perjantai 8. heinäkuuta 2016

Tähti-laivalla Viipuriin, osa 2/2

Seuraava aamu alkoi verkkaisesti, mutta liikkeelle päästyämme vauhti oli taas huimaava. Ensitöiksemme kiersimme Viipurin linnaa sisältä ja ulkoa. Tornissa tietenkin vierailtiin ja tutustuttiin linnan kaikkiin museoihin, joista jäi suomalaisista vuosista kertovaa näyttelyä lukuunottamatta varsin sekava kuva. Kyseinen näyttely on nimittäin ainoa, josta löytyy tekstitys suomeksi tai edes englanniksi.

Pakko myöntää, että jotenkin harmillista oli havaita, että linnan muussa historiankerronnassa suomalaisvaihe ja sen kokemukset esimerkiksi Toisessa maailmansodassa ohitetaan käytännössä melkein kokonaan ilman mainintaa. Suomen ja Venäjän rajalla ei siis muutu pelkästään poltoaineen hinta, vaan myös esimerkiksi historiankirjoituksen painotukset..

Joka tapauksessa seuraavassa kuvia Viipurin linnaan tekemältämme tutkimusretkeltä..


Linnan tornin varsin "väliaikaisen" oloisia sisärakenteita.



Tornissa sijaitsee myös Viipurin lähestymisväylän erään linjaloiston ylempi valo.


Suuri 10 metriä korkea kupoli.
Seuraavassa maisemia Viipurin linnan tornista. Linnan perusti alunperin Torkkeli Knuutinpoika jo vuonna 1293 vanhan ja vilkkaan kauppapaikan suojaksi. Tässä on aivan turha lähteä linnan ja kaupungin historiasta enempää kertomaan, sillä Viipurista löytyy todella hieno nettisivusto nimellä Virtuaali Viipuri 1939. Hitusen muuten harmitti, kun löysin kyseisen Tampereen Ammattikorkeakoulun tietopaketin kaupungista vasta oman vierailumme jälkeen. Etukäteen tutkimalla siitä olisi varmasti saanut monenlaisia mielenkiintoisia tutustumiskohteita päiväohjelmaamme.

Tässä ensiksi kuva lounaaseen Igorin veneklubille. Sen taustalla suomalaisen arkitehti Uno Ullbergin suunnittelema Viipurin Maakunta-arkisto. Sieltä löytyy ymmärtääkseni vieläkin yli 100 000 suomalaista dokumenttia, joita ei ehditty evakuoida ennen jatkosodan loppumista.

Länteen.

Itään. Pohjoissatamaan.



Kaakkoon. Punakattoinen rakennus vasemmalla etualalla on Wiipurinläänin maanmittauskonttorin rakennus. Vanhimmat osat siitä ovat 1500 luvulta. Vieressä kuvan keskellä vihreäkattoinen entinen Weckroothien talo, jonka vanhimmat osat ovat keskiajalta. Tämän rakennuksen kellaritiloista on löytynyt Viipurin linnaan vievän vedenalaisen tunnelin suuaukko.
Ja Eteläsatamaan. Laituriin on muuten juuri kurvaamassa Brusnitchnoen sululla työskentelevien tullimiesten vene. Heti sillan eteläpuolella oleva pieni vihreä ponttooni toimii tulli- ja passitarkastettavien veneiden laiturina. Siihen mekin kiinnittäydyimme lähtöpäivän aamuna.


Ja sitten kuvia linnan näyttelyistä. Lähinnä tähän valikoitui otoksia laivoista ja Viipurin ilmeisen vilkkaasta vesiliikenteestä 1800-1900 lukujen taitteesta. Saimaan kanavan merkitys kaupungin talouselämälle on varmasti ollut aikanaan todella huomattava. Aluksia on ainakin ollut paljon ja huomionarvoista on mielestäni myös se, että kuvauspaikatkin näyttävät tuolloin olleen kaikinpuolin esimerkillisessä kunnossa. Harmi, että samaa ei voi kaikistellen sanoa nykypäivän Viipurista.





















Turun sillalta Salakkalahden pohjukkaan ulottuva Pohjoissatama purjelaivojen aikakaudella 1888.

Eteläsatama ja rannalla ilmeisesti vanha tulli- ja pakkahuone.


Muureja puretaan Eteläsataman laajunnuksen alta ilmeisesti 1900-luvun alkupuolella.

Kovasti näyttää Salamalta tuo kuvan etualalla oleva laiva.

Matkustajalaiva Juustila Pohjoissatamassa, jonne Saimaankanavan henkilöliikenne saapui.


Matkustaja-aluksia Eteläsatamassa. Taustalla jo kertaalleen esitelty vuonna 1933 valmistunut arkitehti Uno Ullbergin suunnittelema Maakunta-arkisto.

Viipurin satamien kokonaisliikenne vuonna 1923 oli 7069 laivaa. Kuvassa Pohjoissatama ja Salakkalahti.


Linnansilta, joka oli vanhalta suomalaiselta nimeltään Turunsilta.

Linnan päällikön asunto, jonka läpi kulkee linnan portti.

Linnan päällikön asunnon kupeella makaava tykki. Pitäneeköhän vuosiluku paikkaansa? 


Kun linna oli nähty, lähdimme kaupungille. Tavoitteena oli löytää sieltä mieleiset matkamuistot niitä halajaville. Niitä metsästettiin useammasta kaupasta, torilta ja lopulta kauppahallista, josta mukaamme tarttui mitäs muuta kuin aitoja puisia Maatuskoita. Muutamassa vessattomassa kahvilassa vierailtiin myös - ilmeisesti asiakas wc:eet eivät ole muotia Viipurissa - ja paikallisessa marketissakin käytiin vielä ennen ravintolaillallista täydentämässä Tähden ruoka- ja juomavarastoja.

Vuonna 1935 valmistunut Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kaupungin kirjasto.

Viipurin neuvostoaikana 1940-luvulla rakennettu rautatieasema.

Maisema sataman viereisen ravintolan terassilta viimeisenä Viipurin iltana. Kuten tästäkin kuvasta voi havaita, kelit suosivat meitä merimatkaa lukuunottamatta koko vierailumme ajan.






Tähtilaivueen viimeinen Viipurin ilta huipentui noin klo 22 aikoihin suoritettuun kumiveneajeluun. Kiertelimme sillä hyvän tovin Etelä- ja Pohjoissatamassa sekä tietenkin linnan ympärillä, ihastellen samalla vanhan kaupungin rauhaa ja kauneutta. Seuraavassa kuvia tältä reissulta.


Oikeanpuoleinen pienellä tornilla varustettu rakennus on Viipurin kauppahalli.



Tulli- ja pakkahuone.





Viimeisenä aamuna tunnelma kaksipäiväisestä Viipurin-reissustamme oli kaikinpuolin positiivinen. Venesatamamme ystävällinen Igor oli varannut meille toiveidemme mukaan passi- ja tullitarkastuksen läheiseen tullilaituriin kello yhdeksäksi. Tuntia myöhemmin noin kello kymmenen aikaan kolmen tullivirkailijanaisen urakka olikin vihdoin ohi ja meille toivotettiin selvällä suomenkielellä hyvää matkaa. Olikin onni, että nuorin virkailijoista osasi muutaman sanan suomea, sillä crew-listoissamme ollut leima oli jostakin syystä muiden virkailijoiden mielestä alkuun väärän värinen. Tilanne kuitenkin selvisi minun puolelta laivamieskollegan etukäteen antaman neuvon avulla. Ota matkaan lehmän hermot! Tätä ohjetta seuraten seisoin rannan tulliparakissa kipparihattu kourassa ja seurasin virkailijoiden tekemisiä ja pulinoita ystävällinen hymynvirne naamalla. Katsoin kaikkia silmiin ja olin todella rauhallinen. Puolituntisen siinä naureskeltuaan ja pari puhelua jonnekin soitettuaan heidän tarkastus oli lopulta sillä mallilla, että suomea puhuva pyysi minulta pariin otteeseen anteeksi heidän aiheuttamaa viivytystä ja kuten jo kerroin, toivotti hyvää matkaa!

Hei hei Viipuri!

Hiukan ennen Uurasta vastaan tullut hinaus. Suurella mielenkiinnolla näytti hinaajan kapteeni kiikaroivan Tähteä. 

Uuraan satama.







Lähdimme tämän jälkeen taivaltamaan kohti Suomea. Viipurinlahti, Lihaniemi ja vilkkaan oloinen Uuraan satama sivutettiin aurinkoisessa ja pientä tuulenvirettä tarjoilevassa kesäkelissä. Kaikki oli siis juuri niin kuin edellisillan (tuuli lounaasta 4-7 m/s) sääennusteessa oli luvattu. Olin nimittäin soittanut Suomeen varmistuakseni kelin sopivuudesta avomeritaipaleelle. Uuraan ja varsinkin sitä seuraavan Povorotnyj:n loiston jälkeen keli alkoi kuitenkin muuttua. Lounaasta puhaltava tuuli alkoi nostattaa aallokkoa, joka -vaikka tuulikin melkein suoraan edestä - keikutteli Tähteä melkolailla.

Ollessamme myöhemmin Ristiniemen edustalla huomasin myös sumun lähestyvän meitä lounaasta sekä etelästä ja pariakymmentä minuuttia myöhemmin se ympäröi meidät jo kokonaan, laskien näkyvyyden tuskin sataan metriin. Tuuli voimistui tämän jälkeen entisestään ja suurin lukema, jonka näin sääasemamme näytöllä ennen kuin se tippui keinutuksen vuoksi lattialle oli 13,8 m/s. Aallot olivat siinä vaiheessa jo ainakin parimetrisiä ja minun täytyi tiputtaa Tähden vauhti välillä jopa tyhjäkäynnille, jottei meno tullessamme alas aallon harjalta olisi ollut liian hurjaa.

Vanha Wickström reagoi käskynvälittimen viesteihin sen verran hitaasti, ettei kierrosten kokoaikainen heijaaminen merenkäynnin mukaan ole oikeastaan mahdollista. Tästä syystä yritin vain tehdä jonkinlaisen kompromissin aaltojen ryskytyksen, ohjattavuuden, koneen tärinöiden ja kuitenkin mahdollisiman nopean matkavauhdin välillä.

Vaikka ei tuulisi edes kovasti, ovat lounaistuulen laineet Suomenlahdella perukoilla luonnollisesti melkoiset. 
Sumua.

Pahimman myräkän aikana edes kuvaa ei meinannut saada otettua.



















Mitään todellista hätää meillä ei kuitenkaan ollut. Kaikki toimi moitteetta. Pyöreäpohjainen Tähti rullasi luonnollisesti paljon, mutta ajelin vain karttaplotterin turvin suunnan pitäen päättäväisesti eteenpäin. Osaa merimerkeistä en sumun takia edes nähnyt tai luulen itseasiassa, että niitä ei edes ollut. Pidin plotterin näyttöä tarkkailmalla myös huolen, että etäisyydet niihin pysyivät tarpeeksi suurina ettei vaaraa törmäämisestä pääsisi syntymään.

Välillä ajauduimme väkisin väylällä vastaantulevien kaistalle sillä korkea aallokko ei vain yksinkertaisesti antanut kääntää keulaa pois vastatuulesta. Jotakin venäjänkielistä huutelua kuulin tällöin VHF.ltä, mutta koskettipa se meitä tai ei, niin jätin sen omaan arvoonsa.

Yksi muistikuva on myös se, että tippuneen vesipullon hakemista piti suunnitella kymmenminuuttisen verran ennen kuin aallokkoon tuli sopivä väli. Vastaantulijoita pelkäsin myös sen verran, että ajoin koko matkan rannikon ja tuulen alapuoleinen puoleinen ovi auki, jotta varmasti kuulisin toisen ja toivottavasti tutkalla varustetun aluksen sumutorven äänen. Itse tietenkin soitin torvea muutaman minuutin välein, tähystin tarkkaavaisesti joka suuntaan ja kulkuvalot olivat luonnollisesti myös kytkettyinä.

Tässä myös pari linkkiä merimatkan aikana kuvaamiini videoihin. Video1 ja video2. Ne on kuvattu ennen sumua ja sen jälkeen, sillä sumun ja pahimman keikutuksen aikana ei kuvaamisesta ja ohjaamisesta yhtäaikaa vain yksinkertaisesti tullut mitään.

Sekin tuli nyt tätä kirjoitellessa vielä mieleen, että lukitessani ovea alkumatkasta aukiasentoon oli tuuli jo niin kovaa, etten heittelehtivällä kannella meinannut saada työnnettyä sitä auki. Kai se sekin jotakin kohtaamastamme puhurista kertoo.

Noin kolmetuntisen sumun jälkeen aurinko alkoi yhä enemmän pilkistellä pilvien raoista ja lopulta myös merenkäynti alkoi vähän hellittää. Lopulta sumu väistyi kokonaan ja niin jatkoimme keikuttelua kohti Santiota. Jonkin verran aikaisemmin olin jo soittanut sinne ja tilannut meille rajatarkastuksen ja kysynyt samalla myös mahdollisuutta yöpyä laiturissa. Tähän oltiin vastattu myöntävästi.

Rajatarkastus Santiossa meni kivuttomasti. Juttelin tulliveneen kuljettajana toimineen mukavan turkulaisen kaverin kanssa Tähdestä samalla, kun innokas nuori tarkastajanainen tutki kollegansa kanssa alustamme. Meitä oli erikseen kielletty tulemasta sisälle, sillä he halusivat itse tutkia sekasotkun vallassa olevaa laivaa ja etsiä tuliaisiamme. Lopulta naisen pää ilmestyi kuitenkin oviaukkoon ja kuulin hänen varsin voimakassävyisesti sanovan, että "tulkaas nyt näyttämään missä ne teidän tulijaisviinat ovat, ettei tarvitse koko laivaa kääntää nurinpäin". Tämän jälkeen hänet opastettiin kaksi vodkapulloa sisältävän aarteen jäljille. Etukajuutan lattian altahan ne löytyivät.

Vihdoinkin Santiossa.

Kun rajamuodollisuuksista oli selvitty, järjesteli miehistö kaikessa rauhassa Tähden taas matkakuntoon. Seitseman tuntia ruorissa ollut kippari sai tällä välin luvan nauttia pienet päiväunet. Matka-aika oli kelistä johtuen venynyt näin pitkäksi, sillä en ollut aallokon noustua voinut ajaa kuin 3,5-5 solmua.

Päiväunien aikana syntyi myös päätös jatkaa vielä matkaa pari tuntia länttä ja Kotkaa kohden. Siellä meitä odotti mukavan oloinen Kuorsalo, joka perille päästyämme lunasti samantien lupauksensa. Suojainen lahdelma, tukeva laituri ja kaunis ilta-aurinko. Päivän kokemuksia puitiin miehistön pienimpien ja isompien kesken vielä saunassakin ennen kuin Nukkumatti otti lopulta ohjat käsiinsä.

Kuorsalo

Ja Kuorsalon auringonlasku.
Viimeisenä aamuna ei ollut enää jäljellä kuin pieni muutaman tunnin pyrähdys Kotkaan, jonne Tähti laitettaisiin parkkiin maallisten kiireiden vuoksi. Sain sovittua sille 100€:n sopuhinnan kolmesta yöstä New Port Kotka nimisestä marinasta. Halusin viedä Tähden ehdottomasti sinne kahdestakin syystä. Ensimmäinen oli se, että olin jättänyt auton työreissullani pari viikkoa aiemmin kyseisen sataman läheisyyteen. Toinen ja olennaisempi oli se, että kyseisen sataman vieressä nykyisin sijaitsevan Suomen Puuvenekeskuksen paikalla oli taannoin melkein 35 vuoden ajan Tähden kotisatama. Siellä sijaitsi silloin Kalarannan konepaja. Tottahan Tähden olisi tuollaisessa paikassa päästävä käymään..


Täältä muuten löytyvät Saimaan kanavan kauttakulkuohjeet.

Ja tätä sivua alaspäin kelaamalla löytyvät kanavan läpikulkemiseen tarvittavat lomakkeet sekä Venäjän satamissa vierailtaessa tarvittavat lomakkeet.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti