M/s Kianta

Tässä valokuva Viitostien varrella Ämmänsaaressa kuivilla talvehtivasta m/s Kianta laivasta, joka sattui juuri sopivasti miehistömme talvilomareissun varrelle. Sataman auraamattomaan autotiehen, erittäin kipakkaan pakkaseen ja epämääräiseen lomakiireeseen vedoten en lähtenyt kuvausreissulle aivan aluksen viereen, vaan tyydyin napsaisemaan otoksen autosta maantien laidalta. Ja sekös alkoi jälkeenpäin kismittämään.. Koskaan aiemmin en nimittäin ole kyseistä laivaa elävänä nähnyt ja sitten miestä laiskottaa tuolla tavalla. Olisihan se laadukkaampi kuva tehnyt paremmin oikeutta tällekin laivakaunottarelle! Toisaalta googlettamalla kuvia niitä tarvitsevalle kyllä löytyy..

Joka tapauksessa Kianta -laivan menneisyys alkoi pyörimään sattumuksen johdosta mielessäni. Muistin sen olevan jokseenkin värikäs, mutta vajaan viikon mittaisen lomareissun loppuun piti kuitenkin vartoa ennen kuin pääsin asiaan todenteolla syventymään. Tämä tapahtui kotoani löytyvän Jussi Kivisen mainion Höyryä Kainuun vesillä -kirjan avustuksella. Monennenkohan kerran kehun tätä opusta? Siinä aluksen kerrotaan olevan varkautelaisen Lehtoniemen Konepajan vuonna 1913 rakentama. Sen alkuperäiset mitat olivat 18,29 x 4,65m. Tähden kanssa saman ikäinen ja tuolloin nimen Uitto IV saanut alus toimitettiin paikkakunnalle osina ja koottiin vasta Suomussalmen kirkonkylässä Suomulan rannassa, josta tuli samalla sen, sekä myöhemmin vuonna 1920 saapuneen Jalon ja vuonna 1945 Hyrynjärveltä Kiantajärvelle siirretyn Hyryn laituri- ja telakointipaikka.

Hyryn olemme tavanneetkin Tähden matkoilla Saimaan puolella monta kertaa. Linkkiä niihin kohtaamisiin löytyy täältä. Huomioikaa samalla myös, että blogisivujen internet/tietokoneversion oikeassa laidassa olevasta valikosta löytyy tunnisteita, joilla löydätte helposti tiettyjä asioita tai vaikkapa aluksia käsittelevät jutut Tähtilaiva-blogista. Tunnisteiden kirjaisinkoko kertoo puolestaan siitä, kuinka usein kyseiseen asiaan on blogin sivuilla viitattu.

Osakeyhtiö Uittokalusto, joka laivan oli tilannut, oli asettanut sille seuraavanlaisia vaatimuksia. "Varppauskyvyn tuli olla kaksi yhdeksänkymmenen puomipuun lauttaa noin 30 metrin nopeudella minuutissa, mutta ei kuitenkaan yli 35 metrin. Ilman lauttaa ajaessa nopeuden tuli olla vähintään seitsemän solmua." Kauppahinnaksi oli sovittu 53 000 markkaa. Laiva oli valmistumisestaan eteenpäin kaikki kesät työntouhussa, lukuunottamatta vuotta 1915, jolloin se joutui seisomaan telakalla, kun Kiantajärvellä ei tuolloin uitettu. Seuraava kirjan mainitsemisen arvoiseksi nostama tapaus sille sattui 6-13. kesäkuuta 1918, jolloin Uitto IV asetettiin ilman erillistä korvausta saksalaisen sotapäälystön käyttöön. Kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen tiedusteluretki, joka liittyi tapahtumiin Vienan Karjalassa. Saksalaisten vaikutusvalta juuri itsenäistyneessä Suomessa oli ilmeisesti sen verran suuri, ettei tähän pyyntöön voitu vastata kieltävästi.

Vuonna 1921 Uitto IV:n nimi muuttui uittokalustoyhtiön "suuressa nimenmuutossa" ja se sai uuden nimen kotijärvensä mukaan. Aluksen tehtäviin tämä muutos ei kuitenkaan vaikuttanut sillä Kianta höyrysi tästä eteenkinpäin samoissa puuhissa, varpaten lauttoja aina vuosiin 1927-1930 asti, jolloin se jäi taas kuiville. Syynä oli tälläkin kertaa uiton vähentyminen. Maissa vietettyjen vuosien jälkeen töitä kuitenkin taas riitti ja seuraava mainittavat tapahtumat sattuvatkin sota-aikaan eli vuosiin 1939-1944.

Sotavuodet olivat Suomussalmen höyrylaivoille eli Kiannan laivueelle, kuten Kiannan, Hyryn, Jalon ja muutaman muun aluksen muodostamaa laivaporukkaa silloin tituuleerattiin, todella kiireistä aikaa. Kulkihan yksi Pohjois-Suomen tärkeimpiä huoltoreittejä Kiantajärven yli etelästä sen koillisosaan Juntusrantaan. Tämän Uhtuan suunnan joukkojen huoltoa hoitaneen vesitien kautta sanotaan parhaimmillaan kulkeneen jopa 200 tonnia tavaraa päivässä, tai paremminkin yössä, sillä ainakin jatkosodan alkaessa vuonna 1941 saksalaisten sotilaiden kerrotaan lastanneen aina päiväsaikaan neljä proomullista tavaraa (elintarvikkeita, hevosille rehuja, aseita) valmiiksi, jotka sitten ilmavaaran takia yöaikaan hinattiin Juntusrantaan. Kiantajärven pääväylä ei kuulema milloinkaan ole ollut niin hyvin reimareilla ja linjaloistoilla merkitty kuin sota-aikaan!

Puolustusvoimien käyttöön vuokrattujen laivojen tarpeellisuudesta ja käyttöasteesta kertonee sekin, että vuoden 1943 purjehduskautena (6.6-17.11) Kianta teki järven yli yhteensä 97 matkaa. "Konepäiväkirjasta voidaan laskea, että laivan kone kävi tuona aikana joka päivä keskimäärin 11 tuntia, heinäkuussa jopa 14 tuntia päivässä, vaikka oli myös huoltopäiviä, kuorman odottelua ja muita sellaisia aikoja, joina kone ei käynyt."

Joitakin sattumuksia/vahinkojakin Kiannalle tietenkin tapahtui. Syyskuussa 1943 täräytettiin esimerkiksi kivelle sillä seurauksella, että mastossa ollut lyhty putosi täkille ja särkyi. Viikkoa myöhemmin hinauksessa ollut ruokatarvikkeilla lastattu proomu upposi. Syynä oli tuulinen sää ja proomun ravistunut yläosa, joka päästi vettä lävitseen. Kolmannella kerralla hiukan myöhemmin samana syksynä mentiin Juntusrannan lähellä väylän mutkassa matalikolle, kun ruorimies ei saanut jonkin rakennevian takia peräsintä kääntymään. Lauhduttajan vedensaanti estyi rannan liejun takia ja tulipesässä olleet puut jouduttiin kiireesti heittämään järveen, jottei kattila räjähtäisi. Tässä rytäkässä Kiannan pohjaan tuli myös painuma ja potkuri vääntyi.

Jonakin sotakesänä alusta useana vuonna kipparoinut Eino Kela nukahti myös ruoriin. Aamuyöstä neljän aikaan tömäytettiin hänen kertomansa mukaan Juntusrannan suuntaan ajettaessa Kapustaniemen rantaan ja jäätiin kiinni. Männynoksat olivat kuulema tällöin aivan ruorihytin edessä. Lähellä Uittoyhdistyksen ajossa ollut Jalo saatiin kuitenkin herätettyä yöpuultaan apuun ja se veti Kiannan irti rannasta. Myöhemmin moottoriveneellä vastaan tulleelle kompanianpäälikölle tapahtuneesta ei kerrottu silloin, eikä myöhemminkään.

Ja entäpä muut sota-aikaan liittyvät vahingot.. Kianta selvisi sodista uppoamatta, mutta Talvisodassa sen perään vesirajan alapuolelle oli kuitenkin osunut kranaatti. Onneksi alus oli tuolloin telakalla talvehtimassa. Esimerkiksi Jalon ja paikallisen kuuluisuuden Harakka-Antin s/s Kainuun saksalaiset sen sijaan vetäytymisvaiheensa aikana upottivat ja Hyryn ampuivat tykillä Hyrynjärven pohjaan. Luultavasti Kiantakin olisi kokenut saman kohtalon ellei laivan miehet itse oma-aloitteisesti olisi piilottaneet sitä järven itäpuoliseen Myllylahteen ja siellä edelleen Kuvelahden lounaisrannalla olevaan pikku poukamaan.

Kun sotakirveet oli haudattu, Kianta jatkoi rauhallista varppaamistaan. Vuonna 1949 sattui kuitenkin niin, että jo talvisodassa kertaalleen tuhoutunut kirjailija Ilmari Kiannon uusi Turjanlinna syttyi palamaan. Kiantaa tarvittiin sen sammutustöihin ja Päälikkö Viljo Jäntti onkin muistellut tapausta seuraavasti: "Ootettiin niitä (palokunnan miehiä), ja pianhan niitä tuli. Sinne laivan perälle muutaman ruiskun toivat, ja ajettiin sinne Turjanlinnan luo. Laiva käännettiin siinä ankkurissa perä maalle päen, ja siitä ne rupes työntämään sitä vettä, van seehän oli jo melekein palanu. Kianto istu siellä puun juuressa ja ihmetteli, että pallaa se nyt Tietäväisen temppeli."

Seuraavaksi kirjassa kerrotaan Kianta -laivalle 1950-luvulla sattuneesta karilleajosta. Kevään ensimmäisellä matkalla Saarijokisuulle ajettiin karikkoisessa Saariperässä reilua vauhtia kivelle ja laiva sai vuodon. Täyttä vauhtia lähdettiin tämän jälkeen paluumatkalle. Vettä pumpattiin koko ajan pois, mutta silti vuodon saanut halkopoksi alkoi täyttyä ja sen sisältö oli mätettävä ulos. Jalonniskaan päästyä laiva kallistettiin Hyryn ankkurikoneen avulla melkein kyljelleen ja reikä saatiin näkyviin. Siellä huomattiin, että törmäyksen voimasta katkennut tuuman vahvuinen niitti oli syynä vuotoon.

Vuonna 1975 Kianta katsastettiin moottorilaivana ja otettiin matkustajaliikenteeseen. Sen hommana on siitä lähtien ollut matkailijoiden kuljettaminen Ämmänsaaren laiturista Turjanlinnaan ja Niettusaareen, jossa puolestaan sijaitsi aikoinaan Suomussalmen kirkkoherrana toimineen Kiannon isän August Benjamin Calamniuksen omistama kalamaja. Nykyisin siellä taitaa olla jäljellä enää joitakin Kiannon aikaisia rakennuksia tai niiden perustuksia. Tähän matkustaja-alusaikaan, tai oikeastaan sen alkamista edeltävään vuoteen liittyy vielä sellainen tieto, että itse Urho Kekkonen vieraili elokuussa 1974 m/s Kiannan kyydillä Niettusaaressa Ilmari Kiannon haudalla ollessaan paikkakunnalla kirjailijan patsasta paljastamassa. Toinen Höyryä Kainuun vesillä kirjassa kerrottu tapaus näiltä myöhemmiltä ajoilta on Kiannan uppoaminen Ämmän voimalaitoksen johtokanavaan tammikuussa 1998. Sen aiheutti kanavassa ollut kivi, joka vedenpinnan laskiessa ylsi hankaamaan aluksen pohjaan kaksi pientä reikää. Laiva ilmeisesti saatiin tämän jälkeen kuitenkin pian nostetutksi ja ennen seuraavaa kesää se kulki taas entistä ehompana omalla tutulla reitillään.

Pari vuotta sitten Kianta sekä sen liiketoiminta taisi olla myynnissä. Ainakin muistelen niin.. Miten sen homman kanssa lopulta kävi, ei ole tiedossani? Toivottavasti risteilyt kuitenkin jatkuvat edelleen. Joka tapauksessa alus on mielenkiintoinen ja varmasti myös vierailemisen arvoinen kohde Pohjois-Suomessa liikkuville. Mielenkiintoinen oli toki myös tämä kirjalliseen aineistoon perustunut historiallinen nojatuolimatka! Tuskin laivaharrastusta mukavamminkaan voisi talven aikana edistää!

Ensimmäistä kuvaa lukuunottamatta muut jutun kuvat ovat Jussi Kivisen Höyryä Kainuun vesillä -kirjan antia. Jos niiden esilläolo tässä jutussa aiheuttaa jollekin pahaa mieltä niin viestiä voi laittaa osoitteeseen: tahtilaiva@gmail.com Kyseistä kirjaa voi puolestaan tilata itselleen ainakin täältä.

Tie vie ylävesille.

Työnteon aiheuttama veneilytauko tuli lusittua ja palasimme takaisin Tähdelle. Mukaan oli tarttunut veneilyinnon ohella myös suuret kassit ruokaa ja vaatteita sekä tietenkin kansien pinnoittamisessa tarvittavat loput maalit Röysköltä Joutsenosta. Eihän sitä nyt ilman harrastusvälineitä osaisi edes lomailla! Tarkoitus oli ensitöiksemme, vielä ennen lähtöä, kaapia aluksen vihreät täkkipellit puhtaiksi vanhoista maaleista ja ruosteesta. Tällä vältyttäisiin suuren työkalumäärän, esimerkiksi kulmahiomakoneiden, kompressorin yms. mukana kuljettamiselta. Ei liene vaikea uskoa, että tätä operaatioita säesti totutusti kova tuuli ja vesisade, joista jälkimmäinen oli onneksi seuraavana aamuna lakannut.

Päivä oli myös aurinkoinen ja jäljelle jäänyt tuuli oikeastaan enemmän auttoi kuin haittasi meitä, lakaisemalla kansilta osan sinne kertyneestä maalipölystä pois. Täkkipellin ja sen ulkolaidassa olevan putken sauman puhdistus oli vielä tänään tehtävälistalla. Aivan kuten kaikkien kansipeltien uusi, mutta onneksi varsin nopea läpikäyminenkin. Vaikka olin ehtinyt edellisenä päivänä kiertää ne kauttaaltaan läpi niin Annitrolia ei ollut illalla voinut kansille levitellä, sillä sade olisi vienyt sen samantien järveen. Tästä syystä kaikki maalittomiksi puhdistamani paikat olivatkin ottaneet pienen pintaruosteen kaunistuksekseen, joten eipä ollut taaskaan tarjolla mitään muuta vaihtoehtoa.

Ennen kuin aloitin nämä hommat, rälläköin kuitenkin vielä vanhat, ilmeisesti aluksen kyljellä törmäyssuojina korjausalusaikana olleiden autonrenkaiden kiinnitykseen tarkoitetut, lenkit pois haittaamasta kansien puhtaanapitoa. Nyt pitäisi puiden lehdet ja muut roskat saada kohtuudella pestyä pois täkkiä ruostuttamasta. Parantelin myös samalla vesien poispääsyä kansilta madaltamalla muutamia täkkipeltien ja vedenpoistoreikien hitsaussaumoja. Jo mainitsemani ulkolaidan putken ja kansipellin hitsaussauman puhdistamiseen käytin pienen kulmahiomakoneen palmikoidulla teräsharjalla myös varsin paljon aikaa. Se on nimittäin paikka, mihin ruoste kannessa varmimmin iskee. Tämän työvaiheen lopulla vuosi sitten hankkimani ja jo jonkin aikaa erikoista ääntä pitänyt Boschin kulmahiomakone otti myös lopulta lopputilin ja muutti kaikkien laivaremonteissa menehtyneiden sähkötyökalujen hautausmaalle. Rauha hänen sielulleen!

Yksi kannen noin kymmenestä kiinnityslenkistä.

Tässä on käynnissä kumiveneen roikotuksessa vääntyneen taavetin oikaisu.

Tunnustettakoon myös tässä, että ajatukseni oli ollut puhdistella varsinkin salmiakkikuvioiset kansipellit vielä nyt tehtyäkin huolellisemmin, mutta miehistöäni armahtaakseni yritin etsiä niistä tähän hätään vain pahimmat paikat ja jatkaa hommissa joutuisasti eteenpäin. Suunnitelmissa oleva kesälomareissumme alkoi nimittäin pikkuhiljaa painaa todenteolla päälle. Nostettakoon tässä myös mitä nöyrimmin kipparinhattua koko muulle Tähtimiehistölle, sillä niin joustavasti ja urhollisesti he ovat suhtautuneet tunti- ja päiväkausia jatkuneeseen rälläkän laulatukseen sekä ajoittain sisätiloihin tunkevaan pistävään maalinhajuun!

Yksi yö meidän siis piti vielä viettää Niskalammilla ennen kuin Wickström hörähti taas iloisesti tulille (417,5h). Mukanamme tuomamme 60 litraa polttoainetta oli myös ennen lähtöä lurautettu Tähden tankkiin ja vielä kerran oli pyörähdetty hankkimassa Biltemasta lisää "laadukkaita" kohokytkimiä harmaavesien pumppukaivoon. Tähdelle tullessamme oli viikko sitten vaihdettu nimittäin aivan itsekseen haljennut ja sen kansiosa lennähtänyt alapuolisessa kuvassa näkyvään paikkaan. Itse kytkimen saimme vaihdettua onneksi takuuseen ja asiasta viisastuneina ostimme myös yhden vastaisuuden varalle. Harmi, kun tähän hätään ei löytynyt mistään kelvollisempaa tuotetta. Motonet myy nimittäin aivan samaa laitetta ja vielä euroa kalliimmalla.

Liikkeelle päästyämme ajelimme ensialkuun suorinta tietä Puumalaan. Saavuimme sinne myöhään illalla ja satama olikin jo ehtinyt vaipua yöunilleen. Septin tyhjennys ja tankkaus päätettiin siitä syystä jättää seuraavaan aamuun.

Ai että kun vastamaalattu korsteeni kiiltää mukavasti!

M/s Pelle.

Iltapuhteena pelailtiin kuitenkin hetki rannassa ja ihasteltiin samalla laiturissa ollutta ja Viaporista eli Suomenlinnasta asti saapunutta pientä Notre Dame -hinaajaa. Aluksesta voisi sanoa, että sen upea puurakenteinen ja hiotuilla laseilla viimeistelty ajohytti oli aivan kuin kaiken muun hienouden kruununa. Myös rovin ja kansirakenteiden tummat värisävyt sekä suuri hinauskoukku tekivät meihin vaikutuksen ja tovin aluksen vierellä laiturilla näkemästämme nautiskelimmekin. Harmi kun se aamulla ehti ottamaan potkurin alleen ennen kuin ehdimme käymään omistajien juttusilla.

Hyry, Notre Dame ja Tähti Puumalassa. 

S/s Wenno. 

M/s Tyrsky ja Vorokki.

Meidän matkamme jatkui myös kohti pohjoista. Valitsimme syväväylän sijasta läntisemmän Sulkavan ohitse kulkevan reitin. Ilma vaikutti otolliselta maalauspuuhiin, joten miehistö valjastettiinkin pian ruorimiehen paikalle ja kippari siirtyi konttailemaan pitkin kansia. Styyrpuurin täkkipeltejä oli ehditty pohjamaalata vasta keulasta puoliväliin laivaa, kun innokkaita jungmanneja alkoi vapaaehtoisesti ilmoittautua myös maalaustehtäviin ja niinpä vuoroa telan ja pensselin varressa hetkisen päästä vaihdettiin. Työttömäksi jääneen kipparin tehtäväksi jäi tämän jälkeen ainoastaan ohjeistaminen, jota tehtiin vuoroin sillalla, vuoroin kansilla. Sulkavan Linnavuori ohitettiin tällä kertaa varsin erikoisesti edellä kuvatun maalausurakan pyörteissä. Myöhemmin Vekaran lossin sivuutettuamme jatkoimme vielä tovin verran matkaa aina Tuohiluotoon asti (428h). Sinne saapuessamme olivat enää paapuurin puoleiset täkkipellit maalaamatta.

Rantauduttuamme oli tarkoitus jatkaa maalauspuuhissa eteenpäin, sillä varsinaista pohjamaalia oli vielä runsaasti jäljellä. Kovetinpurkistä näkyi kuitenkin pohja huolestuttavasti. Sekoitusastiaan oli kuitenkin ehditty ennen tätä havaintoa jo kaataa molempia aineita, joten päätin nerokkaana - sen enempää asiaa miettimättä - laittaa jatkoksi pintamaalin kovetinta. No siihenhän lennähti samantien paikalle savolainen Supermies eli Vituiksmän! Ainekset nimittäin paakkuuntuivat sillä silmän räpäyksellä sekoitusastiaan eikä mitään ollut enää tehtävissä. Eli huomio huomio.. Pintamaalin kovetin EI toimi pohjamaalille!!

Hetkisen tilannetta kirottuani päätin ottaa ajatuksia virkistävän lonkeron ja siirtyä grillimestariksi Tähden sivulla olleen pienen rantakallion laelle. Olimme muuten kokeilleet tänne saapuessamme kiinnittää aluksemme kylkikiinnityksellä samaisen jyrkästi veteen laskevan kallion länsisivulle, muttemme saaneet puisia viilareita aseteltua tarpeeksi hyvin kallion ja Tähden väliin. Vaikka nyt oli tyyntä niin seuraavaksi aamuksi oli luvattu heikkoa lännenpuoleista tuulta ja kuten varmaan ymmärrätte, niin emme missään nimessä tahtoneet herätä kallion ja raudan kohtaamisesta aiheutuviin ääniin.

Tuohiluodossa hajosi taas yksi Bilteman kohokytkin. Ilmeisesti huonosti tehdystä liimasaumasta oli päässyt vettä kapistuksen sisälle. Tästä johtuen varalla olleen kytkimen saumat tiivistettiin liimalla ennen sen käyttöönottoa.

Illalla muiden mentyä nukkumaan oli kipparin mieli leppynyt sen verran, että kaikki täkkipellit maalattiin ensimmäistä kertaa vihreällä. Täkin vasen puoli jäi siis näin ollen vaille pohjustusta. Myöhemmin sitten nähdään kuinka maali siellä pysyy. Neljä tuntia taisi tämä maalin katkuinen ja kesäisen käen kukunnan säestämä kierros kansilla kestää.

Jälleen Saimaalla

Niin siinä vain taas kävi, että laivallamme viettämämme kesäloma alkoi taas kerran lähetä uhkaavasti loppuaan. Tästä johtuen oli Tähtikin siirtynyt puolentoista kuukauden merireissun päätteeksi takaisin Saimaan aalloille. Ensimmäisen yön, joka vietettiin Mälkiän sulun liepeillä vanhassa kanavakaivannossa, jälkeen oli tarkoitus ajella vielä loman lopuksi reilu viikon kierros eteläisellä Saimaalla. Sen lisäksi, että tämän manööverin myötä oli tarkoitus päästä uimaan levättömiin ja lämpimiin melkein parikymmen asteisiin järvivesiin, kuului tavoitteisiimme myös muutaman tutun laivan yhyttäminen. Koska olin ajellut meritaipaleen ja kanavan Loviisasta Mälkiään yksikseni otti myös muu miehistö oman paikkansa aluksen vahvuudessa tässä vaiheessa.

Mälkiän sululta lähtöä tehtäessä taaksemme ilmestyi AHT3 niminen rahtialus.

Kuten jo Sissin muistio-juttua edeltävässä reissujamme koskevassa päivityksessä kerroin, tutustuimme tässä vaiheessa myös Saimaan kanavan suunnittelu- ja rakennusvaiheista kertovaan museoon. Vasta sen jälkeen lähdimme matkaamaan kohti seuraavaa etappiamme Puumalaa ja siellä vuosittain järjestettäviä Siltakemmakoita. Tulisipahan näin loman loppumetreillä koettua vielä annos "aitoa" Saimaan rantojen festaritunnelmaakin, josta olin etukäteen kuullut vain villejä huhuja.

Odotimme tosiaankin viimeiseltä lomaviikolta kesäisiä kelejä, mutta kuten usein käy, ei sellaisista ollut tietoakaan suunnatessamme Päihäniemen ohi kohti pohjoista. Tuuli yltyi yltymistään kohotellen samalla meitä keinuttelevaa aallokkoa ja kääntyessämme Huuhanselällä Kutveleen avokanavan eteläpuolella pois väylältä, nosti kylkeemme puhaltava lounaistuuli tuulimittarin lukemat peräti kahteentoista metriin sekunnissa.

Alli ja Halli Saimaan kanava suulla menossa luultavasti kohti Kaukaan tehdasta.

Huuhanselkä ja Peräsaari.

Kävimme ensialkuun jo viime vuodelta tutun Peräsaaren suojissa katselemassa itsellemme yöpaikkaa. Ankkuriin lahdukan keskelle emme ajatelleet edelliskerran tavoin kuitenkaan jäädä, joten vaihtoehdoiksi jäi keulan ajaminen rantaan tai kyljen kiinnittäminen kallioon. Ensimmäinen olisi jättänyt meidät rannan mataluuden takia kauaksi kuivasta maasta, joten siirryimme suoraan toiseen vaihtoehtoon. Se taas alkoi tuulen takia tuntumaan hiukan liian riskaabelilta, joten kymmenminuuttisen paikalla pyörittyämme jatkoimme matkaa.

Kansimies ankkuripelin kimpussa.

Ankkuripaikalla Saunalahden pohjukassa.

Ratkaisuksi löytyi Kyläniemen pohjoispuolinen Saunalahti. Ajoimme varovaisesti aivan kyseisen lahden pohjukkaan, josta löysimme ankkurointiin juuri sopivan alle kolme metriä syvän ja suojaisen hiekkapohjaisen kohdan. Heti kun ankkuri oli laskettu leimahtivat liekit saunan kiukaassa ja lankonki käännettiin hyppylaudaksi takakannelle perustettavaa uimakeskusta varten. Kyläniemen korkeat puut tyynnyttivät tuulen rannan lähellä lähes olemattomaksi ja tuntia aiemmin alkanut vesisadekin loppui juuri sopivasti meidän mennessä hetkistä myöhemmin uimaan. Tällä kertaa vesi taisi olla lämpimämpää kuin ilma.

M/s Helga tuli vastaan Hätinvirran pohjoispuolella.

Näin vietettiin ilta Saunalahdessa. Aamulla puhdistelin taas kerran harmaat vetemme ulos pumppaavan kaivon sekä siellä olevan sihdin. Niiden putsaus on suoritettava noin viikon välein Tähdellä asuttaessa, sillä tiski- ja muiden pesuvesien mukana kaivoon kertyy kaikenlaista töhkää, joka puhdistamattomana alkaa haista. Täkit ja kyljet pesin myös aluksen juhlakuntoon saattamiseksi sekä merellä roiskuneiden suolavesien poistamiseksi. Sitten lähdettiinkin taas jatkamaan matkaa kohti Puumalaa.

Meillä oli etukäteen tiedossa, että satama saattaa olla Kemmakoiden aikaan varsin ruuhkainen, joten olimme varanneet sieltä itsellemme paikan. Kaksi yötä sähköllä maksoi hurjat 133 euroa, mutta toisaalta kyseinen viikonloppu lienee vuoden ainoa, jolloin paikoista voi oikeasti saada kunnolla tuottoa. Syytä minkäänlaiseen pahastumiseen ei siis tässä asiassa todellakaan ollut, vaikka hinnan kuuleminen yhden tyhjän lyönnin sydänkäyrässä varmaan aiheuttikin.

M/s Hyry.

Iltapäivä ja ilta meni miehistöllä musiikkia kuunnellen ja laiturin värikkäitä tapahtumia seuraillen. Yöllä paikallinen nuoriso selvitteli laivamme vieressä välejään todella kovaäänisesti ja vaikkei fyysiseen väkivaltaan taidettu onneksi turvautua, käyttivät he henkistä senkin edestä. Yön muistona löytyi Tähden kansilta seuraavana aamuna myös melkoinen määrä nuuskaa ja tupakantumppeja, josta emme suurestikaan ilahtuneet. Muutamat rohkeat juhlijat miehistö joutui myös hätistämään pois reelingiltä istumasta.

Seuraavana tihkusateisena päivänä järjesteltiin paikkoja aluksen sisällä ja nostettiin juhlaliput mastoon festivaaliristeilyä silmällä pitäen. Olimme nimittäin sopineet käyttävämme tuttaviamme parituntisella ajelulla, jos vain kelit sen mitenkään sallisivat. Juuri sopivasti kello 15.00 jälkeen aurinko vääntäytyikin esiin pilvenraosta ja tuuli alkoi tyyntyä. Kymmenhenkisen porukan kiivetessä tuntia myöhemmin partaan yli täkille, keli olikin paras mahdollinen. Ilman lämpötila 23 astetta, vesi 19 ja tuuli alle 2 m/s.

S/s Antero.

Joku haastetta aiheuttava tekijä pitää kuitenkin aina olla ja tällä kertaa se oli paria tuntia aiemmin taaksemme parkeerannut vuonna 1924 Lehtoniemen telakalta valmistunut upea s/s Antero. Eväskonttinsa kanssa se nimittäin teki laituripaikaltamme poistumisen sekä sinne palaamisen virtaavassa Puumaalansalmessa varsin haastavaksi.

Lähtiessämme vedätin springillä perän noin 60-70 asteen kulmaan laituriin nähden, jotta varmasti lähtisimme tarpeeksi ulos peruuttaessamme. Vaikka käytin köyden irroitettuamme konevoimaa kunnolla taaksepäin niin silti Tähti pyörähti virran vaikutuksesta samansuuntaisesti Ilma-proomun viereen kokka vastavirtaan osoittaen. Välimatkaa oli kuitenkin onneksi reilusti, eikä minun tarvinnut kuin kääntää ruori keskelle ja laittaa käskynvälitin eteenpäin, niin olimme turvallisesti matkalla.

Tähtiristeilymme suuntautui Puumalan pohjoispuoliselle Haapaselälle, jonne saavuttuamme katselin vain syvyyden puolesta sopivan kohdan ja sammutin koneen. Aurinkoinen ja täysin tuulettomaksi muuttunut iltapäivä oikein helli meitä matkalaisia. Edes ankkuria ei tarvinnut laskea, vaikka vietimme noin tunnin takakannella lettukahveista ja uinnista sekä tietenkin saunasta nautiskellen. Kaiken huipuksi huomasin ympäristöä tarkkaillessani norpan pään ilmestyneen muutaman sata metriä eteläpuolellamme olevan punaisen lateraaliviitan lähettyville. Siitäkös riemu repesi! Monet risteilyporukkamme jäsenistä olivat nimittäin ensimmäisiä kertojaan Saimaalla ja heti he pääsivät iloitsemaan tällaisesta näystä. Kiikarit olivatkin kovassa käytössä norpan noustessa aina vain uudelleen pintaan hengittelemään ja tarkastamaan ympäristön tilannetta.

Kaiken tämän jälkeen oli lopulta kuitenkin aloitteva paluumatka. Leppoisalla seitsemän solmun myötävirtavauhdilla putputtelimme takaisin Puumalaan. Ilta alkoi viilenemään ja tuulenhenkikin virisi uudelleen aiheuttaen jopa pientä ruuhkaa lämpimässä ajohytissä. Satamaan saapuessamme haasteena olikin sitten viisitoista metrisen Tähden parkeeraaminen virtaavassa vedessä Anteron eväskonttia väistäen takaisin alle 19 metriseen väliin.

Mietin paluumatkalla kuvioita hiukan etukäteen ja olin suunnitellut ajavani reilulla vauhdilla ja suht' jyrkässä kulmassa lähelle laituria ja etupuolellemme jäävän veneen perää ja potkaisevani sitten ruori äärimmilleen oikealle käännettynä perän laituriin. Näin teinkin runsaan katsojajoukon kerääntyessä samaan aikaan laiturille. Edellämme laiturissa olleen veneen Rouva tuli myös heidän veneensä uimatasolle ikäänkuin ottaakseen vastaan Tähden keulan, jos jarrutukseni sattuisi menemään pitkäksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka kokka kävikin häntä härnäämässä vain vajaan puolen metrin päässä.

Hiukan pehmensin kyljen osumista laituriin keulapotkurilla, mutta muuten senkin käyttö oli tarpeetonta. Minun pitäessä Tähteä tämän jälkeen koneella paikoillaan, kannella olleet vieraamme nousivat katsojien väistäessä laiturille laittamaan köytemme pollareihin. Edellämme olleen veneen kippari tuli myös samantien juttusilleni kehumaan tyylikästä rantautumista. Myös joku höyrylaivan miehistöstä kävi huikkaamassa, että "eihän meidän rantautumiseen lupaamaamme apua edes tarvittu, kun se meni noin hienosti!".

Ja hienosti se tosiaan menikin. Myönnän, että oikein onnitelin itseäni onnistuneesta suorituksesta samalla, kun hyvin menneen parkeerauksen ja risteilyn merkiksi käteeni tuotu kylmä "ankkuriolut" jo maistui suussa kovin.. kovin hyvältä! Kyseessä oli varmasti yksi lyhyen laivamiesurani haastavimmista rantautumisista.

Iltaa jatkettiin tämän jälkeen festivaalitunnelmissa ja vasta seuraavana iltapäivänä laiturin jo ympärillämme tyhjennyttyä suoritimme seuraavan peliliikkeemme. Se sisälsi normaalien lähtövalmisteluiden lisäksi myös tankkauksen, septin tyhjennyksen ja käyttövesisäiliön täytön. Viimeksi mainittu varmaan kiinnittää huomionne, sillä järvellähän suihkuun ja tiskaukseen tarvittava vesi otetaan lähes poikkeuksetta suoraan järvestä. Olimme kuitenkin kesän merireissumme aikana huomanneet siitepölystä johtuvan ja ajoittain esiintyvän ihoallergian vähentyneen porukassamme säiliövettä käytettäessä. Silläpä olimmekin päättäneet jatkaa vesijohtoveden käyttöä jatkossakin myös järvivesissä liikuttaessa.

Tässä vielä muutamia otoksia pari päivää kestäneeltä Siltakemmakka-pysähdykseltä.

Saimme lähtöpäivämme aamuna suureksi iloksemme kutsun tulla tutustumaan s/s Anteron todella upeaan konehuoneeseen.

Tämä ei kommentoimalla parane. Katsokaa kuinka kaikki on just eikä melkein..

Rokansaari oli tämän jälkeen seuraava kohteemme. Se kun oli jäänyt aiemmilla reissuilla tutkimatta. Hämmästys oli suuri, kun saaren ilmeisen suuresta suosiosta huolimatta paikalla ei ollutkaan muita meidän kiinnittyessä kyljestä laituriin. Vasta rantaan kävellessämme huomasimme kylkikiinnityksen olevan täällä kiellettyä, minkä kyllä hyvin ymmärtää, sillä länsituuli pääsee lähes esteettömästi puhaltamaan pohjoisen suuntaan osoittavaan laituriin. Suurempi ja painavampi alus aiheuttaa tällöin sille melkoiset vääntömomentit.

Tästä johtuen käynnistin Wickströmin vielä hetkisen perästä uudelleen. Siirryimme oman pituutemme verran eteenpäin ja työnsi keulan kiinni pehmeään rantahiekkaan. Ennen kuin saimme sivutuulen puhaltaessa muokattua paikkamme mieleiseksi pyöräytin vähän myös keulapotkuria. Tästä oli seurauksena kaiken sillä kohdalla pohjassa olleen korsisilpun imeytyminen potkuritunneliin. Ennen kuin tajusin asian, ehdin jo ihmetellä, miksi keulapotkurin ääni kuulostaa jollakin tapaa erilaiselta? Suurempaa vahinkoa tapauksesta ei onneksi tainnut kuitenkaan tulla, vaikka alkuun epäilin potkurin jotenkin vioittuneen.

Rokansaaren kahvila, joka ei ollut käyntimme aikana auki.

Tämän sattumuksen seurauksena tulin myös taas kerran palanneeksi minua kovasti pari vuotta takaperin mietityttäneeseen ns. "ikuisuus"aiheeseen eli keulapotkurin tunnelin paikkaan. Vaikka sen laittaminen vielä syvemmälle lisääntyneen voiman ja pienentyneen jäätymisherkkyyden takia olisi ollut viisasta, olisi se tällaisissa olosuhteissa manöveeratessa vielä nykyistäkin herkempi ottamaan sisäänsä kaikenlaista moskaa. Kuten olen jo varmaan moneen otteeseen kertonut, putken hitsaukset sisätiloissa olisi myös silloin olleet ympärillä olevan painolastibetonin takia huomattavasti hankalemmin toteutettavissa jne jne..

Ehkä olisi vain viisainta lopettaa turha vatvominen ja päättää se tässä seuraavaan kommenttiin. Tällaiset asiat ovat aina kompromisseja! Kaikkia hyviä puolia ei vain remonteissa ja rakentelussa voi millään saada sullottua aina samaan pakettiin. Lohdutuksen sanana voi myös vielä mainita, että "onneksi" jokaisella rakentelijalla vaikuttaa olevan samanlaisia ristejä kannettavanaan.

Joku pieni varppaajarunkoinen alus ajeli Rokansaaren ohitse, mutta sen nimi ei jäänyt muistiin.

Vuorokauden mittainen pysähdys Rokansaaressa meni keulapotkuri-hässäkkää lukuunottamtta kuitenkin loistavasti. Emme ehtineet juuri muuta kuin mennä uimaan, kun rantaan alkoi saapua lisää veneitä. Parista niistä löytyi heti nuorimmille leikkikavereita, joten aika saaressa kuluikin kuin siivillä. Uimisen ja Tähden kannelta veteen hyppimisen lisäksi päiväohjelmaan kuului, onkimista ja haaveilla kalastamista, puulaivojen uittamista, lautapelien pelaamista, piilosta Tähdellä ja rannalla sekä tietenkin saareen tutustumista. Pienen saaren sisällä olevan lammen rannassa käytiin myös saunomassa. Taisi muuten olla kesän ensimmäiset löylyt jossakin muussa saunassa, kuin Tähden.

Rokansaaren saunan terassi ja auringonlasku.