Rääkkylän regatan odottelua ja visiitti Liperissä.

Tähden vietettyä pari viikkoa Liperissä Mattilan Marinen rannassa oli jälleen aika lähteä vesille. Kippari siirsi aluksen ensimmäiseksi tulomatkallakin käytettyä oikoväylää pitkin takaisin Joensuun Jokiasemalle tankattavaksi ja vesitäydennystä saamaan. Seuraavaksi kyytiin nousivat oma miehistö sekä pari lapsi-ikäistä vierasta suuren laukkupaljouden kanssa. Kaikkien tavaroiden löydettyä omille paikoilleen irroitetiin touvit ja suunnattiin Pyhäselälle suomalaisten keskuudessa jonkinlaisen kansallissankarin asemaan nousseen Cheekin soittaessa samaan aikaan Ilosaarirockissa.

Vaikka porukan menohalut olivat kovat niin vain reilua puoltatuntia myöhemmin järven suurimpiin saariin kuuluvan Ison Pyhäsaaren luoteispuolella koneen sammutusvipu painettiin uudelleen alas, jonka jälkeen uimatikkaat ja lankonki viriteltiin paikoilleen. Pian olikin Pyhäselän "uintikeidas" valmiina ottamaan ensimmäiset asiakkaansa vastaan. Alkuepäröinnin jälkeen koko miehistö, kippari mukaan lukien, ui ja sukelteli yli kolme tuntia 25 asteisessa järvivedessä. Tuolla epäröinnillä tarkoitan tunnetta, joka keskellä selkää uimisesta monelle itseni mukaan lukien tulee. Tieto siitä, että matka lähimpään rantaan mitataan kilometreissä ja pohjaankin joutuisi sukeltamaan toistakymmentä metriä vaikutti nimittäin alkuun selvästi suoritukseen. Pienen totuttelun jälkeen asia kuitenkin unohtui ja uimisesta tuli tämän viikon halutuinta puuhaa. Myös seuraavat kaksi päivää nimittäin vietettiin samalla tavoin eri selillä uiden. Suplautailu ja kumiveneajelu otettiin tietenkin myös mukaan täydentämään nautintoa.

Pyhäselän uintikeskus.

Yöksi siirryttiin etelämpänä sijaitsevan Suursaaren tukevaan laivalaituriin, jossa ennen nukkumaan menoa käytiin tietenkin vielä uimassa. Paikalla jo ennen meitä olleen Tinor nimisen puuveneen kipparin kanssa paransimme maailmaa myöhään yöhön ja parannusta kaipasivat seuraavana aamuna myös veneen akut, sillä aurinkopaneelin rikkoutuneen lataussäätimen aiheuttaman ylilatauksen takia ne eivät jaksaneet pyöräyttää aluksen konetta enää käymään. Tästä syystä Tähdestä irroitettiin yksi 200 Ah:n huviakuista. Moottorin startattua tulimme sopineeksi samalla myös akkukaupoista, joten toisen pottuvarpaan kynttä ei tarvinnut enää rusikoida patterin siirtämisessä takaisin Tähteen.

Suursaaren rykillä törmäsin myös Raimo Virkkuseen, joka on tehnyt hienon historiikin Laivaliikenteestä ja uittoperinteestä Liperin ja Rääkkylän vesillä 1860-2000. Hän kertoi tämänkin nykyään yksityiskäytössä olevan mökin olevan vanha uittomiesten kämppä.

Seuraavaksi ajettiin hellesäässä Arvinsalmen lossin ohi sen länsipuoliselle Ukonselälle, jossa edellispäivän uimamanööverit toistettiin. Neljä tuntia laivamme lillui tuuliajolla ennen kuin suunnattiin yöksi vain 1,2 metrin väylää pitkin Liperin laivalaituriin (735,5h). Pienin lukema noin metrin syvyydessä mittauksiaan tekevän kaikuluotaimen näytössä oli mennessä 1,8 metriä. Palumatkalla ajoin väylän kapeimmassa kohdassa hiukan keskikohdasta sivussa, jolloin luotain ei näyttänyt pieneen hetkeen yhtikäs mitään. Mihinkään emme kuitenkaan osuneet. Paikallisen Tähteä suuremman aluksen omistajan mukaan pohja on merkityllä reitillä pehmeää, joten vaaraa vakavasta pohjakosketuksesta ei väylän pienestä kulkusyvyydestä huolimatta pitäisi olla.

Kävimme kokeilemassa uimista Arvinsalmen länsipuolella pienessä Sikosaaressa. Paarmoja oli kuitenkin niin paljon, että pikaisen pulahduksen jälkeen jatkettiin samantien matkaa.

Vesiurheilua Ukonselällä.

Liperi.

Aivan Liperin tukevan betonisen laivamöljän vieressä sijaitsevan Rantamakasiinin keittiön aukioloajat tarkastettiin ensimmäiseksi rantaan päästyämme ja todettiin, että kauppa-asiat ehdittäisiin hoitaa ennen paikan mainioiksi mainostettujen pizzojen syömistä. Näillä kuvioin ja saunan lämmityksellä ilta saatiin muuttumaan yöksi oikein mukavissa merkeissä. Hyttysten takia ovia ja luukkuja jouduttiin tosin sulkemaan vähän liian aikaisin, joten lämpötila oli Tähden sisällä nukkumaan mennessä melkoinen.

Aamulla vieraili vielä moottoripyöräretkellä ollut kaverini luonamme, ennen kuin laiturille asti hyvästelemään tullutta Rantamakasiinin yrittäjää kiitettiin kädestä pitäen hyvästä palvelusta. Sen jälkeen jo edellispäivänä uintikohteena toiminut Ukonselkä valittiin jälleen miehistön yhteisellä päätöksellä tapahtumapaikaksi. Ulkolämpötila pyöri taaskin kolmenkymmenen asteen hujakoissa ja korkein ikinä näkemäni kaikuluotaimen antama vedenlämpötilalukema huomattiin myös tänään. 27,2 astetta celsiusta! Ja voin kyllä sanoa, että olihan se vesi lämmintä!

Tässä kuvassa veden lämpötila on "vain" 27,0 astetta!

Päivän kääntyessä iltaan oli keksitty myös uudet jatkosuunnitelmat, joita alettiin noudattamaan siirtymällä ensiksi Rääkkylän Paksuniemeen. Tähän tämän vuoden Wanhojen Laiwojen Regattapaikaksi valittuun satamaan oli ollut aikomus saapua vasta päivää myöhemmin keskiviikkona, mutta kun paikkakunnalla asuvan kaverini kyydillä aukeni seuraavaksi aamuksi mahdollisuus päästä käymään Joensuussa, oli suunnitelmia muutettava. Syitä kaupunki-ikävään oli kaksi. Ensimmäinen oli auton haku, sillä tarvitsisin sitä töissä käymiseen myöhemmin samalla viikolla. Toinen ja akuutimpi tarve oli uuden akun ostaminen. Liperin visitillämme sain nimittäin huomata myyneeni Tähden huviakuista parhaimman puuveneen kipparille Suursaaren rannassa. Valoja ja muita pienikulutuksisia sähkölaitteita jäljelle jääneet kaksi 200 Ah:n lyijyakkua antoivat kyllä käyttää huoletta, mutta esimerkiksi aamukahvin valmistaminen invertterin kautta toimivalla keittimellä ei onnistunut enää alkuunkaan. Edes ajohytin katolla oleva ja auringonpaisteessa pitkälti toistakymmentä ampeeria lataava 250 watin aurinkopaneeli ei vaikuttanut myönteisesti asiaan. Patteriksi valikoitui tällä kertaa järkihintainen ja vuoden takuulla oleva Puuilon 220 Ah:n AGM akku. Jää nähtäväksi, kuinka se sitten pidemmän päälle toimii?

Uusi akku paikoillaan telineessä ja vanha turkilla latauksessa. Akkuvettä täytyi lisätä melko tavalla sen kennostoihin, joten jokin hässäkkä viime syksynä tehdyn tarkastuksen jälkeen näille vanhoille akuille on sattunut.

Autonhakureissulla Joensuun Jokiasemalla kuvattu m/s Remus.

Mutta palataanpa vielä sen verran matkaan, että.. Paksuniemeen ajellessa ei tapahtunut ihmeempiä, mitä nyt toinen vieraistamme innostui pariksi tunniksi kipparoimaan Tähteä. Rantauduttuamme (739h) jatkui tilanne myöskin rauhallisena toisten paikalle jo saapuneiden aluksien miehistöjä tervehtien. Tämän päivän ajelut eivät kuitenkaan olleet vielä tässä, sillä Tähti piti voimistuneen idän puoleisen tuulen takia pyöräyttää vielä myöhemmin ympäri, jotta laineet saatiin otettua vastaan föörillä. Tällainen laituripaikan viereinen avonainen selkä osaa tarvittaessa tehdä laivan olon kaijassa hyvinkin tukalaksi. Siitä ilman kipparia regatoimaan jäänyt miehistö sai ikimuistoisen kokemuksen muutamaa päivää myöhemmin. Tästä tapahtumasta kuitenkin lisää seuraavassa päivityksessä..

Tähden talvehtimiskunnon tarkastus

Talven tulon aikaisesta ajankohdasta huolimatta Tähden talvisäilytykseen liittyvät rutiinit ovat lähteneet pyörimään normaalisti. Kävin nimittäin muutama päivä takaperin jo edellisvuosista totuttuun tapaan Niskalammilla katsastamassa Tähden kunnon, kun kerran Itä-Suomessa päin satuin muilla asioilla liikkumaan.

Ohjelmassa oli tällä kertaa vain pari askaretta. Ulkopuolelta tsekkasin, että kaikki on päällisin puolin kunnossa ja köydet kunnolla kiinni sekä laiturissa että laivassa. Sisäpuolen hommina tein puolestaan tarkistuksen jäätymisen estämiseksi ilmaa täyteen pumpatulle pohjakaivolle. Kolmessa viikossa ilmatasku ei juurikaan ollut vajunut, joten viime kerralla tekemäni pohjaventtiilin akselin tiivistys oli ilmeisen onnistunut.

Puhdistin mielenkiinnosta Tähden katolla olevan aurinkopaneelin lumesta ja katsoin minkälaisen latauksen se saa tällaisena pilvisenä marraskuun päivänä aikaan. Tulos 0,2A ei ollut kovin kummoinen.

Mittailin ennen poislähtöä myös akustojen jännitteet, jotka olivat 12,4V ja 24,5V. Laitoinkin tästä syystä maasähkölaturit lataamaan, jotta kovempien pakkasien koittaessa patteristo olisi varmasti täydessä latingissa. Harmikseni en etsinnöistäni huolimatta kuitenkaan löytänyt viime vuonna latureiden ohjauksessa käyttämääni vuorokausiajastinta mistään. Siihen ohjelmoiduilla 30-45 minuutin päivittäisillä latausjaksoilla akut sai nimittäin pysymään koko talven erinomaisessa latauksessa. Täytyneekin seuraavalla käynnillä viedä Tähdelle uusi ajastin, jotta jatkuva lataus saadaan edes lopputalven ajaksi toteutettua. Asiassa on tietenkin myös se etu, ettei minun silloin tarvitse erikseen vaivata tuttuja lähempänä Imatraa asuvia laivamiehiä, jotta he irroittaisivat latausjakson päätteeksi laturit sähköverkosta.

Saunan lattialle, pohjakaivon päälle virittelin viime vuosien tapaan matoista ja pyyhkeistä hiukan  lisäeristettä. Sitä en osaa sanoa, että auttaako tuo mitään, mutta yritetty ainakin on.

Niskalammin laivat Nils, Tähti, Laimi, Sissi, Wilh Schauman ja Lypsyniemi, kaikki etuliitteellä m/s!

Tarkastuskäynti

Kuluvan talven ensimmäisten oikeiden pakkasten hellitettyä päätin käydä tarkastamassa Tähden kunnon. Yli puolitoista kuukautta olikin jo vierähtänyt talviteloille laitosta ja edellisestä vierailustani Niskalammilla. Imatralta on kyllä onnekseni löytynyt aktiivisesti Tähden kulloisestakin tilanteesta raportoivia ystävälliä tahoja, mutta omaa mielenrauhaa lisätäkseni ja yöunia parantaakseni, tuntuu aika-ajoin suoritettava henkilökohtainen tarkastuskäynti myös sesongin ulkopuolella tarpeelliselta.

Harmikseni hommaan varaamalleni päivälle sattui koko tammikuun huonoin ajokeli. Pelkästään menomatkaan, joka auton mittarin mukaan on karvaa vajaat 260 kilometriä, sain käytettyä melkein neljä tuntia. Yläpuolisista kuvista saa varmaan todisteen siihen väittämään, että yksi ja vain viisi minuuttia kestänyt kahvitauko ei tätä aikataulun venymistä aiheuttanut.

Puolenpäivän aikoihin kurvasin kuitenkin lopulta turvallisesti satamaan ja löysin yllättäen Tähden kellumasta täysin jäistä vapaana, vain muutamat jäänrippeet ahterissa ja viilareissa roikkumassa.

Kansille kertynyt ja pienenä lisäeristeenä toimiva noin kaksikymmentä senttinen lumikerros ei aihauttanut mitään sen suurempia toimenpiteitä, joten tarkastelin vain aluksen silmämääräisesti ulkopuolelta. Kuvia rapsin samalla useampia etenkin takatäkistä, jonne ajatuksenani on todennäköisesti jo tulevana kesänä rakentaa jonkinlainen laitoja kiertävä penkkirakennelma sekä pöytä.

Seuraavaksi siirryin sisätiloihin, jossa aloitin tarkastamalla automaattipilssipumpun toiminnan. Mahdollisien vuotojen varalta tutkin taskulampun kanssa pilssin lisäksi huolella erityisesti kaikuluotaimien läpiviennit, keulapotkurinseudun sekä tietenkin pohjakaivon ympäristön. Pohjakaivon jäänestona toimivaan ilmataskuun pumppasin myös lisää ilmaa aivan kuten jokaisella tarkastuskäynnillä edellisenäkin talvena. Löysin myös pohjakaivon ylälaidasta kameran avulla minulle aivan uuden läpiviennin, johon olisi todennäköisesti mahdollista kytkeä ilmausletku. Jos tällainen letku olisi toissakesänä ollut toiminnassa olisi moottorin Varistaipaleen kanavalla ilmalukon takia kokema lämpiäminen todennäköisesti jäänyt tapahtumatta. Onneksi Wickström ei tuolloin kuitenkaan keittänyt eikä esimerkiksi kannentiiviste vahingoittunut. Ihmetystä tietenkin herättää miksei tuota ilmaputkea ole heti alunalkaen kytketty toimintaan?

Seuraavana tarkastin akut. Käyttöakkujen jännite oli 12,8 volttia ja käynnistysakkujen 25,6 volttia. Lukemat olivat mielestäni suht' ok, vaikka hitusen ylempänä olin niiden toivonut olevan. Akkujen latauksen olin täksi talvikaudeksi järjestänyt tavallisten akkulaturien kautta. Viime talven automaattilaturikokeilut, kun osoittautuivat epäonnistuneiksi. Syksyllä hankkimani suojaerotusmuuntajan omaan pistokkeeseen kytkin viimeisen reissun päätteksi muutaman euron hintaisen vuorokausiajastimen, josta puolestaan roikalla jaoin sähkön kahdelle laturille. Toinen siis 12V ja toinen 24V. Kytkin tuolloin latausjaksoksi 2x15 minuuttia. Nyt käynnilläni uskalsin tuplata vuorokauden latausajan sillä tiedän olevani jo noin kuukauden päästä tulossa taas käymään Tähdellä ja tässä välissä mitään ylilatausta tuskin pääsee tunti/vrk latauksella tapahtumaan. Nuo viidentoista minuutin latausjaksot ajastin muuten myös jokaisen eri puolille vuorokautta.

Vielä selvennyksenä tuohon suojaerotusmuuntajan asennukseen sellainen asia, että tein sen kytkennän syksyllä silleen, että laitteen omaan pistorasiaan tulee aina jännite maasähkön ollessa kytkettynä. Seinällä olevalla syötönvaihtokytkimellä valitaan puolestaan käytetäänkö aluksen kaikkien muiden pistorasioiden sähkön lähteenä suojaerotusmuuntajan kautta tulevaa maasähköä vai 12V käyttöakuista virtansa saavaa invertteriä vai kytketäänkö molemmat irti. Tämä viimeisin vaihtoehto on nyt käytössä eli aluksen mihinkään muuhun pistorasiaan kuin suojaertusmuuntajan omaan kiinteään rasiaan ei tule tällä hetkellä maasähköä. Mielestäni tämä oli paras ja käytännöllisin ratkaisu.

Polttoaineen tihkumista esiintyi syksyllä säiliöiden venttiileissä sekä tuossa ikuisessa murheenkryynissä eli toissakesänä asentamassani lasisessa vedenerottimessa. Kiristin tuolloin kuitenkin venttiileitä sekä tiivistin vedenerottimen tiivisteliimalla, kuten taisin jo aiemmin kertoa, ja ainakaan näin aluksen ollessa seisonnassa ei vuotoja näyttänyt enää onneksi näkyvän.

Lopuksi tutkin ja kuvasin myös takatäkin alapuolista tällä hetkellä suuren tavarapaljouden alle hautautunutta tilaa, jotta sinne aikomaani uutta peräkajuuttaa voisi alkaa kotipuolessa todenteolla suunnitelemaan. Ajatuksena tässä on lisätä nukkumakapasiteettia ja tarvittaessa myös kykyä tarjota hiukan yksityisyyttä sitä halajavalle. Myös tällä hetkellä vielä tässä samassa takakannen alaisessa tilassa sijaitsevan wc:n parantelu on ollut suunnitelmissa, mutta katsotaan nyt mihin aika keväällä ja kesällä sitten lopulta riittää.

Edellispäivien myräkkä oli tunkeutunut huonojen ovitiivisteiden välistä myös sisätiloihin ja vielä viime metreillä kiikutin ajohyttiin talveksi jääneet tyynyt ja patjat parempaan suojaan vastaavilta tapauksilta.

Tämän kaiken jälkeen oli aika lähteä kotimatkalle. Työnsä hyvin hoitaneet aura-autot olivat jo tässä vaiheessa vapauttaneet väylät aamun lumikurimuksesta, joten paluumatka hoitui onneksi hitusen tulomatkaa kivuttomammin.

Taas reissu Imatralle

Sain reilu viikko takaperin kokeneemmilta hiukan apua talven aikana haastavaksi muodostuneen akkuongelman selvittämisessä. Harmikseni en työkiireideni takia päässyt itse paikalle vapaaehtoiseksi ilmoittautuneen tutun laivamiehen käydessä tutkimassa Tähden huviakkujen jännitteitä Niskalammilla. Joka tapauksessa näiden tutkimusten seurauksena näyttäisi asiaan nyt vihdoinkin saatavan valaistusta. Diagnoosi nimittäin on, että yksi akuista on lähes varmasti tullut tiensä päähän ja kahden seuraavankaan tilanne ei vaikuta kovinkaan lupaavalta. Ainoastaan yksi neljästä huviakusta näyttäisi siis olevan varmasti kunnossa. Ainoa onni onnettomuudessa on, että kyseessä on nimenomaan uusin, vasta viime syksynä Motonetista hankkimani, Sznajderin 200 Ah:n akku.

Tutkimuksien ja puhelinpalaverin päätteeksi akut kytkettiin irti toisistaan ja ainoa varmasti kunnossa oleva jätettiin lataukseen ja huolehtimaan samalla automaattipilssipumpun toiminnasta. Akut olisi tietenkin voinut jättää tällä tavalla odottamaan kevättä ja niin aluksi ajattelinkin tehdä. En kuitenkaan saanut mielenrauhaa asialta ja päätin hakea nämä kolme huonokuntoiselta vaikuttavaa akkua autotalliini tarkempaa diaknoosia varten. Toiveena tietenkin on, että edes joku niistä saataisiin palaamaan riviin akkuveden lisäämisellä ja laturin elvytystoiminnolla.

Jäät olivat hävinneet Vuoksensuusta vesisateiden ja lämpimän kelin ansiosta. Mukanani ollut terhakka laivakoira halusi myös osallistua omalla tavallaan tähän yläpuoliseen otokseen.

Reissua edeltävänä iltana kirjoitellessani juuri muistilistaa laivavisiitille, teille jo aiemmin esittelemäni Herra Marjanen eli laivamme Kalarannan konepajan aikainen päälikkö, soitti minulle yllättäen. Hän kertoi löytäneensä varastoistaan vanhan jopa peräti 1940 luvun loppupuolelta olevan valokuvan konepajan alueesta. Myös konepajan toiminnasta kertovia ja hänen keräämiä lehtileikkeitä oli löytynyt. Vaikka uusia kuvia laivastamme ei edelleenkään ollut ilmaantunut, päätin muuttaa aamun reittisuunnitelmaani sen verran, että ajelisin Imatralle hänen kotinsa kautta. Marjanen tahtoi luovuttaa ilokseni valokuvat ja lehtileikkeet minulle, jotta tallentaisin ne arkistoihini kertomaan aluksemme tästäkin vaiheesta.

Tämän pienen pit stopin tehtyäni autoilin keväisessä säässä reipasta vauhtia Niskalammelle, jossa Tähti odotteli minua jäistä kokonaan vapautuneena. Kuten jo kerroin, olin suunnitellut kiireisellä aikataululla tapahtuvat satamahommat etukäteen, jotta kaikki tarvittava tulisi varmasti tehdyksi. Tällainen arkipäivänä tapahtuva käynti pääkaupunkiseudulta Imatralle onnistuu nimittäin vain tiukalla aikataululla ja moninaisia järjestelyitä tekemällä.

Huomaa keskimmäisen akun huomattava pullistuminen.

Tärkeimmän homman eli akkujen kantamisen autoon päätin hoitaa ensimmäiseksi. Sitä ennen piti kaikki irroittamani pluskaapelit tietenkin huolellisesti eristää runkokosketuksilta. Myös eräs pieni mysteeri minun piti selvittää ennen töihin ryhtymistä. Siitä kuitenkin lisää seuraavassa kirjoituksessa..

Laivakoiramme kanssa suuressa yhteisymmärryksessä nautitun herkullisen maksalaatikko -lounaan jälkeen jatkoin seuraavaksi hommia mittaamalla jääkaapin upotusreiän koon. Ajatuksenani on nimittäin laittaa syksyllä rikki menneen kaasujääkaapin tilalle tänä keväänä uusi sähkökäyttöinen jääkaappi. Vaikka akkulaturien kanssa merkkiuskollisuus kokikin muutama viikko sitten kovan kolauksen, ajattelin silti jatkaa jääkaapin kanssa tutuilla linjoilla. Suunnitelmissani on nimittäin laittaa laivaamme edellisessä veneessämmekin vailla mitään vikoja ja myös helteillä mainiosti toiminut Waecon Coolmatic -sähköjääkaappi. Useamman vuoden tuttavuuden aikana kertaakaan ei ollut voi sulaa eikä maito lämmintä. Jääpalojakin valmistimme pakastelokerossamme jopa laiturinaapureita varten. Reilun 400 Ah:n akusto ja 130W:n aurinkopaneeli moottorilaturin ohella riittivät vaivattomasti antamaan kaapille virtaa keväästä aina lokakuuhun asti. Kuulostaa varmaan maksetulta mainokselta, mutta sellainen tämä ei kuitenkaan ole. Voin tietenkin antaa tilinumeron, jos joku kokee tarpeelliseksi tehdä tästä sellaisen..

Pieniä muutostöitä tekemällä voisi jääkaappia nykyisestä hitusen isontaa, mutta kovin paljoa pelivaraa ei ole tarjolla.

Toinen tulevan kevään remontti/rakentelukohde on katolla oleva käsikäyttöinen hakuvalo. Otin jo edellisellä käynnillä umpion matkaani, mutta tuumattuani vielä lisää asiaa irroittelin nyt myös valon suojakuoren kotiin vietäväksi. Katsotaan nyt sitten, mihin tämä projekti etenee? Hiukan olen jo selvitellyt mahdollisuutta rakentaa vanhaan kuoreen usealla teholedillä ja kapealla valokuviolla toteutettu hakuvalo. Vielä en kuitenkaan osaa kertoa asiasta sen enempää.

Myös 12V ja 55A moottorilaturista näpsin muutamat kuvat. Tuumin nimittäin vaihtavani sen tilalle varmuuden vuoksi tehokkaamman 90-120A version. Jos jonkun autotallin nurkassa sattuu tuollainen toimiva tehopakkaus olemaan joutilaana, ja haluaisit myydä sen minulle, niin ota ihmeessä yhteyttä osoitteeseen  tahtilaiva@gmail.com

Sitten visiitin loppuun vielä tutut manööverit eli pohjakaivon ilmataskun tarkistus, päävirrat pois, laivan ovet lukkoon ja niin kotimatka saattoi alkaa.

Paljonko maksavat toimivat vehkeet?

Vastauksena otsikkoon voi sanoa, että ilmeisesti niin paljon, ettei minulla ole varaa sellaisiin. Nimittäin käydessäni muutama päivä takaperin Lappeenrantaan suuntautuneen työreissuni lomassa luomassa lumia Tähti -laivamme kansilta, oletin vihdoinkin akkujen jännitteen nousseen normaaliksi. Kuukautta aiemmin latauspuuhiin jättämäni uusi C-Tek automaattilaturi oli nimittäin hankittu ja viety vartavasten elvyttämään neljää huviakkuamme, jotka eräällä syksyn viimeisistä reissuista pääsivät tyhjenemään totaalisesti. Mennessäni paikalle uusi laturi esittikin parasta osaamistaan vilkuttamalla yhtäaikaa kaikkia merkkivalojaan ja välillä jopa vuorotellen jokaista peräjälkeen. Sen sijaan akkujen lataamisen se oli lopettanut kokonaan. Pimeässä konehuoneessa kohdattu näky toi mieleen lähinnä amerikkalaistyyliset iloisen pirteästi välkkyvät jouluvalot.

Kytkettyäni päävirrat ja konehuoneen valot päälle näin akkuryhmän mittarista jännitteen kyllä nousseen kuukauden takaisesta reilusta 7 voltista aina 11,6 volttiin. Sikäli oltiinkin menty parempaan suuntaan, mutta minusta ei siltikään tuntunut kovinkaan jouluiselta. Olettaisin, että automaattilaturi on hoitanut tehtäviään jonkin aikaa normaalisti ja vasta sitten antanut periksi. Tottakai mieleeni juontui ajatus akkujen mahdollisesta rikkoutumisesta ja sen aiheuttamasta laturin mahdollisesta vikatilasta tai hajoamisesta. C-Tekin kuitenkin pitäisi olla suojattu tällaisien tilanteiden varalle. Se on myös, ainakin mainospuheiden mukaan, tarkoitettu juuri nimenomaan pitkäaikaiseen, jopa talven ajan kestävään akkujen lataukseen ja ylläpitoon. Edellä kerrotun lisäksi luulisi, tai ainakin minä oletan, 240 euron hinnalla siunatun laitteen kestävän edes yhden kuukauden.

Tilannetta ihmetellessäni kokeilin tietenkin irroittaa laturin hetkeksi sekä verkkovirrasta että akuista. Takaisin kytkettäessä valoshow oli kuitenkin samanmoinen. Tämän kokeilun muutamaan kertaan toistettuani en voinut muuta kuin pakata laturin autoon. Pakko myöntää, että laitteen upottaminen järveen kävi myös mielessä. Tosin sen eteen olisi pitänyt nähdä vaivaa, kun jäät olivat ympäröineet aluksen. Päästyäni lopulta illalla majapaikkaani varmistelin vielä kertaalleen asiaa kytkemällä laturin verkkovirtaan, mutta tilanne merkkivalojen osalta ei ollut muuttunut mihinkään.

Ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi jäi lopulta laittaa perinteiset akkulaturimme "taas" töihin ja esittää varovainen pyyntö lähellä asuvalle laivamiehelle, että voisiko hän "taas" käydä puolestani irroittamassa maasähköpistokkeen vaikkapa reilun viikon päästä. Minun edestakainen matka kotoa Imatralle, kun on yli 500 kilometriä. Lopulta keskusteltuani hänen kanssaan asiasta päädyin jättämään myös laivan avaimet hänelle, jotta hän pääsisi konehuoneeseen tarkistamaan jännitteen ja voisimme sitten puhelimessa päättää vieläkö latausta jatketaan. Joten todella paljon kiitoksia "taas" sinne Imatran suuntaan!

Jospa tällä menettelyllä saadaan jännitettä lopulta nostettua ja päästään kevääseen saakka. Sitten onkin väistämättä edessä jokaisen akun tutkiminen erikseen ja huonoimmassa tapauksessa tietenkin uusien akkujen hankkiminen.

Laturin myyjään Tarvikkeet.fi -verkkokauppaan olin jo samana päivänä sähköpostiyhteydessä ja sain sieltä heti selkeät palautusohjeet. Minulle kerrottiin myös, että laite lähetetään maahantuojalle tutkittavaksi. Kai he siellä sitten suuressa viisaudessan päättävät, mitä sille tehdään, vai saanko tilalle peräti uuden laitteen?

Lumitöiden ja akkuspektaakkelin lisäksi otin myös kumiveneemme perämoottorin mukaan öljynvaihtoa varten. Myös syksyllä heikkotehoiseksi osoittautunut hakuvalo päätyi matkaan. Syykin valon huonoon näkyvyyteen selvisi umpiota irrottaessa. Heijastinpinta oli nimittäin ruostunut aivan olemattomiin.

Alapuolisessa kuvassa ovat kotimatkalla myös varakoneemme Joutsenon Dieselasennuksessa tarkastuksessa käynyt ruiskutuspumppu sekä suuttimet.