keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Kesäreissun viimeiset päivät, joiden aikana poikettiin Ristiinassa ja tavattiin tuttuja

Seuraavana iltapäivänä nostimme kytkintä Rokansaaresta. Ristiina oli varsinainen tavoitteemme sillä siellä meitä odotti mahdollisuus päästä katsomaan paria viikkoa aiemmin veteen laskettua m/s Rudolfia, jota esittelin teille jo aiemmin keväällä. Tässä linkki siihen juttuun. Vasta myöhään iltapäivällä aloitettu siirtyminen alkoi kuitenkin tuntua matkan aikana sen verran pitkältä, että poikkesimme reitiltämme reilua tuntia ennen määränpäätä Kaposaareen, jonne kiinnityimme toisen jo paikalla olleen veneen kaveriksi.

Kaposaari


Säätiedotus oli lupaillut illaksi ja yöksi voimistuvaa lounaistuulta parhaimmillaan jopa 11 m/s. Siitä oli annettu varoituksia jopa VHF:llä. Tuuli olikin navakkaa jo matkan aikana, mutta päätimme siitä huolimatta suunnata meille tuntemattoman ja etelätuulille avonaisen saaren rantaan, vaikkei se tuuliolosuhteet huomioiden ollutkaan ehkä paras mahdollinen paikka. Saimme siirtymän aikana noin tunnin verran edellämme kulkeneen Rudolfin miehistöltä myös tiedon heiltä aallokossa tippuneesta apuveneen airosta. Toivomus oli, että noukkisimme sen kyytiin, jos siihen Yövedellä sattumalta törmäisimme. Minkäänlaista havaintoa siitä emme kuitenkaan saaneet.

Muun muassa suojainen tulipaikka, suuri puukasa sekä huussi kuuluivat Kaposaaren varustukseen.

Varsin heiveröisen oloiseen ja muutamia lautoja menettäneeseen Kaposaaren laituriin kiinnittyminen piti olosuhteista johtuen hoitaa todella varovaisesti ja myös yöhön varauduin kyljestä poijuun menevällä haruksella. Saaren rannan tapahtumista ei köysien kiinnityksen jälkeen ole suuremmin kerrottavaa, sillä pian grillikatoksessa järjestetyn iltapalan jälkeen menimme kaikki nukkumaan, jotta aamulla löytyisi taas virkeitä laivailijoita matkaa jatkamaan.

Yöllä neljän aikoihin heräsin taas kerran varmistamaan kiinnitykset. Siirsin samalla myös kumiveneen Tähden perään, pois kyljeltä hakkaamasta. Kaikki oli kuitenkin kiinnitysten osalta kunnossa, joten jatkoin tämän jälkeen unia aamuun asti.

Ennen seuraavan päivän lähtöä tarkasti konemiehistö tapansa mukaan kaikki konehuoneen neljä öljyn mittatikkua. Lisäystarvetta havaittiin vain voiteluainetta edelleenkin vuotavassa ruiskutuspumpussa. Sen alle on lähtövalmisteluiden yhteydessä myös päivittäin vaihdettava paperinpalanen, joka imee valtaosan koneen kylkeä pitkin valuvasta öljy/polttoaineseoksesta. Keväällä tehty ruiskutuspumppuremontti ei siis tuottanut toivottua lopputulosta ja poistanut vuotoa. Tästä johtuen kyseinen operaatio on edessä taas syksyllä.

Lähtö Kaposaaren laiturista piti eilisestä edelleenkin voimistuneen tuulen takia suunnitella myös huolella. Syvää vettä oli kyllä jokapuolella, mutta minua pelotti edelleenkin laiturin kestäminen. Se kun oli meistä nähden tuulen alapuolella. Irroittelinkin Tähden poikkeuksellisesti ensin laiturista. Sen jälkeen annoin aluksen liukua poijuköyden varassa osittain pois laiturista, ennen kuin irroitin köyden kumiveneen avulla poijusta. Näin sain Tähden olemaan nojaamatta liikaa laituriin.

Tämän jälkeen ei tapahtunut muuta kuin leppoisaa ajelua kohti jo mainittua Ristiinaa. Jossakin vaiheessa matkaa Jungmannit laitettiin äyskärin kanssa ja tietenkin pelastusliiveihin puettuina perässämme roikkuvaan kumiveneeseen, joka täytyi yöllisen vesisateen jäljiltä tyhjentää vedestä. Tällä hommalla oli hauskanpidon lisäksi myös sellainen motiivi, että matkavauhdilla ajaessa kumiveneen kokka nousee sopivasti sen verran ylös, jotta kaikki vesi valuu perään ja äyskäröinti helpottuu.


Ennen kumiveneen tyhjennystä oli pakoputken kylkeen sulanut äyskäri muotoiltava puukolla uudelleen.
Ristiinaan tullessa ei suurta vierasvenelaituriin kiinnitettyä Rudolfia voinut olla huomaamatta. Aluksen uutuuttaan kiiltelevä maalipinta sai Tähtimiehistön jopa hiukan kateelliseksi, sillä merellä käynti oli jättänyt jälkensä ulkoasuumme. Kokoa ja näköä on kuitenkin turha alkaa sen enempää aristelemaan ja niinpä parkeerasimme näytösluontoisesti itsemme hyvässä myötätuulessa Rudolfin etupuolelle jääneeseen ahtaaseen rakoseen. Hienosti Tähti sinne sujahti, vaikka väli oli vielä parin päivän takaista Puumalankin laituripaikkaa pienempi. Suurempia kolinoita ei ilmeisesti myöskään ympäristöön kuulunut, sillä viereisessä aluksessa ei vielä laiturille noustuammekaan syntynyt minkäänlaista elonmerkkiä.

M/s Rudolf Ristiinassa.
Hetkisen perästä Rudolfin kipparin iloiseen hymyyn puettu naama kuitenkin ilmestyi oviaukosta ja niin julistettiin Tähtivierailu alkaneeksi. Melkein heti alkajaisiksi meille lausuttu saunakutsu otettiin miehistössämme suurella ilolla vastaan. Olisihan nyt tarjolla toisella kannella sijaitseva oikea näköalasauna! Sitä ennen oli kuitenkin tehtävä kumiveneellä kauppareissu ja valmistettava päivällistä. Pienet ettonetkin taisi osa porukastamme siinä välissä vetäistä.

Vaihdoimme myös paikkamme sivuaallokon takia vielä illemmalla laiturin pohjoispuolelle, jossa laitoimme perän poijuun ja keulan laituriin. Tuulen takia minun oli kahteen kertaan yritettävä saada köysi kiinni poijuun ennen kuin se onnistui. Tällä manööverillä saimme kuitenkin nauttia yöunista huomattavasti eteläpuolta rauhallisemmissa olosuhteissa.

Tosin ne unet taisivat jäädä kovin lyhyiksi. Kömmin nimittäin vasta joskus neljän jälkeen yöllä takaisin Tähdelle uimisesta virkistyneenä, saunassa puhdistuneena ja maha (ja ehkä pääkin) täynnä Rudolfin tarjoilua. Erittäin mukava ilta oli kuitenkin takana ja monta mielenkiintoista tarinaa aluksen mittavasta rakentamisurakasta oli taas jäänyt mieleeni. Suuri kiitos tästä kaikesta Rudolfin väelle!

Rudolf ja Tähti sekä välistä pilkistävä valtamerilläkin seilannut Serenada.

Ristiinan muistoihin kirjattiin myös laiturilla tapahtunut kohtaaminen mikkeliläisen maailmanympärpurjehtijan Jendrek Prusakin kanssa. Jutustelin hänen kanssaan hyvän tovin veneistä, purjehduksesta ja myös tästä harrastuksesta kirjoittamisesta. Koin myös pienen piston sydämmessäni hänen todetessaan osaksi huumorimielessä, että tietyllä tavalla Me blogikirjoittajat veimme hänen kaltaisilta reissaajilta kirjoitustyöt julkaisemalla tarinoitamme ilmaiseksi. Hän kun oli vuosia sitten kirjoittanut reissuistaan juttusarjaa Venelehteen ja saanut sillä tavoin katettua osan matkakustannuksista. Eipä ole tullut harrastelijakirjoittajana tuollaistakaan pointtia suuremmin ajateltua, vaikka tottahan se varmasti on.

Ristiinalainen M/s Hans oli saanut laiturikaverikseen hienon helsinkiläisen aluksen, jonka nimeä en näistä kännykkäkameralla otetuista suttuisista valokuvista saanut ongittua selville.


Kuvanlaatu ei kyllä tee oikeutta myöskään hienolle s/s Warkaudelle, jonka kuvasimme samaisella kauppareissulla. Pahoittelen asiaa!

Myös sellainen pääkoppaani tallentunut ja minulle täysin uusi asia tuli Herra Prusakin kanssa keskustellessa julki, että hän koki saaneensa tehdä osan matkoistaan purjehduksen varsinaisena kulta-aikana 1980-90 luvuilla. Tällä Herra Prusak tarkoitti karrikoiden sitä, että tuolloin vielä pystyi parkeeraamaan johonkin marinaan hetkiseksi tai joskus pidemmäksiskin aikaa ilman, että joku oli heti perimässä siitä rahaa. Ylipäätään purjehdusharrastus oli silloin hänen mukaansa enemmän purjehduksen ehdoilla tapahtuvaa toimintaa, kuin ylihinnoiteltua ja -mainostettua sekä turboahdettua elämysmatkailua.

Tästä juttutuokiosta minulle jäi muistoksi myös käteeni laitettu 4.7.2006 julkaistu Viva-lehden numero, jossa kerrotaan lyhykäisyydessään Prusakien - Seijan ja Jendrekin tarina. Laitan jutun tänne plogiini jahka ehdin. Suosittelen lämpimästi lukemaan!

Sekin on tässä yhteydessä vielä pakko sanoa, että Tähtimiehistön kesän viimeisellä risteilyllä kokema kaihoisa tunnelma ei ainakaan vähentynyt tämän artikkelin luettuamme. Olen ehkä kuvaillut näitä asioita jo joskus aiemmin, mutta jokaisen veneilykesän lopussa, Tähden kiinnittyessä kotisatamaan ja kuivan maan arjen alkaessa taas rullaamaan, tunnelma on jo ainakin viikon verran etukäteen todella haikea. Jotenkin se yhdistyy siihen samaan fiilikseen, mitä muistan ainakin itse kokeneeni esimerkiksi lapsuuden kesäleireillä. Leiriviikon aikana olit tutustunut uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, ehkä jopa ihastunut johonkin eri paikkakunnalta olevaan, ja sitten hetkisen perästä kaikki oli auttamattomasti ohi.

Lapsena et tietenkään voinut asialle yhtikäs mitään. Ja vielä näin aikuisenakin olemme näköjään voimattomia ainakin arjen oravanpyörän edessä. Vaikka Prusakien jutussa reissu oli vielä paljon meidän matkojamme pidempi niin silti.. Ei auta muuta kuin lakonisesti ja kliseisesti todeta, että kaikki näköjään päättyy aikanaan!

Kirkkotaipaleen avokanava.


Kirkkotaipaleen ja Varkaantaipaleen avokanavat kuuluivat seuraavan päivän reittipisteisiimme. Ne läpäistyämme suunnistimme Anttolan tylysti ohittaen suoraan Luonterille. Korvensaaren rantaa käytiin hetkisen aikaa tutkailemassa, mutta edelleenkin etelänsuunnalta navakasti puhaltanut tuuli, sai meidät lopulta ajamaan viime vuodelta tuttuun Vartiosaareen. Sen sisälle jäävä lahdelma tarjosi juuri sopivasti suojaa puhurilta.

Varteussaari/Vartiosaari.


Viron ylpeys s/s Suur Töll hinaustehtävissä Vartiosaaren rannassa.

Kolmiyhteys grillaus-sauna-uinti toteutettiin myös Vartiosaaressa. Vähän jutustelimme myös viereisen purjeveneen miehistön kanssa ennen kuin vetäydyimme koijiimme. Aamulla olisi nimittäin taas edessä aikainen lähtö. Sen aiheutti pitkä paluumatka kotisatamaan Imatralle. Matkan kestoa lisäsi vielä entisestäänkin pakollinen piipahdus Puumalassa, jonne automme oli Kemmakkaviikonlopun tiimellyksessä saatu ajettua.

Suunnitelmamme kuului kokonaisuudessaan seuraavasti. Ajo Puumalaan, jossa vielä tankkaus ja septintyhjennys. Sitten kipparin yksinään suorittama siirtoajo Niskalammille. Muille oli nimittäin annettu vapautus tästä urakasta. Heidän huolenaan oli sen sijaan auton ajaminen Imatralle ja palkintona siitä, käynti kylpylässä.




Edellä kerrottu toteutettiin vajaassa kahdeksassa tunnissa. Ensin rauhallista 6,7 solmun vauhtia 2 1/2 tunnissa Puumalaan, sitten manöveerailut siellä ja sitten neljässä tunnissa ja vartissa 7,7 solmun vauhdilla Imatralle. Aamupäivällä näimme taas norpan Vierunselällä ja iltapäivällä kuulin VHF:n kautta m/s Puijon saapuvan Puumalaan etelästä heti meidän sieltä lähtömme jälkeen. He taisivat vain ajaa Kaupinsaaren länsipuolista syväväylää, joten näköyhteyttä en heihin saanut. Hätinvirralla vastaan tulivat myös puskija-Hanhi ja Liikenneviraston upea edustuskäytössä oleva Höyrylaiva-Saimaa.


M/s Hanhi

S/s Saimaa

Lopulta Tähti kiinnittyi kiltisti omalle paikalleen Imatran Niskalammin kotisatamaan. Kaikki järjesteltiin seuraavan parin tunnin aikana kuntoon laivan "jättöä" varten ja haikeat, mutta kiitolliset jäähyväiset jätettiin tuntimittarin osoittaessa lukemaa 348,6h. Tämän kauden osalta käyttötunnit ovat siis tällä hetkellä lukemissa 166h.

Mainitsin niistä meren jättämistä jäljistä.. Ei tarvitse ensi vuonna miettiä mistä ruosteenpoiston ja maalausurakan aloittaa.


1 kommentti:

  1. Todella erinomainen blogi. Asiallinen teksti ja hyvät kuvat. Entisen laivurin mukava lukea, kun asiat ja paikatkin ovat paljolti tuttuja. Toivottavasti tarinointi jatkuu taas ensi kesänä!

    VastaaPoista