torstai 12. marraskuuta 2015

Hietasaari.. ei kun Ruuhonsaaret

Puumalaan saavuttiin illalla kello kuuden aikoihin. Tarkoitus ei ollut jäädä vielä tännekään yöksi, mutta septi oli kuitenkin aikomus tyhjentää, polttoainetankit täyttää ja koira ulkoiluttaa. Bunkrasin yhteensä 322 litraa (1,279€/litra). Se oli mielestäni vielä varsin kohtuullinen hinta verrattuna Sulkavan tarjoamaan 1,60€/L hintaan ja jokseenkin siedettävä myös pääkaupunkiseudun tämän hetkiseen noin 1,19€/ L hintaan nähden. Rahaa kuitenkin taas paloi ja yritinkin sen takia lohduttautua myös tiedolla, että tankkiimme lorahti huoltoasemilla yleensä vielä hinnakkaampaa ja talvisäilytykseen hyvin soveltuvaa Nesteen Pro Dieseliä.

Kuulin muuten jälkikäteen, että Puumalassa oltaisiin Suomen haastavasta taloustilanteesta huolimatta varsin tyytyväisiä tankkauspisteellä kesän 2015 aikana vallinneeseen liikenteeseen. Ja hyvä niin, sillä hyvin hoidetun liiketoiminnan pitääkin tietenkin olla kannattavaa. Esimerkkeinä asiasta toimikoon vaikkapa jo edellä mainittu venesataman tankkauspisteeksi yleensä varsin kohtuuhintainen polttoaine, hoidetussa satamassa olevat hyvät isot laiturit ja vaikkapa septipisteessä oleva tarpeeksi pitkä letku. Myös laituriin tuloa ja tankkausta nopeuttava apumies on tätä syksyista vierailuamme lukuunottamatta aina ollut saappeilla. Keskeinen sijainti Lappeenranta - Savonlinna -reitin varrella on tietenkin myös suuri tekijä asiassa. Tämän kaiken edellä kerrotun johdosta en oikeastaan yhtään ihmettele, että asiakkaita Puumalan satamassa on tänäkin suvena piisannut.




Puumalan silta iltavalaistuksessa

Asiamme kaikessa rauhassa toimitettuamme kello olikin jo vaille seitsemän. Lähdimme tämän jälkeen kulkuvalot sytyttettyinä jatkamaan matkaamme. Ensimmäisenä kaavailin yöpaikaksemme Kotkatsaarta, mutta seuraavaksi päiväksi suunniteltua matkaa Imatran kylpylän rantaan lyhentääkseni jatkoin kuitenkin eteenpäin.

Hätinvirran kohdilla oli jo pilkkopimeää, mutta sopivaa yönviettopaikkaa ei ollut vieläkään tullut vastaan. Matka eteni mukavasti noin 5 metriä sekunnissa puhaltavassa lounaistuulessa ja ainoastaan muutamien merimerkkien vuoden 2012 karttaan verrattuna (mielestäni??) poikkeavat valokuviot olivat ainoat pienet murheemme aina Luukkolansalmeen asti. Mitäs siellä sitten tapahtui?

No siellä sekä karttaplotteri ja kaikuluotain ottivat ja sammuivat yllättäen ilman mitään ennakkovaroitusta! Samaan aikaan kuulin sulakkeen napsahtavan brykan sähkökaapissa. Kaikki Tähden kulkuvalot kuitenkin paloivat, sähköt toimivat ainakin keulakajuutassa normaalisti ja mikä tärkeintä - kone kävi. Viimeisimpään ei tosin mikään sähkövika pysty edes vaikuttamaan. Laskin tietenkin samantien kierrokset tyhjäkäynnille ja kutsuin miehistöä alhaalta ruoriin pitämään alusta kurssillaan. Onneksi olin koko ajan ajanut plotterin sijaan pimeässä yössä näkyvien linjaloistojen mukaan eikä minkäänlaista epäselvyyttä sijainnistamme näin ollen päässyt syntymään. Osasinkin tämän ansiosta ohjeistaa ajomiehen siksi aikaa, että pääsin itse tutustumaan tarkemmin sähkökaappiimme.




Komentosillalle ruorin etupuoliseen kojetauluun sähköä syöttävä automaattisulake siellä oli poissa päältä. Koitin laittaa sen uudelleen on-asentoon, mutta tulos oli samanmoinen. Seuraavaksi raaputtelin hetkisen otsaani ennen kuin siirryin ruorin taakse heiluttelemaan sähköjohtoja. Ensiapuna arvelin sen nimittäin auttavan, sillä viime päivinä muuttuneet sähköön viittaavat asiat olivat asentamani mittarivalot, DSC-VHF -puhelin sekä uusi pyyhkijänmoottori. Tarkoitan, että päälimmäisenä ajatuksenani oli heti se, että olin näissä asennuspuuhissa huomaamattani ehkä nykäissyt jotakin huonosti kiinni ollutta johtoliitosta tms. joka nyt aiheutti oikosulun.

Edellä kerrottuja puuhia hoitaessani Tähti jatkoi koko ajan verkkaista kulkuaan läheten seuraavaa kääntymispistettä oikealle kohti Vuohisaaren VQ(2)WRG:3s valotunnusta näyttävää linjaloistoa. Palasin hetkiseksi ruotelin ääreen katsomaan joko käännös olisi tehtävä. Se ei kuitenkaan vielä ollut ajankohtainen, joten vielä pari hellävaraista johtonippujen heilautusta ruorin takana ja jopas alkoi sulake pysymään päällä ja kaikki toimimaan normaalisti. Plotteri löysi myös pian uudelleen sijaintimme. Minun tehtäväksi jäikin tämän jälkeen hoitaa käännös eteläkoiliseen Vuohisaarta kohti ja aloittaa samalla kuumeinen tuuminta mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Sopivaa satamapaikkaa ei ollut vieläkään näköpiirissä, joten tein Petraselän puolelle ilman enempiä välikohtauksia päästyämme päätöksen jatkaa vielä noin 4,5 meripeninkulman päähän Hietasaareen. Hiukan aiemmin tarjolla olisi myös ollut jo useampaan otteeseen käyty Ruuhonsaaret (Ruhansaaret, Ruha, Taka-Ruuho), mutta tässäkin tilanteessa halu käydä meille uusissa satamissa voitti ja niin lähdimme ylittämään pimeätä Saimaan selkää lounaisella kurssilla.



Plotteri, kaiku ja mittarivalot pian Puumalasta lähdön jälkeen vielä toiminnassa. Pahoittelen epäselvää kuvaa.

Vaikka näkyvyys laivan eteen oli ilman valoja vain reilut kymmenkunta metriä, selän toisella laidalla sijaitsevat Pitkäluodon ja Hietasaaren linjaloistot näkyivät kyllä koko ajan. Pidinkin ne visusti päällekäin, kaikki sivuutetut reimat etsin tietenkin myös hakuvalolla ja mukanani olleen iPadin karttaohjelmankin käynnistin kaiken varalta jos äskeinen Black Out-tilanne sattuisi toistumaan. Näin ollen meillä ei pimeydestä ja pienestä utuisuudesta huolimatta oikeasti ollut mitään mahdollisuutta eksyä reitiltä vaikka mitä tapahtuisi.

Ilman suurempia sattumuksia keikuttelimme itsemme Hietasaaren itäpuolelle aikomuksenamme hakea luoteis/pohjoissuuntaan yön aikana kääntyvältä ja jo hitusen iltapäivästä voimistuneelta tuulelta suojaa saaren itäpuolisessa lahdessa olevasta satamasta. Saaren nimellä hakemalla satamapaikan tiedot ja lähestymiskartta olivat löytyneet helposti ja valmistauduinkin ajamaan lähes paraatimarssia laituriin.

Vaikka lähestymiskartassa ei erikseen mainittu usein vastaavissa paikoissa normaalikokoa pienemmillä reimareilla toteutettua opastusta, niin ajattelin sen ilmanmuuta löytyvän tällaisesta vaikeakulkuisesta paikasta, jossa satamaan ajon joutuu toteuttamaan kahden vedenalaisen kivikon välistä. Käännyttyämme lahden suuaukon kohdalla olevalta punaiselta reimalta varovaisesti länteen, mitään ei kuitenkaan näkynyt. Ei reimaria eikä reimarin heijastimia, vaikka kuinka hakuvaloa Tähden katolla pyöräyttelin. Pieni aallokkoa aiheuttava tuulenvire meitä hiukan keikutteli, mutta sen syyksi en olettamieni merkkipoijujen puuttumista haluaisi kuitenkaan laittaa. Todellinen syypää siihen taitaa pikemminkin olla paikalla leijaillut hento sumu ja varsinkin se, että en uskaltanut pimeässä ajaa väylän laitaa merkkaavalta punaiselta reimarilta kovinkaan pitkälle, kun mitään uutta opastusta ei ilmestynyt näkyviin. Pyörimme paikalla vajaan kymmenminuuttisen hakien mahdollisia merkkejä opasteista ja peläten tietenkin samalla ajavamme kartassa selvästi merkityille kiville. 

Kaiku näytti vettä olevan tällä kohdin vielä riittämiin ja voi tietenkin ajatella, että jatkamisen rantaa kohden olisi näin ollen voinut helposti toteuttaa vaarantamatta miehistöä ja alusta. Hävitettyäni pimeydessä pyöriessä lopulta hetkiseksi myös keulasuuntiman tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että palaisimme suosiolla jo puolituntia sitten ohittamaamme, mutta meille tuttuun Ruuhonsaareen. 

Suunnan häviäminen selittynee maallikolle paremmin sillä tiedolla, että karttaplotterit eivät yleensä kerro totuudenmukaisesti aluksen keulan suuntaa ellei alus liiku. Kelluessamme tuulen "armoilla" pimeässä ja sumussa lähes paikallaan, tarkkaillessamme koko ajan hikikarpalot otsalla kaikuluotaimen näyttämää, karttaplotterin näyttäessä keulan osoittavan milloin minnekin ja hakiessamme samalla vielä hakuvalolla heijastitonta reimaria pimeydestä ei suunnan hetkellinen kadottaminen ole mielestäni kovinkaan suuri ihme. Kadottaminen pitää vielä käsittää silla tavalla, että eihän laivan kompassi ilmansuuntia eikä plotteri sijaintia minnekään tietenkään ollut kadottanut, mutta ihmisen aivot tuollaisessa tilanteessa onnistuvat siinä joskus näköjään yllättävän helposti.




Hätinvirta

Muistui siinä paluupäätöksen jo tehtyäni pohjoista ja Ruhaa kohti suuntiessa mieleeni, jostakin laivurikurssikirjasta lukemani ja ainakin tässä tilanteessa hyvin toimiva neuvo. "Laitteet ja koneet tekevät harvemmin virheitä kuin ihminen". Minäkin olen täällä blogissani karttaplotterin näyttämää joskus kritisoinut, mutta totuus kuitenkin on, että tuollaisessa jännittävässä tilanteessa, jos laitteet siis vain pysyvät päällä (heh!), ne eivät tee enempää virheitä kuin rutiinitilanteessa. Toisin kuin ihminen. Nämä tuumailut jääköön muistutukseksi vastaisen varalle ainakin minulle!

Joka tapauksessa ajelimme tämän jälkeen "suorastaan" nauttien pienestä keikutuksesta Hietasaarenselän yli Ruuhonsaarille. Sinne tuttuun ja vapaana olleeseen laiturinpäätyyn kiinnitimme Tähden seikkailustamme väsyneinä. Ajotunteja kyseiselle päivälle olikin kertynyt meidän mittapuulla varsin paljon - kaiken kaikkiaan kahdeksan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti