sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Punkaharju

Taikinasaaresta ei ollutkaan kuin lyhyt siirtymä Punkaharju Resortin laituriin, jonne rantauduimme viereisen Kesämaan kutsun kuultuamme. Vaikka sää oli kolea ei luvatusta vierailusta siellä ollut mitään mahdollisuuksia laistaa vaan uimahousut ja pyyhkeet oli pakattava laukkuun ja lähdettävä matkaan.




Vanhemmalle miehistön osalle Kesämaata enemmän elämyksiä tarjosi kuitenkin hienoja maalaismaisemia sisältänyt ajomatka Punkaharjulle sekä kesän ensimmäisen läppäsillan eli Virtasalmen/Moinniemen sillan alittaminen. Muuta ihmeellistä ei siinä tosin ollut, kuin poikasiaan hautovan lokin pesä odotuslaiturilla aivan automaattikäytön käynnistysnarun lähettyvillä. Lokkivanhemmat häipyivät kohteliaasti rähinää aiheuttamatta pois paikalta lyhyen pysähdyksemme ajaksi, joten saimme kaikessa rauhassa hoitaa sillan alituksen.

Alla pätkä Virtasalmen ja Bobrikovinsalmen välistä reimariviidakkoa.



Punkaharju Resort tarjosi palveluitaan vailla ruuhkaa. Ei tarvinnut tiskillä jonotella ja vastaanotto oli muutenkin kaikinpuolin erittäin ystävällistä. Rannan hyväkuntoiset ja suuret laiturit mahdollistavat varmasti laituriin pääsyn, vaikka veneilijöitä olisi liikkeellä enemmänkin. Kesäkuusta huolimatta nyt ei tosin ollut sitä huolta.

Pientä mietintämyssyn hieromista aiheutti paikalla ajoittain esiintynyt etelän suuntainen virtaus, joka laituriin pohjoisesta saapuessamme lisäsi vauhtiamme oleellisesti. Välillä vesi pysyi vuorostaan paikallaan pinnalle kertyneiden roskien liikkuessa juuri ja juuri, kun taas välillä laiturin alta pulpahteleva vesi pyörteili kuin paremmassakin koskessa. Saimme myös paikalle sattuneelta tutulta laivaharrastajalta varoituksen olla ajamatta rannan suuntaisesti olevan laiturinosan lähettyville. Sen edustalla on kuulema, tai on ainakin ollut, pohjassa suuri kiviarkku, jonka kohdalla vettä on enää alle puolitoista metriä.



Punkaharju Resortin laiturissa vietetyn yön jälkeen oli risteilymme taas jatkuttava. Sitä ennen poikkesimme kuitenkin vielä katsomassa legendaarisen Retretin nykyistä alakuloa. Eivät tainneet taidenäyttelyt ja konsertit vetää riittävästi porukkaa paikalle, sillä viimeinen näyttely on sulkeutunut jo muutamia vuosia sitten vuonna 2012. Käykää kuitenkin tästä huolimatta lukemassa alla olevasta linkistä taidekeskuksen moninaisista vaiheista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Retretti

Tähdelle takaisin palattuamme suuntasimme masto kaadettuna Potkusalmen sillan (maksimi korkeus 8,5m) ali kauppaan Punkaharjun keskustaan.


Punkaharjun satamassa vierailumme aikana käytiin ihastelemassa myös siellä majaillutta vanhaa muistaaksemme Helmi nimistä hinaajaa, joka oli ainakin minulle ennestään rekisteröimätön tuttavuus. Myös alapuolisessa kuvassa näkyvien kahden reimarin lähettyvillä pohjassa makaavaa 1970-80 luvun taitteessa uponnut ruoppaaja herätti paljon keskustelua Tähden laivaväen keskuudessa.

http://www.hylyt.net/hylky.jsp?id=punkaharjun_proomu

Punkaharjulta taivalluksemme jatkui suuria järvenselkiä ylittäen kohti etelää. Kyseessä olivat Utrasselkä, Pataselkä ja Hirvolanselkä. Selkiä ympäröivät korkeiden rantakallioden päältä kaukaisuuteen jatkuvat vihreät havumetsät tarjoilivat meille unohtumattomia maisemaelämyksiä. Tännepäin tultaessa mökit alkoivat myös harventua ja vesi kirkastua. Ei siis ihme, että saimaannorpankin kerrotaan viihtyvän täällä.



Wickströmin muutaman tunnin uurastuksen jälkeen saavuimme sopivalta yöpaikalta vaikuttavan Mustasaaren lähettyville. Kartan syvyyslukemia tarkkailtuamme päätimme yrittää rantautumista  Mustasaaren etelärannalle sen ja viereisen saaren välisen kapeikkoon. Kalliossa olleet rautalenkit kertoivat paikalla vieraillun aiemminkin ja oletin niiden pohjalta myös vettä olevan niillä kohdin riittävästi.

Lännestä puhaltaneen sivutuulen vaikutuksesta ajauduimme ensimmäisellä yrityksellämme pois suunnitellusta sorapohjaisesta rannan kohdasta aivan vieressä itäpuolella olleen kallion kohdille. Sain kuitenkin sillä reissulla katsastettua pohjan kaikuluotaimella, joka paljasti sen olevan tarpeeksi syvän rantautumista ajatellen. Seuraavan yrityksen saattoikin näin ollen tehdä reilummalla vauhdilla ja sainkin keulan tuulesta huolimatta oikeaan paikkaan. Keulan otettua kiinni pohjaan jäi avustava perämies pitämään konevoimalla perää paikallaan, jotta minä sain tarvittavat harukset laitettua Tähdestä rantaan.


Seuraavaksi normaalisti keulan sivussa olevalta kiinnityspaikaltaan maihin laitettava laakonki viritettiin kulkemaan aivan keulasta ankkurin päältä rantaan. Se kun jäi neljän metrin pituudestaan huolimatta taas kerran lyhyeksi.

Sen jälkeen aloitettiinkin koko päivän odotettu ja kesän ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen, muurinpohjalettujen paisto-operaatio.


Tällä Mustasaaren juhla-aterialla ja kuvalla voimme juhlistaa samalla myös vuoden mittaista Tähti-blogin kirjoitusurakkaani ja eritoten niitä yli 11000 lukukertaa, joita sepustukseni ovat Teiltä vuoden aikana osaksensa saaneet. Kiitos mielenkiinnosta Ihmiset!

Palautetta asiasta ja asian vierestäkin saa edelleenkin halutessaan lähettää osoitteeseen tahtilaiva@gmail.com


Illalla valmistautuessamme jo vetäytymän koijiimme satuin näkemään saaren pohjoispuolella kulkevalla väylällä Hanhi-hinaajan. Vai pitäisikö kenties sanoa puskijan? Pakkohan siitäkin oli käydä kuva nappaamassa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti