perjantai 8. huhtikuuta 2016

Aivojumppaa

Kuten otsikkokin jo vihjailee, painin tällä hetkellä varsin tiiviisti tulevan Tähti-remontin suunnitelmien parissa. Jo muutaman viikon päästä toukokuussa olisi nimittäin tarkoitus aloittaa nakertelemaan takatäkin alaista nukkumahyttiä sekä WC:tä, joista jo taisin Teille jossakin yhteydessä mainita. Tällä erää projektin ensimmäinen vaihe, eli materiaalihankinta ja siitä aiheutuneet unettomat yöt, alkavat onneksi jo olemaan takanapäin. Uusi Jabscon suurempi maljainen WC-istuin on nimittäin jo hankittu, hytin seiniin tulevan vanhanmallisen paneelin höylääjän olen löytänyt ja VDO:n peräsinkulmamittarin antureineen sain myös lopulta monien vaiheiden jälkeen tilattua ebaysta. Niin ja alustavat tarjoukset ruisku-uretaanieristyksen tekemisestä odottavat työpöydälläni vielä tarkempia pinta-ala mittauksia.

Höyläämöön malliksi toimitettu alkuperäinen paneelin kappale noin 1950 luvulta.










Ostosten ohessa olen myös koittanut listata tarkkaan kaikki työvaiheet ja varsinkin niiden oikean toteutusjärjestyksen, jottei vain mikään perustavaa laatua oleva asia pääsisi hässäkän alkaessa unhoittumaan. Tällaisia ovat ainakin vesi-, kaasu- ja sähköjohtojen putkitukset, kylkien viilarilistojen ehostukset yms asiat, jotka eivät aivan suoranaisesti liity varsinaisen hyttirakenteen tekemiseen.

Takatäkin alus paapuurin puoli

Takatäkin alus styyrpuurin puoli
Talven ajaksi varastoidut tarvikkeet ja kaikki muukin roina on saattanut Tähden ahterin melkoiseen epäjärjestykseen. Kaikille näille mukana kulkeville varusteille olisi myös nyt samalla kertaa rakennettava uuden vessan perukoille jonkinlaiset järkevät säilytystilat.


Eräänä iltana piirsin myös tuollaisen suunnittelua helpottavan kuvan. Vaikkei se mittakaavassa olekaan, niin sitä tutkimalla ja muokkaamalla olen saanut jo useampia solmukohtia aukaistuksi.


Monet piirrustuksen yksityiskohdat tulevat varmasti vielä rakentelun edetessä tarkentumaan ja muokkautumaan suurestikin. Niistä mainittakoon esimerkiksi hyttien ovien avautumissuunnat, väliseinien lopulliset paikat sekä peräsimen työsylinterin että kaasupullojen säiliön lopullinen sijoittelu. Mutta onpahan norttiaskin kannen ja pääkopan sijasta nyt kuitenkin virallisesti paperilla edes jonkinlainen hahmotelma lopputuloksesta.

Jos jollakulla Teistä on jo nyt etukäteen jotakin perustavanlaatuista sanottavaa koskien näitä remonttisuunnitelmia niin ilolla otan vastaan kaikki mahdolliset parannusehdotukset. Viestiä saa laittaa tulemaan osoitteeseen: tahtilaiva@gmail.com

3 kommenttia:

  1. jännä että on ohjaus sylkkä laitettu noin päin.. letkut joutuu liikkumaan enemmän. uretaani hommien kanssa kannattaa aina miettiä tulevia hitsaus hommia ja varmistua että urtsi pysyy varmasti kunnolla raudassa kiinni kondenssin kannalta.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. piti vielä katsoa kuvaa uusiksi normaali sylkkähän se on? eihän läpimenevä toimisi noin laitettuna. ai niin muuten kiitoksia mielenkiintoisesta blogista. itsellä myös vanha hinuri rakenteilla niin on ollut mukava seurailla kirjoitteluasi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.