Savonlinna - Astuvansalmi

Kesäisen leppoisan regattaviikonlopun ja Hopeasalmen varjoregatan jälkeen päätimme suunnistaa seuraavaksi kohti Mikkeliä, jossa Tähti ei ole vielä aiemmin vieraillutkaan. Samalla ajattelimme ottaa haltuun myös varsinaisen syväväylän eteläpuolisen, Tolvanselältä Puumalaan vievän 2,1 metrin väylän. Koneet käynnistettiin ja Hopeasalmi jätettiin taakse yhtä aikaa laivojen Hans ja Turso kanssa. Peräkanaa ajoimme myös Kyrönsalmen aukaistujen rautatie- sekä ponttoonisiltojen ohitse ja jatkoimme siitä kohti etelää.

Aurinko paistoi ja vesillä oli taas liikennettä. Puolituntisen ajon jälkeen vastaamme tuli 82 metrinen Hollannin lipun alla kulkeva m/s Andrea. Aluksesta ja sen luotsaamisesta löytyi hauska juttu Etelä-Suomen Sanomista osoitteesta:

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/08/09/rahtilaivat-tuovat-suomen-sisavesille-terveiset-maailman-merilta

Ilmeisesti luotsia ollaan juuri tässä ottamassani kuvassakin tuomassa alukseen.

Tämän jälkeen jatkoimme Pitkälle Pihlajavedelle.

Vekaransalmessakin oli liikennettä, kun useiden huviveneiden ohella myös Olli kavereineen tuli meitä vastaan.

Sitten saavuimmekin jo Tolvanselälle ja tuli aika jättää hyvästit viimeiselle matkakaverillemme Tursolle. Jo aiemmin Hans oli ottanut hatkat saattueestamme ja hävinnyt omille teilleen.

Saimme suosituksia yöpymispaikaksi koskien Hiekkaniemi (satama 4415) nimistä pientä nimensä mukaisesti hiekkaista niemeä. Kokeilimme rantautumista kuitenkin jo tätä ennen reitin varrelle sattuneeseen Honkasaareen, mutta hankalasti järjestettävä kulku rantaan aiheutti mielen muuttumisen ja alkuperäiseen suunnitelmaan palaamisen.

Hiekkaniemessä laiturin olivat varanneet paikalle jo ennen meitä saapuneet veneet. Työntäessäni Tähden keulan tästä johtuen viereisen uimarannan hiekkaan, huomasimme sen samantien meille aivan liian matalaksi. Jätinkin tästä johtuen laivan koneet käynnissä niille sijoilleen odottelemaan siksi aikaa, että sain niemen molemmat sivut tutkittua kumiveneellä. Sataman nimikyltin ja tulipaikan kohdalla ranta vaikuttikin sen verran syvemmältä, että saisimme laakonkin mitä todennäköisimmin laitettua keulatäkiltä kiven päälle ja pääsisimme helposti maihin.

Yhteensä varmaan puolituntia kestäneen operaation päätteeksi Tähti olikin vihdoin kiinni rannassa ja pääsimme saunaan ja iltapalalle. Laiturissa ollut pääkaupunkiseutulainen veneilijä kävi myös illan päälle kertomassa ihailunsa rantautumistoimenpiteidemme johdosta. Kerrottuaan, ettei ole koskaan vastaavaa nähnyt, paljastin hänelle täällä järvillä olevan aivan yleisesti tapana ajaa laivan keula tarvittaessa myös maihin ja kiinnittää sen jälkeen perä haruksilla vaikkapa rantapuihin.

Seuraavana aamupäivänä lähdimme taivaltamaan reitin loppuosuutta kohti Puumalaa, jossa oli tarkoituksena järjestää kesälomareissulla oleville tuttavillemme pieni kahvihetki. Mukavanoloisen reitin loppupäässä Leukoinsalmen 5,5 metrin alituskorkeudella varustetun sillan edustalla kaadoin maston, jotta pääsisimme eteenpäin.

Kivutessani takaisin katolle mastonnostopuuhiin oli ystävämme Norppa jälleen ilmestynyt moikkaamaan meitä. Koko miehistö ehti kavuta komentosillalle ihmettelemään ilmestystä, mutta kameran kuvattavaksi Hän ei taaskaan suostunut. Sukelluksen jälkeen pää ei myöskään noussut enää uudelleen pinnalle ja syykin karkumatkaan selvisi perämoottoriveneen hurauttaessa hetken perästä kovalla vauhdilla juuri havaintopaikan päältä. Mieleeni muistui taas erään tuttavamme esittämä teoria, että tällaisten harvakäyntisten koneiden äänessä saattaisi olla jokin Norppia kiinnostava taajuus. Tai ainakaan ne eivät hänen mielestä ole kaikista pahimpia norpankarkoittimia. No sehän ei meitä tietenkään haittaisi. Kahden kesän yhteissaldo, muistaakseni viisi erillistä norppahavaintoa puhuisi mielestäni myös hiukan tähän suuntaan.

Norppa ei toisiaan näyttäytynyt enää uudelleen, vaikka odottelimme toisen veneen poistuttua vielä tovin paikoillamme.

Puumalan satamassa tavattiin tuttaviemme lisäksi pikaisesti myös regatassa kanssamme olleet laivat Ola ja Armida. Alla kännykkäkameran hiukan suttuinen kuva sateisesta Puumalan satamasta.

Edellisyönä reelingillä kuivamatta jääneet pyykit olivat Puumalaan saapuessamme jo kuivia. Wickströmin tehtaan tuotteet tekivät siis näin ollen uuden aluevaltauksen pyykinkuivatuksen saralle.

Lopulta iltapäivän jo kääntyessä iltaa kohden höräytimme Herra Wickströmin jälleen tulille. Olimme päättäneet ajaa vielä reilun rupeaman aina Ristiinan lähellä Mikkelin-reitin varrella olevaan Astuvansalmeen asti.

Siellä meitä odottelivat muista veneistä vapaana hyvä laivalaituri sekä vuosituhansia sitten maalatut ja näihin päiviin asti säilyneet kalliomaalaukset. Myönnän kyllä, että pienet kylmät väristykset tuntuivat selkäpiissäni käydessäni pimeän laskeuduttua laivakoiramme kanssa jyrkänteen juurella ja ajatellessani sitä tosiasiaa, että jo 5000 vuotta sitten ovat ihmiset tehneet ensimmäisiä riistanpyyntiä kuvailevia maalauksia näihin kallioihin.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Astuvansalmen_kalliomaalaukset

Vedenpinta on Saimaalla tuolloin ollut huomattavasti nykyistä korkeammalla, joten ylimmät piirrokset ovat nykyään jo yli kymmenen metrin korkeudella vedenpinnasta. Maalauksia yläpuolelta suojaava kallionkieleke sekä hitaasti kallion pintaa pitkin valuneen sadeveden niiden pinnalle muodostama läpikuultava piidioksidikerros ovat muodostaneet oivallisen ympäristön esihistoriallisen maalaustaiteen säilymiselle.