keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Wickströmin varaosat

Koitan nyt vihdoinkin täyttää viime kesänä antamani lupauksen, laittaa tänne kuvia Niskalammilla laiturikaverinamme olevan partiolaisten m/s Sissi -laivan varastoista löytyneistä vanhoista moottorin varaosista. Olen kohta puoli vuotta elänyt siinä uskossa, että ne kuuluvat alukseen dieselöinnin myötä 1960-luvun puolivälissä Laitaatsillassa laitettuun vaasalaisvalmisteiseen Wickström -moottoriin, mutta tässä ja seuraavassa blogikirjoituksessa saatte kuulla, ettei asia aivan näin yksinkertainen ehkä olekaan..


Kolehmainen Lauritsala Parkkarila.

Varaosat olivat minulle kerrotun mukaan saaneet viettää vuosikausia hautatuneina kaikkeen muuhun tarpeistoon, jota laivatoiminnassa tunnetusti tarvitaan. Aluksen moottorikin oli tämän varastoinnin aikana ehtinyt vaihtua jo useampaan kertaan. Varastojen perkauksen yhteydessä vastaan oli kuitenkin tullut vanha hieno puusepän tai jonkun muun "ammattimiehen" työkalupakki, josta nämä "aarteet" olivat kaikkien yllätykseksi löytyneet. Valveutuneiden asianharrastajain toimesta laatikko päätettiin tietenkin pelastaa uhkaavalta romukuormaan heitolta. Ja jotta se saisi ansaitsemansa huomion osakseen, se haluttiin vielä kaiken lisäksi antaa meille Tähtilaiva-blogissa esiteltäväksi.


Laatikon sisältämiä osia, venttiileitä, venttiilinjousia yms..

Erään kevätauringon lämmittämän tammikuisen päivän aamuna ryhdyinkin sitten vihdoin viimein, aivan liian pitkän aikaa kestäneen "suunnittelun" jälkeen, hommiin. Marssin autotalliin, jossa avasin tämän aarrearkun ja hypistelin sekä kuvasin sen sisällön kokonaisuudessaan. Kuten kuvista huomaatte, löytyy paketista muun muassa uusia venttiilinjousia, imu- sekä pakoventtiileitä, keinuvipuja, männänrenkaita ja vaikka mitä.

Männänrenkaita ja keinuvipujen akseli..

Venttiilinohjureita, stefoja ja tiivisteitä..

Keinuvivut ja O-renkaita..


Kytkimen kynnet.


Kuten arvata varmasti saattaa, niin viimeistään uudenkarheita kannentiivisteitä tutkiessa, alkoi minua myös uudelleen mietityttää jo viime kesänä päässäni pyörinyt kysymys, mihinkähän moottorimalliin nämä osat oikeasti kuuluvat ja mikähän Wickström Sississä on tarkalleen ottaen tuolloin ollut? Tästä asiasta ei nimittäin ole vahvistettua tietoa saatavissa, vaikka Niskalammin arvovaltainen laituriparlamentti onkin puhunut nelisylinterisestä 80 hevosvoimaisesta koneesta.

Pian olinkin jo tutkimusmielessä vertailemassa tiivisteitä kotonamme varaosakoneena makaavan ja vuosimallia 1960 olevan 100/130 hevosvoimaisen DE-R moottorin sylinterikanteen. Kokoero oli kuitenkin niin huomattava, etteivät osat missään nimessä voi kuulua kyseiseen masiinaan. Tämä tosiasia oli kyllä tiedossa jo etukäteen, mutta kävinpähän kuitenkin varmistumassa asiasta.

Kannentiivisteiden vertailua varaosakoneemme sylinterikanteen.
Seuraavaksi aloin mittailemaan laatikosta löytyneiden kannentiivisteiden männänreikiä sekä sen sisältöön kuuluvia männänrenkaita mauserilla ja sain tulokseksi kutakuinkin 105 millimetriä. Sehän tarkoittaisi, että ne voisivat kuulua noin 100 mm:n sylinteriin. Jotta asiassa päästäisiin tästä eteenpäin, olikin seuraavaksi aika siirtyä siisteihin sisähommiin, tutkimaan Wickströmin dieselmoottoreista viime vuosina kokoon haalimaani kirjallista aineistoa. Tarkoituksenani oli löytää vastaavan kokoisilla sylintereillä varustetu kone näistä oppaista. Wickström-Lister -moottoreiden käyttöohjekirja, jonka alkuperäiskappaleen sain jokin aika takaperin laivamieskollegan suosiollisella avustuksella itselleni antikvariaatista hankittua (kiitos siitä asianosaiselle!), sekä vanha moottoriesite, jota täällä blogissakin taannoin esittelin, tarjosivatkin pienen selailun jälkeen kummasteltavaksi seuraavanlaista faktaa.



Tähden moottorin kanssa saman mallisen, mutta pienempi tehoisen nelisylinterisen 70/80 hevosvoimaa tarjoavan DE-R -moottorin sylinterin halkaisija ei ole lähelläkään tuota edellä kerrottua 105:tä millimetriä, vaan se on 140 millimetriä. Tämä vielä ainakin Leppävirralla majailevasta m/s Akusta löytyvä kone on se, jonka olin kuvitellut kuulopuheiden pohjalta olleen aikanaan myös Sississä. Sitä pienempien Listerin lisenssillä tehtyjen DA-, DB-, DD- ja DF Wickström -moottorien sylinterien poraus on puolestaan esitteen mukaan 114 mm:ä, joten niihinkään kannentiivisteet eivät voineet kuulua.

Hauska yksityiskohta: Vaikka esitteessä alennusvaihteellisen 70/80hv:n moottorin malliksi ilmoitetaan DER niin sylinteriryhmän kylkeen kiinnitettyyn kylttiin se on merkitty DE-R. Kuka sanoi, että merkintöjen pitäisi noudattaa täydellistä selkeyttä?


No perhana! Vastausta ei siis löytynyt edellä mainituista opuksista.. Suuri ratas oli kuitenkin laitettu pyörimään ja pian tuo 70/80 hevosvoimaisen DE-R koneen 140 millimetrin sylinterinhalkaisija alkoi kummitella pääkopassani oikein toden teolla. Muistelin nimittäin auki käyttämäni ja tuolloin mittaamani 100/130 hevosvoimaisen varaosakoneemme porauksen olleen kutakuinkin samaa luokkaa. Moottori oli kuitenkin laitettu nippuun jo aikoja sitten, joten mysteerin selvittämiseksi ei auttanut, kuin kaivaa projektia käsitellyt parin vuoden takainen blogiteksti esille. Ja sieltähän se totuus sitten vihdoin viimein paljastui! Nimittäin sekä sylinterin halkaisija että männän iskunpituus ovat 70/80hv ja 100/130hv -koneissa täysin samoja! Kuinka en ollut sitä aiemmin tajunnut? En kyllä osaa siihen vastata..

Myönnän, että tämä kertomani huomio ei enää millään lailla liity tämän jutun alkuperäiseen aiheeseen, eli Sissin mystisen varaosalaatikon esittelyyn. Sillä ei myöskään ole mitään tekemistä sen kysymyksen kanssa, että mihin moottorimalliin kyseiset varaosat on tarkoitettu? Eikä se myöskään anna vastausta arvoitukseen, mikä Wickström m/s Sissiin vuonna 1966 Laitaatsillan telakalla laitettiin? Laatikon sisällön tutkiminen ja paneutuminen edellä kerrottuihin kysymyksiin, antoivat kuitenkin vastauksen minua vuosia kalvaneeseen eri tehoisia DE-R moottoreita koskevaan epätietoisuuteen. Tätä tuskin olisi tapahtunut ilman tätä parin viikon syväluotausta aiheeseen, joten suuri kiitos siitä(kin) sissiläisille!

Hauska kuva m/s Sissistä keväältä 2016. Alus on tässä kuvassa juuri siinä hommassa, mihin partiolaiset ovat sen alunperin hankkineetkin!

Joka tapauksessa.. Katson lupaukseni varaosalaatikon esittelystä tulleen nyt lopultakin lunastetuksi, kun vielä kerron sen, että kaikki edellä esitellyt osat ovat myös myynnissä, niitä oman moottorinsa kunnostukseen tarvitsevan tosiostajan ilmaantuessa näköpiirin. Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa tännepäin yhteyttä osoitteeseen: tahtilaiva@gmail.com niin annan yhteystiedot Saimaan Sissien suuntaan. Esitän vielä tähän loppuun myös varovaisen toiveen ilmiannosta, jos tieto varaosien alkuperästä tai siitä, mihin moottorimalliin ne sopivat, puristaa päätäsi. M/s Sissin Wickström moottorin mallin, tehon ja jopa valokuvankin toivoisin myös joskus löytävän tiensä tuohon samaan postilaatikkoon..

Mutta se siitä. Seuraavaksi paneudumme syvemmin tähän DE-R moottoreita käsittelevään löytööni. Se tapahtuu kirjoitelman myöhemmin ilmestyvässä jatko-osassa, joka kantaa vihjailevasti nimeä Wickström-gate.. Pysykää kanavalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti