lauantai 6. joulukuuta 2014

Talviveneilyä Saimaalla


Huomasin tätä juttua kirjoittaessa blogini olleen viime aikoina varsin tekniikka- ja remonttipainotteinen. Silläpä onkin ilo heti alkuun ilmoittaa, että tämän kertainen kirjoitus sisältää remontoinnin ohella myös hiukan kerrottavaa vesilläolostakin. Mutta Pasila, olkaapa hyvä!

Auto olikin jo pakattu ja aloitin laivakoiramme kanssa matkan pääkaupunkiseudulta Imatralle. Tarkoitus oli mennä päivää ennen muuta miehistöä tekemään kotelointia keulapotkurin putkelle sekä siivoamaan loppuja kuukauden takaisen telakoinnin jälkeensä jättämistä sotkuista. Niskalammelle päästyämme siirsin tavaramme pikaisesti laivaan. Puuhastelu kotilaiturissa ei taaskaan tuntunut toimivalta vaihtoehdolta. Niinpä maston työvaloja paremmin suunnattuani ja korjauksessa olleen lipputangon paikoilleen asennettuani, ajelimmekin taas kerran Imatralta tunnin matkan päässä sijaitsevaan suojaiseen Satamosaareen. Ei ollut pimeällä ja tuulisella (n. 6-7m/s) matkalla todistajia. Ilmeisesti marraskuun kylmät ilmat ja pitkät pimeät illat ovat tehneet tehtävänsä ja huviveneet alkavat olla nostetut talviteloille.

Alla kuva matkalta.



Näin pitkälle päästiin ilman remontointia.. Tässä nimittäin muutama kuva kotona ennen reissua tehdystä lipputankoremontista. Lähtötilanne oli tuollainen.



Raaputtelin kuumailmapuhaltimen avustuksella kaikki vanhat maalit pois ja annoin sen jälkeen sadeveden kostuttaman tangon kuivaa sisätiloissa parisen viikkoa.




Liimauksistaan halkeilleen ja joistakin kohdista lahonneen lipputangonnupin suunnitelin aluksi tekeväni kokonaan uudelleen. Jostakin syystä päädyin kuitenkin kokeilemaan lahopaikkojen poistamista ja vanhan nupin kokoamista uudelleen epoksia hyväksikäyttäen. Tamperelaisen Arsalin Oy:n myymää Jeti 500 epoksihartsia jäi nimittäin edellisen veneemme remontista reilusti yli.



Olen liimaillut epoksilla vaikka mitä. Puun ja muovin liittämiseen ja vaikkapa veneen kansien laminoimiseen se toimii erinomaisesti. Jopa metalleja olen liimannut sillä toisiinsa. Aineiden erilaiset lämpölaajenemisominaisuudet tulee vain tällöin ottaa huomioon.

Joka tapauksessa epoksia on helppo tehdä aina kuhunkin tarpeeseen sopiva määrä sekoitussuhteella 2/3 osaa hartsia ja 1/3 osaa kovetetta. Kovetetta hiukan lisäämällä aineen saa kovettumaan viileämmässäkin. Talkilla, mikropalloilla tai vaikkapa puun hiomapölyllä saa puolestaan massasta juuri oikean vahvuista ja väristä, ja liiman saa näin pysymään tarvittaessa vaikka katossa.



Pari päivää liimauksen jälkeen massa oli kuivunut ja pääsin hiomaan maston kauttaaltaan. Vielä muutama päivä vierähti varren perusteelliseen kyllästämiseen ja koko paketin maalaamiseen.

Sitten kaikki olikin valmista paikoilleen asennusta varten.


Kuten jo kerroin, niin aiemmilta reissuilta tuttuun Satamosaareen sain ajella aivan yksikseen. Koko illan ja seuraavan päivänkin sain ainoana paikalla olevana nauttia saaren mukavan rauhallisesta tunnelmasta.

Tosin nautiskelu jäi vähiin rakentaessani keulapotkurin koteloa. Yllä lähtötilanne.



Aivan ei 120 senttinen valmiiksi kotona valttaamani vaneri riittänyt laidalta toiselle.



Eristeeksi suunnittelemani Finnfoam oli myös kotoa loppunut vuoden takaisen terassin rakennusurakan tiimellyksessä, mutta onneksi 50 mm:n styroxia löytyi niin ei tarvinnut noin pienen määrän takia mennä ostoksille. Pursotin putken etu- ja takapuolelle ensin kunnon kakut uretaania. Sen jälkeen laitoin styroxit pystyyn molemmin puolin putkea. Lopuksi liimailin vielä päälypuolelle uretaanilla kaikki reiät tiivistäen katon styroxista. Putki onkin nyt alapuolta lukuunottamatta kauttaaltaan eristetty ja toivon sen tietenkin vaimentavan hiukan potkurin melua, mutta varsinkin estävän veden jäätymisen putken sisällä talvikuukausien aikana.



Puuhattavaa riitti koko päiväksi. Miehistönkuljetustusjunan saapumisen lähetessä oli etuhytti kuitenkin taas entisellään. Kotelon lisäksi nukkumalaverit olivat taas kunnossa ja patjat olivat paikoillaan sekä kaikki pölyt pyyhitty koko laivasta.

Koneen käynnistettyäni suuntasin kokan takaisin Imatraa kohti. Sinne päästyäni hain miehistöni junalta ja kävimme samalla vielä täydentämässä ruokavarantojamme. Tähdelle takaisin päästyämme kello oli kuitenkin jo lähempänä iltakahdeksaa. Lumisade oli myös yltynyt ja tuuli noussut päivän mukavan leppoisista lukemista. Fiksuimmaksi ratkaisuksi katsoimmekin lopulta paluun tutun Satamosaaren suojiin.



Taas ajettiin koko matka pimeässä ja edellisiltaan verrattuna oikeastaan vain laituri ja kiinnitystapa vaihtuivat. Rantaan kulkemisen helpottamiseksi kiinnityimme nimittäin tällä kertaa kylkikiinnityksellä.

Satamosaaren laiturit olivat Imatralla käynnin aikana värjäytyneet kauttaaltaan valkoisiksi.



Jo muutama reissu takaperin taisin kertoa asentaneeni kansille valaistusta. Hommat ovat vielä kesken ja osa valoista odottelee vielä asennusta. Tuosta kuitenkin selviää tilanne tällä hetkellä.



Hyvin nukutun yön jälkeen talviaamun teemana oli English Breakfast. Tämän setin jälkeen ei varmasti tarvitse syödä uudelleen ennen iltapäivää.




Yöllinen lumisade oli muuttanut maiseman mukavan pehmeäksi.



Kaikinpuolin oli satamapaikkamme sen verran onnistunut valinta, että päätimme miehistön kanssa viettää täällä vielä toisenkin eli minulle jo kolmannen yön. Aikomukseni oli alunperin olla tällä reissulla rassautumatta koko ajan laivan puuhien kanssa. Satamapaikan pysyessä samana minun ei kuitenkaan tarvinnut pidellä ruotelia, joten aika alkoi käymään pitkäksi. Niinpä päädyin lopulta äheltämään melkein koko saaressa viettämämme päivän uuden mittaritaulun parissa.

Pitihän se keulapotkurin käyttövipu saada asennettua oikealle paikalleen. Muutin samalla myös äänimerkin ja starttinapin eripuolille kojetaulua, jottei kesän vahinko, starttaus äänimerkkiä painaen toistuisi. Hauskahan se tietenkin (ainakin ulkopuolisista) oli, mutta entäpä jos olisin koneen käydessä sekoittanut napit toisinpäin. Olisi siinä saattanut hymy hyytyä!

Uusi mittaritaulu vahan kuivumista odottelemassa. Laatikon alta pilkistelee puolestaan vanha.



Eri muotoisia reikiä tehdessä tuli ikävä telakoinnin aikana hajonnutta pientä ja näppärää pistosahaa. Ja vaikka olin kotoa varannut kaikki parikymmentä reikäporani mukaan niin silti kierroslukumittarin reiän tekemiseen ei löytynyt sopivaa. Valmista kuitenkin lopulta tuli.





Jouduin kojetaulua tehdessäni käyttämään sähkötyökaluja ja osaksi sen takia huviakkujen jännite laski iltapäivällä huolestuttavan alas 11,1 volttiin. Etelää kohti kallistamani aurinkopaneeli latasi pilvisestä syyssäästä johtuen täysin riittämättömällä 0,2 - 0,3 ampeerin voimalla. Tarkkaavainen voikin alla olevasta kuvasta havaita millä tavalla veneiden akkuja syksyisin ladataan.



Illan pimetessä ja tuulen yhä yltyessä istuimme tulilla rannan kodassa. Saaren polttopuut olivat vähissä, mutta saimme onneksi ruoat tehtyä.




Kolmannen reissupäivän aamuna pääsin tekemään jo toistamiseen lumitöitä Tähden kansilla.



Aamun aikana rantaan ilmestyi laivakoiramme kaveriksi myöskin toinen hauva.

Seuraavaksi ja tällä erää viimeiseksi vesilläoloyöksi päätimme vaihtaa paikkaa. Säätiedotus lupasi seuraavaksi kahdeksitoista tunniksi vaihtelevaa tuulta pohjoisen ja lännen väliltä. Tuulimittarin lukema vaihteli siirtymämme aikana 7-10 m/s välillä ja maisema oli sanalla sanoen harmaa.



Heikon näkyvyyden takia ajelimme koko matkan kulkuvalot päällä. Muistaakseni vain kaksi kalastamassa ollutta venekuntaa ilmaantui sumun keskeltä näköpiiriimme vajaan parin tunnin siirtymämme aikana.


Tässä ajetaan kohti Kaito nimistä saarta, jonka rannat kolmen yrityksen jälkeen todettiin aivan liian mataliksi. Keula otti pohjaan kiinni niin kaukana rannasta, etteivät lankonki ja kumisaappaat edes yhdessä pystyneet tarjoamaan mahdollisuutta rantautumiseen kuivin jaloin.

Palasimmekin hiukan taaksepäin ja pujoittelimme merikarttaa huolellisesti lukien ja uuden kaikuluotaimen informaatioita herkeämättä seuraten, pienten saarten välistä niiden eteläpuolella kulkeneelle väylälle. Sitä pitkin jatkoimme ajoamme jo tuttuun Listinkiin.



Siellä rantautuminen vihdoinkin onnistui. Rannalle tehtiin ensitöikseen koko miehistön voimin lumiukko ja seuraavaksi lumisota vei meidät syövereihinsä pitkäksi aikaa. Hämärässä rantametsikössä olikin hyvä piileskellä vastustajia.

Illan edelleen pimentyessä laitoin maston työvalot päälle, jotta lumisota ei vain keskeytyisi.



Kuvissa näkyvä lipun liehuminen kertoo perän puolelta lännestä puhaltaneesta tuulesta, joka teki rantaan tullessamme kiinnittymisestä varsin haasteellista. Ennen kuin harukset oli saatu kiinnitettyä piti perää pitää konetta käyttäen kohti tuulta.



Vaikka yritin etsiä saarten ympäröimältä lahdelta meille mahdollisimman suojaisan paikan, niin aina kovempien tuulenpuuskien aikana keula hakkautui rannan sorapohjaan. Minut se herätti yön aikana muutamaan otteeseen tarkistamaan kiinnityksiemme pitävyyttä, mutta onneksi miehistö ei antanut sen häiritä uniansa.



Seuraavana aamuna tuuli oli heikentynyt ja sää osoitti muutenkin selkenemisen merkkejä. Aurinkokin näyttäytyi isänpäivän kunniaksi ensimmäistä kertaa neljään vuorokauteen.


Siinäpä veneilyosio ja nyt taas remonttiaiheisiin. Telakointia edeltevänä viikonloppuna moottorin lämmönvaihtimissa kiertävän ja kyljestä takaisin järveen palaavan jäähdytysveden sekaan tuli jostakin hiukan öljyä. Heti käynnistyksen jälkeen veden pinnalle imestyi hento öljykalvo, mutta muuten koneen käydessä öljyä ei kuitenkaan näkynyt ennen kuin vasta nyt. Ongelmaa pohdittuani päätin tämänkertaisen ja luultavasti syksyn viimeisen veneilyreissumme päätteeksi ottaa irti kuvan messinkisen mötikän. Se kun on toinen mahdollisista rikkimenneistä paikoista joissa öljy ja järvivesi kohtaavat. Toinen on koneen kylkeen jälkeenpäin asennettu lämmönvaihdin. Tästä aiheesta kuitenkin myöhemmin lisää.


2 kommenttia:

  1. Olen yrittänyt lukea läpii koko sinun blogi mutta en löydä mistään että minkä kokoinen Tähti laiva on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tähden mitat ovat pituus 14,7m, leveys 3,7m ja syväys 1,7m. Korkeus maston nokassa olevan VHF-antennin kärkeen 8,6m. Ja paino 22,5 tonnia.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.