Tähtivierailu Antero Tuukkasen luona osa 3/4

Ainakin pari tuntia oli tässä vaiheessa jo tarateltu ja kuten jo kerrottua, kahvit sekä kahvipöydän antimet nautittu. Siitä johtuen alettiinkin "pikkuhiljaa" päästä vierailussa toiseen, regattamuistojen ohella odotettuun aiheeseen, eli oli aika käydä Tuukkasen valtavan - muitakin aluksia kuin Olaa - käsittelevän laivakuvakokoelman kimppuun. Tämä sisävesilaivojen osalta paljolti Enso Gutzeitin arkistoista haalittu ja samoja kuvia Gutzeitin julkaiseman Tukkimetsiä ja höyrylaivoja-kirjan kanssa käsittävä arkisto, sisältää niin monia kohteita, ettei kaikkien niiden haltuunottaminen yksinkertaisesti yhden illan aikana onnistu. Ymmärtänette asian vielä paremmin, kun kerron potretteja löytyvän näiden tässä esille pantujen lisäksi myös esimerkiksi valtameriä seilanneista purjelaivoista. Myös Päijänteen puolelta etsimeen on vuosien varrella tarttunut muutama otos, joista tähän alkuun haluankin esitellä kuvat Haapakoskesta, Iiriksestä, Wenlasta ja Wickströmillä moottoroidusta Kyminsuusta. Myös Saimaan aalloilla seilaava tyylikäs Juno pääsee estradille tässä.

Haapakoski.

Iiris.

Wenla.

Kyminsuu.

Samalla, kun tallensin kuvia kameralleni soljui puheen virta ympärilläni valtoimenaan eteenpäin. Monesta kuvasta lähti pieni puheennoro valumaan, muuttuen hetken perästä vuolaaksi koskeksi, jossa laivoista, höyrykattiloista, koneiden vaihdoista, kansirakenteista, matkustalaivojen reiteistä, hinaajien nimeämisestä Gutzeitilla jne. puhuttiin moneen malliin. Norjasta Enso-Gutzeitin väen mukana Suomeen saapuneesta Huth-hinaajasta juttelimme tässä yhteydessä myös. Tai oikeastaan muistelimme sen nimeä pitkän aikaa sen jälkeen, kun Tuukkanen oli sanonut ettei hänellä valitettavasti ole kuvaa tästä yhtiön ensimmäisestä aluksesta.

Talvinen Laitaatsilta, joka on yksi hienoimmista näkemistäni laivakuvista.

Lintu.

Tornator I.

Tornator III.

Tornator IV.

Jos oli kuvia paljon, oli myös negatiiveja. Niistä monet käsittelivät Tuukkasen työhön liittyviä tapahtumia, esimerkiksi Varkauden tehtaiden uuden paperikoneen avajaisia. Mutta niin vain niistäkin paljastui muutama mielenkiintoinen laivakuva. Ainakin (jossakin) regatoimassa olleet Warvitar, Rapid, Remus ja Emma olivat näihin otoksiin tallentuneet.

Jostakin pulpahti näillä main iltaa vielä uudemman kerran pintaan myös kahville mentäessä kadonnut keskustelu Imatran Höyrylaiva Oy:stä ja sen konkurssista. Lyhyt vain kolmen kuukauden mittainen purjehduskausi oli heikon taloudenpidon ohella Tuukkasen mielestä suurena syynä yrityksen konkurssiin. Vaikutusta oli varmasti myös Lammassaaressa sijaitsevan sataman syrjäisyydellä ja jonkinlaisella vetovoimattomuudella esimerkiksi Savonlinnan ja Lappeenrannan matkustajasatamiin verrattuna. "Eihän siellä ollut juuri mitään, eikä sinne päässyt edes linja-autolla" Tuukkanen sanoi. Lammassaaressa ei siis tuohon aikaan ollut nykyisen kaltaista venesatamaa, niin kuin ei kylpylääkään.

Edellä kerrotun seurauksena Satamossa jumissa olleesta Karjalankoskesta muistui ilmoille vielä toinenkin tarina, tosin tällä kertaa Homasen kertomana. Alus oli nimittäin ollut lähdössä joskus 80-luvulla risteilylle Lammassaaresta, kun sen kattilan tarkastusluukussa oli havaittu vuoto. Tämän vuoksi kattila oli pitänyt kiireesti tyhjentää ja alkaa vaihtamaan tiivistettä. Kun työ oli tehty, oli Homasen silloiselta työpaikalta Kaukopään tehtailta kyselty "esilämmitettyä" lauhdevettä, sillä eihän vielä kuumana olleeseen kattilaan kylmää järvivettä voinut pumpata. Noin sata-asteisen veden kuljetukseen saatiin pienen suostuttelun jälkeen lupautumaan paikallinen palokunta ja niin Karjalankoski asiakkaineen pääsi lopulta risteilylle.

 Tainionkoski.

Särkilahti ja Janne.

Uuno.

Uuno.

Tästä kuvasta löytyvät ainakin Aleksander, niputtaja Julius Nielsen V, Uuno ja Hugo.

Vuoksenniska. Tämä on Tähden sisaralus ensimmäiseltä suomalaiselta nimeltään S18.

Kuokkastenkoski, joka puolestaan nimettiin S5:ksi, kuuluu myöskin Tähden sisaraluksiin. Kyseessä on siis samainen Koski-laiva, jota oltiin myymässä Tuukkasen ostaessa Olan vuonna 1983. Kuulin muuten laivan nykyisin majailevan Leppävirralla.

Maavesikin on alunperin Viipurin linnoitukselle vuonna 1914 valmistunut Tähden sisarlaiva, jolle RT 1:nen antoi nimen A6. Vuonna 1919 se myytiin Ab W. Gutzeit & Co:lle Savonlinnaan joka vuonna 1921 varusti sen höyrykoneella.

Edelleenkin höyrykäyttöinen Hovinsaari on myös Tähden sisaralus. Se rakennettiin Viaporin linnoituksen 2. miinakomppanialle Admiraltejskij-telakalla Pietarissa vuonna 1914 ja jäi Suomen itsenäistyessä Suomenlinnaan. Nimeksi vauhtui silloin S15.

Selma.

Wille.

Väinö.

Chr. Kontturi.

Enso.

Kotimatka 2/2

Näköjään tähän päivitykseen on pesiytynyt jokin tekstin fonttia mielensä mukaan muutteleva loiseliö, josta ei kotikonstein pääse eroon. Toivottavasti se ei pahemmin häiritse lukuelämystä!

Kokka käännettiin Anttolan sataman jälkeen koiliseen Harvio nimiselle järvelle ja nostin nopeutemme normaaliin noin 6,8 solmuun. Anttolan vierasvenesataman pohjoispuolelle rakennetun uuden suuren sataman ohitettuamme olimme juuri sivuuttamassa käsi tervehdykseen ojennettuna kahta purjevenettä, kun kierrokset koneessa alkoivat aivan yllättäen laskea. Suuria hikikarpaloita alkoi samantien kohota otsalleni ja aivot pääkopan sisäpuolella raksuttamaan, mistä ihmeestä nyt voisi olla kysymys?

Samassa muistin lähtiessä unohtaneeni aukaista polttoainehanan. Vaihde kytkettynä annoin Tähden liukua eteenpäin ja riensin konehuoneeseen kiertämään hanan auki. Tästäkään huolimatta en ehtinyt aivan ajoissa vaan Wickström otti ja sammui. Bryggalle palattuani kaasukahva nolliin ja vaihde vapaalle. Tämän jälkeen muutaman sekunnin starttaus ja taas alkoi lievän sydänkohtauksen saanut vanhaherra herätä hiljokseen henkiin. Ei ollut veneissään hymynkare huulillaan toimitustamme seuranneiden purjeveneilijöiden mielestä ohituksemme varmaan kovinkaan näyttävä, mutta väitän, että ikimuistoinen se oli heille aivan kuten meillekin.

Mainittakoon Anttolan pysähdyksestämme vielä se, että viime kesänä kohtaamamme Viikinki II -vene sattui myös pyörähtämään laiturissa vierailumme aikana. Terveisiä vaan sinne, jos satutte tämän joskus lukemaan.

Pian Harvio jäi taakse ja seuraavaksi sivuutettiin Luonterin eteläpää ja käännyttiin Lietveden kautta kohti Puumalaa vievälle reitille. Korkeita kallioita ja väliin hiekkarantoja tarjoavat maisemat täällä olivat sen oloisia, että uudelleen näillemain poikkeamisesta puhuttiin jo ajon aikana.

Lietvedeltä jatkettiin Rokansaaren pohjoispään suositun laiturin editse ja keikuttelevan Lehmäinselän ylitse Hätinvirtaan, jossa lossikuski aiheutti meille pienen epätietoisuuden hetken.

Lossi oli lähdössä editsemme pohjoisrannalta eteläpuolelle, kun se yllättäen kääntyikin paluumatkalle lähtörantaan. Minä olin tällöin jo vaihtanut vapaalle ja jarrutellutkin menoamme päästääksemme ammattiliikenteen ensin kaikessa rauhassa hoitamaan kulkemisensa. Palattuaan takaisin ja aukaistuaan puomin yksinäinen henkilöauto lipui lossin kannelle. Tämän jälkeen odottelin hetkisen mitä seuraavaksi tapahtuu. Lopulta, kun tilanne ei lossin puolelta ollut reiluun minuuttiin muuttunut miksikään, uusia autoja ei siis rantaan enää ilmaantunut, kytkin vaihteen päälle ja päätin jatkaa matkaani.

Tällöin lossinkuljettaja kuitenkin laski puomin ja alkoi irtaantua laiturista ja vieläpä varsin reipasta vauhtia. Ehdin taas kytkeä vaihteen vapaalle ennen kuin kuljettaja huomasi meidät ja pysäytti yllätyksekseni aluksensa menon. Emmin hetkisen mitä minun nyt kuuluisi tehdä? Matkaa lossin reitille oli tässä vaiheessa ehkä enää noin 70-80 metriä. Tähti oli kuitenkin nyt varmasti havaittu lossin puolelta ja kuljettaja selvästi päättänyt päästää meidät jatkamaan matkaamme ja niin laitoinkin vaihteen silmään ja ylitimme kulkuvaijerin pikapikaa viivyttääksemme kaiken tämän jälkeen mahdollisimman vähän heidän menoaan.

Hätinvirran episodin jälkeen matkaa jatkettiin ilman sen kummempia tapahtumia. Luukkolanvirrassa meitä vastaan ajeli suuret aallot aiheuttaen, vaikkakin ilmeisesti lastiton Merel V niminen rahtialus. Tämän jälkeen suuntana pidettiin jo viime vuodelta tuttua Ruuhon tai Ruhan saarta, jonka laituriin ajattelimme tämän vuoden 2015 kesäreissumme viimeiseksi yöksi kiinnittyä. Saari on muuten juuri ja juuri Etelä-Karjalan puolella eli poistuimme nyt virallisesti Savosta tai ehkä pitäisi sanoa, että Etelä-Savosta.

http://www.marinetraffic.com/ais/details/ships/shipid:3422014/mmsi:246395000/imo:9279056/vessel:MEREL_V

Ruuhossa miehistö oli tilannut saunan iltaohjelmakseen ja se tietenkin toteutettiin, vaikkakin tällä kertaa pientä rikollisuutta harrastaen. Olimme nimittäin tulleet tälle viimeiselle siirtymälle junalla kotoamme pääkaupunkiseudulta ja tästä syystä saunapuuvarastot jäivät täydentämättä. Jouduinkin tämän johdosta miehistölleni lämpimän saunan mahdollistaakseni lainaamaan paria klapia saaren grilliin tarkoitetusta puuvarastosta. Sauna saatiin kyllä lämpimäksi omilla puilla, mutta lämmön ylläpitoon jouduimme käyttämään edellämainittuja ei-toivottavia toimenpiteitä. Laskun puutavarasta saa lähettää perästä, jos asia jäi jotakuta vaivaamaan. Nostan rehellisesti käden pystyyn virheen merkiksi! Mainittakoon vielä, että mukava yllätys Ruhassa olivat rannassa olleet toiset vanhat alukset.

Seuraavana aamupäivänä olimme lähdössä taittamaan viimeistä etappiamme kohti Niskalampea. Sitä ennen juuri kyseisenä päivänä syntymäpäiviään viettänyt miehistömme nuorimmainen kuitenkin katosi mystisesti koiranulkoilutusreissullaan. Kovaääniset etsintähuutomme saivat tämän jälkeen varmasti koko saaren pidättämään hetkiseksi hengitystään. Kaukana laguunin itärannalla olevan septintyhjennyspisteen luota yhytimme kuitenkin lopulta karkumatkalle pötkinyttä koiraamme etsimään lähteneen puuttuvan jäsenemme, ja niin pääsimme onnellisesti jatkamaan matkaamme.

Ajelimme Ruuhosta väylien ulkopuolella suoraan itään, kohti Kutveleen avokanavaa. Heti saaren rannasta lähtömme jälkeen editsemme väylää pitkin ajeli savuvana korsteenista nousten s/s Enso. Tuntia myöhemmin Honkkovirrassa vastaan tuli puolestaan erikoisella nostetulla komentosillalla varustettu Puskija Tapio ja Karhusalmen lossin jälkeen jolloin saavuimme Karhuselälle, saimme puolestamme seurata Apaja 1 ja Apaja 2 nimisten troolarien touhuja. Myös monia huviveneitä oli liikkeellä ja erään meitä hitaamman jopa ohitimme reitin varrella. Käsillä olikin näin ollen tälle kesälle hyvin poikkeuksellinen vilkas vesiliikennepäivä.

Noin neljätuntisen ajon päätteeksi ensi talveksi kotisatamaksemme taas saamamme tuttu Niskalammen laivalaituri tulikin näkyviin. Paikallamme kesän ollut toinen paatti oli siirretty ystävällisesti ajoissa pois tieltä ja niin kiinnitimmekin köytemme entisiin pollareihin. Parituntinen järjestely/siivousurakka hoidettiin rutiinilla ja niin sanoimme Tähdellemme lopulta haikeat hyvästit ja hyppäsimme etelään vievään junaan. 

Joitakin laskelmia ja yhteenvetoja kesän ajoista ehdin tämän viimeisen pyrähdyksen aikana myöskin tekemään. Tässäpä niistä muutamia..

Kesän tankkaukset olivat 921 litraa. Ajotunnit mittarin asennuksen jälkeen 109 eli tämän vuoden alusta noin 140 tuntia. Kesäkuun alun jälkeen ajoimme karkeastiottaen kaupunkeja luetellen reitin Imatra Niskalampi-Puumala-Savonlinna-Punkaharju-Savonlinna-Oravi-Heinävesi-Kuopio-Siilinjärvi-Kuopio-Juankoski-Kuopio-Varkaus-Rantasalmi-Savonlinna-Puumala-Mikkeli-Anttola-Imatra. Matkaa en osaa kertoa, mutta ajoaikaa reitille tuli kutakuinkin noin 125-130 tuntia. 

Wickströmistä sen verran, että kertaakaan ei kone sammunut eikä sen suhteen ollut mitään muitakaan ongelmia ellei Anttolassa kiinni unohtamani polttoainehanan aiheuttamaa pysähdystä lasketa. Mukava huomio moottoriin liittyen on myös se, että en joutunut retkemme aikana lisäämään öljyä kertaakaan. Täytin öljytilan täyteen keväällä ja vajaan 1/4 osan mittatikun asteikosta on pinta sen jälkeen laskenut. Mielestäni varsin oivallinen saavutus 1960 valmistuneelle koneelle.

Koko kolean kesän, lähes aina ollessamme laivalla, on käyttövettä ja sisätiloja lämmittävä kamiina ollut myös päällä. Sähkökäyttöinen kiertovesipumppu on myös pyörinyt aina kamiinan ollessa toiminnassa. Jääkaapin ja invertterinkin olen myös antanut olla päällä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kokoajan. Jopa kahvinkeitintä, leivänpaahdinta ja mikroaaltouunia olemme voineet pilvisistä ja sateisista keleistä huolimatta käyttää 250 wattisen aurinkopaneelin ja 140 ampeerin moottorilaturin ansiosta melkein aina halutessamme.

Vain Varkauden nelipäiväisen pysähdyksen ja regattasunnuntain lopuksi jolloin koneella ei ollut ajettu useampaan päivään pidin verkkovirralla toimivaa akkulaturia päällä. Tähden lepäillessä viimeisen vapaaviikonloppunsa Mikkelissä keväällä takuusta saatu uusi C-Tek laturimme oli myös toiminnassa hajoten jo siellä toistamiseen. Kyseiseksi viikonlopuksi aivan kuten Varkauden taukomme ajaksi oli luvattu niin sateista ja pilvistä keliä, että ajattelin näin toimien saada akut varmasti täysiksi ennen matkamme jatkoa. Jostakin syystä laturi ei kuitenkaan näköjään kestä 540 ampeeritunnin akkuvaraston latausta. Ja pakko onkin tähän väliin sanoa, että C-Tek ei kyllä vaikuta suurista odotuksista huolimatta kovinkaan luotettavalta laitteelta.

Akkunesteiden pinnat tarkastin myös muutamaan kertaan ja muutenkin olen koittanut viime talvisien oppien mukaan hiukan enemmän tarkkailla patteriston sielunelämää. Koneen jäähdytysnestettä lisäsin myös kesän aikana kerran noin viitisen litraa. Avoimen jäähdytysjärjestelmän haihtumisen lisäksi tähän on varmasti vaikuttanut myös moottorin kyljessä olevien tarkastusluukkujen raoista tihkuva pieni vuoto, jolle en ole vielä ehtinyt tekemään mitään. Loppumatkasta vaivanneista polttoaineen paluuputkien kahdesta pienestä vuodosta toisen olen jo hoitanut kuntoon, mutta toinen odottaa vielä työlistalla.

Siinäpä sitä on taas tarinaa. Katsotaan sitten milloin pääsemme seuraavan kerran laivallemme! Nuorempiä väki ainakin näyttää tietävän, kuinka helpottaa syksyn mittaan väistämättä koittavaa laivaikävää.

Minä puolestani ajattelin siirtää ikävää eläviä kuvia katselemalla, joista tässä maistiaiset Teillekin. Kanava on salattu, joten videot (uusi brykan katolta ja vanha konehuoneesta) löytyvät YouTubesta pelkästään alla olevien linkkien kautta.

https://youtu.be/YGBpkXLhx9A

https://www.youtube.com/watch?v=peWcKSwAWoM

Savonlinnasta etelään

Kuten jo taisin kertoakin Savonlinnasta lähdimme ajelemaan etelää ja Pitkää Pihlajavettä kohti. Reitiksi valikoitui pienen pohdinnan jälkeen sopivan mutkikkaalta ja maisemarikkaalta näyttänyt Laukansaaren länsipuolelta lähtenyt väylä. Samaisen saaren länsirannalla sijaitseva Suurikylän satama tarjosikin heti reitin aluksi mukavan yllätyksen, kun sieltä löytyi Suomen höyrypursiseuran saaritukikohta. Pakko oli poiketa väylältä satamaan katsomaan, kun kaksi alusta oli laitureissa. S/s Ensossa oli hellepäivään sopivasti halostus käynnissä. Toisen nimi jäi jo unholaan, mutta tuolta höyrypursiseuran sivuilta se varmasti on selvitettävissä.

Jätettyämme hyvästit höyrylaivoille oli taas aika pysähtyä uimaan keskellä Laukansaarenselkää. Uskaliaimmat suorittivat veteen menemisen vauhdikkaasti taavettiin viritetyllä "tarzannarulla". Kuva on jostakin aiemmasta uimapaikasta.

Kokonsaaren sivuutimme seuraavaksi sillä tarkoitus oli ajella yöksi Juuvinsaareen satamaan numero 4496. Laituriin oli kuitenkin ennättänyt jo parkkeerata kaksi matkavenettä sen verran meidän kannaltamme hankalanoloisesti, että valitsimme yöpymistavaksi ankkuroinnin samaiseen saariryhmään kuuluvan Ruissaaren länsirannalle. Paikka osoittautui hyväksi valinnaksi myös sen takia, että pieni tuulenvire piti hyttyset loitolla ja jäähdytti samalla kuumia sisätiloja. Yöksi saaren rantaan laskettu katiska antoi aamulla miehistölle pientä puuhasteltavaa.

Puuhasteltavaa oli tarjolla myös kalastukseen osallistumattomille, sillä ennen lähtöä oli taas aika tehdä pientä huoltoa ja remonttia. Kaadoin heti alkuun maston, jonka jälkeen pari tuntia menikin rattoisasti selvitellessä mikseivät sen huipussa oleva ankkurivalo sekä etukannelle suunnattu kansivalo pala. Ankkurivalon polttimo oli tietenkin palanut. Mutta polttimon kantaan ei myöskään tullut jännitettä. Pienen tutkailun jälkeen tajusin molempien olevan kytketty, kuten ajovalot, 24V järjestelmään. Olin luonnollisesti kääntänyt starttiakkuna toimivan 24V-järjestelmän pääkytkimen ankkuroiduttuamme edellisenä iltana nolla-asentoon, joten se "vika" oli onneksi lopulta helposti selvitetty.

Lopulta suurin osa ajasta menikin mastosta tulevien johtojen nimikoimiseen ja ankkurivalon muuttamiseen 12V toimivaksi. Nämä hommat hoidettuani sain vielä lapsien koko kesän odottaman televisionkin näkymään laittamalla mastossa olevan antennin toimintaan. Tuulimittarin paristotkin vaihtuivat samalla uusiin ja lopuksi vielä öljyt tarkastetiin sekä moottorista, että alennusvaihteesta.

Alkuiltapäivästä alakerran Herra heräsi uniltaan ja otimme suunnan kohti Sulkavaa. Mietin matkalla onko soutupaikkakunta jäänyt minulta kokonaan aiemmin käymättä ennen kuin muistin pyörähtäneeni siellä moottoripyörällä joskus yhdeksänkymmentäluvun lopussa. Sulkavan ja Puumalan maisemista löytyy nimittäin useampia hyväkuntoisia asfalttipäälysteisiä mutkateitä motoristeille.

Kauppa ja lenkkeilymahdollisuus sekä kylkikiinitys laituriin olivat mm. kriteereinä paikkaa valittaessa. Sulkavalla oleva Veneilykeskus Kulkemus vaikuttikin sopivalta pysähtymiskohteelta.

http://venelehti.fi/satamat/vuoksen-vesisto/honkasaari-sulkava/4485-sulkava/sulkava-veneilykeskus-kulkemus

Pari merinpeninkulmaa ennen saapumistamme aloin vielä katselemaan kartasta tarkemmin ajo-ohjetta satamaan. Vaikka Kulkemuksesta löytyneillä nettisivuilla laitimmaisten laitureiden vieressä kerrottiin olevan vettä muistaakseni nelisen metriä niin merikartta antoi kuitenkin satamaan vievän väylän syvyydeksi vain 1,5 metriä. Eli liian vähän Tähdelle.

Kysyessäni asiaa Kulkemuksesta puhelimella tieto osoittautui kuitenkin vääräksi. Ystävällinen naishenkilö kertoi sen olevan luultavasti perua jostakin vanhasta kartasta ja aiheuttavan heille hiukan harmia, kun ihmiset arkailevat tulla satamaan. Tarkkailin syvyyttä koko matkan ajan ja yli kaksi metriä oli koko ajan lukema ajaessamme väylää pitkin. Tähden luotaimen anturi on vielä veden pinnan alapuolella vajaassa metrissä eli todellinen syvyys väylällä on vajaat kolme metriä.

Joka tapauksessa meidät toivotettiin iloisesti tervetulleeksi Sulkavalle. Mielestäni kohtuulliseen 14 euron laiturimaksuun sisältyivät jätepiste, sähkö, siistit wc:t ja aamusaunat.

Viihtyisän sataman läheltä, kylän keskustasta löytyy hieno vuonna 1822 valmistunut kirkko. Tuohon rantaan on helppo ollut kirkkokansan rantautua. Kutsut kirkonmenoista lähettävä kellotapuli on ilmeisesti vieläkin vanhempaa perua. Se kun on todennäköisesti rakennettu jo vuonna 1770.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sulkavan_kirkko

Maallisempaa puolta harrastumahdollisuuksista puolestaan edustaa lähettyviltä löytyvä soutustadion.

Sulkavasta jäi tosiaan mukava tunnelma eikä sitä luonnollisesti himmentänyt se, että taas lapset saivat lisätä kesämuistoihinsa uusia kavereita. Legendaarinen m/s Viikinki II toi nimittäin mukanaan pikkuväkeä. 

Kaunislinjainen Viikinki-vene olisi varmasti legendaarinen ilman traagisia tapahtumia seitsemänkymmentäluvun lopussa. Sulkavalla tapaamamme aluksen sisaralus nimittäin upposi Hangon edustalla syksyllä 1978. Aiheesta lisää wikipediassa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viikinki_(moottorivene)

Tuumausta ja ihmettelyä, mutta matka jatkuu.

Aamulla päätimme lähteä kohti pohjoista. Täräytin koneen käyntiin ja kuuntelin sen ääniä tovin. Olin kuin kuulevinani jostakin juuri samaa kolinaa kuin aiemminkin, vaikka koko neljäs sylinteri oli nyt ollut jo useamman päivän poissa pelistä. Rautaputki korvallakin yritin paikallistaa eri äänien kuulumissuuntia ja saada selvyyttä asiaan. Eihän sieltä mitään selvinnyt ja siltä istumalta päätin laittaa neljännen sylinterin ruiskutusputken takaisin kiinni ja jatkaa matkaa uhmaten kohtaloa aivan kuin mitään vikaa ei koskaan olisi ollutkaan. Koliskoon ja nakuttakoon herra Wickström vain. Kun selkeää vikaa ei näytä löytyvän niin ajetaan sitten niin kauan, että löytyy..kele.. Katsotaan hajoaako ruiskutuspumppu tai -suutin vai irtoaako venttiilistä peräti palanen tai jotakin muuta.

Illalla tankkauksen yhteydessä olin tietenkin taas laittanut ainakin pari litraa moottoriöljyä polttoaineen sekaan. 240 litraa taisin polttoainetta tällä kertaa tankkiin lurauttaa. En todellakaa osaa sanoa vaikuttiko öljy asiaan, mutta vääntäessäni uudelleen virta-avaimesta ja Wickströmin hörähtäessä helposti käyntiin nakutus kannessa oli huomattavasti maltillisempi kuin paria päivää aiemmin. Ainoastaan pakoputken peittona ollut läppä rämisi ilkeästi savupiipun yläpäässä. En usko, että viat korjaantuvat itsestään eikä nytkään nakutus ollut kokonaan hävinnyt, mutta ääni koneessa oli tosiaan niin paljon inhimillisempi, että näillä asetuksilla päätimme jatkaa matkaa.

Varovaisesti peruuttelin pois ankkuripaikaltamme syvemmille vesille ja käänsin keulan kohti Savonlinnaa johtavaa väylää. Olin nimittäin joutunut ajamaan todella lähelle rantaa saadakseni laskettua ankkurin tarpeeksi matalaan veteen. Noin 5 metriä taisi kohdallamme olla vielä silloinkin vettä vaikka ranta oli vain reilun parinkymmenen metrin päässä.

Kaupunkia ohittaessamme vielä pieni vilkaisu keskustan suuntaan ja sitten kohti Olavinlinnaa ja Kyrönsalmea.

Hyvin jäi tilaa ohittaa vastaan tullut Ahvio.

Kiitoksen lähetin siltamiehille sekä hatun heilautuksella että äänimerkillä.

Matkamme varrella on tullut vastaan useita vanhoja laivoja ja hauska huomio on ollut se, että aika moni aluksista on minulle jo ennestään tuttuja. Talvi-iltoina on ilmeisesti tullut laivakirjoja luettua ja nettiä selattua. Näin ei kuitenkaan ollut tämän seuraavan kanssa.

Kyrönsalmensillan pohjoispuolella majaili nimittäin oikein kaunis laiva, jonka nimeä en tähän hätään edes muista.

Toinenkin alus siellä oli nimittäin vuonna 1920 Onkilahden konepajalla Vaasassa rakennettu m/s Hans. W. Gutzeit & Co:lle hinaajaksi valmistunut ja yhtiön metsäpäälikön Hans Nilsenin mukaan nimetty 22 metrinen alus on todella komea ilmestys. 

Lisätietoa aluksesta löytyy osoitteesta http://www.suursaimaanwanhatlaiwat.com/hans.html

Savonlinnan jälkeen otimme suunnaksi Pienellä Haukivedellä olevan Hietasaaren jossa olin edellisenä päivänä nähnyt hyvän uimarannan. Helteisenä päivänä olikin mukava pysähtyä hetkeksi vilvoittelemaan. Rantaan sattui lähellä asuva lapsiperhe jonka kanssa jutustellessa aiemmin tapaamamme Hans saapui myös paikalle. Heidän tarkoituksena oli ilmeisesti myös tulla rantaan uimaan, mutta meistä suuren laivan pyöriminen Tähden ympärillä näytti yritykseltä kiertää meidät ns. "paskarinkiin".

 

Näppärästi kääntyili paatti osaavan kipparin hallinnassa. Jostakin syystä rantautumisyritys kuitenkin päätettiin peruuttaa ja piruettiensa jälkeen laiva jatkoi matkaansa läheiselle saarelle.

Vastaan tuli neljä muutakin vanhaa alusta mukaan lukien höyrykäyttöinen s/s Enso. Liekö olleet vielä paluumatkalla Karvion kanavan 11-13.7.2014 järjestetystä hörylaivaregatasta vai mikä lienee ollut matkan syynä? Minua jäi oikein harmittamaan, kun satuin valitsemaan "väärän" väylän ja emme sen takia kohdanneet laivoja nokakkain vaan saimme vain kaukaisen näköhavainnon. Muiden kuin Enson nimetkään eivät tallentuneet kameraan enkä ajaessani ehtinyt niitä alkaa kiikareilla tarkistelemaan.

Harvinaisen vilkas päivä vesillä oli kyseessä sillä matkalla havaittiin edellä mainittujen laivojen ja lukuisten huviveneiden lisäksi myös seuraavat kulkijat. Asiaan tosin varmasti vaikutti myös päivän aikana tehty, meille harvinaisen pitkä siirtymä Savonlinnan eteläpuolelta lähelle Varkautta. Nuorempien miehistön jäsenten kanssa liikkuessa jo edellisellä veneellä olemme havainneet sopivan päivittäisen ajoajan olevan maksimissaan noin 3-4 tuntia. Sen jälkeen pinna alkaa kiristymään sekä pienemmillä että suuremmilla kippareilla. Nyt se ylitettiin reippaasti sillä matka-ajaksi tuli reilut kuusi tuntia. 

Oravin kalastajatkin olivat liikkeellä ja metsänhoitoyksikkökin tavattiin.

 

Yöksi ajoimme Varkauden lähelle Vuorikiukas nimiseen saareen, jonka pitkä luoteeseen aukeava lahti tarjosi meille suojaisen ankkuripaikan.