Sulkava

Seuraavana aamupäivänä ollessamme jo matkalla kohti uusia seikkailuita iloitsin vielä suuresti Kylmäsaaren upeasta auringonnoususta, jota juuri parahiksi ennätimme laivakoiran kanssa saaren itärannalle ihailemaan. Myös aamutuimaan toimintakuntoon saattamistani mittarivaloista (kolme viidestä mittarista, kun loppuihin ei löytynyt sopivia polttimoita) olin iloinen, vaikkei niistä päiväsaikaan ollutkaan suurta hyötyä. Kahdesta vajaaseen kolmeen kiloon öljypumpun säätöruuvilla nostamastani Wickströmin öljynpaineesta tuli myös hyvä mieli. Kyseessä siis käyntilämpöisen moottorin paineet 650-670 rpm matka-ajokierroksilla. Nyt pumppu nostaa paineet myös nopeammin käynnistettäessä. Pyörittelin säätöruuvia jo aiemmin, mutta tehtyäni tällä kertaa rohkeampaa kiristystä muutokset öljynpaineessa olivat tuntuvampia.

Näitä asioita miettien navigoin merikortin avulla jo alkukesältä tutun Pisamalahden Linnavuoren laituriin. Täällä olin luvannut hetkiseksi Tähden lennon pysäyttää päästääkseni myös nuorisojaoston nauttimaan paikan tarjoamista upeista maisemista. He kun eivät olleet mukana edellisellä visiitillämme. 

Rituaalit rannassa olivat pysyneet edelliskerrasta samanlaisina, sillä tälläkin kertaa virittelin harusköyden Tähden perästä rantaan, jottei laiturin heppoiset kiinnikkeet joutuisi liian koville 22,5 tonnin painomme alla, 6-7 metriä sekunnissa puhallelleen länsituulen ottaessa kylkeemme juuri sopivasti.

Linnavuorta tutkittiin parituntisen verran ennen matkan jatkamista kohti Sulkavaa. Sinne oli tarkoitus ehtiä vielä ennen kauppojen sulkemisaikaa, jotta jääkaappi saataisiin täytettyä loppumatkaamme varten.

Sulkavan satamassa oli varsin rauhallista, kuten kuvista näkyy.

Kauppareissulla ihastelimme uudemman kerran Sulkavan Kirkonkylän 1822 rakennettua puukirkkoa, joka jo viime vuonna oli kuvaamisemme kohteena.

Televisiosta tullut Vain elämää -sarjan jakso vei ruokakaupan, lettukestien ja saunan jälkeen suurelta osin miehistön huomion. Vain minä askartelin brykalla asentaen kaksi kesää suunnitelmissa ollutta keski-ikkunan tuulilasinpyyhintä paikoilleen. Edellisten omistajien toimesta pyyhkijänmoottorikin oli jo hankittu, mutta kaiken puuhailun keskellä asia oli kuitenkin aina ennen tätä jäänyt muiden hommien varjoon. Laitoin uuden ohella nyt myös vanhan pyyhkijän toimimaan pysäyttimen kanssa. Eli tästä eteenpäin sulat pysähtyvät automaattisesti aina ala-asentoon. Pitänee vielä joskus katsoa, josko moottorien pysäytyskohdat olisi vaihdettavissa yläasentoon, kun se jotenkin tuntuisi luonnollisemmalta.

Välikevennyksenä kerrottakoon "kevennysoperaatiosta", jota Sulkavan satamaan talvehtimaan nostettujen veneiden välissä joku yritti katseilta piilossa suorittaa. Vaikka olikin jo pimeää niin satuin pyyhkijänmoottorin sähkökytkentöjen parissa sillalla askarrellessani huomaamaan liikettä rannassa. Lähimpänä meitä ollut vielä pressuilla peittelemätön vene oli yllättäen kahden puisen säilytyspukkinsa lisäksi saanut allensa kaksi ihmisen jalkaa. Tai siltä se ainakin täältä laituriltapäin näytti. En millään malttanut olla suuntaamatta Tähden hakuvaloa kohteesen ja napsauttamatta sitä päälle. Melkoisen hypähdyksen otti kaveri, kun huomasi joutuneensa toimituksensa kanssa parrasvaloihin. Kymmenisen sekuntia valaistuani sammutin kuitenkin valon ja tarjosin mahdollisuutta poistua "kunniallisesti" paikalta. Napsauttetuani hetkisen perästä valon takaisin päälle olivatkin jalat veneen alta hävinneet. Epäselväksi tietenkin jäi oliko tarkoituksena vain keventää omaa henkilökohtaista septisäiliötä vai peräti talviteloilla olevan veneen varusteluetteloa.

Aamulla rohkenin viedä maasähkökaapelimme laiturin avoimeen sähkökaappiin, jotta sain akkulaturit lataamaan käyttöakkuja ja kahvit keitettyä keittimellä. Akkujen jännite oli tuolloin 11,9 volttia. Yön toiminnassa olleet jääkaappi, kiertovesipumppu, etuhytin lämpöpuhallin, kansivalot, konehuoneen yövalo ja invertteri olivat siis voimistaneet jo illalla alkanutta jännitteen tippumista. Porakoneen käyttö pyyhkijänmoottorin reiän porauksessa ja akkuporakoneen akkujen lataus invertterin kautta sekä tietenkin koko illan kestänyt valaistuksen ja vesipumppujen käyttö olivat jo ennen nukkumaanmenoa laskeneet jännitteen hiukan tavanomaista alempaan 12,3 volttiin ja näin ollen aamun varaustila oli luonnollista jatkoa tälle. Nelituntinen maasähkölataus tulikin näin todella tarpeeseen. 

Kun tuli puheeksi akkulaturit, niin täytynee tässä myös mainita, että lähetin jokin aika takaperin jo toistamiseen hajonneen CTek-akkulaturin takaisin kauppiaalle, joka siis oli Virtasenkauppa. Sieltä oltiinkin pian yhteydessä ja minulle tarjottiin mahdollisuutta saada tilalle vastaava uusi tuote tai perua koko kauppa. Päädyin näistä vaihtoehdoista jälkimmäiseen. Oivallista asiakaspalvelua ottaen huomioon, että tämä tosiaan oli jo toinen hajonnut laturi. Sen sijaan CTekin laadusta en käyttäisi samaa adjektiivia.

Mukava kohtaaminen Sulkavalla, oli rannassa tavattu vuosikymmeniä veneilyä harrastanut vanhempi Herrasmies, joka kertoi nuorempana olleensa töissä uittohommissa Ontojoella Kainuussa Kuhmon perukoilla. Tähän keskusteluaiheeseen päädyimme kerrottuani Tähden majailleen meitä edeltäneen kymmenvuotiskauden Oulujärvellä. Toinen laiturilla jututtamani Herra puolestaan kertoi olleensa taannoin konemestarina viime juhannuksena Vehmersalmella kohtaamassamme höyrykäyttöisessä s/s Parsifalissa. Lisäksi hän mainitsi laiturikaverinamme olleen m/s Vimanan olevan jonkun sulkavalaisen veneenrakentajan valmistama vene. Olisi ollut kiva tutkia kyseisen veistämön nettisivuja, mutta en niitä äkikseltään onnistunut tavoittamaan.

Nuoriso-osasto innostui aamupäivällä taas rakentelemaan laivoja Linnavuorelta mukaansa keräämistä laudanpätkistä. Laiturilla ja Tähden takakannella kävikin melkoinen kuhina sahojen, vasaroiden ja muiden työkalujen muuttaessa pienten laiva-arkkitehtien suunnitelmia todeksi. Edes lähtömme Sulkavalta ei lopettanut tätä aherrusta vaan pitkin matkaa aina Jänisselälle asti kuuluivat työskentelyn äänet kannelta sillalle. Vaikka lämpötila lähentelikin parhaimmillaan peräti kahtatoista astetta tuli ajohytin ja reittimme länsipuolisen Partalansaaren kylmältä syyspuhurilta kannellaolijoille tarjoama tuulensuoja kuitenkin tarpeeseen.

Vastaantulijoita ei oivallisesta veneilykelistä huolimatta näkynyt ja oikeastaan ainoat mainitsemisen arvoisen kohtaamiset olivat Vekaransalmessa nähty Matti -hinaaja ja Kietävälässä tavattu suuri Nestori -lossi. Mattia ehdin vain hetkisen kiikaroida jatkaessamme salmen länsipuolella kulkuamme kohti etelää. Emme siis ajaneet itse salmeen vaan jatkoimme Partalansaaren itäpuolista syväväylää pitkin kohti Puumalaa.