Tähdellistä tekemistä

Kukaan tuskin yllättyy, jos kerron, että yli yön kestäneellä huhtikuun lopun visiitilläni Imatralle, löytyi tälläkin kertaa tähdellistä tekemistä moneen makuun. En vain ole ehtinyt siitä vielä aiemmin kirjoittelemaan, kun käytettävissä ollut aika on vierähtänyt edellisen Tähtivierailu-juttusarjan tekemiseen. Pääosiltaan varsin aurinkoiset säät suosivat kuitenkin tätä jo useamman viikon takaista käyntiä ja jäätkin olivat jo tuolloin kaikonneet Vuoksenniskalta, kuin muistuttaen siitä, että uusi laivailukausi on taas alkamassa. Itseasiassa Tähden ja miehistön viides yhteinen! Jotta nautinto olisi täydellinen, on ennen vesillepääsyä kuitenkin ymmärrettävästi "vähän" remontoitava, joten..

Alkuun otin urakaksi edelliskäynnillä irroittamieni jäähdytysvesiputkien laittamisen takaisin paikoilleen. Tarkemmin ottaen aloitin pakosarjaan tulevasta laippaliitoksesta ja vaikka kyseessä on liitos kuumasta pakosarjasta vesiyhteisiin, tein uudet tiivisteet "rohkeasti" paksusta tiivistepaperista, kun olen huomannut sen kestävän monessa paikassa varsin hyvin korkeitakin lämpötiloja. Lisävarmistukseksi laitoin tietenkin tiivisteiden molemmin puolin moottorikäyttöön tarkoitetun ja korkeaa kuumuutta sietävän silikonin varmistamaan liitoksen pitävyyttä. Putkien ja termostaattikotelon väleihin pistin puolestaan Tähden keulapiikin letkuvarastosta löytämääni uutta kumiletkua. Tutkiessani tarkemmin irti olleita vesiputkia huomasin niiden myös olevan messinkisiä, joten suurin osa ajasta taisi oikeasti lopulta mennä niiden maalista puhdistamiseen ja kiilloittamiseen. Tokihan on tärkeää saada lisää näyttävyyttä konehuoneeseen!

Taisinpa tästä jo aiemmin vihjaistakin, mutta saadakseni vesiyhteen takimmaisen sylinterilohkon pakosarjasta irti, oli koko venttiilikoppa lopulta irroitettava. Wickströmillä eivät selvästikään ole hoksanneet ajatella, että yhteen molemmat kiinnitysmutterit saattaisi olla joskus tarpeen saada auki ilman kopan poistoa! Sikäli asiasta ei kuitenkaan ollut haittaa, sillä pääsin samalla tutkimaan tarkemmin takimmaisen sylinterin pakoventtiilin nostajantankoa.

Tästä näkyy hyvin vielä tässä vaiheessa paikoillaan ja sinisen maalin peitossa olevan jäähdytysvesiputken laippa ja sen toinen mutteri, joka on venttiilikopan reunuksen alla.

Muistanette ehkä myös, että kerroin viime vuonna samanlaisella moottorilla varustetun m/s Kyminsuun samaisen tangon sorvautuneen joiltain kohdiltaan ohuemmaksi sylinterilohkon läpi liian pitkälle sisäpuolelle työntyvien, mutta nykyään täysin työttöminä olevien apulaitteiden kiinnitysruuvien osuttua siihen. Huomasin tästä kuultuani myös Tähden moottorissa käyneen samoin, mutten vikaa tuolloin korjatessa kuitenkaan aukonut venttiilikoppaa, vaan hoidin homman kyseisten ruuvien alle laittamillani alusprikoilla. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni, joten oli oikeastaan vain hyvä, että tässä yhteydessä tarjoutui mahdollisuus selvittää myöskin Tähden moottorin nostajantangon kunto.

Minkäänlaista sorvautumista tai ohentumista en tangossa silmämääräisesti huomannut, mutta pari kohtaa siitä oli kuitenkin kiillottunut muista kohdista eroavaksi. Aikani hyvässä valaistuksessa venttiilikoneistoa ihmeteltyäni hoksasin tangon kuitenkin olevan kieron. Seuraavaksi äkkäsin kyseisen venttiilin säätöruuvin olevan kiristetty aivan loppuun. Ja kun pyöräytin vauhtipyörää ja sain venttiilin kiinniasentoon ja tangon pois jännityksestä, huomasin sylinterikannessa jäljen ja tajusin tangon yläpään ottaneen tässä asennossa joskus kiinni kanteen. Nyt se ei tosin näyttänyt tekevän niin.

Olettamukseni tällä hetkellä onkin seuraava: Irti otetun apulaitteen ruuvit on laitettu aikoinaan takaisin reikiinsä ja ne ovat työntyneet liian pitkälle venttiilinnostajantangoille varattuun tilaan. Seuraavaksi ruuvit ovat hanganneet ja hakanneet tangon kieroksi. Siinä onnistuttuaan on tanko alkanut kulumaan normaalia nopeammin ja tilanne on johtanut lopulta siihen, että venttiilinvälyksiä säädettäessä ja säätöruuvin mennessä yhä pidemmälle, on keinuvivun aiheuttama nostintangon yläpään sivuttaisliike kasvanut niin suureksi, että siinä oleva kuppiosa on alkanut hipsimään sylinterikanteen. Tästä varmastikin johtui viime kesäinen huomioni jonkun kannesta kuuluvan kilahduksen voimistumisesta heti venttiilinsäädön jälkeen. Huomautettakoon, että kyseisen pakoventtiilin välys oli nimenomaan tuolloinkin säädön tarpeessa. Silloin hoksasin myös samaisen venttiilinnostajan rullan pienen soikeuden, mutta kun Kyminsuun tapauksesta en ollut vielä tuolloin kuullut ja kaikki pelasi ennen ja jälkeen säätötoimenpiteen normaalisti, en osannut etsiä koneistosta mitään sen suurempaa vikaa.

Vasemmanpuolimmaisena takimmaisen sylinterin pakoventtiilin keinovipu, jonka säätöruuvi on jo melkein lopussa. Vertaa muihin!

Kuvan keskellä on säätöruuvista alaspäin nokka-akselia kohti menevä nostajan tanko ja kun tarkasti katsoo, näkyy siellä myös siihen melkein kiinni ottava apulaitteen ruuvin pää.

Tanko ja säätöruuvi lähdössä etelään. Tangon kuppiosa on liitetty hitsaamalla varteen ja sekin näyttää olevan hitusen kierossa.

Konsultoituani asian tiimoilta vielä m/s Turson kipparia, pyöritin hänen hyvien neuvojensa mukaan keinuvivun päässä olevan venttiilin säätöruuvin mahdollisimman löysälle ja väänsin ruuvitaltalla keinuvipua sen verran, että sain tangon, venttiilikoneistoa irroittamatta pois paikoiltaan. Seuraavaksi pyöritin vielä säätöruuvinkin irti, jotta voisin rauhassa tutkia osia ja etsiä kotonamme olevasta varaosakoneesta muutamaa milliä pidemmän ja toivottavasti myös suoran tangon kuluneen tilalle.

Vielä oli tämän jälkeen nelisen tuntia aikaa ennen kotiinlähtöä. Niistä ensimmäisen käytin konehuoneesta hetkiseksi pois päästäkseni, kahvin juomiseen ja komentosillan takaisen pienen salongin pöydän viimeistelyyn, tosin aivan liian punaisella petsillä ja loput taas Wickströmin kanssa puuhaamiseen. Koneen paapuurin puoleisessa kyljessä oleva mystinen laippa oli nimittäin seuraavaksi irroitusvuorossa. Sen tarkoitus on ollut minulle tähän asti epäselvä, vaikka sen takaa tihkuvasta jäähdytysnesteestä olen päätellyt sen peittävän jäähdytysvesikanavan vanhaa jäätymisvauriota. Lohkon vaurio sieltä kyllä paljastuikin, mutta sen muodosta, mallista ja myöskin siihen tilkkeeksi laitetusta kovasta metallimaisesta aineesta johtuen, sen voisi myös luulla olevan alkuperäinen tehtaan valuvika. Tosin varsinaisen laipan kotikutoisuus ei viittaa tähän suuntaan.

Aina pitää vähän vastustaa! Alarivin kolmas ja koko laipan viimeinen ruuvi ei nimittäin ilman porakonetta auennut. Laipan läpi tuleviin pultteihin kiinnittyy polttoainesuodattimen jalka.

Tällainen erikoisuus sieltä löytyi. Jäätymisvaurio vai valuvika? Paha sanoa..

Messinkisten talttapäisten ja kiinni hapettuneiden ruuvien aukaisu ja tiukkaan kiinniliimatun laipan irroittaminen oli tehtävä todella harkitusti. Pahimmoilleen edessä oleva polttoainesuodatin vaikeutti sitä entisestään, mutta vain yhden ruuvin jouduin lopulta poraamaan auki. Laipan irrottua puhdistin sen ja motin kyljen huolellisesti. Kello kertoi harrastusaikaa olevan vieläkin vähän jäljellä, joten päätin vielä lopuksi irroittaa vanhan öljynjäähdyttimen/suodattimen, josta siitäkin jo Teille aiemmin mainitsin. Silloin kerroin myös siitä, että osa oli edelliselläkin kerralla syksyllä 2014 irti saman vian, eli pienen käynnistettäessä järviveden pinnalla esiintyvän öljykalvon takia. Kun tämäkin osa oli saatu irti ja pakattua muiden tarvikkeiden ohella matkaan, olikin jo aika lähteä kotimatkalle.

Kädessä varsinainen suodinosa.

Tässä jäähdytysnesteellä tehdyssä vuototestissä puolestaan järviveden ja öljyn toisistaan erottava, kupin mallinen suodattimen sisäosa.

Alkutalven visiitit Vuoksenniskalle sekä talvisia kuvia Kanavansuun Perinnelaivatelakan laivoista.

Otsikko oikeastaan kertoo olennaisen. Pariin otteeseen olen nimittäin poikennut kuluvan vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana Niskalammilla varmistelemassa Tähden talvehtimiskuntoa. Molemmilla käynneillä tuli tietenkin tsekkailtua aluksen yleiskunto sekä ulko- että sisäpuolelta. Luonnollisesti myös pohjakaivoa jäätymiseltä suojaava ilmatasku tuli tarkistettua kummallakin kerralla ja mukava olikin havaita, että se oli säilynyt täysin ennallaan. Käyntikertojen välisen kolmen viikon jakson aikana ei sieltä siis ollut karannut ilmaa minnekään. Näin ollen molempien pohjaventtiilien voi olettaa olevan edelleenkin varsin hyvässä kunnossa.

Vaikka Vuoksen suulla on sulaa, on Tähti tiukasti jäissä kiinni.

Ensimmäisellä käynnillä operaationa oli myös jäähdytyksen merivesipumpun kokoaminen. Se kun oli jäänyt uuden tiivisteen teossa tarvittavien työkalujen puutteessa levälleen vuodenvaihteen jälkeisen veneilyreissun päätteeksi. Jos joku ei muista niin avasin pumpun tuolloin pienen vesivuodon korjaamiseksi ja sen sisuskalujen tutkimiseksi. Pakkasesta johtuen pumppua piti kokoamisoperaation tiimellyksessä lämmittää jonkin verran puhaltimella, jotta tiivisteliima varmasti kuivuisi kunnolla.

Huviakkujen jännite oli ensimmäisellä käynnilläni 12,7 volttia. Ajastimen perässä oleva ja tunnin vuorokaudessa lataava akkulaturi oli siis hoitanut tehtävänsä kohtuullisesti. Laitoin tästä huolimatta kuitenkin vielä toisen laturin lataamaan patteristoa täyspäiväisesti ilman ajastusta, kun sain sovittua naapurilaivan kipparin kanssa sen irtikytkemisen parin päivän päähän.

Helmikuun loppupuolella ajelin seuraavan kerran Etelä-Karjalan suunnalla. Tällöin huviakkujen varaus oli puolestaan 12,8 volttia, joten en tehnyt muuta kuin nostin ajastimen vuorokautisen latausajan kahteen tuntiin ja kytkin myös starttiakut latauksen piiriin. Latausajan lisäystä perustelen sillä, että jouduin vaihtamaan huviakkujen latauksessa käyttämäni laturin heikkotehoisempaan, vain muutaman ampeerin virralla lataavaan, sillä sarjaan kytkettyjen 24V starttiakkujen varaaminen ei onnistu kuin aluksemme tehokkaammalla laturilla.

Latausviritys konehuoneessa.

Kuten huomaatte, omat pienet huolensa jäissä talvehtimisessa on. Pienikin vesitilkka väärässä paikassa voi aiheuttaa vakavan ongelman ja vaikkei esimerkiksi huonosti ladattu akku laivaa pohjaan upota, niin rahallinen menetys heikon varauksen takia jäätyneen patterin myötä voi kuitenkin olla melkoinen. Yöunia parantaakseen laivurin onkin aika-ajoin syytä poiketa kaveriaan katsomassa. Pienenä lisäpontimena ainakin jälkimmäiseen vierailuun, toimi myös Uutisvuoksen verkkojulkaisussa uutisoitu ja hyvin ikävä höyrylaiva s/s Leppävirran uppoaminen Heinävedellä. Kun tiedossa oli tämän lisäksi myös pakkasen kiristyminen Etelä-Suomea myöten jopa lähemmäs kolmeakymmentä astetta, oli tarkastusreissulle oikeastaan pakko lähteä.

Onneksi näillä käynnelillä voi myös tehdä muuta ja niinpä kävinkin ulkoilemassa kirpeässä pakkassäässä Kanavansuun perinnelaivatelakan liepeillä. Seuraavassa kuvakollaasi tältä reissulta. Jos halajatte tarkempia tietoja telakan laivoista niin edellä olevan linkin takaa löytyvän sivuston ylälaidasta kannattaa klikkailla kohtia "laivat telakalla" ja "jäsenten muut alukset".

En tiedä miten onnistuin jättämään Tapolan maston kuvan ulkopuolelle, mutta näin kuitenkin kävi. Pahoittelut epäammattimaisuudesta!

 

 

 

 

Oli pakko kuvata m/s Virtuksen pallekölit, sillä olen itsekin joskus tuuminut sellaisten laittamista Tähteen. Liekö noilla oikeasti vaikutusta?

 

Onkohan tuo sinkkianodilla varustettu kohouma m/s Pellen kyljessä vesirajan alapuolella runkolauhdutuksen "kennosto"? Mitään muutakaan selitystä en sille ole keksinyt.

Sinertävää talvipäivän valoa Kanavansuun Perinnelaivatelakalla. Toivottavasti tämä historiallinen ja hyvin hoidettu paikka säilyy laivaharrastajien ilona jatkossakin. Ilman sen suomia mahdollisuuksia aluksien ylläpito hankaloituisi kovasti.

Talvi tuli Niskalammille rytinällä.

Vain muutaman vuoden mittaisen laivamiesurani aiemmista talvista poiketen, tämän vuoden pakkaset alkoivat jo kuukautta tavanomaista aiemmin marraskuun alkupuolella. Säätiedotuksista kylmien kelien saapuminen oli etukäteen helposti havaittavissa, mutta jotenkin tuntuu, että yllätys tämä ajankohta taisi silti monelle veneilijälle olla.

Tähden talvehtimishommia ajatellen olin kyllä suunnitellut laittavani glygolit varmuuden vuoksi koneeseen lokakuun loppuun aiotun ja todennäköisesti tämän kauden "viimeisen" laivareissun päätteeksi, kun tiesin työkiireiden mahdollisesti miinoittavan myöhemmät käynnit. Reissu kuitenkin peruuntui automme kannentiivisteen korkattua. Sainkin laivaharrastuksen sijasta harrastaa kyseisen viikonlopun taas kerran auton parissa. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, että Tähti-laivamme ei ollut asianmukaisessa kunnossa ilmojen kylmetessä marraskuun alussa.

Kumivene ja taipunut taavetti.

Pieni pelastus asiassa oli onneksi kuitenkin se, että tiesin kokemuksesta veden pysyvän Vuoksen virtauksen takia laivojen ympäriltä tällaisien pienien 4-6 asteen pakkasien aikana helposti sulana. Näin ollen noin metrin syvyydessä olevan pohjakaivon ja sen venttiilien jäätymisestä ei varmasti vielä näillä keleillä olisi minkäänlaista huolta. Varmistelin myös olettamustani puhelimella viereisen Laimi-laivan omistajalta, jolta sain helpotuksekseni arveluihini myöntävän vastauksen.

Jäätymisongelma ei kuitenkaan ollut tällä tiedolla vielä kokonaan ratkaistu, sillä harmaita hiuksia aiheutti lämmönvaihtimiin ja käyttövesiputkistoihin sekä esimerkiksi wc-altaaseen jäänyt vesi. Tällaisella säällä, aluksen pohjan läpi nouseva lämpö tuskin nimittäin enää riittäisi pitämään niitä sulina.

Lopulta käynti Niskalammilla venyi vielä entisestäänkin ja pääsin matkaan vasta marraskuun kymmenennen päivän hujakoilla, jolloin pakkasia oli kestänyt jo ainakin viikon. Lisämaustetta reissuun antoi lisäksi vielä kylmä ja jo useamman vuorokauden kestänyt pohjoisenpuoleinen tuuli, jonka tiesin minulle kerrotun pohjalta olevan juuri sellainen, joka kerryttäisi jäätä aluksien järvenpuoleisiin kylkiin ja kansirakenteisiin.

Saapuessani vihdoinkin Tähden vierelle oli näkymä lohduton onneksi vain kumiveneen osalta. Aallokon siihen roiskuttama ja pakkasen kiinnijäädyttämä vesi oli nimittäin tehnyt siitä niin painavan, ettei venettä kannatteleva taavetti ollut enää kestänyt. Tästä johtuen jäinen, toisen aironsa menettänyt ja puoliksi järvessä kelluva kumivene olikin tuulen riepoteltavana paiskautuen jokaisen aallon voimasta Tähden kylkeä vasten. Ensimmäinen tehtävä olikin näin ollen kumiveneen vetäminen rannalle. Normaalisti noin 60-70 kg:aa painava vene, jota olen sen hankalasta muodosta ja koosta huolimatta jaksanut yksin jopa kantaa, oli jäiden takia nyt vain hurjan paljon painavampi.

Puolituntisen ärjymisen ja hetkellisen silmissäpimenemisen jälkeen vene oli kuitenkin lopulta rannalla. Minä makasin hetkisen sen vierellä hangessa, kun pystyynkään en uskaltanut hävinneen näkökyvyn vuoksi nousta. Piristyttyäni yritin nostaa vettä ja jäätä sisältänyttä venettä vielä kumolleen, mutta siihen eivät voimat enää riittäneet. Lähdinkin tästä syystä tekemään välillä muita "kevyempiä" hommia. Taka-ajatuksena oli myös, että jos rantaan vain sattuisi päivän mittaan muita, niin pyytäisin heiltä apua veneen vajaan kantamiseen.

Seuraavaksi irroitin Wickströmin jäähdytyksen poistovesiletkun ja avasin pohjaventtiilin. Ensiksi mainittuun kaadoin noin kymmenen litraa -30°c pakkasnestettä ja kävin tämän jälkeen sulkemassa venttiilin. Seuraavaksi tarkistin venttiilin yläpuolisesta ns. "sokeasta laipasta" oliko glygoli tullut sinne asti ja olihan se.

Ennen kumiveneoperaatiota olin muuten puristellut jäähdytysvesiletkuja ja todennut veden niiden sisällä olevan jo hyhmässä. Tuntui siltä kuin jäähdytysjärjestelmä olisi ollut täynnä jonkinlaista jäämurskaa. Umpijäässä ne eivät onneksi olleet. Tästä johtuen olin virittänyt lämmönvaihtimien alle konehuoneeseen lämpöpuhaltimen. Lämpötila olikin kohonnut siellä kumiveneen kanssa temppuilun aikana -4:stä asteesta +1:een asteeseen ja letkujen sisällä ollut jää oli sulanut.

Etupuolellamme majaileva m/s Nils oli kasvattanut miehekkään parran ahteriinsa.

Käyttövesipumpun ja sen letkujen sulattelun hoidin seuraavaksi. Sielläkään ei ainakaan vielä näyttänyt päässeen tapahtumaan mitään suurempaa vahinkoa. Pumpun painekytkimestä laskin tällä kertaa myös vedet erikseen pois. Se kun oli viime talvena rikkoontunut jäätymisen takia. Lämminvesivaraajan tyhjennyksen tiesin vievän pitkään, joten senkin sisällön laitoin muiden puuhien ohessa valumaan kanisteriin.

Uuden viime keväänä asennetun wc-istuimen pohjalta löysin myös jo jäätä. Lämpöpuhaltimella se onneksi suli kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen kaadoin wc-maljaan noin 10L lasinpesunestettä, jonka pumpasin suojaamaan letkuja ja septisäiliötä jäätymiseltä.

Välillä kävin taas pihahommissa tulppaamassa kaiken varalta paapuurin kyljellä olevan kaasusäiliön poistovesi/tuuletusreiät. Hoidin homman pulteilla, joiden suuret aluslevyt varustin reilulla annoksella sikaflexin tiivisteliimaa. Tämä oli ehkä hätävarjelun liioittelua, sillä Tähden kylkeen esimerkiksi juuri tällaisella pakkastuulella kertyvän jään vuoksi Tähti kallistuessaan tietenkin kääntyy juuri toiselle kyljelleen eli poispäin laiturista. Sen vuoksi aluksen vaakasuorassa ollessa melkein 30 senttimetrin päässä vesirajasta olevien reikien ei siis ainakaan pitäisi joutua veden alle. Mutta takakannelle talvella kertyvä ja lauhan kelin painavaksi tekevä lumikuorma, voi kuitenkin aiheuttaa aluksen perän painumisen syvemmälle. Noin paljon en tosin usko sen mitenkään uppoavan, mutta kuten sanotaan.. Ei vara venettä kaada!

Tässä näkyvät - joskin kovin huonosti - kaasusäiliön pulteilla tulpatut reiät.

Lopuksi laskin vielä lasinpesunesteet tiskialtaan viemäriin ja sitä kautta saunan lattian alaiseen pumppukaivoon sekä pumppasin pohjakaivon ilmaa täyteen. Viimeksi mainittu toimenpide paljasti pienen ilmavuodon pohjakaivon pyöritettävän venttiilin akselin juuressa. Vuoto ei loppunut juuruksen mutteria kiristämällä, joten se täytyi ottaa kokonaan auki. Vanha ja melkein kokonaan hävinnyt tiiviste vaikutti putkimiehien käyttämältä hampulta, joten päätin jatkaa samoilla linjoilla. Vesivaseliinin avulla rullaamalla tein hampusta ohuen narun, jonka kiersin akselin juureen. Kiristymutteri painoi sen helposti ja tiukasti paikalleen ja kas kummaa, ilmavuoto loppui!

Vaseliinin avulla kyhätty hampputiiviste.

Pohjakaivon venttiilit, joista lähempi hoitaa käyttöveden ja toinen koneen jäähdytysveden sisäänoton.

Sitten ei ollutkaan enää muuta hommaa kuin Tähden kansilla vielä olevien tarvikkeiden talviteloille laitto ja esimerkiksi piipunhatun sulkeminen. Erinäisiä tavaroita ja varusteita pakkasin myös autoon, jotta voisin viedä ne kotiin talvisäilytykseen. Ja niin tietenkin.. Se kumivene!

Onneksi rantaan sattui juuri sopivasti laivalaituriimme trailerillenostoa odottamaan väliaikaisesti parkeeratun rautaveneen miehistö. He kertoivat kumiveneen siirto-operaation lomassa käyneensä viime päivinä täällä rannassa useamman kerran vuorokaudessa, sillä heidän kuuden tonnin painoinen aluksensa keräsi jäätä noin 6 m/s puhaltaneen pohjoistuulen aiheuttaman aallokon ja pakkasen vaikutuksesta todella rajusti. Jäätä oli kuulemma saanut hakata kumivasaralla pois kansirakenteista jokaisella käynnillä. Yksi hytin ikkunakin oli mennyt aallokon aiheuttaman heilutuksen myötä rikki. Ilmeisesti laituriin tulleen osuman vuoksi.

Tässä yhteydessä on myös syytä vielä kerran lausua ystävällisille kanssaveneilijöille suuret kiitokset avusta! Kumivene ei nimittäin olisi yksin kovin helposti paikoiltaan liikahtanut.

M/s Lypsyniemi kansirakenteisiin kertyneen jään painosta kallistuneena.

Nyt on sitten Tähti laitettu talviteloille. Tällä hetkellä ainakin näyttää, että kelit muuttuvat vielä pidemmäksikin aikaa lämpimämmiksi. Se voisi tarkoittaa sitä, että vesillepääsy olisi ehkä vielä ennen lopullista talventuloa mahdollista. On kuitenkin mahdotonta vielä tässä vaiheessa sanoa, millaisiksi sääolosuhteet ja miehistömme työ- yms. kiireet lopulta loppuvuoden osalta muodostuvat. Esitänkin tästä johtuen jo nyt kiitokset veneilykaudesta 2016 Teille arvon lukijat! Toivottavasti Teillä on ollut näitä tarinoita lukiessa edes puoliksi niin mukavaa kuin meillä niitä kokiessa!

Laittelen tänne talven mittaan - viime vuosien tapaan - kaikenlaista laivahommiin liittyvää, mutta voi tosiaan olla, että jutut Tähti-reissuista jäävät muutamaksi kuukaudeksi tauolle. Pysykää silti kanavalla!

Lisää remontointia

Moottori oli saatu kasaan ja pyörimään, joten oli aika tarttua seuraaviin haasteisiin. Seuraavaksi laitoin aurinkopaneelin lataukseen valintakytkimen, jolla voin valita lataako paneeli 12V vai 24V järjestelmää.

Ostin muuten Clas Ohlsonilta alennuksesta Dymo-laitteen, jolla saa kätevästi merkattua koko elämän.

Seuraavana oli vuorossa käyttövesipumpun vaihto. Tuossa vanha pumppu.

Tähdessä olevaan vanhemman malliseen Jabscon pumppuun en onnistunut varaosia löytämään kuin Englannista, joten päädyin lopulta ostamaan Suomesta uuden pumpun. Sen hinta oli halvempi kuin varaosien. Jotta homma ei kuitenkaan menisi liian helpoksi, osoittautui ostamani pumppu kuitenkin laskelmistani huolimatta heti liian pieneksi. Lämminvesivaraajan lämmittämä vesi ei tullut kunnolla suihkulle asti vaan pelkästään kylmä. Pumpun paine ei siis vain yksinkertaisesti riitä tämän kokoiseen järjestelmään. Ei tullut lopulta halvaksi tämäkään remontti, sillä joudun nyt vaihtamaan pumpun saman liikkeen myymään uuteen ja tehokkaampaan ja siis tietenkin kalliimpaan tuotteeseen.

Olin jo kesällä aikonut asentaa Tähteen automaattipilssipumpun kaiken varalta. Jos vaikka sattuisi niin onnettomasti, että laiva saisi vuodon juuri, kun emme itse olisi sitä vahtimassa. Tarvikkeet olivatkin jo valmiina, sillä löysin laivan uumenista käyttämättömän kohokytkimen. Ilmeisesti joku aiemmista omistajistakin oli suunnitellut samaa manööveriä. Kyseinen laite kytkee automaattisesti pilssipumpun päälle vedenpinnan noustessa aluksen sisällä. Tein asennuksen silleen, että edes pääkytkimen kääntäminen nolla-asentoon ei ohita kytkintä. Pumppu saa siis virtansa oman automaattisulakkeen kautta suoraan akulta ja on näinollen aina toiminnassa.

No sitten.. Seuraavaksi pääsemmekin palaamaan jo aiemmin sivuamaani potkurinakseliasiaan. Tähdelle nimittäin saapui alkuillasta regatassa tutuksi tullut laivamies heittokellonsa kanssa mittailemaan potkurinakselin liikkeitä. Edellisen omistajan ohjeena oli jossakin vaiheessa tarkastaa ja tarvittaessa korjata/vaihtaa vanha noin kolmimetrinen akselinpätkä. Pitkin kesää käydessäni rasvaamassa kesken ajon potkurinakselinlaakeria olin kummastellut akselin mielestäni suurta heittoa. Olin myös huomannut akselin ottaneen jossakin vaiheessa hiukan kiinni rungon kaareen. Näistä mittauksissa ja pohdinnoissa menikin useampi tunti. Muistoksi niistä jäi tuollainen pöytäkirja ja puhelinnumero kaverille, joka voisi auttaa tämän ongelman korjaamisessa.

Ajamista akselin kierous ei onneksi estä vaikka ilkeältä 2,8 millin heitto sen pyöriessä kyllä näyttää. Teinkin illan alkaessa hämärtää vielä päätöksen lähteä ajamaan Imatralta noin tunnin matkan päässä sijaitsevaan suojaisaan Satamosaareen. Jos kerran ollaan veneellä niin pitäähän sitä edes käydä vesillä. Aiemmin en olekaan aivan noin pimeässä Tähdellä ajanut. Saapuessani kohteeseen ja vanhan hakuvalon osoittautuessa aivan onnettomaksi en uskaltanut kuitenkaan alkaa yrittämään saada Tähteä enää laituriin vaan laskin suosiolla ankkurin keskelle suojaisaa lahtea. Laitureissa jo olleet yöpuulle käyneet pimeät veneet vaikuttivat myös päätökseeni.

Tämäkin siirtymä meni jo tutuksi tulleella tavalla. Nimittäin noin puolimatkassa tuli nenääni normaalista poikkeava haju konehuoneesta. Haju oli tuttu aiemmista härveleistä, joten tiesin suurinpiirtein mistä voisi olla kysymys. Kaasu pois, vaihde vapaalle ja kipinkapin konehuoneeseen keskellä pimeätä järvenselkää. Nenällä tekemäni alustava havainto osoittautui oikeaksi sillä konehuoneen takaseinä ja katto olivat aivan märkiä. Pakoputken päällä käryävä ja seinät sotkenut aine oli jäähdytysnestettä. Kone kävi normaalisti, lämmöt ja öljynpaineet olivat normaalit, mutta mistään en kuitenkaan vuotoa löytänyt. Kaasuttelin hiukan konetta jos vuoto paljastaisi itsensä, mutta ei. Kaikki näytti olevan kunnossa paitsi jostakin oli hetki sitten lentänyt aikamoisella paineella jäähdytysnestettä.. Aikani ihmeteltyäni ja taskulampulla jäähdytysputkia tutkittuani päätin jatkaa Satamosaareen ja palata siellä asiaan.

Saareen saavuttuani oli vielä saunan lattian alla olevan pumppukaivon, joka siis pumppaa saunan ja tiskialtaan likavedet pihalle, automaattipumpun vaihto tekemättä. Se olikin suht' pikainen homma, sillä se ei kestänyt kuin tunnin. Siitäkin ajasta suurin osa meni epähuomiossa polttamani sulakkeen paikan löytämiseen. Se kun ei tietenkään ollut sulaketaulussa. Lopulta pumpun alettua toimimaan ja laitettuani palaneen sulakkeen tilalle uuden automaattisulakkeen oli kello jo lähempänä puoltayötä. Lämmittelin siinä sitten vielä saunan ja nautin täysinrinnoin vesilläolosta muutaman kylmän oluen avustuksella.

Seuraavana aamuna sikeästi nukutun yön jälkeen herätys oli jo ennen kahdeksaa. Tämän päivän urakan aloitin etsimällä yläpuolisessa kuvassa olevan jäähdytysputken vuotokohdan. Se löytyikin nyt helposti ja tuli korjattua samantien putkea lyhentämällä. Sitten oli vielä yksi juttu tekemättä ennen paluumatkaa satamaan ja automatkaa kohti kotia. Puhuin jossakin aiemmassa kirjoituksessani akkukapasiteetin lisäämisestä ja olinkin tehnyt Motonetista hankintoja siihen liittyen. Kulmarautaa ym. tarpeellista ostin puolestaan Puuilo nimisestä liikkeestä. Kotona autotallissa olin rakentanut valmiiksi lisäakkujen telineen.

 Melkein luokkahitsari.

Mukava oli hitsata pitkästä aikaa melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tuossa sitten teline asennusvalmiina.

Ja sitten paikoilleen asennettuna. Pitää vielä tuumia akkujen mahdollista suojausta myöhemmin.

Akun pitkät kaapeloinnit suojasin varmuuden vuoksi muoviputkilla sillä lisäakkujen uusi teline tuli tilanpuutteen ja tasapainotuksen takia eri puolelle laivaa kuin vanhojen akkujen.