Kesäreissun viimeiset päivät, joiden aikana poikettiin Ristiinassa ja tavattiin tuttuja

Seuraavana iltapäivänä nostimme kytkintä Rokansaaresta. Ristiina oli varsinainen tavoitteemme sillä siellä meitä odotti mahdollisuus päästä katsomaan paria viikkoa aiemmin veteen laskettua m/s Rudolfia, jota esittelin teille jo aiemmin keväällä. Tässä linkki siihen juttuun. Vasta myöhään iltapäivällä aloitettu siirtyminen alkoi kuitenkin tuntua matkan aikana sen verran pitkältä, että poikkesimme reitiltämme reilua tuntia ennen määränpäätä Kaposaareen, jonne kiinnityimme toisen jo paikalla olleen veneen kaveriksi.

Kaposaari

Säätiedotus oli lupaillut illaksi ja yöksi voimistuvaa lounaistuulta parhaimmillaan jopa 11 m/s. Siitä oli annettu varoituksia jopa VHF:llä. Tuuli olikin navakkaa jo matkan aikana, mutta päätimme siitä huolimatta suunnata meille tuntemattoman ja etelätuulille avonaisen saaren rantaan, vaikkei se tuuliolosuhteet huomioiden ollutkaan ehkä paras mahdollinen paikka. Saimme siirtymän aikana noin tunnin verran edellämme kulkeneen Rudolfin miehistöltä myös tiedon heiltä aallokossa tippuneesta apuveneen airosta. Toivomus oli, että noukkisimme sen kyytiin, jos siihen Yövedellä sattumalta törmäisimme. Minkäänlaista havaintoa siitä emme kuitenkaan saaneet.

Muun muassa suojainen tulipaikka, suuri puukasa sekä huussi kuuluivat Kaposaaren varustukseen.

Varsin heiveröisen oloiseen ja muutamia lautoja menettäneeseen Kaposaaren laituriin kiinnittyminen piti olosuhteista johtuen hoitaa todella varovaisesti ja myös yöhön varauduin kyljestä poijuun menevällä haruksella. Saaren rannan tapahtumista ei köysien kiinnityksen jälkeen ole suuremmin kerrottavaa, sillä pian grillikatoksessa järjestetyn iltapalan jälkeen menimme kaikki nukkumaan, jotta aamulla löytyisi taas virkeitä laivailijoita matkaa jatkamaan.

Yöllä neljän aikoihin heräsin taas kerran varmistamaan kiinnitykset. Siirsin samalla myös kumiveneen Tähden perään, pois kyljeltä hakkaamasta. Kaikki oli kuitenkin kiinnitysten osalta kunnossa, joten jatkoin tämän jälkeen unia aamuun asti.

Ennen seuraavan päivän lähtöä tarkasti konemiehistö tapansa mukaan kaikki konehuoneen neljä öljyn mittatikkua. Lisäystarvetta havaittiin vain voiteluainetta edelleenkin vuotavassa ruiskutuspumpussa. Sen alle on lähtövalmisteluiden yhteydessä myös päivittäin vaihdettava paperinpalanen, joka imee valtaosan koneen kylkeä pitkin valuvasta öljy/polttoaineseoksesta. Keväällä tehty ruiskutuspumppuremontti ei siis tuottanut toivottua lopputulosta ja poistanut vuotoa. Tästä johtuen kyseinen operaatio on edessä taas syksyllä.

Lähtö Kaposaaren laiturista piti eilisestä edelleenkin voimistuneen tuulen takia suunnitella myös huolella. Syvää vettä oli kyllä jokapuolella, mutta minua pelotti edelleenkin laiturin kestäminen. Se kun oli meistä nähden tuulen alapuolella. Irroittelinkin Tähden poikkeuksellisesti ensin laiturista. Sen jälkeen annoin aluksen liukua poijuköyden varassa osittain pois laiturista, ennen kuin irroitin köyden kumiveneen avulla poijusta. Näin sain Tähden olemaan nojaamatta liikaa laituriin.

Tämän jälkeen ei tapahtunut muuta kuin leppoisaa ajelua kohti jo mainittua Ristiinaa. Jossakin vaiheessa matkaa Jungmannit laitettiin äyskärin kanssa ja tietenkin pelastusliiveihin puettuina perässämme roikkuvaan kumiveneeseen, joka täytyi yöllisen vesisateen jäljiltä tyhjentää vedestä. Tällä hommalla oli hauskanpidon lisäksi myös sellainen motiivi, että matkavauhdilla ajaessa kumiveneen kokka nousee sopivasti sen verran ylös, jotta kaikki vesi valuu perään ja äyskäröinti helpottuu.

Ennen kumiveneen tyhjennystä oli pakoputken kylkeen sulanut äyskäri muotoiltava puukolla uudelleen.

Ristiinaan tullessa ei suurta vierasvenelaituriin kiinnitettyä Rudolfia voinut olla huomaamatta. Aluksen uutuuttaan kiiltelevä maalipinta sai Tähtimiehistön jopa hiukan kateelliseksi, sillä merellä käynti oli jättänyt jälkensä ulkoasuumme. Kokoa ja näköä on kuitenkin turha alkaa sen enempää aristelemaan ja niinpä parkeerasimme näytösluontoisesti itsemme hyvässä myötätuulessa Rudolfin etupuolelle jääneeseen ahtaaseen rakoseen. Hienosti Tähti sinne sujahti, vaikka väli oli vielä parin päivän takaista Puumalankin laituripaikkaa pienempi. Suurempia kolinoita ei ilmeisesti myöskään ympäristöön kuulunut, sillä viereisessä aluksessa ei vielä laiturille noustuammekaan syntynyt minkäänlaista elonmerkkiä.

M/s Rudolf Ristiinassa.

Hetkisen perästä Rudolfin kipparin iloiseen hymyyn puettu naama kuitenkin ilmestyi oviaukosta ja niin julistettiin Tähtivierailu alkaneeksi. Melkein heti alkajaisiksi meille lausuttu saunakutsu otettiin miehistössämme suurella ilolla vastaan. Olisihan nyt tarjolla toisella kannella sijaitseva oikea näköalasauna! Sitä ennen oli kuitenkin tehtävä kumiveneellä kauppareissu ja valmistettava päivällistä. Pienet ettonetkin taisi osa porukastamme siinä välissä vetäistä.

Vaihdoimme myös paikkamme sivuaallokon takia vielä illemmalla laiturin pohjoispuolelle, jossa laitoimme perän poijuun ja keulan laituriin. Tuulen takia minun oli kahteen kertaan yritettävä saada köysi kiinni poijuun ennen kuin se onnistui. Tällä manööverillä saimme kuitenkin nauttia yöunista huomattavasti eteläpuolta rauhallisemmissa olosuhteissa.

Tosin ne unet taisivat jäädä kovin lyhyiksi. Kömmin nimittäin vasta joskus neljän jälkeen yöllä takaisin Tähdelle uimisesta virkistyneenä, saunassa puhdistuneena ja maha (ja ehkä pääkin) täynnä Rudolfin tarjoilua. Erittäin mukava ilta oli kuitenkin takana ja monta mielenkiintoista tarinaa aluksen mittavasta rakentamisurakasta oli taas jäänyt mieleeni. Suuri kiitos tästä kaikesta Rudolfin väelle!

Rudolf ja Tähti sekä välistä pilkistävä valtamerilläkin seilannut Serenada.

Ristiinan muistoihin kirjattiin myös laiturilla tapahtunut kohtaaminen mikkeliläisen maailmanympärpurjehtijan Jendrek Prusakin kanssa. Jutustelin hänen kanssaan hyvän tovin veneistä, purjehduksesta ja myös tästä harrastuksesta kirjoittamisesta. Koin myös pienen piston sydämmessäni hänen todetessaan osaksi huumorimielessä, että tietyllä tavalla Me blogikirjoittajat veimme hänen kaltaisilta reissaajilta kirjoitustyöt julkaisemalla tarinoitamme ilmaiseksi. Hän kun oli vuosia sitten kirjoittanut reissuistaan juttusarjaa Venelehteen ja saanut sillä tavoin katettua osan matkakustannuksista. Eipä ole tullut harrastelijakirjoittajana tuollaistakaan pointtia suuremmin ajateltua, vaikka tottahan se varmasti on.

Ristiinalainen M/s Hans oli saanut laiturikaverikseen hienon helsinkiläisen aluksen, jonka nimeä en näistä kännykkäkameralla otetuista suttuisista valokuvista saanut ongittua selville.

Kuvanlaatu ei kyllä tee oikeutta myöskään hienolle s/s Warkaudelle, jonka kuvasimme samaisella kauppareissulla. Pahoittelen asiaa!

Myös sellainen pääkoppaani tallentunut ja minulle täysin uusi asia tuli Herra Prusakin kanssa keskustellessa julki, että hän koki saaneensa tehdä osan matkoistaan purjehduksen varsinaisena kulta-aikana 1980-90 luvuilla. Tällä Herra Prusak tarkoitti karrikoiden sitä, että tuolloin vielä pystyi parkeeraamaan johonkin marinaan hetkiseksi tai joskus pidemmäksiskin aikaa ilman, että joku oli heti perimässä siitä rahaa. Ylipäätään purjehdusharrastus oli silloin hänen mukaansa enemmän purjehduksen ehdoilla tapahtuvaa toimintaa, kuin ylihinnoiteltua ja -mainostettua sekä turboahdettua elämysmatkailua.

Tästä juttutuokiosta minulle jäi muistoksi myös käteeni laitettu 4.7.2006 julkaistu Viva-lehden numero, jossa kerrotaan lyhykäisyydessään Prusakien - Seijan ja Jendrekin tarina. Laitan jutun tänne plogiini jahka ehdin. Suosittelen lämpimästi lukemaan!

Sekin on tässä yhteydessä vielä pakko sanoa, että Tähtimiehistön kesän viimeisellä risteilyllä kokema kaihoisa tunnelma ei ainakaan vähentynyt tämän artikkelin luettuamme. Olen ehkä kuvaillut näitä asioita jo joskus aiemmin, mutta jokaisen veneilykesän lopussa, Tähden kiinnittyessä kotisatamaan ja kuivan maan arjen alkaessa taas rullaamaan, tunnelma on jo ainakin viikon verran etukäteen todella haikea. Jotenkin se yhdistyy siihen samaan fiilikseen, mitä muistan ainakin itse kokeneeni esimerkiksi lapsuuden kesäleireillä. Leiriviikon aikana olit tutustunut uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, ehkä jopa ihastunut johonkin eri paikkakunnalta olevaan, ja sitten hetkisen perästä kaikki oli auttamattomasti ohi.

Lapsena et tietenkään voinut asialle yhtikäs mitään. Ja vielä näin aikuisenakin olemme näköjään voimattomia ainakin arjen oravanpyörän edessä. Vaikka Prusakien jutussa reissu oli vielä paljon meidän matkojamme pidempi niin silti.. Ei auta muuta kuin lakonisesti ja kliseisesti todeta, että kaikki näköjään päättyy aikanaan!

Kirkkotaipaleen avokanava.

Kirkkotaipaleen ja Varkaantaipaleen avokanavat kuuluivat seuraavan päivän reittipisteisiimme. Ne läpäistyämme suunnistimme Anttolan tylysti ohittaen suoraan Luonterille. Korvensaaren rantaa käytiin hetkisen aikaa tutkailemassa, mutta edelleenkin etelänsuunnalta navakasti puhaltanut tuuli, sai meidät lopulta ajamaan viime vuodelta tuttuun Vartiosaareen. Sen sisälle jäävä lahdelma tarjosi juuri sopivasti suojaa puhurilta.

Varteussaari/Vartiosaari.

Viron ylpeys s/s Suur Töll hinaustehtävissä Vartiosaaren rannassa.

Kolmiyhteys grillaus-sauna-uinti toteutettiin myös Vartiosaaressa. Vähän jutustelimme myös viereisen purjeveneen miehistön kanssa ennen kuin vetäydyimme koijiimme. Aamulla olisi nimittäin taas edessä aikainen lähtö. Sen aiheutti pitkä paluumatka kotisatamaan Imatralle. Matkan kestoa lisäsi vielä entisestäänkin pakollinen piipahdus Puumalassa, jonne automme oli Kemmakkaviikonlopun tiimellyksessä saatu ajettua.

Suunnitelmamme kuului kokonaisuudessaan seuraavasti. Ajo Puumalaan, jossa vielä tankkaus ja septintyhjennys. Sitten kipparin yksinään suorittama siirtoajo Niskalammille. Muille oli nimittäin annettu vapautus tästä urakasta. Heidän huolenaan oli sen sijaan auton ajaminen Imatralle ja palkintona siitä, käynti kylpylässä.

Edellä kerrottu toteutettiin vajaassa kahdeksassa tunnissa. Ensin rauhallista 6,7 solmun vauhtia 2 1/2 tunnissa Puumalaan, sitten manöveerailut siellä ja sitten neljässä tunnissa ja vartissa 7,7 solmun vauhdilla Imatralle. Aamupäivällä näimme taas norpan Vierunselällä ja iltapäivällä kuulin VHF:n kautta m/s Puijon saapuvan Puumalaan etelästä heti meidän sieltä lähtömme jälkeen. He taisivat vain ajaa Kaupinsaaren länsipuolista syväväylää, joten näköyhteyttä en heihin saanut. Hätinvirralla vastaan tulivat myös puskija-Hanhi ja Liikenneviraston upea edustuskäytössä oleva Höyrylaiva-Saimaa.

M/s Hanhi

S/s Saimaa

Lopulta Tähti kiinnittyi kiltisti omalle paikalleen Imatran Niskalammin kotisatamaan. Kaikki järjesteltiin seuraavan parin tunnin aikana kuntoon laivan "jättöä" varten ja haikeat, mutta kiitolliset jäähyväiset jätettiin tuntimittarin osoittaessa lukemaa 348,6h. Tämän kauden osalta käyttötunnit ovat siis tällä hetkellä lukemissa 166h.

Mainitsin niistä meren jättämistä jäljistä.. Ei tarvitse ensi vuonna miettiä mistä ruosteenpoiston ja maalausurakan aloittaa.

Syysreissu Yöveden suuntaan

Sain kuin sainkin järjestettyä itselleni kaiken kiireen keskellä pienen Saimaa -loman ja niinpä suuntasinkin harmaana syyskuun alun keskiviikkona kulkuni kohti Niskalampea. Saavuttuani iltapäivällä paikalle pakkailin kaikessa rauhassa vähäiset matkatavarani Tähteen ja kahvittelin laiturinaapurin kanssa takakannella. Tovin laivaharrastuksesta ja siihen liittyvistä monista sivujuonteista poristuamme olikin aika lähteä taas vesille.

Aikarauta näytti siinä vaiheessa jo hitusen yli iltakahdeksaa, joten kovin pitkään en päivänvalosta saanut enää nauttia. Jo puoltatuntia myöhemmin suuntiessani Imatralta Lappeenrantaan vievältä väylältä kohti Karhuselälle johtavaa kapeikkoa näkyvyys oli heikkoa. Tästä eteenpäin ajelinkin karttaplotterin avustuksella, reimoja mastovaloilla ja taskulampulla tarvittaessa valaisten Karvasalon pohjoispuolitse ja Suuren Mäntysaaren eteläpuolitse Mäntyselän yli aina Talsionsaareen asti. Mäntysaaren lähettyvillä näin myös Parkko nimisen puskijan hommissa. Etäisyyttä siihen oli kuitenkin sen verran, että aluksen henkilöllisyyden toteamiseen jouduin käyttämään erittäin käyttökelpoista MarineTraffic -ohjelmaa.

https://www.marinetraffic.com/fi/

Koilisen ja idän puolelta luvattu yötuuli viitoitti tietäni ja kiersin tästä johtuen matkani lopuksi Talsionsaaren länsipuoliseen, suojaisaan poukamaan saunanlämmityspuuhiin. Koneen käyttötunnit täällä olivat 112h, kun ne lähtiessäni Imatralta olivat 109.

Yön sain Talsionsaaren suojassa nukkua rauhassa ankkuriketjun satunnaista kolahtelua lukuunottamatta. Aamulla heräsin pitkästä aikaa kaikessa rauhassa ilman kellonsoittoa puuhailemaan illalla kokoamani pitkähkön oloiseksi veneyneen työlistan hommia. Ensimmäisenä vaihdoin illalla palaneen taaksepäin näyttävän kulkuvalon polttimon uuteen. Vanha hehkulangallinen saikin nyt väistyä uudenaikaisen led-polttimon tieltä. Seuraavaksi tarkistelin öljyt ja lisäsinkin ensimmäistä kertaa öljyä koneeseen koko kesänä. Jäähdytysnesteen pinnan tason katsastin myös.

Sitten olikin aika selättää lopullisesti polttoaineen paluuputken hajuhaittoja aiheuttava vuoto. Putkiliitoksen puhdistelu hienolla hiekkapaperilla, brakecleanerilla ja lopuksi kokoaminen tiivisteliiman kanssa näyttää kyllä vihdoinkin poistaneen ongelman.

Agreegaatin öljyjen tason tarkastin myös ja koekäytin sen samalla kertaa pienellä bensiinimäärällä, jotta se olisi pimeän syksyn koittaessa valmiiksi iskussa. Vannasputken talinauhaboksin tiivistenauhaa painavan laipan välykset potkurinakseliin tasasin myös joka puolelta samankokoisiksi, jottei se vain hankaisi mistään pyörivää akselia. Tämänkin, kuten monen muunkin, tarkastuksen tarpeellisuudesta sain taas kerran vinkkiä tutulta laivamieheltä. 

Mastossa olevien kansivalojen suuntausta parantelin myös näyttämään vielä enemmän aluksen ulkopuolelle. Ja kun kerran koiran kanssa rannalla liikkuessa satuin hyvään marikkoon, niin mustikoitakin keräsin pakasterasiaan tulevan talven C-vitamiinin tarpeen tyydyttämiseksi.

Samalla tuli ihmeteltyä rannalla olevia rakennelmia ja taas kerran myös Saimaan veden kirkkautta. Alimmassa kuvassa syvyys on reilusti toista metriä ja pohja näkyy todella hyvin.

Puuhaamisen lopuksi iltapäivällä liikkeelle lähtiessäni selvitin vielä viereisellä selällä minua pidempään askarruttaneen kytkimen luiston, mittaamalla koneen ja potkurinakselin kierrokset laserkäyttöisellä kierroslukumittarilla. Ensiksi tyhjäkäynnillä (390rpm), sitten matka-ajokierroksilla (658rpm) ja lopuksi huippukierroksilla (814rpm). Huomautan, että kierrosluvut ovat noin -lukuja, sillä näytöllä kierrokset vaihtelivat tuloksen molemmin puolin palttiarallaa -2 ja +2 välillä. Yritin siis ottaa niistä aina keskiarvon. Tulos oli joka tapauksessa toivottu, eli ei vaikuttaisi kytkin luistavan, kun kaikilla näillä tavoin alennus näyttäisi liikkuvan 2,020-2,030 välillä.

Illan päälle matkasin vielä useamman tunnin päätyen lopulta saunomaan Ristiinaan vievän väylän varrella sijaitsevaan Taistensaareen (116h), josta olin saanut vinkkiä laivatuttavilta jo kesällä. Saaren pohjoispuolinen suojainen laguuni olikin oikein rauhallinen ja mukava paikka, vaikka rantautumiskohtaa pitikin vaihtaa kertaalleen. 

Muistelin, että suosituksena oli ollut lahden pohjukan ruohoinen kohta. Ranta siellä osoittautui kuitenkin sen verran matalaksi, että nelimetrinen lankonkimme ei olisi yltänyt maihin asti. Siksipä siirryinkin lahden länsirannalla aivan kallion juuressa sijaitsevan pienen mökkipahasen kohdalle. Siellä keulan sai menemään niin pitkälle, että ylsin kiinnittämään sen suoraan kannelta rantapuuhun. Vetäessäni Tähden perästä haruksia maihin annoin Wickströmin hoitaa paikallaanpysymisemme. Viisiminuuttisen pyörittyään potkuri oli saanut koko laguunin veden kiertoliikkeeseen, joka laantui lopulta vasta puolituntia koneen sammuttamisen jälkeen.

Illan pidin vapaata laivahommista, mutta aamulla alkoi taas urakointi. Saunan lattian väärään suuntaan oleva kallistus on saanut veden harmillisesti kerääntymään kiukaan viereiseen nurkkaan ja tästä johtuen saunomisen jälkeen onkin lastahommat olleet aina edessä.

Irroittelinkin seuraavaksi koko perän kapyysin turkkilevyt nähdäkseni saisinko sieltä kautta saunan RST-lattian alle työnnettyä kiilaa. Pari kiinnitysruuvia löysättyäni ja kiilalle koloa porakoneella kaiverrettuani se onnistuikin ja nyt pesuvedet virtaavat iloisesti lattiakaivoon. Tämäkin pieni ilo on kahden kesän odottelun jälkeen varsin suuri.

Kerran turkkilevyt olivat irti päätin samalla vielä puhdistaa pilssin. Vettä siellä ei ollutkaan kuin muutama hassu litra ja se oli pian pumpattu kanisteriin, mutta vuosien saatossa kertynyt öljyinen töhkä piti lapioda ja pyyhkiä lopulta räteillä pois. Mitään puhdistusaineita en tässä manööverissä käyttänyt, mutta onpahan nyt ainakin enimmät limat otettu pois. Lopuksi ennen hytin palauttamista ennalleen tarkistin vielä viime syksynä uusitun potkurinakselin pulttien kireyden.

Auringon ohitettua puolenpäivän lakipisteensä starttasin moottorin ja palasin takaisin saaren lounaispuolella kulkevalle Ristiinaan johtavalle 4,2 metrin väylälle. Sinne suuntaamisen syy oli lisämiehistön mönstraus, sillä nämä pari edellistä yötä, kuten olen jo kertonut, olin asuttanut Tähteä laivakoiramme kanssa kahdestaan. 

Tuollainen uskoakseni Saimaalla varsin harvinainen katamaraanirunkoinen purjevene ajeli meitä jossakin vaiheessa ennen Ristiinaa vastaan.

Ristiinassa miehistön lisäksi ruoka- ja vesivarastot täytettiin ja kanistereilla kävin myös hakemassa kylän huoltoasemalta 60 litraa polttoainetta tankkeihin.

Illan aikana kauniista perän taakse tapahtuneesta auringonlaskusta nauttien ajelimme vielä Liittokivenselältä Puumalaan vievän väylän itäpuolella sijaitsevaan Äyrätsaloon, josta olin myös saanut vihiä kesän regattaviikonloppuna. Sen keskivaiheilla sijaitsevaan luoteis-kaakko suuntaiseen reilut parisataa metriä syvään lahteen olikin jännä ajaa pimeässä, sillä rantakallioon maalatut kohdistusmerkit eivät näissä valaistusolosuhteissa oikein ottaneet näkyäkseen.

Hyvin kaikki kuitenkin sujui, vaikka lahden pohjukan matalan hiekkarannan takia kulku maihin olikin järjestettävä lopulta kumiveneellä. Ranta lahdukan laidoilla vaikutti kuitenkin sen verran syvemmältä, että sieltä etsimällä olisi syvempi kohta varmasti löytynyt. Pimeässä en kuitenkaan uskaltanut alkaa kääntelemään Tähteä poikittain ahtaassa lahdessa vaan heitin suosiolla perän harusköydet maihin rantapuihin kiinnitettäväksi.

Sikeästi nukutun yön ja takakannella nautitun aamupalan jälkeen yritimme aamupäivällä poimia lisää mustikoita, mutta sesonki siinä hommassa oli täällä Äyrätsalossa mennyt jo ohi. Rannan mataluuden takia takakannella tarpeettomana olleen lankonkimme ehostus uusilla poikkipuilla ja kyllästysaineella onnistui kuitenkin mainiosti, sillä sääennusteessa luvattua vesisadetta ei ainakaan vielä ollut näkynyt. 

Vasta kaiken tämän jälkeen, alkuiltapäivästä, ensimmäisten sadepisaroiden jo tipahdellessa taivaalta käynnistelimme Wickströmin matkaa jatkaaksemme. Rannasta lähdettäessä jungmannit suorittivat elämänsä ensimmäistä kertaa köysien irroitukset rantapuista. Ahtaassa lahdessa pyöräytin tämän jälkeen Tähden kokan kohti tulosuuntaamme ja lähdimme palaamaan tyhjäkäynnillä ajaen tulojälkiämme myöten takaisin väylälle.

Lahden suulla, aivan kuten illallakin, eteenpäinnäyttävä kaikuluotain alkoi näyttämään voimakkaasti madaltuvaa ja tästä johtuen kytkin vaihteen vapaalle. Olin jo aiemmin käyttänyt pariin otteeseen vetoa pois päältä, jotta vauhtimme näillä tuntemattomilla vesillä ei vain nousisi liian suureksi. 

Joka tapauksessa seuraavaksi luotain lopetti kokonaan näyttämästä syvyyslukemia. Niin kävi illallakin, joten sekään ei yllättänyt, mutta se yllätti, että seuraavaksi kuulin pohjan hankaavan johonkin ja huomasin keulan kohoavan ylemmäksi sekä Tähden kallistuvan vasemmalle kyljelleen. Kytkiessäni hetkeä aiemmin vedon pois ei käännöksemme vasemmalle kohti länttä ollutkaan aivan yhtä jyrkkä kuin olin ajatellut, vaan ajauduimme sen ja oikealle meitä suojaavan metsän kaikottua työntäneen voimakkaan etelätuulen vaikutuksesta ehkä kolme-neljä metriä pohjoisemmaksi verrattuna tuloreittiimme. Se riittikin tällä kertaa viemään meidät matalikolle.

Tähti pysähtyi paikalleen luultavasti hiekkaesteeseen, sillä mitään kolinoita ei kuulunut ja oikeni samantien takaisin pystyasentoon. Koitin samantien pakittaa, mutta vaikka käsittelin käskynvälitintä reilulla otteella oli perän pieni sivuttaisliike ainoa havaittava seuraus. Sankka hiekkapilvi sen sijaan leijaili ympärillämme vedessä. Enempiä empimättä pyöräytin ruorin seuraavaksi oikealle eli matalikollepäin, ja kytkin vedon tyhjäkäyntikierroksilla eteenpäin. Pienen miettimisen jälkeen perä alkoikin kääntyä vasemmalle keulan pysyessä tiukasti paikallaan.

Pari metriä perää sivusuunnassa tällä tavoin liikutettuani vaihdoin taas pakille ja annoin Herra Wickströmille uuden mahdollisuuden esittää parastaan. Lähdimmekin peräytymään pois matalikolta, jolloin pudotin kierrokset tyhjäkäynnille ja jatkoin peruuttamista keulapotkurilla ohjaillen. Tällä tavoin palasimme parikymmentä metriä takaisin lahden sisällepäin, josta otimme seuraavaksi uuden suuntiman hiukan edellistä kohtaa etelämpää. Jättäen kuitenkin sen puoleisen kaislikon ja Tähden väliin vielä muutaman metrin hajurakoa. Tällä kertaan pääsimme läpi ilman pohjakosketuksia ja niin suuntasimme kulkumme yhtä kokemusta rikkaampina kohti pohjoista. 

Hetkellisen kiinni juuttumisen aiheuttanut lahden suuaukon kapeikko on yläpuolisessa kuvassa Talvilampi -tekstin vasemmalla puolella.