin kiirehdin vielä värjäämään viimeisiä kaiteen osia, mutta siis vasta ensimmäistä kertaa. Törmäyslistatkin olivat vielä luonnollisesti tekemättä! Ja se tarkoitti tietenkin sitä, että kanavassa ei sitten törmäiltäisi! Kaikkien lähtötohinoiden ohessa läiskäistiin myös kanavareissulla ehdottoman pakolliset 16 senttimetriä korkeat ja reippaat 70 senttimetriä pitkät nimitekstit kiireellä takaisin keulaan. Työtaakkaa hiukan helpottaakseni teetätin ne mustasta tarrasta Röysköllä. Edelliset hyvin paikoillaan pysyneet tekstitkin oli nimittäin toteutettu niin. Myös kumivene, uimatikkaat, perän käyttövesisäiliö ja esimerkiksi septisäiliö oli saatettava kaikessa kiireessä matkaa vastaavaan kuntoon.


Tärkeä osa lähtövalmisteluita oli myös Wilh Schaumanin kipparin käynti Tähdellä. Hän nimittäin paikallisti lopultakin VHF-puhelintamme alusta asti vaivanneen vian, maston nokassa olevan antennin ja kaapelin liitokseen. En siis monista yrityksistäni ja antennin mukana seuranneista ohjeista huolimatta ollut osannut tehdä sitä oikein. Jos oikein ymmärsin, niin jokin keskilangan säikeistä ei ollut oikeaoppisesti mukana tiukassa nipussa, vaan harotti erillään aiheuttaen antenniin "oikosulun". Onneksi asia kuitenkin selvisi ja puhelin nyt vihdoinkin toimii moitteettomasti. Tästä erittyiskiitos Schaumanin suuntaan!