Varjoregatta Satamosaaressa ja ajelua Taipalsaaren vesillä.

Viimeksi kerroin teille, kuinka Saimaan alueen Wanhojen Laiwojen regattaa vietettiin tänä vuonna Joutsenossa. Kyseinen viikonloppu sen sijaan paketoitiin lopullisesti Tähden ja muutaman muun aluksen osalta läheisessä Satamosaaressa. Sinne sunnuntai-iltana tehdyn 45 minuuttisen siirtymän päätteeksi saimme nimittäin kutsun kiinnittyä illanviettopuuhiin jo aiemmin paikalle tulleiden m/s Laimin ja m/s Hansin kylkeen. Ja ai että meillä oli mukavaa! Tarinankerrontaa ja laulua riitti laivoilla myöhään yöhön..

Lähtiessämme seuraavana päivänä saaresta kukin omille teillemme nappasimme vielä muistoksi muutaman kuvan aluksista. Sitten Tähden kokka käännettiin kohti seuraavaksi reittipisteeksi valittua Kanavansuun Perinnelaivatelakkaa. Ajattelimme nimittäin ajella sielläpäin mutkan vajuuttaaksemme täydenoloista septisäiliötä ja ihan vain katsellaksemme maisemia. Samalla oli myös ajatus katsastaa telakalla olevia laivoja, jos vaikka näkisimme siinä ohessa tuttuja..

Hiljaiselta telakan ranta kuitenkin vaikutti, jopa niin hiljaiselta, että jatkoimme septihommien jälkeen samantien matkaa. Emme kuitenkaan suunnanneet enää lähemmäksi Lappeenrantaan vaan Kattelussaaren länsipuolista väylää pitkin takaisin Suur-Saimaalle.

Nykyään niin kovin muodikkaasta "sosiaalisesta mediasta" olin päivän ajeluiden lomassa huomannut muutamien regatassa olleiden alusten viettäneen viime yönsä Taipalsaaren kunnan alueella sijaitsevassa ja meille vielä kokonaan kokemattomassa Kangas-Teljossa, joten ajattelin että ajaisimme seuraavaksi yöksi sinne. Saimaan Norpat Urheilusukellusseuran omistuksessa olevan ja kaikinpuolin todella siistin saaritukikohdan pitkään laituriin mahtuukin tarvittaessa useampia aluksia kerrallaan. Suurempien paattien on kuitenkin syytä ottaa huomioon etelänpuoleisille tuulille avoimen paikan tarjoamat haasteet. Tästä johtuen pysäköimmekin Tähden keula vasten navakkaa etelätuulta ja vedimme vielä laiturin oloa ja eloa helpottavan haruksenkin kokasta sen edutalla olevaan ja ilmeisesti johonkin paikalle upotettuun proomuun ankkuroituun poijuun.

Ilta Kangas-Teljossa meni pääasiassa sisätiloissa, sillä tuulen mukana pian rantautumisen jälkeen tullut vesisade hankaloitti ikävästi ulkoilemista. Saaren loistavaa tulipaikkaa, eikä myöskään meille erään paikalla käväisseen ystävällisen sukellusseuralaisen toimesta tarjottua rantasaunaa, ei siis tullut tällä kertaa käytettyä. Kiitos tarjouksesta kuitenkin!

Hinaus käynnissä. Jonkun huviveneilijän alusta hinattiin illalla kohti Lappeenrantaa. Toivottavasti oli Trossi-jäsenyys voimassa. Tämä vain sillä, että itselläni se ei todellakaan ollut, joutuessani taannoin edellisen veneemme kanssa köyden jatkoksi.

Kellonympärystä myöhemmin olimme taas lyhyellä siirtymällä, tällä kertaa kohti Saimaanrannan edesmennyttä, tai ainakin tilapäisesti lakkautettua, lomakylää. Syynä tähän oli se, että olin aamupäivällä ennen lähtöämme saanut mukavan ja odotetun puhelun moottoripyöräreissulla tällä seudulla liikkuvalta pohjoissuomalaiselta ystävältäni ja olimme sopineet hänen kanssaan tärskyt kyseisen lomakylän rantaan. Kartan ja Googlen avulla olin myös etukäteen selvitellyt siellä olevan laivalaiturin ja kun kerran väylänkään mataluudesta ei varoitellut mikään, niin paikka vaikutti tarkoitukseen enemmän kuin sopivalta.

Suuri ja autio mökkikylä sekä pientä ehostusta vaativa hotelli ovat ilmeisesti olleet viimeksi venäläisomistuksessa. Niitä on ymmärtääkseni myös yritetty kaupata eteenpäin ja välillä huhut ovat puolestaan kertoneet hotellin olevan jopa aukeamassa uudelleen. Mitään ei käsittääkseni ole kuitenkaan tapahtunut ainakaan pariin viime vuoteen, joten saas nähdä kuinka Virkamiesliiton lomakyläksi jo 1940 -luvulla perustetun paikan lopulta käy.

Kaverimme saatiin kuitenkin rannasta suunnitellusti kyytiin ja pienen arvonnan päätteksi päätettiin hänelle esitellä reilun tunnin matkan päässä oleva ja meille monilta reissuilta tuttu Ruuhonsaari. Sinne ajettiin rauhallinen ja auringonlaskun kultaama siirtymä Saimaan upeita järvimaisemia ihastellen ja veneilystä sekä etenkin laivaharrastuksesta rupatellen. Paikan lämpimänä olleessa grillissä valmistetiin rantaankiinnittymisessä tarvittujen manöövereiden jälkeen koko porukalle hiukan hiukopalaa ja tietenkin illanpäälle vielä saunottiin Tähden saunassa. Hyvät oli kuulema löylyt ja ikimuistoinen ilta muutenkin!

Seuraavana aamuna jouduimme lähtemään liikenteeseen hitusen toivottua aiemmin, sillä oman miehistömme junamatkalaiset olivat illan aikana setvineet valtakunnallisen raideliikenteen aikatauluja tarkemmin. Niiden perusteella näytti siltä, että meidän pitäisi olla kotisatamassa Imatran Niskalammilla jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Reitin tulisi sitä ennen myös kulkea jo mainitun Saimaanrannan sekä Joutsenon Likosenlahden kautta. Ensimmäiseen jätettäisiin vieraamme ja toisesta jatkaisi osa miehistöstämme matkaansa sinne regattaviikonlopun jälkeen jääneellä autollamme.

Likosenlahti.

Pakko laittaa vielä pari kuvaa Tursosta. On se vain niin hienon näköinen alus.

Näillä ehdoilla kokonaismatka-ajaksemme tuli lopulta viitisen tuntia. Niiden jälkeen kippari parkeerasi Tähden Niskalammille, teki tarvittavat tarkistukset ja viimeiset loppusiivoukset ja poistui ystävälliseltä laivatuttavaltaan saadulla autokyydillä juna-asemalle. Suuri kiitos kyydityksestä asianosaiselle! Nyt saisi Tähti taas lepäillä muutaman päivän kotikonnuillaan ennen kesän viimeisiä koitoksia..

Hietasaari.. ei kun Ruuhonsaaret

Puumalaan saavuttiin illalla kello kuuden aikoihin. Tarkoitus ei ollut jäädä vielä tännekään yöksi, mutta septi oli kuitenkin aikomus tyhjentää, polttoainetankit täyttää ja koira ulkoiluttaa. Bunkrasin yhteensä 322 litraa (1,279€/litra). Se oli mielestäni vielä varsin kohtuullinen hinta verrattuna Sulkavan tarjoamaan 1,60€/L hintaan ja jokseenkin siedettävä myös pääkaupunkiseudun tämän hetkiseen noin 1,19€/ L hintaan nähden. Rahaa kuitenkin taas paloi ja yritinkin sen takia lohduttautua myös tiedolla, että tankkiimme lorahti huoltoasemilla yleensä vielä hinnakkaampaa ja talvisäilytykseen hyvin soveltuvaa Nesteen Pro Dieseliä.

Kuulin muuten jälkikäteen, että Puumalassa oltaisiin Suomen haastavasta taloustilanteesta huolimatta varsin tyytyväisiä tankkauspisteellä kesän 2015 aikana vallinneeseen liikenteeseen. Ja hyvä niin, sillä hyvin hoidetun liiketoiminnan pitääkin tietenkin olla kannattavaa. Esimerkkeinä asiasta toimikoon vaikkapa jo edellä mainittu venesataman tankkauspisteeksi yleensä varsin kohtuuhintainen polttoaine, hoidetussa satamassa olevat hyvät isot laiturit ja vaikkapa septipisteessä oleva tarpeeksi pitkä letku. Myös laituriin tuloa ja tankkausta nopeuttava apumies on tätä syksyista vierailuamme lukuunottamatta aina ollut saappeilla. Keskeinen sijainti Lappeenranta - Savonlinna -reitin varrella on tietenkin myös suuri tekijä asiassa. Tämän kaiken edellä kerrotun johdosta en oikeastaan yhtään ihmettele, että asiakkaita Puumalan satamassa on tänäkin suvena piisannut.

Puumalan silta iltavalaistuksessa

Asiamme kaikessa rauhassa toimitettuamme kello olikin jo vaille seitsemän. Lähdimme tämän jälkeen kulkuvalot sytyttettyinä jatkamaan matkaamme. Ensimmäisenä kaavailin yöpaikaksemme Kotkatsaarta, mutta seuraavaksi päiväksi suunniteltua matkaa Imatran kylpylän rantaan lyhentääkseni jatkoin kuitenkin eteenpäin.

Hätinvirran kohdilla oli jo pilkkopimeää, mutta sopivaa yönviettopaikkaa ei ollut vieläkään tullut vastaan. Matka eteni mukavasti noin 5 metriä sekunnissa puhaltavassa lounaistuulessa ja ainoastaan muutamien merimerkkien vuoden 2012 karttaan verrattuna (mielestäni??) poikkeavat valokuviot olivat ainoat pienet murheemme aina Luukkolansalmeen asti. Mitäs siellä sitten tapahtui?

No siellä sekä karttaplotteri ja kaikuluotain ottivat ja sammuivat yllättäen ilman mitään ennakkovaroitusta! Samaan aikaan kuulin sulakkeen napsahtavan brykan sähkökaapissa. Kaikki Tähden kulkuvalot kuitenkin paloivat, sähköt toimivat ainakin keulakajuutassa normaalisti ja mikä tärkeintä - kone kävi. Viimeisimpään ei tosin mikään sähkövika pysty edes vaikuttamaan. Laskin tietenkin samantien kierrokset tyhjäkäynnille ja kutsuin miehistöä alhaalta ruoriin pitämään alusta kurssillaan. Onneksi olin koko ajan ajanut plotterin sijaan pimeässä yössä näkyvien linjaloistojen mukaan eikä minkäänlaista epäselvyyttä sijainnistamme näin ollen päässyt syntymään. Osasinkin tämän ansiosta ohjeistaa ajomiehen siksi aikaa, että pääsin itse tutustumaan tarkemmin sähkökaappiimme.

Komentosillalle ruorin etupuoliseen kojetauluun sähköä syöttävä automaattisulake siellä oli poissa päältä. Koitin laittaa sen uudelleen on-asentoon, mutta tulos oli samanmoinen. Seuraavaksi raaputtelin hetkisen otsaani ennen kuin siirryin ruorin taakse heiluttelemaan sähköjohtoja. Ensiapuna arvelin sen nimittäin auttavan, sillä viime päivinä muuttuneet sähköön viittaavat asiat olivat asentamani mittarivalot, DSC-VHF -puhelin sekä uusi pyyhkijänmoottori. Tarkoitan, että päälimmäisenä ajatuksenani oli heti se, että olin näissä asennuspuuhissa huomaamattani ehkä nykäissyt jotakin huonosti kiinni ollutta johtoliitosta tms. joka nyt aiheutti oikosulun.

Edellä kerrottuja puuhia hoitaessani Tähti jatkoi koko ajan verkkaista kulkuaan läheten seuraavaa kääntymispistettä oikealle kohti Vuohisaaren VQ(2)WRG:3s valotunnusta näyttävää linjaloistoa. Palasin hetkiseksi ruotelin ääreen katsomaan joko käännös olisi tehtävä. Se ei kuitenkaan vielä ollut ajankohtainen, joten vielä pari hellävaraista johtonippujen heilautusta ruorin takana ja jopas alkoi sulake pysymään päällä ja kaikki toimimaan normaalisti. Plotteri löysi myös pian uudelleen sijaintimme. Minun tehtäväksi jäikin tämän jälkeen hoitaa käännös eteläkoiliseen Vuohisaarta kohti ja aloittaa samalla kuumeinen tuuminta mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Sopivaa satamapaikkaa ei ollut vieläkään näköpiirissä, joten tein Petraselän puolelle ilman enempiä välikohtauksia päästyämme päätöksen jatkaa vielä noin 4,5 meripeninkulman päähän Hietasaareen. Hiukan aiemmin tarjolla olisi myös ollut jo useampaan otteeseen käyty Ruuhonsaaret (Ruhansaaret, Ruha, Taka-Ruuho), mutta tässäkin tilanteessa halu käydä meille uusissa satamissa voitti ja niin lähdimme ylittämään pimeätä Saimaan selkää lounaisella kurssilla.

Plotteri, kaiku ja mittarivalot pian Puumalasta lähdön jälkeen vielä toiminnassa. Pahoittelen epäselvää kuvaa.

Vaikka näkyvyys laivan eteen oli ilman valoja vain reilut kymmenkunta metriä, selän toisella laidalla sijaitsevat Pitkäluodon ja Hietasaaren linjaloistot näkyivät kyllä koko ajan. Pidinkin ne visusti päällekäin, kaikki sivuutetut reimat etsin tietenkin myös hakuvalolla ja mukanani olleen iPadin karttaohjelmankin käynnistin kaiken varalta jos äskeinen Black Out-tilanne sattuisi toistumaan. Näin ollen meillä ei pimeydestä ja pienestä utuisuudesta huolimatta oikeasti ollut mitään mahdollisuutta eksyä reitiltä vaikka mitä tapahtuisi.

Ilman suurempia sattumuksia keikuttelimme itsemme Hietasaaren itäpuolelle aikomuksenamme hakea luoteis/pohjoissuuntaan yön aikana kääntyvältä ja jo hitusen iltapäivästä voimistuneelta tuulelta suojaa saaren itäpuolisessa lahdessa olevasta satamasta. Saaren nimellä hakemalla satamapaikan tiedot ja lähestymiskartta olivat löytyneet helposti ja valmistauduinkin ajamaan lähes paraatimarssia laituriin.

Vaikka lähestymiskartassa ei erikseen mainittu usein vastaavissa paikoissa normaalikokoa pienemmillä reimareilla toteutettua opastusta, niin ajattelin sen ilmanmuuta löytyvän tällaisesta vaikeakulkuisesta paikasta, jossa satamaan ajon joutuu toteuttamaan kahden vedenalaisen kivikon välistä. Käännyttyämme lahden suuaukon kohdalla olevalta punaiselta reimalta varovaisesti länteen, mitään ei kuitenkaan näkynyt. Ei reimaria eikä reimarin heijastimia, vaikka kuinka hakuvaloa Tähden katolla pyöräyttelin. Pieni aallokkoa aiheuttava tuulenvire meitä hiukan keikutteli, mutta sen syyksi en olettamieni merkkipoijujen puuttumista haluaisi kuitenkaan laittaa. Todellinen syypää siihen taitaa pikemminkin olla paikalla leijaillut hento sumu ja varsinkin se, että en uskaltanut pimeässä ajaa väylän laitaa merkkaavalta punaiselta reimarilta kovinkaan pitkälle, kun mitään uutta opastusta ei ilmestynyt näkyviin. Pyörimme paikalla vajaan kymmenminuuttisen hakien mahdollisia merkkejä opasteista ja peläten tietenkin samalla ajavamme kartassa selvästi merkityille kiville. 

Kaiku näytti vettä olevan tällä kohdin vielä riittämiin ja voi tietenkin ajatella, että jatkamisen rantaa kohden olisi näin ollen voinut helposti toteuttaa vaarantamatta miehistöä ja alusta. Hävitettyäni pimeydessä pyöriessä lopulta hetkiseksi myös keulasuuntiman tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että palaisimme suosiolla jo puolituntia sitten ohittamaamme, mutta meille tuttuun Ruuhonsaareen. 

Suunnan häviäminen selittynee maallikolle paremmin sillä tiedolla, että karttaplotterit eivät yleensä kerro totuudenmukaisesti aluksen keulan suuntaa ellei alus liiku. Kelluessamme tuulen "armoilla" pimeässä ja sumussa lähes paikallaan, tarkkaillessamme koko ajan hikikarpalot otsalla kaikuluotaimen näyttämää, karttaplotterin näyttäessä keulan osoittavan milloin minnekin ja hakiessamme samalla vielä hakuvalolla heijastitonta reimaria pimeydestä ei suunnan hetkellinen kadottaminen ole mielestäni kovinkaan suuri ihme. Kadottaminen pitää vielä käsittää silla tavalla, että eihän laivan kompassi ilmansuuntia eikä plotteri sijaintia minnekään tietenkään ollut kadottanut, mutta ihmisen aivot tuollaisessa tilanteessa onnistuvat siinä joskus näköjään yllättävän helposti.

Hätinvirta.

Muistui siinä paluupäätöksen jo tehtyäni pohjoista ja Ruhaa kohti suuntiessa mieleeni, jostakin laivurikurssikirjasta lukemani ja ainakin tässä tilanteessa hyvin toimiva neuvo. "Laitteet ja koneet tekevät harvemmin virheitä kuin ihminen". Minäkin olen täällä blogissani karttaplotterin näyttämää joskus kritisoinut, mutta totuus kuitenkin on, että tuollaisessa jännittävässä tilanteessa, jos laitteet siis vain pysyvät päällä (heh!), ne eivät tee enempää virheitä kuin rutiinitilanteessa. Toisin kuin ihminen. Nämä tuumailut jääköön muistutukseksi vastaisen varalle ainakin minulle!

Joka tapauksessa ajelimme tämän jälkeen "suorastaan" nauttien pienestä keikutuksesta Hietasaarenselän yli Ruuhonsaarille. Sinne tuttuun ja vapaana olleeseen laiturinpäätyyn kiinnitimme Tähden seikkailustamme väsyneinä. Ajotunteja kyseiselle päivälle olikin kertynyt meidän mittapuulla varsin paljon - kaiken kaikkiaan kahdeksan.

Puumalasta Ruhaan

Tankit ja vatsat olivat täynnä ja Puumalan kylänraitin vilske markkinakojuineen oli nähty. Seuraavaksi olikin sitten tarkoitus suunnata kohti Wanhojen laivojen syysregattaa Ruhan eli Ruuhonsaarille. Tankkauksen jälkeen Tähteä vieraslaituriin manöveeratessa olin kuitenkin huomannut ohjauksessa jotakin outoa. Itseasiassa jo kesällä muistan pohtineeni mikä voisi aiheuttaa hetkittäin pienen tyhjän liikkeen ruotelissa. Useampaan kertaan kävin peräsinkoneistoa ja ruorin kiinnityssysteemeitä, sun muuta läpi, mutta mitään vikaa en kuitenkaan löytänyt. Nyt kuitenkin ruorin pieni "vapaa" liike muuttui lähes puoleksi kierrokseksi. Ei siis auttanut muu kuin viivästyttää lähtöä, irroittaa ruori ja alkaa selvittämään ongelmaa. Syy löytyikin varsin pian, sillä akselista johon ruoteli kiinnitetään oli erään kaikkien meidän tuntemamme artistin sanoin "sokka irti, ah!". Tai paremminkin se oli poikki. Kyseessä oli ohjausvaihteen sisään menevä kierteillä varustettu akselin pätkä, joka lukitaan paikoilleen sokalla. Tähän akseliin ruoteli puolestaan kiinnitetään omalla mutterillaan.

Tovin yritin saada vanhaa sokkaa pois reiästään, mutta hommassa kävi kuten yleensä. Lyömällä katkennut ja litistynyt sokka ei liikahtanut mihinkään ja porakoneella sain vain terän katkaistua. Lopulta parempien ratkaisuiden puuttuessa katkennut terä jäi toimittamaan sokan virkaa lukiten akselin tiukasti kiinni ohjausvaihteeseen. Päätin antaa asian olla näin kunnes pääsisin kotisatamaan korjaamaan vikaa. Ruoteli kiinnitettiin paikalleen ja lähdimme näin ajelemaan kohti Ruhaa.

Mukavassa syyssäässä matka meni huomaamatta ja pian olimmekin väylällä Ruhan itäpuolella, jossa Olli-hinaaja oli työntouhussa.



Saaren rantaan oli saapunut jo edellisenä iltana liuta aluksia. Hetkisen mietimme, mihin väliin laivamme tunkisimme. Lisäohjeistusta rannalta saatuamme päätimme kuitenkin kiinnittää keulan laituriin ja perän poijuun. Siinä tuumaillessamme olimme ajautuneet jo varsin lähelle rantaa, joten otin koneella ensialkuun meitä hiukan taaksepäin. Seuraavaksi aloin veivata ruoria kääntääksemme keulan oikeaan suuntaan, mutta niin vain huomasin ruorinakselin pyörivän taas tyhjää. Ilmeisesti tilapäislukitukseksi jättämäni poranterä oli tipahtanut pois paikaltaan. Rauhallisesti sompailemalla saimme onneksi kuitenkin ajettua Tähden oikealle paikalleen ja tästäkin tilanteesta selvittiin vain pienellä otsasuonten pullistumisella.

Saavuimme saarelle juuri parahiksi rosvopaistin syöntiin. Vaikka saimme taas kokea olevamme erittäin tervetulleita niin hiukan omaatuntoamme vaivasi kuitenkin se, että olimme unohtaneet kesällä Leppävirran regatassa ääneen lausutusta aikomuksestamme huolimatta liittyä Suur-Saimaan Wanhat Laiwat -yhdistykseen. Kuokimme siis toistamiseen vanhojen laivojen yhdistysten kemuissa ja vieläpä ansiokkaasti ruoka-aikana. Saimme kuitenkin järjestävältä taholta synninpäästön asian suhteen. Hyvältähän ruoka tietenkin maistui ja kovasti mainostettu, ja sanallasanoen tehokas minttuhyytelö jäi myös eritoten mieleen. Pitänee vielä mainita, että jäsenanomus on muuten nyt lähetetty.

Ilta saarella meni rattoisasti ja pienimpien väsähdettyä vetäydyimmekin Tähdelle saunomaan ja nukkumaan. Aamulla ehdin seurata rannalta erään kanssaveneilijämme melkein aviokriisiksi muodostuneita laituristalähtöpuuhia ja jututtaa samalla yhtä legendaaristen Norppa veneiden tekijöistä. Ennen kuin ehdin käydä kyselemässä suuremmin laivaväeltä aamun tunnelmia hörähtivät useiden laivojen moottorit käyntiin melkein kuin yhteisestä merkistä. Saimmekin seurata Tähden kannelta melkein koko laivaston vain noin varttitunnin kestänyttä lähtöseremoniaa, jonka jälkeen koko ranta oli lähes autio.

Laituriin jäi meidän lisäksemme enää vain Woima ja jokin pienempi vene.

Ennen lähtöä Ruhasta, tuli ruotelikoneisto myös lopulta korjattua ja uusi sokka laitettua paikoilleen. Porasin akseliin ja ohjausvaihteen holkkiin kokonaan uuden reiän ja laitoin uuden sokan. Luulisi ruorin nyt pysyvän paikoillaan. Parisen tuntia saarella vielä viivyttyämme lähdimme mekin sitten lopulta ajelamaan Lappeenrantaa kohti. Muu miehistö hyppäisi siellä junaan ja minä puolestani jäisin viikoksi telakkahommiin.

Ei ollut yön aikana päässyt töissään ahertava Olli kovin kauaksi, sillä reilun tunnin ajon jälkeen ohitimme hinaajan jälleen. Vastainen tuuli lienee entisestäänkin hidastanut lautan kulkua.

Asiasta viidenteen.. Uusimmasta laivalehdestä on taas saatu kimmoketta, joten tässäpä esikoululaisen näkemyksenä entinen suomalainen Jäänmurtaja Wäinämöinen, joka on nykyään virolaisten ylpeys nimeltään Suur-Töll. Aluksesta ja sen mielenkiintoisesta historiasta lisää tuolla:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jäänmurtaja_Wäinämöinen