Tähtivieras Savonlinnassa

Edellisillan turhan pumppuremontin jälkeen tunnelmat olivat aamulla kehnonlaiset. Kostoksi pahalle mielelle maalasin Tähden korsteenin eli savupiipun sekä asentelin paikoilleen loput edellisen veneemme remontista ylimääräiseksi jääneet äänieristeet vaimentamaan koneen ja varsinkin tuon samaisen ruiskutuspumpun aiheuttamaa melua ohjaamossa. Remonttikaverit ovat tällaisina hetkinä tarpeen.

Puolenpäivän aikoihin nostimme ankkurin ja päätimme lähteä poikkeamaan vielä Savonlinnassa ennen kääntymistä kohti Leppävirtaa ja jo mainitsemaani Wanhojen laivojen regattaa. Alkuperäisen ajatuksemme, että olisimme vielä tässä välissä ajelleet mutkan Lappeenrannan seutuvilla tervehtimässä erästä laivaprojektin kautta tutuksi tullutta kipparia hylkäsimme, kun ajatus vanhan koneen liiallisesta rääkkäämisestä tuntui niin vaikealta. Edessä olisi joka tapauksessa useampi tunti ajoa ja regattaviikonloppu ennen mahdollisuutta päästä selvittämään kolinan todellista syytä. Tankkaus ja septin tyhjennys olisi kuitenkin hoidettava ennen seuraavaa pidempää siirtymää. Muutenkin minua kiinnosti kovasti veneily Olavinlinnan liepeillä. Joskus muistan jonkun puhuneen siellä olevan voimakkaita virtauksia ja ahtaita väyliä. Siis haasteita..

Rankkoja sadekuuroja ja salamoita oli tarjolla matkalla Savonlinnaan. Tuuli ei kuitenkaan noussut kovaksi missään vaiheessa.

Ja välistä näytti tältä.

Soittelin Kyrönsalmen sillan valvontakeskukseen reilua tuntia etukäteen ja sain kuulla jonkun jo tilanneen rautatiesillan aukaisun. Aukaisuja on ruuhka-aikojen ja kesäisen Savonlinnan ilmeisen runsaan liikenteen takia rajoitettu aika paljon. Taivaalla välähtelevien salamoiden tarkkailun lomassa ehdimme pitää vartin ruokatauon Ison Sammalsaaren kohdilla ja niin saavuimmekin Kyrönsalmeen juuri sopivasti vajaata kymmentä minuuttia ennen aukaisuhetkeä. Maantiesillan ali pääsimme ilman aukaisua, mutta rautatiesiltaan hiukan vajaassa yhdeksässä metrissä huiteleva masto jo ottaisi kiinni. Jäimme siis sen edustalle odottelemaan parin purjeveneen kanssa. Siinä kelluessamme saimme nähdä Helga-neidin kylpyretken.

Helponnäköisesti vastaantullut kuivarahtialus Helga taittelikin Kyrönsalmen mutkat ja kun mastotkin oli kaadettu niin maantiesiltaakaan ei hänen takia tarvinnut aukoa.

Sitten oli meidän vuoromme ajaa sillan ohi kohti Olavinlinnaa.

 

Kaikki meni hyvin ja linnan kiertävässä kapeassa väylässäkään, jossa virtaus oli voimakkaimmillaan, ei vastaan onneksi tullut ketään pientä Busteria suurempaa. Tutkin kyllä varmuuden vuoksi ennakkoon merikartasta syvyyksiä jos sattuisi jokin isompi alus vastaan tulemaan ja väistöliikkeitä täytyisi suorittaa.

Seuraavaksi pyörähdimme ilmiantamassa itsemme ja kävimme Savonlinnan keskustan edustalla ihailemassa vanhoja hienoja laivoja.

Luulin, että miehistö olisi tallentanut kameralla matkustajasataman muitakin vanhoja laivoja kuin Salaman sekä upean vieläkin höyrykäyttöisen s/s Savonlinnan. Aika taisi kuitenkin mennä parin alastomana venettään pesemään alkaneen miehen kuvaamiseen. Aluksen saunasta uimaan tulleet kaverit olivat ilmeisesti yllättäen huomanneet kulkupelinsä pahanpäiväisesti likaantuneen. Ruskettuneet olivat kyllä selät, mutta takamus taisi saada päivänvaloa ensimmäistä kertaa. Kuvaa en viitsi tähän laittaa enkä satamaa mainita yksityisyydensuojan nimissä.

Paul Wahlin Varkauden konepajalla 1904 rakennetusta s/s Savonlinnasta kuitenkin lisää tuolla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/S/S_Savonlinna

Keskusta oli siis otettu haltuun ja suunnistimme seuraavaksi muille asioille. Tankasimme VS-Marin liikkeen hyvässä laiturissa, kävimme kaupassa ja tyhjensimme vielä septin ennen lähtöä kohti uusia seikkailuita. 

Yöpymisen suunnittelimme tapahtuvan vajaan tunnin matkan päässä olevassa Iso-Kankaisen saaressa.

http://www.veneilysaimaa.com/iso-kankainen.htm

Savonlinnan eteläpuolella olevalla Pihlajavedellä olikin hauska piipahtaa, sillä maisemat tankkauslaiturilla juttusillemme tulleen venemiehen lupauksien mukaan olivat kuin olivatkin erilaiset kuin kaupungin pohjoispuolella. Kuvan oikeassa laidassa olevan saaren kaltaisia korkeita pyöreälakisia ja täynnä puita olevia sokeritoppasaaria oli täällä tarjolla.

Yritin matkan aikana saada kuvattua Wickströmin savutusta vaikka millä konstilla, mutta siitä hommasta ei syntynyt lopulta kuin tällaisia taidekuvia.

Mietin juuri, että viitsinkö enää laittaa kuvaa auringonlaskusta, mutta laitan kuitenkin, kun on noin hieno laivakin tuohon kuvaan sattunut. Kuvauspaikkana siis Iso-Kankainen.

Jo tavaksi muodostunut iltasoutu lasten ja koiran kanssa. Tästä kuvasta selviää myös, että käytännöksi on muodostunut myös se, että laivan ollessa ankkurissa ja miehitettynä en muista juuri koskaan ottaa lippua pois salosta illalla kello yhdeksän jälkeen.

Vielä illan lopuksi meille tarjoiltiin näytösluontoisesti mahdollisuus seurata troolikalastusta. Ristiin rastiin ajelivat alukset käyden välillä vain muutaman sadan metrin päässä meistä.

Iisalmesta etelään

Laitan vielä tähän alkuun muutaman kuvan Tähden lennosta lavetin kyytiin, kun jäi edelliseen kirjoitelmaan laittamatta.

Molemmin puolin laivan etupuolelta löysin vanhat isot painaumat pohjakosketuksista. Mitään erikoisempaa muuta en havainnut. Edellisen omistajan parin vuoden takaiset maalit olivat pysyneet jäissä talvehtimisesta huolimatta hyvin pohjassa enkä mitään suurempia ruostekukkasiakaan onnistunut pohjasta löytämään. Huomiota kiinittivät myös mielestäni varsin pieni noin 60-70cm, mutta jyrkällä lapakulmalla oleva potkuri sekä ainakin tuuman vahvuisesta teräksestä tehty peräsin.

Mutta sitten takaisin asiaproosan pariin..

Lastattuamme Tähden täyteen matkatavaroita, ruokaa ja polttoainetta suuntasimme keulan Iisalmesta kohti etelää. Pari tuuttausta äänimerkillä ja arvokas lipuminen pois satamasta. Pakko todeta, että kyllä tuntui niin onnelliselta, kun kuljetus oli onnistunut niin hyvin ja pääsisimme nyt vihdoinkin tutustumaan meille täysin uuteen ja kovasti kehuttuun Vuoksen vesistöön. 

Porovedellä aurinko paistoi ja eipä aikaakaan niin saavuimme Itikkasalmen aukaistavalle sillalle. Etukäteen olin tutustunut reittiin ja minulla oli oletus, että kanavilta ja silloista löytyvät paikanpäältä ohjeet joiden mukaan saamme tarvittaessa ne toimimaan tai aukaistuksi. Jos siis eivät ole automatisoituja niin ainakin paikanpäältä tai sitten netistä olin olettanut puhelinnumeron löytyvän, josta saa yhteyden käyttöhenkilökuntaan. Näin ei kuitenkaan Itikkasalmessa ollut tai ainakaan emme annetussa tehtävässä onnistuneet. Kiikaroituamme tovin ohjeita sillasta ja etsittyämme kuumeisesti netistä laskimme ankkurin pienelle lahdelle juuri ennen siltaa. Suunnittelin parhaillaan kumiveneen laskemista vesille, kun paikalle veneili kaksi uistinta vetävää nuorta miestä. Kysyin heiltä neuvoa ja iloisesti he ilmoittivat etteivät ole tarvinneet pienellä veneellään aukaisuja, mutta lupasivat kuitenkin ystävällisesti samaan hengenvetoon katsoa ohjeita tarkemmin sillalta. Kohta sain seurata kavereiden kiipeilyä sillan rakenteissa ja eipä aikaakaan niin kaverukset tulivat ilmoittamaan, että sillan aukaisu tapahtuu noin 20 minuutin päästä. En tiedä onko tästä tullut jo tapa, mutta lahjoin nämäkin herrat parilla alkoholituotteella. Sitten hiukan odottelua ja päivän paistattelua takakannella tuulisessa, mutta muuten mitä mainioimmassa säässä.

Matkamme jatkui Itikkasalmesta leppoisasti ihmetellen Oulujärveen verrattuna kovin erilaisia reheviä ja sokkeloisia rantoja. Kapeita väyliä ja välillä isompia järvenselkiä. Ei kuitenkaan mitään verrattuna vaikkapa Ärjänselkään. Joka tapauksessa muutos oli tervetullut. Poroveden jälkeen jatkoimme Nerkoonjärvelle, jonka nimi on jäänyt minulle mieleen myös pienen Hinaajan nimenä.