torstai 11. kesäkuuta 2015

Pihlajaveden Taikinasaari

Parin välipäivän jälkeen laitoimme taas potkurin pyörimään ja suuntasimme Tähden kokan Savonlinnasta kaakkoon kohti Pihlaja- ja Puruvettä erottavaa Punkaharjua. Vierailu näillä kauniilla ja sokkeloisilla vesillä onkin ensimmäinen laatuaan.


Ensimmäisen yön pysähdyspaikaksi oli valittu rauhallinen ja kaunis satamanumerolla 4584 merkitty Taikinasaari, joka tarjosikin heti retken alkuun juuri sitä mitä Veneilysaimaa.com -sivuilla luvattiin. Rauhallinen laituriton saari luonnonhelmassa, josta löytyy jätekatos ja tulipaikka. Wc:kin kuului varustukseen.

http://www.veneilysaimaa.com/taikinasaari.htm

Usein sopivan oloisen satama- tai ankkuripaikan löytyessä yritän etukäteen selvitellä kulkusyvyyksiä ja lähestymisreittejä aivan kuten Taikinasaarenkin tapauksessa. Esimerkiksi Veneilysaimaan linkeistä usein löytyvien lähestymiskarttojen avulla olemme ajaneet jo moneen paikkaan onnistuneesti. Huolellinen vahdinpito kaikuluotaimen luona kuuluu vierailla vesillä kuitenkin aina asiaan, vaikka reitti vaikuttaisikin etukäteistietojen mukaan selvältä. Tällä kerralla lähestymiskartasta puuttui yllättäen kokonaan merikartassa ja plotterissa näkyvät väylän molemminpuolin sijaitsevat pienet kivikot. Linkin kirjallisesti annetun ohjeen mukaan, keskellä salmea kulkien, perille pääsee tästä huolimatta kuitenkin turvallisesti. Alla kuva reitistä paluumatkaltamme.



Ankkurin noin kolmen metrin syvyiseen veteen laskettuamme nautimme rannan tulipaikalla illallista ja päivän päätteksi luonnollisesti vielä saunottiin. Saunan lämmitys sai Tähden näyttämään hetkittäin aivan höyrylaivalta.

Kumivenesoutu oli myös eräs ohjelmanumero, jonka itseasiassa käynnisti lakkoillut perämoottori. Honda ei nimittäin useammasta lausutusta manauksesta ja käsiin syntyneistä rakoista huolimatta suostunut millään käynnistymään. Legendaarinen "kyllä se kotona vielä toimi" tuli myös jokaista sanaa erikseen painottaen päästettyä suusta.



Myös seuraavana aamuna miehistömme nuorisokaarti harrasti soutamista. Itse asiassa ensimmäistä kertaa ilman vanhempaa kyytiläistä. Aikaa kumiveneilyyn olikin tarjolla runsaasti konepuolen miehistön keskittyessä samaan aikaan nikkaroimaan kiinnityskehystä vihdoinkin hankitulle tuntimittarille.

Ehkä puolenkymmentä kertaa (ensimmäisen kerran heti aluksen hankittuamme) olen kaupassa pitänyt käyttötuntimittaria käsissäni, mutta aina se on ennen tätä jäänyt jollakin verukkeella ostamatta. Nyt kuitenkin päätin rohkeasti tehdä tämän, varsin hurjan, 30 euron hankinnan ja ottaa tällä tavoin selvän vuotuisista ajomääristämme. Varsinaista ja tarkkaa lokikirjaa ei ole tämän blogin ja aluksen huoltotiedot, matkakohteet, kyydissäolijat yms. sisältävän epävirallisen "lokikirjan" lisäksi enää tullut  erikseen pidettyä, joten meidän aikana tapahtuneista koneen käyttötunneista ei ole oikeastaan mitään hajua.

Taikinasaaren visiitin jälkeen vuoden 2015 ajelut ovat kuitenkin tämän asennustyön seurauksena syksyllä varsin tarkkaan selvitettävissä, kunhan vain muistetaan lisätä lukemaan ennen tätä jo ajetut noin 30 tuntia.

Tuo yläpuolisessa kuvassa oleva 12V lataus -katkaisin on muuten uuden Sterling -laturin käyttökytkin. Konelatauksen saa siis siitä kytkettyä halutessaan päälle ja pois. Viereisessä virtalukossa, joka puolestaan toimii 24V järjestelmässä ei ollut enää vapaita kytkentänastoja, joten sitä ei voinut käyttää 12V laturin on/off -kytkimenä. Itse asiassa erillinen käyttökytkin on siitäkin hyvä, että laturin mentyä alun muistaakseni 1-4 tunnin mittaisen teholataussyklin jälkeen ylläpitolataukseen voi sen katkaisimen avulla laittaa vielä uudelleen teholataukselle vaikkapa hiukan ennen satamaan saapumista.

Kerron vielä tähän loppuun lähdöstämme Törninpyörän huvivenesatamasta Savonlinnasta. Tuuli oli nimittäin melkoinen aluksen pakattuamme, kaikki koneen polttoainesuodattimet vaihdettuamme ja köysien irroittamista suunnitellessamme. Tuulimittarin 9-10 m/s lukemat ja välillä sitäkin kovemmat puuskat kertonevat ainakin tällaisten rautakolossien kanssa liikkuneille sen, että tuollaisen tuulen tarttuessa aluksen suurimman tuulipinta-alan omaavaan kohtaan ovat sen menohalut usein melkoiset. Massaa on niin paljon, että käsivoimat eivät sen pidättämiseen aina riitä ja kaikki perinteisesti huviveneiksi luokiteltava materiaali on auttamatta alakynnessä eteen sattuessaan.



Töhkää oli ennen Savonlinnasta lähtöä vaihdettujen polttoainesuodattimien pohjalle kertynyt jonkin verran, joten toimenpide oli varmasti paikallaan.


Mutta takaisin lähtöpuuhiimme.. Ennen keulan irroittamista olin tietenkin jo köysillä muokannut aluksen lähtöasennon optimaaliseksi, jotta emme lähtiessämme kolhisi lähellemme ja tietenkin juuri tuulen alapuolelle parkkeerannutta purjevenettä. Se oli ilmestynyt siihen pari päiväisen satamavisiittimme aikana antamaan manöövereillemme pakko-onnistumisen makua. Vaikka ajohytti toimikin ikäänkuin purjeena, niin Tähti peräytyi keulapotkurilla suuntaa pitäen kuuliaisesti pois laituripaikaltaan aina siihen asti kunnes poijuun kiinnitetty peräköytemme olisi pitänyt irroittaa. En ole viime kesän jälkeen juurikaan uskaltanut käyttää poijuhakaa, sillä kovalla tuulella ne antavat helposti 22 tonnin taakan alla periksi.

Tästä syystä olimme nytkin kiinnittyneet poijuun köydellä, jonka päässä oli vankka palohaka. Aluksen saaminen tuulessa peruutamalla tarpeeksi lähelle poijua ja vedon löysääminen köydestä ennen palohaan irroittamista osoittautui kuitenkin tällä kertaa mahdottomaksi tehtäväksi. Tähti ei vain suostunut menemään poijun lähelle. Köydestä vetämällä sitä ei jaksanut tehdä, konevoimalla toisten poijujen haitatessa potkurin käyttöä se ei myöskään oikein onnistunut ja osittain tuulen alapuolisen purjeveneen takia paikalla pyöriminen alkoi tuntumaan varsin pian, aivan liian riskialttilta.

Niinpä ei auttanut lopulta muu kuin komentaa kansimiehistöä päästämään köysi kokonaan irti aluksesta ja jättää se poijuun odottelmaan uutta omistajaa. Olimme tätä ennen jo pyörähtäneet perä vastatuuleen ja ylittäneet yhden viereisistä poijuista. Tästäkin huolimatta potkurin käyttäminen oli kuitenkin edelleenkin toisten poijujen takia ajoittain mahdotonta. Purjeveneen läheisyyden vuoksi en myöskään köyden irti löysättyämme uskaltanut ajaa uudelleen poijumme viereen ottamaan köyttä matkaamme.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että ensi kerralla kierrätän suosiolla toisen köyden poijun kautta ja kiinnitän sen molemmista päistä Tähteen. Pois paikalta peruutettuamme sitten vain toinen pää irti ja köysi juoksee iloisesti poijun silmukan läpi ja vapauttaa meidät kahleista. Nytkin homma olisi onnistunut etukäteen helposti perässämme olevaa kumivenettä apuna käyttäen, mutta en vain jotenkin uskonut palohaan irroittamisen olevan aivan niin hankalaa. Edellä kuvatulla tavalla toimien on monta hankalaa tilannetta hoidettu aiemminkin, mutta niin vain joku ajatusvirhe tuli taas kerran pääkoppaan suunnitelmia tehdessä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti