lauantai 31. lokakuuta 2015

Peräsaari

Olimme päättäneet käyttää syyslomamme veneilyyn koko vakituisen Tähtimiehistömme voimin. Syyskauden etuna ovat lähes poikkeuksetta vapaat satamapaikat sekä usein myös kuulaat, tuulettomat ja ajoittain jopa aurinkoiset ilmat. Jälkimmäisistä pääsimmekin nauttimaan jo heti automatkalla pääkaupunkiseudulta Niskalammille. Illalla läntisellä taivaanrannalla meille tarjoiltu auringonlaskukin oli sanalla sanoen upea.



Olin etukäteen tuuminut matkamme suuntautuvan Puumalan suunnalle. Tämä mielessä olin miettinyt valmiiksi myös ensimmäisen yön satamapaikkaamme päätymättä kuitenkaan minkäänlaiseen lopputulokseen. Laittaessani vielä Tähteä rannassa lähtövalmiiksi vilkaisin ohimennen karttaa Kyläniemen ja eritoten Kutveleen avokanavan seutuvilta ja huomasinkin siellä Suuren Mäntysaaren, joka lähemmissä tutkimuksissa osoittautui veneseurojen yhteiskäyttöpaikaksi.

Entisenä miinalaivana Tähti miinoitti sen kohteen kuitenkin samantien, nimittäin me kun emme kuuluu kyseisiin seuroihin. Silmäillessäni karttaa tämän jälkeen vielä uudemman kerran huomioni kiinnittyi siinä lähistöllä, Kutveleen avokanavan lounaispuolella, sijaitsevaan pikkuruisen Peräsaareen, joka vaikutti kaikin puolin juuri toivomamme kaltaiselta yöpaikalta.




Peräsaaren rantaan saavuimme ajettuamme parisen tuntia pimeässä. Valaisin hakuvalolla saaren itäpuolella olevaa suojaisaa lahtea ja sen suuaukkoa reunustavia kalliota arvioidakseni vaikuttaisiko se edelleenkin sopivalta ankkuripaikalta. Olin tosiaan päättänyt jo etukäteen turvautua ankkuriin, sillä pimeässä kalliohin kiinnittäytymisen kokeileminen oudossa laiturittomassa rannassa tuntui turhan riskialttiilta. Aamulla selvisi myös, että ratkaisu oli lahdukan pohjoispuolisen kallion osalta myös ainoa oikea. Sen vieressä aivan pinnan alla näkyi nimittäin paljon kiviä. Sen sijaan lahden eteläpuolisen kallion kylkeen aivan kuten saaren eteläpuolella olevan uimarannan itäreunassa olevan kallion kylkeen, olisi todennäköisesti aivan huoletta voinut Tähdenkin parkeerata. Niin ja mainittakoon myös, että sisälahden pohjukassa oleva hiekkaranta oli kuivin jaloin rantautumista ajatellen Tähdelle aivan liian matala.




Sellainen hauska sattumus kävi varovaisesti hiljaista vauhtia lahden sisään ajaessa, että säikähdin kesken kaiken kölimme ottavan pohjaan kiinni, vaikka olin juuri katsonut kaikuluotaimen osoittavan yli neljän metrin syvyyttä eikä mitään kohoumaa pohjassa näyttänyt myöskään sillä hetkellä olevan. Tuntemus oli niin vahva, että vasta muutaman sekunnin hämmennyksen jälkeen tajusin peräaaltomme saavuttaneen meidät ja osuneen ahteriimme heilauttaen alusta pituussuunnassa. Tästä onkin helppo tehdä sellainen huomio, että pimeässä aistit jotenkin herkistyvät ja reagoivat erilailla. Horisontin, aluksen liikkeiden ja vaikkapa etäisyyksien arviointi on huomattavasti haastavampaa. Jännittävä outoon paikkaan pimeässä tehty rantautuminen onkin näin ollen varsin oivallinen tapa saada vahvoja aistielämyksiä ja nostaa verenpainetta.




Seuraavana aamupäivänä Peräsaaressa asentelin vihdoinkin koko kesän matkassamme kulkeneen VHF/DSC -radion paikoilleen vain huomatakseni, että hankkimani antennikaapeli oli aivan liian lyhyt. Sillä antennin olisi kyllä saanut ohjaamon katolle, mutta mastonhuippuun, jossa radion kantama olisi mahdollisimman pitkä, se ei yltänyt lähellekään. 


No radio on nyt kuitenkin valmiina torpan eli komentosillan laipiossa vanhan LA-puhelimen paikalla. Se kun joutui väistämään uuden yhteydenpitolaitteen tieltä. Vielä en purkanut LA:n johdotuksia ja antennia kuitenkaan pois, kun ajattelin senkin saattavan jossakin tilanteessa tulla ehkä vielä tarpeeseen. Pitäisi tietenkin vain asentaa itse laite uudelleen eri kohtaan..

Tuossa vielä pari maisemakuvaa Peräsaaresta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti