keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Koillisväylä

Pakko kirjoittaa tähän alkuun pieni alustus, sillä taisin tällä kertaa tarttua oikein kuumaan perunaan, kun aloin tammikuun 2017 alussa kirjoittamaan seuraavaa blogitekstiä joululomalla loppuun lukemastani mielenkiintoisesta Koillisväylä-kirjasta. Arktinen merialue sattui nimittäin juuri sopivasti ponnahtamaan otsikoihin maailmanlaajuisesti.

Kohtapuoliin kauttaan lopetteleva Yhdysvaltain 44. presidentti Barack Obama kielsi nimittäin viimeisinä töinään pysyvästi öljyn ja kaasun poraamisen peräti 460 000 neliökilometrin kokoisella merialueella Yhdysvaltain pohjoispuolella. Tarkemmin ottaen Tšuktšimerellä ja Beuaufortinmerellä. Samaan hengenvetoon myös Kanada kertoi kieltävänsä poraukset omilla pohjoisilla merialueillaan ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi. Tässä linkki aihetta käsittelevään Ylen juttuun. Kieltoa perusteltiin alueen herkällä luonnolla ja vaikeissa olosuhteissa tehtävän porauksen aiheuttamilla suurilla ympäristöriskeillä sekä öljyn markkinahinnan laskemisella.



Edellä mainittu - Tähti-miehistön toimesta kirjastosta lainattu - Heikki Haapavaaran kirjoittama ja Jarmo Vehkakosken hienoilla kuvilla kuvitettu Koillisväylä-kirja, oli tosiaan minulla tutkittavana viime vuoden loppupuolella yli kuukauden ajan. Kyseinen opus jäi edellä kerrotun mediakohun lisäksi myös sikäli pyörimään mieleeni, että en oikein ennen sen lukemista ollut tajunnut myös pohjolassa sijaitsevalle Suomellemme Koillisväylän avautumisen myötä tarjoutuvia suuria taloudellisia mahdollisuuksia.

Ai niin.. Mainittakoon tähän alkuun myös se, että kaikki tässä kirjoitelmassa esiteltävät kuvat ovat kyseisestä teoksesta. Ja, että vuonna 2014 ilmestyneen kirjan kustantaja on Auditorium. Sitä ja sen viime lokakuussa julkaistua jatko-osaa Luoteisväylä, löytyy kirjastojen lisäksi varmasti monesta kirjakaupasta, joten ei muuta kuin rohkeasti ostoksille..



Mutta mihin jäimmekään..? Muistaakseni Koillisväylän merkitykseen ja taloudellisiin mahdollisuuksiin.. Kyseessä on siis "uusi" ilmaston lämpenemisen johdosta yhä pidemmän ajan vuosittain auki oleva Venäjän pohjoispuolitse kulkeva merireitti Atlantin ja Tyynenmeren välillä. Matka esimerkiksi Hampurista Tokioon lyhenee sitä kautta kulkiessa peräti 8000 kilometriä verrattuna Suezin kanavan ja Malakan salmen kautta kulkevaan reittiin. Laivamatkalle jää tätä kautta kulkiessa pituutta noin 6500 kilometriä (lähde: wikipedia).

Tähän asti väylä on ollut auki vain kaksi kuukautta vuodesta, mutta ilmaston lämpenemisen aiheuttama arktisen alueen jääpeitteen oheneminen tulee tulevaisuudessa pidentämään aukioloaikaa huomattavasti. Vaikka ilmansaasteiden aiheuttama maapallon ilmakehän lämpeneminen onkin itsessään huono asia, on tämän tiedon valossa helppo ymmärtää, minkälaisista säästöistä kuljetus- ja polttoainekustannusten osalta puhutaan, jos vain liikenne Koillisväylällä saadaan kunnolla alkamaan. Oman haasteensa liikenteen kasvulle antavat venäläisten reitille asettamat väylätariffit sekä ainakin vielä tässä vaiheessa varsin perusteltu murtajapakko.

Suomalaisille yrityksille avautuvista suurista taloudellisista mahdollisuuksista on myös helppo saada jonkinlaista kuvaa, kun aletaan puhua vaikkapa arktisissa olosuhteissa toimivien erilaisten alusten suunnittelu- ja rakentamistaidosta. Ne kun ovat luonnollisesti myös jo hyvin tiedettyjä vahvuuksiamme. Suomi on kirjan mukaan muuten maailman ainoa maa, jonka kaikki satamat voivat jäätyä talvella. Täällä on siis pitänyt ja pitää varmasti vastaisuudessakin osata rakentaa jäissä liikkuvia aluksia.



Tässäpä hiukan kirjan visioita mahdollisista laivatarpeista.. Arktisen merialueen mittavassa öljy- ja kaasubisneksessä tulevaisuudessa tarvittavasta laivastosta mainitaan, esimerkiksi seuraavat sivuilta 117-118 löytyvät arviot. Hurjimmissa visisoissa pelkästään Venäjän valtion omistama öljy-yhtiö Rosneft tarvitsee seuraavan viidentoistavuoden aikana 117 porauslauttaa, 45 tankkialusta, 16 jäänmurtajaa ja seismologisiin tutkimuksiin käytettävää alusta. Maan hallituksen tarkoituksena onkin nostaa arktisten alueiden öljyntuotanto peräti viisinkertaiseksi eli 13 miljonnasta tonnista 66,2 miljoonaan tonniin vuoteen 2030 mennessä. Myös kaasuntuotanto olisi tarkoitus kasvattaa nelinkertaiseksi.

Kaiken edellä mainitun ohella minulta on kuitenkin jäänyt kokonaan hoksaamatta maalla sijaitsevan ja muun arktisessa ympäristössä toimivan infrastruktuurin, kaupunkien, satamien ja vaikkapa reitin varrelle tarvittavien pelastusasemien rakentaminen, joista kirjan kirjoittaja Herra Haapavaara puhuu useaan otteeseen.



Tässä yhteydessä ei voi myöskään ohittaa arktista matkailuelinkeinoa. Suomen kerrotaan nimittäin olevan ainoa maa, joka on pystynyt luomaan napapiirin pohjoispuolelle peräti 100 000 vuodepaikkaa turisteille. Sitten tulevat tietenkin vielä kaivannaisteollisuus, ympäristöteknologia, tuulivoima, kylmäteknologia, tietoliikenne, kartoitus, tiede, koulutus, öljyntorjunta..

Pohjoisen laivaliikenteen pikkuhiljaa avautuessa kaikissa edellä mainituissa olisikin Norjan, Alaskan, Kanadan, Grönlannin ja Venäjän rannikoilla tarjolla lukematon määrä urakoita. Taloudelliset mahdollisuudet oman jo olemassa olevan osaamisemme hyödyntämisessä ovat siis valtavat.

Kirjassa kirjoitetaan myös maaltamme puuttuvasta arktisen alueen bisneksen fokuksesta. Suomessa ei vain sen mukaan nähdä niitä suuria mahdollisuuksia, joita Koillisväylä meillekin tarjoaa. Voimakkaana kannanottona pidän myös kirjoittajan esille tuomaa kotimaisten tutkimus- ja kehitysohjelmien puutetta. Nykyhallituksen linjauksiin ja esimerkiksi koulutuksen ja tutkimuksen leikkauksiin en tässä lähde puuttumaan, kun en niiden vaikutuksista tähän asiaan aivan konkreettisesti osaa kertoa. Mutta selvää kuitenkin on, että niillä on varmasti ollut ja tulee jatkossakin olemaan, vaikutusta suomalaisten mahdollisuuksiin ja intoon pyrkiä eteenpäin tälläkin saralla.

Koillisväylää tutkiessa huomasin kuitenkin asioiden hiukan muuttuneen kirjan parin vuoden takaisesta julkaisuajankohdasta. Siitä toimikoon todisteena alapuolella oleva Helsingin sanomien pääkirjoitussivulla 24.11.2016 julkaistu kolumni, jossa kerrotaan Suomen arktisesta strategiasta ja Suomen puheenjohtajuudesta kansainvälisessä, hallitusten ja alkuperäiskansojen yhteisessä, arktisen alueen keskustelufoorumissa eli Arktisessa neuvostossa.



Kuten jo pariin otteeseen kerroin, kirja patistelee toistuvasti suomalaisia olemaan alusta alkaen aktivisesti mukana Koillisväylän hyödyntämisessä. Onkin hienoa todeta, että me olemme tavallaan olleet eturintamassa jo reitin löytymisestä saakka. Nimittäin suomalaissyntyinen tutkimusmatkailija Adolf Erik Nordenskiöld (1812-1901) purjehti retkikuntansa kanssa Koillisväylän läpi vuosina 1878-1879. Hän oli ensimmäinen tässä huimassa yrityksessä onnistunut, vaikka joutuikin viettämään 10 kuukautta kestäneen talven jäiden puristuksessa vain kahden päivämatkan päässä Beringinsalmesta. Koillisväylän läpikulkeminen ei siis tuolloin onnistunut yhden kesän aikana.

Retkikunnan lippulaivana toiminut 300 tonninen Vega oli valaanpyyntiin tarkoitettu 46 metrinen ja 70 hevosvoiman koneella varustettu höyrylaiva, joka oli takiloitu myös purjealukseksi. Teos Vegan matka Asian ja Euroopan ympäri on minulla vielä lukematta, mutta sen hankinta on kyllä tulossa eteen pikapuoliin.




Nyt kun on vaahdottu sekavasti jo kaikenlaista aiheeseen liittyvää niin kerrottakoon vielä, että.. Kirjan punaisena lankana toimii suomalaisten monitoimimurtajien Nordican ja Fennican kotimatkallaan kulkema Koillisväylä. Näistä ensimmäisen kyydissä kirjan tekijätkin saavat tämän historiallisen reitin kulkea. Tarinan aluksi kerrotaan siitä, kuinka alukset ovat olleet kesäkauden ajan Beaufortinmerellä avustamassa öljynporausta. Pohjaan laskettujen ankkureiden siirtely ja vaikkapa porauslauttojen suojaaminen ajelehtivilta jäälautoilta on kuulunut niiden tehtäviin. Talven lähestyessä alueelta on kuitenkin olosuhteiden pakosta poistuttava ja tämän johdosta alukset omistavan Arctia Shipping Osakeyhtiön toimitusjohtaja Tero Vauraste tarjoaa Haapavaaralle ja Vehkakoskelle mahdollisuutta lähteä mukaan "siirtoajolle".

Myös legendaarinen kaikkiin suuntiin jäätä murtava Kulluk niminen porauslautta hinataan pois alueelta amerikkalaisen jäänmurtajan Aiviqin toimesta. Siitä operaatiosta kehkeytyykin kirjan suurin jännitysnäytelmä nimittäin porauslautan hinauskaapeli katkeaa myrskyssä matkan aikana. Myöhemmin vielä hinausta hoitavan aluksen kaikki koneetkin sammuvat yhtä aikaa polttoainetankkien huohotusletkujen kautta säiliöihin joutuvan meriveden takia. Hommat eivät siis todellakaan mene aivan putkeen.


Ja siitä päästäänkin kirjassa useaan otteeseen mainittuun kauhuskenaarioon eli öljyvahinkoon. Jos sellainen nimittäin tapahtuisi juuri talven tullessa maapallon pohjoisnapaa ympäröivälle Arktiselle alueelle, ei öljyntorjunnasta ennen seuraavaa kevättä tulisi oikeastaan juuri mitään. Jäiden alle aukinaisena jäävä öljynporausreikä voisi aiheuttaa herkälle pohjoisen luonnolle mittaamatonta tuhoa.

On myös sanomattakin selvää, että kaikissa uusissa asioissa on aina myös monia haasteita. Herkän arktisen luonnon lisäksi yksi suurimmista Koilisväylän taloudellisen hyödyntämisen "hidasteista" ovatkin yli neljäkymmentä alueella elävää alkuperäiskansaa, joiden oikeuksista huolehtimisen olisi ehdottomasti kuuluttava kaikkeen alueella tapahtuvaan toimintaan. Asiaa hankaloittaa se, etteivät "He" missään nimessä ole yksi yhtenäinen kokonaisuus. Kirja tuo hyvin esille tämänkin asian haasteellisuuden. Vuosisatojen aikana kehittyneet keräilyyn, metsästykseen ja kalastukseen perustuvat elämäntavat ja kulttuurit kohtaavat modernin kulutuskulttuurin, jossa vain raha ratkaisee. Yksi puhutteleva esimerkki asiasta on kaivostoiminta. Koillisväylä-kirjassa (s.159) asiasta kerrotaan näin: "Kun viemme alkuperäiskansoilta pois vaikkapa malmia, viemme heidän resurssejaan. Asiaa ei heti paranna, vaikka maksamme rikkauksista. Se synnyttää alueellista eriarvoisuutta, kun osalle ihmisistä annetaan ja osalle ei."


Nyt aletaan taas kerran mennä varsin kauas Tähtilaiva-blogin aiheesta, mutta tällaista tämä talviaikaan kotona kiikkustuolissa tapahtuva laivaharrastus näköjään on. Mielenkiintoisia tutkimuskohteita riittää ja ajatus lentää. Ketään tuskin yllättää, että tällaisista asioista ja matkoista lukiessa kaikenlaiset suunnitelmat ja haaveet myös Tähden tulevista reissuista saavat helposti ylisuuret siivet allensa..

Joka tapauksessa hankkikaa itsellenne luettavaksi tai vaikka puolisolle lahjaksi Koillisväylä-kirja. Ette tule pettymään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti