lauantai 16. huhtikuuta 2016

Murtokeikka Saimaalla

Niskalammilta ja Vuoksenniskasta Imatralta olin kuullut jäiden häipyneen jo aikapäiviä sitten, mutta muu järvialue ei vielä näin huhtikuun alkupäivinä ollut kokenut samaa. Lähdin kuitenkin kiireesti heti seuraavalla viikolla matkaan, kun kuulin juoruja väylien aukaisusta eteläisellä Saimaalla. Huhun vahvisti 5.4.2016 ilmestyneessä Etelä-Saimaa -lehdessä ollut uutinen, josta kuva alla. 


Aurinko paistatteli lämpimästi minun pakkaillessa kaikkea paripäiväisellä kevätkunnostusreissulla tarvitsemaani materiaalia Tähden sisuksiin. Kaikki vaikutti myös itse aluksella olevan kunnossa neljä kuukautta kestäneen talviseisokin jäljiltä. Ruoriakselin taas syksyllä katkennut sokka oli kuitenkin uusittava ennen liikkeellelähtöä, jotta ohjattavuus kaikissa tilanteissa varmasti säilyisi. Tätä hommaa ennen olisi kuitenkin syötävä ja kun syömään aletaan täytyy luonnollisesti pestä kädet.



Tämän johdosta liitin pohjakaivolta tulevan putken talvisäilytyksen jäljiltä takaisin käyttövesipumpulle vievään haaraan ja näpsäytin pumpun tottunein ottein päälle. Sen jälkeen härdelli olikin taas valmis. Suurempaa ihmetystä ei ympäriinsä painekytkimensä juuresta vettä roiskiva pumppu aiheuttanut muuten kuin kastelemalla tulikuuman lämmityskamiinan, jonka olin jo noin tunti takaperin satamaan saapuessani laittanut lämmittelemään patterivesiä. Vahvoja negatiivisia tunteita tämä tapaus kuitenkin aiheutti. Juokseva vesi olisi tällä paripäiväiseksi suunnitellulla reissulla nimitäin nyt mahdottomuus aivan kuten veden lämmitäminen varaajassa esimerkiksi peseytymiseen. No niin.. Nyt joku Teistä tietenkin sanoo, että voihan järvestä nostaa sankolla vettä ja kattilassakin sitä voi lämmittää jne jne.. No tottahan se tietenkin on. Eli mistään kuolemanvakavasta asiasta ei tietenkään ollut kyse. Ja ongelmathan on tietenkin tehty ratkaistaviksi!


Pohdittuani pian tapahtuneen jälkeen rantaan kokoontuneen laituriparlamentin kanssa asiaa, kävin ostamassa paikallisesta autotarvikeliikkeestä siellä laadukkaaksi mainostettua Araldite liimaa. Kuivattelin ja puhdistelin jäätymisen rikkoman painekytkimen osat huolellisesti ja liimasin ne toisiinsa. Sen jälkeen jätin sen puristimeen kuivumaan ja kaivoin porakoneen esille. Sillä ja kierretapeilla valmistelin kolme uutta sokanreikää ruoriakseliin. Kolme on varmaan ylimitoitettua, mutta ärsyynyneenä tähän vuosittain toistuvaan remonttiin ajattelin nyt varmistella asian "lopullisesti".


Fiksattuani tämän homman kuntoon herättelin Herra Wickströmin talvilevoltaan. Vain muutaman kierroksen pyörähdettyään hän virkosikin henkiin, täyttäen konehuoneen kesästä tai ainakin sen lähestymisestä viestivällä iloisella jyskytyksellään. Noin puolituntisen ajan tarkkailin öljynpaineita, jäähdytysveden kiertoa, kolinoita ja kalinoita sekä laittelin paikkoja lähtökuntoon. Lippu salossa ja kaikki valmiina löysäsin lopulta kiinnitystouvit irti ja pyöräytin innoissani Tähden suunnalleen kohti uusia seikkailuita.

No niitä ei kovin kauaa tarvinnut odottaa, sillä ensimmäinen jäälautta ui vastaan jo reilun vartin päästä. Löysäsin koneen vapaalle ja annoin Tähden liukua jäiden joukkoon rauhallisesti noin kolmen solmun nopeudella. Juuri samaan aikaan, kun jäät kohahtivat kokassa muistin, että yksi asia oli unohtunut tehdä. Nimittäin eteenpäinnäyttävän luotaimen anturi oli jäänyt törröttämään ulos aluksen pohjasta. Vanhasta (nyt ei voi sanoa viisastuneena!!) muistista tiesin sen olevan herkkä kaikenlaiselle kosketukselle. Edellisen veneen kanssa nimittäin jouduin taannoin noin sentin vahvuisiin syysjäihin ja rikoin anturin. Jäiden paksuus oli tuolloin siis vain murto-osa tämän kertaisesta. Huolimatta siitä, että väylälle poikittain sattunut ja kevätauringon haprastuttama jäälautta katkesi helposti kahtia, se painui tietenkin Tähden alle. Ja ohraisestihan siinä taas kerran kävi. Luotain alkoi samantien näyttämään nollaa. Käytettyäni sitä hetkisen perästä pois päältä palasi näyttö oikeisiin uomiinsa häviten kuitenkin kohta kokonaan. Tämän jälkeen vain satunnaiset syvyyslukemat vilahtelivat ajoittain näytössä.


Laippa vaihdettuna anturin paikalle.
Kaikuluotaimen anturi jääkosketuksen jälkeen. Huomaa lohkeama viistossa osassa.
Echopilot on varustanut luotaimensa juuri tällaisia tilanteita varten, aluksen pohjaan tehdyn läpiviennin sulkemiseen tarkoitetulla laipalla, joka on mahdollista laittaa paikoilleen vaikka ollaankin vedessä. Olin vain aivan liian innoissani talvitauon ja tunteja kestäneen satamahärdellin jälkeen tapahtuvasta vesillepääsystä, jotta olisin muistanut vaihtaa sen ennen lähtöä anturin paikalle. Lähestyessäni seuraavaa jäälauttaa puoltatuntia myöhemmin oli kuitenkin aika kokeilla kuinka laippa toimii ja minkä verran vettä noin 50 mm reiästä alukseen juoksee. Vit....ksen vallassa manööveri hoitui varmaan sekunnissa, mutta voin kyllä sanoa, että vettä TULEE! Päälleni roiskunut 1,2 asteinen järvivesi ei tuntunut kylmältä ja näin jälkikäteen voin todeta, että sen suuttumuksesta punoittavalle naamalle tarjoama viilennys oli ehkä tässä tapauksessa jopa tarpeen.


Tässä linkki m/s Andrean kohtaamisesta kuvattuun videoon.

Hajanaiset murtajan rikkomalla väylällä kelluvat jäälautat alkoivat matkan edetessä lisääntyä. Lopulta koko kolmea päivää aiemmin avattu väylä oli täynnä erikokoisia ja parhaimmillaan 20 senttiä paksuja jäälauttoja. Tyhjäkäynnillä edeten raivasin tietäni hiljalleen kohti Lappeenrantaa. Vauhti vaihteli kesäisen neljän solmun sijasta 1-2 solmun kieppeillä, mutta eteenpäin kuitenkin päästiin aina Ala-Lylyn eteläpuolelle asti. Siellä oli suurempi alue sulana joten aloin pian tapahtuvasta auringonlaskusta johtuen katsella niiltämain sopivaa ankkuripaikkaa.

Saaren kaakkoispuolella sijaitsevan punaisen reimarin lähettyvillä olevan matalan luokse yritin aluksi ajaa jäiden läpi. Tämä jääkenttä oli kiinni vielä saaren rannassa, joten se tuskin olisi yön aikana lähtenyt liikehtimään. Olin kuitenkin etukäteen päättänyt pidättäytyä puskemasta tyhjäkäyntiä suuremmilla kierroksilla jäitä vasten, jottei mikään vain (enää) rikkoontuisi. Tämä periaatepäätös esti jatkamasta pidemmälle tähän suuntaan, vaikka Tähti jääkeulansa ansiosta olisi kyllä halukkaasti kohottanut kokkansa jäämassojen päälle.




Pikkuruisen Jalkasaaren vieressä sijaitsevan vihreän reiman luona kävin seuraavaksi etsimässä matalampaa kohtaa, jossa ankkuri olisi yltänyt pohjaan. Rikkimenneen eteenpäinnäyttävän kaiun puuttuminen hillitsi kuitenkin kovasti tämän kivillä merkityn matalikon lähestymistä ja niinpä hetkisen päästä päätin palata edelliselle jäistä vapaalle alueelle. Tulevalle yölle oli luvattu lähes tyyntä keliä, joten jäälauttojen liikkumista ei tarvinnut senkään takia suuremmin huomioida ankkuripaikkaa valitessa. Tästä johtuen Mullikoinselällä Pellisenrannan edustalla ja aivan Imatra-Lappeenranta väylän eteläpuolella sijaitseva pieni matalikko alkoi vaikuttamaan tarkoitukseen juuri sopivalta. Puskin Tähden kanssa jäämurskan läpi väylää pitkin takaisin sinne ja laskin ankkurin onnistuneesti matalalle aivan jään reunan viereen. Tässä vaiheessa pimeä oli jo ehtinyt laskeutua.


Lähes tyyni järven pinta ja kuutamokirkas taivas olivat palkintona tästä seikkailusta. Illan kruunasi sauna ja varsinkin liimalla kuntoon saatettu käyttövesipumppu. Saunan ja lämminvesivaraajan sisällön lämpenemistä odotellessa tein kaapeloinnin uudelle 200 Ah:n akulle, jolla Tähden huviakkukapasitteetti nostettiin 750 Ah:iin. Viime kesänä olin moneen otteeseen mietiskellyt, kun hyväkuntoisilta vaikuttavat akut monen tunnin ajon jälkeen ovat hyvässä latauksessa, mutta usein silti varsin pian laskevat sähköä varsinkin invertterin kautta kulutettassa noin kahteentoista volttiin. Ajattelin nyt kokeilla johtuuko se vain liian pienestä ampeerituntimäärästä vai voisiko syynä kenties olla jonkun akun todettua heikompi kunto tai joku muu? Pessimisti sanoisi tässä kohtaa, että liiallinen sähkökulutus.. No tämä on sitä empiiristä eli kokemusperäistä tutkimusta. Katsotaan sitten mihin lopputulemaan tällä metodilla päästään.

Video Imatra-Lappeenranta -väylällä kohdatuista jäistä.

Lämpötila ulkona laski yöllä +1°C:een. Melkoinen pudotus päivän korkeimmasta +11°C:sta. Siitä ja ajoittaisesta jäälauttojen liikkeestä huolimatta sisällä oli lämmintä ja nukuinkin oikein makeasti makuupussissa aina aamuun kello seitsemään asti, jolloin havahduin unen läpi jo useampaan kertaan kuulemaani vesipumpun käymiseen. No tiedätte varmaan mitä tarkoittaa, jos pumppu käy, mutta hanat ovat kiinni? Painekytkin oli siis taas antanut periksi. Pumpun olisi tietenkin voinut sammuttaa yöksi, mutta sen varsin kuuluvan käyntiäänen takia olen aina aiemminkin uskaltanut pitää sen auki yötä-päivää aluksella ollessani. Tämän vähäpätöisen sivuseikan en kuitenkaan antanut enää masentaa itseäni vaan tartuin aamupalan jälkeen todenteolla härkää sarvista. Ensimmäiseksi vaihtuivat koneen öljyt ja suodatin. Sitten yritin vaihtaa alennusvaihteen öljyjä, mutta autokäyttöön tarkoitettu vaihtopumppu ei suostunut yön aikana viilennyttä 80W-90 öljyä imemään. Tämä toimenpide olisi siis siirrettävä myöhemmäksi. Illalla ankkuripaikan löydettyäni olisi lämpimät öljyt tietenkin voinut vaihtaa, mutta en ollut pimeässä halunnut saattaa itseäni hetkeksikään tilanteeseen, jossa minulla ei olisi konevoimaa käytettävissä.


Auringon paistaessa todella keväisesti hoitelin muita rästissä olleita pienempiä hommia ennen kuin starttasin taas Wickströmin. Päivänvalossa olin ajatellut käydä katsomassa miltä Ala-Lylystä eteenpäin Lappeenrantaa kohti vievä väylä nyt näyttäisi. Yön aikana jäät olivat vapauttaneet avatun väylän pohjoislaidan kulkukelpoiseksi ja sainkin näin ollen matkata melkein normaalia kulkuvauhtia aina Keski-Lylyn saaren eteläpuolelle asti. Sieltä avautui näkymä varsin tukkoisen oloiselle reitille kohti Lappeenrantaa. Pyörsin Tähden ympäri niillä sijoillaan ja suunnistin takaisinpäin ajatuksena tutkia seuraavaksi mahdollisuuksia päästä käymään Satamosaaressa. Sen suojaisa sisälahti olisi varmasti vielä jäässä, mutta kiikareilla olin havainnut sen pohjoispuolella olevan suuren ja ilmeisesti virtauksen aiheuttaman sulan. Sieltä voisi hyvinkin löytyä suojainen ankkuripaikka seuraavan yön ajaksi.




Hetkisen päästä olinkin jo takaisin Mullikoinselällä, josta käänsin suunnan luoteeseen kohti Lylynselkää. Ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä kiertämään suurta yhtenäistä jääkenttää läheltä Rajaluodon saaren rantaa. Kyseinen pieni saari sijaitsee aivan Mietinsaaren eteläpäässä. Siellä oli onneksi tarpeeksi avointa ja syvää kulkuvetta tarjolla. Päästyäni Lylynselälle kokeilin parista kohtaa katkaista koko selän Leutun saaresta Satamosaaren kaakkoispuolelle jatkuvaa yhtenäistä jääkenttää onnistumatta kuitenkaan siinä tehtävässä. Jäät paksunivat lautan keskellä yli 20 senttimetrin vahvuisiksi, joten katsoin parhaimmaksi kääntyä takaisin. Manööveeraus jäissä tuli siis myös tutuksi.




Luovuttuani yrityksestä laskin ankkurin matalaan aivan jääkentän laitaan samaisen Leutun saaren eteläpuolelle. Nyt olisi seuraavaksi vuorossa kunnollä lämmittettyjen alennusvaihdeöljyjen vaihto. Pienellä pumpun kiusaamisella se onnistuikin ja puolessa tunnissa homma oli hoidettu.

Tuulen oli luvattu päivän aikana kääntyvän pohjoiseen, mutta koko iltapäivän ajelehdin liikkumaan lähteneen jäälautan mukana itäänpäin kohti Rajaluotoa. Monta aiottua askaretta oli vielä tekemättä, mutta paluutien umpeutumista peläten pohjassa raahautuva ankkuri oli kuitenkin lopulta nostettava. Se olikin omanlaisensa homma sillä ensin piti murtaa jäitä, jotta ankkuri saatiin takaisin laivaan.

Vielä yksi video, jossa Tähti murtaa jäitä.


Tämän jälkeen jouduin puhkaisemaan väylän auringon haprastuttaman, mutta kuitenkin vielä yhtenäisen jääkentän läpi, jotta välttäisin törmäämisen samaisen jo menomatkalla sivuuttamani Rajaluodon rantaan. Tuuli oli nimittäin työntänyt alkuiltapäivästä avoimena olleen tuloreittini päivän aikana umpeen. Tämä edellä kuvattu toimenpide palautti siis Tähden takaisin Imatralle vievän väylän varteen. Onneksi se onnistui kuitenkin helposti ja pääsin tämän jälkeen ajelemaan avovedessä seuraavalle yöpymispaikalleni Masteensaaren eteläpuolelle.

Tähden reitti Lylynselällä.





Auringonlaskun aikaan tuuli tyyntyi hetkiseksi kokonaan ennen kääntymistä pohjoisen suunnalle. Lämpötila oli päivällä parhaimmillaan ollut +7°C:a, mutta nyt laskeuduttiin taas reilun asteen lukemiin. Jo edellisenä päivän kohtaamani m/s Andrea lipui ohitseni kohti lounasta Vuoksenniskalla vierailunsa jälkeen. Kaikenlaista puuhaa, josta mainittakoon vaikkapa polttoainesuodattimien vaihto ja ruiskutuspumpun öljytilan pohjaproppujen tiivistys, tuli vielä illan aikana tehtyä. Aika ei siis käynyt pitkäksi eikä vesipumpun rikkoutumisen takia jääneen saunassakäynnin puuttumista iltaohjelmasta oikeastaan edes ehtinyt harmitella.

Työlistaan jätin seuraavalle aamulle Niskalammille paluun lisäksi vielä aluksen siivouksen. Myös rakennettavan takahytin lopullisen paneelin tarpeen olin luvannut mitata ja ilmoittaa Imatralta löytyneelle höylääjälle. Pohjoistuulen puhallellessa 6-7 metriä sekunnissa toin Tähden takaisin kotisatamaan ja suoritin vielä kaikki normaalit satamatoimenpiteet ja läksin kotimatkalle.

Jottei tämä jo nyt varsin kalliiksi muotoutunut reissu päästäisi laivaharrastajaa liian helpolla, niin ikään kuin viimeisiksi nauloiksi arkkuun kimpautti edelläni ajanut rekka kivenmurikan tuulilasiini. Seuraavaksi ajoin routavaurioita korjaavien kavereiden juuri tielle laskemaan pikiläikkään sillä seurauksella, että seuraavat 50 kilometriä rattia täristi niin perhanasti. Onneksi kotimatkalle oli kuitenkin sovittu erittäin mielenkiintoinen ja sitä kuuluisaa vertaistukea tarjonnut vierailu eräällä laivalla Valkealassa.. Siitä lisää jossakin vaiheessa.

Wickströmin tuntimittarin lukema kauden alussa 182h ja tämän risteilyn jälkeen 191h.


1 kommentti:

  1. MS/Tähti on siis päässyt jo vesille. Hienoa! Terveiset Kallaveden rannalta, täällä vielä rantasessiot menossa. Kiitos järven peittämän jääkannen. Kiva blogi ja upea paatti!

    VastaaPoista