Loviisan Onni

En tiedä oliko se sitten Loviisan onni, että Tähtimiehistökin sotkeutui erinäisten sattumuksien seurauksena kyseisessä kaupungissa majailevan Onni nimisen museolaivan pohjan kunnostusurakkaan? Toivottavasti vastaus on kuitenkin myönteinen, sillä ainakin saimme tämän sattumuksen myötä viettää mukavan ja opettavaisen viikonlopun "laivaharrastuksen" parissa ja kaiken huipuksi vielä jotakin näkyvääkin saatiin kahdessa päivässä aikaiseksi.

Ensimmäinen paikkapala paikoillaan. Siitä se lähtee..

Innokasta talkooporukkaa Onnin keulapakalla.

Kaikki alkoi siitä, kun mä lopputilin sain.. No eipäs vaan siitä, kun Tähti rantautui menneen kesän reissuillaan Loviisan edustan Svartholman linnoituksen laituriin. Aurinko paistoi ja monenlaista venettä oli parkeerattuna suosittuun satamaan. Tähti rannan ainoana vanhempana rautalaivana oli useammankin paikallaolijan huomion kohteena ja saimmekin tämän johdosta moneen otteeseen kertoa aluksen historiasta ja sillä seilaamisesta kiinnostuneille.

Yksi heistä esittäytyi rupattelun lomassa Herra Muuroseksi. Tämä charmantin oloinen herrasmies kyseli innokkaasti, tarkoitusperiään ensialkuun sen suuremmin paljastamatta, kaikenlaista rautalaivan kunnossapitoon ja kunnostukseen liittyvää. Yritettyäni parhaimpani mukaan vastailla niihin, hän kertoi myös täkäläisestä museolaivasta, Onnista ja ongelmista, joihin sen pohjan kunnostuksen yhteydessä oli törmätty. Paikallinen ammattikoulu oli esimerkiksi vetäytynyt hankkeesta sen haastellisuuden vuoksi ja olipa jopa lasikuidutusta tarjottu vaihtoehdoksi historiallisen aluksen rovin tilkitsemiseen.

Törmäys- eli viilarilistan lommo, jonka oikomiseen käytimme tunkkia. Sen alapuolella näkyy myös hyvin, kuinka laivaa on monesta kohtaa jo aiemminkin korjattu vanhan levytyksen päälle hitsatuilla paikkapaloilla.

Kuin jonkinlaisen sattumuksen seurauksena olimme juuri samaisena aamuna ennen Svartholmaan saapumistamme pyörähtäneet asioilla Loviisassa ja minulla olikin jo kamerassa muutama ottamani kuva Laivasillan vierasvenesatamassa näytillä olevasta Onnista ja sen monin paikoin puhki ruostuneesta pohjasta. Tunnustin kaunisrovista alusta katsellessani hiljaa mielessäni toivoneeni, että joku huolehtisi siitä, eikä päästäisi sitä hajoamaan lopullisesti.

Keskustelun edestessä edellä kuvatulla tavalla, alkoikin huolestuttavasti koko ajan enemmän ja enemmän näyttämään siltä, että olimme liikkeellä samalla asialla. Hetkistä myöhemmin Herra Muuronen kertoikin - yllätys yllätys - kuuluvansa mainitun museoaluksen ylläpidosta vastaavaan Loviisan Merenkulkuhistorialliseen Säätiöön. Ja seuraavaksi hän jo kysyikin tietäisinkö ketään, joka voisi olla kiinnostunut ryhtymään tällaiseen kunnostusprojektiin? Lähinnä hitsari kuului siis olevan hakusessa..

Törmäyslistan alapuolelle hitsattu lattarauta valmiiksi taivutettuna. 

No tiesinhän minä. Tähdenkin keulapotkurin tunnelin pari vuotta sitten hitsannut ja lukemattomia muitakin töitä esimerkiksi Kanavansuun Perinnelaivatelakalla Lappeenrannassa tehnyt Herra Väisänen tuli nimittäin heti mieleeni. Välihuomautuksena kerrottakoon, että hän muuten kertoi hitsanneensa jokin aika takaperin paikkapalan myös legendaarisen höyrykuunari s/s Salaman pohjaan, jonka mekin näimme telakoituna alkukesästä (linkki kirjoitukseen). Tiesin hänen myös suhtautuvan ennakoluulottomasti erilaisiin projekteihin, joten Väisänen olisi varmasti tähänkin hommaan kirjaimellisesti mies paikallaan.

Sovimmekin Herra Muurosen kanssa, että ottaisin yhteyttä Hitsari Väisäseen ja palaisin sitten uudemman kerran asiaan. Näin tapahtuikin joitakin päiviä myöhemmin, kysyttäni Väisäsen mielenkiitoa ja saatuani häneltä myöntävän vastauksen. Samalla olin laatinut myös suunnitelman itseni tyrkyttämisestä hitsarin apumieheksi sillä verukkeella, että tässä minulla olisi oiva mahdollisuus nähdä ja oppia lisää laivan pohjan kunnostamisesta.

Kahteen suuntaan kaareutuvat kokkapellit pakotimme paikoilleen koiralla ja tällaisella lattaraudan sekä pullotunkin muodostamalla "apuvälineellä".

Työryhmä oli näin ollen löydetty ja alustava toimintasuunnitelma siinä sivussa laadittu. Kun kesän mittaan saimme lopulta myös aikataulun muokattua kohdilleen, niin niinhän siinä vain kävi, että syyskuun puolivälin jälkeen olimme edellä mainittujen herrojen ja tarvikeröykkiön sekä työkalujen kanssa Onnin kupeella.

Aluksen haprastuneiden kaarien ja myös sen tosiasian valossa, että se tulisi viettämään vanhuudenpäiviään jatkossakin kuivalla maalla, olimme päättäneet peittää puhki ruostuneet kohdat päälle hitsattavilla 4 mm vahvoilla paikkapaloilla. Näin oli toimittu myös silloin, kun alus oli vielä ammattiliikenteessä, joten katsoimme sen myös siltä osin kelvolliseksi ratkaisuksi. Monin paikoin alkuperäinen pelti oli sitäpaitsi syöpynyt niin ohueksi, ettei palasen pois rälläköiminen ja uuden hitsaaminen syntyneeseen aukkoon olisi ollut edes mahdollista.

Ensimmäisen työpäivän jälkeen oli keula tyyrpuurin puolelta törmäyslistan alapuoleista hitsausta vaille valmiina.

Törmäyslistan alle kiinnitetty latta toimi hyvänä kiinnityspohjana uudelle kylkipellille. Puhkiruostuneeseen alkuperäiseen levyyn sen hitsaaminen olisi nimittäin ollut lähes mahdotonta.

Näitä suunnitelmia noudattaen vetäisimme lauantaiaamuna kello kahdeksan aikaan työhaalarit päällemme ja aloitimme hommat. Piirsimme sapluunat kartongille ja siirsimme mitat teräslevyihin, josta sopivat palaset muotoutuivat oikeanlaisiksi kulmahiomakoneen avulla. Työtapoja hiukan vaihdellen kiinnitimme levyn kerrallaan joko ylä- tai alalaidasta Onnin kylkeen ja sitten pakotimme sen paikoilleen koiralla tai pullotunkilla. Jälkimmäistä käytettäessä oli apuna erittäin käteväksi osoittautunut lattaraudasta taivutettu ja molemmistä päistä laivan kylkeen hitsattu kaari.

Keulan kahteen suuntaan taipuvat alkuperäiset levytykset ja niiden saumojen kohdat aiheuttivat myös sen, että suurimmat palaset olivat vain noin neliömetrin kokoisia. Tästä oli onnekkaana seurauksena kuitenkin levyjen käsittelyn helpottuminen, kun meidän ei tarvinnut alkaa temppuilemaan sitä suurempien palasien ja taljojen, sun muiden systeemien kanssa.

Näistä kuvista näkyy hyvin minkälaista reikää Onnin roviin on päässyt vuosien saatossa muodostumaan.

Sapluunoita piirrellessä ja levyjä leikatessa yritimme tietenkin mahdollisuuksien mukaan myös katsoa, että kaikki korjaukset näyttäisivät linjakkailta. Tarkoitan sitä, että paikkapalojen saumat myötäilisivät ulkonäkövaatimusten mukaisesti vanhojen levyjen saumoja ja levyjen laitojen suunnat olisivat samassa linjassa jo olemassaolevien kanssa. Työ eteni kutakuinkin niin, että hitsarin kiinnittäessä paikoilleen hepattuja levyjä lopullisesti, leikkasi apumies jo seuraavaa ja perästä tuli vielä innokas Herra Muurosen päälliköimä talkooporukka, joka lappulaikoilla puhdisteli korjatut kohdat ja suti samantien pintaan ruosteenestomaalit. Joitakin ruosteisimpia paikkoja leikattiin myös ennen uuden levyn laittoa kokonaan pois, etteivät ne haittaisi alukseen joskus mahdollisesti tehtäviä sisustustöitä.

Kahden päivän ja kahdenkymmenen työtunnin aikana saimme tällä porukalla Onnin keulaan noin viisi neliömetriä uutta levyä, joka on mielestäni varsin kelvollinen saavutus. Varsinkin, kun ottaa huomioon jo mainitun kokan levyjen kaarevuuden. Mukava oli myös jälkikäteen vielä erikseen kuulla, että myös työjälkeemme oltiin tilaajapuolella tyytyväisiä.

Jopa siinä määrin, että jatkoa Onni-projektille on varmasti tulossa. Tarkoitus on kuitenkin ihmisten työkiireiden ja muiden pakollisten menojen mukaan viedä aina sessio kerrallaan kunnostusta eteenpäin. Onneksi saimme näistä aikatauluhaasteista huolimatta seuraavan kerran lyötyä lukkoon jo samantien. Luonnollisesti tähän antoi pontta kelien mahdollinen huononeminen syksyä ja talvea kohti mentäessä. Joka tapauksessa on ilo tähän loppuun todeta, että vielä tälle syksyä, on Onnin kupeelta mahdollista kuulla työn etenemisestä kertovaa vasaroiden kalketta ja laikkakoneen laulua..

Ammattilaisen ottein, yhdellä kädellä.

Tässä vielä linkki alla olevasta tilanteesta kuvattuun videopätkään. Siinä puikko palaa "varsin" iloisesti ja kiinnittää paikkapalaa Onnin kölirautaan.

Sitten vielä lyhyesti m/s Onnin tietoja ja historiaa. Poiminnat ovat Herra Muuroselta saamastani, Ilmari Elon kirjoittamasta ja Loviisan Merenkulkuhistorian Säätiön julkaisemasta vihkosesta.

-Rakennettu Pietarissa vuonna 1907.
-Pituus 15,00 m ja leveys 3,85 m.
-Alunperin vauhtia antoi 100 ihv:n compound höyrykone.
-Tarkkaa tietoa aluksen Suomeen tulohetkestä ei vielä ole saatu selville.
-Kesäkuun 1. päivänä vuonna 1918 aluksen omisti tuolloin annetun mittakirjan mukaan kuitenkin lappeenrantalainen Eino Ringvall. Kotipaikasta ei varmuutta.
-Kymmenen vuotta myöhemmin 5.5.1928 annetun mittakirjan mukaan aluksen kotipaikka oli Viipuri, mutta omistajasta ei ole täyttä varmuutta. Oletettavasti se oli kuitenkin viipurilainen varustamo ja kauppahuone Andreas Wager & Söner A/B.
-Vuonna 1934 annetun rungonkatsastustodistuksen mukaan aluksen omisti tällöin Lahden Saha Oy, Loviisa. Alus haettiin aikalaistiedon mukaan Viipurista joskus 1930-luvun alussa, jossa se oli uponneena, mutta huollettiin ajokuntoon noin viikossa.
-1938 omistaja oli puolestaan Ab R. Nordström & Co Oy, Loviisa.
-Kuului jatkosodan alkaessa 25.6.1941 UudRPr:n (miinan)raivaajaryhmään.
-Dieselöitiin vuonna 1951, moottoriksi Scania Valmet 440 DRM, 100hv.
-Kuljetti Ab R. Nordströmin palveluksessa sahatavaraproomuja Kotkaan ja Valkoon, hakeproomuja Kotkaan ja Porvooseen sekä avusti suurempia laivoja, hinasi tukkilauttoja ja kuljetti ahtausväkeä Loviisanlahdella. Alukseen sai tällöin ottaa kyytiin peräti 42 henkeä.
-Loviisan sanomissa 3.3.1977 kerrottiin Onnin löytyneen uponneena Varvin laiturista. Se kuitenkin nostettiin pian.
-Otettiin huonokuntoisuuden takia pois liikenteestä ja laivarekisteristä vuonna 1985.
-30.11.1986 nostettu maihin Valkon satamassa.
-Siirtyi nykyiselle paikalleen museolaivaksi Laivasiltaan 28.6.2000