sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Tähti-laivalla Viipuriin, osa 1/2

Useamman vuoden haave omalla veneellä tehdystä matkasta 1856 valmistuneen Saimaan kanavan kautta Viipuriin, laitettiin vihdoinkin Tähtilaivueessa käytäntöön. Kuten takahytin ja wc:n remonttihommista kertoessani useaan otteeseen vihjasin oli mm. ahteripiikkiin tehdyn vesisäiliön tarkoituksena nimenomaan tehdä mahdolliseksi tällainenkin reissu. Pesuvedet kulkisivat nyt kätevästi mukana ja merellä liikkuminen olisi näin ollen mukavempaa. Moni muukin asia kaikkien kanavan papereiden hommaamisesta aina viisumien hankkimiseen asti oli kevään aikana hoidettu kaiken muun sähellyksen ohessa sille mallille, että lähdön hetki alkoi sopivien kelien ilmaantuessa meteorologien ennusteisiin olla vihdoinkin kesäkuun puolivälissä konkreettisesti käsillä.

Mainittakoon, että yksi lähtövalmisteluita suuresti helpottanut asia oli myös Imatran Niskalammilla majaansa pitävän Partiolaisten m/s Sissi-laivan kuukautta aiemmin Viipuriin tekemästä retkestä minulle annettu "muistio", jonka tiedoilla moni kanavamatkan yksityiskohta valkeni huomattavasti virallisia papereita paremmin. Laitan sen tänne myöhemmin esille, jos vain saan julkaisuluvan asianosaisilta.

Matkalla Pullikaiseen.

Ja ankkurissa Pullikaisessa.

Vesisäiliön täyttö menossa. Ei vuoda enää.

Puolipilvistä, tuulta noin 5m/s ja noin 15 lämpöastetta oli luvattu sille maanantaille, jona vihdoinkin suunnistimme kanavaan. Edellisenä iltana olimme tulleet jo valmiiksi Sataman Loisteeseen Lappeenrantaan ja tyhjentäneet septin ja täyttäneet uuden ja kertaalleen paikatun vesisäiliön.

Sitä edeltävä yö oli muuten vietetty "puolimatkassa" Pullikaisessa, suojassa kovalta etelätuulelta. Yö siellä piti olla poikkeuksellisesti ankkurissa, sillä emme jungmannien kanssa edes suojaisen lahdukan sisällä onnistuneet saamaan Tähden keulaa rantaan ja kylkeä laituriin. Kova tuuli ja toinen vene haittasivat operaatiota sen verran kiusallisesti, että jätin yritykset kahteen kertaan. Perän kiinnitämistä poijuun ja keulan laituriin en noissa olosuhteissa edes halunnut kokeilla. Keulan ajamisen rantaan ja haruksien vetämisen perästä hylkäsin myös, sillä ainoana aikuisena olisi ollut liian riskaabelia jättää laiva tuulen armoille köysien kiinnityksen ajaksi.

Saimaan kanavan pää häämöttää jo.

Pyörteet suluissa olivat sen verran pieniä ettei 22,5 tonnin painoisen Tähden kiinnitys vain yhdestä pollarista tuottanut minkäänlaisia ongelmia.

Jokaisesta sulusta löytyvät uivat kiinnityspollarit. Niiden
puoli tosin vaihtelee eli etukäteen kannattaa ottaa selvää
kummalta puolen kiinnitys kulloinkin tapahtuu.

Mutta asiaan.. Lappeenrantaan oltiin siis päästy. Siellä päädyin kiinnittämään Tähden peräpoijupaikalle kylkikiinnityspaikan sijaan. Yhden yön hinta tipahti sillä peliliikkeellä 50 eurosta 25 euroon. Vaikka Sataman Loisteen palvelu kaikkine kioskeineen ja jätepisteineen on mielestäni erinomaista, niin kyllä 50 euron yöhinta kylkikiinnityksestä on silti varsin korkea. Väittäisin, että jopa Saimaan korkein. Emme kuitenkaan jääneet asiaa enempää murehtimaan ja iloitsin vielä erikseen sataman kioskista löytyneestä Venäjän ystävyyslipusta, jota tuskin olisi minkään muun sataman valikoimista löytynytkään. Olin sellaisen kyllä jo kuukausi takaperin jostakin nettikaupasta tilannut, mutta eipä sitä vain koskaan postilaatikkoon ilmaantunut.

Taas meinaa lähteä juttu väärille urille.. Eli palataanpas nyt oikeasti siihen alkuperäiseen aiheeseen.

Kanavamatkapäivän aamuna herättiin ajoissa seitsemän aikoihin ja soitin heti ensitöikseni Saimaan kanavan käyttökeskukseen ja kerroin meidän saapuvan noin tunnin päästä Saimaalta päin tultaessa ensimmäiseen Mälkiän sulkuun. Puhelimeen vastannut mukavanoloinen mieshenkilö kertoi kanavalla olevan tänään varsin vähäisesti liikennettä ja toivotti meidät tervetulleeksi. Käyttökeskuksesta voidaan muuten ohjata kaikkia kanavan kahdeksaa sulkua ja seitsemää siltaa.

Päästyämme kanavan suulle huutelin vielä VHF:llä kanavalla 11 ja ajattelin ilmoittaa olevamme nyt tulossa. Kanava ei kuitenkaan jostakin syystä vastannut. Samantien näin kuitenkin ensimmäisen sulun porttien olevan jo auki ottamaan vastaan meidät sekä edellämme kulkeneen suuren lasikuituveneen. Vihreiden valojen palaessa ajoimme tämän jälkeen peräkanaa sulkuun ja sulutus laitettiin käyntiin. Kello oli tässä vaiheessa 08.19.

Sen verran minua jäi VHF:n toiminta epäilyttämään, että yritin vielä uudelleen kutsua Mälkiän sulkua. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut, joten soitin puhelimella henkilökunnalle ja kysyin olivatko he kuulleet kutsuni? Mitään ei kuitenkaan ollut havaittu. Uuden yrityksen ja pienen mietinnän jälkeen käytin radion pois päältä ja yllättäen puheemme alkoikin kuulua. Se, mikä vika radiossa oli, ei ole minulle selvinnyt edelleenkään. Muiden turinat nimittäin kuuluivat meillepäin koko ajan aivan normaalisti.


Kaikki meni Mälkiässä onneksi muuten hienosti ja pian olimmekin jo matkalla seuraavaan Mustolan sulkuun. Sielläkin vihreät valot paloivat ja portit olivat auki, joten ajoimme suoraan sulkukammioon (klo 8.31). Edellämme kulkevan venekunnan loputkin krapulaisen oloiset jäsenet alkoivat tässä vaiheessa pikkuhiljaa heräillä ja ilmestyivät yksi toisensa jälkeen veneensä uimatasolle vetäisemään eheyttävät aamusavut keuhkoihinsa. Siinäpä olikin tapahtumat sillä erää.




Klo 9.09 olimme jo Soskuan sulussa ja klo 9.40 aukesi edessämme Kansolan läppäsilta. Nuijamaajärven pohjoisrannan rajatarkastukseen saavuimme puolestaan klo 10.20. Siellä olivat jo suomalaiset rajaviranomaiset valmiina. Heidät oli lupauksensa mukaisesti paikalle hälyttänyt kanavan henkilöstö. Kaikki meni sielläkin hienosti ja lupsakasti. Rajatarkastajat leimasivat kaikki seitsemän (varulta pari ylimääräistä) ennalta täyttämääni Crew-listaa ja auttoivat myös täyttämään Suomesta veneellä poistuttaessa vaadittavaa huvivenealusilmoitusta. Passit ja viisumit tutkittiin tietenkin myös.

Jatkoimme tämän jälkeen heti matkaa Nuijamaajärvelle, jossa varsinainen rajalinja ylitettään. Järven toiselta laidalta ajoimme jonkin laiturissa olleen venäläisen armeijan/rajavartijain veneen ohitettuamme avokanavaan, joka johti meidät Pällin sulkuun. Vihreää valoa näyttivät opasteet sielläkin ja klo 11.10 olen merkinnyt lokikirjaan meidän kiinnittyneen sulkukammion oikeaan laitaan.


Nuijamaajärvellä nostimme hyvien tapojen mukaisesti Venäjän ystävyyslipun oikeanpuoleiseen saalinkiin.
Pian saapuivat toisen veneen kimpussa työskennelleet venäläiset rajavirkailijanaiset luoksemme ja veivät passimme ja erinäisen määrän muita paperita omaan koppiinsa. Kohta he tulivat kuitenkin takaisin ja antoivat meille pienet jokaiselta miehistön jäseneltä vaadittavat Migration Card-lomakkeet, joita aloimme hiki hatussa täyttämään.

Yllättäen virkailijat ottivat tämän jälkeen jalat alleen ja hävisivät uudelleen koppiinsa. Tämän tilannetta valvontakamerasta tarkkaillut kanavan käyttöhenkilökunta tulkitsi tarkoittavan, että kaikki on kohdaltamme kunnossa. Niinpä sulkuportti takanamme nousi ja sulutus laitettiin käyntiin, vaikka passimme olivat vielä rajavirkailijoilla. Pienestä alkuhäkellyksestä selvittyäni yritin kerran kutsua kanavaa VHF:llä, mutta kun vastausta ei taaskaan kuulunut ajattelin meidän menevän nyt alaspäin ja kiinnittyvän sen jälkeen sulun alapuoliseen odotuslaituriin. Pikaisesti tarkastin mukaan kopioiduista kanavan ohjepapereista, että juuri tähän laituriin ei tietenkään saisi kiinnittyä, mutta nyt siitä säännöstä ei välitettäisi. Onneksi virkailijat ymmärsivät myös tilanteen ja tulivat sulutuksen jälkeen passiemme kanssa alalaiturille ja saimme asiat hoidettua kuntoon.

Tähti Ilistoen sulun yläpuolisessa odotuslaiturissa.

Rahtilaiva Egon W tulossa Ilistoen sulusta.

Kello näytti kahtatoista meidän irroittaessa vihdoin touvimme Pällistä. Seuraavaan Ilistoen sulkuun saavuimme edellisen hässäkän johdosta sen verran myöhään, että edellämme kulkenut vene oli jo mennyt menojaan. Tiedustellessani puhelimella sulutusta, minulle kerrottiin vastaan olevan tulossa jonkin rahtilaivan, joka luonnollisesti hoidettaisiin eteenpäin ennen meitä. Kerroin puhelussa kanavan käyttöhenkilökunnalle myös meille Pällissä sattuneesta tilanteesta ja miesääni kaiuttimessa pahoittelikin kovasti asiaa. Hän kertoi itse olleensa puikoissa juuri sillä kertaa ja ymmärtäneensä tilanteen väärin. Samaan syssyyn hän kertoi myös heidän jo vuosia toivoneen, että venäläiset rajavirkailijat alkaisivat käyttämään jonkinlaista liikennevaloa, josta suomalainen käyttöhenkilökunta voisi kameroihinsa nähdä milloin rajalla on kaikki kunnossa. Mitään asian eteen ei kuitenkaan olla tehty, joten näillä eväillä mennään varmaan jatkossakin.

Rahtilaivaa Ilistoen sulun yläpuolella odotellessamme ehdimme myös mukavasti syömään ja puimaan hetkisen tähän mennessä koettua. Minä iloitsin mielessäni myös kahdesta laivaharrastukseen liittyvästä uutisesta, joita viimepäivinä olin saanut. Ensimmäinen niistä oli se, että Trafi myönsi minulle Kuljettajankirjan eli nyt minulla on ammattipätevyys alle 100 GT:n aluksien kuljettamiseen kotimaan liikennealueella 1. Toinen oli se, että meidät otettiin mukaan Niskalammin laivureihin ja näin ollen Tähdellä tulee jatkossakin olemaan kotisatama Imatralla.

Varsinainen sulku meni tämän jälkeen taas mallikkaasti ja järjestyksessä seuraavana olevaan Cvetotchnoeen saavuimme klo 13.20. Kaikki meni sielläkin hienosti kuten seuraavassa Iskrovkan sulussakin. Sitten olikin vuorossa tankkaus, joka suoritettiin viimeisen Brusnitchnoen sulun yläpuolisella huoltoasemalla. Sieltä saimme tankkeihimme täydennystä täysin suomea tai englantia taitamattomalta mieheltä hurjaan 0,60 euron litrahintaan. Ei voi kyllä muuta sanoa kuin, että on se kyllä uskomaton harppaus polttoaineen hinnassa tuo rajan ylitys! Siinä tankkauspistoolia pidellessä alkoi oikein harmittamaan, etteivät Tähden tankit ole kuin 400:n litran vetoiset.


Tukevatekoisia merimerkkejä Brusnitchnoen eli suomalaisittain Juustilan sulun alapuolella.

Brusnicthnoen alapuolinen kelluva tankkausasema, joka ei kuulema ole ollut käytössä pariin vuoteen.
Olimme tankkauasemalle tullessamme saavuttaneet edellämme kulkeneen suomalaisveneen. Irroittautuessamme varttia myöhemmin huoltoaseman laiturista oli se jo ehtinyt sulkuun ja valot vaihtuivat meille punaisiksi. Silloin tartuin taas VHF-puhelimeemme ja kutsuin Brusnitchnoen sulkua saaden sieltä tällä kertaa heti vastauksen. Kysyin pääsisimmekö mekin kyytiin alaspäin ja vastaus oli myönteinen. Valot vaihtuivatkin samantien takaisin vihreiksi ja niin pääsimme läpi viimeisestä sulusta.

Sulun alapuolella oli sitten vastassa "viimeinen koitos" eli Venäjän tullitarkastus. Edellämme kulkeneet suoriutuivat siitä suorastaan silmänräpäyksessä ja epäilinkin tästä syystä jonkinlaisen setelitukun vaihtaneen omistajaa laiturilla, kunnes tajusin myöhemmin ettei kyseinen paatti tullut ollenkaan Viipuriin, vaan jatkoi samantien matkaansa merelle ja takaisin Suomen puolelle. Olen ymmärtänyt, että pelkkä kauttakulku vähentää olennaisesti byrokratiaa rajalla.


Viipurin Eteläsatama.





Joka tapauksessa tullitarkastuksemme hoiti ystävällinen vanha herra, jonka partaveden voimakas haju leijaili Tähden sisätiloissa vielä pari tuntia myöhemmin saapuessamme jo Viipuriin. Varsinainen tarkastus meni Brusnitchnoessa hienosti ja kaikki tarvittavat paperitkin löytyivät minulta valmiiksi täytettyinä. Tosin etukäteen tulostamani laput täytyi suurieleisesti nitoa yhteen selät vastakkain, sillä niiden olisi ilmeisesti kuulunut olla kaksipuoleisia.

Ongelmia tuli vasta siinä vaiheessa, kun tullimies sotki meidän ja edellisen veneen paperit keskenään. Minä tajusin kuitenkin onneksi samantien mitä tapahtui ja osasin auttaa asian selvittämisessä. Kun olin tullimiesten koppiin mentyäni pinonnut paperit oikeisiin nippuihin, syventyi tarkastaja niihin hetkiseksi ennen kuin sanoi kuuluvalla äänellä "aaa!" tarkoittaen, että nyt hän ymmärsi, mikä asiassa oli aluksi mennyt vikaan. Yritin myös seurustella kyseisen Herran kanssa ja kysyä häneltä mahdollisimman selkeällä englanninkielellä, kuinka monta alusta on tänään kulkenut heidän tarkastuksensa läpi? Vastaus oli ytimekäs englanninkielinen "one", minkä tulkitsin tarkoittavan sitä, että kielimuuri välillämme on ylittämätön.

Favorit Yacht Club Vyborg ja kolme lippua. Laiturilla köllöttelee myös klubin vahtikoira Lisa, joka sai vierailumme aikana aluksemme miehistöltä kovasti huomiota osakseen.
Tämän kaiken jälkeen pääsimme kuitenkin lopulta jatkamaan matkaa kohti legendaarista suomalaiskaupunkia Viipuria. Soitin vielä Gvardeiskij:ssa olevien siltojen alta uudemman kerran paikallisen Favorit Yacht Clubin Igorille (+792 1323 7101) ja kerroin meidän olevan reilun puolentunnin päästä perillä. Hän kertoi olevansa tuolloin klubinsa laiturilla meitä vastassa ja neuvovansa meidät sitten oikealle paikalle. Oikean laiturin tunnistaisimme siitä, että siellä hulmuaa kolme lippua.

Näitä ohjeita noudattaen ajoimmekin Eteläsataman ohi kohti Viipurin linnaa ja juuri niinkuin olimme sopineet, Igor saapui laiturille ja näytti meille varmasti klubinsa parhaan laituripaikan. Pyöräytin Tähden siihen ja kiinnitettyämme köytemme kiinnityssilmukoihin, kättelimme ja esittäydyimme hymyssäsuin niin kuin asiaan kuuluu. Tämän jälkeen parikymmentä vuotta klubiaan isännöinyt Igor kertoi meille mistä löytäisimme sähköä, jos sitä tarvitsisimme, kuinka pääsisimme sisään klubin portista, jos se olisi lukossa jne. Myös torin, kaupan ja muutaman ravintolan sijainnin hän ehti paljastaa ennen kuin poistui takaisin muihin puuhiinsa. Tässä vaiheessa kello oli muuten 16.30 eli matkaan Lappeenrannasta kanavan kautta Viipuriin meillä oli yhteensä vierähtänyt yhdeksän tuntia.

Ensimmäisen illan hämyä. Joku porukasta sanoikin, että tuntuu aivan kuin oltaisiin ulkomailla..

Igorin antamien tietojen valossa lähdimme heti tutkimaan kaupunkia. Viipurinlinnaan ajattelimme satsata hiukan enemmän aikaa, joten se jätettiin seuraavaksi päiväksi. Useamman tunnin suunnistimme ympäriinsä isäntämme antamien ohjeiden mukaan ja lopulta torikin löydettiin parin vesiperän jälkeen. Lopuksi kävimme vielä kaupassa ostamassa iltapalatarpeet ennen kuin vetäydyimme takaisin Tähdelle. Illalla lämmitettiin luonnollisesti myös sauna, jotta päästiin kylpemään Viipurinlinnan katveessa. Ja niin oli tämäkin kokemusrikas päivä lopulta pulkassa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti