maanantai 17. syyskuuta 2018

Elokuun loppupuolen tunnelmia

Eräänä elokuun lopun keskiviikkona suuntasin taas auton nokan pääkaupunkiseudulta kohti Imatraa. Laskeuduttuani puolenpäivän hujakoissa pelipaikoille haistelin alkajaisiksi laivakoiran kanssa hyvän tovin raikasta järvi-ilmaa ennen kuin painuin Tähden kapyysiin lounaalle ja sen jälkeen keulakajuuttaan päiväunille.

Vasta näiden tärkeiden toimenpiteiden jälkeen vetäisin työvaatteet päälleni. Olin nimittäin päättänyt tehdä tällä reissulla muutamia parannuksia kaksi vuotta sitten rakentamaani ahterikajuuttaan. Niinpä ensimmäiseksi nostin kaiken irtaimiston hytistä ja piirsin pitkää puulistaa apuna käyttäen uuden linjan ylemmän punkan kylkilaudalle. Tämä kavensi punkkaa nukkujan lantion ja jalkojen kohdilta 1-4 senttimetriä, mutta antoi sitä vastoin kaivattua lisätilaa alemmassa sängyssä loikoiluun ylävartalon ja eritoten hartioiden seudulle. Selvennyksenä vielä, että miehistön kesken olemme todenneet nukkumisen sujuvan sängyissä parhaiten, kun päät osoittavat eri suuntiin.


Pistosahalla toteutetun leikkaustoimenpiteen jälkeen mittailin uuden korkeamman Vuoksen sahalta haetun laitalaudan suurinpiirtein oikean mittaiseksi, ohensin sitä käsihöylällä kauttaaltaan noin 6 millimetriä sekä muotoilin siihen madalluksen punkkaan kulkemista helpottamaan. Sen jälkeen upotin tekeleen Saimaaseen laituripaalujen väliin vettymään ja taipumaan.


Pikkuhiljaa hämärtyvä ilta jatkui tämän jälkeen uuden lämmityspatterin syvennyksen teolla. Hytin takaseinälle korkealle ja kauas lattiarajasta sijoitettu "vanha" radiaattori ei nimittäin lämmitä toivotulla tavalla. Syynä alkuperäiseen paikan valintaan olivat tietenkin erittäin naftit tilat, jossa seisomakorkeuden omaava pieni kohta hytissä yritettiin pitää mahdollisimman vapaana kaikesta ylimääräisestä. Käytännössä oli kuitenkin tullut todettua, että patterin olisi oltava juuri tässä osassa hyttiä ja vieläpä lähellä lattiaa, jotta lämmintä kylmillä säillä varmasti piisaisi.

En muista tulinko sitä joskus jo kertoneeksi, mutta alemman punkan alla ei yksinkertaisesti ole lämmittimelle riittävästi tilaa. Ongelma ei myöskään ratkea ylemmän punkan alapuolella olevan hyllyn alle tai sen ns. "takaseinälle" vaatekassien taakse sijoitetulla patterilla, koska tilaa ei sielläkään ole tarpeeksi. Ainoaksi mahdollisuudeksi jääkin näin ollen hytin paneeliseen eutulaipioon sijoitettu lämmitin. Ilman syvennystä kuuma patteri olisi kuitenkin siinä kohdassa pahimmoilleen tiellä, joten päädyin suunnittelun jälkeen tekemään sille hiukan työlään, mutta juuri parahiksi 30 millimetriä lisää tilaa antavan syvennyksen.


Paneloinnin ja uretaanieristeen alta paljastui vanha teräksinen laipio.

Aikani ähellettyäni sainkin reiän tehtyä, uretaanieristeet poistettua sekä aivan oven vieressä irti heiluneet paneelin pätkät naulattua ja liimattua paikoilleen. Sitten huomasin kellon olevan jo yli kymmenen ja päätin laittaa tältä iltaa hanskat naulaan. Saunaa lämmitellessä suunnittelin seuraavan päivän hommia, jotka jatkuivatkin heti aamulla yläpunkan kaidelaudan taivutuksella. Yllättävän helposti ja ilman minkäänlaisia sälöjä yön vettynyt noin 15x150x2000 millinen lauta paikoilleen taipui. Suurilla puuruuveilla ja ruuvipuristimilla vedätin sen vähä vähältä sijoilleen ja ruikkasin aina väliin kosteuden kestävää puuliimaa. Muutamasta kohtaa piti lautaa myös kiilata alapuolisen kuvan osoittamalla tavalla pystyyn.



Tämän jälkeen jätin kaiteen kuivumaan ja aloin muokata sirkkelillä, pistosahalla sekä höylällä sopivia listoituksia patterisyvennyksen reunoihin. Pöytämallinen sirkkeli tai jonkinlainen tasohöylä olisi kyllä poikaa näissä nikkaroinneissa. Toki homman saa tekijämies hoitumaan vaikka puukolla, mutta aikaa menee kenttämallin kalustolla hukkaan aivan tolkuttomasti.

Päivän alkaessa kääntyä pikkuhiljaa iltaan oli listat kuitenkin lopulta valmiina ja patterin taakse jäävä vanha terässeinä maalattu "Gutzeitin" punaisella ruosteenestomaalilla. Niinpä päätinkin seuraavaksi purjehtia yönviettoon tunnin matkan päässä olevaan Satamosaareen. Siellä naputtelin vielä ennen löylyissä lämmittelyä ja uimista, punaiseksi petsatut listat syvennyksen ympärille sekä kiinnitin seinään patterin kannattimet ja kulmaraudan kannattamaan sivuttain kiinni tulevaa lämmitintä sen alapäästä.


Aamupäivällä värkkäilyt jatkuivat taas. Ensiksi poistettiin melkein vuorokauden kuivumassa olleen yläpunkan laitalaudan kiilaukset ja puristimet. Kotisatamaan siirtymisen jälkeen lauta vielä hiottiin ja petsattiin oikean sävyiseksi. Patterikin laitettiin oikealle paikalleen, vaikkei sen putkituksia vielä tällä reissulla ehdittäisi tekemään. Tämän jälkeen tapahtuneen kuumeisen imuroinnin ja pölyjenpyyhinnän loputtua ei ehtinyt kulua puoltakaan tuntia niin Tähtimiehistö saapui kokonaisuudessaan Niskalammille.



Useampi tovi ehti vielä kuitenkin hujahtaa, ennen kuin alus oli lopulta taas meriklaari ja pääsimme matkaan. Lammassaaressa tehdyn vesivarantojen täydennyksen jälkeen jatkoimme uudelleen Satamoon, jonne varttia meidän jälkeemme saapui myös m/s Turso. Sitä ennen me olimme ehtineet todeta lahden pohjoispuolisen "päälaiturin" liian täydeksi molemmille aluksille ja käyneet kokeilemassa Turson kipparin meille ehdottamaa paikkaa vastarannan eli etelänpuoleisen uuden laiturin ja rannan välissä. Se osoittautui kuitenkin liian matalaksi. No saipahan saaressa olijat jotakin katsottavaa, kun manööveerasin Tähteä kokeilumielessä rakoseen ja sitten sieltä pois. Viereisen venäläisaluksen kippari kävi jopa kysymässä englanniksi, miksei järvenpuoleinen laituripaikka ole ok? Yritin selittää hänelle, että meitä suurempi alus on tulossa siihen jne, mutta silloin Turson keltainen kuontalo jo vilkkuikin puiden lomasta.

M/s Turso ja m/s Tähti Satamosaaren sisälahdukan etelänpuoleisessa uudessa laiturissa. Taustalla myös m/s Lypsyniemi ja m/s Aili.

Laivat kyljikkäin laitettuamme kohotettiin iloiset ankkurimaljat viisivuotisen suunnitelman toteutumiselle. Nimittäin sitä, että olisimme yhtä aikaa samassa saaressa, ei ollut vielä koskaan aiemmin tapahtunut! Jos siis parin vuoden välein toistuneita regattaviikonloppuja ei lasketa.. Tätä juhlavaa hetkeä pitkitettiinkin varsin ansiokkaasti Turson salongissa pidetyllä kipparikokouksella aina aamupuoleen.

Kun nuorempaa miehistön osaa kielletään olemasta koko ajan kännykällä, syntyy näin hienoa taidetta. Kyseessä Savonlinnaa kotisatamanaan pitävä s/s Oberon III.

Seuraavan iltapäivän puolella kokouksessa läpi nuijitut ja pöytäkirjoihin kirjaillut suunnitelmat laitettiin sitten käytäntöön ja alukset irroitetiin toisistaan, kun Turso lähti hakemaan miehistönsä puuttuvaa neljännestä kotisatamastaan Likosenlahdesta. Sillä välin me jutustelimme saaressa olleiden muiden wanhojen laiwojen Lypsyniemen ja Ailin miehistöjen kanssa. Tämän jälkeen käynnistettiin myös Tähden Wickström ja suunnattiin Satamosaaren länsipuoliselle Hetonselälle, jossa kohdattiin, aivan kuten oli viime yönä huolella suunniteltu, Turso uudelleen. Päätöksemme, ettei tänä viikonloppuna ajella pitkiä siirtymiä piti edelleenkin ja niin hurautimme peräkanaa vain läheiseen Pullikaiseen. Matkalla koettiin hauska hetki, kun eräs Turson miehistöön kuuluvista tyyräsi Tähteä samaan aikaan, kun Turso ajoi vierellämme. Luonnollisesti alukset tervehtivät tällöin myös viheltimillä toisiaan!

M/s Turso.


Pullikaisesta ei ole tarjota sen kummempaa raportoitavaa. Normaalein huviveneilijäin manööverein suoritimme illanvieton ja kävimme puolenyön hujakoissa nukkumaan. Seuraavana sunnuntai-aamupäivänä oli aistittavissa selvää haluttomuutta lähteä ajamaan laivoja takaisin kohti kotisatamia. Päättäväisesti istuimmekin pitkään ja huolella aamukahvilla, yrittäen kaikin mahdollisin keinoin vältellä kuulemasta arkikiireiden laineiden koko ajan kovenevaa liplatusta.


Risteilyitä Saimaalle tekevä m/s Emma tavattiin Lammassaaren sataman edustalla.

Lopulta heitimme tursolaisille hyvästit ja ajoimme Niskalammille. Siellä hyppäsi Tähden miehistö viipymättä autoon ja jatkoi samoilla höyryillä kotia kohti. Minä jäin kuitenkin vielä yhdeksi illaksi jatkamaan puuhia. Empimisen jälkeen päädyin kyllästämään tervan ja puuöljyn (1:3) seoksella keväällä tekemiäni törmäyslistoja. Kaksi tuntia vierähti siinä suti kourassa kurotellessa ja kumiveneessä rimpuillessa oikein kivuttomasti.

Senkään jälkeen ei vielä ollut aika pistää pensseliä santaan vaan vaihdoin vain välineen tuhdimpaan ja jatkoin yhtä kyytiä viime syksynä kesken jäänyttä laiturilankkujen kyllästysoperaatiota. Noin viisi litraa ehdin tervalla höystettyä ratapölkkykyllästettä muutamilta osin hiukan lahonneisiin lankkuihin levittää, ennen kuin yläkerran Herra päätti viheltää pelin poikki. Koko iltapäivän yllämme roikkuneet tummat pilvet alkoivat nimittäin ripottaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla vettä ja kuten tiedätte, ei tällaisten töiden teko sateella ole mahdollista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.