sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kotka-Kaunissaari-Loviisa-Svartholma-Pernaja-Bockhamn-Loviisa

Jo käytännöksi muodostunut "pari päivää töissä ja takaisin vesille"-malli toistui taas kerran Tähti-varustamon kesäohjelmassa. Kuten jo aiemmin kerroin, tämän pienen tauon Tähti sai viettää Kotkassa lähellä entistä Kalarannan konepajan aikaista kotisatamaansa.

New Port Kotkan laiturissa.

Sunnuntaipäivän rauhaisa horros sataman yllä vaihtui verkkaiseen toimintaan saavuttuamme noin kello kuudentoista aikoihin paikalle. Ensitöiksemme pakkauduimme kaikkine tavaroinemme laivaan. Sen jälkeen aloitettiin muut puuhat tyhjentämällä ahteripiikin vesisäiliö. Säiliön sisäpinnassa käyttämäni epoksimaali tartutti nimittäin jonkinverran hajua edelliseen vesierään, joten ajattelin ennen tätä reissua huuhdella säiliön vielä kertaalleen ja lisätä sinne sen jälkeen tuoreet vedet. Veden käyttöä ei pieni hajuhaitta kuitenkaan ollut onneksi estänyt, mutta mukavampaa luonnollisesti olisi, jos vesi ei tuoksuisi maalille.

Toinen ja paljon edellistä hauskempi huomio liittyi makeavesivarantojemme riittävyyteen. Viipurin reissun aikana oli nimittäin tiskattu, saunottu ja peseydytty neljänä päivänä, mutta vedenpinta säiliössä oli laskenut vain vajaat viitisentoista senttiä eli noin 1/3 osa Lappeenrannassa täytetystä määrästä. Eikä säiliötä tuolloin edes täytetty ääriään myöten vaan vähän yli puoliväliin. Tämä tarkoittaa pikaisella laskentakaavalla sitä, että vesivarantomme riittävät nelihenkisellä miehistöllä vähimmilläänkin pariksi viikoksi ja pihistämällä luonnollisesti vielä paljon pidemmäksi aikaa.

Sekin on syytä mainita, että en ainakaan vielä ole huomannut perään tulleella useamman sadan kilon painonlisäyksellä olleen mitään vaikutusta Tähden käyttäytymiseen. Luonnollisesti ahteri ui täyden säiliön kanssa syvemmällä, mutta matkavauhti, ohjattavuus, vakavuus yms. ovat mielestäni samanlaisia kuin aiemminkin. Tätä kirjoittaessa muistui myös mieleen, että säiliön keskelle sivusuunnassa suunniteltu loiskelaipiokin on muuten vielä laittamatta, vaikka kiinnikkeet sille jo remonttiavaiheessa teinkin.


Vuonna 1907 valmistunut museojäänsärkijä Tarmo Merikeskus Wellamon laiturissa.


Kaikkien lähtövalmistelujen päätteksi maksoimme vielä laiturilla käymään tulleelle satamakapteenille kylkikiinnityspaikasta sovitun hinnan. Hän muuten kysyi minua yllättäen kippariksi jonkin yli 70 jalkaisen veneen siirtoajolle Hollantiin. Kiinnostava tarjous! Ei vain taida Kuljettajankirjan tarjoama pätevyys riittää sellaiseen. Jokatapauksessa näiden tapahtumien jälkeen lähdimme suunnistamaan tyynessä säässä ja ilta-auringon loisteessa poikkeuksellisella kahden hengen miehistöllä kohti Kaunissaarta. Sen lisäksi, että tiedän Tähdellä tehdyn sinne kesäretkiä jo seitsemänkymmentäluvulla, olen kuullut kyseisen saaren mainittavan niin monen veneilijän tarinoissa, että paikkaa ei vain yksinkertaisesti voinut olla ohittamatta, kun kerran täälläpäin liikuttiin. Ja kaunishan se olikin. Vanha saaristolaismiljöö ja suuri suojainen satama. Tarkennuksena vielä, että puhun tietenkin Pyhtään Kaunissaaresta enkä Sipoon Kaunissaaresta.

Kotkan Mussalon satama

Horisontissa siintävä Kaunissaari.

Minulla ei ollut etukäteen täyttä varmuutta saaren vierasvenelaiturin sijainnista, mutta paikanpäälle saapuessamme päitä alkoi ilmestyä muiden veneiden kansiluukkuihin sellaista vauhtia, ettei ollut kauhean suurta ongelmaa kysäistä neuvoa lähimmiltä kanssaveneilijöiltä. Valikoimme tämän jälkeen paikkamme laiturinpäädystä erään purjeveneen vierestä. Meinasin aluksi kiinnittää Tähden keulan laiturinpäätyyn ja vain perän aisaan. Tällöin se olisi ollut tukevammin ja pidemmältä matkalta kiinni laiturissa, mutta jäänyt luonnollisesti hiukan vinoon. Vähän mietittyäni päädyin kuitenkin laittamaan keulan perinteisesti laiturin kylkeen ja Tähden kyljen vain puoliväliin alusta ulottuvan aisan kylkeen. Tähän päätökseen vaikutti hitusen myös viereisen veneen kipparin huolestunut toteamus "kunhan ei vain osu", joka lausuttiin sen jälkeen, kun olin kohteliaisuudesta tiedustellut hänen mielipidettä ensimmäiseen kiinnitysvaihtoehtoon.

Kaunissaaren satamassa.

Yöllä itätuuli yltyi sen verran, että kävin vielä neljän aikaan vetäisemässä ylimääräisen kiinnitysköyden tyyrpuurin puoleisesta kyljestämme itäpuolellamme olleeseen poijuun. Tällä manööverillä sain Tähden paapuurin kyljen juuri sopivasti irti laiturin hennon oloisesta aisasta. Tämän jälkeen puisten viilareidemme vinkumiset olivat myös huomattavasti hiljaisempia häiriten näin vähemmän meidän ja viereisen veneen lepovuorolaisia.





Illalla ehdimme tehdä rauhallisen kävelyretken Kaunissaaren satamaan ennen saunomista. Aamulla oli tarkoitus vielä paremmin syventyä idylliseen saaristolaistunnelmaan, mutta paria päivää aiemmin alkanut kurkkukipu oli herätessäni sitä luokkaa ettei edes aamupalan syöminen ottanut onnistuakseen. Kaikki niellyt nesteetkin tulivat ulos nenästä. Harmaanvalkoiset peitteet kurkussa ja soitto tutulle lääkärille viitoittivat reissumme jatkon tästä eteenpäin. Sain nimittäin säädettyä reseptin antibioottikuuria varten Loviisan apteekkiin, joten heti pakolliset aamutoimet hoidettuamme käänsimme kokkamme sinne. Juuri sopivasti ennen Kotkasta saapuvaa yhteyslauttaa jätimme Kaunissaaren sataman taaksemme ja lähdimme selkämme takaa puhaltavassa 8 m/s itätuulessa taivaltamaan kohti Loviisaa.

Sataman ulkopuolella vastaan tullut yhteysalus Otava.

Sen verran vilkaisin Loviisaa kohti kiitäessämme kiikareilla meille aiemmilta venereissuilta tutun Svartholman linnoituksen laituria, että yöpaikan löytyminen sieltä näytti hyvinkin mahdolliselta. Sinne voisimme siis illanpäälle vielä suunnistaa, jos Loviisa ei tuntuisi sopivalta.

Pyöräytettyäni Tähden kapeaan toisten alusten väliseen rakoon Loviisan Laivasillan vierasvenesataman laiturissa, lähdin samantien puolijuoksua taivaltamaan kohti apteekkia. Vanhan kaupungin hienot talot eivät tällä reissulla saaneet osaltani suurtakaan huomiota osakseen. Paluumatkalla pysähdyin sentään hetkiseksi kuvaamaan satamaan kuiville nostettua, hiukan ruosteista, mutta kuitenkin kaunislinjaista Onni-hinaajaa.


Ei ihme, että Laivasillan satama on saanut kunniamaininnan Suomenlahden parhaana huvivenesatamana.
Ohjelmani meni tämän jälkeen seuraavaa rataa. Antibiootit naamaan, ruokaa ja päiväunille. Miehistön toinen puolisko otti sillä aikaa jalat alleen ja lähti laivakoiramme kanssa tutustumaan kaupunkiin. Reilun tunnin nukuin sikeästi uudessa ahterihytissämme ja kuuntelin laineiden liplatusta kylkiä vasten. Se riitti piristämään tunnelman siihen pisteeseen, että aloimme valmistella puolituntista siirtymää Svartholmaan.

Svartholman merilinnoituksen laiturissa.





Siellä pysäköimme Tähden aisapaikalle, edellisestä yöstä viisastuneena tällä kertaa tuulen alapuolelle. Aurinko paistoi ja pikkuhiljaa myös tuuli tyyntyi. Jutustelimme muutamien paikalle sattuneiden Tähdestä kiinnostuneiden kanssaveneilijöiden kanssa ja elämä vaikutti taas kerran kaikinpuolin mukavalta. Teimme siinä samalla myös suunnitelmia seuraavan päivän matkakohteesta, joksi lopulta valikoitui meille ennenkokematon Pernaja.

Backstensstrandin laituri Pernajan kirkonkylässä. 

Vankka betonilaituri otti meidät vastaan seuraavana päivänä saapuessamme Pernajaan. Siihen kiinnittyminen oli sallittua vain pariksi tunniksi. Siinä ajassa ehdimme kuitenkin tutustumaan kylän upeaan Pyhän Mikaelin kirkkoon, jossa mm. suomenkielen luoja Mikael Agricola on aikoinaan kastettu. Kyseinen kastemalja, jota oli kyllä aivan pakko koskettaa myös omin käsin, on ymmärtääkseni kirkon vanhin esine ja peräisin 1300-luvulta. Monien mahtisukujen vaakunat löytyivät myös 1400-luvun alkupuolella valmistuneen kivikirkon seiniltä. Saarnastuoli ja alttarikaappi ovat myös varsin iäkkäitä ja peräisin 1650-luvulta. Alla kuvia tältä kaikinpuolin mieleenpainuvalta pysähdykseltämme, johon mukavaa lisäväriä tarjoili nuori ja innokas kirkonesittelijä.









Tähdelle palattuamme jatkoimme matkaamme veneilynrunkoväylää pitkin kohti länttä. Olin jo joskus vuosia sitten edellisellä veneellämme ohiajaessani huomioinut koordinaattipisteestä 60° 16,0' N /  26° 00,2' E löytyvän Byön saaren suojaisen Bockhamnin luonnonsataman, johon nyt ajattelimme tutustua. Ennen sinne saapumista suoritimme lyhyen tankkaustauon  Kabböle Marinan hiljaisessa laiturissa, jossa ei ollut kesälomasesongista vielä tietoakaan.

Kabböle Marina.

Ilta-aurinko heijastui suoraan sanottuna kiusallisesti veden pinnasta ajaessamme noin puolta tuntia myöhemmin kapeaa uomaa pitkin suuren ja joka puolelta ilmeisesti vähintään 2m syvään Bockhamnin sisälahdukkaan. Laitureita siellä on kaksinkappalein ja poijuja lukematon määrä. Tarjolla olleista vaihtoehdoista valikoimme länsirannan korkean laiturin ja peräpoijukiinnityksen. Käännettyäni kokan kohti laituria meinasin samantien ajaa Tähden kivelle ennen kuin huomasin laiturin etureunaan kirjoitetun "varo kivi"-tekstin. Onneksi se oli siinä. Olisimme nimittäin varmaan olleet juuri askartelemassa peräpoijun kanssa silloin, kun kivi olisi ehkä ollut ohjaamosta havaittavissa. Keulan katveeseen jäätyään sitä ei olisi nähnyt Erkkikään vihertävän vedenpinnan alta. Meillä normaalisti käytössä oleva eteenpäinnäyttävä kaikuluotainkin on kevätjäiden jäljiltä vielä poissa pelistä, joten siitäkään ei olisi tässä tilanteessa ollut mitään apua.


Seuraavana päivänä Bockhamniin ilmestyi lisää veneitä.

Saatuamme köysillä kokan sopivalle etäisyydelle laiturista päästettiin laivakoira asioilleen rantaan. Miehistö puolestaan viritteli tulet ja muurikkapannun nuotiopaikalle, jotta pääsimme paistamaan lettuja. Kirjoja ja lehtiä luettiin sekä käytiin tietenkin saunassa. Seuraavankin päivän ohjelma noudatti suurin piirtein samaa rataa, sillä päätimme kerrankin olla ajamatta minnekään. Minä päivitin toki tätä blogia ja metsästin kyllä aamulla kolmisen tuntia Tähdelle laituripaikkaa seuraavaksi kahdeksi viikoksi Porvoon-Sipoon seudulta, mutta päivä jäi kyllä ikuisiksi ajoiksi mieleen todella seesteisen tunnelmansa vuoksi.


Uimaan ei Bockhamnissa tullut mentyä, sillä leväkasvustoa kellui ajoittain ympärillämme.

Bockhamnin suojainen satama, joka sijaitsee kätevästi aivan väylän varressa.

Meillä oli tosiaankin alunperin ajatus siirtää Tähti lähemmäs pääkaupunkiseutua ennen tämän retken päätteeksi alkavaa melkein kaksiviikkoista purjehdustaukoa. Järkevähintaista paikkaa ei etsinnöistä huolimatta kuitenkaan löytynyt, vaikka soitin lävitse kaikki keksimäni paikat Sipoonseudun rantakioskeista aina Porvoon kaupungin laituripaikkoihin. Sen vielä ymmärtää etteivät vierasvenesatamat ole valmiita vuokraamaan viittätoista metriä laituristaan vuoden vilkkaimpana sesonkiaikana millään sopuhinnalla. Mutta jäin kyllä ihmettelemään Porvoon kaupungin päätöstä olla antamatta meille muuten tyhjänä olevaa paikkaa kahdeksi viikoksi vaikka sadalla tai kahdellasadalla eurolla. Vaikka naishenkilö puhelimessa pahoittelikin asiaa niin armoa ei herunut. Peräpaalupaikasta olisi pitänyt maksaa vuosihinta eli 450€ ja kylkikiinnitystä kahdeksi viikoksi tarjottiin meille myöskin koko vuoden hinnalla eli 750 eurolla. Minun bisnestajuun ei kyllä mene tuollainen ajattelu millään ilveellä. Miten voi olla mahdollista, että paikka pidetään mieluummin tyhjänä koko vuoden, kuin otetaan kahdesta viikosta vaikkapa puolenkesän hinta?

Onneksi tämä paikka-asia oli kuitenkin alustavasti ratkennut jo ollessamme Loviisassa. Vierasvenesataman edustalla olevasta vanhasta Tullisillan laivalaiturista olin nimittäin kysynyt ja saanut Tähdelle paikan kahdeksi viikoksi mielestäni varsin inhimillisellä viidenkymmenen euron viikkohinnalla. Laituria hallinnoi Loviisan Laivasillan -vierasvenesatama, jonka ystävälliselle setälle soittaessani neuvottelut etenivät suurinpiirtein seuraavasti. "Mitäs mieltä olisitte Tähden majailusta laiturissanne seuraavan kahden viikon ajan? No tässä vierasvenelaiturissa on nyt sesongin takia hiukan ruuhkaa, mutta kävisikö tuo viereinen laivalaituri? Käy ilman muuta. Emme tarvitse sähköjä sun muita, kunhan vain saamme Tähden turvalliseen parkkiin ja, jos vain päästään hinnasta millään tavalla järkevään sopimukseen? No voin luvata, että päästään.. Odotas.. Olisiko 50€/vko sopiva hinta? Kiinni veti!" Mitä tähän muuta voi sanoa kuin, että toisten kanssa asiat vain järjestyvät helpommin..

Loviisan Tullisillan laituri.


Työt odottivat siis tekijäänsä, joten Bockhamnista ajelimme seuraavana päivänä pari tuntia takaisin Loviisaan. Siellä kiinnitimme Tähden sovitulle paikalle. Voimakas ja puuskainen kaakkoistuuli tuuppi meitä laituria vasten laittaessani vielä ennen lähtöä takaportaisiin listoja. Sauna/tiskivedet pihalle hoitavan pumppukaivon suodatin piti myös puhdistaa, roskikset tyhjentää, pohjakaivon hanat ja sähköt sulkea ja monta muutakin pikkujuttua tehdä ennen kuin hylkäsimme taas kerran laivamme sille vieraasen laituriin. Hyvillä mielin Tähti kuitenkin vaikutti paikallensa jäävän..

Tässä vielä linkki Loviisan seudun vierasvenesatamia ja -laitureita esittelevään sivustoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti