Kevään tähtihetki

Ohhoh! Blogin lukukerroista raportoiva mittari on saavuttanut sadantuhannen rajapyykin! Kiitoksia vaan kaikille osallisille mielenkiinnosta näitä Tähden tarinoita kohtaan! Vaikka saavutus on tällaisen laivablogin näkökulmasta mielestäni merkittävä, emme jää sitä nyt kuitenkaan sen enempää juhlimaan! Uutta kerrottavaa nimittäin taas riittää..


Vihdoinkin koitti koko kevään odotettu hetki, jolloin sain kotona työnalla olevalta saunan pukuhuoneremontilta ja myös kaikilta muilta arkisilta kiireiltäni mahdollisuuden viettää Niskalammilla aikaa enemmän kuin vain yhden yönseudun. Eräänä toukokuun alun torstaina saavuinkin innokkaana paikalle tarvikeostoksilla Lappeenrannassa vietetyn kiireisen päivän jälkeen. Mukaan kaupoista oli tarttunut kaikenlaista tarvittavaa putkitarvikkeista aina maalarinteippeihin. Suuri osa ajasta oli mennyt myös Wickströmin vanhan öljynsuodattimen asioita hoidellessa, sillä sitä oli ajelutettava sorvarilla ja ties missä liikkeissä, ennen kuin ensiksi mainittu pääsi työstämään siihen metsästetyille O-renkaille uria. Saatoinpa sen jo mainitakin, mutta m/s Turso hinaajan kippari Herra Pohjamo ehdotti laippojen väliin puristettaviin paperitiivisteisiin perustuneen vanhan konstruktion muuttamista modernisti O-renkaille, suotimen tiiveyden ja myös tiivisteiden mahdollisen vaihdettavuuden parantamiseksi. Niinpä potkurinakselin sorvauksessa myös vuonna 2014 käyttämäni lappeenrantalainen Heikomet Oy pääsi taas tositoimiin ja pyöräytti suotimeen nopealla aikataululla ja mielestäni myös erittäin asiakasystävällisellä hinnalla passelit urat. Tästä jäljempänä lisää..

Tätä ja seuraavan päivän pikaista asiointireissua lukuun ottamatta puuhasin muutoin pari ensimmäistä päivää ahkerasti Tähdellä laittaen mm. uuden tiivisteen ja liiman kera paikoilleen sylinterilohkon kylkeen jäätymisvaurion peittävän laipan. Siinäkin tuhraantui - yllätys yllätys - monta tuntia, kun sopivia 5-6 mm:n mittaisia M5-rosteripultteja ei ilmaantunut etsinnöistäni huolimatta kauppareissulla vastaan. Niinpä kolmisenkymmentä sellaista oli tehtävä viilapenkissä mittatilaustyönä. Sitä ennen jo vuosia konehuoneen työtasolla irti seilannut ruuvipenkki oli laitettava kunnolla kiinni jne..

 

Laippa uudelleen maalattuna takaisin paikoillaan.

Jossakin välissä muistan myös käyneeni laiturilla "ulkoilemassa", sillä poistin taas kerran vanhan törmäyslistan "iänikuisia" lappuja pari tuntia rälläkällä. Sain kyllä tämän homman reissun viimeisenä päivänä vihdoinkin päätökseen, mutta tällä ensimmäisellä yrityksellä jouduin yllättävän vesisateen takia siirtymään pikaisesti takaisin konehuoneen puolelle, tällä kertaa tutkimaan merivesipumpusta lämmönvaihtimeen menevää letkua. Sitä oli nimittäin seuraavaksi tarkoitus käyttää sen verran irti, että pääsisin vihdoinkin leikkaamaan sille puukkosahalla lisää tilaa. Parin vuoden takaisella Suomenlahden ylityksellähän kyseinen putki lähti yllättäen irti, enkä meinannut saada sitä edes kunnolla takaisin paikoilleen liian läheltä kulkevan tukiraudan takia. Vaikka aikataulu oli tämän korjauksen osalta näinkin pitkä, niin tulipahan tämä aivan yllättäen mieleen muistunut epäkohta nyt sadekuuron takia korjattua!

Lähtötilanne.

Leikkausoperaatio suoritettu.

Asia kunnossa!

Kieroksi mennyt Wickströmin takimmaisen sylinterin pakoventtiilin nostajantanko sekä sen säätöruuvi olivat myös irti koneesta. Ensin ne kävivät kotona tutkittavina ja myös mallina varaosakoneesta irroitetuille osille. Sitten tangot - sekä varaosa että originaali - vierailivat vielä sorvarilla, joka oikoi niitä vääntelemällä ja kumivasaralla naputtelemalla.

Lopulta koneeseen päätyi muuten varaosatanko, sen noin 1 mm:n suuremman pituuden takia. Säätäessäni samalla myös muutkin saman kopan alla olevista venttiileistä, yritin saada selvyyden myös siihen, ottaako tangon yläpään kuppiosa enää kiinni sylinterikanteen? Väli pysyi kuitenkin sen verran suurena, että uskoisin vian (Wickströmin kohdalla ilmeisesti ominaisuuden) nyt poistuneen. Varma asiasta ei tietenkään voi olla, kun moottorin lämpeneminen ja metallisten tankojen eläminen ja liikkeet käynnissä olevassa koneessa eivät varmastikaan ole samanlaisia kuin säätötilanteessa. Käydessäni kolmen kotisatamassa vietetyn yön jälkeen yhden yönseudun mittaisella öljyjen- ja suodattimienvaihtoretkellä Satamosaaressa, oli vanhan Herran käynti kuitenkin ennallaan. Pyörimäänkin mylly lähti neljän kuukauden talviseisokin jälkeen, kuin palmun alta, joten ainakaan huonompaan suuntaan ei tämän muutoksen takia menty.

Tässä vielä kuva varamoottorin ilmeisesti apulaitteiden kiinnitykseen tarkoitetuista kaksipäisistä ruuveista, jollaiset ilmeisesti Tähdenkin moottorissa on joskus olleet. Niiden tilalle on sitten laitettu tulpaksi ihan perus ruuvit, jotka ovat työntyneet liian pitkälle venttiilin nostajan tangoille varattuun tilaan. Ja loppu on historiaa!!!

Palataan vielä hetkiseksi siihen vanhan öljynsuodattimen modifiointiin. Se meni nimittäin seuraavasti. Putsarin varsinaisen ulkokuoren sisäpuolella oleva, öljyn ja järviveden toisistaan erottava, messinkinen ja toisesta päästään suljettu sisävaippa, sai siis ulkopinnalleen uran O-rengasta varten. Sitä vasten tulevaan, lämmönvaihtimen päätykappaleessa olevaan pintaan, ei tarvinnut pientä renkaan paikoilleen menemistä helpottavaa pyöristysviilausta lukuunottamatta tehdä oikeastaan mitään. Tosin ehkä olisi kannattanut, sillä asennusvaiheessa meinasi uusi tiiviste aivan väkisin leikkautua kulmaa vasten.

Öljynsuodattimen messinkinen sisävaippa. Tämän osan ulkopuolella kulkee järvivesi ja sisäpuolella öljy. Huomaa o-rengas.

Näette varmaan kiiltäväksi hiottuun "huullokseen" valuvaiheessa jääneet monet huokoset. Eipä ole ihme, että öljyä jostakin raosta tihkuu, jos koko osa sisältää noin paljon ilmakuplia.

Vaipan päässä olevaa, neljällä pultinreiällä varustettua laippaa sorvari suoristi uraa tehdessään myös. Sen varsinaista suodatinosiota vasten tulevaa "huullosta" madallettiin myöskin, jotta toinen O-rengas mahtuisi kuin sitä varten varsinaisen suodatinosion runkoon jo alunperinkin tehtyyn 3 millimetriä syvään ja leveään uraan. Tiivisteeksi tähän kohtaan valikoitui muuten 2,5 millimetrin paksuinen tiivisterengas Tehohydro nimisestä lappeenrantalaisfirmasta. Sieltä olisi varmasti löytynyt myös lieriön ulkopuolinen rengas, jonka olin kuitenkin jo ehtinyt hankkimaan Laakerikeskuksesta. Tehohydrossa kyseisestä tuotteesta yllättäen ei muuten veloitettu mitään ja firmasta on pakko kertoa vielä toinenkin tarina..

Nimittäin tiivisteenhankintareissua seuraavana päivänä vierailin liikkeessä vielä uudemman kerran. Tosin sulkemisajan jälkeen! Se johtui siitä, että etsiessäni sopivaa letkua Tähden kapyysin tiskialtaan vesien ulosjohtamiseen - josta operaatiosta myöhemmin lisää - häärin muissa kaupoissa, kunnes huomasin kellon olevan jo puoli viisi. Samalla tuli mieleen, että moneenkohan Tehohydro mahtaa olla auki? Yrityksen nettisivuja selailtuani huomasin sen menneen juuri kiinni ja olevan alkavan viikonlopun takia suljettuna myös seuraavat kaksi päivää. Onneksi firman puhelinvastaajaan oli kuitenkin jätetty "päivystys" nimikkeen alla ollut numero, johon kilauttamalla ystävällisen oloinen herrasmies lupasi noin puolen tunnin perästä saapua auttamaan minua tällä kertaan ongelmana olevien öljynsuodattimen uusien banjopulttien kanssa. Pienen hetken pihalla odoteltuani kurvasikin auto pihaan, liikkeen ulko-ovi avattiin, hälyyttimet sammutettiin ja minut toivotettiin tervetulleeksi sisään. Esitin asiani ja hetken etsiskelyn jälkeen tiskille ilmestyi muutamaa milliä liian pitkät, mutta muuten juuri oikeanlaiset pultit. Ylimääräinen pituus päätettiin hoitaa parilla ylimääräisellä messinkirenkaalla.

Seuraavaksi vaativa asiakas esitti kuitenkin uusia toivomuksia, mutta mitä vielä. Ei niistä asiakaspalvelija tippaakaan hätkähtänyt vaan tarttui porakoneeseen ja alkoi työstämään pulttien päihin reikiä ja sopivia kierteitä öljynpaine- ja öljynlämpötila-antureille. Mukanani olleista antureista tutkittiin tietenkin kierteiden koot ja niin edelleen.. Voisiko tätä mielestänne kutsua Asiakaspalveluksi? Minusta voisi ja oikein isolla A:lla! Loppulaskukin oli tähän kaikkeen nähden niin minimaalinen, etten sitä ilkeä tänne edes laittaa! Jouduin jopa pyytämään laittamaan siihen lisää maksettavaa!

Vaikka tiedän, että odotatte jo sitä, niin tarina Wickströmin vanhasta öljynsuodattimesta ei kuitenkaan pääty vielä.. Nimittäin sen sisävaipasta löydettyjä valuhuokosia juotettiin vielä sorvarillakäynnin jälkeen umpeen hopealla ja fosforikuparilla, josta jälkimmäinen osittautui alhaisemman juoksettumispisteen takia tähän tarkoitukseen käyttökelpoisemmaksi. Minulla ei ole kaasuvehkeitä, joten oli hienoa, kun Pohjamo lupautui taas kerran vähän jelppimään. Itseasiassa hän sitten samoilla lämpimillä hoiti kaikki viisi juotoskohtaa, vaikka olin ilmoittanut haluavani itsekin kokeilla. No näinpähän nyt ammattilaisen työssään! Selkeimmät vikapaikat löytyivät muuten varsin helposti, kun osaa lämmittämällä vesitilan puolelle alkoi tihkumaan huokosista öljyä.

Viilattuani yhden aivan O-renkaan viereiseen tiivistyspintaan sattuneen juotoskohdan sopivaksi - muut kohdat eivät onneksi viilausta edes kaivanneet - sovittelimme osan paikoilleen jo mainituin seurauksin. Eli O-rengas leikkautui parin sentin pätkältä. Onneksi se ei ole ainakaan vielä näyttänyt vaikuttaneen tiivistykseen vaan järveen palaava jäähdytysvesi on pysynyt täysin öljyttömänä, eikä suodattimesta ole muutenkaan tihkunut öljyä tahi vettä.

Kuten jo kerroin, kaiken tämän jälkeen ajelin vielä käyntini viimeiseksi yöksi viralliselle ruuviajolle Satamosaareen, jossa vaihdoin Wickströmin kaikki öljyt ja suodattimet. Öljypuolen tuotteet löytyivät tällä kertaa paikallisesta Vuoksen Ruuvi ja Autotarvike nimeä kantavasta liikkeestä. Koneen hitusen matalanpuoleista öljynpainetta nostaakseni ajattelin tänä vuonna kokeilla SAE 30 yksiastemoottoriöljyä, joten sellaista lurautin noin 26 litraa moottorin sisuksiin. Tutkimustuloksista myöhemmin lisää.. Polttoainesuodattimia en edelliskesänä edes vaihtanut, joten ne olivat Tähdellä jo valmiina aina mukana kulkevien varasuodattimien ohella.

Taukohetki Satamosaaren "Revontulibaarin" pöydässä!

Telakalla osa 4

Viimeistä edellisenä telakointipäivänä eli perjantaina alkoi sitten akseliprojektin loppuun vieminen. Hain aamutuimaan uuden yhdestä osasta ja ns. mustasta raudasta tehdyn 4795 mm:n pituisen ja 145 kg:n painoisen akselin sorvauksesta Heikometilta. Herra Skinnarin luona tasapainotuksessa ja yhden lavan oikaisussa käynyt potkurikin oli palautunut edellispäivänä takaisin sorvarille, joten sain senkin mukaani samalla kertaa. Potkuria oli täällä tarvittu malliksi, jotta akseliin sorvattu potkurin kiinnityskartio saataisiin varmasti tehtyä kerralla oikeanlaiseksi.

Sorvarin kanssa olimme päätyneet akselin kiinnityslaipan (kuva alla) kanssa sellaiseen ratkaisuun, että muokkaisimme ja käyttäisimme tähän tarkoitukseen vanhan akselin kunnossa olevaa osaa. Vanhojen pulttinreikien väleihin porattiinkin uudet reiät alennusvaihteen laipan pulttijaolle. Lisäksi laippa sai keskelle eräänlaisen kohdistusrenkaan, jotta akseli olisi helpompi keskittää oikealle paikalleen.

Kyseisen laipan on siis oltava irroitettavaa mallia, sillä potkurinakseli työnnetään vannasputken läpi perästäpäin paikoilleen ja vasta sen jälkeen voi itse laipan laittaa paikoilleen. Akselin etupäähän laipan sisälle jäävä kiinnitysmutteri tehtiin toivomuksestani edellistä isommaksi ja helpommin kiristettäväksi.

Todella läheltä potkurinakselia kulkeneeseen jäähdytysvesiletkuun jouduin tekemään tuollaisen mutkan (kuva alla). Letkua ja putkiklemmareita hankkiessa en uskaltanut luottaa Biltema-laatuun vaan käännyin asiassa Lappeenrantalaisen Tehohydro -yrityksen puoleen. Pohjaventtiilin ollessa auki tuon putken sisäpuolella kulkee nimittäin järvivesi ja vuodon tapahtuessa seuraukset voisivat luonnollisesti olla kohtalokkaita. Varmuuden maksimoimiseksi tiivistin rst-putken ja letkun liitokset vielä liimalla. Kuvassa näkyy myös uusi akseli odottelemassa kiinni laittamista.

Seuraavaksi jatkoin urakointia päivänvaloa vaativilla ulkotöillä, eli potkurin ja peräsimen asentamisella. Ennen kuin käymme käsiksi näihin operaatioihin, haluan tähän väliin vielä kertoa muutamia mielestäni mainitsemisen arvoisia asioita.

Menneen kesän seilattuamme ja monenlaisia sattumuksia Tähden kanssa jo koettuamme, tilanne oli Perinnelaivatelakalle saapuessamme edelleenkin se, että kaikkiin telakoinnissa vastaan tuleviin asioihin ja ongelmiin en etukäteen edes kuvitellut osaavani valmistautua. Kuten olen ehkä jossakin aiemmin kertonutkin, niin minulla on kyllä kokemusta edellisen pienemmän veneemme varsin kattavasta remontoinnista sekä talo- ja autoremonteista sun muusta, mutta ennen tätä en ollut koskaan edes ollut mukana, tällaisen vanhan teräsrakenteisen aluksen telakointipuuhissa. Juuri sen takia olikin mukava suorittaa kyseinen toimenpide tällaisessa yhteisöllisessä paikassa, jossa pääsisin itse tekemään kaikkea ja tutustumaan henkilökohtaisesti omaan laivaamme. Ja kuitenkin olisi tarvittaessa kaikenlaisia neuvoja ja myös apua helposti saatavissa. Aina joku osaisi kertoa, mistä tai keneltä sitä kulloiseenkin ongelmaan saisin.

Potkurinakseli toimikoon valaisevana esimerkkinä tässä asiassa. Kun oli selvinnyt, että akseli oli vaihtokunnossa, soitin alkajaisiksi muutamaan paikalliseen metallialan yritykseen. Ratkaisua ei kuitenkaan löytynyt, joten kysyin telakkamestarilta, mitä tahoja he ovat käyttäneet akselien sorvauksessa? Hän puolestaan neuvoi minua kääntymään tässä asiassa erään laivamiehen puoleen, joka puolestaan suositteli ja kertoi itsekin käyttäneensä Heikometia. Asia ratkesikin näin muutamassa tunnissa. Seuraavana päivänä telakalla käynyt ja akselin uusimisesta kuullut toinen laivamies puolestaan ideoi, että potkurinakseliin takapään laakeripesän sisälle tuleva ruostumattomasta teräksestä tehty, varsinaista akselia vahvempi, 75 mm:n holkki, kannattaisi jatkaa potkuriin asti. Näin tehden "ruostuvasta" raudasta tehdyn akselin ainoa suoraan veteen kosketuksissa oleva kohta saisi rst-pinnoitteen ja siis ruostesuojauksen. Kätevä, halpa ja toimiva idea, jota tuskin olisin itse kaiken muun hässäköinnin keskellä edes hoksannut ajatella. Tällä edellä kuvatulla tavalla kaikki viikon aikana vastaan tulleet yllättävät ongelmat ratkesivatkin ja joihinkin asioihin sain jopa tehtyä edellä kuvatun kaltaisia pieniä parannuksia.

Erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä jaettiin muutenkin koko viikon ajan laituriparlamentin toimesta auliisti. Ainakin minulle nämä antoivat hyvän mahdollisuuden omien ajatusten muodostamiseen ja selkiyttämiseen. Myös monenlaisia työkaluja, työvaloja, nostoapua, maalia, useiden eri tahojen yhteystietoja ja jopa moottorin varaosia sain viikon aikana ihmisiltä käyttööni. Kiitos niistä kaikista!

Mutta sitten taas takaisin telakalle. Yläpuolisessa kuvassa uusi potkurinakseli paikoillaan odottelemassa kiillotetun ja tasapainotetun potkurin kiinnittämistä. Potkuria paikoillaan pitävän kiilan ura ja akselin pieni kartiomaisuus näkyvät tässä hyvin. Mainitsemani rst-pinnoitus jatkuu siis tuolta laakeripesän uumenista aina potkurinnavan sisälle jäävään kiilauraan asti.

Seuraavassa kuvassa on potkurin lisäksi jo peräsinkin paikoillaan. Alkuviikosta epäonnistuneesta potkurinirroitusoperaatiosta viisastuneena voitelin akselin huolellisesti vesivaseliinilla ennen potkurin kiinnittämistä. Toiveissa onkin, että seuraavalla kerralla potkuri lähtisi tarvittaessa irti ilman Heikometin 60 tonnin prässiä ja messinginpalasta silmässä. Projektin etenemistä juuri sopivasti katsomaan tulleen hitsari Väisäsen kanssa väänsimme yhteisvoimin potkurinmutterin isolla jakoavaimella tiukasti kiinni. Aina kirimisen välissä naputtelin saamieni ohjeiden mukaan potkurinnapaa vasaralla, jotta se varmasti menisi kunnolla paikoilleen. Myös peräsimen paikoilleenasennuksessa sain apua paikalla olleilta. Ilman apua olisikin ollut todella työlästä saada näin painavia osia paikoilleen.

Laitoin laivamieskollegoiden suosituksesta myös rasvanipan peräsimen alapään voitelua tehostamaan.

Viimeinen telakalla vietetty perjantain-lauantain välinen yö vierähtikin sitten moottorin rihtauksen tekemisessä. Kyseessä on toimenpide, jolla moottori, vaihdelaatikko ja potkurinakseli asetetaan toistensa kanssa samaan ja mahdollisimman suoraan linjaan. Selkokielellä sanottuna akselin kiinnityslaippojen tulisi siis asettua vastakkain ja moottori ja akseli eivät saisi vääntää toisiaan mihinkään suuntaan. Akselin tulisi tämän jälkeen tietenkin myös pyöriä ilman värinöitä.

Valmistautuessani tähän yöhön olin hankkinut ketjuvantin ja ketjun oletettavasti noin 2500 kg painavan moottori/vaihdelaatikkoapaketin liikuttelemiseksi pukeillaan. Konehuoneen katossa on onneksi tätä toimenpidettä varten useita nostokorvakoita. Paikallisesta laakeriliikkeestä olin myös ostanut tuollaisia oikeanpuoleisia 0,1-0,5 mm:n rikkoja koneen paikan muutteluun.

Moottoripaketin kymmenen kiinnityspulttia löysytettyäni alkoikin monen tunnin mittainen hikinen urakka. Nostin koneen yön aikana ketjuvantilla vajaat parikymmentä kertaa ilmaan ja pikkuhiljaa kokeilemalla, eli sen alaslaskettuani välyksiä mittailemalla ja taas ylös nostamalla ja taas koneen asentoa muuttamalla, sain kuin sainkin sen lopulta mielestäni riittävän hyvään asentoon.

Lopputuloksena moottoripaketin takaosa alennusvaihteen kohdilta jäi noin 2 mm ylemmäksi kuin aiemmin ja koko paketti siirtyi hiukan paarpuuriin suhteessa laivan runkoon. Tämän muutoksen seurauksena akselin ja moottorin vastakkain kiristettävät laipat menivät kevyesti työntämällä ilman minkäänlaista voimankäyttöä tai vääntöliikettä toisiaan vasten.

Työtä ei yhtään helpottanut se, että Tähti oli telakkavaunun päällä normaalitilanteeseen verrattuna täysin väärässä asennossa perä alaspäin ja oikealle kyljelle kallellaan. Tällä normitilanteella tarkoitan tietenkin aluksen asentoa vedessä. Oman haasteensa aiheutti myös moottorin ja moottoripedin välissä tärinäeristeenä käytetty puu, joka luonnollisesti joustaa ja muuttaa muotoaan raskasta moottoria siinä päällä liikuteltaessa. Nuo yläpuolisen kuvan paksummat rikat paljastavatkin minkälaisia välilevyjä jouduin toivotunlaisen lopputuloksen saavuttamiseksi lopulta käyttämään.

Ajatuksenani on vielä jossakin vaiheessa ja luonnollisesti vesillelaskun jälkeen, tarkistaa heittokellolla akselista mittaamalla moottorin oikea asento. Tällä erää sain kuitenkin näin toimien Tähden ajettavaan kuntoon.

Lauantaipäivä toi vielä mukanaan muutamia hommia. Ensimmäinen niistä oli vannasputken täyttäminen vaseliinilla. Aika monta prässillistä sinne saikin painaa ennen kuin potkurinakselin laakerista alkoi rasvaa ulopäin työntyä. Keulapotkurin käyttökatkaisimen laitoin myös paikalleen, jotta sain todettua potkurin toimivan moitteettomasti ennen vesillelaskua. Wickströmin koekäytin myös pikaisesti. Ja huvivenekatsastuksenkin sain teetätettyä ystävällisen katsastusmiehen toimesta. Edellisenä iltana oli sopivan kierretapin puuttumisen vuoksi jäänyt potkurin kiinnityspultin lukitusruuvikin vielä laittamatta, mutta lauantaipäivän kääntyessä iltaan alkoi se, niin kuin kaikki muutkin hommat telakkapaikan siivouksia myöten, olemaan pikkuhiljaa paketissa...

Telakalla osa 1

Jo kesällä olin yhteydessä Kanavansuun perinnelaivatelakkaan Tähden telakoimiseksi vielä ennen jäiden tuloa. Omien yöunien varmistaminen lienee ollut yhtenä merkittävimpänä syynä tähän ratkaisuun. Näinhän ja tarkastinkin pikaisesti laivamme pohjan kuljettaessamme sitä rekalla Kajaanista Iisalmeen alkukesästä. Jotenkin kuitenkin tuntui siltä, että haluaisin vielä kaikessa rauhassa tutkia pohjan ja antaa myös jonkun kokeneemman kertoa mielipiteensä sen kunnosta.

Niinpä ajettuamme viikonloppureissumme päätteeksi Ruhasta Lappeenrantaan ja vietyäni muun miehistön junalle, ryhdyimme telakan väen kanssa toimiin Tähden saamiseksi ylös vedestä vielä ennen pimeän tuloa. Pientä suunnittelua aiheutti kalaraudan eli potkurin alapuolelta peräsimen alapään tueksi kulkevan palkin asettelu telakointivaunun päälle. En löytänyt aivan tarpeeksi hyvää valokuvaa, jotta olisimme saaneet varmuuden kuinka pitkälle kyseinen palkki Tähden alle perästäpäin ulottuu. Pelkona oli, että aluksen paino saattaisi kölin sijaan jäädä liiaksi tuon palkin varaan ja se saattaisi jopa vääntyä Tähden yli 22 tonnin painon alla.

Minun ei noviisina auttanut kuin luottaa tässä nostoasiassa perinnelaivatelakan ihmisten osaamiseen. Ja niin kävikin, että saimme aluksen telakoitua onnistuneesti heti ensimmäisellä yrityksellä, ilman sen suurempia kommervenkkejä. Tähti oli vedestä noustessaan juuri oikeassa kohdassa etummaisen telakkavaunun päällä. Vaunusta Tähden peräpäähän vedetyt sinkit pitivät huolen, että laiva nousi telakkavaunun mukana ylös. Pystyssä Tähden piti puolestaan styyrpuurin- eli oikeanpuoleista laitaa vasten oleva telakointivaunun tolppa, jota vasten alus tarkoituksellisesti laitettiin hiukan nojalleen ja johon se myös kiinnitettiin tiukasti ketjuvantilla.

Pimeys ehti lopulta laskeutua ennen kuin pääsin pohjan pesemisessä edes kunnolla alkuun. Yritin paremman puutteessa valaista työmaatani auton valoilla.

Aamulla heräsin innokkaana ilman herätyskelloa jo viiden aikaan tarkistamaan yöllisen toiminnan tuloksia. Ei näyttänyt pohja ihan toivotunlaiselta.

Onneksi yöilma oli pitänyt pohjaan kertyneen lian kosteana ja se lähtikin toisella pesukerralla helposti pois. Vesirajan kiersin vielä kertaalleen harjan kanssa ja lopputulos kello kahdeksan aikaan oli jo varsin kelvollinen.

Seuraavaksi oli vuorossa noin puolitoista tuumaa vahvan ja varmaan lähemmäs satakiloisen peräsimen irroitus. Paksun maalikerroksen alla olleet pultit lähtivä onneksi varsin helposti auki ja sain onneksi peräsimen maahan laskemisessa hiukan apua Tähden ahteriin virittelemältäni liinalta.

Puolenpäivän aikoihin neuvonantajanani potkuriasioissa toiminut Herra Skinnari vieraili telakalla. Olikin aikamoinen onnenpotku, että sain opastusta hänen kaltaiseltaan spesialistilta. Aikamme potkurinakselin hengenelämää pohdittuamme ja eri vaihtoehtoja puntaroituamme päädyin ratkaisuun vaihtaa koko akseli uuteen. Toinen ja minulle mahdoton vaihtoehto, olisi ollut akselin jättäminen ennalleen. Noin 2,8mm heiton oikaiseminen nelimetrisestä akselista sorvilla olisi todennäköisesti myös ollut lähes mahdotonta ja silloin olisi potkurinakselin melkein pyöreänä ja siis käyttökelpoisena säilynyt laakeripesä sekä talinauhaboksi pitänyt ehkä myös uusia. Ei siis oikeastaan ollut muita järkeviä vaihtoehtoja, kuin laittaa vanhan tilalle uusi samankokoinen akseli.

Päätöksen tehtyäni aloitin samantien soittelemaan konepajoille ja sorvareille, uuden akselin tekemiseksi. Ehdin ottamaan yhteyttä melkein puoleenkymmeneen paikkaan ja saamaan arvioita akselin valmistumisaikatulusta parista viikosta pariin kuukauteen, ennen kuin sain avun tilanteeseen eräältä telakalla laivoja harrastelevalta kaverilta. Hän neuvoi minut soittamaan lappeenrantalaisen Hannu Heimalan Heikomet yritykseen. Siellä nuori ja asiasta innostunut kaveri lupasi tehdä minulle uuden akselin parissa päivässä ja vielä varsin kohtuullisella hinnalla. Mikä parasta, häneltä sattui löytymään tarvittavaa 70mm:n akselia suoraan hyllystä.

Lupasin toimittaa koko vanhan kaksiosaisen akselin laippoineen ja potkureineen Heikomettiin seuraavaksi eli tiistaiaamuksi, jotta sorvari saisi itse ottaa tarvitsemansa mitat uutta akselia varten. Yläpuolisessa kuvassa näkyy vanhan akselin laipan irroittaminen ulosvetämällä toisen akselipätkän laipalla ja välissä olevalla hylsyllä. Laippa lähti irti helposti.

Sen sijaan ulkopuolella ei helposta ollut tietoakaan. Pari tuntia naputtelin moskalla saamieni ohjeiden mukaan potkurinnapaa ja yritin saada potkuria irtoamaan akselista ulosvetämällä, mutta tuloksetta. Potkuria ei myöskään päässyt kunnolla lyömään taaksepäin laakeripesän ollessa juuri parahiksi edessä. Otin koko akselia lopulta hiukan ulospäin antaen vasaralle lisää tilaa, mutta tulos oli aivan samanmoinen. Joka tapauksessa onnistuin tässä hommassa saamaan silmääni pronssin palasen potkurista. Olin juuri ottanut päästä rälläköidessä käyttämäni suojalasit ja ei todellakaan tullut edes mieleen, että vasaroidessa olisin niitä myös voinut tarvita. Niinpä näin aivan selvästi, kuinka jokin siru lensi suoraan silmääni turvottaen luomen ja saaden koko toisen silmän punoittamaan pahannäköisesti. Palanen taisi kuitenkin olla lopulta niin suuri, ettei se "onneksi" jäänyt silmään vaan vain teki jonkun naarmun sen pintaan.

Pimeys ehti taas laskeutumaan telakalle ennen kuin lopulta sain irroitettua akselin potkureineen päivineen. Ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa, kuin raahata koko paketti sellaisenaan sorvarille. Häneltä varmaan löytyisi työkalut potkurin irroittamiseksi. Illan päätteeksi turvonneella silmällä öljyisen ja märän telakkavaunun päällä kiipeillessä onnistuin myös tipahtamaan sillä seurauksella, että toiseen lonkkaani nousi puolikkaan tennispallon kokoinen patti ja vasemman käden nimetön ja keskisormi turposivat puolitoistakertaisiksi. Maanantaipäivän työt olivat kuitenkin tähän mennessä tehdyt lukuunottamatta peräkärryn hakua ja saunomista tuttavillani Lappeenrannan keskustasta. Nämä toimenpiteet suoritettiin sitten yhdellä silmällä, turvonneilla sormilla ja patti lonkassa. Vanha teoriani kuinka suksi ei luista ja hommat eivät koskaan suju, projektin ensimmäisenä päivänä, osoittautui taas kerran todeksi. Myönnän kyllä, että suuri alkuinnostus on varmaan myös osasyy päivän mininaisiin tapahtumiin.

Tiistai-aamun aloitin raahamalla noin parisataa kiloisen potkuri-akseliyhdistelmän yksinään peräkärryyn. Puolituntia siihen meni, mutta aikainen ajankohta tyhjällä telakalla ei oikein tarjonnut mahdollisuutta pyytää apua keneltäkään.

Vietyäni akselin sorvarille palasin Joutsenon dieselasennuksen kautta takaisin telakalle aloittaakseni keulapotkurin vaatiman tilan tekemisen keulahyttiin. Hitsaajaksi minulle suositellun Herra Väisäsen kanssa olin myös pitänyt suunnittelupalaverin maanantain aikana ja olimme sopineet hänen tulevan tiistai-iltapäivänä avukseni keulapotkurin tunnelin laittamiseksi alukseemme. Ai miksikö Joutsenon kautta? Saatte siihen myöhemmin vastauksen..

Päätin tosiaan jo aiemmin, että laittaisimme laivaamme tällä telakkareissulla keulapotkurin helpottamaan satamamanöövereitä. Seilailen varmaan tulevaisuudessakin yksin Tähdellä, kuten tein usein edelliselläkin veneellämme. Siinä hommassa keulapotkuri antaa varmasti pienen helpotuksen laituripuuhiin. Kokemukseni mukaan huvivenesatamat ja saarien kiinnittymispaikat ainakin meren puolella ovat usein niin ahtaita, että tämänkin kokoisella ja vaikeasti peruutettavalla aluksella ne jäävät helposti käymättä, ellei käytössä ole keulapotkuria. 

Asennushommiin liittyen olin myös todennut, etten edes ala kokeilemaan hitsaustaitojani aluksen vedenalaisiin osiin. Koko Tähden pohja on kyllä uusittu hitsaamalla 1950 luvulla, jottei pelkoa esimerkiksi niittisaumojen lämpeämisestä ja vuotamisesta läheltä hitsattaessa ole edes olemassa. Kuitenkin tuntui siltä, että näin on fiksumpaa. Sain siinä samalla myös hitsarin kokemuksen avukseni keulapotkurin paikan valinnassa.

Etuhytin lavereiden ja paneeleiden sahauksen jälkeen piikkasin painolastiksi valettuun betoniin reilun viiden senttimetrin syvyisen uran tunnelille. Vesirajan olin jo Ruhan saarella mittaillut sisäpuolelle ja minulle oli helpottavana tietona selvinnyt, ettei suurempi betonin porailu ollutkaan onneksi tarpeen.

Herra Väisänen teki tunnelin vaatimat reiät pienellä laikkakoneella minun samaan aikaan piikatessa ja toimiessa palonsuojajoukoissa sisäpuolella. Kuvissa näkyvät myös pienet keskelle tunnelin aukkoja molemmin puolin poratut reiät joihin työnnettiin harpiksi hankkimani 8mm rautatanko. Sillä piirrettiin ulkopuolelle jäljet 185mm:n tunnelin vaatimista aukoista. Melkoinen mittailu ja tarkistelu potkuritunnelin paikan määrittämisessä kuitenkin oli, vaikka vesirajan ja myös aluksen sivuttaissuuntaisen vaakasuoruuden olin jo etukäteen valmiiksi selvittänyt ja sisäpuolelle merkinnyt.

Keulapotkurin paikaksi valikoitui etummaisen laipion ja sen jälkeisen seuraava kaaren väli, jolloin saimme tunnelin mahdollisimman eteen ja kuitenkin syvyyden reilusti valmistajan minimiksi ilmoittamaa 185 millimetriä syvemmäksi. Tuo mitta oli ilmoitettu vedenpinnan ja tunnelin keskikohdan välille. Tähden tunneli asettui nyt 240-250mm:n välille. Myös tähän tunnelin paikanmäärityshommaan, sekä harpin valmistukseen sain ohjeita ja neuvoja telakan ystävällisiltä laivureilta.

Yllä putkea sovitellaan aukkoonsa. Putki hitsattiin ensin kiinni sisäpuolelta ja alla näettekin Hitsarin työssään.

Töissä hän on tässäkin vaikka hommia paiskitaankin tyylikkäästi makuuasennossa. Aivan joka paikkaan ei hitsauspuikko tästä huolimatta sisäpuolella ylettynyt, vaan noin 1/4 osa oli jätettävä hitsaamatta.

Ohjeiden mukaan keulapotkuri tulisi sijoittaa mahdollisimman eteen ja riittävän syvään, mahdollisimman suuren vääntömomentin ja työntövoiman saavuttamiseksi. Mittailinkin epäilevään tapaani vielä useampaan kertaan olisiko tunnelia kuitenkin saanut yhtään syvemmälle. Tässä kaarivälissä se ei hitsauksen vaatiman tilan ja putken alla betonin sisässä olevan rungon tukikaaren vuoksi olisi millään onnistunut. Jos taas tunneli olisi vääntömomentin kustannuksella siirretty yhtä kaariväliä taaksepäin olisi se ollut piikattava melkein 20 senttimetriä alemmaksi betonin sisälle, jotta hankkimani 150 cm:n mittainen putki olisi riittänyt laidalta toiselle. Nytkään putkesta ei jäänyt käyttämättä kuin noin 15 senttimetriä. Valmistajan antama putken alapuolen enimmäispituuskin olisi silloin ylittynyt roimasti. Ison piikausurakan lisäksi betonin sisältä olisi myös voinut tulla vastaan ties minkälaisia tukipalkkeja ja putken ympäri hitsaaminen ei olisi onnistunut millään ilveellä, joten valittu paikka oli varmasti laivan rakenteet huomioiden, paras mahdollinen.

Sisäpuolen hitsauksen valmistuttua siirryttiin illan jo hämärtyessä ulkopuolelle. Täällä putki hitsattiin molemmista päistä ympäriinsä kiinni laivan runkoon. Oli ilo seurata ammattimiehen rauhallista työskentelyä ja erinomaisen sauman valmistumista.

Haluan vielä tähän loppuun mainita, että olen kysynyt kirjoitelmassani mainituilta ihmisiltä ja tahoilta luvat heidän nimiensä julkituomiseen. On myös mukava jakaa hyvin työnsä tehneiden ihmisten yhteystietoja, jotta muutkin pääsisivät tarvittaessa nauttimaan heidän osaamisestaan. Jos tämä asia kuitenkin alkaa jotakuta vaivaamaan, niin eipä muuta kuin viestiä minulle osoitteeseen tahtilaiva@gmail.com niin korjaan tilanteen.