Toinen ja viimeinen osa jatkokertomuksesta "Maalausta ja Viipuria"

Viipuriin lähtöpäivän ensimmäinen pätkä sisälsi upeassa kelissä ilta-aikaan tehdyn siirtymisen Niskalammilta Mälkiän sulun yläpuoliseen vanhaan kanavakaivantoon, jossa oli tarkoitus ottaa nelihenkisen miehistön toinen puolikas kyytiin. Sinne päästyämme sauna tietenkin lämmitettiin ja pari oluttakin miehistön yhteishengen nostatattamiseksi sekä aluksen kulkukuntoon saattamisen kunniaksi kohotettiin, ennen kuin yöksi hiljennyttiin kuuntelemaan rahtilaivojen sulutuksien aiheuttamia monenmoisia ääniä.

Seuraavana aamuna kirjoiteltiin sitten kaikki kanavapaperit kuntoon ja lähdettiin puoli kymmenen aikaan laskeutumaan merta kohden. Kanavasta en ala edelliskertoja vastaavia tarinoita toistelemaan, vaan voitte käydä niitä katselemassa blogisivuston tietokoneversion ylälaidan hakukentän avustuksella. Ainoastaan tankkauspuuhat alimmalla Brusnichnoen eli Juustilan sululla ansaitsevat tulla mainituksi.

Juustilan tankkauspiste paluumatkalla kuvattuna.

Jos oikein saivarrellaan, niin niistäkään ei oikeastaan voi kertoa, sillä bunkraus siellä ei yrityksestä huolimatta tällä kertaa onnistunut. Paikka oli nimittäin sinne saapuessamme kaikin puolin hylätyn oloinen. Ei ketään missään, eikä myöskään minkäänlaista puhelinnumeroa tai muutakaan lappua opastamassa tankille aikojaa. Niinpä ei auttanutkaan muu kuin ottaa laiturilla puhelin käteen ja soittaa viipurilaisen Yacht Club Favoritin Igorille ja kysyä neuvoa. Toki olin hänelle jo paria päivää aiemmin pirauttanut ja tiedustellut Tähdelle laituripaikan sekä tietenkin kysynyt olisiko tankkausasema auki? Tähän kaikkeen hän oli vastannut myöntävästi, mutta unohtanut kuitenkin kertoa tankkausmahdollisuuden siirtyneen aiemmista kesistä poiketen tästä hiukan Viipuriin päin, Lavolaan. Siellä onkin kaikki nämä kolme vuotta, jolloin me ollaan kanavalla liikuttu, ollut kelluva puna-keltaiseen asuun puettu tankkausasema, jonka juorut ovat kertoneen olleen suljettu. Sitä ovatko ne huhut pitäneet todella paikkaansa, en osaa sanoa. Nyt asema ainakin oli toiminnassa ja paikalle kiiruhti tankkien verkkaisen oloista täyttymistä odotellessa jopa toinenkin ystävällisen ja avuliaan oloinen henkilökunnan edustaja. Jos oikein ymmärsin, maksun olisi täällä voinut suorittaa myös pankkikortilla, mutta minä hoidin homman kuitenkin etukäteen vaihtamallani paikallisella valuutalla.

Lähtiäisiksi työntekijät antoivat meille mukaan vielä puhelinnumeronkin, johon soittamalla kuulema selviäsi, olisiko asema auki? Jos se ei sattuisi esimerkiksi viikonlopun takia olemaan niin ymmärsin, että aukaisu tätä kautta järjestyisi myös. Heidän antamansa numeron kanssa kävi vain sellainen "pieni" häpiä, että siitä puuttui sekä Venäjän, että Viipurin suuntanumerot. Sattuuhan sitä! Meitä viikkoa ja paria myöhemmin tankkaamaan menneiden Sissi, Tiira ja Aili -laivojen kipparit kuitenkin selvittivät ne mestarillisen salapoliisityön seurauksena, joten voinkin tässä ylpeänä esitellä yhteistyömme hedelmiä. Lavolan tankkausaseman numero on siis +7911 104 8755 (vaadittava kielitaito: englanti-suomi-venäjä-elekieli-yhditelmä eli kyllä se siitä ehkä selviää..). Sinne kannattaa siis olla etukäteen yhteydessä, kun on tankausreissua suunnittelemassa.

Säiliöt ja pari kanisteria täytettyämme ajelimme edelleenkin loistavana jatkuvassa kesäsäässä loppumatkan Viipuriin ja kiinnittäydyimme noin kello kahdeksantoista aikaan Favoritin laituriin. Puhelimessa Igor, jonka sukunimeä en muuten edelleenkään tiedä, sanoi mahdollisen laituripaikan löytyvän myös linnan editse kulkevan sillan kupeesta, mutta kun en pienestä kielimuurista johtuen saanut oikein lopullista varmuutta ja selkeyttä mihin kohtaan siellä, ajoin Tähden tutulle paikalleen Klubin edustalle. Eipä hän siitä näyttänyt pahastuvan. Noin kahdeksan tuntisen ajorupeaman ansiosta kippari vapautettiin tässä vaiheessa ruokakauppaan lähtemiseltä, joten muiden kiiruhtaessa sinne, olivat vuorossa ansaitut päiväunet.

Viipurin linnassa myynnissä ollut taulu, josta röyhkeästi napsaisin valokuvan.

Viipurissa tehtiin sitä, mitä ilmeisesti siellä yleisimmin suomalaisturistit tekevät. Eli kierreltiin muutamia olutkuppiloita ja ruokapaikkoja, käytiin kauppahallissa, Pyöreässä tornissa ja linnassa (niiltä osin kun se oli edelleenkin jatkuvan remontin takia auki), sekä koettiin tietenkin vieraan kulttuurin omastamme eroavia käytäntöjä ja toimintamalleja. Lisäksi vierailtiin vielä uudemman kerran, ja tällä kertaa oikein ostoslistan kera, Carusel-ostoskeskuksessa täydentämässä tulevaa kesää silmällä pitäen Tähden provianttia.

Kumiveneajelu kaupungin ja sataman edustalla, josta edelliset kuvat, lienee suurin poikkeus näistä normaaleista turistikuvioista. Uusi kokemus minulle oli tällä kertaa myös taksien käyttö, joka hintatason puolesta on ilman muuta kiinnostava liikkumisvaihtoehto. Muutamalla eurolla ajaa nimittäin melkein minne tahansa kaupungissa. Favoritin satamatoimistosta löytyi myös pöytään kirjoitettuna ainakin neljän eri taksivälityksen numerot ja siellä ympäri vuorokauden majaileva vartiomies myös hoitaa tarvittaessa tilauksen, jos siis takseja vain on saatavilla.. Tällaisesta tuloksettomasta tilaustilanteesta sain muuten tallennettua todella kovaäänistä ja suurillä kädenliikkeillä höystettyä ja sitä myöten myös aivan liian arveluttavaa videomateriaalia puhelimeeni. Ymmärtänette, että häveliäisyyssyistä sitä ei voi tänne laittaa. Kuva kuitenkin lohdutuspalkintona.

Näissä touhuissa ja edelleenkin jatkuvassa aivan uskomattoman hienossa poutasäässä vietimme pari oikein mukavaa vuorokautta Viipurissa. Sitten koitti kuitenkin lähdön hetki ja niin maksoin Igorille hänen toivomansa euromäärän sekä pientä ekstraa laituripaikasta ja kaikesta muustakin hänen meitä kohtaan osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Siinä köysiä irroitellessa selvisi myös se, että Tähti oli tämän vuoden ensimmäinen suomalaisalus hänen clubillaan. Mutta kuten jo vihjasin, se ei varmasti ollut viimeinen, ainakaan Saimaan suunnalta saapuva wanha laiwa.

Itse asiassa vuoden toinen vieras Suomesta saapui jo päivä meidän jälkeemme, kun joutsenolainen moottorivene kiinnittyi peräpoijupaikalle aivan meidän taaksemme. Matka alusten välillä oli jopa niin pieni, että poislähtiessämme Tähden kokka oli ensin ajettava edessämme olleen tyhjän aisapaikan syvennykseen ja sitten potkurilla potkittava perä irti laiturista osoittamaan ulapalle päin. Onneksi keulapotkurilla pystyimme pitämään buukin (eli keulan kaarevan osan) tämän käännöksen ajan koko ajan irti karkeatekoisesta betonilaiturista. Mukanamme ollut kumivene oli myös sidottava kyljelle tämän manööverin ajaksi. Kun sopiva suunta oli lopulta saavutettu ja sivutuuli sekä hiukan edessä olevat toisten paikkojen kiinnityspoijut huomioitu, peruutettiin tyylipuhtaasti pois laiturista.

Nuijamaanjärven rajatarkastus.

Paluu Saimaan suuntaan meni myös suuremmitta kommelluksitta. Jotain sattumuksia täytyy kuitenkin aina olla ja tällä kertaa niitä sattui kaksi. Ensimmäinen Pällin rajatarkastuksessa huomattu asia oli se, että Crew List -kaavakkeita puuttui jostakin syystä yksi. Ollessaan ottamassa viimeistä itselleen, venäläiset rajatarkastajat kyllä kysyivät kohteliaasti, onko se ok? Vastasin, että ottakaa vaan, sillä arvelin asian järjestyvän suomalaisten rajatarkastuksessa Nuijamaanjärvellä. Ja niin se järjestyikin. Jouduin vain hetkiseksi kirjallisiin töihin siksi aikaa, kun viranomaiset tekivät tarkastusta Tähdelle muiden miehistönjäsenten avustamina. Se mihin yksi lista oli kadonnut ei selvinnyt minulle!

Toinen tapaus sattui viimeisessä sulussa Mälkiällä. Muun miehistön aikataulukiireiden takia jäin ajamaan sen ja viimeisen siirtymän Imatralle itsekseni. Kiinnittäydyin keskilaivasta yhdellä köydellä sulkukammion oikean laidan kelluvaan pollariin, kuten aiemminkin ja painuin samantien kannen alle hoitelemaan yllättänyttä vessahätää. Pöntöllä istuessa aloin ihmettelemään, miksei sulutus alkanutkaan, vaan kuului vain konehuoneen Wickström-herran tasainen jyskytys? Operaatiosta selviydyttyäni nousin täkille ja ymmärsin sulkumestarin sulkeneen juuri portit ja laittavan vasta silloin hanat auki. Ja niin auki ne kohta olivatkin, että vaahto ympäröi meidät hetkessä ja arvasin Tähden pohjakaivon taas kerran muodostavan sisäänsä ilmataskun.

Kun muutamaa sekuntia myöhemmin näin, että jäähdytysveden tulo kyljestä lakkasi, riensin samantien saunaan ja käänsin sen lattian alla olevista hantaakeista käyttövedenoton perän säiliöltä pohjakaivolle. Seuraavaksi avasin suihkun hanan ja jätin sen valumaan itsekseen. Kuten aiemminkin, tämän tarkoituksena oli saada pohjakaivoon kertynyt ilma poistumaan mahdollisimman nopeasti. Nopeutin poistumista myös nostamalla muutamaan otteeseen, mutta vain hetkiseksi, koneen kierroksia ja pian jäähdytysvesi jatkoikin kulkuaan normaalisti. Mutta silloin oli jo Tähtikin takaisin Saimaan pinnan tasalla ja niin ajoin ulos sulusta ja kiittelin VHF:n kautta kanavan henkilökuntaa mukavasta ja hyvin sujuneesta matkasta.

Pohjakaivon ilmaus. Suihkun letku vedettynä saunavesien poistoon tarkoitettuun pumppukaivoon.

Te varmaan huomaatte, että joku asia unohtui. No niin minäkin, mutta vasta varttia myöhemmin. Siinä vaiheessa vain parin vuoden ikäinen, mutta jo moneen otteeseen kovia kokenut Jabscon käyttövesipumppu oli kuitenkin ottanut niin pahasti nokkiinsa, vain "hetken" kestäneestä kuivakäynnistä, ettei suostunut nostamaan vettä hanoille asti enää ollenkaan. Ajaessa oli turha alkaa pumpun kanssa taistelemaan, joten nappasin sen vain katkaisimesta pois päältä ja jatkoin "tyynen rauhallisesti" matkaa aina Niskalammille asti. Sinne lopulta päästyäni järjestelin paikkoja ja menin hyvillä mielin nukkumaan, jotta jaksaisin seuraavana aamuna ajaa vielä autonkin kotiin.

Jälleen Saimaalla. Ilmeisesti satuin näkemään jonkin lappeenrantalaisen purjehdusseuran sunnuntaisen kotiinpaluun.