maanantai 14. syyskuuta 2015

Syysreissu Yöveden suuntaan

Sain kuin sainkin järjestettyä itselleni kaiken kiireen keskellä pienen Saimaa -loman ja niinpä suuntasinkin harmaana syyskuun alun keskiviikkona kulkuni kohti Niskalampea. Saavuttuani iltapäivällä paikalle pakkailin kaikessa rauhassa vähäiset matkatavarani Tähteen ja kahvittelin laiturinaapurin kanssa takakannella. Tovin laivaharrastuksesta ja siihen liittyvistä monista sivujuonteista poristuamme olikin aika lähteä taas vesille.



Aikarauta näytti siinä vaiheessa jo hitusen yli iltakahdeksaa, joten kovin pitkään en päivänvalosta saanut enää nauttia. Jo puoltatuntia myöhemmin suuntiessani Imatralta Lappeenrantaan vievältä väylältä kohti Karhuselälle johtavaa kapeikkoa näkyvyys oli heikkoa. Tästä eteenpäin ajelinkin karttaplotterin avustuksella, reimoja mastovaloilla ja taskulampulla tarvittaessa valaisten Karvasalon pohjoispuolitse ja Suuren Mäntysaaren eteläpuolitse Mäntyselän yli aina Talsionsaareen asti. Mäntysaaren lähettyvillä näin myös Parkko nimisen puskijan hommissa. Etäisyyttä siihen oli kuitenkin sen verran, että aluksen henkilöllisyyden toteamiseen jouduin käyttämään erittäin käyttökelpoista MarineTraffic -ohjelmaa.

https://www.marinetraffic.com/fi/



Koilisen ja idän puolelta luvattu yötuuli viitoitti tietäni ja kiersin tästä johtuen matkani lopuksi Talsionsaaren länsipuoliseen, suojaisaan poukamaan saunanlämmityspuuhiin. Koneen käyttötunnit täällä olivat 112h, kun ne lähtiessäni Imatralta olivat 109.


Yön sain Talsionsaaren suojassa nukkua rauhassa ankkuriketjun satunnaista kolahtelua lukuunottamatta. Aamulla heräsin pitkästä aikaa kaikessa rauhassa ilman kellonsoittoa puuhailemaan illalla kokoamani pitkähkön oloiseksi veneyneen työlistan hommia. Ensimmäisenä vaihdoin illalla palaneen taaksepäin näyttävän kulkuvalon polttimon uuteen. Vanha hehkulangallinen saikin nyt väistyä uudenaikaisen led-polttimon tieltä. Seuraavaksi tarkistelin öljyt ja lisäsinkin ensimmäistä kertaa öljyä koneeseen koko kesänä. Jäähdytysnesteen pinnan tason katsastin myös.




Sitten olikin aika selättää lopullisesti polttoaineen paluuputken hajuhaittoja aiheuttava vuoto. Putkiliitoksen puhdistelu hienolla hiekkapaperilla, brakecleanerilla ja lopuksi kokoaminen tiivisteliiman kanssa näyttää kyllä vihdoinkin poistaneen ongelman.




Agreegaatin öljyjen tason tarkastin myös ja koekäytin sen samalla kertaa pienellä bensiinimäärällä, jotta se olisi pimeän syksyn koittaessa valmiiksi iskussa. Vannasputken talinauhaboksin tiivistenauhaa painavan laipan välykset potkurinakseliin tasasin myös joka puolelta samankokoisiksi, jottei se vain hankaisi mistään pyörivää akselia. Tämänkin, kuten monen muunkin, tarkastuksen tarpeellisuudesta sain taas kerran vinkkiä tutulta laivamieheltä. 


Mastossa olevien kansivalojen suuntausta parantelin myös näyttämään vielä enemmän aluksen ulkopuolelle. Ja kun kerran koiran kanssa rannalla liikkuessa satuin hyvään marikkoon, niin mustikoitakin keräsin pakasterasiaan tulevan talven C-vitamiinin tarpeen tyydyttämiseksi.




Samalla tuli ihmeteltyä rannalla olevia rakennelmia ja taas kerran myös Saimaan veden kirkkautta. Alimmassa kuvassa syvyys on reilusti toista metriä ja pohja näkyy todella hyvin.







Puuhaamisen lopuksi iltapäivällä liikkeelle lähtiessäni selvitin vielä viereisellä selällä minua pidempään askarruttaneen kytkimen luiston, mittaamalla koneen ja potkurinakselin kierrokset laserkäyttöisellä kierroslukumittarilla. Ensiksi tyhjäkäynnillä (390rpm), sitten matka-ajokierroksilla (658rpm) ja lopuksi huippukierroksilla (814rpm). Huomautan, että kierrosluvut ovat noin -lukuja, sillä näytöllä kierrokset vaihtelivat tuloksen molemmin puolin palttiarallaa -2 ja +2 välillä. Yritin siis ottaa niistä aina keskiarvon. Tulos oli joka tapauksessa toivottu, eli ei vaikuttaisi kytkin luistavan, kun kaikilla näillä tavoin alennus näyttäisi liikkuvan 2,020-2,030 välillä.




Illan päälle matkasin vielä useamman tunnin päätyen lopulta saunomaan Ristiinaan vievän väylän varrella sijaitsevaan Taistensaareen (116h), josta olin saanut vinkkiä laivatuttavilta jo kesällä. Saaren pohjoispuolinen suojainen laguuni olikin oikein rauhallinen ja mukava paikka, vaikka rantautumiskohtaa pitikin vaihtaa kertaalleen. 


Muistelin, että suosituksena oli ollut lahden pohjukan ruohoinen kohta. Ranta siellä osoittautui kuitenkin sen verran matalaksi, että nelimetrinen lankonkimme ei olisi yltänyt maihin asti. Siksipä siirryinkin lahden länsirannalla aivan kallion juuressa sijaitsevan pienen mökkipahasen kohdalle. Siellä keulan sai menemään niin pitkälle, että ylsin kiinnittämään sen suoraan kannelta rantapuuhun. Vetäessäni Tähden perästä haruksia maihin annoin Wickströmin hoitaa paikallaanpysymisemme. Viisiminuuttisen pyörittyään potkuri oli saanut koko laguunin veden kiertoliikkeeseen, joka laantui lopulta vasta puolituntia koneen sammuttamisen jälkeen.




Illan pidin vapaata laivahommista, mutta aamulla alkoi taas urakointi. Saunan lattian väärään suuntaan oleva kallistus on saanut veden harmillisesti kerääntymään kiukaan viereiseen nurkkaan ja tästä johtuen saunomisen jälkeen onkin lastahommat olleet aina edessä.


Irroittelinkin seuraavaksi koko perän kapyysin turkkilevyt nähdäkseni saisinko sieltä kautta saunan RST-lattian alle työnnettyä kiilaa. Pari kiinnitysruuvia löysättyäni ja kiilalle koloa porakoneella kaiverrettuani se onnistuikin ja nyt pesuvedet virtaavat iloisesti lattiakaivoon. Tämäkin pieni ilo on kahden kesän odottelun jälkeen varsin suuri.




Kerran turkkilevyt olivat irti päätin samalla vielä puhdistaa pilssin. Vettä siellä ei ollutkaan kuin muutama hassu litra ja se oli pian pumpattu kanisteriin, mutta vuosien saatossa kertynyt öljyinen töhkä piti lapioda ja pyyhkiä lopulta räteillä pois. Mitään puhdistusaineita en tässä manööverissä käyttänyt, mutta onpahan nyt ainakin enimmät limat otettu pois. Lopuksi ennen hytin palauttamista ennalleen tarkistin vielä viime syksynä uusitun potkurinakselin pulttien kireyden.





Auringon ohitettua puolenpäivän lakipisteensä starttasin moottorin ja palasin takaisin saaren lounaispuolella kulkevalle Ristiinaan johtavalle 4,2 metrin väylälle. Sinne suuntaamisen syy oli lisämiehistön mönstraus, sillä nämä pari edellistä yötä, kuten olen jo kertonut, olin asuttanut Tähteä laivakoiramme kanssa kahdestaan. 



Tuollainen uskoakseni Saimaalla varsin harvinainen katamaraanirunkoinen purjevene ajeli meitä jossakin vaiheessa ennen Ristiinaa vastaan.



Ristiinassa miehistön lisäksi ruoka- ja vesivarastot täytettiin ja kanistereilla kävin myös hakemassa kylän huoltoasemalta 60 litraa polttoainetta tankkeihin.


Illan aikana kauniista perän taakse tapahtuneesta auringonlaskusta nauttien ajelimme vielä Liittokivenselältä Puumalaan vievän väylän itäpuolella sijaitsevaan Äyrätsaloon, josta olin myös saanut vihiä kesän regattaviikonloppuna. Sen keskivaiheilla sijaitsevaan luoteis-kaakko suuntaiseen reilut parisataa metriä syvään lahteen olikin jännä ajaa pimeässä, sillä rantakallioon maalatut kohdistusmerkit eivät näissä valaistusolosuhteissa oikein ottaneet näkyäkseen.




Hyvin kaikki kuitenkin sujui, vaikka lahden pohjukan matalan hiekkarannan takia kulku maihin olikin järjestettävä lopulta kumiveneellä. Ranta lahdukan laidoilla vaikutti kuitenkin sen verran syvemmältä, että sieltä etsimällä olisi syvempi kohta varmasti löytynyt. Pimeässä en kuitenkaan uskaltanut alkaa kääntelemään Tähteä poikittain ahtaassa lahdessa vaan heitin suosiolla perän harusköydet maihin rantapuihin kiinnitettäväksi.




Sikeästi nukutun yön ja takakannella nautitun aamupalan jälkeen yritimme aamupäivällä poimia lisää mustikoita, mutta sesonki siinä hommassa oli täällä Äyrätsalossa mennyt jo ohi. Rannan mataluuden takia takakannella tarpeettomana olleen lankonkimme ehostus uusilla poikkipuilla ja kyllästysaineella onnistui kuitenkin mainiosti, sillä sääennusteessa luvattua vesisadetta ei ainakaan vielä ollut näkynyt. 


Vasta kaiken tämän jälkeen, alkuiltapäivästä, ensimmäisten sadepisaroiden jo tipahdellessa taivaalta käynnistelimme Wickströmin matkaa jatkaaksemme. Rannasta lähdettäessä jungmannit suorittivat elämänsä ensimmäistä kertaa köysien irroitukset rantapuista. Ahtaassa lahdessa pyöräytin tämän jälkeen Tähden kokan kohti tulosuuntaamme ja lähdimme palaamaan tyhjäkäynnillä ajaen tulojälkiämme myöten takaisin väylälle.






Lahden suulla, aivan kuten illallakin, eteenpäinnäyttävä kaikuluotain alkoi näyttämään voimakkaasti madaltuvaa ja tästä johtuen kytkin vaihteen vapaalle. Olin jo aiemmin käyttänyt pariin otteeseen vetoa pois päältä, jotta vauhtimme näillä tuntemattomilla vesillä ei vain nousisi liian suureksi. 





Joka tapauksessa seuraavaksi luotain lopetti kokonaan näyttämästä syvyyslukemia. Niin kävi illallakin, joten sekään ei yllättänyt, mutta se yllätti, että seuraavaksi kuulin pohjan hankaavan johonkin ja huomasin keulan kohoavan ylemmäksi sekä Tähden kallistuvan vasemmalle kyljelleen. Kytkiessäni hetkeä aiemmin vedon pois ei käännöksemme vasemmalle kohti länttä ollutkaan aivan yhtä jyrkkä kuin olin ajatellut, vaan ajauduimme sen ja oikealle meitä suojaavan metsän kaikottua työntäneen voimakkaan etelätuulen vaikutuksesta ehkä kolme-neljä metriä pohjoisemmaksi verrattuna tuloreittiimme. Se riittikin tällä kertaa viemään meidät matalikolle.



Tähti pysähtyi paikalleen luultavasti hiekkaesteeseen, sillä mitään kolinoita ei kuulunut ja oikeni samantien takaisin pystyasentoon. Koitin samantien pakittaa, mutta vaikka käsittelin käskynvälitintä reilulla otteella oli perän pieni sivuttaisliike ainoa havaittava seuraus. Sankka hiekkapilvi sen sijaan leijaili ympärillämme vedessä. Enempiä empimättä pyöräytin ruorin seuraavaksi oikealle eli matalikollepäin, ja kytkin vedon tyhjäkäyntikierroksilla eteenpäin. Pienen miettimisen jälkeen perä alkoikin kääntyä vasemmalle keulan pysyessä tiukasti paikallaan.



Pari metriä perää sivusuunnassa tällä tavoin liikutettuani vaihdoin taas pakille ja annoin Herra Wickströmille uuden mahdollisuuden esittää parastaan. Lähdimmekin peräytymään pois matalikolta, jolloin pudotin kierrokset tyhjäkäynnille ja jatkoin peruuttamista keulapotkurilla ohjaillen. Tällä tavoin palasimme parikymmentä metriä takaisin lahden sisällepäin, josta otimme seuraavaksi uuden suuntiman hiukan edellistä kohtaa etelämpää. Jättäen kuitenkin sen puoleisen kaislikon ja Tähden väliin vielä muutaman metrin hajurakoa. Tällä kertaan pääsimme läpi ilman pohjakosketuksia ja niin suuntasimme kulkumme yhtä kokemusta rikkaampina kohti pohjoista. 

Hetkellisen kiinni juuttumisen aiheuttanut lahden suuaukon kapeikko on yläpuolisessa kuvassa Talvilampi -tekstin vasemmalla puolella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.