keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Operaatio Kronstadt


En muista mainitsinko jo mielenkiintoisesta Sukellusveneellä vapaussotaan kirjasta? Joka tapauksessa kyseisessä teoksessa pääosissa olevien UC57:n ja suomalaisten jääkäreiden toimista lukiessani innostuin etsimään käsiini muutakin vuosina 1914-1918 käydyn Ensimmäisen maailmansodan aikaa käsittelevää merikirjallisuutta. Varsinkin Itämeren ja Suomenlahden tapahtumista haaveilin löytäväni lisätietoa. Motivaattorina asiaan oli tietenkin ajatus siitä, että vuonna 1913 Pietarissa Izhoran telakalla valmistunut Tähtemme (silloin Pervyi) on myös tuolloin kyntänyt samoja vesiä.

Helsingissä Kalliossa osoitteessa Harjutori 12 sijaitsevan Punainen Planeetta -divarin hyllystä löytyikin venemieheksi osoittauteneen kauppiaan avustuksella yksi jännittävimmistä meriaiheisista kirjoista, mitä koskaan olen lukenut.



Ensialkuun luulin Operaatio Kronstadt (Art House 2011) nimeä kantavan kirjan, käsittelevän vain nopeilla CMB eli moottoritorpedoveneillä tehtyä uskaliasta hyökkäystä Suomen puolelta Terijoelta Kronstadtin sotasatamaan vuonna 1918. Muistan ainakin kolmikon Peuranheimo, Pirhonen, Killinen kirjassaan Laivat puuta, miehet rautaa (WSOY 1956) maininneen tämän manööverin. Todellisuudessa Operaatio Kronstadt sisälsi edellä mainitun tapauksen lisäksi paljon tietoa mm. Venäjän vallankaappauksesta, sen suorittaneista bolsevikeistä sekä varsin kattavan kuvauksen Englannin salaisen palvelun MI6:sen alkuajoista ja vakoiluverkostoista Venäjällä.

Britannia oli perustanut jo vuosia ennen bolsevikkien vuonna 1917 tekemää vallankaappausta Venäjälle vakoiluverkoston, jonka tarkoituksena oli tietenkin urkkia tietoonsa kaikkea mahdollista Venäjän sotavoimien vahvuudesta aina kansalaisten mielipiteisiin asti. Syöstyään Keisari Nikolai II:sen vallasta, Lenin johtamat bolsevikit ja heidän salainen poliisinsa Tseka eliminoivat kuitenkin Petrogradin brittivakoilijat yksi toisensa jälkeen. Jäljelle jäi lopulta vain yksi, Paul Dukes koodinimeltään ST-25. Hän olikin vuosina 1918-1919 kaupungin ainoa ulkomaailmaan yhteydessä ollut tiedonvälittäjä. Lopulta julmasti tavoiteisiinsa pyrkinyt Tseka kuitenkin onnistui kiristämään silmukan hänenkin ympärillä niin tiukaksi, että CMB -veneet oli kutsuttava apuun.



Royal Navyn nopeat (n. 35 solmua) ja matalasyväyksiset CMB eli Coastal Motor Boat -veneet oli kehitetty mahdollistamaan hyökkäykset vihollisen satamiin niitä suojaavien miinakenttien lävitse sekä nopeisiin iskuihin merellä liikkuvia laivastovoimia vastaan. Vuonna 1915 aloitetun kehitystyön tuloksena Briteillä oli vuonna 1919 käytössä jo useamman kokoisia pääasiassa Thornycroft veistämön valmistamia, puurakenteisia 250 hv:n bensiinikäyttöisellä lentokoneenmoottorilla varustettuja veneitä. Ne oli aseistettu torpedoilla tai miinoilla sekä yhdellä konekiväärillä.



Moninaisten vaiheiden jälkeen Terijoelle lähelle Suomen ja Venäjän silloista rajaa tuotiin kaksi tällaista torpedoilla aseistettua venettä, CMB4 ja CMB7. Niillä tehtiin pimeän turvin useita matkoja Petrogradiin, kuljettaen vakoilijoita sekä heidän lähettämiä viestejä. Myös ST-25 saatiin lopulta tuotua hengissä pois kaupungista. Eräällä reissulla osaston johtajaksi määrätty kapteeniluutnantti Augustus Agar (alla olevassa kuvassa jo kommodori) onnistui veneellään upottamaan myös panssariristeilijä Olegin, jonka uppouma oli 7087 tonnia. Miehistöä laivassa oli 576 henkeä.


Kahdeksalla veneellä toteutettu hyökkäys Kronstadtiin 18.8.1919 oli tavallaan vain sivujuonne Agarin alkuperäisessä tehtävässä. Hänkin oli kuitenkin mukana tässä lähes mahdottomaksi uskotussa operaatiossa, jonka aikana satamaan onnistuttiin upottamaan taistelulaivat Petropavlovsk (24800 t) ja Andrei Pervozvannyi (17600 t) sekä sukellusveneiden emälaiva.



Enempää on tässä oikeastaan turha alkaa kertomaan, sillä kirjan sisältämät tarkat ja jännittävät kuvaukset tapahtumista ansaitsevat tulla luetuksi itse teoksesta.

Yksi uusi lomakohdekin tuli muuten taas lisää, sillä Suomen reissulla mukana ollut CMB4 -vene on nykyään näytteillä Imperial War Museumissa Duxfordissa. Siitäpä sitten vain selityksiä keksimään, miksi romanttinen parisuhdeloma suuntautuu kummallisesti Duxfordiin.. Koko CMB -laivueesta ei sen lisäksi ole jäljellä kuin yksi 55 jalkainen vene ja CMB4:ssäkään ei taida enää olla moottori tallella.

Suomessa ennen näkemättömät ja menestyksekkäitä operaatioita tehneet moottoritorpedoveneet herättivät lyhyellä läsnäolollaan varmasti puolustusvoimiemme edustajien mielenkiinnon kyseistä alustyyppiä kohtaan. Silläpä pariakymmentä vuotta myöhemmin toisen maailmansodan kynnyksellä laivastollamme olikin kaksi italialaista M.A.S. -venettä ja kaksi englantilaista Thornycroft -venettä. Jälkimmäisiä oli rakennettu vielä lisenssillä kaksi lisää Turussa ja Porvoossa. Lisäksi oli vielä yksi Porvoossa rakennettu Thornycroft -runkoinen, mutta Italialaistyyppisen torpedojen ammuntatavan omaava kokeiluvene. Siinäpä olikin seitsemän aluksinen torpedovenelaivueemme talvisodan syttyessä. Aluksia kyllä tilattiin loppuvuodesta 1939 lisää, mutta sotatilan takia niiden toimitukset viivästyivät niinkin pitkälle kuin kevääseen ja kesään 1943. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Tuossa muutamia löytämiäni linkkejä CMB -veneistä. Tosin englannin kielellä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti