torstai 15. maaliskuuta 2018

M/s Kianta


Tässä valokuva Viitostien varrella Ämmänsaaressa kuivilla talvehtivasta m/s Kianta laivasta, joka sattui juuri sopivasti miehistömme talvilomareissun varrelle. Sataman auraamattomaan autotiehen, erittäin kipakkaan pakkaseen ja epämääräiseen lomakiireeseen vedoten en lähtenyt kuvausreissulle aivan aluksen viereen, vaan tyydyin napsaisemaan otoksen autosta maantien laidalta. Ja sekös alkoi jälkeenpäin kismittämään.. Koskaan aiemmin en nimittäin ole kyseistä laivaa elävänä nähnyt ja sitten miestä laiskottaa tuolla tavalla. Olisihan se laadukkaampi kuva tehnyt paremmin oikeutta tällekin laivakaunottarelle! Toisaalta googlettamalla kuvia niitä tarvitsevalle kyllä löytyy..

Joka tapauksessa Kianta -laivan menneisyys alkoi pyörimään sattumuksen johdosta mielessäni. Muistin sen olevan jokseenkin värikäs, mutta vajaan viikon mittaisen lomareissun loppuun piti kuitenkin vartoa ennen kuin pääsin asiaan todenteolla syventymään. Tämä tapahtui kotoani löytyvän Jussi Kivisen mainion Höyryä Kainuun vesillä -kirjan avustuksella. Monennenkohan kerran kehun tätä opusta? Siinä aluksen kerrotaan olevan varkautelaisen Lehtoniemen Konepajan vuonna 1913 rakentama. Sen alkuperäiset mitat olivat 18,29 x 4,65m. Tähden kanssa saman ikäinen ja tuolloin nimen Uitto IV saanut alus toimitettiin paikkakunnalle osina ja koottiin vasta Suomussalmen kirkonkylässä Suomulan rannassa, josta tuli samalla sen, sekä myöhemmin vuonna 1920 saapuneen Jalon ja vuonna 1945 Hyrynjärveltä Kiantajärvelle siirretyn Hyryn laituri- ja telakointipaikka.

Hyryn olemme tavanneetkin Tähden matkoilla Saimaan puolella monta kertaa. Linkkiä niihin kohtaamisiin löytyy täältä. Huomioikaa samalla myös, että blogisivujen internet/tietokoneversion oikeassa laidassa olevasta valikosta löytyy tunnisteita, joilla löydätte helposti tiettyjä asioita tai vaikkapa aluksia käsittelevät jutut Tähtilaiva-blogista. Tunnisteiden kirjaisinkoko kertoo puolestaan siitä, kuinka usein kyseiseen asiaan on blogin sivuilla viitattu.



Osakeyhtiö Uittokalusto, joka laivan oli tilannut, oli asettanut sille seuraavanlaisia vaatimuksia. "Varppauskyvyn tuli olla kaksi yhdeksänkymmenen puomipuun lauttaa noin 30 metrin nopeudella minuutissa, mutta ei kuitenkaan yli 35 metrin. Ilman lauttaa ajaessa nopeuden tuli olla vähintään seitsemän solmua." Kauppahinnaksi oli sovittu 53 000 markkaa. Laiva oli valmistumisestaan eteenpäin kaikki kesät työntouhussa, lukuunottamatta vuotta 1915, jolloin se joutui seisomaan telakalla, kun Kiantajärvellä ei tuolloin uitettu. Seuraava kirjan mainitsemisen arvoiseksi nostama tapaus sille sattui 6-13. kesäkuuta 1918, jolloin Uitto IV asetettiin ilman erillistä korvausta saksalaisen sotapäälystön käyttöön. Kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen tiedusteluretki, joka liittyi tapahtumiin Vienan Karjalassa. Saksalaisten vaikutusvalta juuri itsenäistyneessä Suomessa oli ilmeisesti sen verran suuri, ettei tähän pyyntöön voitu vastata kieltävästi.

Vuonna 1921 Uitto IV:n nimi muuttui uittokalustoyhtiön "suuressa nimenmuutossa" ja se sai uuden nimen kotijärvensä mukaan. Aluksen tehtäviin tämä muutos ei kuitenkaan vaikuttanut sillä Kianta höyrysi tästä eteenkinpäin samoissa puuhissa, varpaten lauttoja aina vuosiin 1927-1930 asti, jolloin se jäi taas kuiville. Syynä oli tälläkin kertaa uiton vähentyminen. Maissa vietettyjen vuosien jälkeen töitä kuitenkin taas riitti ja seuraava mainittavat tapahtumat sattuvatkin sota-aikaan eli vuosiin 1939-1944.


Sotavuodet olivat Suomussalmen höyrylaivoille eli Kiannan laivueelle, kuten Kiannan, Hyryn, Jalon ja muutaman muun aluksen muodostamaa laivaporukkaa silloin tituuleerattiin, todella kiireistä aikaa. Kulkihan yksi Pohjois-Suomen tärkeimpiä huoltoreittejä Kiantajärven yli etelästä sen koillisosaan Juntusrantaan. Tämän Uhtuan suunnan joukkojen huoltoa hoitaneen vesitien kautta sanotaan parhaimmillaan kulkeneen jopa 200 tonnia tavaraa päivässä, tai paremminkin yössä, sillä ainakin jatkosodan alkaessa vuonna 1941 saksalaisten sotilaiden kerrotaan lastanneen aina päiväsaikaan neljä proomullista tavaraa (elintarvikkeita, hevosille rehuja, aseita) valmiiksi, jotka sitten ilmavaaran takia yöaikaan hinattiin Juntusrantaan. Kiantajärven pääväylä ei kuulema milloinkaan ole ollut niin hyvin reimareilla ja linjaloistoilla merkitty kuin sota-aikaan!

Puolustusvoimien käyttöön vuokrattujen laivojen tarpeellisuudesta ja käyttöasteesta kertonee sekin, että vuoden 1943 purjehduskautena (6.6-17.11) Kianta teki järven yli yhteensä 97 matkaa. "Konepäiväkirjasta voidaan laskea, että laivan kone kävi tuona aikana joka päivä keskimäärin 11 tuntia, heinäkuussa jopa 14 tuntia päivässä, vaikka oli myös huoltopäiviä, kuorman odottelua ja muita sellaisia aikoja, joina kone ei käynyt."





Joitakin sattumuksia/vahinkojakin Kiannalle tietenkin tapahtui. Syyskuussa 1943 täräytettiin esimerkiksi kivelle sillä seurauksella, että mastossa ollut lyhty putosi täkille ja särkyi. Viikkoa myöhemmin hinauksessa ollut ruokatarvikkeilla lastattu proomu upposi. Syynä oli tuulinen sää ja proomun ravistunut yläosa, joka päästi vettä lävitseen. Kolmannella kerralla hiukan myöhemmin samana syksynä mentiin Juntusrannan lähellä väylän mutkassa matalikolle, kun ruorimies ei saanut jonkin rakennevian takia peräsintä kääntymään. Lauhduttajan vedensaanti estyi rannan liejun takia ja tulipesässä olleet puut jouduttiin kiireesti heittämään järveen, jottei kattila räjähtäisi. Tässä rytäkässä Kiannan pohjaan tuli myös painuma ja potkuri vääntyi.

Jonakin sotakesänä alusta useana vuonna kipparoinut Eino Kela nukahti myös ruoriin. Aamuyöstä neljän aikaan tömäytettiin hänen kertomansa mukaan Juntusrannan suuntaan ajettaessa Kapustaniemen rantaan ja jäätiin kiinni. Männynoksat olivat kuulema tällöin aivan ruorihytin edessä. Lähellä Uittoyhdistyksen ajossa ollut Jalo saatiin kuitenkin herätettyä yöpuultaan apuun ja se veti Kiannan irti rannasta. Myöhemmin moottoriveneellä vastaan tulleelle kompanianpäälikölle tapahtuneesta ei kerrottu silloin, eikä myöhemminkään.

Ja entäpä muut sota-aikaan liittyvät vahingot.. Kianta selvisi sodista uppoamatta, mutta Talvisodassa sen perään vesirajan alapuolelle oli kuitenkin osunut kranaatti. Onneksi alus oli tuolloin telakalla talvehtimassa. Esimerkiksi Jalon ja paikallisen kuuluisuuden Harakka-Antin s/s Kainuun saksalaiset sen sijaan vetäytymisvaiheensa aikana upottivat ja Hyryn ampuivat tykillä Hyrynjärven pohjaan. Luultavasti Kiantakin olisi kokenut saman kohtalon ellei laivan miehet itse oma-aloitteisesti olisi piilottaneet sitä järven itäpuoliseen Myllylahteen ja siellä edelleen Kuvelahden lounaisrannalla olevaan pikku poukamaan.



Kun sotakirveet oli haudattu, Kianta jatkoi rauhallista varppaamistaan. Vuonna 1949 sattui kuitenkin niin, että jo talvisodassa kertaalleen tuhoutunut kirjailija Ilmari Kiannon uusi Turjanlinna syttyi palamaan. Kiantaa tarvittiin sen sammutustöihin ja Päälikkö Viljo Jäntti onkin muistellut tapausta seuraavasti: "Ootettiin niitä (palokunnan miehiä), ja pianhan niitä tuli. Sinne laivan perälle muutaman ruiskun toivat, ja ajettiin sinne Turjanlinnan luo. Laiva käännettiin siinä ankkurissa perä maalle päen, ja siitä ne rupes työntämään sitä vettä, van seehän oli jo melekein palanu. Kianto istu siellä puun juuressa ja ihmetteli, että pallaa se nyt Tietäväisen temppeli."

Seuraavaksi kirjassa kerrotaan Kianta -laivalle 1950-luvulla sattuneesta karilleajosta. Kevään ensimmäisellä matkalla Saarijokisuulle ajettiin karikkoisessa Saariperässä reilua vauhtia kivelle ja laiva sai vuodon. Täyttä vauhtia lähdettiin tämän jälkeen paluumatkalle. Vettä pumpattiin koko ajan pois, mutta silti vuodon saanut halkopoksi alkoi täyttyä ja sen sisältö oli mätettävä ulos. Jalonniskaan päästyä laiva kallistettiin Hyryn ankkurikoneen avulla melkein kyljelleen ja reikä saatiin näkyviin. Siellä huomattiin, että törmäyksen voimasta katkennut tuuman vahvuinen niitti oli syynä vuotoon.


Vuonna 1975 Kianta katsastettiin moottorilaivana ja otettiin matkustajaliikenteeseen. Sen hommana on siitä lähtien ollut matkailijoiden kuljettaminen Ämmänsaaren laiturista Turjanlinnaan ja Niettusaareen, jossa puolestaan sijaitsi aikoinaan Suomussalmen kirkkoherrana toimineen Kiannon isän August Benjamin Calamniuksen omistama kalamaja. Nykyisin siellä taitaa olla jäljellä enää joitakin Kiannon aikaisia rakennuksia tai niiden perustuksia. Tähän matkustaja-alusaikaan, tai oikeastaan sen alkamista edeltävään vuoteen liittyy vielä sellainen tieto, että itse Urho Kekkonen vieraili elokuussa 1974 m/s Kiannan kyydillä Niettusaaressa Ilmari Kiannon haudalla ollessaan paikkakunnalla kirjailijan patsasta paljastamassa. Toinen Höyryä Kainuun vesillä kirjassa kerrottu tapaus näiltä myöhemmiltä ajoilta on Kiannan uppoaminen Ämmän voimalaitoksen johtokanavaan tammikuussa 1998. Sen aiheutti kanavassa ollut kivi, joka vedenpinnan laskiessa ylsi hankaamaan aluksen pohjaan kaksi pientä reikää. Laiva ilmeisesti saatiin tämän jälkeen kuitenkin pian nostetutksi ja ennen seuraavaa kesää se kulki taas entistä ehompana omalla tutulla reitillään.

Pari vuotta sitten Kianta sekä sen liiketoiminta taisi olla myynnissä. Ainakin muistelen niin.. Miten sen homman kanssa lopulta kävi, ei ole tiedossani? Toivottavasti risteilyt kuitenkin jatkuvat edelleen. Joka tapauksessa alus on mielenkiintoinen ja varmasti myös vierailemisen arvoinen kohde Pohjois-Suomessa liikkuville. Mielenkiintoinen oli toki myös tämä kirjalliseen aineistoon perustunut historiallinen nojatuolimatka! Tuskin laivaharrastusta mukavamminkaan voisi talven aikana edistää!

Ensimmäistä kuvaa lukuunottamatta muut jutun kuvat ovat Jussi Kivisen Höyryä Kainuun vesillä -kirjan antia. Jos niiden esilläolo tässä jutussa aiheuttaa jollekin pahaa mieltä niin viestiä voi laittaa osoitteeseen: tahtilaiva@gmail.com Kyseistä kirjaa voi puolestaan tilata itselleen ainakin täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti