Kevätreissu jatkuu, mutta paluu "arkeen" häämöttää jo horisontissa.

Kuten edellisen tarinan lopuksi kerrottiin, oli tämän reissupäivän ohjelmassa pakollinen kauppa-asiointi Puumalassa. Herättelin koneen tälle siirtymälle tuntimittarin osoittaessa lukemaa 399,5h. Tämän jälkeen suuntasimme eilisiä tulojälkiämme ja sokkeloista, ja hienoa Partakosken reittiä pitkin takaisin aina Liittokivenselälle saakka, josta otimme suunnan syväväylää pitkin Äyrätsalon länsipuolitse kohti pohjoista.

Kuten aamun ensivaikutelmasta saattoi päätellä, aurinko näyttäytyi myös matkan aikana useaan otteeseen. Myös tuuli pysyi hyvin maltillisena. Päivälämpötila puolestaan pyöri kymmenen-viidentoista asteen hujakoissa eikä pienet sadekuurotkaan paljoa matkaamme hidastaneet. Näissä tunnelmissa saavuttiinkin muutamaa tuntia myöhemmin Puumalaan ja oikeastaan voi myös sanoa, että suurinpiirtein näissä samoissa tunnelmissa saatiin koko nelipäiväinen reissummekin ajella. Pakko tunnustaa tässä, että koko matkan suurimmat poikkeamat tähän "tunnelmaan", ainakin kipparille, taisivat aiheutua oman pinnan palamisesta nuorimman miehistönosan jatkuvaa kännykänkäyttöä koskevan "keskustelun" lopuksi. Se tapahtui muistaakseni juuri tällä Puumalaan menomatkalla..

Perille päästyämme hoidettiin ensimmäiseksi jo mainittu kaupassakäynti. Myös roskikset tyhjennettiin ja ylitulvineen harmaavesien pumppukaivon aiheuttama pieni pilssiveden lisäys hoidettiin pois päiväjärjestyksestä. Juomavesitäydennys ja pieni muutaman kymmenen litran tankkaus, kuuluivat myös ohjelmaan.

M/s Tapio Lehmäinselällä menossa kohti Hätinvirtaa.

Reilua tuntia myöhemmin oltiin kuitenkin jo taas vauhdissa, ja tällä kertaa menossa kohti Lintusalon saaren itärannalla sijaitsevaa Soukanniemeä. Se on laituriton, mutta tulipaikalla ja käymälällä varustettu hiekkainen niemennokka kivenheiton päässä Lehmäinselältä lounaaseen, Rokansaaren eteläpuolitse vievän väylän eteläpuolella. Perille päästyämme kiersimme koillisen suuntaan osoittavan niemen taakse suojaan sääennusteen mukaan seuraavana yönä lännen-pohjoisen väliltä puhaltavalta tuulelta. Vasta neljännellä yrittämällä saimme Tähden kokan sen verran lähelle rantaa, että tikkaita pitkin pääsi metrin päähän vesirajasta ja rantautujan kengät säilyivät kuivina.

Paikka oli rauhallinen, kuten esittelyssä luvattiin. Ei muita veneilijöitä, ellei kahta viereistä väylää pitkin ohi ajanutta Bellaa, lahdella liikkunutta yhtä soutajaa ja lähtöhetkellä ahterimme takaa lipunutta perämoottorilla varustetua ja laiturinnäköistä vesikulkuneuvoa lasketa. Mukavahan siellä oli rauhallista iltaa lettuja paistaen viettää.

Saaren puuvaraston pokasaha oli huonossa terässä, eikä meillä ole edelleenkään kunnollista sahaa Tähdellä. Ratkaisimme ongelman polttamalla nuotiossa liiteristä raahattua kokonaista pölkkyä ja metsästä keräämiämme kuivia oksia. Nuotio sammutettin siitä syystä tällä tavoin.

Voimassa oleva metsäpalovaroitus, voimakas tuuli ja kuiva metsä ympärillä oli syytä ottaa vakavasti myös nuotionpohjan sammutuksessa.

Perästä rannan puihin vedetyt harukset ja keulan tikasviritykset kyytiin nostettuamme palasimme seuraavana päivänä takaisin eteläänpäin vievälle väylälle. Äyrätsalo ohitettiin kuitenkin eilisestä poiketen tällä kertaa itäpuolelta, sillä suunnimme kohti Hietasaarenselkää ja siellä olevaa pikkuruista Aittasaarta. Ajatus oli nimittäin jäädä sinne yöksi. Suunnitelma kuitenkin muuttui matkan varrella, sillä tajusimme seuraavan aamun kotimatkan lyhenevän olennaisesti, jos jatkaisimme tänään vielä hiukan pidemmälle, vaikkapa Pullikaiseen. Näin sitten teimmekin.

Vuoden ensimmäinen norppakin muuten nähtiin kroolailemassa ohittamamme Kirvessaaren länsirannalla. Pitkään kaveri töllisteli meitä, mutta avatessani ajohytin oven - kuvausta silmälläpitäen - hävisi pää pinnalta kuin taikaiskusta.

Kutvele ohitettiin ja Huuhanselkä ylitettiin sen enempiä miettimättä. Nuorempi polvi kiinnostui tutustumaan siinä sivussa hiukan merimerkkeihin ja navigointiin, mutta mitään sen ihmeempää ei tällä matkan osalla tapahtunut. Pullikaisessa kiersimme sisälahteen ja kiinnityimme kokonaan vapaana olleen laiturin eteläpäähän kyljestä, työntäen samalla keulan rantaan. Pohjassa ollut pyöreä kivi vähän vaikeutti aluksen saamista suoraan kulmaan suhteessa laituriin, mutta tyydyttävään lopputulokseen kuitenkin hetken venkslauksen perästä päästiin ja tihkusateessa toteutettu pelailuhetki rannassa pääsi alkamaan. Asiaankuuluva ja mukava YleAreenan tarjoama dokumentti norpista ja sen lähisukulaisista tuli myös Pullikaisessa otettua haltuun.

Seuraavana aamuna ei ollutkaan jäljellä kuin pieni 1h 45min mittainen siirtymä kotisatamaan. Taival aloitettiin aamulla kipparin toimesta jo seitsemän aikaan muiden vielä nukkuessa ruususen unta koijissaan. Olin illalla pannut merkille, vaikken muille siitä puhunutkaan, että ajoissa lähtemällä miehistömme nuorimmainen ehtisi vielä kauden viimeisiin lätkäharkkoihinsa Vantaalle. Kelloa en laittanut soimaan, kun ajattelin "luonnon" hoitavan asian ja kertovan kuinka lätkätreenien suhteen kannattaa toimia. Lopputulos oli se, että vaikka oltiin viikon lopuksi veneilty koko miehistön voimin ja kaikkien yhteisestä toiveesta useita päiviä, ei lätkääkään tarvinnut jättää välistä. Kaikki olivat siis tyytyväisiä!

7,8 solmua ja kokassa kohisee!

Olimme kotisatamassamme Niskalammilla aamulla jo varttia vaille yhdeksän. Matkan aikana Saimaalla vallinneen raukean aamutunnelman ja hyvän kuuman kahvin lisäksi on kerrottava lyhyesti myös seuraavasta asiasta. Kohtasimme nimittäin tämän etapin aikana laiturikaverimme m/s Oton, joka muutama viikko takaperin on vihdoinkin saanut uuden omistajan. Vuosikausia erään Niskalammin laivureiden perustajajäsenen omistamana Saimaalla seilannut Otto tupsahti uuden omistajansa komennossa yllättäen eteemme Satamosaaresta, ollessamme vielä tulossa Hetonselällä Pullikaisen ja Satamon välissä. Saavutimme sekä ohitimme sen myöhemmin Masteensaaren nurkilla, josta jatkoimme kohti Niskalampia. Otto sen sijaan otti suunnaksi Lammassaaren sataman.

Mutta niin.. Vihjailin otsikossa myös jotakin paluusta "arkeen". Tarkoitin sillä nimenomaan laivaharrastajan keväistä arkea, eli remonttipuuhia. Kuten kuvista voitte havaita, ajettiin tämä reissu keskeneräisenä, hytti pohjamaalissa. Nyt olisikin näin ollen jatkettava eteenpäin siitä mihin jäätiin ja siirryttävä sitten muiden kansirakenteiden maalauspuuhiin. Niistä kuitenkin myöhemmin lisää!

Jälleen Saimaalla

Niin siinä vain taas kävi, että laivallamme viettämämme kesäloma alkoi taas kerran lähetä uhkaavasti loppuaan. Tästä johtuen oli Tähtikin siirtynyt puolentoista kuukauden merireissun päätteeksi takaisin Saimaan aalloille. Ensimmäisen yön, joka vietettiin Mälkiän sulun liepeillä vanhassa kanavakaivannossa, jälkeen oli tarkoitus ajella vielä loman lopuksi reilu viikon kierros eteläisellä Saimaalla. Sen lisäksi, että tämän manööverin myötä oli tarkoitus päästä uimaan levättömiin ja lämpimiin melkein parikymmen asteisiin järvivesiin, kuului tavoitteisiimme myös muutaman tutun laivan yhyttäminen. Koska olin ajellut meritaipaleen ja kanavan Loviisasta Mälkiään yksikseni otti myös muu miehistö oman paikkansa aluksen vahvuudessa tässä vaiheessa.

Mälkiän sululta lähtöä tehtäessä taaksemme ilmestyi AHT3 niminen rahtialus.

Kuten jo Sissin muistio-juttua edeltävässä reissujamme koskevassa päivityksessä kerroin, tutustuimme tässä vaiheessa myös Saimaan kanavan suunnittelu- ja rakennusvaiheista kertovaan museoon. Vasta sen jälkeen lähdimme matkaamaan kohti seuraavaa etappiamme Puumalaa ja siellä vuosittain järjestettäviä Siltakemmakoita. Tulisipahan näin loman loppumetreillä koettua vielä annos "aitoa" Saimaan rantojen festaritunnelmaakin, josta olin etukäteen kuullut vain villejä huhuja.

Odotimme tosiaankin viimeiseltä lomaviikolta kesäisiä kelejä, mutta kuten usein käy, ei sellaisista ollut tietoakaan suunnatessamme Päihäniemen ohi kohti pohjoista. Tuuli yltyi yltymistään kohotellen samalla meitä keinuttelevaa aallokkoa ja kääntyessämme Huuhanselällä Kutveleen avokanavan eteläpuolella pois väylältä, nosti kylkeemme puhaltava lounaistuuli tuulimittarin lukemat peräti kahteentoista metriin sekunnissa.

Alli ja Halli Saimaan kanava suulla menossa luultavasti kohti Kaukaan tehdasta.

Huuhanselkä ja Peräsaari.

Kävimme ensialkuun jo viime vuodelta tutun Peräsaaren suojissa katselemassa itsellemme yöpaikkaa. Ankkuriin lahdukan keskelle emme ajatelleet edelliskerran tavoin kuitenkaan jäädä, joten vaihtoehdoiksi jäi keulan ajaminen rantaan tai kyljen kiinnittäminen kallioon. Ensimmäinen olisi jättänyt meidät rannan mataluuden takia kauaksi kuivasta maasta, joten siirryimme suoraan toiseen vaihtoehtoon. Se taas alkoi tuulen takia tuntumaan hiukan liian riskaabelilta, joten kymmenminuuttisen paikalla pyörittyämme jatkoimme matkaa.

Kansimies ankkuripelin kimpussa.

Ankkuripaikalla Saunalahden pohjukassa.

Ratkaisuksi löytyi Kyläniemen pohjoispuolinen Saunalahti. Ajoimme varovaisesti aivan kyseisen lahden pohjukkaan, josta löysimme ankkurointiin juuri sopivan alle kolme metriä syvän ja suojaisen hiekkapohjaisen kohdan. Heti kun ankkuri oli laskettu leimahtivat liekit saunan kiukaassa ja lankonki käännettiin hyppylaudaksi takakannelle perustettavaa uimakeskusta varten. Kyläniemen korkeat puut tyynnyttivät tuulen rannan lähellä lähes olemattomaksi ja tuntia aiemmin alkanut vesisadekin loppui juuri sopivasti meidän mennessä hetkistä myöhemmin uimaan. Tällä kertaa vesi taisi olla lämpimämpää kuin ilma.

M/s Helga tuli vastaan Hätinvirran pohjoispuolella.

Näin vietettiin ilta Saunalahdessa. Aamulla puhdistelin taas kerran harmaat vetemme ulos pumppaavan kaivon sekä siellä olevan sihdin. Niiden putsaus on suoritettava noin viikon välein Tähdellä asuttaessa, sillä tiski- ja muiden pesuvesien mukana kaivoon kertyy kaikenlaista töhkää, joka puhdistamattomana alkaa haista. Täkit ja kyljet pesin myös aluksen juhlakuntoon saattamiseksi sekä merellä roiskuneiden suolavesien poistamiseksi. Sitten lähdettiinkin taas jatkamaan matkaa kohti Puumalaa.

Meillä oli etukäteen tiedossa, että satama saattaa olla Kemmakoiden aikaan varsin ruuhkainen, joten olimme varanneet sieltä itsellemme paikan. Kaksi yötä sähköllä maksoi hurjat 133 euroa, mutta toisaalta kyseinen viikonloppu lienee vuoden ainoa, jolloin paikoista voi oikeasti saada kunnolla tuottoa. Syytä minkäänlaiseen pahastumiseen ei siis tässä asiassa todellakaan ollut, vaikka hinnan kuuleminen yhden tyhjän lyönnin sydänkäyrässä varmaan aiheuttikin.

M/s Hyry.

Iltapäivä ja ilta meni miehistöllä musiikkia kuunnellen ja laiturin värikkäitä tapahtumia seuraillen. Yöllä paikallinen nuoriso selvitteli laivamme vieressä välejään todella kovaäänisesti ja vaikkei fyysiseen väkivaltaan taidettu onneksi turvautua, käyttivät he henkistä senkin edestä. Yön muistona löytyi Tähden kansilta seuraavana aamuna myös melkoinen määrä nuuskaa ja tupakantumppeja, josta emme suurestikaan ilahtuneet. Muutamat rohkeat juhlijat miehistö joutui myös hätistämään pois reelingiltä istumasta.

Seuraavana tihkusateisena päivänä järjesteltiin paikkoja aluksen sisällä ja nostettiin juhlaliput mastoon festivaaliristeilyä silmällä pitäen. Olimme nimittäin sopineet käyttävämme tuttaviamme parituntisella ajelulla, jos vain kelit sen mitenkään sallisivat. Juuri sopivasti kello 15.00 jälkeen aurinko vääntäytyikin esiin pilvenraosta ja tuuli alkoi tyyntyä. Kymmenhenkisen porukan kiivetessä tuntia myöhemmin partaan yli täkille, keli olikin paras mahdollinen. Ilman lämpötila 23 astetta, vesi 19 ja tuuli alle 2 m/s.

S/s Antero.

Joku haastetta aiheuttava tekijä pitää kuitenkin aina olla ja tällä kertaa se oli paria tuntia aiemmin taaksemme parkeerannut vuonna 1924 Lehtoniemen telakalta valmistunut upea s/s Antero. Eväskonttinsa kanssa se nimittäin teki laituripaikaltamme poistumisen sekä sinne palaamisen virtaavassa Puumaalansalmessa varsin haastavaksi.

Lähtiessämme vedätin springillä perän noin 60-70 asteen kulmaan laituriin nähden, jotta varmasti lähtisimme tarpeeksi ulos peruuttaessamme. Vaikka käytin köyden irroitettuamme konevoimaa kunnolla taaksepäin niin silti Tähti pyörähti virran vaikutuksesta samansuuntaisesti Ilma-proomun viereen kokka vastavirtaan osoittaen. Välimatkaa oli kuitenkin onneksi reilusti, eikä minun tarvinnut kuin kääntää ruori keskelle ja laittaa käskynvälitin eteenpäin, niin olimme turvallisesti matkalla.

Tähtiristeilymme suuntautui Puumalan pohjoispuoliselle Haapaselälle, jonne saavuttuamme katselin vain syvyyden puolesta sopivan kohdan ja sammutin koneen. Aurinkoinen ja täysin tuulettomaksi muuttunut iltapäivä oikein helli meitä matkalaisia. Edes ankkuria ei tarvinnut laskea, vaikka vietimme noin tunnin takakannella lettukahveista ja uinnista sekä tietenkin saunasta nautiskellen. Kaiken huipuksi huomasin ympäristöä tarkkaillessani norpan pään ilmestyneen muutaman sata metriä eteläpuolellamme olevan punaisen lateraaliviitan lähettyville. Siitäkös riemu repesi! Monet risteilyporukkamme jäsenistä olivat nimittäin ensimmäisiä kertojaan Saimaalla ja heti he pääsivät iloitsemaan tällaisesta näystä. Kiikarit olivatkin kovassa käytössä norpan noustessa aina vain uudelleen pintaan hengittelemään ja tarkastamaan ympäristön tilannetta.

Kaiken tämän jälkeen oli lopulta kuitenkin aloitteva paluumatka. Leppoisalla seitsemän solmun myötävirtavauhdilla putputtelimme takaisin Puumalaan. Ilta alkoi viilenemään ja tuulenhenkikin virisi uudelleen aiheuttaen jopa pientä ruuhkaa lämpimässä ajohytissä. Satamaan saapuessamme haasteena olikin sitten viisitoista metrisen Tähden parkeeraaminen virtaavassa vedessä Anteron eväskonttia väistäen takaisin alle 19 metriseen väliin.

Mietin paluumatkalla kuvioita hiukan etukäteen ja olin suunnitellut ajavani reilulla vauhdilla ja suht' jyrkässä kulmassa lähelle laituria ja etupuolellemme jäävän veneen perää ja potkaisevani sitten ruori äärimmilleen oikealle käännettynä perän laituriin. Näin teinkin runsaan katsojajoukon kerääntyessä samaan aikaan laiturille. Edellämme laiturissa olleen veneen Rouva tuli myös heidän veneensä uimatasolle ikäänkuin ottaakseen vastaan Tähden keulan, jos jarrutukseni sattuisi menemään pitkäksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka kokka kävikin häntä härnäämässä vain vajaan puolen metrin päässä.

Hiukan pehmensin kyljen osumista laituriin keulapotkurilla, mutta muuten senkin käyttö oli tarpeetonta. Minun pitäessä Tähteä tämän jälkeen koneella paikoillaan, kannella olleet vieraamme nousivat katsojien väistäessä laiturille laittamaan köytemme pollareihin. Edellämme olleen veneen kippari tuli myös samantien juttusilleni kehumaan tyylikästä rantautumista. Myös joku höyrylaivan miehistöstä kävi huikkaamassa, että "eihän meidän rantautumiseen lupaamaamme apua edes tarvittu, kun se meni noin hienosti!".

Ja hienosti se tosiaan menikin. Myönnän, että oikein onnitelin itseäni onnistuneesta suorituksesta samalla, kun hyvin menneen parkeerauksen ja risteilyn merkiksi käteeni tuotu kylmä "ankkuriolut" jo maistui suussa kovin.. kovin hyvältä! Kyseessä oli varmasti yksi lyhyen laivamiesurani haastavimmista rantautumisista.

Iltaa jatkettiin tämän jälkeen festivaalitunnelmissa ja vasta seuraavana iltapäivänä laiturin jo ympärillämme tyhjennyttyä suoritimme seuraavan peliliikkeemme. Se sisälsi normaalien lähtövalmisteluiden lisäksi myös tankkauksen, septin tyhjennyksen ja käyttövesisäiliön täytön. Viimeksi mainittu varmaan kiinnittää huomionne, sillä järvellähän suihkuun ja tiskaukseen tarvittava vesi otetaan lähes poikkeuksetta suoraan järvestä. Olimme kuitenkin kesän merireissumme aikana huomanneet siitepölystä johtuvan ja ajoittain esiintyvän ihoallergian vähentyneen porukassamme säiliövettä käytettäessä. Silläpä olimmekin päättäneet jatkaa vesijohtoveden käyttöä jatkossakin myös järvivesissä liikuttaessa.

Tässä vielä muutamia otoksia pari päivää kestäneeltä Siltakemmakka-pysähdykseltä.

Saimme lähtöpäivämme aamuna suureksi iloksemme kutsun tulla tutustumaan s/s Anteron todella upeaan konehuoneeseen.

Tämä ei kommentoimalla parane. Katsokaa kuinka kaikki on just eikä melkein..

Rokansaari oli tämän jälkeen seuraava kohteemme. Se kun oli jäänyt aiemmilla reissuilla tutkimatta. Hämmästys oli suuri, kun saaren ilmeisen suuresta suosiosta huolimatta paikalla ei ollutkaan muita meidän kiinnittyessä kyljestä laituriin. Vasta rantaan kävellessämme huomasimme kylkikiinnityksen olevan täällä kiellettyä, minkä kyllä hyvin ymmärtää, sillä länsituuli pääsee lähes esteettömästi puhaltamaan pohjoisen suuntaan osoittavaan laituriin. Suurempi ja painavampi alus aiheuttaa tällöin sille melkoiset vääntömomentit.

Tästä johtuen käynnistin Wickströmin vielä hetkisen perästä uudelleen. Siirryimme oman pituutemme verran eteenpäin ja työnsi keulan kiinni pehmeään rantahiekkaan. Ennen kuin saimme sivutuulen puhaltaessa muokattua paikkamme mieleiseksi pyöräytin vähän myös keulapotkuria. Tästä oli seurauksena kaiken sillä kohdalla pohjassa olleen korsisilpun imeytyminen potkuritunneliin. Ennen kuin tajusin asian, ehdin jo ihmetellä, miksi keulapotkurin ääni kuulostaa jollakin tapaa erilaiselta? Suurempaa vahinkoa tapauksesta ei onneksi tainnut kuitenkaan tulla, vaikka alkuun epäilin potkurin jotenkin vioittuneen.

Rokansaaren kahvila, joka ei ollut käyntimme aikana auki.

Tämän sattumuksen seurauksena tulin myös taas kerran palanneeksi minua kovasti pari vuotta takaperin mietityttäneeseen ns. "ikuisuus"aiheeseen eli keulapotkurin tunnelin paikkaan. Vaikka sen laittaminen vielä syvemmälle lisääntyneen voiman ja pienentyneen jäätymisherkkyyden takia olisi ollut viisasta, olisi se tällaisissa olosuhteissa manöveeratessa vielä nykyistäkin herkempi ottamaan sisäänsä kaikenlaista moskaa. Kuten olen jo varmaan moneen otteeseen kertonut, putken hitsaukset sisätiloissa olisi myös silloin olleet ympärillä olevan painolastibetonin takia huomattavasti hankalemmin toteutettavissa jne jne..

Ehkä olisi vain viisainta lopettaa turha vatvominen ja päättää se tässä seuraavaan kommenttiin. Tällaiset asiat ovat aina kompromisseja! Kaikkia hyviä puolia ei vain remonteissa ja rakentelussa voi millään saada sullottua aina samaan pakettiin. Lohdutuksen sanana voi myös vielä mainita, että "onneksi" jokaisella rakentelijalla vaikuttaa olevan samanlaisia ristejä kannettavanaan.

Joku pieni varppaajarunkoinen alus ajeli Rokansaaren ohitse, mutta sen nimi ei jäänyt muistiin.

Vuorokauden mittainen pysähdys Rokansaaressa meni keulapotkuri-hässäkkää lukuunottamtta kuitenkin loistavasti. Emme ehtineet juuri muuta kuin mennä uimaan, kun rantaan alkoi saapua lisää veneitä. Parista niistä löytyi heti nuorimmille leikkikavereita, joten aika saaressa kuluikin kuin siivillä. Uimisen ja Tähden kannelta veteen hyppimisen lisäksi päiväohjelmaan kuului, onkimista ja haaveilla kalastamista, puulaivojen uittamista, lautapelien pelaamista, piilosta Tähdellä ja rannalla sekä tietenkin saareen tutustumista. Pienen saaren sisällä olevan lammen rannassa käytiin myös saunomassa. Taisi muuten olla kesän ensimmäiset löylyt jossakin muussa saunassa, kuin Tähden.

Rokansaaren saunan terassi ja auringonlasku.

Kylmäsaari

Kalakeitot syötyämme ja päiväunet nukuttuamme tuli alkuiltapäivästä aika jättää Peräsaarelle hyvästit. Niissä hyvästeissä lupasin palaavamme aivan varmasti joskus takaisin tähän kauniiseen ja jotenkin Suomenlahden mieleen tuovaan saareen. Korkeat suoraan veteen laskevat kalliot sekä niiltä aukenevat järvenselät, joista taisin laittaa kuvia jo edelliseen runoelmaani, ovat varmaan syynä tähän miellyttävään mielleyhtymään.

Saaresta jatkoimme matkaamme läheiselle Kutveleen avokanavalle ja siitä kohti Puumalaa. Puukuorman kanssa ahkeroivan Tapion kohtasimme Petraselällä.

Viitaten aiempaan kirjoitukseeni "Puun vesikuljetus Vaajakoskella", niin.. Tapiosta tuli mieleen Päijänne ja siitä puolestaan sellainen tieto, että siellä seilaileva vuonna 1901 Göteborgs Mekaniska Verkstad Ab:llä rakennettu m/s Hero on kuulema myynnissä. Siinä olisi jollekin innokkaalle harrastajalle tarjolla työuransa aikana hinaustehtävien ohella satunnaisesti myös jäänmurtajanakin toiminut ilmeisen vankkatekoinen alus. Myös muuta laivatavaraa olisi kuulema myytävänä. Ainakin ankkureita, ketjua, joku kolmilapainen potkuri sekä potkurinakseli ja pari moottoriakin löytyisi. Toinen niistä taisi olla Scanian DS11 (kerron asiasta omistajan luvalla).

Alapuolinen tietopaketti Herosta löytyy Raimo A. Wirrankosken kirjoittamasta Isoisän laivat -kirjasta (Kopijyvä kustannus Oy, 2000)

Mainospalan jälkeen matka jatkuu.. Hätinvirran telakalla näytti puolestaan tältä. Tätä kuvaa ottaessa heräsi taas kerran toive, että jospa joku päivä saisi hankittua kunnollisen kameran. Nytkin koukkasin lossikuskin ihmetykseksi väylältä reilun kaarroksen kohti telakkaa ja laivariviä, saadakseni näin otettua paremman kuvan. Siitä huolimatta lopputulos oli tällainen.

Juuri ennen Puumalaa Koskenselällä tapasimme puolestaan Hinaaja-Hallin ja sen työntämän Alli-10 -proomun. Matkassa kulki myös joku pienempi hinaaja, pari Ponssen ajokonetta sisältävä lautta sekä Busteri. Myös jokin HT-vene irroittautui yhdistelmästä juuri ennen kohtaamistamme. Melkoinen karavaani! Ihmetystä herätti myös Alli-10 -proomun takaosassa oleva korkea ohjaamorakennelma, josta proomun perään kiinnitettyä hinaajaa ilmeisesti "etäkäytettiin". Yritin asiaa vielä tarkistella etsimällä lisätietoja yhdistelmästä, mutta en kuitenkaan onnistunut sellaisia löytämään.

Puumalan satamaan emme tällä kertaa ajatelleet poiketa vaan jatkoimme pysähtymättä matkaamme kohti pohjoista. Noin tunnin ajelun perästä meitä oli vastassa Kylmäsaari, jota kovasti kehuttiin Veneilysaimaan sivustoilla "kansallispuistomaiseksi" kohteeksi. Oletuksena oli, että yöksi luvattu länsituuli ei läheisen mantereen takia suuremmin puhaltelisi saaren myöskin länsipuolella olevaan laituriin. Saaressa kerrottiin myös olevan ruoanvalmistusta ja illanviettoa ajatellen hyvä tulipaikka. Nämä seikat huomioonottaen poikkesimme Sulkavalle vievältä väylältä Kummeliluodon jälkeen luoteeseen ja kiinnittäydyimme hetkisen perästä Kylmäsaaren laituriin.

Yllä syksyinen Puumalan satama, s/s Wenno ja muistaakseni Mänty nimeä kantanut hieno keltahyttinen ja mustarovinen hinaaja. 

Alla vauhdin hurmaa Puumalan ohituksen jälkeen.

Ennen kuin olin edes kunnolla ehtinyt Kylmäsaaren grillikatokseen tulia sytyttelemään, oli puuskaisen etelän ja lounaan suunnalla pyörivän tuulen takia jo alettava vetämään harusta. Köysi ei aivan ylettänyt Tähden perästä rantapuuhun, mutta laiturin korvakosta onneksi kuitenkin.

Viikko sitten opettelemani paalusolmu pääsi tässä operaatiossa heti näyttämään kyntensä.

Alla laituri ennen ja jälkeen harusköyden kiristämisen. Laskeva aurinko järjesti kuviin varsin tunnelmallisen värityksen.

Ilta meni mukavasti perinteisen ohjelman parissa, joten ei siitä sen enempää. Yöllä lähes pilvettömänä näyttäytynyt taivas täytyy kuitenkin mainita. Muiden vetäydyttyä kajuuttoihin nukkumapuuhiin katselin vielä kiikareilla pitkän tovin hienosti valosaasteettomalta yötaivaalta erottuvia miljoonia tähtiä.