perjantai 27. heinäkuuta 2018

Koli-Lieksa-Joensuu

Olin jo aiemmin kysynyt meille juhannusaatoksi laituripaikan Satamaravintola Alamajan rannasta, aivan Pohjois-Karjalan korkeimman vaaran Kolin kupeesta. Sinne siirryimme yhden Hiekkasaaressa vietetyn yönseudun jälkeen. Todella voimakas etelän puoleinen puhuri laittoi minut täällä kokeilemaan ensimmäsitä kertaa "taskuun" peruuttamista Tähdellä. Toki U:n malliseen etelä-lounaaseen auki olevaan satama-altaaseen olisi voinut ajaa keula edellä ja kiinnittää aluksen tyyrpuurin kyljeltä sen oikeaan eli idän puoleiseen laitaan. Tämä olisi vain tarkoittanut suoraan etelänpuoleiselta selältä tulevien 30-40 senttimetristen aaltojen jatkuvaa vyörymistä Tähden ahterin alle. Siinä läpsytyksessä ei kukaan olisi perähytissä pystynyt nukkumaan. Niinpä päätinkin kääntää kokan vasten aaltoja eli peruuttaa satama-altaaseen sekä saman aikaisesti ajaa paapuurin puoleisen kyljen vasten laituria. Vaikka itse sanonkin, niin se meni erinomaisesti, siitäkin huolimatta, että tuuli painoi meitä voimakkaasti irti möljästä. Laiturille katsomaan ja auttamaan tulleet eivät jättäneet tätä suoritusta myöskään huomiotta, joten positiivista palautetta sateli siltäkin suunnalta oikein mukavasti. Koneen tunnit tässä vaiheessa 711h.


Juhannusaatto ja -päivä vietettiin niillä sijoilla. Kolin huipulla käytiin patikoimassa, tunnelmaan sopivaa haitarimusiikkia kuuneltiin, sataman monenmoisia hulinoita seurailtiin ja kokkoakin poltettiin. Sen verran sekaannuin juhlien järjestelyihinkin, että kävin auttamassa paikan yrittäjää ja Satamaravintolan rantaa kotisatamanaan pitävän suuren teräspurjeveneen kipparia, kokkoa kannattavan lautan paikoilleen virittelyssä. Sain heiltä myös muutaman juhannuskoivun, joilla Tähti koristeltiin asianmukaisesti keskikesän juhlaa varten.



Sunnuntaina, ollessamme mukavan viikonlopun jälkeen lähtöpuuhissa pääsimme vielä tutustumaankin Mereea nimeä kantavan muistaakseni 36 tonnin painoiseen purjeveneeseen. Kippari kertoi rakentaneensa sitä ennen vesillelaskua kymmenen vuotta ja jälki olikin sen näköistä. Kaikki oli suunniteltu, mietitty ja myös toteutettu viimeisen päälle. Erään myöskin satamassa juhannuksen vietossa olleen huviveneen kipparin kanssa saimme kuulla omistajan valokuvilla höystämän mielenkiintoisen luennon aluksen massiivisesta rakennusurakasta. Eipä voi muuta kuin kipparihattua nostaa!

Mereea.





Meillä oli vielä muutama päivä aikaa käytettäväksi Pielisellä, joten seuraavaksi päätimme lähteä kohti Lieksaa. Matkalla sinne pysähdyimme uimaan Suurselän itälaidalla Haarapahtaat -saaren länsipuolella. Veden lämpötila lähenteli kahdeksaatoista astetta, joten olosuhteet siihen olivat hyvin otolliset. Kinahmonsalmen kautta ajettiin sitten kohteeseen, jossa Lieksanjoen suulla sijaitseva kovin heppoisen oloinen ja uimareiden valtaama huvivenelaituri aiheutti pienen pettymyksen. Mistään ei nimittäin selvinnyt kulkusyvyys väylältä sen luokse. Luultavasti se olisi ollut riittävä, mutta kun jostakin täytyisi saada varmuus asiaan! Tällaiset pienet, mutta venematkailun kannalta olennaiset asiat tankkauspisteiden ohella kannattaisi kyllä Pieliselläkin laittaa kuntoon. Upea järvi jää monelta varmasti käymättä jo Pielisjoen tarjoamien haasteiden, virtauksen, kanavien, pitkän matkan yms. takia, mutta jos perille asti uskaltaa niin kyllä edes kaupunkien ja kylien laitureiden tiedot olisi mukava löytää netistä. Puhettakaan muista mielenkiintosista kohteista. Nyt moneen paikkaan pitää mennä arvalla.



Joka tapauksessa kiinnittyminen Lieksan vieraslaituriin ei edellä mainituista syistä suuremmin houkutellut. Päätimmekin tästä johtuen ajaa pienen mutkan joella ja katsoa olisiko siellä parempaa paikkaa tarjolla. Ensiksi vasemmalle, eli joen pohjoisrannalle, jäi suuren ja juuri myydyn autolautta m/f Pielisen ja kantosiipialus Suviexpressin laituripaikka. Pian niiden jälkeen samalla puolen tuli vastaan vanha puinen laivamöljä, johon pienen harkinnan jälkeen päätettiin kiinnittäytyä ainakin kaupassakäynnin ajaksi (715h). Polttoaineen tankkausletkulla varustettu ryki oli aidatulla alueella hylätyn oloisen rakennuksen kanssa. Mietinkin olisiko kyseessä jokin vanha väylänhoitajien asema tai muu vastaava?



Jätin Tähden ikkunaan puhelinnumeron ostoksille lähtiessämme, sillä matkan varrelle sattui sopivasti myös Pielisen museo, johon aikaa saattaisi tuhraantua äkkiä paljonkin. Reissumme ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, kun emme millään löytäneet kumiveneelle sopivaa laituripaikkaa museon läheltä. Sen jättäminen vartioimatta jonnekin kauemmaksi ei nimittäin houkutellut. Museon rantaan oli myös laitettu kyltti, jossa rantautuminen jyrkästi kiellettiin. Niinpä annoimme paikan olla ja kävimme vain jokiristeilyllä ja kaupassa.





Tähdelle palatessa oli syntynyt myös päätös jäädä niille sijoille seuraavaksi yöksi. Illan vietimme sulka- ja jalkapallon parissa, joiden pelaamiseen laiturin viereinen pihamaa antoi oikein mukavat puitteet. Kerran lensi pallokin katolle, joten paikan omistajien asentamiin turvakameroihin varmasti tallentui monenmoista katsottavaa. Grilli ja sauna lämmitettiin tietenkin myös. Oikein mukava ja rauhallinen ilta päättyi kuitenkin puolenyön aikaan septisäiliömme tullessa täyteen. Vaikka se oli tyhjennetty vain viikko takaperin Joensuussa ja aiempina kesinä olin pitänyt tyhjennysvälinä noin 1,5-2 viikkoa, niin nyt se oli täynnä. Kun minkäänlaista mittaria ei ole, huomattiin täyttyminen huohotusletkussa olevan aktiivihiilisuodattimen vuotamisesta. Ja tiedätte varmaan, mitä sieltä vuoti?

Toiletin pesemisen ohessa päätettiin säiliö käydä tyhjentämässä heti, jotta aamutoimet saatasiin vuorostaan tehdä kaikessa rauhassa. Parinsadan metrin päässä m/f Pielisen ja Suviexpressin välissä oli päivällä nähty septintyhjennyspiste, joten nyt vain toivottiin, että alusten etäisyys toisistaan olisi meille riittävä ja että pumppu ylipäätään olisi toiminnassa. Hyvin me sinne lopulta mahduimme. Vaikka Tähti pitikin lyhyen tyhjennysletkun vuoksi ajaa "vaikeampi" oikea kylki vasten laituria ja perä vastavirtaan. Operaation jälkeen palattiin takaisin alkuperäiselle paikalle, jossa yö nukuttiin onneksi muuten rauhallisesti.




Seuraavana aamupäivänä aloitimme paluumatkamme Joensuuta kohti. Koko Pielisen eteläosa hurautettiin ajaa samaa kyytiä aina Uimaharjun siltojen luokse. Niiden jälkeen käytiin nimittäin hakemassa juomavettä kylän osittain metsittyneen laivalaiturin viereiseltä mattojenpesupaikalta, kun emme olleet vesipistettä Lieksan huoltolaiturilta yöllä löytäneet. Sen jälkeen jatkettiin matkaa hyvässä myötävirrassa aina Enon laivalaituriin asti (721h). Siellä käytiin puolestaan kävelyllä ja jäätelön ostossa. Paikka vaikutti tien läheisyydestä ja laivamme keräämästä huomiosta huolimatta sen verran mukavalta, että jäimme sinne lopulta myös yöksi.

Enossa asennettiin ahterihytin kattoon Biltemasta hankittu aurinkokennotuuletin, jossa on myös akku. Sen pitäisi siis pyöriä auringon laskettua vielä useampia tunteja. Pakko on kuitenkin sanoa, etten ole oikein vakuuttunut tuulettimen erinomaisuudesta.

Enon laivalaituri.

Aamun valjettua jatkui matka sitten Kaltimon ja Kuurnan kanavien ja kaikkien Pielisjoen siltojen ohitse takaisin aina Joensuuhun asti. Kova vastatuuli ja oma arviointivirheeni myöhästytti saapumistamme kaupungin itäpuolisen rautatiesillan luokse sen verran, että jouduimme hetken odottelemaan uuden aukaisuluvan saamista, mutta muuten kaikki meni sutjakkaasti. Paitsi, että muutaman vuoden ikäisen Sirkkalan sillan kohdalla kovassa myötävirrassa jouduin melkein ajamaan päin punaisia valoja yläasennossa jo tovin aikaa olleen sillan alle. Viime hetkellä, vain paria metriä ennen, valot kuitenkin vaihtuivat.


9,2 solmua. Oikein mukava matkavauhti.


Jokiasemalle kurvattiin vauhdilla. Vaikka olin antanut Wickströmin olla tyhjäkäynnillä pidemmän matkaa ja pitänyt vaihdettakin vapaalla niin silti jouduin kesken oikealle satama-altaaseen vievän käännöksen pyörittämään ruorin kiireesti vasemmalle ja toppuuttelemaan virran aiheuttamaa ahterin kovaa sivuttaisliikettä. Keulaa käänsin samaan aikaan oikealle keulapotkurilla. Kun meno oli rauhoittunut, ajettiin Tähti paapurin puoleltaan kiinni laituriin. Sen jälkeen muu miehistö otti kumipyörät alleen ja poistui lomanviettoon muihin maisemiin. Minä jäin alukselle aina seuraavaan aamuun, jolloin siirsin sen kapeata jonkin paikallisen kalastuskunnan merkkaamaa väylää pitkin Pyhäselän Liperin puoleiselle rannalle Mattilan Marinen laituriin (729h). Tämä pääasiassa venehuoltoihin ja talvisäilytykseen keskittynyt yritys lupautui nimittäin tarjoamaan kohtuuhintaisen ja ennen kaikkea turvallisen satamapaikan laivallemme seuraavaksi kahdeksi viikoksi, jolloin emme vesille ehtisi. Vahva suositus tästä paikasta jokaiselle! Kaikki hommat nimittäin hoituu, ja jos ei muuten niin ne laitetaan hoitumaan!

Matkalla pikkuväylää pitkin Mattilan Marinen rantaan.

Mattilan Marinen rannassa oli Tähti kiinnitettävä ensin keulasta laiturin päähän, jotta pääsin siirtämään Busterin pois edestä.


maanantai 16. heinäkuuta 2018

Bomba-Nurmes-Hiekkasaari

Matkalla Paalasmaalta Bomballe ja Nurmekseen nähtiin pari troolaria.
Bomballa (704h) uitiin, poreiltiin ja saunottiin uudessa hienossa kylpylässä tuntitolkulla ihaillen samalla Pielisen erinomaisen upeita maisemia. Vastaavilla näkymillä varustettuja ulkoporealtaita tuskin on Suomessakaan kovin montaa. Bomban talossa käytiin kahvittelemassa myös ja tsasounakin katsastettiin. Tosin jälkimmäinen ei ollut auki. Arkipäivän aamu juhannusviikolla toi mukavasti väljyyttä kaikkialle ja kun palvelukin oli kaikinpuolin hyvää ja vielä hintatasokin kohdillaan, ei Bombaa voi kuin suositella lämpimästi venematkan kohteeksi!

Bomban kylpylän rantaa.



Veneilypalveluista sen verran, että kylpylän laivalaiturin vieressä jyrräsi koko päivän ajan kaivinkone. Uutta nimenomaan huviveneille tarkoitettua laituria oli jo rakennettu hyvän matkaa laivamöljän itäpuolelle ja ABC:n väreissä oleva öljynimeytysainepiste oli odottelemassa paikoilleen asettamista. Tämän kuvittelisi tarkoittavan, että haluja venematkailun lisäämiseksi Bomballe olisi täälläpäin paljonkin. Ja varsinkin se tarkoittaa polttoaineen saantimahdollisuuksien parannusta Pieliselle, sillä tällä hetkellä koko järvellä ei ilmeisesti ole ainoatakaan toiminnassa olevaa tankkauspistettä. Uskomatonta!


Mekin hoidimme tankkien täydennyksen ajamalla seuraavaksi läheisen Nurmeksen sataman kaijaan, jossa sattui olemaan juuri paikallisen järvipelastusyhdistyksen harjoitukset käynnissä. Heidän partioveneensä miehistöstä ilmoittautui kysyttäessä samantien ystävällinen herrasmies vapaaehtoiseksi, käyttämään minua ja neljää mukaamme varattua kanisteria läheisellä huoltoasemalla. Rahaa tästä autoilureissusta hän ei suostunut ottamaan, vaan aikoi lähettää humoristisesti e-laskun, jota ei ole kuulunut! Suuret kiitokset siis sinnepäin!

Nurmeksen laivaranta.

Kun bunkrauksen lisäksi vielä kauppa-asiatkin oli Nurmeksessa hoidettu, lähdimme taas liikkeelle. Aikomus oli ajella vielä pari tuntia takaisin etelää ja Kolia kohti. Seuraavaksi päiväksi povattu yli 15 metriä sekunnissa puhaltava myrskytuuli oli syynä tähän. Pari tuntia myöhemmin päätös kuitenkin muuttui ja päätimme minimoida ajoajan huonossa kelissä. Niinpä annoimme Wickströmin laulaa juhannusaatonaaton kesäyössä, joka sattui myös olemaan kesäpäivän seisauksen ajankohta, vielä monta tuntia. Olikin onni, että päädyimme tällaiseen ratkaisuun, sillä yksi uskomattomimmista ikinä kokemistamme auringonlaskuista tapahtui matkan aikana Tähden perän takana lähes tyynellä Pielisellä.


Kolin kaksi huippua häämöttää taivaanrannassa.


Rantautuminen Kolin kansallispuistoon kuuluvaan Hiekkasaareen (710h) tapahtui, sen seuravaaksi päiväksi luvatulta ja jo matkan aikana virinneeltä etelätuulelta, suojaa antavalle pohjoisrannalle. Tähden keula työntyi rannan santaan liian kaukana, jotta tikkaita olisi voitu käyttää. Niinpä otimme perässämme uskollisesti seuraavan kumiveneen käyttöön ja soudimme sillä rantaan kiinnittämään harukset. Hyttysten hyökkäys jäi tästä operaatiosta päällimmäiseksi mieleen. Jopa laivakoiraa ötökkäarmaadat ahdistivat niin paljon, että se pyrki hetimiten, vain akuuteimmat tarpeensa hoidettuaan takaisin laivaan.

Hiekkasaari.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kohti Pielistä

Myönnettäköön tässä, että tämän kesän reissusuunnitelmiimme kuului vielä toukokuun alussa, siirtyminen Saimaan kanavaa pitkin meren puolelle ja piipahtaminen Tähdellä ainakin Turun saaristoon ja Ahvenanmaalle. Säiden salliessa ehkä jopa Tukholmaankin. Miehistömme kalentereita syynättyämme tulimme kuitenkin toisiin aatoksiin, sillä yhteisiä lomapäiviä ei ollutkaan tarjolla yhtä montaa, kuin alunperin oli ollut oletus. Niinpä palasimme jo useampana kesänä esillä olleisiin suunnitelmiin ja päätimme ottaa kesän aluksi Pielisen haltuun.

Moni kanssaveneilijä oli meille tästä jylhästä erämaajärvestä hyvinkin rikkain sanankääntein vuosien varrella tarinoinut ja olipa 67 kilometriä pitkä ja vuolaasti virtaava jokitaivalkin kaikkine siltoineen ja kanavineen tullut näissä pakinoissa moneen otteeseen mainituksi. Sen verran meilläkin oli asiasta kokemusta, että pyörähdimme itsekin ensimmäisenä Tähti-kesänämme alimman Kuurnan sulun alapuolella. Nyt oli kuitenkin tarkoitus käydä järvellä asti ja niinpä odotukset olivatkin korkealla pakkautuessamme koko miehistön voimin Joensuun Jokiaseman hellässä huomassa pari päivää levänneen laivamme sisuksiin.

Lähdön hetki ei kuitenkaan koittanut heti, vaan risteilimme Pyhäselällä tuttaviemme kanssa ensi alkuun pari tuntia ja nukuimme vielä yönkin Jokiaseman laiturissa. Vasta sitten kiitimme satamaa meille järjestetystä kylkikiinnityspaikasta ja muutenkin leppoisasta meiningistä. Laivaelämään kuuluvat manööverit, septin tyhjennys, vesisäiliön täyttö ja alapuolisesta kuvasta paljastuva pieni remonttihomma tehtiin myös aamupäivällä ennen liikkeellelähtöä. Koneen tunnit tässä vaiheessa 685h.

Ruuvipenkin päällä on Motonetista ensihätään hankittu lämmityksen kiertovesipumppu. Vanha alkoi nimittäin lakkoilla Pieliselle lähtöä edeltävällä viikolla. Harmikseni en vain kaupassa huomannut, että pumppu tarvitsee myös oman sähköliittimen..


Juovesi, Vinkeri, Satumaa ja ravintolalaiva Romeo Joensuun matkustajasatamassa.



Joensuun kanavaan oltiin yhteydessä VHF:llä. Sen paikallisella murteella mukavasti jutellut kanavamestari toivotti meidät samantien tervetulleeksi. Muutaman minuutin saattaisimme joutua odottelemaan rautatiesillan aukaisua, mutta muuten sekä sillat että kanava olisivat vapaasti käytettävissämme, vaikka niiden aukominen kaupungin elämää näin keskellä arkipäivää hiukan sotkeekin. Niinpä ohitimme Joensuun keskustan todella kivuttomasti ja jatkoimme jokea ylöspäin kohti Kuurnan kanavaa.

Kuurnan uusi kanava.
Kuurnan uuden kanavan ylös noustuamme poikkesimme Kuurnan vanhaan kanavakaivantoon vievälle kapealle ja voimakkaasti virtaavalle väylälle. Paikka paikoin vain juuri ja juuri Tähden levyisin välein laitetut reimarit ohjaavat sinne turvallisesti, vaikka kuulinkin vanhojen kivisten kiinnityspollarien olevan vieläkin paikoillaan veden alla väylän molemmin puolin.

Pielisjoen kanavoinnin yhteydessä jo vuonna 1876 rakennettu Kuurnan vanha kanava.
Parin solmun vauhtia vastaan puskenut virta ja navakka myötätuuli, sekä sen mukana tulleet useat rankat sadekuurot sävyttivät tätä ensimmäistä siirtymää, jonka lopuksi parkeerasimme Jakokosken museokanavan (690,5h) joen puolella sijaitsevaan laivalaituriin. Tähän päädyimme, kun varsinaisen museokanavan sisällä olevaan möljään en uskaltanut ilman minkäänlaista etukäteistietoa ajaa, eikä kiinnittyminen sen yläpuolisella suulla olleeseen heikon oloiseen ja matalaan laituriin kovan virtauksen takia oikein ottanut onnistuakseen.


Myöhemmin testatessamme SUP-lautailua täysin virrattomassa museokanavassa havaitsimme laiturin siellä olevan mitä sopivin yöpymiseen. Tähteä ei vain olisi saanut käännettyä niin kapeassa ja vähintään 200 metriä pitkässä uomassa ympäri, vaan se olisi peruutettava sieltä pois. Vaikutti siis mielenkiintoiselta haasteelta! Tuhannet kanavan yllä leijailleet hyttyset kuitenkin hyydyttivät pian paikanvaihtoajatukset ja niin jäimme yöksi virran puolelle.



Jakokosken museokanavan yläpuolinen uoma, jossa näkyy kauempana uusi laituri.

Aamun valjetessa lentävät "ystävämme" olivat onneksi suurelta osin kaikonneet ja niin pääsimme tutustumaan hienosti hoidettuun ja paljon mielenkiintoista katsottavaa sisältäneeseen kanavamiljööseen. Paikan suurin tähti oli luonnollisesti kuiville nostettu Pohjois-Karjalan Uittoyhdistyksen eli PKU:n vanha hinaaja Utra, johon pääsi tutustumaan myös kannelta käsin sinne vieviä portaita pitkin. Luukkuja raottelemalla ja akkunoista tirkistelemällä saimme ihailla sen 104 hevosvoimaista höyrykonetta ja perän kunnostettua miehistöhyttiä.





Muihinkin osastoihin olisi mieli tehnyt päästä, mutta kanavamuseo, eivätkä sen näyttelykohteet olleet harmillisesti ainakaan näin ennen juhannusta vielä auki. Museokanavan varrella sijainneessa näyttelyhallissa oli myös vanha kolmisylinterinen B&W Alpha -laivamoottori, josta sain napsaistua valokuvan ikkunan läpi, kiipeämällä hallin seinustalle kasattujen vanhojen kivisten kiinnityspollareiden päälle.

Ymmärrän, ettei huviveneilysesonki ole vielä käsillä, eikä vierailijoiden tällaisiin paikkoihin jättämä euromäärä millään riitä kattamaan työntekijän palkkakustannuksia koko kesän ajalle. Mutta rehellisesti sanottuna minua harmitti silti, ettei UtraanAsta-proomuun (pääsimme rikkinäisestä ovesta sisään, mutta valot eivät toimineet), Enso-Gutzeitin Lypsyniemen Konepajan vuonna 1917 valmistamaan siirrettävään höyrykoneeseen tai vaikkapa kanavavartijan taloon päässyt tarkemmin tutustumaan.









B&W Alpha.



Kanavateatterin katsomo on rakennettu vanhojen kapearaiteisen kiskojen päälle ja se on näin ollen siirrettävissä vaikkapa näytöksen puoliajalla toisien lavasteiden kohdalle.
Kun Jakokoski oli taputeltu lähdimme seuraavaksi hurjaan takaa-ajoon. Ollessamme starttaamassa Wickströmiä, nimittäin hurautti lappeenrantalainen Parkko-puskija ohitsemme tyhjän Sampo-proomunsa kanssa. Sen verran se sai etumatkaa, että tavoitimme sen vasta seuraavassa kanavassa eli Kaltimossa. En muistanutkaan, että puskija itse ei mahdu työnnettävänsä kanssa sulkuihin ainakaan täällä, joten pääsimme seuraamaan kaikkia irroitus- ja sulutusmanöövereitä oikein aitiopaikalta. Hienosti sujuivat hommat osaavalta kipparilta ja ammattitaitoiselta miehistöltä. Kippari komensi proomun mentyä omia menojaan myös meidät aluksensa kanssa samaan sulutukseen, joten tämä nousu mentiin yhteistuumin ylös.

Parkko ja Tähti Kaltimon kanavan alapuolisessa odotuslaiturissa.



Kun Pielisen pinnankorkeus oli saavutettu, jäi Parkko kiinnittämään proomua meidän jatkaessa matkaa ylävirtaan. Edes Kaltimoa seuraavan noin meripeninkulman mittaisen selän takalaidalle emme ehtineet, kun he vuorostaan aloittivat jahdin. Pidimme pintamme vielä Enon kirkonkylällä sijaitsevan Kaltimon kääntösillan ohi, aina Rahkeenvirran mutkiin asti, jolloin katsoin fiksuimmaksi päästää ammattiliikenteen edellemme.

Huippunopeudellamme kulkien ei näin olisi tarvinnut tehdä, mutta matka-ajokierroksilla (670-690 rpm) olimme Parkkoa auttamattomasti hitaampia. Normaalisti näillä lukemilla liikutaan seitsemää solmua, mutta nyt vauhti vaihteli virran mukaan 5,2-6,7 solmun välillä. Sitäpaitsi reitin tällä kohtaa olevat mutkat oli varmasti mukavampi proomun kanssa ajaa ilman edellä olevaa alusta. Ohituksen jälkeen lähdimme peesaamaan Parkkoa matkanopeudellamme ja se ei tuottanut minkäänlaisia hankaluuksia. Pian sen vauhti hiipui entisestäänkin, kun he alkoivat passailla tuloaan Pielisjoen ylimpien aukaistavien siltojen eli Uimasalmen läppäsiltojen luokse rautatieliikenteen takia. Niin teimme tietenkin mekin ja ajelimme yhtämatkaa vielä sinne saakka.




M/s Jermac.

Kun Uimaharju oli sivuutettu meni Parkko menojaan. Mekin jatkoimme leppoisaa puksutteluamme vesisateessa vielä useamman tunnin aina hiekkaiseen Pieneen-Korppiin (697,5h) asti. Kovaksi yön mittaan yltyvä länsi-luoteinen tuuli valikoi meille tämän satamapaikan. Erinomainen se olikin, sillä edes seuraavan päivän puuskissa yli 15 metriä sekunnissa puhaltanut myräkkä ei yltänyt saaren kaakkoon päin avautuvaan hiekkarantaiseen lahdukkaan.



Kolin kansallismaisemaa.

Täällä saimme saunoa, uida, suppailla ja ajella kumiveneellä kaikessa rauhassa ennen kuin iltapäivällä lähdimme eteenpäin. Kolmisen tuntia saimme sen jälkeen hyppiä aluksi pohjoisesta ja myöhemmin luoteesta käyneessä vasta-aallokossa Suurselällä. VHF:ltä kuullut Pohjois-Saimaan alueen varoitukset huviveneilijöille eivät olleet puppua, sillä pärskeet lensivät Tähden keulapakalle vähän väliä. Kohteemme Paalasmaa (700h) kuitenkin saavutettiin ja siellä pääsimme suojaisissa olosuhteissa kiinnittymään vanhaan laivalaituriin.



Rauhallinen, leirintäalueen läheisyydessä ollut satama tarjosi juuri sitä, mitä kaivattiin. Illan päälle hienoissa maisemissa tehty pieni kävelylenkki suuntatui pääsaaren itäpuoliseen Toiseensaareen menevälle sillalle. Sieltä palattuamme taidettiin katsoa jokin vaihtelavatasoisista Kummeli-elokuvista ennen kuin peitot vedettiin korviin ja jatkettin matkaa unten maille.

Lokakuun neljäntenä vuonna 1959 sattuneen veneonnettomuuden muistomerkki Paalasmaalla. Kahden aluksen törmäyksessä hukkui peräti 15 nuorta.

Aamulla kippari heräili omia aikojaan kello kuuden kieppeissä, keitteli kahveet ja laittoi rupellin taas ruplattamaan. Päivän matkakohteeksi oli nimittäin valittu Bomban uusi, vasta viime vuonna avattu kylpylä ja tietenkin sen viereinen vanha karjalalaistalo. Katsottavaa ja koettavaa tälle päivää siis riittäisi, joten paikalla oli mukava olla ajoissa. Pielisen visiitin jatkosta kuitenkin lisää seuraavassa kirjoitelmassa..